Kansainväliset tekniikan alan osaajat eivät suosittele Suomea

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, miten tärkeää Suomelle olisi saada tänne enemmän kansainvälisiä osaajia. Näitä ovat esimerkiksi:

• Tulevaisuuden työntekijät
• Oleskeluluvat ja lahjakkaat työntekijät
• Maahanmuuton korrelaatio maan taloudelliseen vaurauteen

Jos Suomi ei onnistu houkuttelemaan tänne runsaasti osaavaa työvoimaa muista maista, ei meillä ole toivoakaan saada talouttamme kunnon kasvuun. Ja ilman selvästi nykyistä voimakkaampaa talouskasvua, ei julkisella taloudella ole varaa ylläpitää nykyisen kaltaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Maahanmuuton määrä ja laatu siis ratkaisevat hyvinvointiyhteiskuntamme tulevaisuuden.

Tuore tutkimus valitettavasti osoittaa, että Suomi näyttäytyy luotaantyöntävältä kansainvälisille osaajille. Tekniikan akateemiset TEK ja Insinööriliitto toteuttivat muualta tulleille tekniikan osaajille suunnatun kyselyn. Kysely tehtiin keväällä 2024 ja siihen vastasi yli 1 000 henkeä. Vastaajat toimivat Suomessa asiantuntija- tai johtotehtävissä. He ovat asuneet Suomessa jo useamman vuoden, joten heille on kertynyt jo hyvin kokemusta Suomesta ja miten helppoa ulkomaalaisen on täällä olla.

Yli puolet kyselyyn vastaajista ei voisi suositella Suomea kansainvälisille osaajille. Lisäksi vastaajat arvelevat tilanteen menevän vain huonompaan suuntaan. Vain 27% uskoo, että rasismi vähenee tulevaisuudessa ja vain 12% arvelee Suomen olevan viiden vuoden päästä parempi paikka maahanmuuttajille kuin nyt. Yli puolet vastaajista kertovat, että syrjintä haittaa ulkomaalaisten osaajien työllistymistä Suomessa.

Toisaalta tutkimuksessa on nähtävissä myös pieniä valonpilkahduksia, vaikka kokonaistulos onkin synkkä. Iso osa vastaajista on jo ennättänyt juurtua Suomeen sen verran hyvin, että kaikista hankaluuksista huolimatta reilu puolet aikoo jäädä Suomeen pysyvästi. Vain 6% aikoo muuttaa pois Suomesta niin nopeasti kuin mahdollista. 

Vuonna 2021 tehdyn Koulutus- ja työperusteisen maahanmuuton tiekartta 2035 -julkaisun mukaan: "Hallitus tavoittelee työperäisen maahanmuuton vähintään kaksinkertaistamista nykytasosta vuoteen 2030 mennessä siten, että kestävyystiekartan edellyttämä vähintään 50 000 työperäisen maahanmuuttajan kokonaislisäys toteutuu." Valitettavasti tämän tavoitteen saavuttaminen tuntuu mahdottomalta, jollei Suomen houkuttelevuutta kansainvälisten osaajien keskuudessa merkittävästi paranneta nykyisestä. 

Perintövero on yksi parhaista veroista

Perintöverosta ei pidä missään nimessä luopua, sillä se on yksi parhaista veroista. 

Kuten VATTin analyysissä aikoinaan todettiin: "Verojärjestelmän ensisijainen tehtävä on rahoittaa julkisia palveluja ja tulonsiirtoja. Tämä täytyy tehdä oikeudenmukaisesti ja niin, että talouden toimintaan kohdistuvat haittavaikutukset ovat mahdollisimman pienet."

Hyvä verojärjestelmä jakaa verorasituksen oikeudenmukaisesti, vaikuttaa taloudenpitäjien käyttäytymiseen haitallisesti mahdollisimman vähän ja on lisäksi yksinkertainen ja helppo panna toimeen.

Suomen verotuotot vuonna 2023 olivat seuraavanlaiset.

Perintöverot kuuluvat oikean alanurkan keltaiseen alueeseen, joka koostuu perintöveron lisäksi kiinteistö- sekä varainsiirtoveroista.

Perintö- ja lahjaverot tuottavat vuosittain noin miljardin euron verran. Tämä on noin 2 prosenttia kaikista verotuloista. Perintö- ja lahjavero auttaa siis osaltaan vastaamaan muun muassa väestön ikääntymisen aiheuttamiin julkisen talouden haasteisiin. Jos tästä verosta saatavat tulot pienenisivät, täytyisi vastaavasti jotain muita veroja nostaa. Sen takia onkin erittäin tärkeää verrata perintöveroa muihin veroihin.

Kaikkein parhaat verot kannustavat kansalaisia toimimaan tavalla, joka hyödyttää koko yhteiskuntaa. Nimittäin joissain tapauksissa verotus voi ohjata toimimaan tavoilla, jotka parantavat hyvinvointia. Esimerkiksi saastuttavan ja ympäristöä pilaavan toiminnan verottaminen kannustaa vähentämään saastuttamista, jolloin muille aiheutuva haitallinen ulkoisvaikutus pienenee. Tai verotus voi ohjata yrityksiä satsaamaan enemmän tutkimukseen ja kehitykseen, josta hyötyy koko kansantalous. Terveydenhuoltojärjestelmä puolestaan hyötyy siitä, jos tupakka-, alkoholi- ja makeisverot vähentävät kansalaisten epäterveellisistä elintavoista koituvaa sairastelua.

Tällaisia positiivisesti vaikuttavia veroja on kuitenkin melko vähän. Suurin osa veroista ohjaa sen sijaan käyttäytymistä suuntaan, josta on yhteiskunnalle haittaa. Erityisen haitallista talouden kokonaiskuvalle on kireä tuloverotus, sillä se herkästi vähentää työhaluja. Kun joku miettii, kannattaisiko ponnistella töissä vielä kovemmin vai olisiko sittenkin mukavampi ottaa vähän kevyemmin, niin tuloverotus vaikuttaa tähän päätökseen. Koska vapaa-aikaa ei käytännössä voida verottaa, verotus vääristää väistämättä henkilön työntarjontapäätöstä. Miettiessään, tekisikö hieman enemmän ylitöitä, pitäisikö lomarahat vapaana tai haluaisiko ylennyksen, henkilö ottaa myös verotuksen huomioon. On nimittäin luonnollista pohtia, kannattaako lisärahan ansaitsemiseksi nähtävä vaiva suhteessa käteen jäävään tuloon.

Esimerkiksi itse olen muutamaan otteeseen tehnyt 80% työviikkoa. Suosittelen sitä lämpimästi, jos se suinkin on mahdollista. Yksi lyhyempään työviikkoon itseäni kannustanut tekijä oli suhteellisen korkea tulovero. Vaikka vähensin työtunteja 20% ja samalla tavalla verotettavia tuloja 20%, sain silti edelleen käteen lähes yhtä paljon rahaa kuin täyttä työviikkoa tehdessäni. Tämä johtui siitä, että lyhyempi työviikko johti progressiivisen verotuksen kautta selvästi matalampiin tuloveroihin. Jos iso joukko työikäisiä päättäisi keventää työkuormaansa ja tehdä nelipäiväistä työviikkoa, aiheuttaisi tällainen Suomen taloudelle ainakin lyhyellä tähtäimellä suuria hankaluuksia.

Arvonlisäverot ja muut yleiset kuluttamiseen kohdistuvat verot puolestaan vähentävät kulutusta ja siten heikentävät talouskasvua. Esimerkiksi alv:n korottaminen heikentää palkansaajien ostovoimaa, sillä tuotteiden ja palveluiden hinnat nousevat. Tämä vähentää kuluttamista, mikä puolestaan vaikeuttaa talouden elpymistä. Ja jos kulutus laskee merkittävästi, voi se johtaa taantumaan tai jopa lamaan. Ja tästä taas seuraisi työttömyyttä ja kurjuutta. 

Lisäksi pienituloiset maksavat alv:a suhteellisesti enemmän kuin suurituloiset, koska pienituloisilla kaikki tulot menevät kulutukseen. Varakkailla sen sijaan on varaa säästää, jolloin alvin korotus ei iske heihin yhtä kovasti. Näin ollen alv:n korottaminen heikentää etenkin pienituloisten ostovoimaa ja kasvattaa myös eriarvoisuutta.

Keskitytään seuraavaksi tarkastelemaan tarkemmin perintö- ja lahjaveroa. Kutsun sitä tiivistetysti jatkossa vain perintöveroksi.

Ensinnäkin kannattaa muistaa, että alle 20 000 euron arvoisista perinnöistä ei tarvitse maksaa perintöveroa lainkaan. Suomessa yksittäisen perinnön arvo on keskimäärin noin 40 000 euroa. Suurin osa saa kuitenkin tätä pienempiä perintöjä. Vuosittain noin 60 prosenttia perinnönsaajista saa alle 20 000 euron perintöosuuden. Eli suurimmasta osasta perintöjä ei tarvitse nytkään maksaa lainkaan veroa. Perintö- ja lahjaveron poistaminen hyödyttäisi siis varsin pientä ja hyvin toimeentulevaa joukkoa suomalaisia.

Ongelmia perintöverosta koituu silloin, jos saatua perintöä ei pysty muuttamaan rahaksi, mutta perinnön verotettava arvo on suuri. Esimerkiksi silloin, jos kuolinpesään on jäänyt vaikkapa yhteisenä kotina käytetty asunto ja leski jää siihen asumaan. Vaikka lesken hallintaoikeus pienentää perintöveroa, niin se tulee kuitenkin heti maksuun. Ongelmia voivat aiheuttaa myös muuttotappioalueilta perinnöksi saadut omakotitalot tai tilat, joiden saaminen kaupaksi on hankalaa. Perintövero määräytyy kuitenkin kuolinpesän kaikkien omaisuuserien käyvän arvon mukaan kuolinpäivänä, josta on vähennetty kuolinpesän velat.

Näihin perintöveron ongelmiin löytyy kuitenkin paljon parempia ratkaisuja kuin perintöverosta luopuminen. Esimerkiksi nykyään perintöveron maksuun on aikaa 10 vuotta. Siinä ajassa luulisi selviävän jo monimutkaisemmankin kuolinpesän asiat.

Perintö- ja lahjaveroa on talouden tehokkaan toiminnan kannalta hyvä vero, joka edistää myös tasa-arvoa. Ansiottomasti saajallensa kertyvää omaisuutta on aiheellista verottaa raskaammin kuin esimerkiksi omaan työhön perustuvaa palkkatuloa. Tästä olikin jo aiemmin esimerkkejä.

Myös OECD suosittaa perintöverotusta, sillä se on talouden tehokkuuden ja tasa-arvon näkökulmasta hyvä veromuoto (OECD 2018). Samoin suurin osa vero-oikeuden asiantuntijoista ja taloustieteen tutkijoista pitää perintö- ja lahjaveroa talouden tehokkuuden kannalta verraten hyvänä verona, sillä se ei juuri ohjaa yrittämistä tai työntekoa haitallisella tavalla.

Perintöverosta voi olla jopa hyötyä kansantaloudelle, sillä se kannustaa työn tekemiseen tai yritystoiminnan siirtämiseen innokkaammalle yrittäjälle. Parhaimmillaan se kannustaa omistajanvaihdoksiin tilanteissa, jossa perillinen ei ole motivoitunut tai muutoin paras henkilö jatkamaan yrityksen toimintaa. En itse tajua lainkaan sellaista mukamas yrittäjää, joka ei olisi valmis tarvittaessa ottamaan esimerkiksi kymppitonnin lainaa perintöveroista selvitäkseen, jos hän haluaa pitää perimänsä yrityksen. Jos taas ei ole valmis investoimaan perimänsä yrityksen eteen edes perintöveron suuruista summaa, niin silloin tuskin on muutenkaan kovin motivoitunut jatkamaan yritystoimintaa. Tällöin on parempi myydä yritys muille, jotka sopivat yrittäjiksi paremmin.

Perintövero vaikuttaa reaalitalouden käyttäytymiseen suhteellisen vähän muun muassa siksi, että se liittyy kuolemaan, jota ei voi välttää, ja jonka tarkkaan ajankohtaan eivät ihmiset yleensä suoraan vaikuta.

Pidetään siis mielessä, että vaikka perintövero ei ole mikään mukava juttu, on se kuitenkin paljon parempi kuin suurin osa vaihtoehtoisista verotuksen muodoista.

Uhkaako köyhyys Suomi-neitoa?

Suomen talouskasvussa ei ole ollut kehumista. Suomen henkeä kohti laskettu bruttokansantuote (bkt) on jäänyt jälkeen muiden Pohjoismaiden kehityksestä.

Kuvaaja näyttää Suomen bruttokansantuotteen kehityksen verrattuna Tanskaan, Norjaan ja Ruotsiin.

Suomen velkaantumista ei ole saatu kuriin edes rankoilla säästötoimilla. Vuoden 2025 budjetin alijäämä on 12,2 miljardia euroa, eli sen verran valtion menot ylittävät tulot, ja sen verran velkaantuminen kasvaa. Tulot ovat ensi vuonna 76 miljardia euroa, menot 88,1 miljardia.

Luottoluokitusyhtiö Fitch arvioi kesän lopulla, että Suomen hallituksen sopeutus­toimet eivät ole vielä riittäviä, koska ne ainoastaan hidastavat velkaantumisen kasvua, mutta eivät pysäytä sitä.

Julkinen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen (bkt) on Suomessa selvästi korkeampi kuin Tanskassa ja Ruotsissa.

Kun julkisten menojen mittaluokkaa verrataan maan talouden kokoon eli bkt:hen, Suomi on Tanskaa ja Ruotsia edellä, selviää talousjärjestö OECD:n tiedoista. Suomessa siis on eniten julkisia menoja, vaikka erot eivät ole valtavan suuria.

Hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveysmenot ovat kasvaneet ennakoitua enemmän. Tämä johtuu osittain väestön ikääntymisestä, joka lisää hoivapalvelujen tarvetta. Samaan aikaan syntyvyys on laskenut, mikä vähentää verotuloja, ja samalla puolustusmenot sekä korkojen nousu lisäävät painetta julkiselle taloudelle. Nämä tekijät tulevat kasvattamaan menoja myös tulevaisuudessa.

Väestörakenne on yksi Suomen julkisen talouden suurimmista haasteista. Maassa syntyy ennätyksellisen vähän lapsia, mikä pienentää työikäisten osuutta väestössä ja kasvattaa ikääntyvien määrää. Tämä aiheuttaa verotulojen vähenemistä ja lisää tarvetta sosiaali- ja terveyspalveluille.

Suomen väestörakenteen ongelmat ovat erityisen suuria verrattuna muihin Pohjoismaihin, kuten Ruotsiin ja Tanskaan. Vaikka syntyvyys on laskenut myös niissä, Suomi on kärsinyt eniten. Lisäksi Suomen tilannetta vaikeuttaa maahanmuuton vähäisyys. Vuonna 2021 Suomeen muutti 6,6 maahanmuuttajaa tuhatta asukasta kohden, kun taas Ruotsissa vastaava luku oli 8,7 ja Tanskassa 10,8.

Alla oleva kuvaaja näyttää, miten alijäämää on kertynyt viimeisten 20 vuoden aikana.

Valtionvelka oli elokuun lopussa 167 miljardia euroa. Jokaista suomalaista kohden velkaa oli noin 30 000€. Pelkästään korkoja Suomi maksaa vuodessa 3 miljardia euroa nykyisellä velkamäärällä ja korkotasolla.

Kaikesta tästä synkistelystä huolimatta emme suinkaan ole kansakuntana matkalla kadulle kerjäämään. Vaikka talouskasvu on ollut odotuksia hitaampaa alkuvuonna 2024, niin silti varovaisia viitteitä lupaavammasta kehityksestä on nähtävillä. Vientimarkkinoilla on edelleen epävarmuutta, mikä voi pidentää matalasuhdannetta Suomessa. Positiivinen kehitys kotitalouksien reaalituloissa sen sijaan luo optimismia suotuisammista ajoista jatkossa, mikä parantaa etenkin palvelualojen näkymiä. Rahapolitiikan kiristymisen jakso on takana, ja korkojen odotetaan jatkavan laskuaan vuosina 2024–2025.

Viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana Suomeen on myös syntynyt runsaasti innovatiivisia uusia yrityksiä, jotka ovat kasvaneet kiitettävästi. Tällaisia ovat esimerkiksi RELEX Solutions, joka on kasvanut merkittävästi viime vuosina ja vakiinnuttanut asemansa yhtenä Suomen menestyneimmistä teknologiayrityksistä. Yritys tarjoaa toimitusketjun hallinnan, varaston optimoinnin ja ennustamisen ohjelmistoratkaisuja, joita käyttävät erityisesti kaupan alan yritykset ympäri maailmaa. RELEX työllistää yli 2000 huippuammattilaista.

Toinen hyvä esimerkki kovaan kasvuun ja erityisesti kannattavuuteen päässeestä suomalaisesta teknologiayrityksestä on Supermetrics. Vuonna 2013 perustetulla Supermetricsilla on yli 17 000 asiakasta 120 maassa. Yhtiön palveluksessa työskentelee tällä hetkellä 330 henkilöä kahdessatoista eri maassa. Isoimmat toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Dublinissa, Atlantassa, Singaporessa ja Vilnassa. Supermetrics on kasvanut viime vuodet 40% vuosivauhdilla. 

Mikäli saamme vielä lisää tämänkaltaisia menestystarinoita, on Suomella hyvät mahdollisuudet säilyä vauraana maana. Kannattaa kuitenkin muistaa, että suomalaiset ovat maailman 20 rikkaimman kansan joukossa. Alla oleva kuvaaja näyttää tiettyjen maiden bruttokansantuotteet henkeä kohden vuodelta 2022. Suomalaiset ovat keskimäärin varakkaampia kuin esimerkiksi britit tai japanilaiset.

Vaikka siis hiukan jäisimmekin jälkeen Ruotsista, ei se silti tarkoita, että olisimme matkalla köyhyyteen. Ja jos uskaltaisimme purkaa vanhoja luutuneita yrityksiä pönkittäviä yritystukia ja sen sijaan antaisimme talouden luovan tuhon tehdä taikojaan, voisimme saada taloutemme kasvuun uudenlaisten kasvuyritysten avulla.

Ukrainan operaatio Kurskissa osoitti Putinin bluffanneen

 Ukrainan armeija yllätti kaikki valtaamalla noin 1250 neliökilometrin alueen Venäjältä.

Hallitsemalla pientä aluetta Venäjän maaperällä lähellä Ukrainan rajaa, Ukraina saavuttaa selviä sotilaallisia hyötyjä. Tuhoamalla siltoja Venäjällä Ukraina häiritsee venäläisten joukkojen liikuttamista sekä huoltoa. Lisäksi alue toimii suojavyöhykkeenä, jolloin venäläisten tykit eivät pääse yhtä lähelle Ukrainan rajaa ampumaan Ukrainan puolelle.

Kuitenkin suorien sotilaallisten tavoitteiden lisäksi Ukraina on saavuttanut tällä Kurskin hyökkäyksellään merkittäviä psykologisia ja poliittisia voittoja. Ukrainan merkittävät liittolaiset Yhdysvalloissa ja Saksassa ovat aiemmin vastustaneet iskuja Venäjän maaperälle, sillä he ovat pelänneet Putinin uhkauksia ydinaseiden käytöstä. Nyt Ukraina on reippaasti ylittänyt useita Putinin asettamia rajoja, eivätkä venäläisten ydinohjukset ole vieläkään lentäneet. Tämä osoittaa, että Ukraina voi iskeä Venäjälle ja voi vallata alueita Venäjältä ilman, että tämä välittömästi saisi Venäjän turvautumaan ydinaseisiin. Koska Putinin bluffi on jälleen kerran paljastettu, on Ukrainan liittolaisten jatkossa erittäin hankalaa perustella, miksei Ukraina saisi iskeä Venäjän puolelle aseilla, joita se on saanut liittolaisiltaan.

Sama ilmiö on toistunut jatkuvasti viimeisten parin vuoden taistelujen aikana. Ensin Putin pelottelee länsimaisia johtajia kamalilla seuraamuksilla. Sitten pelokkaat länsimaat asettavat tämän seurauksena Ukrainalle rajoituksia, jotka hankaloittavat Ukrainan mahdollisuuksia puolustaa itseään tehokkaasti. Sitten nämä rajoitukset tavalla tai toisella ylitetään, minkä seurauksena Putinin pelottelut paljastuvat pelkäksi bluffaamiseksi. Sitten länsimaiset liittolaiset höllentävät rajoja, mutta eivät kokonaan poista niitä. 

Tulevaisuuden työntekijät

Suomessa kuten monessa muussakin jo kauan sitten vaurastuneessa maassa uhkaavat työntekijät loppumaan. Mikäli Suomen luonnollisen väestön väheneminen jatkuu nykyiseen tapaan, emme pysty ylläpitämään edes nykyisen kaltaista heikkoa talouskasvua. Tilastokeskuksen ennusteiden mukaan työikäinen väestö vähenisi reilulla 100 000 henkilöllä 2040-luvulla ja edelleen reilulla 130 000 henkilöllä 2050-luvulla. Vuoden 2060 lopussa työikäisen väestön määrä olisi 3,1 miljoonaa henkilöä, mikä on runsaat 310 000 henkilöä nykyistä vähemmän. 

Tämä ennuste on synkkä talouskasvun kannalta, mutta vielä synkempi tilanne olisi ilman maahanmuuttoa. Ennuste nimittäin olettaa, että Suomi saa muuttovoittoa ulkomailta 15 000 henkilöä vuosittain. Jos emme onnistukaan houkuttelemaan tänne työikäistä väestöä muista maista, kärsii taloutemme jo paljon nopeammin. Ja nykyisen hallituksen maahanmuuttovastainen politiikka ei suinkaan helpota tilannetta.

Muualta kuitenkin löytyy korkeastikoulutettuja, jotka voisivat muuttaa Suomeen. The Economistin tekemän arvion mukaan peräti pari miljoonaa korkeastikoulutettua olisi kiinnostunut muuttamaan Suomeen, jos se olisi vaivatonta. Tämä arvio pohjautuu laajoihin kyselytutkimuksiin, joita on tehty vuosittain 2010 - 2023. Seuraavista maista on eniten henkilöitä, jotka olisivat kiinnostuneita muuttamaan Suomeen:

1. Yhdysvallat
2. Japani
3. Intia
4. Venäjä
5. Kiina
6. Turkki
7. Peru
8. Iran
9. Etelä-Korea

Kuitenkin erilaiset byrokraattiset hankaluudet usein estävät näiden muuttoaikaiden toteutumisen. Esimerkiksi työluvan saaminen saattaa olla hankalaa, vaatia paljon paperityötä ja vaatia aikaa. Lisäksi puolison ja lapsien täytyy myös olla tervetulleita. The Economistin mukaan esimerkiksi Portugali ja Dubai ovat hyviä esimerkkejä paikoista, joissa maahanmuuttaminen työn perässä on tehty helpoksi ja houkuttelevaksi.

Politiikka duopolina joka kuristaa kilpailun

Kirjoitin pari vuotta sitten siitä, miten onnettomasti amerikkalaiset äänestäjät joutuvat jatkuvasti valitsemaan kahden surkean vaihtoehdon välillä. Ja samanlainen valinta kahden kauhean presidenttiehdokkaan välillä on heillä taas edessään muutaman kuukauden kuluttua, kun kansa joutuu valitsemaan ikälopun Bidenin tai moraalittoman huijarin Trumpin välillä. Tuntuu käsittämättömältä, ettei 330 miljoonan ihmisen valtiosta, joka on monella mittarilla maailman johtava, löydy tämän parempia ehdokkaita. Kuitenkin Yhdysvaltojen politiikan rakenteita tarkastelemalla selviää, että valinta kahden huonon vaihtoehdon välillä onkin itseasiassa tarkoituksella järjestetty lopputulos.

Freakonomics-podcast tarkastelee tätä jaksossaan 595. Why Don't We Have Better Candidates for President. Siinä hyödynnetään yritysstrategian peruskursseilta tutun Michael Porterin ajatuksia teollisuuden kilpailun kovuuden määräytymisestä. Tämä viitekehys tunnetaan nimellä Porterin viisi voimaa, jotka näkyvät alla olevassa kuvassa. 

Verrataanpa näiden viiden voiman perusteella USA:n ja Suomen poliittista "markkinaa" tai "teollisuutta" keskenään.

Aloitetaan keskeltä eli toimialan nykyisten toimijoiden keskinäisen kilpailun kovuudesta. Suomessa erilaisia eduskuntapuolueita on yhdeksän ja niistä kaikkein suosituimmankin kannatus pyörii vain 20 prosentin paikkeilla. Suhteellinen vaalitapa mahdollistaa sen, että myös pienet puolueet onnistuvat verrattain helposti saamaan kansanedustajia. Puolueiden suuri määrä takaa myös sen, että äänestäjillä on aidosti vaihtoehtoja, joista valita. Jos esimerkiksi äänestäjä ajattelee talouspoliittisesti vasemmistolaisesti ja hän pettyy vaikkapa vihreiden toimintaan, on hänen helppo vaihtaa seuraavissa vaaleissa vasemmistoliittoon. 

Yhdysvalloissa puolestaan sadan hengen senaatissa demokraateilla on 47 ja republikaaneilla 49 paikkaa. Eli yhteensä näillä kahdella puolueella on 96% senaatin paikoista. Kongressissa republikaaneilla on 51% ja demokraateilla 49% paikoista. Ja lisäksi todellista kilpailua näiden kahden valtapuolueen kesken on vain harvoissa paikoissa. Useimmat vaalipiirit on muodostettu niin, että toinen puolue voittaa niissä aina. Esimerkiksi talouskonservatiivisesti ajattelevalla äänestäjällä ei käytännössä ole useinkaan mitään valinnanvaraa Yhdysvalloissa. Hänelle on tarjolla vain yksi republikaanipuolueen kyseiseen vaalipiiriin valitsema ehdokas. Ja vaikka tämä olisi kuinka surkea tahansa, olisi äänestäjälle suuri kynnys loikata täysin toiseen laitaan ja äänestääkin demokraattia. Ja tietysti ihan sama toisinpäin äänestäjälle, joka esimerkiksi kannattaisi vähävaraisten tukea, ei ole kuin yksi ainoa äänestettävä tarjolla.

Tarkastellaan seuraavaksi uusien tulokkaiden muodostamaa uhkaa. Suomessa uusia puolueita on helppo muodostaa. Tarvitaan vähintään 5 000 äänioikeutetun henkilön antamaa kannatusilmoitusta (kannattajakorttia), joissa nämä ilmoittavat kannattavansa yhdistyksen merkitsemistä puoluerekisteriin. Meillä uudet puolueet saavat myös kohtuullisen hyvin näkyvyyttä mediassa, sillä esimerkiksi Yle kutsuu vaalien alla eduskunnan ulkopuoliset puolueet omaan vaalitenttiinsä. Uudet puolueet ovat myös onnistuneet saamaan kansanedustajia. Viimeisimpänä Liike Nyt sai yhden kansanedustajan vuoden 2019 vaaleissa. Ja puolueeksi kuitenkin verrattain nuori Perussuomalaiset on nykyään eduskunnan suurimpia puolueita.

Yhdysvalloissa puolestaan uusilla puolueilla ei ole käytännössä mitään mahdollisuuksia saada senaattoreita tai kongressin edustajia. Vaalitapa USA:ssa on sellainen, että tietystä vaalipiiristä vain voittaja valitaan. Eli jos vaikka uusi puolue onnistuisi jollain ihmeen konstilla saamaan tasaisesti 10% äänistä jokaisessa vaalipiirissä, ei se silti saisi yhtäkään edustajaa valituksi. Lisäksi USA:n media on lähes poikkeuksetta puolueellista ja nimenomaan niin, että jokainen merkittävä tiedonvälityslähde on joko republikaanien tai demokraattien puolella. Tällöin uuden puolueen on mahdotonta saada omia ajatuksiaan läpi suosituilla kanavilla, lehdissä tai nettijulkaisuissa.

En nyt jaksa käydä läpi muita Porterin viidestä voimasta, mutta saitte varmaan käsityksen tästä. Porterin teorian mukaan nämä viisi voimaa määrittävät sen, miten kovia voittoja toimialan nykyiset johtajat keräävät ja miten helppoa näillä on. Yhdysvalloissa, jossa vallitsee poliittinen duopoli, äänestäjät saavat surkeaa palvelua ja kaksi valtapuoluetta porskuttavat ilman sen suurempia ponnisteluja.  

Ukrainan sota ohjaa äänestyspäätöstäni EU-parlamenttivaaleissa

Kuten blogini uskolliset lukijat hyvin tietävät, olen erittäin huolestunut Ukrainan sodasta. Mikäli Venäjä saavuttaisi sodassa edes osittaisen voiton, tietäisi se entistä suurempia vaaroja Suomelle. Onnistunut sotaretki kannustaisi Venäjää turvautumaan jatkossakin aseisiin, kun se ajaisi omaa etuaan (tai ainakin johtajiensa etua) naapurimaidensa kustannuksella.

Ukrainan sodan suuresta merkityksestä olen kirjoittanut useasti aiemminkin. Alla linkkejä muutamaan tällaiseen kirjoitukseen:

• Amerikkalaiset rientävät jälleen hätiin
• Eurooppa vapisee Venäjän sotilasmahdin edessä
• Pekka Toveri ja Venäjän uhka Suomelle
• Halla-ahon kommentit Ukrainan auttamisesta ovat järkeviä ja oikein

Tämän takia nyt europarlamenttivaaleissa tärkeintä minulle äänestäjänä on varmistaa, että parlamenttiin saadaan sellaisia henkilöitä ja ryhmiä, jotka tekevät kaikkensa Ukrainan tukemiseksi. Valitettavasti läheskään kaikki parlamentin ryhmät eivät ole täysillä Ukrainan puolella ja Venäjää vastaan. Kuten eri eu-parlamentin ryhmiä esitellessäni toin esiin, osaan ryhmistä kuuluu Putinin kätyreitä tai sitten Putinille hyödyllisiä idiootteja. 

Suurin ryhmä EPP ja sen kärkiehdokas Ursula von Der Leyen ovat onneksi tukeneet voimakkaasti Ukrainaa koko ajan. Tämän takia voisin siis äänestää tähän ryhmään Suomesta kuuluvaa kokoomusta. Kokoomuksella onkin ehdolla turvallisuuspolitiikkaa hyvin ymmärtäviä ehdokkaita kuten Pekka Toveri ja Mika Aaltola. Sekä Toveri että Aaltola ovat molemmat kannattaneet vahvasti Ukrainan paljon suurempaa sotilaallista tukea.

Sosiaalidemokraattinen ryhmä on myös suoriutunut hyvin Ukrainan tukemisen saralla. Se myös ajaa vahvempaa Euroopan puolustusteollisuutta ja sotilaallisen yhteistyön lisäämistä. Kuitenkin minua tökkii se, että suomalaisen SDP:n kärkiehdokas näissä vaaleissa on Eero Heinäluoma. Heinäluoma on aikoinaan myötäillyt käsittämättömän paljon Venäjän etuja ja vähätellyt jatkuvasti Venäjän uhkaa. Esimerkiksi vuonna 2009 hän puolusti kärkkäästi hallituksen sallivaa Nord Stream -linjaa. Vielä vuonna 2021 Heinäluoma äänesti tyhjää, kun EU-parlamentti hyväksyi Venäjää rajusti kritisoivan päätöslausuman, jossa vaadittiin vähentämään riippuvuutta Venäjän öljystä ja kaasusta. Tämän takia en tahdo äänestää SDP:tä.

EU-parlamentin Renew olisi Ukrainan ja Venäjän suhteen minulle hyvin sopiva ryhmä. Esimerkiksi tammikuussa 2024 Renew kampanjoi voimakkaasti sen puolesta, että Eurooppa tukisi entistä vahvemmin aseellisesti Ukrainaa. Muutenkin minua miellyttää Renewn liberaali linja.

Euroopan vihreät ovat myös tukeneet sodan alusta saakka voimakkaasti Ukrainaa Venäjää vastaan. Vihreät tahtovat saada enemmistöpäätökset EU:ssa, jotta yksittäiset Putinin kätyrit kuten Orban eivät pystyisi jatkossa estämään Venäjää vastustavia päätöksiä. Vihreitä äänestämällä tulisi siis varmasti tuettua myös Ukrainaa. Vihreillä on Suomessa ehdokkaana Atte Harjanne, joka on hienosti ajanut voimakkaampaa aseellista apua Ukrainalle. Harjanne kampanjoi jo vuonna 2022 sen puolesta, että Euroopan pitäisi antaa Leopard-panssarivaunuja Ukrainalle.

ID on täysin Putinin talutusnuorassa, enkä missään nimessä ikinä voisi kuvitellakaan äänestäväni sitä. Onneksi Suomessa ei edes ole siihen kuuluvia eduskuntapuolueita. Eikä yksikään suomalainen eduskuntapuolue ole aikeissakaan tehdä yhteistyötä ID:n kanssa, joten sen suhteen ei ole huolta.

ECR ei onneksi ole samalla tavalla Venäjän puolella kuin toinen laitaoikeiston ryhmä ID. ECR:ään kuuluu Suomen perussuomalaisten tavoin puolueita, jotka ovat hienosti tukeneet Ukrainaa. Mutta ECR harkitsee ottavansa Unkarin Viktor Orbanin Fidez-puolueen jäsenekseen. Ja Orban on yksi suurimpia Putinin kätyreitä Euroopassa. Jo pelkästään se, että ECR edes harkitsee tätä, tekee minulle mahdottomaksi äänestää ECR:ää eli perussuomalaisia. Se on nimittäin merkki siitä, että ECR:ään kuuluu monia venäjämielisiä tahoja Euroopassa.

Vasemmistoa en myöskään pysty äänestämään, koska eurooppalaiseen vasemmistoryhmään kuuluu Venäjän ymmärtäjiä aivan liikaa. Osa vasemmistoryhmän mepeistä on äänestänyt Ukrainan sotilaallista apua sekä Venäjän pakotteita vastaan. Esimerkiksi päätöslauselmaa, jossa Venäjä tuomitaan terroristivaltioksi, kannatti sellaisenaan vasemmistoryhmästä Suomen Modigin lisäksi vain kolme muuta vasemmistoryhmän meppiä.

Näin siis minulle jäävät jäljelle Ukrainan sodan perusteella neljä mahdollista puoluetta: kokoomus, keskusta, vihreät ja RKP.