Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaalit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaalit. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. maaliskuuta 2025

Tiivistelmät eri puolueiden kuntavaaliohjelmista

Tiivistelmä Kokoomuksen kuntavaaliohjelmasta

Kokoomuksen kuntavaaliohjelmassa korostetaan talouden tasapainottamista, yrittäjäystävällisyyttä ja laadukkaita peruspalveluja. Puolue haluaa kunnissa panostaa vastuulliseen taloudenpitoon, jotta tuleville sukupolville ei jätetä kestämätöntä velkataakkaa. Yrittäjyyttä ja työllisyyttä tuetaan sujuvoittamalla lupaprosesseja ja edistämällä elinvoimaista paikallistaloutta.

Ohjelmassa painotetaan myös yksilön valinnanvapautta ja tehokasta julkisten palvelujen järjestämistä. Terveydenhuollossa ja koulutuksessa halutaan lisätä vaihtoehtoja ja turvata palveluiden laatu. Digitalisaatiota hyödynnetään hallinnon tehostamiseksi, ja päätöksenteossa korostetaan avoimuutta ja kuntalaisten osallistumismahdollisuuksia.

Tiivistelmä SDP:n kunta- ja aluevaaliohjelmasta

SDP haluaa rakentaa reilun yhteiskunnan, jossa hyvinvointivaltio säilyy vahvana ja kenenkään taakka ei kasva kohtuuttomaksi. Puolue pyrkii parantamaan hoitoon pääsyä kahden viikon hoitotakuulla ja omalääkäri-omahoitaja-mallilla. Se vastustaa julkisten terveyspalvelujen heikentämistä ja yksityisen terveysbisneksen tukemista. SDP haluaa vauhdittaa asuntorakentamista, jotta kohtuuhintaisia asuntoja olisi enemmän tarjolla. Työelämässä puolue painottaa neuvotteluita ja oikeudenmukaisia palkkoja kaikille työntekijäryhmille.

Koulutuksessa SDP haluaa pienempiä luokkakokoja, turvallisia oppimisympäristöjä ja parempia oppimistuloksia. Puolue korostaa kunnallisten päätösten merkitystä hyvinvoinnin ja tasa-arvon edistämisessä, erityisesti aikana, jolloin julkinen talous on tiukalla. SDP kritisoi oikeistohallituksen politiikkaa ja uskoo, että päätökset voidaan tehdä reilummin ja viisaammin kaikkien suomalaisten hyväksi.

Tiivistelmä Perussuomalaisten kuntavaaliohjelmasta

Perussuomalaisten kuntavaaliohjelmassa painotetaan vastuullista taloudenhoitoa, julkisten menojen hillitsemistä ja keskittymistä kuntien ydintehtäviin. Ohjelmassa todetaan, että verotusta ei voida kiristää, joten palveluiden rahoitus on turvattava karsimalla vähemmän tärkeitä menoja ja edistämällä talouskasvua. Yrittämisen ja työnteon edellytyksiä halutaan parantaa purkamalla turhaa sääntelyä ja investoimalla kuntien vahvuuksiin. Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten kasvu nähdään haasteena, joka vaatii rakenteellisia uudistuksia, sillä valtion ja hyvinvointialueiden budjetti ei kestä nykyistä menoautomaattia.

Maahanmuuttopolitiikan kiristäminen on ohjelmassa keskeinen tavoite, sillä hallitsemattoman maahanmuuton nähdään lisäävän syrjäytymistä ja sosiaalimenojen kasvua. Ohjelmassa korostetaan myös turvallisuutta, toimivia peruspalveluja ja tehokasta hallintoa, joissa teknologian ja uusien toimintatapojen hyödyntäminen nähdään tärkeänä. Koulujen, infrastruktuurin ja terveydenhuollon kehittämisessä korostetaan laadun parantamista ilman resurssien tuhlausta. Kokonaisuudessaan ohjelma vaatii päätöksentekoon "rajoja ja rotia", jotta suomalaisten verorahat käytetään vastuullisesti ja hyvinvointiyhteiskunnan perusta voidaan säilyttää.

Tiivistelmä Keskustan kuntavaaliohjelmasta

Keskustan kuntavaaliohjelmassa painotetaan perheiden hyvinvointia, laadukkaita peruspalveluja ja elinvoimaisia kuntia. Ohjelma korostaa kotitalousvähennyksen merkitystä yrittäjyyden ja ikäihmisten kotona pärjäämisen tukemisessa sekä lastenhoidon ja varhaiskasvatuksen saavutettavuutta. Koulutuksen tasa-arvo on keskiössä: koulushoppailua vastustetaan, kieltenopiskelua halutaan edistää kaikkialla, ja suurten keskuskoulujen sijaan kannatetaan pienempiä kouluja. Lisäksi Keskusta korostaa turvallisia koulumatkoja suurpetoalueilla ja digitaalisten ratkaisujen hyödyntämistä elinikäisessä oppimisessa.

Alueiden kehittämisessä painotetaan työpaikkojen ja koulutusmahdollisuuksien saatavuutta, kunnallisten palveluiden tehokkuutta sekä vastuullista asuntopolitiikkaa. Puhdas vesi ja luonnon monimuotoisuus nähdään kansallisina voimavaroina, joiden suojeluun sitoudutaan. Liikunta ja kulttuuri nähdään tärkeinä hyvinvoinnin lähteinä, ja kuntien työntekijöiden työoloihin halutaan panostaa. Keskusta haluaa myös edistää kansalaisten aktiivista osallistumista päätöksentekoon ja vastustaa kuntien pakkoliitoksia. Aluepolitiikassa painotetaan koko maan tasapuolista kehittämistä, ja esimerkiksi Turun tunnin juna halutaan hylätä alueellisen tasapainon vuoksi.

Tiivistelmä Vihreiden kuntavaaliohjelmasta

Vihreiden kuntavaaliohjelmassa korostetaan luonnon ja ilmaston hyvinvoinnin merkitystä ihmisten hyvinvoinnille. Kunnilla on keskeinen rooli päästöjen vähentämisessä, luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa ja kestävän arjen mahdollistamisessa. Kaupunkisuunnittelussa painotetaan tiivistä ja saavutettavaa rakennetta, jossa palvelut ovat lähellä ja liikkuminen onnistuu pyörällä, kävellen tai joukkoliikenteellä. Energiantuotannon päästöjä vähennetään uusiutuvilla energialähteillä ja huoltovarmuudella. Kuntien rooli on keskeinen ilmastokriisin torjunnassa, erityisesti valtion hallituksen ympäristönsuojeluleikkausten aikana.

Koulutuksessa Vihreät panostavat laatuun, pienentämällä ryhmäkokoja ja vahvistamalla oppilashuoltoa. Kunnilla on tärkeä vastuu osaamisen kehittämisessä ja koulutuksen tasa-arvon turvaamisessa. Erityisesti peruskoulu tukee oppilaiden oppimista ja suuntautumista jatko-opintoihin. Elinikäinen oppiminen mahdollistetaan kirjastojen, kulttuuripalveluiden ja harrastustoiminnan kautta.

Tiivistelmä Vasemmistoliiton kuntavaaliohjelmasta

Vasemmistoliiton kuntavaaliohjelma korostaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laadun parantamista. Varhaiskasvatuksessa huolehditaan henkilökunnan riittävyydestä ja panostetaan kunnalliseen tuotantoon. Perusopetuksessa tähdätään pienempiin ryhmäkokoihin, riittävään erityisopetukseen ja tasa-arvoisiin koulutusmahdollisuuksiin. Kiusaamiseen ja väkivaltaan puututaan, ja koulut ovat turvallisia ja esteettömiä.

Lisäksi ohjelma painottaa taiteen perusopetuksen laajentamista, maksuttomia aamupaloja ja välipaloja kouluissa sekä sukupuolisensitiivistä seksuaalikasvatusta. Kunnat tukevat monikielisten oppilaiden äidinkielen opetusta ja varmistavat tasa-arvon kaikille oppilaille, riippumatta taustasta. Vasemmistoliiton kuntavaaliohjelma korostaa toisen asteen koulutuksen maksuttomuuden turvaamista, oppilashuollon resursseja sekä opiskelijoiden pääsyä mielenterveys- ja päihdepalveluihin.

Julkiset työvoima- ja yrityspalvelut siirtyvät kunnille, jotka vastaavat tehokkaasti työllisyyspalveluiden, koulutuksen ja elinkeinopolitiikan yhteensovittamisesta, edistäen työttömien koulutukseen ohjautumista ja työllistymistä. Kuntien on tehtävä tiivistä yhteistyötä alueensa koulutuksen, hyvinvointialueiden ja elinkeinoelämän kanssa, panostettava maahan muuttaneiden kotoutumiseen ja työllistymiseen, sekä tuettava erityisesti osatyökykyisten, vammaisten ja vähemmistöjen työllistymistä.

Tiivistelmä RKP:n kuntavaaliohjelmasta

RKP:n kuntavaaliohjelmassa korostetaan koulutuksen ja hyvinvoinnin tärkeyttä yhteiskunnan perustana, ja painotetaan tasa-arvoisten oppimisympäristöjen luomista kaikille lapsille ja nuorille varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. Kunnissa on panostettava liikuntaan, kulttuuriin, yrittäjyyteen, työvoimapalveluihin ja maahanmuuton kotouttamiseen, samalla kun kunnallisten palvelujen ja asuinympäristöjen on tuettava monipuolisia elämäntapoja ja kestäviä investointeja.

Kuntien rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa on keskeinen, ja RKP haluaa Suomeen ilmastoneutraaliuden vuoteen 2035 mennessä. Kunnat voivat edistää kestävää kehitystä tarjoamalla ympäristöystävällisiä ratkaisuja ja tukemalla kestäviä elinkeinoja, samalla huolehtien elinvoimaisista ja viihtyisistä asuinympäristöistä, joustavasta kaavoituksesta ja monipuolisista virkistysmahdollisuuksista.

Tiivistelmä Kristillisdemokraattien kuntavaaliohjelmasta

Kristillisdemokraatit haluavat rakentaa elinvoimaisia ja kestäviä kuntia, jotka hyödyntävät omia vahvuuksiaan ja reagoivat ketterästi muutoksiin. Puolue korostaa perheiden, ikäihmisten ja vammaisten hyvinvointia, talouden vastuullista hoitamista, lähipalveluja sekä kuntien itsehallintoa ja yhteistyötä alueen yritysten ja järjestöjen kanssa. Tavoitteena on tasapainottaa kuntataloutta, vähentää velkaantumista ja luoda tehokkaita, kilpailukykyisiä palveluja, joissa huomioidaan asukkaiden tarpeet ja valinnanvapaus.

Kristillisdemokraatit painottavat, että perheille on tarjottava joustavia ja monipuolisia lastenhoitoratkaisuja, jotka tukevat perheiden omia päätöksiä. Uusien teknologioiden hyödyntäminen kuntalaisdemokratian ja -kuulemisen kehittämisessä nähdään tärkeänä, ja puoluetta huolestuttaa alhainen syntyvyys ja huoltosuhteen heikkeneminen. Kuntien elinvoiman ja kilpailukyvyn turvaamiseksi on tärkeää panostaa hyvinvointialueiden ja kuntien yhteistyöhön, henkilöstön hyvinvointiin sekä tehokkaaseen kilpailuun julkisten ja yksityisten palvelujen välillä.

Tiivistelmä Liberaalipuolueen kuntavaaliohjelmasta

Liberaalipuolue haluaa vähentää sääntelyä ja lisätä markkinaehtoisuutta kaupunkien ja maaseudun kehittämisessä. Kaavoituksen tulee mahdollistaa tiiviimpi rakentaminen kaupungeissa ja vapaampi rakentaminen maaseudulla. Liikenteessä puolue kannattaa joukkoliikenteen kehittämistä ilman autoilun rajoittamista sekä markkinaehtoista parkkipaikkapolitiikkaa. Kuntien talous on saatava kuntoon keskittymällä ydintehtäviin, karsimalla in-house-yhtiöitä ja hyödyntämällä tekoälyä.

Koulutuksen osalta puolue korostaa turvallisuutta, oppimista ja mahdollisuutta kännykkäkieltoon ilman lakimuutoksia. Kuntien elinvoimaisuutta vahvistetaan yhteistyöllä ja palveluiden yksityistämistä selvittämällä. Kulttuuri- ja liikuntasetelit halutaan käyttöön erityisesti nuorille. Ympäristönsuojelussa painotetaan luonnon monimuotoisuutta ja jätehuollon helppoutta. Palveluiden saavutettavuutta parannetaan tiedottamalla niistä aktiivisemmin ja osallisuutta lisäämällä.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2024

Politiikka duopolina joka kuristaa kilpailun

Kirjoitin pari vuotta sitten siitä, miten onnettomasti amerikkalaiset äänestäjät joutuvat jatkuvasti valitsemaan kahden surkean vaihtoehdon välillä. Ja samanlainen valinta kahden kauhean presidenttiehdokkaan välillä on heillä taas edessään muutaman kuukauden kuluttua, kun kansa joutuu valitsemaan ikälopun Bidenin tai moraalittoman huijarin Trumpin välillä. Tuntuu käsittämättömältä, ettei 330 miljoonan ihmisen valtiosta, joka on monella mittarilla maailman johtava, löydy tämän parempia ehdokkaita. Kuitenkin Yhdysvaltojen politiikan rakenteita tarkastelemalla selviää, että valinta kahden huonon vaihtoehdon välillä onkin itseasiassa tarkoituksella järjestetty lopputulos.

Freakonomics-podcast tarkastelee tätä jaksossaan 595. Why Don't We Have Better Candidates for President. Siinä hyödynnetään yritysstrategian peruskursseilta tutun Michael Porterin ajatuksia teollisuuden kilpailun kovuuden määräytymisestä. Tämä viitekehys tunnetaan nimellä Porterin viisi voimaa, jotka näkyvät alla olevassa kuvassa. 

Verrataanpa näiden viiden voiman perusteella USA:n ja Suomen poliittista "markkinaa" tai "teollisuutta" keskenään.

Aloitetaan keskeltä eli toimialan nykyisten toimijoiden keskinäisen kilpailun kovuudesta. Suomessa erilaisia eduskuntapuolueita on yhdeksän ja niistä kaikkein suosituimmankin kannatus pyörii vain 20 prosentin paikkeilla. Suhteellinen vaalitapa mahdollistaa sen, että myös pienet puolueet onnistuvat verrattain helposti saamaan kansanedustajia. Puolueiden suuri määrä takaa myös sen, että äänestäjillä on aidosti vaihtoehtoja, joista valita. Jos esimerkiksi äänestäjä ajattelee talouspoliittisesti vasemmistolaisesti ja hän pettyy vaikkapa vihreiden toimintaan, on hänen helppo vaihtaa seuraavissa vaaleissa vasemmistoliittoon. 

Yhdysvalloissa puolestaan sadan hengen senaatissa demokraateilla on 47 ja republikaaneilla 49 paikkaa. Eli yhteensä näillä kahdella puolueella on 96% senaatin paikoista. Kongressissa republikaaneilla on 51% ja demokraateilla 49% paikoista. Ja lisäksi todellista kilpailua näiden kahden valtapuolueen kesken on vain harvoissa paikoissa. Useimmat vaalipiirit on muodostettu niin, että toinen puolue voittaa niissä aina. Esimerkiksi talouskonservatiivisesti ajattelevalla äänestäjällä ei käytännössä ole useinkaan mitään valinnanvaraa Yhdysvalloissa. Hänelle on tarjolla vain yksi republikaanipuolueen kyseiseen vaalipiiriin valitsema ehdokas. Ja vaikka tämä olisi kuinka surkea tahansa, olisi äänestäjälle suuri kynnys loikata täysin toiseen laitaan ja äänestääkin demokraattia. Ja tietysti ihan sama toisinpäin äänestäjälle, joka esimerkiksi kannattaisi vähävaraisten tukea, ei ole kuin yksi ainoa äänestettävä tarjolla.

Tarkastellaan seuraavaksi uusien tulokkaiden muodostamaa uhkaa. Suomessa uusia puolueita on helppo muodostaa. Tarvitaan vähintään 5 000 äänioikeutetun henkilön antamaa kannatusilmoitusta (kannattajakorttia), joissa nämä ilmoittavat kannattavansa yhdistyksen merkitsemistä puoluerekisteriin. Meillä uudet puolueet saavat myös kohtuullisen hyvin näkyvyyttä mediassa, sillä esimerkiksi Yle kutsuu vaalien alla eduskunnan ulkopuoliset puolueet omaan vaalitenttiinsä. Uudet puolueet ovat myös onnistuneet saamaan kansanedustajia. Viimeisimpänä Liike Nyt sai yhden kansanedustajan vuoden 2019 vaaleissa. Ja puolueeksi kuitenkin verrattain nuori Perussuomalaiset on nykyään eduskunnan suurimpia puolueita.

Yhdysvalloissa puolestaan uusilla puolueilla ei ole käytännössä mitään mahdollisuuksia saada senaattoreita tai kongressin edustajia. Vaalitapa USA:ssa on sellainen, että tietystä vaalipiiristä vain voittaja valitaan. Eli jos vaikka uusi puolue onnistuisi jollain ihmeen konstilla saamaan tasaisesti 10% äänistä jokaisessa vaalipiirissä, ei se silti saisi yhtäkään edustajaa valituksi. Lisäksi USA:n media on lähes poikkeuksetta puolueellista ja nimenomaan niin, että jokainen merkittävä tiedonvälityslähde on joko republikaanien tai demokraattien puolella. Tällöin uuden puolueen on mahdotonta saada omia ajatuksiaan läpi suosituilla kanavilla, lehdissä tai nettijulkaisuissa.

En nyt jaksa käydä läpi muita Porterin viidestä voimasta, mutta saitte varmaan käsityksen tästä. Porterin teorian mukaan nämä viisi voimaa määrittävät sen, miten kovia voittoja toimialan nykyiset johtajat keräävät ja miten helppoa näillä on. Yhdysvalloissa, jossa vallitsee poliittinen duopoli, äänestäjät saavat surkeaa palvelua ja kaksi valtapuoluetta porskuttavat ilman sen suurempia ponnisteluja.  

lauantai 8. kesäkuuta 2024

Ukrainan sota ohjaa äänestyspäätöstäni EU-parlamenttivaaleissa

Kuten blogini uskolliset lukijat hyvin tietävät, olen erittäin huolestunut Ukrainan sodasta. Mikäli Venäjä saavuttaisi sodassa edes osittaisen voiton, tietäisi se entistä suurempia vaaroja Suomelle. Onnistunut sotaretki kannustaisi Venäjää turvautumaan jatkossakin aseisiin, kun se ajaisi omaa etuaan (tai ainakin johtajiensa etua) naapurimaidensa kustannuksella.


Ukrainan sodan suuresta merkityksestä olen kirjoittanut useasti aiemminkin. Alla linkkejä muutamaan tällaiseen kirjoitukseen:

Tämän takia nyt europarlamenttivaaleissa tärkeintä minulle äänestäjänä on varmistaa, että parlamenttiin saadaan sellaisia henkilöitä ja ryhmiä, jotka tekevät kaikkensa Ukrainan tukemiseksi. Valitettavasti läheskään kaikki parlamentin ryhmät eivät ole täysillä Ukrainan puolella ja Venäjää vastaan. Kuten eri eu-parlamentin ryhmiä esitellessäni toin esiin, osaan ryhmistä kuuluu Putinin kätyreitä tai sitten Putinille hyödyllisiä idiootteja. 

Suurin ryhmä EPP ja sen kärkiehdokas Ursula von Der Leyen ovat onneksi tukeneet voimakkaasti Ukrainaa koko ajan. Tämän takia voisin siis äänestää tähän ryhmään Suomesta kuuluvaa kokoomusta. Kokoomuksella onkin ehdolla turvallisuuspolitiikkaa hyvin ymmärtäviä ehdokkaita kuten Pekka Toveri ja Mika Aaltola. Sekä Toveri että Aaltola ovat molemmat kannattaneet vahvasti Ukrainan paljon suurempaa sotilaallista tukea.

Sosiaalidemokraattinen ryhmä on myös suoriutunut hyvin Ukrainan tukemisen saralla. Se myös ajaa vahvempaa Euroopan puolustusteollisuutta ja sotilaallisen yhteistyön lisäämistä. Kuitenkin minua tökkii se, että suomalaisen SDP:n kärkiehdokas näissä vaaleissa on Eero Heinäluoma. Heinäluoma on aikoinaan myötäillyt käsittämättömän paljon Venäjän etuja ja vähätellyt jatkuvasti Venäjän uhkaa. Esimerkiksi vuonna 2009 hän puolusti kärkkäästi hallituksen sallivaa Nord Stream -linjaa. Vielä vuonna 2021 Heinäluoma äänesti tyhjää, kun EU-parlamentti hyväksyi Venäjää rajusti kritisoivan päätöslausuman, jossa vaadittiin vähentämään riippuvuutta Venäjän öljystä ja kaasusta. Tämän takia en tahdo äänestää SDP:tä.

EU-parlamentin Renew olisi Ukrainan ja Venäjän suhteen minulle hyvin sopiva ryhmä. Esimerkiksi tammikuussa 2024 Renew kampanjoi voimakkaasti sen puolesta, että Eurooppa tukisi entistä vahvemmin aseellisesti Ukrainaa. Muutenkin minua miellyttää Renewn liberaali linja.

Euroopan vihreät ovat myös tukeneet sodan alusta saakka voimakkaasti Ukrainaa Venäjää vastaan. Vihreät tahtovat saada enemmistöpäätökset EU:ssa, jotta yksittäiset Putinin kätyrit kuten Orban eivät pystyisi jatkossa estämään Venäjää vastustavia päätöksiä. Vihreitä äänestämällä tulisi siis varmasti tuettua myös Ukrainaa. Vihreillä on Suomessa ehdokkaana Atte Harjanne, joka on hienosti ajanut voimakkaampaa aseellista apua Ukrainalle. Harjanne kampanjoi jo vuonna 2022 sen puolesta, että Euroopan pitäisi antaa Leopard-panssarivaunuja Ukrainalle.

ID on täysin Putinin talutusnuorassa, enkä missään nimessä ikinä voisi kuvitellakaan äänestäväni sitä. Onneksi Suomessa ei edes ole siihen kuuluvia eduskuntapuolueita. Eikä yksikään suomalainen eduskuntapuolue ole aikeissakaan tehdä yhteistyötä ID:n kanssa, joten sen suhteen ei ole huolta.

ECR ei onneksi ole samalla tavalla Venäjän puolella kuin toinen laitaoikeiston ryhmä ID. ECR:ään kuuluu Suomen perussuomalaisten tavoin puolueita, jotka ovat hienosti tukeneet Ukrainaa. Mutta ECR harkitsee ottavansa Unkarin Viktor Orbanin Fidez-puolueen jäsenekseen. Ja Orban on yksi suurimpia Putinin kätyreitä Euroopassa. Jo pelkästään se, että ECR edes harkitsee tätä, tekee minulle mahdottomaksi äänestää ECR:ää eli perussuomalaisia. Se on nimittäin merkki siitä, että ECR:ään kuuluu monia venäjämielisiä tahoja Euroopassa.

Vasemmistoa en myöskään pysty äänestämään, koska eurooppalaiseen vasemmistoryhmään kuuluu Venäjän ymmärtäjiä aivan liikaa. Osa vasemmistoryhmän mepeistä on äänestänyt Ukrainan sotilaallista apua sekä Venäjän pakotteita vastaan. Esimerkiksi päätöslauselmaa, jossa Venäjä tuomitaan terroristivaltioksi, kannatti sellaisenaan vasemmistoryhmästä Suomen Modigin lisäksi vain kolme muuta vasemmistoryhmän meppiä.

Näin siis minulle jäävät jäljelle Ukrainan sodan perusteella neljä mahdollista puoluetta: kokoomus, keskusta, vihreät ja RKP. 

 

keskiviikko 22. toukokuuta 2024

Lisää eurovaalikoneita

Aiemmassa kirjoituksessani testailin Iltalehden, Helsingin Sanomien sekä Ylen eurovaalikoneita. Jatkan tässä europarlamentti-vaaleihin valmistautumista kokeilemalla, millaisia tuloksia MTV:n, Ilta-Sanomien sekä Kauppalehden vaalikoneet antavat.

MTV Uutisten eurovaalikone

MTV:n eu-vaalikone löytyy osoitteesta: https://www.mtvuutiset.fi/vaalikone

Vaalikoneessa on 27 väittämää. Väittämät kuuluvat seuraaviin teemoihin:

  • Suhtautuminen EU:hun
  • Talous
  • Ilmasto ja luonto
  • Ulko- ja turvallisuuspolitiikka
  • Maahanmuutto
  • Päätöksenteko 

Vaalikone näyttää käyttäjälle jokaisen väittämän kohdalla lyhyen videon, jolla pitäisi avata väittämän taustoja. Kuitenkin joidenkin kysymysten kohdalla videoilla vain sanotaan ääneen sama väittämä, jonka pystyy myös lukemaan. Joten videoista ei ole joidenkin väittämien kohdalla mitään hyötyä. Niiden katsominen vain tuhlaa aikaa. Onneksi sentään useimpien väittämien kohdalla videoilla esitellään oikeasti lisätietoja. Silti samat lisätiedot olisi voinut yhtä hyvin esittää tekstinä.


MTV Uutisten vaalikoneen perusteella minulle sopivimmat puolueet ovat:

  1. Vihreät (ilmeisesti sopivuus noin 85%)
  2. Avoin puolue, 83%
  3. Liberaalipuolue, 82%
  4. Vasemmistoliitto, 81%
  5. SDP, 78%
Nämä MTV:n vaalikoneen minulle suosittelemat puolueet ovat pitkälti samat, joita myös HS:n vaalikone suositteli. Kuitenkin erojakin löytyy. Isoin yllätys oli, että Vasemmistoliitto pääsi näin korkealle sopivuudessa. Tämä kuitenkin on ihan ymmärrettävää, kun tarkastelee tarkemmin, millaisia talousaiheisia väittämiä koneessa on. MTV:n vaalikone ei esitä sellaisia väittämiä lainkaan, joilla tyypillisesti erotellaan vastaajia oikeisto-vasemmisto -akselilla. Mukana ei siis ole sellaisia kysymyksiä, jotka koskisivat esimerkiksi tulonjakoa köyhien ja rikkaiden välillä tai verotusta.

Jostain käsittämättömästä syystä MTV:n vaalikone näyttää kokonaisuudessaan parhaiten sopivat ehdokkaat vain parhaiten sopivimmasta puolueesta. Eli minun tapauksessani tuloksista on helposti katsottavissa vain se, ketkä vihreiden ehdokkaat sopisivat parhaiten. Kaikkien muiden puolueiden sopivimmat ehdokkaat listataan vain teemoittain. Oli siis ärsyttävän työlästä varmistaa, ketkä todella ovat top 5 ehdokasta. 

MTV:n vaalikoneen perusteella top 5 ehdokasta ovat:

  1. Tuire Kaimio, vihreät, 90%
  2. Nina Sneitz, Liberaalipuolue, 88%
  3. Inka Hopsu, vihreät, 85%
  4. Petrus Pennanen, Avoin Puolue, 85%
  5. Ari-Pekka Liukkonen, vihreät, 85%

Ilta-Sanomien eurovaalikone

Ilta-Sanomien europarlamenttivaalien vaalikone löytyy osoitteesta: https://www.is.fi/aihe/vaalikone/

Ilta-Sanomien vaalikoneesta löytyvät väittämät on ryhmitelty seuraaviin teemoihin:

  • Ulko- ja turvallisuuspolitiikka
  • Ilmasto ja luonto
  • Talous
  • Päätöksenteko

Tässäkin vaalikoneessa pääsee ottamaan kantaa ärtymystä herättäneeseen pullonkortti-määräykseen.

IS:n vaalikone esittelee tulosten ehdolla sen, mihin eri europarlamentin ryhmiin suomalaiset puolueet kuuluvat. Lisäksi nämä ryhmät esitellään lyhyesti. Tämä on erittäin hyvä, sillä kuten huomasin kirjoittaessani juttua europarlamentin ryhmistä, ne ovat huonosti tunnettuja Suomessa.

IS:n vaalikone suosittelee minulle seuraavia puolueita:

  1. Avoin puolue, 81%
  2. Vihreät, 79%
  3. Liberaalipuolue, 78%
  4. Vasemmistoliitto, 78%
  5. SDP, 76%
Ehdokkaiden top 5 on:

  1. Atte Harjanne, vihreät, 83%
  2. Henna Virkkunen, kokoomus, 83%
  3. Lassi Kivinen, liberaalit, 82%
  4. Julia Sangervo, vihreät, 81%
  5. Tuire Kaimio, vihreät, 81%

Tuire Kaimio on tullut kärkeen nyt jo useammassakin vaalikoneessa. Henna Virkkunen nousi myös toisen iltapäivälehden vaalikoneen tuloksissa kärkikahinoihin.

Kauppalehden eurovaalikone

Kauppalehden eu-vaalikone löytyy osoitteesta: https://www.kauppalehti.fi/eurovaalikone2024#/

Kauppalehden vaalikoneessa on vähemmän kysymyksiä kuin muissa testaamissani.

Kauppalehden vaalikoneen perusteella minulle parhaiten sopivat puolueet ovat:

  1. Liberaalipuolue, 85 %
  2. Avoin Puolue, 76 %
  3. Kansallinen Kokoomus, 75 %
  4. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, 74 %
  5. Suomen ruotsalainen kansanpuolue, 74 %

Ehdokkaiden top 5:

  1. Henna Virkkunen, kokoomus, 85%
  2. Oona Hagman, Rkp, 83%
  3. Ari-Pekka Liukkonen, vihreät, 83%
  4. Petrus Pennanen, Avoin Puolue, 83%
  5. Maria Guzenina, SDP, 81%
Tämä oli jo kolmas vaalikone, jonka tuloksissa Henna Virkkunen nousi top viiteen. Samoin Ari-Pekka Liukkonen ja Petrus Pennanen ovat tulleet kärkeen useamman kerran. 

sunnuntai 19. toukokuuta 2024

Vaalikoneita eurovaaleja varten

Aiempia vaalikone-kokeiluja

Kirjoitin eduskuntavaalien yhteydessä vaalikoneista useamman jutun ja annoin myös vinkkejä, miten niitä kannattaa hyödyntää oman äänestyspäätöksen tueksi:

Eduskuntavaalien yhteydessä vaalikoneiden perusteella minulle parhaiten sopivat puolueet olivat:

  1. Liberaalipuolue
  2. Piraattipuolue
  3. Rkp
  4. Vihreät
  5. Avoin puolue
Mielenkiintoista nähdä, mitä puoluetta vaalikoneet minulle suosittelevat EU-vaaleja varten.

Iltalehden vaalikone EU-vaaleihin

Iltalehden vaalikone löytyy osoitteesta: https://www.iltalehti.fi/eurovaalit-2024/vaalikone#/

IL:n vaalikone ryhmittelee ehdolla olevat puolueet seuraavanlaiseen arvokarttaan.


Ruuhkaisessa oikeassa laidassa ovat päällekkäin eduskuntapuolueista kokoomus, keskusta ja liike nyt. Vasemmassa alakulmassa puolestaan vihreät ja vasemmistoliitto ovat päällekkäin.

Vaalikoneessa pääsee ottamaan kantaa esimerkiksi monet hermostuttaneeseen pullonkorkki-uudistukseen. Valitettavasti kuitenkin tulevan EU-parlamentin joihinkin isoihin päätöksiin liittyviä väittämiä ei ole lainkaan. Esimerkiksi vaalikoneessa ei oteta lainkaan kantaa siihen, pitäisikö EU:n sallia paljon entistä mittavammat yritystuet. Tämä kun on nyt kuuma kysymys ja erittäin tärkeä EU:n talouspolitiikan kannalta. 

Iltalehden vaalikoneen perusteella minulle sopivimmat puolueet ovat:

  1. Liberaalipuolue 83 %
  2. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 77 %
  3. Avoin Puolue 75 %
  4. Suomen ruotsalainen kansanpuolue 75 %
  5. Kansallinen Kokoomus 74 %
  6. Keskusta 72 %
  7. Liike Nyt 72 %
  8. Vihreät 71 %
  9. Vasemmistoliitto 71 %

Tämän jälkeen onkin sitten yli kymmenen prosenttiyksikön välimatka kymmenenneksi sopivimpaan puolueeseen, joka on siis jo kaukana omista vastauksistani.

Kuten uskolliset lukijani varmasti muistavat, olin viime eduskuntavaaleissa kovasti innostunut Liberaalipuolueesta. Kirjoitin tammikuussa 2023 ylistävään sävyyn liberaalien puolueohjelmasta. IL:n vaalikone tuntuu muutenkin osuvan aika hyvin suosittelemaan sellaisia puolueita, joiden linjasta olen muutenkin pitänyt.

Vaalikoneen perusteella top 5 ehdokasta ovat:

  1. Eero Heinäluoma, SDP, 80%
  2. Dimitri Qvintus, SDP, 80%
  3. Oona Hagman, RKP, 80%
  4. Henna Virkkunen, Kokoomus, 78%
  5. Maria Guzenina, SDP, 78%

Helsingin Sanomien EU-vaalikone

Helsingin Sanomien EU-vaalikone löytyy osoitteesta: https://www.vaalikone.fi/euro2024/hs

Hesarinkaan vaalikoneessa ei oteta lainkaan kantaa yritystukiin maataloustukia lukuunottamatta. Muutenkin talousosio on kovin lyhyt ja siinä on vain 4 kysymystä. Arvoihin sen sijaan panostetaan jopa 15 kysymyksen verran, mikä on suhteettoman paljon, kun muut osiot saivat vain 3 - 4 kysymystä per teema. 

Hesarin vaalikoneen perusteella eduskuntapuolueet asettuvat seuraavasti arvokartalle:

Kannattaa huomata, että HS:n ja IL:n vaalikoneissa on selviä eroja puolueiden asettumisessa. IL:n vaalikoneessa KD on perussuomalaisten kanssa samassa konservatiivien porukassa, kun taas HS laittaa kristillisdemokraatit samaan paikkaan kokoomuksen kanssa. Myös etäisyys SDP:n ja Rkp:n välillä eroaa selvästi eri koneiden välillä. HS:n koneen perusteella SDP ja Rkp eroavat toisistaan merkittävästi vasemmisto-oikeisto -akselilla, kun taas IL laittaa ne samaan kohtaan.

HS:n vaalikone suosittelee minulle seuraavia puolueita:

  1. Vihreät 78% (tämä on suurin ero IL:n vaalikoneen tuloksiin verrattuna)
  2. Liberaalipuolue 78%
  3. Rkp 76%
  4. SDP 76%
  5. Avoin puolue 74%
  6. Keskusta 70% (melko yllättävä tulos, sillä vastustan maataloustukia)
  7. Kokoomus 69%
HS:n vaalikoneen perusteella top 5 ehdokasta ovat: 

  1. Kalle Pusa, Rkp, 84%
  2. Unna Eteläinen, Vihreät, 81%
  3. Tommi Vihervaara, Liberaalipuolue, 81%
  4. Aki Kivirinta, Liberaalipuolue, 80%
  5. Pinja Perholehto, SDP, 80%

Ylen EU-vaalikone

Ylen eurovaalien vaalikone löytyy osoitteesta: https://vaalit.yle.fi/vaalikone/eurovaalit2024

Ylen vaalikoneessa kummastuttaa, että joihinkin väittämiin voi vastata vain kyllä- tai ei-vaihtoehdoilla.

Väittämät tässä vaalikoneessa ovat parempia kuin IL:n tai HS:n koneissa. Esimerkiksi nyt vihdoin voi ottaa kantaa yritystukiin, joka on todella tärkeä seuraavan europarlamentin päätös. Mutta on tässäkin vaalikoneessa myös outoja väittämiä. Esimerkiksi en oikein tiedä, mitä pitäisi vastata väittämään "Rasismi on merkittävä ongelma Suomessa". Vastustan jyrkästi rasismia, mutta mielestäni Suomessa ei kuitenkaan esiinny niin paljon rasismia, että se olisi merkittävä ongelma. Jos kuitenkin vastaan olevani eri mieltä, tulkitaanko se, että kannatan rasismia? Onneksi outoihin kysymyksiin voi myös jättää vastaamatta.

Tuloksia tarkastellessa Ylen vaalikone kuitenkin herättää eniten ihmetystä. Jostain ihmeen syystä tulokset eivät näytä, mitkä puolueet sopisivat parhaiten. Tuloksia voi tarkastella vain ehdokkaittain, mikä on todella typerää, sillä äänestämällä ehdokasta tuet aina myös puoluetta. Joten puolueen sopivuus on jopa merkittävämpää kuin yksittäisen ehdokkaan sopivuus. Paljon risuja Ylelle tästä hölmöydestä.

Ylen vaalikoneen perusteella top 5 ehdokasta ovat:

  1. Minna-Anniina Heiskanen, SDP, 87%
  2. Tommi Vihervaara, Liberaalipuolue, 83% (Tommi nousi korkealle myös HS:n vaalikoneessa)
  3. Timo Huhtamäki, Vihreät, 81%
  4. Tuire Kaimio, Vihreät, 81%
  5. Aki Kivirinta, Liberaalipuolue, 81% (Aki pärjäsi hyvin myös HS:n vaalikoneessa)

Yhteenvetoa vaalikoneiden tuloksista

Kannattaa käyttää useampaa eri vaalikonetta, sillä näin saat monipuolisemman kuvan siitä, mitkä ehdokkaat ja puolueet voisivat sinulle sopia. Eri koneiden antamissa tuloksissa on isojakin eroja, koska niihin valikoidut kysymykset eroavat toisistaan. Kaikista puolueista Liberaalipuolue olisi vaalikoneiden perusteella minulle sopivin puolue. Eduskuntapuolueista sopivimmat olisivat Rkp, SDP ja Vihreät.

lauantai 18. toukokuuta 2024

Euroopan parlamentin poliittiset ryhmät

Eurovaalit lähestyvät, joten päätin perehtyä siihen, millaisia poliittisia ryhmiä Euroopan parlamentissa onkaan. Viimeisten kymmenen vuoden aikana Euroopan parlamentin valta on kasvanut, minkä seurauksena myös parlamentin erilaisilla poliittisilla ryhmillä on enemmän vaikutusvaltaa. Vuosien 2019 - 2024 parlamentissä oli seitsemän poliittista ryhmää. Ryhmillä on väliä, sillä ne äänestävät yleensä melko yhteneväisesti, vaikkakaan Euroopan parlamentissa ei ole yhtä tiukkaa ryhmäkuria kuin omassa eduskunnassamme.

Esittelen ryhmät niiden 1999 vaalien jälkeisessä kokojärjestyksessä. Mitä suurempi ryhmä on kyseessä, sitä enemmän sillä on valtaa erilaisissa päätöksissä ja sitä paremmin se esimerkiksi pääsee käsiksi erilaisiin raportteihin.



EPP eli European People's Party

EPP on ollut parlamentin suurin ryhmä vuodesta 1999 lähtien eli jo yli 20 vuotta. Suomesta kokoomus sekä kristillisdemokraatit kuuluvat EPP ryhmään.

EPP on perinteisesti kannattanut syvempää Euroopan integraatiota ja enemmän valtaa EU:lle. 

Arvojen osalta EPP pohjaa perinteisiin kristillisiin arvoihin eli on melko konservatiivinen. Sen sisällä on kuitenkin suurta hajontaa sen suhteen, miten eri jäsenet suhtautuvat esimerkiksi seksuaalivähemmistöihin ja naisten oikeuksiin. EPP:hen mahtuu myös melko liberaaleja puolueita kuten Suomen kokoomus, mutta myös erittäin vanhoillisia puolueita kuten kristillisdemokraatit.

EPP:n tunnetuin edustaja ja sen kärkiehdokas on Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von Der Leyen.

EPP korostaa Ukrainan sodan keskellä turvallisuuteen ja puolustukseen satsaamista. Ryhmä haluaa kasvattaa Natoa entisestään ja ajaa turvallisuuden sekä sotilaallisesta puolustuksesta vastaavan komissaarin perustamista. Ryhmä haluaa myös rajoittaa Euroopan ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa. Talousasioissa ryhmä haluaa syventää Euroopan sisämarkkinoita sekä laajentaa vapaakauppasopimuksia. 

S&D eli Progressive Alliance of Socialists and Democrats

Sosiaalidemokraatit ovat viime vuosina olleet parlamentin toiseksi suurin ryhmä. Kuitenkin pitkän aikaa EU:n historiassa, vuosina 1975 - 1999, S&D oli suurin kaikista ryhmistä. Kyseessä on arvojen osalta liberaali ryhmä.

Suomen SDP:n europarlamentaarikot kuuluvat S&D-ryhmään.

S&D kampanjoi esimerkiksi sen puolesta, että kaikille olisi tarjolla uusiutuvaa ja edullista energiaa. S&D tahtoo myös alentaa asumisen kustannuksia julkisten panostusten avulla.

Monella tapaa S&D:n tavoitteet ovat yhteneväiset EPP:n kanssa, vaikka ryhmät ovatkin talousasioissa eri puolilla vasemmisto-oikeisto -akselia. S&D haluaa EPP:n tavoin syvempää Euroopan integraatiota ja kannattaa EU:n laajentumista. S&D kannattaa Euroopan puolustusteollisuuden vahvistamista ja sotilaallisen yhteistyön lisäämistä. Yhteistä ovat myös kansainväliset kumppanuudet.

Renew

Sekä taloudellisesti että arvojen osalta liberaali puolue. Liberaalius erottaakin Renew:n selvimmin EPP:stä. Liberaali puolue muun muassa ajaa vahvasti seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja samaa sukupuoltaolevien oikeutta avioliittoon. Sen takia onkin vähän hassua, että Suomen Keskusta kuuluu Renew-ryhmään, vaikka puolueena keskusta on konservatiivisempi kuin kokoomus.

EPP:n tavoin Renew kampanjoi Euroopan turvallisuuden ja sotilaallisen puolustuksen parantamiseksi. Ryhmä haluaa vahvistaa EU:n puolustusteollisuutta sekä perustaa puolustuksesta vastaavan komissaarin.

Talouspolitiikassa Renew haluaa syventää ja vahvistaa EU:n sisämarkkinoita. Se myös kannattaa vapaakauppasopimusten laajentamista esimerkiksi Etelä-Amerikan maiden kanssa.

EGP eli European Green Party

Euroopan vihreiden ryhmä keskittyy nimensä mukaisesti ympäristöasioihin. Kuitenkin joissakin asioissa se itseasiassa haittaa planeetan hyvinvointia, sillä Euroopan vihreät esimerkiksi vastustaa edelleen ydinvoimaa. Suomen vihreät edustaa tässä siis vähemmistöä EGP:n sisällä, sillä esimerkiksi Atte Harjanne kannattaa ydinvoiman lisäämistä.

Vihreät kannattavat voimakkaasti seksuaalivähemmistöjen oikeuksia sekä sukupuolten tasa-arvoa. Yleensäkin vihreät puolustavat kaikkien vähemmistöryhmien ihmisoikeuksia. 

Ryhmä kannattaa Euroopan integraation syventämistä. 

ID eli Identity and Democracy

Tämän populistisen, radikaalioikeistoon kuuluvan ja EU-vastaisen ryhmän merkittävimmät puolueet ovat Ranskan Rassemblement National sekä Italian Lega. Suomesta tähän ryhmään ei kuulu yksikään eduskuntapuolue.

ID:llä on läheiset suhteet Venäjään ja heitä on useasti syytetty Venäjän etujen ajamisesta. Ryhmä itse tosin väittää tukevansa Ukrainaa sodassa Venäjää vastaan. Jos ID saa merkittävästi lisää valtaa parlamentissa, EU-parlamentin mahdollisuudet tukea Ukrainaa pienenevät selvästi. Esimerkiksi ID:hen kuuluva hollantilainen PVV-puolue on avoimesti julistanut lopettavansa kaiken tuen Ukrainalle. Myös ID:hen kuuluva saksalainen AfD puolestaan levittää väitteitä, joiden mukaan talouspakotteet Venäjälle itseasiassa haittaavat eurooppalaisia itseään.

Vastustavat islamin uskonnon leviämistä Eurooppaan ja usein pelottelevat äänestäjiä muslimien sekä yleensäkin maahanmuuttajien vaarallisuudella. ID:n jäsenet kannattavat perinteisiä kristillisiä arvoja ja perhemallia, jossa mies on perheen pää.

ECR eli European Conservatives and Reformists

Euroopan konservatiivit ja reformistit (ECR) -ryhmään kuuluvat muun muassa ruotsidemokraatit sekä Suomesta perussuomalaiset. ECR on erittäin vanhoillinen mitä tulee naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin. ECR:n jäsenet näkevät kristillisyyden olevan uhattuna erilaisten seksuaalivähemmistöjen sekä muslimien toimesta. 

Ryhmä kuuluu ID:n tavoin radikaaliin oikeistoon ja vastustaa maahanmuuttoa. Kuitenkin monella ratkaisevalla tavalla se myös eroaa ID:stä. Täysin päinvastoin kuin ID, ECR kannattaa Ukrainan tukemista, EU:n laajentumista sekä tiivistä yhteistyötä Naton ja Yhdysvaltojen kanssa. Italian pääministeri Giorgia Meloni johtaa yhtä ECR:n tärkeintä puoluetta, ja Meloni on erittäin vahvasti Ukrainan sotilaallisen ja taloudellisen tukemisen puolella.

ECR ei tahdo lisätä Euroopan parlamentin tai muiden EU-elinten valtaa. Sen sijaan se korostaa yksittäisten jäsenmaiden päätösvaltaa.

The Left (NGL/GUE) eli vasemmistoryhmä

EU-parlamentin vasemmistoryhmä muodostuu kahdesta eri ryhmästä: Pohjoismaiden Vihreästä Vasemmistosta (NGL), johon vasemmistoliitto kuuluu sekä Euroopan yhtyneestä vasemmistosta (GUE). Näistä NGL on johdonmukaisesti kannattanut Ukrainan tukemista, mutta GUE:ssa jotkut mepit ovat eri syistä vastustaneet osaa Ukrainaa tukevista päätöslauselmista. Vasemmistoryhmän hajanaisuus on toistunut EU-parlamentin äänestyksissä, jotka ovat koskeneet Ukrainan sotilaallista apua tai Venäjän julistamista terrorismia tukevaksi valtioksi.

Vasemmistoryhmä onkin valinnut yhdeksi vaalien pääteemakseen rauhanneuvottelujen tukemisen Venäjän ja Ukrainan välillä. Ryhmä vastustaa Naton laajentumista. Ympäristöasioissa vasemmistoryhmä on vieläkin kunnianhimoisempi kuin vihreät. The Left tahtoo EU:n hiilineutraaliksi jo vuoteen 2035 mennessä.

Talousasioissa vasemmistoryhmä tukee köyhiä ja vaatii esimerkiksi minimitoimeentulon turvaamista koko EU:ssa.

lauantai 20. tammikuuta 2024

Presidenttiehdokkaiden mennyt suoriutuminen, osa 3

Olen vertaillut varteenotettavien presidenttiehdokkaiden kantoja Suomea aiemmin uhanneisiin vaaroihin sekä siihen, millaisia ratkaisuja nämä henkilöt ovat vuosien varrella niihin tarjonneet. Tällä tavalla pystymme arvioimaan, miten kaukonäköisesti ehdokkaat ovat tunnistaneet vaaroja jo ennen kuin niistä tuli täysin ilmiselviä. 

Elokuussa 2023 vertailin ehdokkaiden näkemyksiä Venäjän uhkaan ja siihen varautumiseen. Tammikuussa 2024 keskityin ilmastonmuutokseen. Nyt tarkastelen sitä, milloin ja miten kärkiehdokkaat ovat tunnistaneet liiallisen Kiina-riippuvaisuuden vaarat.


Miksi riippuvuus Kiinasta on erittäin vaarallista

Sen jälkeen kun Xi Jinping nousi Kiinan hallitsijaksi vuonna 2012, on moni asia mennyt Kiinassa länsimaiden kannalta huolestuttavaan suuntaan. Xin komennossa valtio on kiristänyt otettaan taloudesta ja yhteiskunnasta siten, että vääränlaisia mielipiteitä laukovat yritysjohtajat ovat joutuneet tilille sanomisistaan tavallisista kansalaisista puhumattakaan. Kiina on rakentanut keinotekoisia saaria kiistellyille merialueille lisäten näin vaikutusvaltaansa naapurimaiden kustannuksella. Uiguurivähemmistöjä sorretaan ja kohdellaan kammottavasti keskitysleireillä.

Eri arvioiden mukaan jopa yli miljoonaa uiguuria ja muita muslimivähemmistöihin kuuluvia henkilöitä on suljettu erilaisille leireille, joiden sisällä tapahtuvasta kidutuksesta, seksuaalisesta väkivallasta ja muusta epäinhimillisestä kohtelusta on tihkunut tietoja eri lähteistä. Lisäksi Xinjiangin asukkaisiin kohdistetaan orwellilaisen dystopian kaltaista teknologista valvontaa ja heitä painostetaan luopumaan uskonnostaan ja kulttuuri-identiteetistään.

Helmikuussa 2022 Xi ja Putin julistivat maiden välistä tiivistä strategista yhteistyötä, jonka avulla maat yhdessä vastustavat Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden sekaantumisia. Pian tämän jälkeen Venäjä aloitti suurhyökkäyksen Ukrainaa vastaan. Kiina ei ole vieläkään suostunut tuomitsemaan tätä kumppaninsa hyökkäyssotaa. Päinvastoin Kiina tukee Venäjän sotaa ainakin taloudellisesti ostamalla Venäjältä öljyä ja muita raaka-aineita. 

Lisäksi Kiina on koventanut puheitaan Taiwanin suhteen ja uhkailee jo avoimesti aikovansa pakottaa saarivaltion Kiinan valtaan. 

Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä siitä, minkä takia Suomen ei kannata olla liian riippuvainen Kiinasta tuotavista tavaroista ja komponenteista. Taloudellinen riippuvuus voi rohkaista Kiinaa tekemään jotain kamalaa kuten hyökkäämään Taiwaniin, jos se uskoo länsimaiden olevan voimattomia tekemään mitään. Ja vaikka Kiinan johto ei päätyisikään aggressiivisiin tekoihin, on myös mahdollista, että Kiinan sisäisten levottomuuksien takia se ei jatkossa enää pysty toimimaan maailman tehtaana. Tästä Kiinan luhistumisen mahdollisuudesta kirjoitin joulukuussa 2023.

Miten presidenttiehdokkaat ovat suhtautuneet riippuvuuteen Kiinasta

Tuoreimman kannatuskyselyn perusteella seuraavat neljä ehdokasta ovat kisan kärjessä. Maaseudun Tulevaisuuden presidenttikyselyssä eniten kannatusta saa kokoomuksen presidenttiehdokas Alexander Stubb. Hänen kannatuksensa on 24 prosenttia. Toisena oleva Pekka Haavisto kerää 21 prosentin kannatuksen. Kolmantena on Jussi Halla-aho 15 prosentin kannatuksella ja neljäntenä Olli Rehn 12 prosentilla. Muilla ehdokkailla ei enää ole käytännössä mitään mahdollisuuksia päästä toiselle kierrokselle, joten keskityn tässä vain näihin neljään ehdokkaaseen.

Mitä nämä neljä juuri nyt ajattelevat julkisesti suhteestamme Kiinaan? Vilkaistaan tätä varten heidän vastauksiaan Helsingin sanomien vaalikoneeseen, jossa kysytään kantaa väitteeseen: "Suomen pitää pyrkiä irrottautumaan taloudellisesta riippuvuudestaan Kiinaan."

Jussi Halla-aho on väitteen kanssa täysin samaa mieltä. Rehn ja Stubb ovat jokseenkin samaa mieltä. Pekka Haavisto taas ei ota kantaa puolesta tai vastaan.

Jussi Halla-aho perustelee kantansa mielestäni erinomaisen fiksusti: "Venäjän kanssa olemme oppineet, miten vaarallista on synnyttää strategisia riippuvuuksia autoritaarisista ja arvaamattomista toimijoista. Riippuvuus Kiinan teollisesta tuotannosta on aivan toista luokkaa kuin aiempi riippuvuus Venäjän fossiilienergiasta. Siitä on syytä pyrkiä irrottautumaan hallitusti ja hyvän sään aikana, koska äkillisellä, pakotetulla irtautumisella poliittisen kriisin sattuessa olisi katastrofaaliset seuraukset."

Haavisto toteaa, että vaikka Kiina on selvästi autoritäärinen valtio ja siihen liittyy riskejä, niin silti: "Kiina on Suomelle tärkeä kauppakumppani. Kauppaa ja molempien maiden markkinoita hyödyntävää yhteistyötä ei pidä ’katkaista’ ilman perusteita."

Mielestäni tässä asiassa Halla-aho on selvästi oikeassa ja Pekka Haavisto hiukan väärässä. Tosin onneksi Haavistokaan ei ole väitteen kanssa sentään eri mieltä. Rehn ja Stubb toteavat myös järkevästi, että riippuvuutta tulee vähentää. Nämä kaksi tunnistavat tarpeen vähentää riippuvuutta strategisesti merkittävissä asioissa, mutta kauppasuhteita ei kannata kokonaan katkoa. Eli kaikki neljä ovat kuitenkin aika lähellä toisiaan Kiina-riippuvuuden suhteen.

Mitenkä ehdokkaat ovat sitten menneinä vuosina suhtautuneet Kiinaan?  

Vuonna 2017 Stubb pohdiskeli blogissaan, että tulevaisuudessa mahdollisesti kommunistisesta kiinasta tulee avoimuuden, vapaakaupan, markkinatalouden ja globalisaation johtaja. Kapitalistinen Yhdysvallat puolestaan kääntyisi sisäänpäin, lisäisi protektionismia, suojelisi omaa teollisuuttaan ja rakentaisi muureja muuta maailmaa vastaan. 

Ulkomaankauppaministerinä vuosina 2011 - 2014 Stubb kannusti suomalaisia yrityksiä tekemään bisnestä Kiinan kanssa. Esimerkiksi vuonna 2013 Alexander Stubb teki Kiinaan Team Finland -matkan, johon osallistui 31yritystä eri aloilta.

Vuonna 2009 Stubb korosti Kiinan roolia Pohjois-Korean taivuttelussa. 

Wikileaks-asiakirjoissa väitettiin, että Kiina olisi painostanut Suomea olemaan hiljaa Kiinan uiguureihin kohdistamista vääryyksistä. Vuonna 2010 ulkoministerinä toiminut Stubb ei suostunut ottamaan kantaa näihin väitteisiin.

En usko, että Stubb olisi milloinkaan varoitellut Kiina riippuvuudesta niinä vuosina, jolloin hän on toiminut ministerinä. Päinvastoin hän kannusti suomalaisia yrityksiä laajentamaan bisnestä Kiinassa. Toisaalta ulkomaankauppaministerin roolissa tämä oli hyvin odotettavaa ja tuskinpa juuri kukaan suomalainen olisi vastaavassa tilanteessa vuosina 2011 - 2014 jarrutellut Kiinan kauppaa. 

Vuonna 2022 ulkoministerinä toiminut Pekka Haavisto kehoitti suomalaisia yrityksiä ja poliitikkoja olemaan tarkkoina Kiina-kytköstensä kanssa. Hänen mukaansa yhteistyössä kiinalaisten kanssa on olemassa tietty turvallisuusriski. Sekin on mahdollista, että suomalaiset innovaatiot karkaavat Kiinaan. "Kiinan kasvava itsevarmuus maailmanpolitiikassa ja myös meidän riippuvuutemme Kiinan tuotannosta, ennen kaikkea elektroniikasta, huolestuttaa. Tämä kävi ilmi myös covidin aikana, kun olimme riippuvaisia Kiinassa tuotetuista kasvomaskeista", Haavisto totesi MTV Uutiset Liven haastattelussa tuolloin.

Ulkoministerinä Haavisto myös keskusteli kiinalaisten päättäjien kanssa siitä, miten huolissaan EU:ssa ollaan uiguurien kohtelusta. Hän on myös vuosien varrella yrittänyt saada Kiinaa mukaan ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Maalikuussa 2022 eli noin kuukausi Ukrainan laajamittaisen sodan alettua, Olli Rehn varoitti Venäjän ja Kiinan ”autoritaaristen valtioiden liitto­kunnasta”. Tosin tuossa vaiheessa tämä varoitus ei vaatinut kummoisiakaan näkijän lahjoja.

Vuonna 2018 Maanpuolustus-lehti haastatteli Olli Rehniä maailmantaloudesta suhteessa Suomeen. Tuossa haastattelussa Rehn pohdiskeli mm. Kiinan talouskasvua, mutta ei tuonut mitenkään esiin Kiina-riippuvuutta erityisenä riskinä. Eli eipä ole Rehnkään tuottanut oraakkelimaisia ennustuksia Kiina-riippuvuuden riskeistä ennen aivan paria viime vuotta.

Halla-aho sen sijaan on tarjonnut kaukonäköisiä kommentteja myös Kiinasta. Vuonna 2018 Jussi kirjoitti kolumnin, jossa hän totesi seuraavaa: "Katseet tulisi kuitenkin kääntää Kiinaan, jonka poliittinen mahti leviää hienovaraisemmin ja tunkeutuu syvemmälle. Kiinalla on materiaalisesti kilpailukykyinen vaihtoehto liberaalille länsimaiselle demokratialle, ja juuri tämä tekee Kiinasta paljon vaarallisemman pelurin kuin Venäjä."

Vuonna 2020 Halla-aho kertoi, että Trumpin protektionismissa oli myös hyviä puolia, sillä vetämällä tuotantoa takaisin länsimaihin saataisiin riippuvuutta Kiinasta vähennettyä. 

Halla-aho piti teollisuuden siirtymistä ulkomaille halvempien työvoimakustannusten perässä yhtenä syynä länsimaiden ongelmiin. Jussin mukaan, koska Kiinassa ympäristöstandardit ovat alhaisemmat ja työolot huonommat kuin länsimaissa, niin länsimaat käytännössä maksavat nykyisellään kiinalaisille yrityksille riisto- ja saastuttamistukea. "Kansainvälinen sopimusjärjestelmä ei ole tähän puuttunut. Se on järjestelmänä ollut täysin munaton."

Tässä vertailussa parhaiten pärjäsi Jussi Halla-aho, joka on todistetusti tunnistanut Kiina-riippuvuuden riskit aiemmin kuin muut kärkiehdokkaat. Stubb, Rehn tai Haavisto eivät kukaan ole ilmeisesti tuoneet esiin Kiina-riippuvuuden riskiä ennen kuin Ukrainan suursota-alkoi vuonna 2022 ja Kiina oli jo selvästi siirtynyt Venäjän puolelle. 

lauantai 6. tammikuuta 2024

Ylen presidenttivaalitentti

Yle aloitti myös presidentinvaalitentit to 21.12.2023.


Mika Aaltola loisti tentissä ainakin ajoittain. Hän panostaisi puolustukseen selvästi enemmän kuin muut ehdokkaat. Aaltola ehdotti puolustusmenojen tasoksi 3 prosenttia BKT:sta, kun taas lähes kaikki muut pitivät Naton minitavoitetta 2% BKT:sta sopivana. Mika sanoi hyvin, että eurojen satsaaminen puolustukseen tulee paljon halvemmaksi kuin puolustuksen maksaminen suomalaisten sotilaiden ruumiilla. Eli puolustukseen kannattaa investoida etukäteen riittävästi, jottei Venäjälle tule edes mieleenkään kokeilla Suomen puolustuksen kestävyyttä.

Aaltola myös aiheellisesti kiinnitti huomiota Suomen kautta tapahtuvaan vientikieltojen kiertämiseen. Nyt Suomesta viedään poikkeuksellisen paljon vientikieltojen alaista tavaraa Keski-Aasian maihin. Ja niistä nämä pakotteiden alaiset tavarat viedään laittomasti Venäjälle. Aaltola myös kannattaa Venäjältä jäädytettyjen varojen käyttämistä Ukrainan aseistamiseen. 

Olli Rehn esitti, että Euroopan Unionin vakausmekanismia voitaisiin käyttää Ukrainan tukemiseen. Tämä onnistuisi myös ilman Orbanin hyväksyntää, joten Putinin sätkynukke ei voisi tätä estää.

Halla-aho piti myös fiksuja puheenvuoroja puolustukseen ja turvallisuuteen liittyen. Halla-aho tahtoisi muuttaa rajalakeja niin, että vaikka raja Venäjälle olisi auki muulle liikenteelle, niin aiheettomasti turvapaikkaa hakevat voisi käännyttää heti rajalla.

Siinä olen täysin eri mieltä Halla-ahon kanssa, miten hän suhtautuu Israelin iskuihin siviiliväestöön. Hän ei ole tuomitsemassa Israelin iskuja lapsiin ja naisiin. Jussi sortui ihmeen saivarteluun esimerkiksi esittämällä epäilyksiä siitä, kuoleeko siviilejä todella niin paljon. Toisaalta Haavistokin oli oudosti osittain samoilla linjoilla, eli hänkään ei selvästi tuominnut Israelin iskuja. Essayahin pisteet tippuivat myös kovasti, kun puhuttiin Israelin sotarikoksista, sillä hän ei tuominnut mitenkään Israelin toimia. Palestiinan konfliktin osalta Li Anderson piti ylivoimaisesti parhaan puheenvuoron, jossa hän hyvin selvästi tuomitsi siviilien tappamisen.

Li Andersson taas edusti jälleen kerran toista ääripäätä vastavoimana Aaltolalle ja Halla-aholle. Hän panostaisi ehdokkaista kaikkein vähiten maanpuolustukseen. Anderson myös vastustaa ydinaseiden sijoittelua Suomeen tai edes niiden väliaikaista kuljettamista Suomen kautta. Tämä on linjassa vasemmistoliiton voimakkaan ydinaseiden vastustuksen kanssa, mutta toisaalta hiukan heikentää ydinpelotteen tehoa Venäjän suuntaan. Kuten totesin MTV:n vaalitentin katsottuani, Anderson sopisi presidentiksi paljon paremmin, jos maailma olisi ystävällisempi paikka eikä meidän tarvitsisi tosissamme pelätä Venäjän tekevän jotain aivan hullua pahuutta. Nykyisessä vihamielisessä ympäristössä hän ei vaikuta hyvältä vaihtoehdolta.

Silti jos minun pitäisi valita kahden vasemmiston ehdokkaan, Andersonin ja Urpilaisen välillä, valitsisin paljon mieluummin Li Andersonin Suomen presidentiksi. Urpilaisen politiikka olisi ilmeisesti monella tapaa yhtä huonoa kuin Andersonin. Kuitenkin Li Anderson esiintyy paljon paremmin ja häntä kuuntelee ihan mielellään, vaikka olisikin asiasta eri mieltä.

Hjalliksen mutinoita ja epäselviä puheenvuoroja oli jopa kiusallista seurata myötähäpeän takia. Kaikki muut ehdokkaat pitivät pääasiassa ihan fiksuja puheenvuoroja, mutta Harkimon sanomisissa ei ollut oikein mitään päätä eikä häntään. Hän ei vaikuta tuntevan turvallisuuspolitiikkaa juuri lainkaan. Ilmastonmuutoksen osalta Hjallis kuitenkin piti fiksun puheenvuoron todetessaan, että jos ilmastonmuutosta ei pysäytetä, niin sitten maahanmuutto Afrikasta Eurooppaan räjähtää valtavaksi. 

Kristillisten Sari Essayah esiintyi myös hyvin. Hän vaikutti asiantuntevalta ja vakuuttavalta. Essayah myös fiksusti kannatti rajalain muuttamista niin, että hybridihyökkäyksen kohteena ei tarvitsisi rajoja avata Venäjän suunnasta. Hänen mukaansa rajalla voitaisiin jo heti tarkastaa, mistä maasta turvapaikanhakija on tulossa ja jos hänen todetaan olevan turvallisesta maasta, käännytys tehtäisiin heti rajalla. Hän torppaisi tämän Venäjän aseen, jossa mukamas turvapaikanhakijoita käytetään välineenä.

Kaikki ehdokkaat olivat kuitenkin pääasiassa hyvin pitkälti samoilla linjoilla tärkeissä turvallisuuteen ja ulkopolitiikkaan liittyvissä asioissa. Eli riippumatta siitä, kuka gallupien kärjestä tullaan valitsemaan presidentiksi, niin tämän tentin perusteella saamme ihan kelpo presidentin. Tulemme esimerkiksi jatkamaan Ukrainan vahvaa tukemista.

sunnuntai 17. joulukuuta 2023

MTV:n vaalitentti

Suurin osa presidentiksi pyrkivistä ehdokkaista pärjäsi hyvin MTV:n vaalitentissa, joka pidettiin 13.12.2023.


Aaltola toi hyvin esiin, että Venäjä jatkaa kiusantekoaan niin kauan kuin sille siihen annetaan mahdollisuus. Hän myös ymmärsi hyvin Naton ydinpelotteen olemuksen.

Stubb ja Urpilainen mokailivat pahasti antaessaan ymmärtää, että Suomi päästäisi rajalta läpi lapsia, naisia ja vanhuksia, jos Venäjä niitä sinne työntäisi. Vaikka näin ehkä tehtäisiinkin, on hölmöä sanoa tällaista julkisesti. Sehän nimittäin kertoo Venäjälle, että rajalle kannattaa lähteä työntämään esimerkiksi vanhuksia, joista sitten Suomen pitäisi huolehtia.

Li Anderson esiintyi enimmäkseen ihan hyvin. Hän aiheellisesti kritisoi Purran tapaa solvata apulaisoikeuskansleria, sillä tuollainen käytös murentaa kuvaa Suomesta oikeusvaltiona. Ja se taas antaa Venäjän propagandalle lisää ammuksia, kun se yrittää mustamaalata Suomea venäläisten suuntaan. Kuitenkin monessa maanpuolustukseen liittyvässä asiassa Andersson vaikutti minusta liian naiivilta ja kiltiltä suhtautumisessaan uhkaan. Tämä tuli esiin niin ydinaseiden osalta, Ahvenanmaan demilitarisaatiossa samoin kuin rajojen kiinni laittamisessa. Samaan tapaan kuin Stubb ja Urpilainen, myös Anderson tahtoisi Suomen auttavan Venäjän rajalle tuomia ihmisiä.


Halla-aho piti fiksuimmat puheenvuorot liittyen Venäjän hybridisodankäyntiin. Hän esimerkiksi osoitti, miten typerän kommentin Stubb piti hetkeä aiemmin. Jussi korosti myös systemaattisesti eniten Ukrainan jatkuvan sotilaallisen tuen tärkeyttä. Myös Ahvenanmaan demilitarisaatiosta hän totesi järkevästi, että niin kauan kuin siellä ei ole sotavoimia, toimii se houkuttimena Venäjälle ja vaikeuttaa Ruotsin sekä Suomen puolustusta.  

Onneksi kaikki ehdokkaat korostivat Ukrainan aseellisen tukemisen tärkeyttä. En kuitenkaan tajua, miksi Haavisto ja Stubb lähtivät maalailemaan, että tietyllä tapaa Ukraina on jo voittanut. On totta, että Ukraina on onnistunut puolustautumaan paljon paremmin kuin ennen helmikuun 2022 suurhyökkäystä arveltiin. Silti puheet Ukrainan voitosta tässä vaiheessa ovat vaarallisia, koska niitä kuunnellessa voi tulla sellainen käsitys, että Ukrainan tukeminen jatkossa ei olisi sittenkään niin elintärkeää. Ja se on. Sillä jos Venäjä kuitenkin lopulta voittaisi Ukrainassa, niin silloin pitkällä tähtäimellä Ukrainan aiempi urhoollinen puolustus olisi mennyt pitkälti hukkaan. Eli nyt täytyy jatkaa täysillä Ukrainan tukemista. Suomikin onnistui talvisodassa puolustautumaan paremmin kuin ennen sotaa uskottiin, mutta ei se silti muuta lopullista häviötä jotenkin mystisesti voitoksi.

Esimerkiksi Urpilainen ja Halla-aho korostivat, että riippumatta Yhdysvalloista, Euroopan pitäisi satsata paljon enemmän omaan puolustukseensa. Ukrainan puolustuksen ei pitäisi riippua siitä, kuka USA:ssa on vallassa tai mitä mieltä amerikkalaiset ovat Ukrainan tukemisesta. Sen sijaan eurooppalaisten pitäisi itse tukea paljon enemmän Ukrainaa.

Harkimo yllätti ainakin minut toteamalla, että ilmastonmuutos on tällä hetkellä suurin Suomea uhkaava vaara. Ihan fiksu kommentti, mutta en ollut häntä aiemmin mieltänyt näin voimakkaana ilmastonmuutoksen pysäyttäjänä. Halla-aho taas vähätteli Suomen merkitystä ilmastoasioissa ja osoitti, että hän mieluummin tukisi suomalaista teollisuutta kuin edistäisi vihreää siirtymää mitenkään. Rehn pyrkisi diplomatian keinoilla saamaan globaalin etelän mukaan ilmastonmuutoksen estämiseen. 

maanantai 20. marraskuuta 2023

HS:n presidentinvaalien vaalikone

Vaalikone löytyy täältä.

Vaalikoneen mukaan parhaiten minulle sopivat ehdokkaat ovat:

  1. Alexander Stubb, 73%
  2. Pekka Haavisto, 72%
  3. Mika Aaltola, 72%
  4. Harry Harkimo, 69%
  5. Olli Rehn, 68%
  6. Li Andersson, 64%
  7. Jussi Halla-aho, 63%
  8. Sari Essayah, 61%

Alkuun hiukan ihmettelin sitä, miksi vaalikoneen mukaan Stubb olisi minulle sopivampi kuin Haavisto. Sillä kun tarkastelee Hesarin vaalikonevastausten perusteella tehtyä arvokarttaa, niin sen mukaan Haavisto osuu lähes tismalleen samaan kohtaan omien vastausteni kanssa. Ja Stubb on puolestaan jonkin matkan päässä enemmän oikealla ja vähemmän liberaalivihreä kuin minä.


Vaalikoneessa voi kuitenkin helposti vertailla ehdokkaita, joten kun otin Stubbin ja Haaviston vertailuun, asia selvisi nopeasti. Puolustukseen liittyvissä kysymyksissä Haavisto erosi merkittävästi omista vastauksistani.


Käytännössä siis ratkaiseva ero oli seurausta vain yhdestä kysymyksestä: Stubb sallisi ydinaseiden kuljetukset Suomen kautta kun taas Haavisto ei.


Ainakaan minulle tämä Hesarin vaalikone ei juurikaan tuonut apua sen valinnassa, ketä ehdokasta äänestäisin. Vaalikoneet ovat kätevä apuväline esimerkiksi kunnallis- ja eduskuntavaaleissa, joissa ehdokkaita on valtavan paljon, enkä itse tunne niistä kuin muutamat. Tuntemattomien ehdokkaiden joukosta on hyvä haarukoida vaalikoneiden avulla pienempi joukko ehdokkaita, joihin lähteä sitten tarkemmin tutustumaan. Presidenttiehdokkaiden kohdalla kuitenkin tiedän jo kaikki varteenotettavat ehdokkaat sen verran hyvin, ettei vastaavanlaisesta karsimisesta ole hyötyä.

Sen sijaan minulle paljon merkitsevämpää on se, millaisia päätöksiä ja kannanottoja ehdokkaat ovat aiemmin tehneet. Tästä kirjoitin aiemmin tässä jutussa. 

lauantai 19. elokuuta 2023

Talk Helsinki -tapahtuman presidenttiehdokkaiden kohtaaminen

Mika Aaltola, Pekka Haavisto, Jussi Halla-aho ja Olli Rehn kohtasivat Talk Helsinki -tapahtumassa 16.8.2023.


Olli Rehn aloitti nololla vitsillä sanomalla, ettei hän ole harmaa vaan albiino.

Halla-aho ennusti, että Venäjän nykyinen johto ei lopeta sotaa, jollei se kärsi merkittävää sotilaallista tappiota. Rehn lisäsi tähän, että Venäjä pyrkii pitkittämään sotaa ainakin siihen saakka, että USA:n presidentinvaalit ovat ohitse. Eli Putin asettaa toivonsa siihen, että Donald Trump pääsisi uudestaan presidentiksi ja sitten lopettaisi tuen Ukrainalle. Aaltola uskoo Venäjän moraalisen alamäen jatkuvan vielä pitkään, eikä Venäjästä ole luotettavaksi neuvottelukumppaniksi vuosikausiin. Nyt ei ole aika käydä dialogia Venäjän kanssa.

Pekka Haavisto mielestäni erittäin typerästi toi esiin, että jossain vaiheessa Suomella ja muilla länsimailla tulee Ukrainalle annettavan sotilaallisen avun raja vastaan. Vaikka tämä varmaan onkin totta, ei tuollaisia kommentteja kannattaisi missään julkisuudessa sanoa. Sillä kun Venäjä kuulee tuollaista, niin se vain rohkaistuu jatkamaan sotaa. Haavisto siis jatkoi samalla vaarallisella Venäjää miellyttävällä linjalla, josta annoin hänelle miinusta edellisessä kirjoituksessani. 

Halla-aho erottui ympäristön osalta muista panelisteista. Jussi vähätteli ilmastonmuutoksen merkitystä, eikä nähnyt sitä oleellisena presidentin tehtävän kannalta. Hän myös kritisoi liiallista kunnianhimoa ympäristötoimenpiteiden osalta. Odotetusti Haavisto oli täysin päinvastaista mieltä ja näki, että presidentti voi arvojohtajuudella edistää ympäristöystävällisten ratkaisuiden käyttöönottoa sekä vientiä ulkomaille. Rehn toi hyvin esiin, että ilmastoahdistuksesta tulisi päästä yli konkreettisiin toimenpiteisiin. Aaltola ja Haavisto peesasivat tässä Rehniä.

Aaltola sortui pari kertaa turhan monimutkaisiin puheenvuoroihin, joista oli vaikea löytää varsinaista pointtia. Mutta enimmäkseen hän pärjäsi ihan hyvin kokeneiden ammattipoliitikkojen kanssa. Aaltola esimerkiksi antoi hyvin realistiselta kuulostavan arvion ilmastopakolaisuuden ikävistä seurauksista. Hän myös varoitteli liiallisen Kiina-riippuvuuden vaaroista.

Kaikki panelistit olivat samaa mieltä siitä, että se on hyvä asia, että Eurooppa siirtyy pois fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Tämä heikentää Venäjän valtaa, mikä hyödyttää myös Suomea vähentämällä Venäjän riskiä. 



 

tiistai 8. elokuuta 2023

Presidenttiehdokkaiden mennyt suoriutuminen, osa 1

Presidentin tulisi olla taitava johtamaan Suomen ulkopolitiikkaa. Ja siinä onnistuakseen hänen täytyy kyetä tunnistamaan Suomea uhkaavia vaaroja sekä kertomaan kansalle, miten niihin tulisi suhtautua. Tulevia uhkia emme vielä osaa varmuudella sanoa, puhumattakaan siitä, että tietäisimme, mikä olisi paras tapa reagoida niihin. Sen sijaan jälkikäteen pystymme helpommin tunnistamaan Suomea uhkaavat vaarat sekä miten niihin olisi kannattanut varautua. 

Tämän takia vertailen varteenotettavien presidenttiehdokkaiden kantoja Suomea aiemmin uhanneisiin vaaroihin sekä siihen, millaisia ratkaisuja nämä henkilöt ovat vuosien varrella niihin tarjonneet. Esimerkiksi ovatko ehdokkaat nähneet Venäjän todellisen, terroristisen luonteen ja esittäneet oikeanlaisia ratkaisuja Venäjän vaaraan. Venäjän uhan lisäksi vertailen myös ehdokkaiden näkökantoja seuraaviin kahteen asiaan. Ilmastonmuutoksen aiheuttama globaali uhka sekä liiallinen riippuvuus Kiinasta niin tuotettujen tavaroiden kuin tiettyjen elintärkeiden komponenttien suhteen.

Otan mukaan vertailuun jo virallisesti ehdolle asettautuneet henkilöt sekä muutaman muun, jotka vielä saattavat asettautua ehdolle. Nämä ovat:

  • Vihreiden Pekka Haavisto, joka on toiminut mm. ulkoministerinä ja pyrkinyt jo kahdesti aiemmin presidentiksi
  • Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn, joka on keskustalainen ja aiemmin toiminut mm. ministerinä ja komissaarina
  • Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola
  • Perussuomalaisten Jussi Halla-aho, joka on puolueen ideologinen johtaja erityisesti maahanmuuton suhteen
  • Liike nytin Harry ”Hjallis” Harkimo, joka toimi ennen politiikkaa liikemiehenä
  • Kokoomuksesta mahdollisia ehdokkaita ovat Alexander Stubb sekä Risto E. J. Penttilä, joten otan molemmat tarkasteluun
  • SDP:ltä todennäköisimpänä ehdokkaana pidetään Jutta Urpilaa, joka on entinen puolueen puheenjohtaja, ministeri sekä viime vuodet toiminut EU-komissaarina

Tässä ensimmäisessä osassa keskityn mahdollisten presidenttiehdokkaiden suhtautumiseen Venäjään ja Natoon. Palaan myöhemmissä kirjoituksissa ilmastonmuutokseen sekä Kiina-riippuvuuten.

Merkit Venäjän uhasta vuosien saatossa


Näin jälkikäteen on helppo nähdä, että Venäjä muuttui viimeisten noin 20 vuoden aikana entistä vaarallisemmaksi sotilaalliseksi uhaksi. Putinin vallan alkuaikoina oli ihan hyvätkin syyt uskoa, että tulevaisuudessa Venäjän kanssa voisi käydä kaikkia hyödyttävää kauppaa ja tehdä yhteistyötä. Mutta tilanne muuttui dramaattisesti Putinin valtakauden jatkuessa. Vaaran merkit toi viimeistään selvästi esille vuonna 2008 käyty Georgian sota, jonka seurauksena Venäjä käytännössä kaappasi Abhasian ja Etelä-Ossetian alueet valtaansa. Sota oli tappioiden osalta hyvin pieni (molemmilta puolilta kaatui joitakin satoja sotilaita), mutta näin jälkikäteen sen voi nähdä selvänä merkkinä Venäjän valitsemasta aggressiivisesta linjasta naapurimaita kohtaan. 

Tosin Putinin todellisesta luonteesta ja hänen suunnitelmistaan Venäjää kohtaan oli merkkejä jo ennen Georgian sotaa. Vuonna 2003 Putinia ärsyttänyt oligarkki Hodorkovski heitettiin vankilaan kymmeneksi vuodeksi. Vuonna 2004 Putin oli vastannut näin, kun häneltä oli tiedusteltu, aikoisiko hän sallia erilaisia poliittisia ryhmittymiä ja näkemyksiä Venäjällä. "Minä tarvitsen yhtenäisen puolueen, jotta saamme palautettua kurin Venäjälle. Oligarkit, alueelliset satraapit ja mafia on palautettava järjestykseen." Vuoden 2007 Munchenin turvallisuuskonferenssissa Putin piti puheen, jossa hän kertoi Venäjän jatkavan samalla tyylillä, jota se oli harjoittanut jo tuhat vuotta. Jos Venäjä kokisi itsensä uhatuksi, se valtaisi lähialueitaan turvavyöhykkeiksi riippumatta siitä, mitä naapurikansat tästä tuumaisivat. 

Viimeistään Krimin valtauksen vuonna 2014 olisi pitänyt avata silmät Venäjän ja Putinin todellisesta luonteesta. Valtaus johti Itä-Ukrainan sotaan, joka kyti hiljaisella liekillä vuosikausia. Kunnes sitten vuonna 2022 Venäjä aloitti täysimittaisen suursodan Ukrainaa vastaan. Tämän seurauksena Suomi liittyi Natoon saadakseen itselleen parempaa turvaa vastaavanlaista tilannetta varten. Natoon liittymistä pidetäänkin nyt erinomaisena ratkaisuna ja lähinnä ihmetellään, miksei sitä tehty jo aiemmin. Samoin on syytä kummastella, miksei Venäjän aggressiivista toimintaa pyritty hillitsemään jo paljon aiemmin esimerkiksi voimakkailla talouspakotteilla. 

Jos sinua kiinnostaa kerrata Ukrainan sodan alkuvaiheita, kannattaa lukea nämä aiemmin kirjoittamani jutut:

Mitenkä potentiaaliset tulevat presidentit sitten ovat menneinä vuosina suhtautuneet Venäjän uhkaan ja Natoon?

Pekka Haaviston suhtautuminen Venäjään ja Natoon

Otetaan ensin tarkasteluun Pekka Haavisto. Hän on suhtautunut melko ymmärtäväisesti Venäjään vuosien varrella. Vuonna 2015 Krimin valtauksen jälkeen Haavisto puhui kahdesta erilaisesta narratiivista liittyen Krimin valtaukseen ja Itä-Ukrainan sotaan: Venäjän ja toisaalta Ukrainan. Lisäksi hän ei suinkaan ollut sulkemassa Venäjää yhteistyön ulkopuolelle, vaan totesi:

"Venäjä on YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen. Sen myötävaikutusta tarvitaan paitsi Ukrainan kriisin ratkaisemisessa, myös maailman muilla kriisialueilla. Muuten myös koko YK:n rooli vaarantuu."

Vuonna 2015 Pekka Haavisto ehdotti, että aseellisesta palveluksesta tehtäisiin vapaaehtoista. Onneksi näin hölmöä ehdotusta eivät juuri ketkään muut kannattaneet. 

Haavisto vastusti pitkään Suomen liittymistä Natoon. Esimerkiksi vuonna 2015 Ylelle antamassaan haastattelussa Haavisto kertoo, että hän ei kannata Natoon liittymistä. Vaikka tilanne Venäjän kanssa meni jatkuvasti huonommaksi, silti vielä vuoden 2018 presidentinvaalien aikaan Haavisto edelleen vastusti Natoon liittymistä. Vuonna 2019 Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto sanoi The Financial Times -lehden haastattelussa, että Euroopan unionin pitäisi parantaa Venäjä-suhteitaan. Haavisto on siis osoittanut erittäin surkeaa ennakointitaitoa Venäjän vaarallisuuden tai Nato-jäsenyyden tärkeyden suhteen. Tästä aiheesta hänelle miinus tässä vertailussa.

Olli Rehnin suhtautuminen Venäjään ja Natoon

Seuraavaksi sitten Olli Rehnin suhtautuminen Venäjään ja Natoon. Vuonna 2015 ollessaan elinkeinoministeri, Rehn oli mukana edistämässä ydinvoimaloihin liittyvää yhteistyötä Venäjän kanssa. Hän oli kuitenkin aiemmin varoitellut energiayhteistyöstä Venäjän kanssa kirjoittamalla, että uusia hankkeita ei pitäisi aloittaa niin kauan kuin Venäjä jatkaa voimapolitiikkaansa Ukrainassa. Vuoden 2017 Päämajasymposiumissa Rehn piti luennon, jonka mukaan Suomen tärkein haaste on suhde Venäjään. Hän korosti yhteistyön ja sopimisen merkitystä Venäjän kanssa, mutta totesi myös, että jos yhteistyö ei onnistu, niin sitten pannaan kampoihin.

Lähes 30 vuotta sitten tuolloin Keskustan varapuheenjohtajana ollut Olli Rehn antoi erittäin mielenkiintoisen haastattelun. Rehn kertoi vuonna 1994 Ilta-Sanomien haastattelussa, että Suomen pitäisi vakavasti harkita läntisen sotilasliiton Naton jäsenyyttä Venäjän epävakaan kehityksen takia.

"En halua pelotella enkä uhkailla enkä usko sotilaalliseen konfliktiin, mutta kovan linjan isovenäläisyyden vahvistuminen merkitsisi poliittisten painostuspyrkimysten todennäköistymistä," Rehn perusteli Nato-näkemystään. Tuolloin Rehn epäili, että Venäjän suunnalta tulevaan poliittiseen painostukseen voisi liittyä myös sotilaallista uhkaa.

Kirjassa Pitkä tie Natoon kerrotaan, että Olli Rehn olisi yksityisesti suhtautunut myönteisesti Natoon. Hän ei kuitenkaan julkisuudessa selvästi kannattanut Suomen liittymistä Natoon. Vuonna 1997 Rehn kannatti tiivistä yhteistyötä Naton kanssa, mutta ei jäsenyyttä. Sen jälkeen kun Olli Rehn palasi komissaarin tehtävistä kotimaan politiikkaan vuonna 2015, hän ei puhunut julkisesti mitään Suomen Nato-jäsenyydestä. 

Rehn pärjäsi siis tässä Venäjä- ja Nato-kantojen arvioinnissa paremmin kuin Haavisto, mutta hänkään ei ole julkisesti selvästi kannattanut Nato-jäsenyyden hakemista. Rehnille siis nolla pistettä. 

Mika Aaltolan suhtautuminen Venäjään ja Natoon

Vuonna 2014 Ilta-Sanomat haastatteli Mika Aaltolaa siitä, pitäisikö Suomen liittyä Natoon vai ei. Venäjä oli juuri valloittanut Krimin. Tuolloin Aaltola asettautui varovaisesti Nato-jäsenyyden kannalle. Hänen mukaansa Natoon liittymisestä löytyy sekä plussia että miinuksia, mutta plussia on vähän enemmän.

Vuonna 2019 julkaistussa kirjassaan Aaltola tuo hyvin esiin riskejä, jotka liittyvät energiariippuvuuteen Venäjästä. Hän kirjoitti, että Itämeren kaasuputkilla Venäjä ottaa haltuunsa Euroopan energiavirtoja.

Aaltolalle piste tässä vertailussa, sillä hän on puhunut posiitivisesti Nato-jäsenyydestä jo pitkään ja tunnistanut hyvin Venäjään liittyviä riskejä.

Stubbin sekä Penttilän suhtautuminen Venäjään ja Natoon

Alexander Stubb on jo vuosia sitten kertonut hyvin selvästi kannattavansa Suomen liittymistä Natoon. Esimerkiksi Ylen vuonna 2015 tekemän selvityksen perusteella neljän tuolloin suurimman eduskuntapuolueen puheenjohtajista ainoastaan Stubb kannatti selvästi Natoon liittymistä. Ollessaan pääministeri Stubb kertoi, että hänen mielestään Suomen olisi pitänyt liittyä Natoon jo 1995.

Vuonna 2008 Stubb piti puheen suurlähettiläspäivillä siitä, miten maailma on muuttunut 080808 jälkeen eli sen jälkeen kun elokuussa 2008 Venäjän panssarit jyrisivät naapurimaan valtateillä sotatoimissa ensimmäistä kertaa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Puheessaan Stubb totesi: "Georgian kriisi antaa meille karulla kielellään kolme laajakantoista oppituntia, jotka muodostavat kolme tämänpäiväistä teesiäni: 1) 080808 on käännekohta kansainvälisessä politiikassa; 2) 080808 asettaa kansainväliselle järjestelmälle uuden haasteen ja 3) 080808 vaikuttaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan työlistaan."

Puheessaan Stubb muistuttaa kuulijoita, että henkilökohtaisesti hän toivoisi Suomen liittyvän Naton jäseneksi, mutta että ei ole syytä hätiköidä. Hän kannusti kaikkia muitakin ulkopolitiikan pohtijoita miettimään vakavissaan Nato-jäsenyyttä.

Risto E. J. Penttilä tuli tunnetuksi nuorena kansainvälisen politiikan tutkijana vuonna 1991, kun hän ehdotti YYA-sopimuksen sotilaallisten artiklojen mitätöimistä. Penttilä on kannattanut jo 30 vuoden ajan Suomen liittymistä Natoon. Hän on tuonut tämän kantansa useasti esiin julkisuudessa. Esimerkiksi vuonna 2008 Penttilä kirjoitti raportin nimeltään Suomen ulkopolitiikan idea, jossa hän esittää näkemyksiään Suomen ulkopolitiikasta sekä suhteesta Natoon. Penttilän johtopäätös tuossakin kirjoituksessa oli, että Suomen olisi parasta liittyä Naton jäseneksi. Hän kirjoittaa: "Nykyinen asemamme Naton ulkopuolella, mutta sen kanssa läheisessä yhteistyössä, ei tarjoa Suomelle sen enempää sotilaallisen liittoutumisen kuin liittoutumattomuuden etuja."

Penttilä itse kuvailee suhtautumistaan Venäjään ja Natoon 2000-luvun alussa (siis kun Venäjä vielä vaikutti pyrkivän aidosti yhteistyöhön) näin:

"Mielestäni mikään ei olisi estänyt meitä jatkamasta hyviä suhteita Venäjän kanssa Naton jäseninä. Päinvastoin ajattelin, että Naton jäsenyys antaisi siihen paremman mahdollisuuden. Voisimme kehittää taloudellista ja poliittista yhteistyötä Venäjän kanssa ilman pelkoa siitä, että Venäjä saisi uudelleen merkittävän otteen suomalaisesta taloudesta tai politiikasta. Pidin Natoa vakuutuksena sekä Venäjän sotilaallista uhkaa että uussuomettumista vastaan. Se olisi ollut minun mielestäni todellista vakauspolitiikkaa."

Sekä Stubbille että Penttilälle hyvin selvät plussat. Näin jälkikäteen voidaan todeta, että heitä olisi kannattanut kuunnella vuosien saatossa paljon herkemmin siinä, mitä tulee Venäjään ja Natoon.

Halla-ahon suhtautuminen Venäjään ja Natoon

Jussi Halla-aho on aiemmissa haastatteluissaan kertonut, että Suomen olisi pitänyt liittyä sotilasliitto Natoon jo 1990-luvulla yhdessä Itä-Euroopan maiden kanssa. Hän onkin ollut yksi harvoja Natoon positiivisesti suhtautuvista perussuomalaisista. Kuitenkin vuoden 2019 alussa Halla-aho oli sitä mieltä, että Suomen ei kannattaisi hakea Naton jäsenyyttä. Hän perusteli tätä näin: "Uskon, että Nato-jäsenyyden hakeminen tässä tilanteessa aiheuttaisi paljon enemmän vahinkoa kuin mahdollisen Nato-jäsenyyden saaminen."

Vuonna 2004 Jussi Halla-aho kirjoitti Scripta-blogiinsa artikkelin otsikolla "Minä ja Venäjä". Siinä hän kuvailee Venäjää hyvin tylyllä mutta samalla totuudenmukaisella tavalla:

"Venäjä on totalitarismia kohti kulkeva valtio, joka on läpeensä korruptoitunut, jonka oikeusjärjestelmä on poliittisessa kontrollissa, jonka johtopaikoilla istuu KGB:n teurastajia, joka suorittaa järjestelmällistä kansanmurhaa Kaukasuksella, joka on uusimmalla lainsäädännöllään riistämässä kansallisilta vähemmistöiltään itsehallinnon rippeitäkin, jonka ulkopolitiikka on ailahtelevaa ja ylimielistä, ja jonka perinteisiin kuuluu pöyristyttävä rasismi (vanhastaan "ystävyydeksi" tai "veljeydeksi" kutsuttu) kaikkia ei-venäläisiä kohtaan. Ja jossa nykyhallinnolla ja sen politiikalla on kansan syvien rivien vankka tuki."

Halla-aho oli myös ensimmäisiä merkittäviä poliitikkojamme, jotka vaativat kovaan ääneen Ukrainan aseistamista. Hän myös ennakoi täysin oikein, miten julmasti Venäjä tulee pommittamaan siviilejä ja tuhoamaan kaupunkeja. Tästä voit lukea enemmän täältä. 

Voidaankin todeta, että Halla-ahon ymmärrys Venäjän vaarallisuudesta on osunut oikeaan jo ainakin 20 vuoden ajan. Hänelle plussa tässä vertailussa.

Hjallis Harkimon suhtautuminen Venäjään ja Natoon

Yhdysvallat oli listaamassa kansanedustaja, liikemies Harry ”Hjallis” Harkimon maansa pakotelistalle vuonna 2014. Syynä tähän olivat Harkimon liian läheiset suhteet Venäjälle. Yhdysvallat näkivät Harkimon tekevän yhteistyötä Putinin kätyreiden kanssa, mikä olikin aivan totta. Hjallis oli vuonna 2014 jääkiekkoseura Jokereiden pääomistaja ja Putinia lähellä olevat venäläisoligarkit seuran vähemmistöomistajia. 

Venäjän presidentin Vladimir Putinin yhtenä tavoitteena on ollut laajentaa Venäjän vaikutuspiiriä urheilun avulla ympäri Euroopan. Tässä Jokerien saaminen Venäjän KHL-liigaan oli tärkeä askel. Ja Harkimo kumppaneineen auttoivat tässä selvästi Putinia. Tapahtuiko tämä sitten vain Harkimon typeryyden takia vai oliko hän tietoisesti auttamassa hirmuhallitsijaa? Mielestäni sillä ei edes ole niin väliä sen kannalta, kun mietitään soveltuuko Hjallis Suomen presidentiksi. Riippumatta kumpi oli syynä, on selvää, että Harkimolla on aivan liian läheiset suhteet Venäjän valtapiireihin.

Hjallikselle iso miinus.

Jutta Urpilaisen suhtautuminen Venäjään ja Natoon

Urpilaisen johdolla SDP vastusti Suomen liittymistä Natoon. Vuonna 2010 SDP aloitti ensimmäisenä eduskuntavaalikampanjoinnin linjaamalla turvallisuuspoliittisessa seminaarissaan, että Suomen ei pidä hakea Nato-jäsenyyttä nyt tai ensi vaalikaudella. 

Vielä vuonna 2014 Krimin valtauksen jälkeen, tuolloinen SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen totesi, että puolueessa ei ole tarvetta tarkistaa suhtautumista Suomen Nato-jäsenyyteen. "SDP:n kanta Nato-jäsenyyteen ei ole muuttunut. Me emme kannata Suomen Nato-jäsenyyttä." 

Krimin valtauksen jälkeen SDP:n puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ihmetteli silloisten hallituspuolueiden piiristä annettuja myönteisiä Nato-lausuntoja. "En näe mitään perusteita siihen Nato-intoiluun, jota ehkä nyt sitten Ukrainan verukkeellakin halutaan Suomessa jälleen nähdä", sanoi Urpilainen Politiikkaradion haastattelussa.

Urpilaiselle miinus tässä vertailussa.