Eläkkeet turvatuiksi isommalla riskinotolla

Osakkeiden tuotto hyvin pitkällä aikavälillä

Kun tarkastellaan osakkeiden historiallista arvonnousua viimeisten sadan vuoden osalta, havaitaan että keskimääräinen vuotuinen tuotto on ollut noin 9%. Yksittäisten vuosien kohdalla tuotto vaihtelee ennustamattomasti, mutta keskimäärin nousua on jatkuvasti enemmän kuin laskua. Näihin sataan vuoteen sisältyy monia nousuja ja laskuja, mutta pidemmällä aikavälillä yksittäisten vuosien heilahtelut eivät juurikaan vaikuta. Esimerkiksi alla on USA:n Dow Jones -indeksin kehitys välillä 1900 - 2020. Kannattaa huomata, että kuvaaja on logaritmisellä asteikolla. 

Eli jos sijoitushorisontti on yli 20 vuotta, niin silloin osakemarkkinat tuottavat lähes varmasti paremmin kuin mikään muu sijoitus. Sen sijaan jos rahat ehdottomasti tarvitsee ennen kuin 5 vuotta on kulunut sijoittamisesta, silloin osakkeisiin liittyy jo kohtuullisia riskejä. Ja jos rahat on pakko saada käyttöön vuoden kuluttua sijoittamisesta, silloin kannattaa pysyä poissa osakemarkkinoilta.  

Selvä, sait minut vakuuttumaan pitkäaikaisen osakesijoittamisen järkevyydestä. Mutta mitä tekemistä tällä on politiikan kanssa?

Erinomainen kysymys, johon vastaan siirtymällä tarkastelemaan Suomen eläkejärjestelmää.

Suomen eläkejärjestelmän toimivuus

Eläketurvakeskus tilaa säännöllisesti taloustieteen neropattien arvioita Suomen eläkejärjestelmän toimivuudesta. Tänä vuonna taloustieteen professori Torben M. Andersen totesi tällaisen selvityksen jälkeen, että rahoitus ei kestävällä pohjalla. Hänen mukaansa rahoitus saataisiin paremmalle tolalle uudistamalla sijoitustoiminnan ja vakavaraisuuden sääntelyä. Suomessa tämä vakavaraisuussääntely rajoittaa eläkevarojen sijoittamista osakkeisiin, koska niissä myös riski on korkein verrattuna muihin sijoitusmuotoihin.  

Suomalaisten eläkesijoittajien viimeisen kymmenen vuoden sijoitustuotot ovatkin jääneet jälkeen, kun niitä verrataan sellaisiin ulkomaisiin eläkesijoittajiin, joilla ei ole vastaavia rajoituksia. Keskimäärin tuotot ovat jääneet noin prosenttiyksikön verran vuositasolla.Sehän ei kuulosta kauhealta tuolla tavalla sanottuna, mutta jos Suomen yksityisalojen 140 miljardin euron sijoitusvarallisuudella menettää prosentin tuotoista vuodessa, tarkoittaa se 1,4 miljardin menetystä. Ja kymmenessä vuodessa tästä tulee jo 32 miljardin euron tappio korkoa korolle ilmiön takia. 

Eli ehdotatko siis, että lähtisimme uhkapelaamaan eläkkeillä?

En tietenkään, ja jos todella kysyt tuollaista, niin silloin et tajua osakemarkkinoita lainkaan. Kuten tämän blogikirjoituksen alussa selitin, osakkeisiin liittyy suuria riskejä silloin, jos sijoittaa alle 10 vuoden ajalle. Mutta eläkejärjestelmämme tähtää vuosikymmenien päähän. Tällaisellä sijoitushorisontilla on pelkästään hölmöä olla sijoittamatta osakkeisiin, jotka kiistatta tuottavat yli 10 vuoden aikajänteellä paremmin kuin mikään muu sijoitusmuoto.

Jos emme vapauta eläkevarojen sijoittamista osakkeisiin, tarkoittaa se entistä enemmän jotain seuraavista epämiellyttävistä vaihtoehdoista:

• Leikkaamme eläkkeitä eli yhä useampi vanhus joutuisi köyhyyteen
• Nostamme eläkeikää entisestään, jolloin töissä täytyisi jatkaa entistäkin pidempään
• Nostamme eläkemaksuja, jolloin työssäkäynti muuttuisi vähemmän kannattavaksi

10 älykkäintä suomalaista poliitikkoa

Miksi ja miten arvioida poliitikkojen älykkyyttä

Politiikassa kiistatta tarvitaan älykkyyttä. Mielestäni olisi hienoa, jos henkilöiltä, jotka pyrkivät julkisiin virkoihin, testattaisiin älykkyysosamäärä luotettavasti ja tulokset sitten julkistettaisiin äänestäjien tietoon. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole, mutta jollain tavalla poliitikkojen älykkyyttä olisi silti hyvä arvioida.

Julkisuuden henkilöiden älykkyyden arviointia voi tehdä tarkastelemalla heidän tekojaan ja vertaamalla niitä siihen, miten todennäköisesti niissä onnistuminen vaatii korkeaa älykkyyttä. Esimerkiksi kirjailijoiden älykkyyttä koskevat tutkimukset ovat osoittaneet, että kirjojen kirjoittaminen yleensä vaatii vähintään 120 älykkyysosamäärän (ÄO). Koulutuksesta voi myös päätellä paljon älykkyydestä. Esimerkiksi yliopistosta maisteritasolla valmistuneiden ÄO on keskimäärin 120 ja tohtoriksi väitelleiden keskimääräinen ÄO puolestaan on 130. 

Leikkimielinen ja pitkälti mutu-tuntumalla tehty top 10 lista älykkäimmistä suomalaisista poliitikoista

Keskityin tässä ainoastaan aktiivisesti politiikassa vielä toimiviin henkilöihin. Kirjoituksen lopussa on muutama maininta menneiden aikojen älykkäistä poliitikoista. Arviointi tehdään kolmella kriteerillä:

1. Koulutustaso
2. Ammatilliset saavutukset politiikan ulkopuolella
3. Erityistä älyä ja luovuutta vaativat tuotokset 

1. Alia Dannenberg on väitellyt tohtoriksi teoreettisesta fysiikasta, minkä lisäksi hän on kauppatieteiden maisteri. Dannenberg oppi lukemaan kolmevuotiaana. Hän kirjoitti kuusi laudaturia ja on voittanut useita shakkiturnauksia. Alia on kunnostautunut myös luovuuden alalla kirjoittamalla kaksi fiktiokirjaa. Näiden saavutusten perusteella Dannenberg menee kirkkaasti ÄO-vertailussa suomalaisten poliitikkojen kärkeen.

2. Sakari Puisto on fyysikko, joka väitteli filosofian tohtoriksi Cambridgen yliopistossa. Useissa eri tutkimuksissa on todettu, että kaikista akateemisista tutkimusaloista korkeimmat älykkyysosamäärät löytyvät fyysikoilta. Puisto on kirjoittanut 8 tieteellistä artikkelia, jotka käsittelevät nanopartikkeleita ja materiaalifysiikkaa.

3. Juhana Vartiainen on koulutukseltaan valtiotieteiden tohtori taloustieteistä. Hän sai ylioppilaskirjoituksista kuusi laudaturia. Ennen poliittista uraansa Vartiainen oli Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtaja ja sitä ennen 7 vuotta Ruotsin kansallisen taloustutkimuskeskuksen (Konjunkturinstitutet) tutkimusosaston johtaja.

4. Anna Kontula on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden tohtori. Tutkinut mm. rakennusalan harmaata taloutta sekä prostituutiota ja ihmiskauppaa. Kirjoittanut useita pamfletteja ja artikkeleita, joita on julkaistu. 

5. Jussi Halla-Aho on koulutukseltaan filosofian tohtori. Työskennellyt mm. Helsingin yliopistossa tutkijana ja muinaiskirkkoslaavin tuntiopettajana. Julkaissut kielitieteellisiä artikkeleita sekä kirjoittanut blogiinsa pohjautuvan kirjan Kirjoituksia uppoavasta Lännestä, joka julkaistiin 2009. 

6. Elina Valtonen on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri.  Aiemmin toiminut rahoitusalan johtotehtävissä.  Vuonna 2018 Otava julkaisi Valtosen esikoiskirjan Vapauden voitto.

7. Päivi Räsänen kirjoitti ylioppilaaksi kuudella laudaturilla. Koulutukseltaan hän on lääketieteen lisensiaatti. Räsänen on työskennellyt useita vuosia lääkärinä. 

8. Mia Laiho on koulutukseltaan lääketieteen tohtori ja sisätautien erikoislääkäri. Ennen eduskuntaan nousua hän johti Helsingissä Haartmanin ja Malmin päivystyksiä sekä sosiaali- ja kriisipäivystystä.

9. Paula Risikko on koulutukseltaan terveystieteiden tohtori. Toiminut mm. johtajana ammattikorkeakoulussa. 

10. Maria Ohisalo väitteli vuonna 2017 sosiologian tohtoriksi. Tutkinut esimerkiksi ruoka-apua ja asunnottomuutta. 

Ketkä sinusta ovat älykkäimmät henkilöt suomalaisessa politiikassa?

Aktiiviuransa jo ohittaneita älykkäitä poliitikkoja

Tässä vielä muutama yleisesti erittäin älykkäinä pidetty poliitikko, joiden aktiiviura on kuitenkin jo ohi. 

Osmo Soininvaara on valtiotieteiden lisensiaatti tilastotieteestä. Soininvaara on kirjoittanut useita yhteiskunnallisia kirjoja ja hänen bloginsa on ollut vuosikausia Suomen luetuimpia poliittisia blogeja.

Jyrki Kasvi on tekniikan tohtori ja toiminut tutkijana.

Markku Markkula on koulutukseltaan tuotantotalouden DI Teknillisestä korkeakoulusta. Kirjoittanut kolme kirjaa.

Paavo Väyrynen, valtiotieteiden tohtori, kirjoittanut useita kirjoja. Väyrysen kaikki varmaankin tuntevat, joten ei enempää hänestä.

Maailmalta kaikkien aikojen fiksuimpina poliitikkoina on mainittu esimerkiksi seuraavia henkilöitä:

• Kaikkein älykkäin USA:n presidentti on ollut John Quincy Adams
• Toisiksi korkein ÄO arvioidaan olleen Thomas Jeffersonilla
• Olof Palmen ÄO oli 156, joten häntä voidaan kutsua neroksi

Budjettiriihen onnistumiset

Taloudella menee nyt harvinaisen lujaa, joten tällaisessa tilanteessa taloustieteen oppien mukaisesti pitäisi hillitä talouden ylikuumenemista valtion taholta. Yleisesti järkevänä pidettäisiin sellaista, että taloussuhdanteiden heilahtelua pyrittäisiin poliitikan avulla vaimentamaan. Eli nyt jos koskaan olisi hyvä hetki tehdä budjetti, joka vähentäisi julkisia menoja tai nostaisi veroja. Ja koska Suomi on velkaantunut hurjaa tahtia, olisi tarvetta säästää yhteiskunnan rahoja tai lisätä tuloja verojen muodossa. Mutta taas päätettiin ottaa velkaa lähes 7 miljardia.

Oli budjettiriihessä kuitenkin myös hyviä päätöksiä. Niitä ovat esimerkiksi:

• Opiskelijat voivat tienata noin 20% enemmän vuodessa ilman, että se vähentää opintotukia. Eli opiskelijoiden osalta mennään hiukan enemmän perustulon suuntaan. Olen kova perustulon kannattaja, joten tämä on mielestäni selvä plussa. Se auttaa erityisesti palvelualojen työvoimapulaan, sillä opiskelijat tekevät usein juuri tällaisia osa-aikaisia töitä. Harmi vain, että tämä tulorajojen nosto noin 10 000 euroon vuodessa koskee vain vuotta 2022.
• Tupakan veroa kiristetään. Tällaisia erityisen haitallisia asioita on hyvä ja fiksua verottaa.
• Tieteen ja tutkimuksen rahoitusta ei leikattu sittenkään, vaikka sillä uhkailtiin. Hyvä näin, mutta se, että ei tee sittenkään jotain idioottimaista, mitä ensin aikoi, ei vielä ole suuri saavutus. 
• Se on hienoa, että vuonna 2023 tulee uusi arvonnousuvero. Verolla pyritään estämään varakkaiden yksityishenkilöiden muuttoa ulkomaille verotussyistä eli veropakoilua. Tämä on erinomainen asia, sillä sen avulla laajennetaan veropohjaa ja saadaan lisää kipeästi kaivattuja varoja valtiolle. Lisäksi tällainen vero ei vähennä tai haittaa mitään hyödyllistä toimintaa, kuten esimerkiksi ansiotuloverot tekevät.
• Kaivosvero on myös hieno asia. On järjetöntä, että Suomi on antanut niin halvalla kansainvälisten kaivosyhtiöiden hyödyntää arvokkaita malmejamme. Lisäksi kaivostoiminnasta tulee aina myös merkittäviä ympäristöhaittoja, joten myös niiden korvaamiseksi uusi vero on paikallaan. Jos uuden veron takia jokin huonosti kannattava kaivos jää kaivamatta, niin hyvä niin.

Lyhyempi työviikko

Sanna Marin on useampaan otteeseen kertonut, että pitkän tähtäimen tavoitteena olisi siirtyä 4-päiväiseen työviikkoon. Monet elinkeinoelämän ja Kokoomuksen edustajat ovat tyrmänneet nämä puheet järjettöminä kansantalouden kannalta. Mutta olisko lyhyemmässä työviikossa sittenkin järkeä?

Kokemukset maailmalta lyhyemmän työviikon osalta

Islannissa kokeiltiin 4-päiväistä työviikkoa vuosina 2015–2019. Kokeilua johtivat Reykjavikin kaupunki ja Islannin hallitus. Islannissa kokeiluun osallistui yli 2 500 työntekijää, joka on noin prosentti Islannin työväestöstä. Työntekijöiden työaika lyheni 35–36 tuntiin viikossa, mutta heidän palkkansa pysyi samana. Tutkimusten mukaan tuottavuus pysyi samalla tasolla tai jopa hiukan parani. Samaan aikaan työntekijöiden hyvinvointi lisääntyi merkittävästi.

Samanlaisia tuloksia on saatu toistuvasti myös muissa lyhyemmän työviikon kokeiluissa. Esimerkiksi Japanissa Microsoft kokeili 2019 lyhyempää työviikkoa, jolloin tuottavuus parani 40%. Uudessa-Seelannissa on myös saatu hyviä tuloksia tähän liittyvissä kokeiluissa.

Espanja aloittaa syyskuussa kolmivuotisen pilottiprojektin, jossa kokeillaan 4-päiväistä työviikkoa. Tässäkin kokeilussa työntekijöiden palkka pysyy ennallaan, vaikka viikossa tehtävien työtuntien määrä laskee 32 tuntiin. Erona Islannin kokeiluun on se, että kokeiluun osallistuvat työntekijät työskentelevät yrityksissä eivätkä julkisella sektorilla.

Entä kansainvälinen kilpailukyky?

Jos Suomessa lyhennettäisiin työaikaa ilman, että samalla tiputettaisiin maksettavia palkkoja, eikö se tuhoaisi Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn? Alla oleva kuvaaja näyttää keskimääräiset vuotuiset työtunnit eri maissa. 

Kiinassa tehdään selvästi eniten töitä (lähes 2 200 tuntia vuodessa). Tämä on noin 500 tuntia enemmän kuin Suomessa, jossa keskimääräinen työläisen vuotuinen työtuntien määrä on 1 700 tuntia. Toisaalta Euroopan talousveturi-maassa Saksassa työtunteja tehdään vain 1 400 tuntia eli selvästi Suomea vähemmän. Ja Saksa on pärjännyt erittäin hyvin kansainvälisessä kilpailussa.

Kun tarkastellaan tehtyjen työtuntien määrää suhteessa maan varallisuuteen, nähdään selvästi, että varakkaimmissa maissa tehdään vähiten työtunteja. Kiinan BKT henkeä kohden on edelleen paljon matalampi kuin länsimaissa, vaikka siellä tehdään paljon pidempiä työviikkoja. Suomi on kuvaajassa UK:n vieressä, vaikka sen nimi ei kuvaajassa näykään. 

Pitkän tähtäimen trendi on myös ollut, että töihin käytettävä aika on vähentynyt, kun maa on vaurastunut.

Kaikki nämä kuvaajat on poimittu täältä: https://ourworldindata.org/working-hours

Parantunut tuottavuus on mahdollistanut työaikojen lyhentämisen. Ja on täysin loogista ajatella, että jos tuottavuus kasvaa myös jatkossa, niin siitä saatava hyöty voidaan ulosmitata lyhentämällä lisää työaikoja. Vaihtoehtoisesti toki voitaisiin nostaa palkkoja, kuten viimeisen 20 vuoden aikana on Suomessa tehty. 

Vaikutukset yksilön hyvinvointiin

Tulotaso vaikuttaa valtavasti siihen, miten paljon enemmän lisää hyvinvointia tai hyötyä työntekijä saa jokaisesta lisäeurosta. Kuuluisin tutkimus aiheesta on Daniel Kahnemanin ja Angus Deantonin tekemä, jonka tulokset julkistettiin vuonna 2010. Sen mukaan tulojen kasvu nostaa hyvinvointia ja tyytyväisyyttä, mutta vain tiettyyn rajaan saakka. Kahneman ja Deanton totesivat, että raja olisi jossain 75 000 dollarin kohdalla vuosiansioissa. Myöhemmin samankaltaisia kokeita on tehty paljon. Tulokset eroavat hieman toisistaan, mutta se on yhteinen tulos, että mitä korkeammat tulot henkilöllä jo ovat, sitä vähemmän hyötyä kasvavasta palkasta on. Eli kun rahat jo riittävät kaikkeen järkevään ja tarpeelliseen, niin sen jälkeen lisäraha ei enää juurikaan paranna hyvinvointia.

Olen itse tehnyt pariin otteeseen lyhyempää työviikkoa. Ensimmäisen kerran sovin silloisen työnantajani kanssa tekeväni vain 4 päivää viikossa töitä vuonna 2016. Vastaavasti myös palkkani tippui 20%, joten tuntipalkkani pysyi tismalleen samana ennen veroja. Mutta koska vuotuiset työtuloni laskivat, laski myös veroprosenttini. Eli käytännössä tuntipalkkani nousi entisestä, eikä lopulta kuukaudessa käteen jäävä rahasumma pienentynyt kuin noin 10%. Tuolloin tuota lyhyemmän työajan kokeilua kesti noin puoli vuotta.

Toisen kerran tein 4-päiväistä työviikkoa vuonna 2018. Järjestely oli hyvin samanlainen kuin ensimmäiselläkin kerralla eli koska tein vain 80% normaalista työajasta töitä, sain myös palkkaa vain 80% aikaisemmasta. Jälleen tätä kesti noin 6 kuukautta.

Molemmat kokeilut olivat erittäin mieluisia minulle ja olin itse aktiivisesti toivomassa itselleni lyhyempää työviikkoa. Noina aikoina käytin osan lisääntyneestä vapaa-ajasta yhteiskuntatieteiden opiskeluun. Lisäksi ennätin paremmin urheilemaan, lukemaan kirjoja ja yleisestikin tekemään enemmän kaikkea kivaa ja kiinnostavaa.

Ainoa miinuspuoli lyhyemmässä työviikossa oli se, että koska olin ainoa 80% työviikkoa tekevä työpaikallani, erotuin joukosta. Kun johto mietti esimerkiksi ylennyksiä tai palkankorotuksia, tulkittiin haluni tehdä vähemmän töitä ymmärrettävästi niin, etten ollut ihan niin motivoitunut työnteosta kuin ne kollegani, jotka tekivät vapaaehtoisesti jopa ylitöitä. Mutta koin, että minulla oli jo riittävän haastava työtehtävä ja enemmän kuin riittävä palkka, joten tämä ei oikeastaan hetkauttanut minua. Silti olisi ollut vieläkin parempi, jos useampi työkaverini olisi myös tehnyt lyhyempää työviikkoa.

Vaikutukset työttömyyteen

En ole missään vaiheessa oikein tajunnut sitä näissä julkisuutta saaneissa lyhyemmän työviikon kokeiluissa, että miksi niissä palkka pidetään silti samana. Vaikka työn tuottavuus kasvaisikin tehtyä työtuntia kohden, niin silti tehdyn työn määrä yleensä laskee, jos työtunteja tehdään selvästi vähemmän. Tämän takia olisi vain reilua työnantajia kohtaan, että myös maksettava palkka laskisi.

Jos palkat laskisivat samalla kun tehty työaika vähenisi, mahdollistaisi se useamman ihmisen palkkaamisen. Ajatellaan vaikkapa tiimiä, jossa on 5 henkeä ja jokainen tekee normaalia 5-päiväistä työviikkoa työskennellen klo 9 - 17. Ja tarpeellisia töitä on niin paljon, että jokaiselle riittää hyödyllistä tekemistä koko työajalle. 

Sitten kaikki 5 siirtyisivät tekemään 4-päiväistä työviikkoa, mutta vastaavasti kunkin palkkaa tiputettaisiin 20%. Tällöin kokonaistyöpanos laskisi myös 20%, olettaen, että tiimi työskenteli aiemminkin tehokkaasti eli tuottavuus ei paranisi. Eli 20% aiemmista töistä jäisi tekemättä. 

Tämän vajeen kuromiseksi työnantajan pitäisi palkata yksi työntekijä lisää. Mutta koska myös uusi työntekijä tulisi hommiin tekemään 4-päiväistä työviikkoa ja hänellekin maksettaisiin vain 80% täyden työajan palkasta, ei lopputulos tulisi työnantajalle yhtään kalliimmaksi. Eli lopputulos olisi, että meillä olisi 6 palkattua työntekijää viiden sijasta ilman, että työnantajan palkkamenot olisivat kasvaneet lainkaan. Eli tällä tavalla myös työllisyys paranisi.