Näytetään tekstit, joissa on tunniste turvallisuuspolitiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste turvallisuuspolitiikka. Näytä kaikki tekstit

lauantai 25. tammikuuta 2025

Ukrainan sota saattaa hyvinkin päättyä pian

Financial Timesin podcastissa Rachman Review haastateltiin presidenttiämme Alexander Stubbia. Stubb esitti optimistisen arvion, että Ukrainan sota voisi hyvinkin päättyä seuraavien 6 kuukauden sisällä. Perusteluina tälle Stubb esitti seuraavat syyt:

  • Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump todella haluaa saada rauhan aikaan nopeasti. Hän ei kuitenkaan missään nimessä halua tästä samanlaista fiaskoa kuin USA:n vetäytymisestä Afganistanista. Sen takia Trump ei tahdo saada aikaan sellaista rauhaa, joka nähtäisiin Venäjän voittona.
  • Ukrainan presidentti Zelensky uskoo myös rauhan mahdollisuuteen ja on siihen valmis
  • Vaikka Venäjällä olisi vielä mahdollisuus jatkaa sotaa pitkäänkin, aiheuttaa sodan jatkuminen kaikkine pakotteineen silti Venäjän taloudelle jatkuvasti entistä pahempia vaurioita.
  • Suurin osa Euroopan merkittävistä maista ovat edelleen valmiita painostamaan Venäjää rauhaan
Muutenkin Stubb oli podcastissa luottavainen siihen, että Eurooppa tulee pärjäämään Trumpin Yhdysvaltojen kanssa. Trump ei vie Yhdysvaltoja ulos Natosta, koska Natosta on USA:lle niin paljon hyötyä. Toisaalta se on vain hyvä asia, että Trump pakottaa myös eurooppalaiset Nato-maat satsaamaan enemmän omaan puolustukseensa ja ottamaan isomman roolin myös Ukrainan tukemisessa.

Saksassa valtaan nousee todennäköisesti keskusta-oikeistolainen CDU, jonka johtajasta Friedrich Merzistä tulisi Saksan liittokansleri. Venäjä-myönteinen natsipuolue AfD on toisena, mutta silti kaukana Merzin liittoumasta. 

CDU:n Friedrich Merz on sanonut, että oikeudenmukainen rauha Ukrainaan on yksi hänen tärkeimpiä tavoitteitaan. Kuten kirjoitin lokakuussa 2024, SPD:n Sholz on jatkuvasti ollut varovaisempi Ukrainan tukemisessa verrattuna CDU:hun. Merzin sanojen mukaan oikeudenmukainen rauha tarkoittaa, että Ukrainalle säilyy itsenäinen päätösvalta siitä, mihin liittoutumiin se haluaa jatkossa liittyä. Todennäköinen seuraava kansleri ei halua rauhaa, joka tarkoittaisi Venäjän vaatimuksiin suostumista. 

Ukrainaa auttaa Trumpin silmissä myös se, että Italian pääministeri Giorgia Meloni on ollut vankkumaton Ukrainan tukija. Ja Melonilla on hyvät välit Trumpiin. Tästä yhtenä esimerkkinä on se, että Meloni oli yksi harvoja eurooppalaisia johtajia, jotka saivat kutsun Trumpin virkaanastujaisiin. 

Putin on myös osoittanut viime aikoina merkkejä, että hän olisi aidosti valmis neuvottelemaan rauhasta. Trumpin uhkaukset kovemmista talouspakotteista sekä öljyn että kaasun hintojen tiputtaminen ovat ilmeisestikin pelästyttäneet Putinin. Toisaalta Putin luultavasti edelleen elättelee haaveita entisaikojen venäläisen imperiumin palauttamisesta. Mutta kuten kirjoitin joulukuussa 2024, iskemällä öljyn ja kaasun hintoihin USA pystyy todella kutistamaan Venäjän sotakassaa.

lauantai 4. tammikuuta 2025

Miten öljytankkerin pysäyttäminen vaikuttaa Venäjään

Joulukuun lopulla Suomi pysäytti ja takavarikoi öljytankkerin Eagle S dramaattisessa operaatiossa, joka sai myös paljon kansainvälistä julkisuutta. Napattua öljytankkeria epäillään merikaapelien tahallisesta vahingoittamisesta. Suomen toimintaa on kehuttu suuresti Nato-maissa, sillä tämä on ensimmäinen kerta, kun tällaisesta sabotaasista näyttäisi seuraavan edes jotain rangaistuksia. Mutta kuinka paljon öljytankkerin pysäyttäminen ja mahdollinen takavarikointi todella vaikuttaa Venäjään?


Öljytankkeri Eagle S on lähes 230 metriä pitkä ja pystyy kuljettamaan 74 000 tonnia. Se on osa Venäjän varjolaivastoa, jonka avulla Venäjä kiertää öljynkuljetuksiin liittyviä rajoitteita. Tämän varjolaivaston tarkkaa kokoa ei tiedetä, mutta sitä on pyritty arvioimaan. Nämä arviot laivaston koosta vaihtelevat 400 ja 600 tankkerin välillä. Kokonaisuudessaan tämä varjolaivasto kuljettaa yli 4 miljoonaa tynnyriä öljyä keskimäärin joka päivä.

Takavarikoitu Eagle S kuljetti 35 000 tonnia öljyä. Öljytynnyreissä tämä määrä on 262 150 tynnyriä. Tämän perusteella voimme laskea, kuinka iso menetys Venäjän varjolaivastolle ja sen öljynkuljetuskapasiteetille Eagle S -laivan sekä sen lastin menetys olisi. Jos Eagle S poistuisi kokonaan Venäjän käytöstä, tarkoittaisi se varjolaivaston pienentymistä noin 1/500 osalla eli 0,2%:lla. Laivan lastina ollut öljymäärä puolestaan vastaa 6,5 prosenttia koko varjolaivaston päivittäisestä öljylastista. Suhteutettuna koko varjolaivaston kokoon ja toimintaan, Eagle S:n menetys ei siis vielä tee isoa lovea Venäjän öljykauppaan. 

Takavarikoitua öljytankkeria vastaavan käytetyn laivan saisi ostettua noin 25 - 50 miljoonalla dollarilla. Tämä ei ole mikään pikkusumma, mutta verrattuna niillä kuljetettavien öljymäärien arvoon, laivat ovat halpoja. Esimerkiksi Eagle S:n lastina ollut 262 150 tynnyriä maksaa: 

60 dollaria per tynnyri x 262 150 tynnyriä = 15 729 000 dollaria 

Lastin arvo on siis noin 60% sen kuljettamiseen käytetyn öljytankkerin arvosta.

Vaikka koko Venäjän varjolaivaston mittakaavassa Eagle S:n takavarikko on vain pieni takaisku, niin se lähettää silti selvän viestin Venäjälle. Merikaapeleita ei voi jatkossa katkoa täysin ilman minkäänlaisia seuraamuksia. Sen takia uskallankin toivoa, että Suomen päättäväinen toiminta laivan takavarikossa tulee hillitsemään haluja tehdä sabotaasitoimintoja jatkossa. Toivottavasti myös muut Nato-kumppanimme seuraavat Suomen rohkeaa esimerkkiä ja nekin iskevät kovemmin Venäjän varjolaivaston kimppuun.

keskiviikko 1. tammikuuta 2025

Politiikkaa järjellä blogin vuoden 2024 yhteenveto

Olemme siirtyneet Juokse tai kuole (The Running Man) -elokuvan ja kirjan vuoteen 2025. Kyseinen Stephen Kingin kirja on mielenkiintoinen dystopia myös yhteiskunnallisista ongelmista kiinnostuneiden kannalta. Arskan tähdittämä leffa viihdyttää myös. Ennen kuin valmistaudumme entistäkin hullumpien kisailuohjelmien tuloon, tehdään pieni katsaus menneeseen vuoteen 2024 tämän legendaarisen blogin osalta.

Edellisten vuosien yhteenvetoja löydät alta:

Juuri päättyneenä vuonna 2024 seuraavat blogikirjoitukseni keräsivät eniten lukukertoja. 

Eniten lukijoita saavutti huhtikuussa pettyneenä kirjoittamani juttu siitä, miten raukkamaisesti monet Euroopan maat ja näiden päättäjät olivat suhtautuneet Venäjän torjumiseen Ukrainan sodassa. Myös Jarkko Lauspalo kirjoitti samasta tärkeästä aiheesta omassa blogissaan, jossa hän viittasi allekirjoittaneen juttuun. Se varmasti osaltaan selittää kirjoitukseni suosiota suhteessa muihin vuoden 2024 juttuihini. Toisaalta aihe on myös erittäin tärkeä erityisesti kaikkien meidän Venäjän naapurissa elävien kannalta.

Toivon todella, ettei tämä pahin maalailemani vaihtoehto toteudu: "Pahimmassa tilanteessa vuosi 2025 tulee olemaan tappava. Tällöin Trump olisi Yhdysvaltojen presidentti ja kamalimmassa skenaariossa hän toteaa, että Natolla ei enää ole mitään merkitystä. Jos Trump toteaa, ettei hän lähetä amerikkalaisia sotilaita kuolemaan eurooppalaisten puolesta, vaikka Venäjä hyökkäisi Nato-maan kimppuun, olisi se Naton loppu. Tällöin Venäjällä olisi vapaat kädet lähteä valloittamaan Eurooppaa."

Vuonna 2024 pidettiin Euroopan parlamentin vaalit, joten tietysti kirjoitin myös niistä. Parlamentin eri ryhmät olivat ainakin itselleni hiukan vieraita, joten perehdyin niihin vuoden toiseksi eniten lukukertoja keränneessä kirjoituksessani. Esittelin muissa kirjoituksissa EU-vaaleihin liittyen myös mm. erilaisia vaalikoneita ja niiden minulle antamia tuloksia.

Kesän korvilla ennusteet Suomen talouden tulevaisuudesta synkkenivät entisestään. Syyskuussa pohdiskelin sitä, joutuuko Suomi-neito kadulle kerjäämään. Kirjoituksessa kauhistelin Suomen pitkään jatkuneita alijäämäisiä budjetteja, velkaantumista ja väestörakenteen aiheuttamia ongelmia. Toisaalta muistutin lukijoita siitä, että kaikesta synkistelystä huolimatta suomalaiset ovat keskimäärin edelleen maailman rikkaimpien joukossa. Taloudellinen tulevaisuutemme sisältää myös valopilkkuja esimerkiksi erilaisten hyvään kasvuun päässeiden uusien teknologiayritysten muodossa.

Nämä kolme kirjoitusta olivat suosituimmat vuodelta 2024. Mistä itse pidit eniten? 

lauantai 7. joulukuuta 2024

Venäläiset saattoivat juhlia turhan aikaisin Trumpin voittoa

Venäjällä juhlittiin, kun Trump voitti Yhdysvaltain presidentinvaalit. Tämä saattoi kuitenkin olla ennenaikaista, sillä osa Trumpin vaalikampanjansa aikana lupaamista asioista satuttaisi Venäjän taloutta tuntuvasti. Noin 40% Venäjän valtion budjetin rahoituksesta tulee öljystä ja kaasusta. Öljyn ja kaasun maailmanmarkkinahinnat ovat siis ratkaisevassa asemassa sen kannalta, miten pitkään Venäjä pystyy rahoittamaan sotaansa Ukrainassa.

Alla oleva kuvaaja näyttää Venäjän tulot öljyn ja kaasun viennistä:


Öljytulot riippuvat suoraan öljyn maailmanmarkkinahinnoista. Ne pomppasivat Ukrainan sodan alettua 2022, mutta ovat sen jälkeen laskeneet yli 40% niiden huipusta kesällä 2022. Jos öljyn hinta pysyy alhaalla, on Venäjän talouden paljon vaikeampi selviytyä sodan kustannuksista.


Donald Trumpin tiimi valmistelee muutoksia, jotka lisäisivät tuntuvasti öljyn ja kaasun tuotantoa Yhdysvalloissa sekä helpottaisivat erityisesti nesteytetyn maakaasun vientiä muualle maailmaan. Nämä muutokset tahdotaan toteuttaa mahdollisimman nopeasti Trumpin noustua valtaan. Yksi muutoksista tulee kumoamaan Bidenin asettamat rajoitukset nesteytetyn maakaasun (LNG) viennille. Nämä Bidenin rajoitukset pysäyttivät 5 merkittävää LNG:n vientihanketta, jotka lähtevät taas liikkeelle Trumpin noustua valtaan. Lisäksi Trump aikoo lisätä öljyn porausta liittovaltion mailla ja rannikkoalueilla. Öljyn porauksen lisääntyessä samalla myös maakaasun tuotanto kasvaa.

Toisaalta Trump aikoo myös poistaa erilaisia fossiilisten polttoaineiden käytön rajoituksia. Nämä toimenpiteet saattavat hiukan lisätä Yhdysvaltojen omaa fossiilisten polttoaineiden kysyntää. Kuitenkin energia-alan asiantuntijoiden mukaan tuotantoa ja vientiä lisäävät toimenpiteet ovat merkittävämpiä. Eli Trumpin toimenpiteiden nettovaikutus on kuitenkin selvästi öljyn ja maakaasun hintoja laskeva. Ja se on huono uutinen Venäjän taloudelle.

torstai 21. marraskuuta 2024

Haavoittunut ja vihainen lohikäärme on vaarallinen naapuri

Kirjoitin vuosi sitten Peter Zeihanin näkemyksestä, että Kiina on luhistumassa lähivuosina. Palaan nyt samaan aiheeseen eli Kiinan mahdin vähenemiseen. Tämä voi kuulostaa oudolta erityisesti siinä valossa, miten G20-maiden tapaamisessa muut johtajat ovat kilvan pyrkineet juttusille Kiinan Xin kanssa. Mutta kuten legendaarinen jääkiekkoilija Wayne Gretzky sanoi, kannattaa luistella sinne, minne kiekko on menossa. Ja Kiinan osalta kiekko voi hyvinkin olla matkalla huonoon suuntaan.

World Knowledge Forumin tilaisuudessa professori Michael Beckley perusteli näkemyksensä sille, miksi Kiina todellakin on luhistumassa. Ensiksi hän listasi ne tekijät, joiden ansiosta Kiina koki niin valtaisan nopean ja voimakkaan taloudellisen kasvun 1970 - 2010. Nämä olivat:

  • Poikkeuksellisen turvallinen sotilaallinen tilanne, sillä Nixonin myötä Yhdysvallat asettui tukemaan Kiinaa. USA auttoi Kiinaa integroitumaan maailman talouteen.
  • Maon jälkeen Kiinassa valtaan päässeet olivat enimmäkseen erittäin päteviä ja fiksuja johtajia, jotka myös halusivat varmistaa, ettei enää kukaan yksittäinen henkilö saisi samanlaista yksinvaltaa. Esimerkiksi Deng Xiaoping, joka johti Kiinaa 1978 - 1989, teki monia merkittäviä uudistuksia, joiden ansiosta Kiina vaurastui.
  • Vuosina 1970 - 2010 Kiinan väestörakenne tuki taloudellista kasvua. Tuona aikana vanhuksia ja lapsia oli vain vähän verrattuna työikäisiin aikuisiin.
  • Kiinalla oli vielä vähän aikaa sitten runsaasti luonnonvaroja ja se pystyi esimerkiksi kasvattamaan suuren osan tarvitsemistaan elintarvikkeista.
Nyt kuitenkin kaikki nämä neljä aiemmin positiivista tekijää ovatkin kääntyneet päälaelleen. 

Turvallisuustilanne on heikentynyt valtaisasti. Muut maat ovat huolissaan Kiinan kasvaneesta sotilaallisesta voimasta ja yleensäkin vaikutusvallasta, minkä takia ne pyrkivät rajoittamaan Kiinan vaikutusvaltaa. Ja kun ottaa huomioon Kiinan toimet viime vuosina, muiden maiden epäluuloinen suhtautuminen Kiinaan näyttäytyy täysin oikeutettuna. Kiina esimerkiksi uhkailee Taiwania, ahdistelee naapurimaitaan ja on liittoutunut kammottavaa hyökkäyssotaa käyvän Venäjän kanssa.

Järkevästä ja maan etua ajattelevasta johdosta on jäljellä pelkkä muisto vain. Xi Jinping on kahminut valtaa itselleen siten, että hänestä on tullut uusi Mao. Lisäksi Xi on karkottanut kaikki vähänkään pätevät muut johtajat, minkä vuoksi häntä ympäröivät vain pelokkaat mielistelijät, jotka eivät edes uskalla kertoa johtajalleen maan todellista tilannetta.

Väestörakenne on kääntymässä katastrofaaliseksi. Yhden lapsen politiikan seurauksena työelämään siirtyvät sukupolvet ovat niin pieniä, että huoltosuhde työssäkäyvien ja elätettävien välillä käy kestämättömäksi. Lisäksi koska Kiina on kansalaisten oikeuksia polkeva poliisivaltio, ei muista maista olla kauhean innokkaasti muuttamassa Kiinaan töihin paikkaamaan työvoimapulaa.

Kiinalla toki on edelleen kallisarvoisia maametalleja, mutta monen muun luonnonvaran suhteen maa on köyhtynyt. Monissa paikoissa ympäristö on niin turmeltunutta, ettei minkään kasvattaminen onnistu. 

Muun maailman kannalta Kiinan vaurauden kääntyminen laskuun tarkoittaa erittäin vaarallista vuosikymmentä. Perinteisesti kun voimakas valtio huomaa mahtinsa heikkenevän, se turvautuu väkivaltaan pitääkseen kiinni aiemmasta vaikutusvallastaan. Onkin olemassa erittäin suuri riski sille, että lähivuosina Kiina ja Yhdysvallat joutuvat aseelliseen selkkaukseen ja jopa suursota on mahdollinen. Toivoa kuitenkin on. Nykyinen Kiinan diktaattori Xi on jo yli 70 vuotias. Jos hänen loppuvaltakautensa selvitään ilman sotaa, tulee Xin seuraaja toivottavasti noudattamaan erilaista politiikkaa.

maanantai 14. lokakuuta 2024

Onko Olaf Sholz este voimakkaammalle Ukrainan tuelle?

Kuten olen useasti aiemminkin kirjoittanut, meidän eurooppalaisten kannattaisi jo pelkästään oman itsemme takia tukea vieläkin voimakkaammin Ukrainaa. Huhtikuussa kritisoin sitä, miten vähän erityisesti Saksa on antanut tukea Ukrainalle. Kirjoitin tästä otsikolla "Eurooppa vapisee Venäjän sotilasmahdin edessä". Saksan sisälläkin arvostellaan samaan tapaan heidän liittokansleriaan Olaf Sholzia.


Tuoreessa The Rachman Review -podcastissa haastatellaan Saksan parlamentin jäsentä Norbert Röttgeniä, joka arvostelee erittäin voimakkaasti Sholzia. Röttgenin mukaan muut hallituspuolueet olisivat halukkaita antamaan Ukrainalle enemmän voimakkaita aseita, mutta tämä ei onnistu, koska liittokansleri Sholz haraa vastaan. Sholz on julkisesti sanonut pelkäävänsä, että Saksa vedettäisiin mukaan sotaan ja sota laajenisi, jos Saksa antaisi Ukrainan käyttöön voimakkaita pitkän kantaman Taurus-ohjuksia. Röttgen pitää tällaisia puheita typerinä, koska ne myötäilevät Putinin harjoittamaa pelottelua.

Jos Saksa ei ryhdistäydy Ukrainan tukemisessa, voi se hyvinkin johtaa kuukausien päästä tilanteeseen, jossa Ukrainan on pakko taipua Venäjälle mieluisiin rauhanehtoihin. Ja tämä taas vahvistaisi Putinia ja muita sellaisia venäläisiä, jotka ajattelevat sodan olevan hyödyllistä. Röttgenin mukaan epäonnistuminen Ukrainan tukemisessa voi hyvinkin johtaa siihen, että seuraavaksi joudumme tukemaan Baltian maita sodassa Venäjää vastaan. Ja siinä sodassa panokset tulisivat olemaan vielä paljon kovemmat, koska kyseessä ovat Nato-maat.

Röttgen on vakuuttunut siitä, että kaikista saksan sisäisistä ongelmista huolimatta, valtaosa saksalaisista olisivat halukkaita tukemaan voimakkaammin Ukrainaa. Toivon todella, että hän on oikeassa tässä. Pahoin kuitenkin pelkään, että jos Saksan talous lähtee sukeltamaan esimerkiksi saksalaisten autonvalmistajien vaikeuksien takia, niin työttömäksi jäävät saksalaiset eivät silloin enää jaksa välittää ukrainalaisista.

Mitä sitten kyselytutkimukset sanovat saksalaisten asenteista Venäjää ja Ukrainaa kohtaan? Institute for Strategic Dialogue on tutkinut asiaa kyselyillä tämän vuoden aikana ja saanut seuraavanlaiset tulokset:

  • 33% saksalaisista vastustaa Ukrainan tukemista
  • 19% ei ota kantaa tai ei osaa päättää
  • 49% kannattaa Ukrainan tukemista

Eli onneksi Röttgen on oikeassa sen suhteen, että suurempi joukko saksalaisista kannattaa edelleen Ukrainan aseapua kuin vastustaa. Saksalaiset ovat Ukrainan tukemisen suhteen suunnilleen keskitasoa, kun tätä mitataan sillä, miten tärkeäksi kansalaiset kokevat Ukrainan tukemisen. 


perjantai 23. elokuuta 2024

Ukrainan operaatio Kurskissa osoitti Putinin bluffanneen

 Ukrainan armeija yllätti kaikki valtaamalla noin 1250 neliökilometrin alueen Venäjältä.

Hallitsemalla pientä aluetta Venäjän maaperällä lähellä Ukrainan rajaa, Ukraina saavuttaa selviä sotilaallisia hyötyjä. Tuhoamalla siltoja Venäjällä Ukraina häiritsee venäläisten joukkojen liikuttamista sekä huoltoa. Lisäksi alue toimii suojavyöhykkeenä, jolloin venäläisten tykit eivät pääse yhtä lähelle Ukrainan rajaa ampumaan Ukrainan puolelle.

Kuitenkin suorien sotilaallisten tavoitteiden lisäksi Ukraina on saavuttanut tällä Kurskin hyökkäyksellään merkittäviä psykologisia ja poliittisia voittoja. Ukrainan merkittävät liittolaiset Yhdysvalloissa ja Saksassa ovat aiemmin vastustaneet iskuja Venäjän maaperälle, sillä he ovat pelänneet Putinin uhkauksia ydinaseiden käytöstä. Nyt Ukraina on reippaasti ylittänyt useita Putinin asettamia rajoja, eivätkä venäläisten ydinohjukset ole vieläkään lentäneet. Tämä osoittaa, että Ukraina voi iskeä Venäjälle ja voi vallata alueita Venäjältä ilman, että tämä välittömästi saisi Venäjän turvautumaan ydinaseisiin. Koska Putinin bluffi on jälleen kerran paljastettu, on Ukrainan liittolaisten jatkossa erittäin hankalaa perustella, miksei Ukraina saisi iskeä Venäjän puolelle aseilla, joita se on saanut liittolaisiltaan.

Sama ilmiö on toistunut jatkuvasti viimeisten parin vuoden taistelujen aikana. Ensin Putin pelottelee länsimaisia johtajia kamalilla seuraamuksilla. Sitten pelokkaat länsimaat asettavat tämän seurauksena Ukrainalle rajoituksia, jotka hankaloittavat Ukrainan mahdollisuuksia puolustaa itseään tehokkaasti. Sitten nämä rajoitukset tavalla tai toisella ylitetään, minkä seurauksena Putinin pelottelut paljastuvat pelkäksi bluffaamiseksi. Sitten länsimaiset liittolaiset höllentävät rajoja, mutta eivät kokonaan poista niitä. 

lauantai 8. kesäkuuta 2024

Ukrainan sota ohjaa äänestyspäätöstäni EU-parlamenttivaaleissa

Kuten blogini uskolliset lukijat hyvin tietävät, olen erittäin huolestunut Ukrainan sodasta. Mikäli Venäjä saavuttaisi sodassa edes osittaisen voiton, tietäisi se entistä suurempia vaaroja Suomelle. Onnistunut sotaretki kannustaisi Venäjää turvautumaan jatkossakin aseisiin, kun se ajaisi omaa etuaan (tai ainakin johtajiensa etua) naapurimaidensa kustannuksella.


Ukrainan sodan suuresta merkityksestä olen kirjoittanut useasti aiemminkin. Alla linkkejä muutamaan tällaiseen kirjoitukseen:

Tämän takia nyt europarlamenttivaaleissa tärkeintä minulle äänestäjänä on varmistaa, että parlamenttiin saadaan sellaisia henkilöitä ja ryhmiä, jotka tekevät kaikkensa Ukrainan tukemiseksi. Valitettavasti läheskään kaikki parlamentin ryhmät eivät ole täysillä Ukrainan puolella ja Venäjää vastaan. Kuten eri eu-parlamentin ryhmiä esitellessäni toin esiin, osaan ryhmistä kuuluu Putinin kätyreitä tai sitten Putinille hyödyllisiä idiootteja. 

Suurin ryhmä EPP ja sen kärkiehdokas Ursula von Der Leyen ovat onneksi tukeneet voimakkaasti Ukrainaa koko ajan. Tämän takia voisin siis äänestää tähän ryhmään Suomesta kuuluvaa kokoomusta. Kokoomuksella onkin ehdolla turvallisuuspolitiikkaa hyvin ymmärtäviä ehdokkaita kuten Pekka Toveri ja Mika Aaltola. Sekä Toveri että Aaltola ovat molemmat kannattaneet vahvasti Ukrainan paljon suurempaa sotilaallista tukea.

Sosiaalidemokraattinen ryhmä on myös suoriutunut hyvin Ukrainan tukemisen saralla. Se myös ajaa vahvempaa Euroopan puolustusteollisuutta ja sotilaallisen yhteistyön lisäämistä. Kuitenkin minua tökkii se, että suomalaisen SDP:n kärkiehdokas näissä vaaleissa on Eero Heinäluoma. Heinäluoma on aikoinaan myötäillyt käsittämättömän paljon Venäjän etuja ja vähätellyt jatkuvasti Venäjän uhkaa. Esimerkiksi vuonna 2009 hän puolusti kärkkäästi hallituksen sallivaa Nord Stream -linjaa. Vielä vuonna 2021 Heinäluoma äänesti tyhjää, kun EU-parlamentti hyväksyi Venäjää rajusti kritisoivan päätöslausuman, jossa vaadittiin vähentämään riippuvuutta Venäjän öljystä ja kaasusta. Tämän takia en tahdo äänestää SDP:tä.

EU-parlamentin Renew olisi Ukrainan ja Venäjän suhteen minulle hyvin sopiva ryhmä. Esimerkiksi tammikuussa 2024 Renew kampanjoi voimakkaasti sen puolesta, että Eurooppa tukisi entistä vahvemmin aseellisesti Ukrainaa. Muutenkin minua miellyttää Renewn liberaali linja.

Euroopan vihreät ovat myös tukeneet sodan alusta saakka voimakkaasti Ukrainaa Venäjää vastaan. Vihreät tahtovat saada enemmistöpäätökset EU:ssa, jotta yksittäiset Putinin kätyrit kuten Orban eivät pystyisi jatkossa estämään Venäjää vastustavia päätöksiä. Vihreitä äänestämällä tulisi siis varmasti tuettua myös Ukrainaa. Vihreillä on Suomessa ehdokkaana Atte Harjanne, joka on hienosti ajanut voimakkaampaa aseellista apua Ukrainalle. Harjanne kampanjoi jo vuonna 2022 sen puolesta, että Euroopan pitäisi antaa Leopard-panssarivaunuja Ukrainalle.

ID on täysin Putinin talutusnuorassa, enkä missään nimessä ikinä voisi kuvitellakaan äänestäväni sitä. Onneksi Suomessa ei edes ole siihen kuuluvia eduskuntapuolueita. Eikä yksikään suomalainen eduskuntapuolue ole aikeissakaan tehdä yhteistyötä ID:n kanssa, joten sen suhteen ei ole huolta.

ECR ei onneksi ole samalla tavalla Venäjän puolella kuin toinen laitaoikeiston ryhmä ID. ECR:ään kuuluu Suomen perussuomalaisten tavoin puolueita, jotka ovat hienosti tukeneet Ukrainaa. Mutta ECR harkitsee ottavansa Unkarin Viktor Orbanin Fidez-puolueen jäsenekseen. Ja Orban on yksi suurimpia Putinin kätyreitä Euroopassa. Jo pelkästään se, että ECR edes harkitsee tätä, tekee minulle mahdottomaksi äänestää ECR:ää eli perussuomalaisia. Se on nimittäin merkki siitä, että ECR:ään kuuluu monia venäjämielisiä tahoja Euroopassa.

Vasemmistoa en myöskään pysty äänestämään, koska eurooppalaiseen vasemmistoryhmään kuuluu Venäjän ymmärtäjiä aivan liikaa. Osa vasemmistoryhmän mepeistä on äänestänyt Ukrainan sotilaallista apua sekä Venäjän pakotteita vastaan. Esimerkiksi päätöslauselmaa, jossa Venäjä tuomitaan terroristivaltioksi, kannatti sellaisenaan vasemmistoryhmästä Suomen Modigin lisäksi vain kolme muuta vasemmistoryhmän meppiä.

Näin siis minulle jäävät jäljelle Ukrainan sodan perusteella neljä mahdollista puoluetta: kokoomus, keskusta, vihreät ja RKP. 

 

lauantai 18. toukokuuta 2024

Euroopan parlamentin poliittiset ryhmät

Eurovaalit lähestyvät, joten päätin perehtyä siihen, millaisia poliittisia ryhmiä Euroopan parlamentissa onkaan. Viimeisten kymmenen vuoden aikana Euroopan parlamentin valta on kasvanut, minkä seurauksena myös parlamentin erilaisilla poliittisilla ryhmillä on enemmän vaikutusvaltaa. Vuosien 2019 - 2024 parlamentissä oli seitsemän poliittista ryhmää. Ryhmillä on väliä, sillä ne äänestävät yleensä melko yhteneväisesti, vaikkakaan Euroopan parlamentissa ei ole yhtä tiukkaa ryhmäkuria kuin omassa eduskunnassamme.

Esittelen ryhmät niiden 1999 vaalien jälkeisessä kokojärjestyksessä. Mitä suurempi ryhmä on kyseessä, sitä enemmän sillä on valtaa erilaisissa päätöksissä ja sitä paremmin se esimerkiksi pääsee käsiksi erilaisiin raportteihin.



EPP eli European People's Party

EPP on ollut parlamentin suurin ryhmä vuodesta 1999 lähtien eli jo yli 20 vuotta. Suomesta kokoomus sekä kristillisdemokraatit kuuluvat EPP ryhmään.

EPP on perinteisesti kannattanut syvempää Euroopan integraatiota ja enemmän valtaa EU:lle. 

Arvojen osalta EPP pohjaa perinteisiin kristillisiin arvoihin eli on melko konservatiivinen. Sen sisällä on kuitenkin suurta hajontaa sen suhteen, miten eri jäsenet suhtautuvat esimerkiksi seksuaalivähemmistöihin ja naisten oikeuksiin. EPP:hen mahtuu myös melko liberaaleja puolueita kuten Suomen kokoomus, mutta myös erittäin vanhoillisia puolueita kuten kristillisdemokraatit.

EPP:n tunnetuin edustaja ja sen kärkiehdokas on Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von Der Leyen.

EPP korostaa Ukrainan sodan keskellä turvallisuuteen ja puolustukseen satsaamista. Ryhmä haluaa kasvattaa Natoa entisestään ja ajaa turvallisuuden sekä sotilaallisesta puolustuksesta vastaavan komissaarin perustamista. Ryhmä haluaa myös rajoittaa Euroopan ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa. Talousasioissa ryhmä haluaa syventää Euroopan sisämarkkinoita sekä laajentaa vapaakauppasopimuksia. 

S&D eli Progressive Alliance of Socialists and Democrats

Sosiaalidemokraatit ovat viime vuosina olleet parlamentin toiseksi suurin ryhmä. Kuitenkin pitkän aikaa EU:n historiassa, vuosina 1975 - 1999, S&D oli suurin kaikista ryhmistä. Kyseessä on arvojen osalta liberaali ryhmä.

Suomen SDP:n europarlamentaarikot kuuluvat S&D-ryhmään.

S&D kampanjoi esimerkiksi sen puolesta, että kaikille olisi tarjolla uusiutuvaa ja edullista energiaa. S&D tahtoo myös alentaa asumisen kustannuksia julkisten panostusten avulla.

Monella tapaa S&D:n tavoitteet ovat yhteneväiset EPP:n kanssa, vaikka ryhmät ovatkin talousasioissa eri puolilla vasemmisto-oikeisto -akselia. S&D haluaa EPP:n tavoin syvempää Euroopan integraatiota ja kannattaa EU:n laajentumista. S&D kannattaa Euroopan puolustusteollisuuden vahvistamista ja sotilaallisen yhteistyön lisäämistä. Yhteistä ovat myös kansainväliset kumppanuudet.

Renew

Sekä taloudellisesti että arvojen osalta liberaali puolue. Liberaalius erottaakin Renew:n selvimmin EPP:stä. Liberaali puolue muun muassa ajaa vahvasti seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja samaa sukupuoltaolevien oikeutta avioliittoon. Sen takia onkin vähän hassua, että Suomen Keskusta kuuluu Renew-ryhmään, vaikka puolueena keskusta on konservatiivisempi kuin kokoomus.

EPP:n tavoin Renew kampanjoi Euroopan turvallisuuden ja sotilaallisen puolustuksen parantamiseksi. Ryhmä haluaa vahvistaa EU:n puolustusteollisuutta sekä perustaa puolustuksesta vastaavan komissaarin.

Talouspolitiikassa Renew haluaa syventää ja vahvistaa EU:n sisämarkkinoita. Se myös kannattaa vapaakauppasopimusten laajentamista esimerkiksi Etelä-Amerikan maiden kanssa.

EGP eli European Green Party

Euroopan vihreiden ryhmä keskittyy nimensä mukaisesti ympäristöasioihin. Kuitenkin joissakin asioissa se itseasiassa haittaa planeetan hyvinvointia, sillä Euroopan vihreät esimerkiksi vastustaa edelleen ydinvoimaa. Suomen vihreät edustaa tässä siis vähemmistöä EGP:n sisällä, sillä esimerkiksi Atte Harjanne kannattaa ydinvoiman lisäämistä.

Vihreät kannattavat voimakkaasti seksuaalivähemmistöjen oikeuksia sekä sukupuolten tasa-arvoa. Yleensäkin vihreät puolustavat kaikkien vähemmistöryhmien ihmisoikeuksia. 

Ryhmä kannattaa Euroopan integraation syventämistä. 

ID eli Identity and Democracy

Tämän populistisen, radikaalioikeistoon kuuluvan ja EU-vastaisen ryhmän merkittävimmät puolueet ovat Ranskan Rassemblement National sekä Italian Lega. Suomesta tähän ryhmään ei kuulu yksikään eduskuntapuolue.

ID:llä on läheiset suhteet Venäjään ja heitä on useasti syytetty Venäjän etujen ajamisesta. Ryhmä itse tosin väittää tukevansa Ukrainaa sodassa Venäjää vastaan. Jos ID saa merkittävästi lisää valtaa parlamentissa, EU-parlamentin mahdollisuudet tukea Ukrainaa pienenevät selvästi. Esimerkiksi ID:hen kuuluva hollantilainen PVV-puolue on avoimesti julistanut lopettavansa kaiken tuen Ukrainalle. Myös ID:hen kuuluva saksalainen AfD puolestaan levittää väitteitä, joiden mukaan talouspakotteet Venäjälle itseasiassa haittaavat eurooppalaisia itseään.

Vastustavat islamin uskonnon leviämistä Eurooppaan ja usein pelottelevat äänestäjiä muslimien sekä yleensäkin maahanmuuttajien vaarallisuudella. ID:n jäsenet kannattavat perinteisiä kristillisiä arvoja ja perhemallia, jossa mies on perheen pää.

ECR eli European Conservatives and Reformists

Euroopan konservatiivit ja reformistit (ECR) -ryhmään kuuluvat muun muassa ruotsidemokraatit sekä Suomesta perussuomalaiset. ECR on erittäin vanhoillinen mitä tulee naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin. ECR:n jäsenet näkevät kristillisyyden olevan uhattuna erilaisten seksuaalivähemmistöjen sekä muslimien toimesta. 

Ryhmä kuuluu ID:n tavoin radikaaliin oikeistoon ja vastustaa maahanmuuttoa. Kuitenkin monella ratkaisevalla tavalla se myös eroaa ID:stä. Täysin päinvastoin kuin ID, ECR kannattaa Ukrainan tukemista, EU:n laajentumista sekä tiivistä yhteistyötä Naton ja Yhdysvaltojen kanssa. Italian pääministeri Giorgia Meloni johtaa yhtä ECR:n tärkeintä puoluetta, ja Meloni on erittäin vahvasti Ukrainan sotilaallisen ja taloudellisen tukemisen puolella.

ECR ei tahdo lisätä Euroopan parlamentin tai muiden EU-elinten valtaa. Sen sijaan se korostaa yksittäisten jäsenmaiden päätösvaltaa.

The Left (NGL/GUE) eli vasemmistoryhmä

EU-parlamentin vasemmistoryhmä muodostuu kahdesta eri ryhmästä: Pohjoismaiden Vihreästä Vasemmistosta (NGL), johon vasemmistoliitto kuuluu sekä Euroopan yhtyneestä vasemmistosta (GUE). Näistä NGL on johdonmukaisesti kannattanut Ukrainan tukemista, mutta GUE:ssa jotkut mepit ovat eri syistä vastustaneet osaa Ukrainaa tukevista päätöslauselmista. Vasemmistoryhmän hajanaisuus on toistunut EU-parlamentin äänestyksissä, jotka ovat koskeneet Ukrainan sotilaallista apua tai Venäjän julistamista terrorismia tukevaksi valtioksi.

Vasemmistoryhmä onkin valinnut yhdeksi vaalien pääteemakseen rauhanneuvottelujen tukemisen Venäjän ja Ukrainan välillä. Ryhmä vastustaa Naton laajentumista. Ympäristöasioissa vasemmistoryhmä on vieläkin kunnianhimoisempi kuin vihreät. The Left tahtoo EU:n hiilineutraaliksi jo vuoteen 2035 mennessä.

Talousasioissa vasemmistoryhmä tukee köyhiä ja vaatii esimerkiksi minimitoimeentulon turvaamista koko EU:ssa.

lauantai 27. huhtikuuta 2024

Amerikkalaiset rientävät jälleen hätiin

 Amerikkalaiset ovat jälleen kerran pelastaneet meidät eurooppalaiset suuren hädän hetkellä.


Kuten kirjoitin aiemmin, Ukrainan puolustus on ollut suurissa vaikeuksissa. Ukrainan armeijalta olivat aseet ja ammukset pahasti loppumassa. Ja jos Ukrainan sotilaskyky romahtaisi, johtaisi se meidän muiden eurooppalaisten joutumiseen Putinin ja Venäjän tähtäimeen. Onneksi kuitenkin amerikkalaiset riensivät viime hetkellä hätiin.


Yhdysvaltain edustajainhuone hyväksyi vihdoin ja viimein Ukrainan noin 60 miljardin dollarin tukipaketin. Ammuksia ja muuta materiaalia alkaa virrata Ukrainaan jo aivan lähiviikkoina. Tämän aivan valtavan tärkeän päätöksen seurauksena vältetään katastrofi sotarintamalla ja estetään Venäjän voittokulku. Meidän eurooppalaisten on syytä jälleen olla kiitollisia Yhdysvalloille, sillä amerikkalaiset ovat jälleen kerran pelastaneet meidät.


Eurooppa ei kuitenkaan voi tuudittautua siihen, että nyt homma on hoidossa. Yhdysvaltojen aseapu on erittäin tärkeä, mutta se yksinään ei suinkaan riitä Ukrainan voittoon. Aseavun ansiosta Ukraina saa lisäaikaa ja se pystyy pysäyttämään ainakin hetkellisesti Venäjän sotavoimien etenemisen. Eurooppalaisten täytyy kuitenkin ryhdistäytyä ja lisätä apua Ukrainalle. Ilman lisätoimia amerikkalaisten pelastusyritys vain lykkää tappiota. Meidän täytyy varautua siihen, että uusien aseapupakettien hyväksyminen Yhdysvalloissa muuttuu jatkuvasti vaikeammaksi. Jos Trump voittaa marraskuussa presidentinvaalit, voi se hyvinkin tarkoittaa USA:n aseavun loppumista kokonaan.


Seuraava kuvaaja näyttää, mistä Ukraina on saanut absoluuttisesti eniten apua. Yhdysvallat ovat antaneet selvästi eniten apua. Erityisesti sotilaallisessa avussa USA on aivan omassa luokassaan. Ja tämä kuvaaja sisältää vain ennen helmikuuta 2024 annetut apupaketit, eli viimeisin 60 miljardin aseapu puuttuu tästä vielä.



Meidän suomalaisten ei onneksi tarvitse häpeillä antamamme avun määrää suhteessa taloutemme kokoon. Kun katsotaan annetun avun määrää suhteessa maan bruttokansantuotteeseen, Suomi komeilee kymmenen kärjessä.



Sen sijaan Euroopan suuret valtiot eivät ole tehneet velvollisuuttaan. Saksa on antanut apua vain 0,5% BKT:stä ja Ranska vain vaivaiset 0,3%. Isona Ukrainan tukijana esiintyvä Iso-Britanniakin on antanut apua vain 0,3% bruttokansantuotteestaan. Jos nämä kolme isoa eurooppalaista valtiota nostaisivat tukensa samalle tasolle Suomen kanssa, Ukrainalla olisi valtavan paljon paremmat mahdollisuudet voittaa Venäjä ja samalla pelastaa koko Eurooppa.

 

maanantai 8. huhtikuuta 2024

Eurooppa vapisee Venäjän sotilasmahdin edessä

“Another fact that allowed Fascism to gain power over men was their blindness. A man cannot believe that he is about to be destroyed. The optimism of people standing on the edge of the grave is astounding.”― Vasily Grossman, Life and Fate

Kirjoitin syksyllä 2022 täynnä toivoa, että Venäjä on häviämässä sodan Ukrainalle. Tuolloin oli kulunut reilut puoli vuotta Venäjän suurhyökkäyksen aloituksesta. Ukraina oli onnistunut torjumaan hyökkäyksen ensimmäisen vaiheen paljon paremmin kuin monet uskalsivat toivoakaan. Ukrainan pellot olivat täynnä venäläisten sotilaiden ruumiita ja tuhoutuneita tankkeja. Näytti siltä, ettei Venäjä pystyisi jatkamaan sotaa enää kauaa. Valitettavasti olin pahasti väärässä. Tästä on nyt kulunut kohta kaksi vuotta.

Trump ja tämän kätyrit Yhdysvaltojen kongressissa ovat onnistuneet estämään amerikkalaisten lisätuen Ukrainalle. Eurooppa vitkuttelee eikä pysty antamaan riittävästi aseapua, jotta se paikkaisi amerikkalaisen tuen loppumisen aiheuttaman valtavan aukon. Urhoollisilta puolustajilta ovat ammukset lopussa. Venäjä onkin saavuttanut jo pieniä voittoja taistelukentillä ja suunta näyttää huolestuttavalta.


Eurooppalaisten aika uhkaa loppua. Jos Ukrainan puolustus murtuu, me muut eurooppalaiset olemme valtavassa vaarassa. Pahimmassa tilanteessa vuosi 2025 tulee olemaan tappava. Tällöin Trump olisi Yhdysvaltojen presidentti ja kamalimmassa skenaariossa hän toteaa, että Natolla ei enää ole mitään merkitystä. Jos Trump toteaa, ettei hän lähetä amerikkalaisia sotilaita kuolemaan eurooppalaisten puolesta, vaikka Venäjä hyökkäisi Nato-maan kimppuun, olisi se Naton loppu. Tällöin Venäjällä olisi vapaat kädet lähteä valloittamaan Eurooppaa.

Valitettavasti suurin osa Euroopan valtioista on tehnyt katastrofaalisen huonoja päätöksiä puolustuksensa suhteen viimeiset 20 - 30 vuotta. Juuri yhdelläkään isolla eurooppalaisella valtiolla ei ole riittävän suurta armeijaa, josta olisi vastusta Venäjälle. Esimerkiksi yhdellä Euroopan sotilaallisesti vahvimmalla maalla eli Isolla-Britannialla on vain säälittävät 75 000 sotilasta. Ranskalla on hiukan isompi armeija, joka koostuu 120 000 sotilaasta. Mutta nämä ovat säälittävän pieniä lukuja, jos maat joutuisivat laajamittaiseen sotaan. Esimerkiksi Venäjältä on kuollut tai haavoittunut Ukrainan sodassa lähes puoli miljoonaa sotilasta. Tuon kaltaisessa teurastuksessa esimerkiksi brittien joukot olisivat loppuneet jo kuuden kuukauden aikana.

International Institute for Strategic Studies on arvioinut, että Euroopalla kestäisi lähes kokonaisen vuosikymmenen rakentaa omat puolustuksensa riittävän vahvoiksi, jotta se voisi pärjätä Venäjän sotilaalliselle uhalle. Jos siis Ukraina kaatuu ja USA hylkää Euroopan, me olemme todella pahassa pulassa. Nyt pitäisi viimeistään kaikkien hälytyskellojen soida ja Ukrainalle antaa paljon, paljon enemmän aseapua.

Erityisesti saksalaisten pitäisi ryhdistäytyä. Nyt Olaf Sholz tuntuu jokaisen mahdollisen aseapupaketin kohdalla puntaroivan pelokkaana, että mitäköhän Putin ajattelee, jos annamme tämän tai tuon asejärjestelmän Ukrainalle. Sen sijaan hänen pitäisi pelätä sitä, mitä karmeuksia saattaa tapahtua, jos emme anna enemmän aseita. Isojen eurooppalaisten maiden johtajista Macron tuntuu viime kuukausia tajunneen parhaiten, miten ison uhan edessä koko Eurooppa on. Hän on aivan oikeassa todetessaan, että meidän ei pidä sulkea mitään puolustusmahdollisuuksia pois. Eli on vain järkevää pitää pöydällä myös mahdollisuus lähettää Nato-maiden joukkoja Ukrainaan, jos sotatilanne sitä vaatii.    

lauantai 20. tammikuuta 2024

Presidenttiehdokkaiden mennyt suoriutuminen, osa 3

Olen vertaillut varteenotettavien presidenttiehdokkaiden kantoja Suomea aiemmin uhanneisiin vaaroihin sekä siihen, millaisia ratkaisuja nämä henkilöt ovat vuosien varrella niihin tarjonneet. Tällä tavalla pystymme arvioimaan, miten kaukonäköisesti ehdokkaat ovat tunnistaneet vaaroja jo ennen kuin niistä tuli täysin ilmiselviä. 

Elokuussa 2023 vertailin ehdokkaiden näkemyksiä Venäjän uhkaan ja siihen varautumiseen. Tammikuussa 2024 keskityin ilmastonmuutokseen. Nyt tarkastelen sitä, milloin ja miten kärkiehdokkaat ovat tunnistaneet liiallisen Kiina-riippuvaisuuden vaarat.


Miksi riippuvuus Kiinasta on erittäin vaarallista

Sen jälkeen kun Xi Jinping nousi Kiinan hallitsijaksi vuonna 2012, on moni asia mennyt Kiinassa länsimaiden kannalta huolestuttavaan suuntaan. Xin komennossa valtio on kiristänyt otettaan taloudesta ja yhteiskunnasta siten, että vääränlaisia mielipiteitä laukovat yritysjohtajat ovat joutuneet tilille sanomisistaan tavallisista kansalaisista puhumattakaan. Kiina on rakentanut keinotekoisia saaria kiistellyille merialueille lisäten näin vaikutusvaltaansa naapurimaiden kustannuksella. Uiguurivähemmistöjä sorretaan ja kohdellaan kammottavasti keskitysleireillä.

Eri arvioiden mukaan jopa yli miljoonaa uiguuria ja muita muslimivähemmistöihin kuuluvia henkilöitä on suljettu erilaisille leireille, joiden sisällä tapahtuvasta kidutuksesta, seksuaalisesta väkivallasta ja muusta epäinhimillisestä kohtelusta on tihkunut tietoja eri lähteistä. Lisäksi Xinjiangin asukkaisiin kohdistetaan orwellilaisen dystopian kaltaista teknologista valvontaa ja heitä painostetaan luopumaan uskonnostaan ja kulttuuri-identiteetistään.

Helmikuussa 2022 Xi ja Putin julistivat maiden välistä tiivistä strategista yhteistyötä, jonka avulla maat yhdessä vastustavat Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden sekaantumisia. Pian tämän jälkeen Venäjä aloitti suurhyökkäyksen Ukrainaa vastaan. Kiina ei ole vieläkään suostunut tuomitsemaan tätä kumppaninsa hyökkäyssotaa. Päinvastoin Kiina tukee Venäjän sotaa ainakin taloudellisesti ostamalla Venäjältä öljyä ja muita raaka-aineita. 

Lisäksi Kiina on koventanut puheitaan Taiwanin suhteen ja uhkailee jo avoimesti aikovansa pakottaa saarivaltion Kiinan valtaan. 

Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä siitä, minkä takia Suomen ei kannata olla liian riippuvainen Kiinasta tuotavista tavaroista ja komponenteista. Taloudellinen riippuvuus voi rohkaista Kiinaa tekemään jotain kamalaa kuten hyökkäämään Taiwaniin, jos se uskoo länsimaiden olevan voimattomia tekemään mitään. Ja vaikka Kiinan johto ei päätyisikään aggressiivisiin tekoihin, on myös mahdollista, että Kiinan sisäisten levottomuuksien takia se ei jatkossa enää pysty toimimaan maailman tehtaana. Tästä Kiinan luhistumisen mahdollisuudesta kirjoitin joulukuussa 2023.

Miten presidenttiehdokkaat ovat suhtautuneet riippuvuuteen Kiinasta

Tuoreimman kannatuskyselyn perusteella seuraavat neljä ehdokasta ovat kisan kärjessä. Maaseudun Tulevaisuuden presidenttikyselyssä eniten kannatusta saa kokoomuksen presidenttiehdokas Alexander Stubb. Hänen kannatuksensa on 24 prosenttia. Toisena oleva Pekka Haavisto kerää 21 prosentin kannatuksen. Kolmantena on Jussi Halla-aho 15 prosentin kannatuksella ja neljäntenä Olli Rehn 12 prosentilla. Muilla ehdokkailla ei enää ole käytännössä mitään mahdollisuuksia päästä toiselle kierrokselle, joten keskityn tässä vain näihin neljään ehdokkaaseen.

Mitä nämä neljä juuri nyt ajattelevat julkisesti suhteestamme Kiinaan? Vilkaistaan tätä varten heidän vastauksiaan Helsingin sanomien vaalikoneeseen, jossa kysytään kantaa väitteeseen: "Suomen pitää pyrkiä irrottautumaan taloudellisesta riippuvuudestaan Kiinaan."

Jussi Halla-aho on väitteen kanssa täysin samaa mieltä. Rehn ja Stubb ovat jokseenkin samaa mieltä. Pekka Haavisto taas ei ota kantaa puolesta tai vastaan.

Jussi Halla-aho perustelee kantansa mielestäni erinomaisen fiksusti: "Venäjän kanssa olemme oppineet, miten vaarallista on synnyttää strategisia riippuvuuksia autoritaarisista ja arvaamattomista toimijoista. Riippuvuus Kiinan teollisesta tuotannosta on aivan toista luokkaa kuin aiempi riippuvuus Venäjän fossiilienergiasta. Siitä on syytä pyrkiä irrottautumaan hallitusti ja hyvän sään aikana, koska äkillisellä, pakotetulla irtautumisella poliittisen kriisin sattuessa olisi katastrofaaliset seuraukset."

Haavisto toteaa, että vaikka Kiina on selvästi autoritäärinen valtio ja siihen liittyy riskejä, niin silti: "Kiina on Suomelle tärkeä kauppakumppani. Kauppaa ja molempien maiden markkinoita hyödyntävää yhteistyötä ei pidä ’katkaista’ ilman perusteita."

Mielestäni tässä asiassa Halla-aho on selvästi oikeassa ja Pekka Haavisto hiukan väärässä. Tosin onneksi Haavistokaan ei ole väitteen kanssa sentään eri mieltä. Rehn ja Stubb toteavat myös järkevästi, että riippuvuutta tulee vähentää. Nämä kaksi tunnistavat tarpeen vähentää riippuvuutta strategisesti merkittävissä asioissa, mutta kauppasuhteita ei kannata kokonaan katkoa. Eli kaikki neljä ovat kuitenkin aika lähellä toisiaan Kiina-riippuvuuden suhteen.

Mitenkä ehdokkaat ovat sitten menneinä vuosina suhtautuneet Kiinaan?  

Vuonna 2017 Stubb pohdiskeli blogissaan, että tulevaisuudessa mahdollisesti kommunistisesta kiinasta tulee avoimuuden, vapaakaupan, markkinatalouden ja globalisaation johtaja. Kapitalistinen Yhdysvallat puolestaan kääntyisi sisäänpäin, lisäisi protektionismia, suojelisi omaa teollisuuttaan ja rakentaisi muureja muuta maailmaa vastaan. 

Ulkomaankauppaministerinä vuosina 2011 - 2014 Stubb kannusti suomalaisia yrityksiä tekemään bisnestä Kiinan kanssa. Esimerkiksi vuonna 2013 Alexander Stubb teki Kiinaan Team Finland -matkan, johon osallistui 31yritystä eri aloilta.

Vuonna 2009 Stubb korosti Kiinan roolia Pohjois-Korean taivuttelussa. 

Wikileaks-asiakirjoissa väitettiin, että Kiina olisi painostanut Suomea olemaan hiljaa Kiinan uiguureihin kohdistamista vääryyksistä. Vuonna 2010 ulkoministerinä toiminut Stubb ei suostunut ottamaan kantaa näihin väitteisiin.

En usko, että Stubb olisi milloinkaan varoitellut Kiina riippuvuudesta niinä vuosina, jolloin hän on toiminut ministerinä. Päinvastoin hän kannusti suomalaisia yrityksiä laajentamaan bisnestä Kiinassa. Toisaalta ulkomaankauppaministerin roolissa tämä oli hyvin odotettavaa ja tuskinpa juuri kukaan suomalainen olisi vastaavassa tilanteessa vuosina 2011 - 2014 jarrutellut Kiinan kauppaa. 

Vuonna 2022 ulkoministerinä toiminut Pekka Haavisto kehoitti suomalaisia yrityksiä ja poliitikkoja olemaan tarkkoina Kiina-kytköstensä kanssa. Hänen mukaansa yhteistyössä kiinalaisten kanssa on olemassa tietty turvallisuusriski. Sekin on mahdollista, että suomalaiset innovaatiot karkaavat Kiinaan. "Kiinan kasvava itsevarmuus maailmanpolitiikassa ja myös meidän riippuvuutemme Kiinan tuotannosta, ennen kaikkea elektroniikasta, huolestuttaa. Tämä kävi ilmi myös covidin aikana, kun olimme riippuvaisia Kiinassa tuotetuista kasvomaskeista", Haavisto totesi MTV Uutiset Liven haastattelussa tuolloin.

Ulkoministerinä Haavisto myös keskusteli kiinalaisten päättäjien kanssa siitä, miten huolissaan EU:ssa ollaan uiguurien kohtelusta. Hän on myös vuosien varrella yrittänyt saada Kiinaa mukaan ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Maalikuussa 2022 eli noin kuukausi Ukrainan laajamittaisen sodan alettua, Olli Rehn varoitti Venäjän ja Kiinan ”autoritaaristen valtioiden liitto­kunnasta”. Tosin tuossa vaiheessa tämä varoitus ei vaatinut kummoisiakaan näkijän lahjoja.

Vuonna 2018 Maanpuolustus-lehti haastatteli Olli Rehniä maailmantaloudesta suhteessa Suomeen. Tuossa haastattelussa Rehn pohdiskeli mm. Kiinan talouskasvua, mutta ei tuonut mitenkään esiin Kiina-riippuvuutta erityisenä riskinä. Eli eipä ole Rehnkään tuottanut oraakkelimaisia ennustuksia Kiina-riippuvuuden riskeistä ennen aivan paria viime vuotta.

Halla-aho sen sijaan on tarjonnut kaukonäköisiä kommentteja myös Kiinasta. Vuonna 2018 Jussi kirjoitti kolumnin, jossa hän totesi seuraavaa: "Katseet tulisi kuitenkin kääntää Kiinaan, jonka poliittinen mahti leviää hienovaraisemmin ja tunkeutuu syvemmälle. Kiinalla on materiaalisesti kilpailukykyinen vaihtoehto liberaalille länsimaiselle demokratialle, ja juuri tämä tekee Kiinasta paljon vaarallisemman pelurin kuin Venäjä."

Vuonna 2020 Halla-aho kertoi, että Trumpin protektionismissa oli myös hyviä puolia, sillä vetämällä tuotantoa takaisin länsimaihin saataisiin riippuvuutta Kiinasta vähennettyä. 

Halla-aho piti teollisuuden siirtymistä ulkomaille halvempien työvoimakustannusten perässä yhtenä syynä länsimaiden ongelmiin. Jussin mukaan, koska Kiinassa ympäristöstandardit ovat alhaisemmat ja työolot huonommat kuin länsimaissa, niin länsimaat käytännössä maksavat nykyisellään kiinalaisille yrityksille riisto- ja saastuttamistukea. "Kansainvälinen sopimusjärjestelmä ei ole tähän puuttunut. Se on järjestelmänä ollut täysin munaton."

Tässä vertailussa parhaiten pärjäsi Jussi Halla-aho, joka on todistetusti tunnistanut Kiina-riippuvuuden riskit aiemmin kuin muut kärkiehdokkaat. Stubb, Rehn tai Haavisto eivät kukaan ole ilmeisesti tuoneet esiin Kiina-riippuvuuden riskiä ennen kuin Ukrainan suursota-alkoi vuonna 2022 ja Kiina oli jo selvästi siirtynyt Venäjän puolelle. 

lauantai 6. tammikuuta 2024

Ylen presidenttivaalitentti

Yle aloitti myös presidentinvaalitentit to 21.12.2023.


Mika Aaltola loisti tentissä ainakin ajoittain. Hän panostaisi puolustukseen selvästi enemmän kuin muut ehdokkaat. Aaltola ehdotti puolustusmenojen tasoksi 3 prosenttia BKT:sta, kun taas lähes kaikki muut pitivät Naton minitavoitetta 2% BKT:sta sopivana. Mika sanoi hyvin, että eurojen satsaaminen puolustukseen tulee paljon halvemmaksi kuin puolustuksen maksaminen suomalaisten sotilaiden ruumiilla. Eli puolustukseen kannattaa investoida etukäteen riittävästi, jottei Venäjälle tule edes mieleenkään kokeilla Suomen puolustuksen kestävyyttä.

Aaltola myös aiheellisesti kiinnitti huomiota Suomen kautta tapahtuvaan vientikieltojen kiertämiseen. Nyt Suomesta viedään poikkeuksellisen paljon vientikieltojen alaista tavaraa Keski-Aasian maihin. Ja niistä nämä pakotteiden alaiset tavarat viedään laittomasti Venäjälle. Aaltola myös kannattaa Venäjältä jäädytettyjen varojen käyttämistä Ukrainan aseistamiseen. 

Olli Rehn esitti, että Euroopan Unionin vakausmekanismia voitaisiin käyttää Ukrainan tukemiseen. Tämä onnistuisi myös ilman Orbanin hyväksyntää, joten Putinin sätkynukke ei voisi tätä estää.

Halla-aho piti myös fiksuja puheenvuoroja puolustukseen ja turvallisuuteen liittyen. Halla-aho tahtoisi muuttaa rajalakeja niin, että vaikka raja Venäjälle olisi auki muulle liikenteelle, niin aiheettomasti turvapaikkaa hakevat voisi käännyttää heti rajalla.

Siinä olen täysin eri mieltä Halla-ahon kanssa, miten hän suhtautuu Israelin iskuihin siviiliväestöön. Hän ei ole tuomitsemassa Israelin iskuja lapsiin ja naisiin. Jussi sortui ihmeen saivarteluun esimerkiksi esittämällä epäilyksiä siitä, kuoleeko siviilejä todella niin paljon. Toisaalta Haavistokin oli oudosti osittain samoilla linjoilla, eli hänkään ei selvästi tuominnut Israelin iskuja. Essayahin pisteet tippuivat myös kovasti, kun puhuttiin Israelin sotarikoksista, sillä hän ei tuominnut mitenkään Israelin toimia. Palestiinan konfliktin osalta Li Anderson piti ylivoimaisesti parhaan puheenvuoron, jossa hän hyvin selvästi tuomitsi siviilien tappamisen.

Li Andersson taas edusti jälleen kerran toista ääripäätä vastavoimana Aaltolalle ja Halla-aholle. Hän panostaisi ehdokkaista kaikkein vähiten maanpuolustukseen. Anderson myös vastustaa ydinaseiden sijoittelua Suomeen tai edes niiden väliaikaista kuljettamista Suomen kautta. Tämä on linjassa vasemmistoliiton voimakkaan ydinaseiden vastustuksen kanssa, mutta toisaalta hiukan heikentää ydinpelotteen tehoa Venäjän suuntaan. Kuten totesin MTV:n vaalitentin katsottuani, Anderson sopisi presidentiksi paljon paremmin, jos maailma olisi ystävällisempi paikka eikä meidän tarvitsisi tosissamme pelätä Venäjän tekevän jotain aivan hullua pahuutta. Nykyisessä vihamielisessä ympäristössä hän ei vaikuta hyvältä vaihtoehdolta.

Silti jos minun pitäisi valita kahden vasemmiston ehdokkaan, Andersonin ja Urpilaisen välillä, valitsisin paljon mieluummin Li Andersonin Suomen presidentiksi. Urpilaisen politiikka olisi ilmeisesti monella tapaa yhtä huonoa kuin Andersonin. Kuitenkin Li Anderson esiintyy paljon paremmin ja häntä kuuntelee ihan mielellään, vaikka olisikin asiasta eri mieltä.

Hjalliksen mutinoita ja epäselviä puheenvuoroja oli jopa kiusallista seurata myötähäpeän takia. Kaikki muut ehdokkaat pitivät pääasiassa ihan fiksuja puheenvuoroja, mutta Harkimon sanomisissa ei ollut oikein mitään päätä eikä häntään. Hän ei vaikuta tuntevan turvallisuuspolitiikkaa juuri lainkaan. Ilmastonmuutoksen osalta Hjallis kuitenkin piti fiksun puheenvuoron todetessaan, että jos ilmastonmuutosta ei pysäytetä, niin sitten maahanmuutto Afrikasta Eurooppaan räjähtää valtavaksi. 

Kristillisten Sari Essayah esiintyi myös hyvin. Hän vaikutti asiantuntevalta ja vakuuttavalta. Essayah myös fiksusti kannatti rajalain muuttamista niin, että hybridihyökkäyksen kohteena ei tarvitsisi rajoja avata Venäjän suunnasta. Hänen mukaansa rajalla voitaisiin jo heti tarkastaa, mistä maasta turvapaikanhakija on tulossa ja jos hänen todetaan olevan turvallisesta maasta, käännytys tehtäisiin heti rajalla. Hän torppaisi tämän Venäjän aseen, jossa mukamas turvapaikanhakijoita käytetään välineenä.

Kaikki ehdokkaat olivat kuitenkin pääasiassa hyvin pitkälti samoilla linjoilla tärkeissä turvallisuuteen ja ulkopolitiikkaan liittyvissä asioissa. Eli riippumatta siitä, kuka gallupien kärjestä tullaan valitsemaan presidentiksi, niin tämän tentin perusteella saamme ihan kelpo presidentin. Tulemme esimerkiksi jatkamaan Ukrainan vahvaa tukemista.

tiistai 8. elokuuta 2023

Presidenttiehdokkaiden mennyt suoriutuminen, osa 1

Presidentin tulisi olla taitava johtamaan Suomen ulkopolitiikkaa. Ja siinä onnistuakseen hänen täytyy kyetä tunnistamaan Suomea uhkaavia vaaroja sekä kertomaan kansalle, miten niihin tulisi suhtautua. Tulevia uhkia emme vielä osaa varmuudella sanoa, puhumattakaan siitä, että tietäisimme, mikä olisi paras tapa reagoida niihin. Sen sijaan jälkikäteen pystymme helpommin tunnistamaan Suomea uhkaavat vaarat sekä miten niihin olisi kannattanut varautua. 

Tämän takia vertailen varteenotettavien presidenttiehdokkaiden kantoja Suomea aiemmin uhanneisiin vaaroihin sekä siihen, millaisia ratkaisuja nämä henkilöt ovat vuosien varrella niihin tarjonneet. Esimerkiksi ovatko ehdokkaat nähneet Venäjän todellisen, terroristisen luonteen ja esittäneet oikeanlaisia ratkaisuja Venäjän vaaraan. Venäjän uhan lisäksi vertailen myös ehdokkaiden näkökantoja seuraaviin kahteen asiaan. Ilmastonmuutoksen aiheuttama globaali uhka sekä liiallinen riippuvuus Kiinasta niin tuotettujen tavaroiden kuin tiettyjen elintärkeiden komponenttien suhteen.

Otan mukaan vertailuun jo virallisesti ehdolle asettautuneet henkilöt sekä muutaman muun, jotka vielä saattavat asettautua ehdolle. Nämä ovat:

  • Vihreiden Pekka Haavisto, joka on toiminut mm. ulkoministerinä ja pyrkinyt jo kahdesti aiemmin presidentiksi
  • Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn, joka on keskustalainen ja aiemmin toiminut mm. ministerinä ja komissaarina
  • Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola
  • Perussuomalaisten Jussi Halla-aho, joka on puolueen ideologinen johtaja erityisesti maahanmuuton suhteen
  • Liike nytin Harry ”Hjallis” Harkimo, joka toimi ennen politiikkaa liikemiehenä
  • Kokoomuksesta mahdollisia ehdokkaita ovat Alexander Stubb sekä Risto E. J. Penttilä, joten otan molemmat tarkasteluun
  • SDP:ltä todennäköisimpänä ehdokkaana pidetään Jutta Urpilaa, joka on entinen puolueen puheenjohtaja, ministeri sekä viime vuodet toiminut EU-komissaarina

Tässä ensimmäisessä osassa keskityn mahdollisten presidenttiehdokkaiden suhtautumiseen Venäjään ja Natoon. Palaan myöhemmissä kirjoituksissa ilmastonmuutokseen sekä Kiina-riippuvuuten.

Merkit Venäjän uhasta vuosien saatossa


Näin jälkikäteen on helppo nähdä, että Venäjä muuttui viimeisten noin 20 vuoden aikana entistä vaarallisemmaksi sotilaalliseksi uhaksi. Putinin vallan alkuaikoina oli ihan hyvätkin syyt uskoa, että tulevaisuudessa Venäjän kanssa voisi käydä kaikkia hyödyttävää kauppaa ja tehdä yhteistyötä. Mutta tilanne muuttui dramaattisesti Putinin valtakauden jatkuessa. Vaaran merkit toi viimeistään selvästi esille vuonna 2008 käyty Georgian sota, jonka seurauksena Venäjä käytännössä kaappasi Abhasian ja Etelä-Ossetian alueet valtaansa. Sota oli tappioiden osalta hyvin pieni (molemmilta puolilta kaatui joitakin satoja sotilaita), mutta näin jälkikäteen sen voi nähdä selvänä merkkinä Venäjän valitsemasta aggressiivisesta linjasta naapurimaita kohtaan. 

Tosin Putinin todellisesta luonteesta ja hänen suunnitelmistaan Venäjää kohtaan oli merkkejä jo ennen Georgian sotaa. Vuonna 2003 Putinia ärsyttänyt oligarkki Hodorkovski heitettiin vankilaan kymmeneksi vuodeksi. Vuonna 2004 Putin oli vastannut näin, kun häneltä oli tiedusteltu, aikoisiko hän sallia erilaisia poliittisia ryhmittymiä ja näkemyksiä Venäjällä. "Minä tarvitsen yhtenäisen puolueen, jotta saamme palautettua kurin Venäjälle. Oligarkit, alueelliset satraapit ja mafia on palautettava järjestykseen." Vuoden 2007 Munchenin turvallisuuskonferenssissa Putin piti puheen, jossa hän kertoi Venäjän jatkavan samalla tyylillä, jota se oli harjoittanut jo tuhat vuotta. Jos Venäjä kokisi itsensä uhatuksi, se valtaisi lähialueitaan turvavyöhykkeiksi riippumatta siitä, mitä naapurikansat tästä tuumaisivat. 

Viimeistään Krimin valtauksen vuonna 2014 olisi pitänyt avata silmät Venäjän ja Putinin todellisesta luonteesta. Valtaus johti Itä-Ukrainan sotaan, joka kyti hiljaisella liekillä vuosikausia. Kunnes sitten vuonna 2022 Venäjä aloitti täysimittaisen suursodan Ukrainaa vastaan. Tämän seurauksena Suomi liittyi Natoon saadakseen itselleen parempaa turvaa vastaavanlaista tilannetta varten. Natoon liittymistä pidetäänkin nyt erinomaisena ratkaisuna ja lähinnä ihmetellään, miksei sitä tehty jo aiemmin. Samoin on syytä kummastella, miksei Venäjän aggressiivista toimintaa pyritty hillitsemään jo paljon aiemmin esimerkiksi voimakkailla talouspakotteilla. 

Jos sinua kiinnostaa kerrata Ukrainan sodan alkuvaiheita, kannattaa lukea nämä aiemmin kirjoittamani jutut:

Mitenkä potentiaaliset tulevat presidentit sitten ovat menneinä vuosina suhtautuneet Venäjän uhkaan ja Natoon?

Pekka Haaviston suhtautuminen Venäjään ja Natoon

Otetaan ensin tarkasteluun Pekka Haavisto. Hän on suhtautunut melko ymmärtäväisesti Venäjään vuosien varrella. Vuonna 2015 Krimin valtauksen jälkeen Haavisto puhui kahdesta erilaisesta narratiivista liittyen Krimin valtaukseen ja Itä-Ukrainan sotaan: Venäjän ja toisaalta Ukrainan. Lisäksi hän ei suinkaan ollut sulkemassa Venäjää yhteistyön ulkopuolelle, vaan totesi:

"Venäjä on YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen. Sen myötävaikutusta tarvitaan paitsi Ukrainan kriisin ratkaisemisessa, myös maailman muilla kriisialueilla. Muuten myös koko YK:n rooli vaarantuu."

Vuonna 2015 Pekka Haavisto ehdotti, että aseellisesta palveluksesta tehtäisiin vapaaehtoista. Onneksi näin hölmöä ehdotusta eivät juuri ketkään muut kannattaneet. 

Haavisto vastusti pitkään Suomen liittymistä Natoon. Esimerkiksi vuonna 2015 Ylelle antamassaan haastattelussa Haavisto kertoo, että hän ei kannata Natoon liittymistä. Vaikka tilanne Venäjän kanssa meni jatkuvasti huonommaksi, silti vielä vuoden 2018 presidentinvaalien aikaan Haavisto edelleen vastusti Natoon liittymistä. Vuonna 2019 Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto sanoi The Financial Times -lehden haastattelussa, että Euroopan unionin pitäisi parantaa Venäjä-suhteitaan. Haavisto on siis osoittanut erittäin surkeaa ennakointitaitoa Venäjän vaarallisuuden tai Nato-jäsenyyden tärkeyden suhteen. Tästä aiheesta hänelle miinus tässä vertailussa.

Olli Rehnin suhtautuminen Venäjään ja Natoon

Seuraavaksi sitten Olli Rehnin suhtautuminen Venäjään ja Natoon. Vuonna 2015 ollessaan elinkeinoministeri, Rehn oli mukana edistämässä ydinvoimaloihin liittyvää yhteistyötä Venäjän kanssa. Hän oli kuitenkin aiemmin varoitellut energiayhteistyöstä Venäjän kanssa kirjoittamalla, että uusia hankkeita ei pitäisi aloittaa niin kauan kuin Venäjä jatkaa voimapolitiikkaansa Ukrainassa. Vuoden 2017 Päämajasymposiumissa Rehn piti luennon, jonka mukaan Suomen tärkein haaste on suhde Venäjään. Hän korosti yhteistyön ja sopimisen merkitystä Venäjän kanssa, mutta totesi myös, että jos yhteistyö ei onnistu, niin sitten pannaan kampoihin.

Lähes 30 vuotta sitten tuolloin Keskustan varapuheenjohtajana ollut Olli Rehn antoi erittäin mielenkiintoisen haastattelun. Rehn kertoi vuonna 1994 Ilta-Sanomien haastattelussa, että Suomen pitäisi vakavasti harkita läntisen sotilasliiton Naton jäsenyyttä Venäjän epävakaan kehityksen takia.

"En halua pelotella enkä uhkailla enkä usko sotilaalliseen konfliktiin, mutta kovan linjan isovenäläisyyden vahvistuminen merkitsisi poliittisten painostuspyrkimysten todennäköistymistä," Rehn perusteli Nato-näkemystään. Tuolloin Rehn epäili, että Venäjän suunnalta tulevaan poliittiseen painostukseen voisi liittyä myös sotilaallista uhkaa.

Kirjassa Pitkä tie Natoon kerrotaan, että Olli Rehn olisi yksityisesti suhtautunut myönteisesti Natoon. Hän ei kuitenkaan julkisuudessa selvästi kannattanut Suomen liittymistä Natoon. Vuonna 1997 Rehn kannatti tiivistä yhteistyötä Naton kanssa, mutta ei jäsenyyttä. Sen jälkeen kun Olli Rehn palasi komissaarin tehtävistä kotimaan politiikkaan vuonna 2015, hän ei puhunut julkisesti mitään Suomen Nato-jäsenyydestä. 

Rehn pärjäsi siis tässä Venäjä- ja Nato-kantojen arvioinnissa paremmin kuin Haavisto, mutta hänkään ei ole julkisesti selvästi kannattanut Nato-jäsenyyden hakemista. Rehnille siis nolla pistettä. 

Mika Aaltolan suhtautuminen Venäjään ja Natoon

Vuonna 2014 Ilta-Sanomat haastatteli Mika Aaltolaa siitä, pitäisikö Suomen liittyä Natoon vai ei. Venäjä oli juuri valloittanut Krimin. Tuolloin Aaltola asettautui varovaisesti Nato-jäsenyyden kannalle. Hänen mukaansa Natoon liittymisestä löytyy sekä plussia että miinuksia, mutta plussia on vähän enemmän.

Vuonna 2019 julkaistussa kirjassaan Aaltola tuo hyvin esiin riskejä, jotka liittyvät energiariippuvuuteen Venäjästä. Hän kirjoitti, että Itämeren kaasuputkilla Venäjä ottaa haltuunsa Euroopan energiavirtoja.

Aaltolalle piste tässä vertailussa, sillä hän on puhunut posiitivisesti Nato-jäsenyydestä jo pitkään ja tunnistanut hyvin Venäjään liittyviä riskejä.

Stubbin sekä Penttilän suhtautuminen Venäjään ja Natoon

Alexander Stubb on jo vuosia sitten kertonut hyvin selvästi kannattavansa Suomen liittymistä Natoon. Esimerkiksi Ylen vuonna 2015 tekemän selvityksen perusteella neljän tuolloin suurimman eduskuntapuolueen puheenjohtajista ainoastaan Stubb kannatti selvästi Natoon liittymistä. Ollessaan pääministeri Stubb kertoi, että hänen mielestään Suomen olisi pitänyt liittyä Natoon jo 1995.

Vuonna 2008 Stubb piti puheen suurlähettiläspäivillä siitä, miten maailma on muuttunut 080808 jälkeen eli sen jälkeen kun elokuussa 2008 Venäjän panssarit jyrisivät naapurimaan valtateillä sotatoimissa ensimmäistä kertaa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Puheessaan Stubb totesi: "Georgian kriisi antaa meille karulla kielellään kolme laajakantoista oppituntia, jotka muodostavat kolme tämänpäiväistä teesiäni: 1) 080808 on käännekohta kansainvälisessä politiikassa; 2) 080808 asettaa kansainväliselle järjestelmälle uuden haasteen ja 3) 080808 vaikuttaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan työlistaan."

Puheessaan Stubb muistuttaa kuulijoita, että henkilökohtaisesti hän toivoisi Suomen liittyvän Naton jäseneksi, mutta että ei ole syytä hätiköidä. Hän kannusti kaikkia muitakin ulkopolitiikan pohtijoita miettimään vakavissaan Nato-jäsenyyttä.

Risto E. J. Penttilä tuli tunnetuksi nuorena kansainvälisen politiikan tutkijana vuonna 1991, kun hän ehdotti YYA-sopimuksen sotilaallisten artiklojen mitätöimistä. Penttilä on kannattanut jo 30 vuoden ajan Suomen liittymistä Natoon. Hän on tuonut tämän kantansa useasti esiin julkisuudessa. Esimerkiksi vuonna 2008 Penttilä kirjoitti raportin nimeltään Suomen ulkopolitiikan idea, jossa hän esittää näkemyksiään Suomen ulkopolitiikasta sekä suhteesta Natoon. Penttilän johtopäätös tuossakin kirjoituksessa oli, että Suomen olisi parasta liittyä Naton jäseneksi. Hän kirjoittaa: "Nykyinen asemamme Naton ulkopuolella, mutta sen kanssa läheisessä yhteistyössä, ei tarjoa Suomelle sen enempää sotilaallisen liittoutumisen kuin liittoutumattomuuden etuja."

Penttilä itse kuvailee suhtautumistaan Venäjään ja Natoon 2000-luvun alussa (siis kun Venäjä vielä vaikutti pyrkivän aidosti yhteistyöhön) näin:

"Mielestäni mikään ei olisi estänyt meitä jatkamasta hyviä suhteita Venäjän kanssa Naton jäseninä. Päinvastoin ajattelin, että Naton jäsenyys antaisi siihen paremman mahdollisuuden. Voisimme kehittää taloudellista ja poliittista yhteistyötä Venäjän kanssa ilman pelkoa siitä, että Venäjä saisi uudelleen merkittävän otteen suomalaisesta taloudesta tai politiikasta. Pidin Natoa vakuutuksena sekä Venäjän sotilaallista uhkaa että uussuomettumista vastaan. Se olisi ollut minun mielestäni todellista vakauspolitiikkaa."

Sekä Stubbille että Penttilälle hyvin selvät plussat. Näin jälkikäteen voidaan todeta, että heitä olisi kannattanut kuunnella vuosien saatossa paljon herkemmin siinä, mitä tulee Venäjään ja Natoon.

Halla-ahon suhtautuminen Venäjään ja Natoon

Jussi Halla-aho on aiemmissa haastatteluissaan kertonut, että Suomen olisi pitänyt liittyä sotilasliitto Natoon jo 1990-luvulla yhdessä Itä-Euroopan maiden kanssa. Hän onkin ollut yksi harvoja Natoon positiivisesti suhtautuvista perussuomalaisista. Kuitenkin vuoden 2019 alussa Halla-aho oli sitä mieltä, että Suomen ei kannattaisi hakea Naton jäsenyyttä. Hän perusteli tätä näin: "Uskon, että Nato-jäsenyyden hakeminen tässä tilanteessa aiheuttaisi paljon enemmän vahinkoa kuin mahdollisen Nato-jäsenyyden saaminen."

Vuonna 2004 Jussi Halla-aho kirjoitti Scripta-blogiinsa artikkelin otsikolla "Minä ja Venäjä". Siinä hän kuvailee Venäjää hyvin tylyllä mutta samalla totuudenmukaisella tavalla:

"Venäjä on totalitarismia kohti kulkeva valtio, joka on läpeensä korruptoitunut, jonka oikeusjärjestelmä on poliittisessa kontrollissa, jonka johtopaikoilla istuu KGB:n teurastajia, joka suorittaa järjestelmällistä kansanmurhaa Kaukasuksella, joka on uusimmalla lainsäädännöllään riistämässä kansallisilta vähemmistöiltään itsehallinnon rippeitäkin, jonka ulkopolitiikka on ailahtelevaa ja ylimielistä, ja jonka perinteisiin kuuluu pöyristyttävä rasismi (vanhastaan "ystävyydeksi" tai "veljeydeksi" kutsuttu) kaikkia ei-venäläisiä kohtaan. Ja jossa nykyhallinnolla ja sen politiikalla on kansan syvien rivien vankka tuki."

Halla-aho oli myös ensimmäisiä merkittäviä poliitikkojamme, jotka vaativat kovaan ääneen Ukrainan aseistamista. Hän myös ennakoi täysin oikein, miten julmasti Venäjä tulee pommittamaan siviilejä ja tuhoamaan kaupunkeja. Tästä voit lukea enemmän täältä. 

Voidaankin todeta, että Halla-ahon ymmärrys Venäjän vaarallisuudesta on osunut oikeaan jo ainakin 20 vuoden ajan. Hänelle plussa tässä vertailussa.

Hjallis Harkimon suhtautuminen Venäjään ja Natoon

Yhdysvallat oli listaamassa kansanedustaja, liikemies Harry ”Hjallis” Harkimon maansa pakotelistalle vuonna 2014. Syynä tähän olivat Harkimon liian läheiset suhteet Venäjälle. Yhdysvallat näkivät Harkimon tekevän yhteistyötä Putinin kätyreiden kanssa, mikä olikin aivan totta. Hjallis oli vuonna 2014 jääkiekkoseura Jokereiden pääomistaja ja Putinia lähellä olevat venäläisoligarkit seuran vähemmistöomistajia. 

Venäjän presidentin Vladimir Putinin yhtenä tavoitteena on ollut laajentaa Venäjän vaikutuspiiriä urheilun avulla ympäri Euroopan. Tässä Jokerien saaminen Venäjän KHL-liigaan oli tärkeä askel. Ja Harkimo kumppaneineen auttoivat tässä selvästi Putinia. Tapahtuiko tämä sitten vain Harkimon typeryyden takia vai oliko hän tietoisesti auttamassa hirmuhallitsijaa? Mielestäni sillä ei edes ole niin väliä sen kannalta, kun mietitään soveltuuko Hjallis Suomen presidentiksi. Riippumatta kumpi oli syynä, on selvää, että Harkimolla on aivan liian läheiset suhteet Venäjän valtapiireihin.

Hjallikselle iso miinus.

Jutta Urpilaisen suhtautuminen Venäjään ja Natoon

Urpilaisen johdolla SDP vastusti Suomen liittymistä Natoon. Vuonna 2010 SDP aloitti ensimmäisenä eduskuntavaalikampanjoinnin linjaamalla turvallisuuspoliittisessa seminaarissaan, että Suomen ei pidä hakea Nato-jäsenyyttä nyt tai ensi vaalikaudella. 

Vielä vuonna 2014 Krimin valtauksen jälkeen, tuolloinen SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen totesi, että puolueessa ei ole tarvetta tarkistaa suhtautumista Suomen Nato-jäsenyyteen. "SDP:n kanta Nato-jäsenyyteen ei ole muuttunut. Me emme kannata Suomen Nato-jäsenyyttä." 

Krimin valtauksen jälkeen SDP:n puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ihmetteli silloisten hallituspuolueiden piiristä annettuja myönteisiä Nato-lausuntoja. "En näe mitään perusteita siihen Nato-intoiluun, jota ehkä nyt sitten Ukrainan verukkeellakin halutaan Suomessa jälleen nähdä", sanoi Urpilainen Politiikkaradion haastattelussa.

Urpilaiselle miinus tässä vertailussa.

sunnuntai 11. kesäkuuta 2023

Toivottavasti Risto E.J. Penttilä pääsee mukaan presidenttikisaan

Risto E.J. Penttilä aikoo pitää puhelimensa äänet päällä ollakseen valmiina, jos Petteri Orpo sattuisi soittamaan ja pyytämään häntä kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi. Toivon, että Petteri tekee tämän soiton. En sen takia, että pitäisin häntä automaattisesti parhaana henkilönä seuraavaksi presidentiksemme. Vaan sen takia, että Riston osallistuminen presidenttikisan tentteihin tekisi niistä paljon mielenkiintoisemmat seurata.



Penttilä on opiskellut Yhdysvalloissa Yalen huippuyliopistossa sekä väitellyt tohtoriksi Oxfordin yliopistossa. Hänen väitöstyönsä tutki Suomen kansallista puolustusstrategiaa vuosina 1944 - 1989. Kyseessä onkin taitava keskustelija, jossa yhdistyvät tutkijan analyyttinen ote päättäväisen mielipiteen muokkaajan näkemyksiin. Risto tuntuu myös pystyvän aitoon keskusteluun, jossa hän tarvittaessa muuttaa näkemyksiään, jos hän saa uutta tietoa kuten kunnon tutkijan kuuluukin. Toisaalta hän ei sorru monen tutkijan helmasyntiin eli liialliseen "toisaalta mutta toisaalta" jahkailuun. Hän uskaltaa myös sanoa selvästi, mitä mieltä hän on jostakin asiasta ja mihin suuntaan maailmaa tulisi viedä. 

Penttilä on jo yli 30 vuoden ajan kannattanut Suomen liittymistä Natoon. Jälkiviisaasti voidaan todeta hänen olleen oikeassa Naton suhteen. Mielestäni on kunnioitettavaa, että toisin kuin monet muut poliitikot ja julkisuuden henkilöt, Risto on uskaltanut tuoda Natoon liittyvät kantansa hyvin selvästi esiin. Tämän hän on tehnyt siitä huolimatta, että halu viedä Suomea Natoon on useasti maksanut hänelle ääniä, koska vain pieni joukko kansasta on ollut samaa mieltä. Esimerkiksi europarlamenttivaaleissa vuonna 2009 Risto E.J. Penttilä puhui avoimesti Naton puolesta. 

Muutenkin Penttilän näkemys tulevaisuudesta on ollut tarkka. Vuoden 2021 lopulla hän ennusti, että Suomen on tehtävä päätös Natoon liittymisestä lähikuukausien aikana. Monet muut asiantuntijat ja politiikan johtohahmot olivat tuolloin aivan eri linjoilla. Samoihin aikoihin esimerkiksi Sanna Marin totesi, että olisi erittäin epätodennäköistä, että Suomi hakisi Natoon hänen pääministerikaudellaan. Nyt Risto E.J. Penttilä visioi uutta Kalmarin unionia Naton sisälle eli erityisen tiivistä yhteistyötä pohjoismaiden ja Viron kesken. Kenties hän on tässäkin asiassa jälleen oikeassa?