Uusi vaihtoehto -ryhmän herättämiä ajatuksia

Perussuomalaisten puheenjohtajavalinnan aiheuttama poliittinen näytelmä on ollut mielenkiintoista seurattavaa. Siitä kiitos kaikille käsikirjoittajille sekä näyttelijöille. Valitettavasti vain tällainen poliittinen teatteri voi monen kohdalla vahvistaa sitä käsitystä, että politiikka on pelkkää kusetusta. Tässä muutamia mielenkiintoisia välähdyksiä aiheesta.

Sampo Terho vakuutteli ennen puheenjohtajavalintaa näin:

https://youtu.be/kG07GbjecNA

Uuteen vaihtoehtoon loikannut Tiina Elovaara puolestaan todisteli tällaista:

https://youtu.be/hoAwnwM6IvY

SDP:n Johanna Ojala-Niemelä kiteytti hyvin monen tunnot Uudesta vaihtoehdosta sanomalla: "Sen ainoa tehtävä on Sipilän kainalosauvana viedä maakunta- ja sote-uudistukset läpi sekä turvata ex-puheenjohtaja Soinin hillotolppa ulkoministerinä loppuvaalikaudeksi."

PISA-testeissä pärjääminen ja maan varallisuus

Minulle tuli yllätyksenä, että Ruotsi on menestynyt huonosti koululaisten osaamista mittaavissa PISA-testeissä. Jotenkin ajattelin, että koulutusta arvostavana pohjoismaisena hyvinvointivaltiona myös läntisessä naapurissamme olisi aina pärjätty hyvin PISA-testeissä. Näin ei kuitenkaan ole. Viimeisimmässä mittauksessa Ruotsi kohensi tulostaan, mutta sitä ennen tulokset olivat menneet huonompaan suuntaan.

Alla olevassa kuvassa on verrattu Suomen ja Ruotsin tuloksia PISA-testeissä. Ruotsi on sinisellä ja Suomi oranssilla.

Sekä Suomen että Ruotsin varallisuus pohjautuu pitkälti työvoiman osaamiseen. Sen vuoksi voisi olettaa molempien maiden talouden kärsivän siitä, jos peruskoulunsa päättäneiden osaamistaso on laskenut selvästi vuodesta 2006. PISA-tulosten yhteyttä maan varallisuuteen mitattuna bruttokansantuotteella onkin tutkittu ja näiden kahden välillä on selvä korrelaatio. Yleensä siis ne maat, joiden bruttokansantuote henkeä kohden on suuri, ovat pärjänneet myös hyvin PISA-testeissä. Esimerkiksi alla yhden tutkimuksen kuvaajia.

Mutta onko maan koulumenestyksen ja taloudellisen hyvinvoinnin välillä myös syy-seuraussuhde? Useiden tutkijoiden mielestä on ja vieläpä niin, että oppilaiden hyvä koulumenestys johtaa kansalaisten taloudelliseen hyvinvointiin. Esimerkiksi tämän tutkimuksen mukaan viidenkymmenen tutkimuksessa mukana olleen maan talouden kasvuvauhdista välillä 1960 - 2009 suuri osa selittyy maiden menestyksellä PISA-testien kaltaisissa koululaisten oppimistuloksia vertailevissa testeissä. Eli jos maan koululaiset pärjäävät hyvin, niin sitten maan talous kasvaa nopeammin.

Tämän seurauksena Suomen tulisi olla erittäin huolissaan PISA-tulosten jatkuvasta tippumisesta. Tässä valossa onkin aivan järjetöntä, että Suomessa on säästetty koulutuksesta leikkaamalla. Se tulee pidemmän päälle erittäin kalliiksi.

Kansainvälisen kaupan ja ulospäinsuuntautuneisuuden yhteys valtioiden menestykseen, osa 3

Suosittelen aloittamaan ensimmäisestä osasta. 

Toisen maailmansodan jälkeinen globalisaation mahtiaika

Toisen maailmansodan päättymisestä lähtien kansainvälisen kaupan tullimaksut ovat laskeneet selvästi. Globaalit tullimaksut vähenivät noin 20%:sta prosentista noin 5%:iin tullattavan tavaran arvosta. Heti toisen maailmansodan jälkeen tullimaksuja alennettiin GATT-järjestelmän kautta. GATT tuli voimaan 1948 ja sen tarkoituksena oli helpottaa kansainvälistä kauppaa. Mukana oli alussa 19 maata. Kun GATT päättyi vuonna 1995, mukana oli 128 valtiota.

Alkuvaiheessa köyhät kehitysmaat eivät olleet lainkaan mukana GATTissa. Monet kehitysmaat ja kehittyvät maat pyrkivät kansainvälisen kaupan sijasta suojaamaan omaa tuotantoaan ja kehittämään tuontia korvaavaa teollisuutta. Näin toimivat erityisesti Latinalaisen Amerikan maat. Niiden talouskasvu olikin paljon heikompaa kuin kansainväliseen kaupankäyntiin avoimemmin suhtautuneissa maissa. On arvioitu, että vuonna 1970 noin 3% kaikista vientiin menneistä valmistetuista tuotteista tehtiin köyhemmissä, kehittyvissä maissa. Kahdessakymmenessä vuodessa kehittyvissä maissa valmistettujen tuotteiden osuus maailman viennistä oli kasvanut 18%:iin.

1950-luvun alusta 1970-luvun alkuun maailmanlaajuinen teollisuustuotteiden kauppa kasvoi kymmenkertaiseksi. Talouden globalisaatio ja kansainvälistyminen moninkertaistivat maailmantalouden tuotantokapasiteetin, koska ne sallivat paljon aikaisempaa pidemmälle erikoistuneen kansainvälisen työnjaon. Tämä niin sanottu kulta-aika oli vapaakaupan, pääoman vapaan liikkumisen ja vakaiden valuuttojen aikaa. Tätä kaikkea edistivät Yhdysvaltojen johtajuus sekä dollarin ylivoimainen asema. Myös kommunismin pelko ja kylmä sota kannustivat Yhdysvaltoja tukemaan kansainvälistä kauppaa.

WTO perustettiin vasta 1995, vaikka sen kaltaista organisaatiota oli kaivattu jo monia vuosia. Aikoinaan WTO:n edeltäjää ITOa vastustivat erilaiset liiketoimintaryhmät. ITOn pelättiin esimerkiksi olevan liian byrokraattinen tai sen epäiltiin edistävän sosialistista suunnittelua.

Eri maiden henkeä kohti laskettujen bruttokansantuotteen kehittymistä kuvaavien tilastojen valossa näkee selvästi, että viennillä ja taloudellisella kasvulla on voimakas positiivinen korrelaatio. Samaan aikaan kun kehittyvien maiden vienti kasvoi, niin samalla niiden talous kasvoi. Viennin kasvulla näyttäisi olevan myös selvä positiivinen korrelaatio työvoiman koulutustason kasvun kanssa.

Globalisaation kritiikkiä vauraissa länsimaissa ja vastausta siihen

Vuonna 1993 Yhdysvaltojen presidentti Bill Clinton kannatti voimakkaasti kauppaliittoa Meksikon ja Kanadan kanssa. NAFTA tulikin voimaan vuonna 1994. Sen jälkeiset vuodet olivat hyviä USAn talouden ja myös valmistavan teollisuuden kannalta. Näiden myönteisten vapaamman kaupan seurausten rohkaisemana Clinton tuki Kiinan liittymistä WTOn jäseneksi vuonna 2000. Kiinan pääsy WTOn jäseneksi aiheutti kuitenkin yllättävän suuren ja nopean vaikutuksen koko maailman teollisuustuotteiden viennin markkinaosuuksiin. Vain muutama vuosi WTO:hon liittymisensä jälkeen vuonna 2013 Kiinalla oli hallussaan 20% maailman teollisuustuotteiden viennistä. Reilut 10 vuotta aiemmin Kiinan osuus oli ollut vain 2%. Kiinasta tuli siis hyvin nopeasti koko maailman tehdas.

Tällä oli suuri vaikutus muiden maiden teollisuustuotantoon. Esimerkiksi Yhdysvalloista katosi nettona noin 6 miljoonaa valmistavan teollisuuden työpaikkaa vuosina 1999-2011 eli vain muutamassa vuodessa. Ainakin viidesosa näistä työpaikoista menetettiin suoraan Kiinan kilpailun vuoksi. Myös muissa maissa ne teollisuuden alat, jotka kilpailivat kiinalaisten kanssa, menettivät työpaikkoja. Kiinan tapausta voidaan kuitenkin perustellusti pitää poikkeuksena, sillä useimpien vapaakauppasopimusten seurauksena molemmat osapuolet ovat hyötyneet. Kiinan ja länsimaiden välillä tilannetta pahentaa länsimaiden kannalta se, että kiinalaiset kuluttavat niin pienen osan tuloistaan.

Vaikka Kiinan muuttuminen maailman tehtaaksi onkin vienyt teollisuuden työpaikkoja länsimaista, ovat länsimaiden kuluttajat hyötyneet tästä entistä halvempien tuotteiden muodossa. On tutkittu, että ilman vapaata kauppaa köyhin kymmenys kuluttajista menettäisi yli 60% ostovoimastaan. Tullien asettaminen kiinalaisten tuotteiden esteeksi huonontaisi siten merkittävästi Euroopan ja USA:n köyhimpien elintasoa. Ja täytyy muistaa, että Kiinassa ja muissa kehittyvissä talouksissa vapaakauppa on nostanut valtavan joukon ihmisiä ylös köyhyydestä ja parantanut merkittävästi heidän elämänlaatuaan. Globaalista näkökulmasta katsottuna vapaan kaupan edut ovat siten kiistattomat. 

Tässä jutussa käytetyt lähteet

Broadberry, Stephen. Accounting for the great divergence, 2013.

Findlay, Ronald ja O’Rourke, Kevin. Power and Plenty: Trade, War, and the World Economy in the Second Millennium, 2007.

Galor, Oded ja Mountford, Andrew. Trading population for productivity, 2008.

Heikkinen, Sakari. Globaali talous –kurssin luentokalvot ja luennot, 2016.

Hobsbawm, Eric. Äärimmäisyyksien aika, 1999.

Mandle, Jay R. Globalization and the poor, 2003.

The Economist lehden numero 1.-7.10.2016

Kansainvälisen kaupan ja ulospäinsuuntautuneisuuden yhteys valtioiden menestykseen, osa 2

Tämä on suoraa jatkoa edelliselle kirjoitukselleni.

Ensimmäinen globalisaatiokausi

Kansainvälinen kauppa kasvoi vain noin 1% vuodessa ajanjaksolla 1500-1800. Napoleonin sotien jälkeen kansainvälinen kauppa on kasvanut selvästi nopeammin. Keskimääräinen kasvuvauhti on ollut noin 3,5% vuodessa. Ensimmäinen merkittävä talous, joka vapautti kansainvälistä kauppaa, oli Britannia. Britannialla olikin maailman korkein BKT per henki 1800-luvun puolivälissä eli jälleen kaupan avoimuuden ja väestön taloudellisen hyvinvoinnin välillä nähdään selvä korrelaatio. Tullien madaltaminen levisi myös muihin Länsi-Euroopan maihin siten, että 1870-luvun puolivälissä keskimääräiset tullit olivat enää 9-12% tuotteiden arvosta. Samanaikaisesti kuljetuskustannukset laskivat, mikä helpotti entisestään kansainvälistä kauppaa. 

Vastaliike suojelemaan oman valtion maanomistajia lähti kuitenkin liikkeelle 1870-luvun loppupuolelta. Monet Euroopan valtiot nostivat takaisin aiemmin laskeneita tuontitulleja. 1800-luvulla siis ensin kauppa vapautui ja tulleja sekä muita kaupan esteitä madallettiin. Sitä seurasi kuitenkin vastaliikkeenä uudelleen herännyt protektionismi. Näin jälleen nähtiin, että globalisaatiossa tapahtuu aaltoliikettä. Ensin se voimistuu ja sitten taas vähenee ainakin suhteessa kansainvälisen kaupan potentiaaliseen tasoon.

Noin vuosina 1850 - 1914 kansainvälinen kauppa erityisesti Atlantin yli kasvoi ennen näkemättömän suureksi. Tällä globalisaation kaudella kansainvälinen kauppa keskittyi erityisesti Euroopan valtioihin ja alueisiin, joille eurooppalaiset olivat muuttaneet sankoin joukoin kuten Yhdysvaltoihin. Tuona aikana kaikki valtiot eivät lähteneet vapaaehtoisesti mukaan globalisaatioon. Esimerkiksi Kiina ja Japani pakotettiin vapaaseen kansainväliseen kauppaan. Samoin kävi monille muillekin Aasian maille ja myös Afrikan valtioille. Ennen erittäin suljetun talouden nopea, väkisin ulkoapäin määrätty vapautuminen aiheutti dramaattisia muutoksia, jotka eivät useinkaan olleet positiivisia näille maille.

1800-luvulla kansainvälisessä kaupassa tapahtui siis selvä muutos aikaisempaan verrattuna. Tätä aikaa kutsutaankin ensimmäiseksi globalisaatiokaudeksi. Poliittisia päätöksiä merkittävämpi kaupan edistäjä olivat kuitenkin rautatiet ja höyrylaivat, joiden avulla tuotteiden kuljetuskustannukset laskivat huomattavasti. Kultakantaan sidotut valuuttakurssit helpottivat myös osaltaan kansainvälistä kauppaa.

 

 

Kansainvälisen kaupan ja ulospäinsuuntautuneisuuden yhteys valtioiden menestykseen, osa 1

Tarkastelen muutamassa blogikirjoituksessa valtioiden harjoittaman kansainvälisen kaupan ja yleensäkin ulospäinsuuntautuneisuuden yhteyttä valtioiden menestykseen. Menestyksellä tarkoitan valtion kansalaisten hyvinvointia ja sen kehitystä. Koska hyvinvoinnin arviointi on hankalaa, joudutaan yleisesti tyytymään henkeä kohden laskettuun bruttokansantuotteeseen. Viime aikoina globalisaatiosta ja sen vaikutuksista kansalaisten hyvinvointiin on keskusteltu paljon. Välillä keskustelu on mennyt hyvinkin kiivaaksi ja monet merkittävät poliittiset päättäjät useissa eri länsimaissa ovat asettuneet vastustamaan kansainvälistä kauppaa sekä ihmisten vapaata liikkumista maiden välillä. Näkyvimmät esimerkit globalisaation vastustajista ovat Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ja Ranskan presidentiksi pyrkivä Marine Le Pen. 
 

Globalisaation vaiheet kautta historian

Kansainvälisen kaupan ja yleisemminkin globalisaation määrä on vaihdellut eri aikoina. Yleisenä trendinä globalisaation määrä on kasvanut sitä mukaan, kun teknologinen kehitys on mahdollistanut tehokkaamman ihmisten, ajatusten ja tavaroiden siirtämisen maiden välillä. Kuitenkin tämän yleisen trendin ympärillä on ollut paljon vaihtelua. Välillä globalisaatiota on ollut paljon vähemmän kuin mihin teknologian taso olisi antanut mahdollisuuksia. Esimerkiksi hallitsijat ovat toisinaan määränneet, että rajat täytyy pitää kiinni ja kanssakäymistä muiden kansojen kanssa tulee vähentää. 
 

Globalisaatiolla voidaan nähdä taloushistorian kannalta esimerkiksi seuraavat vaiheet. Näistä ensimmäinen on eurooppalaisen maailmantalouden synty ja laajentuminen 1400-luvulta lähtien. Varsinainen ensimmäinen globalisaatiokausi alkoi 1800-luvun puolivälistä ja kesti ensimmäiseen maailmansotaan saakka. 1970-luvulta 2010-luvun alkuun ulottuvaa aikaa voidaan kuvata megaluokan globalisaatioksi. Aivan viime aikoina useat taloustieteilijät ovat ilmoittaneet, että kaikkein kiihkein globalisaation aikakausi olisi nyt päättymässä. Erilaiset protektionismia kannattavat poliittiset päättäjät voivat vähentää kansainvälistä kauppaa tai ainakin hidastaa sen kasvua.

Kansainvälisyys antiikin ajoilta noin vuoteen 1500 saakka

Kansainvälinen kauppa tuli ensimmäisen kerran mahdolliseksi yli laajemman alueen noin 3000 vuotta sitten, jolloin oli muodostunut yhtenäinen sivilisaatiovyöhyke Euroopasta Aasiaan. Ajanjakso noin 600 eaa - 500 jaa on kansainvälisen kaupan kehittymisen aikaa. Ilman kehittynyttä kaupankäyntiä eri alueiden kesken ei Rooman valtakunta olisi voinut kasvaa niin mahtavaksi imperiumiksi, kuin mitä se oli loistonsa aikoina. Rooman valtakunnan hajottua ja muidenkin Euraasian klassisten sivilisaatioiden kriisin aikoina kansainvälinen kauppa väheni taas hetkellisesti. Kuitenkin taas jo noin vuonna 1000 käytiin merkittävää kansainvälistä kauppaa. Esimerkiksi läntisestä Euroopasta vietiin miekkoja ja orjia islamilaiseen maailmaan. Itä-Aasiasta puolestaan vietiin silkkiä ja posliinia islamilaiseen maailmaan. 

Erityisesti Kiina hallitsi kansainvälistä kauppaa vuoden 1000 paikkeilla ja hallinta säilyi 1400-luvun lopulle saakka. Muutenkin Kiina oli tuolloin selvästi maailman globaalein valtio. Kiinan aarrelaivastot hallitsivat meriä vielä 1400-luvulla. Kiina oli tuolloin teknisesti paljon edellä takapajuista Eurooppaa. Tällä mahtavalla valtiolla oli kaikki edellytykset säilyttää merien herruus ja jatkaa menetyksellisiä löytöretkiä yhä kaukaisemmille rannoille. Yllättäen 1400-luvun lopussa Kiinan laivastojen tutkimusmatkat kuitenkin lakkasivat sisäisten poliittisten valtataisteluiden takia. Kiinassa eunukit ja heidän vastustajansa kiistelivät vallasta. Eunukit hävisivät tämän sisäisen valtataistelun ja koska heidät liitettiin laivastoihin, eunukkien vastustajat määräsivät laivamatkat lopetettaviksi ja telakat purettaviksi. Voidaankin todeta, että lähes yhdellä poliittisella päätöksellä laivastot ja merimatkat lopetettiin koko Kiinassa.

Euroopassa sen sijaan kehitys lähti aivan toiseen suuntaan. 1400-luvun eurooppalaiset valtiot kilvoittelivat keskenään uskaliaiden merimatkojen toteuttajina ja halu löytää uusia merireittejä oli valtaisa. Toisaalta valtioiden hajanaisuus mahdollisti erilaiset innovaatiot, mutta toisaalta Euroopan valtiot olivat kuitenkin riittävästi tekemisissä toistensa kanssa, jotta keksinnöt ja teknologiat saattoivat levitä valtiosta toiseen. Teknologia on yleensäkin kehittynyt parhaiten sellaisilla alueilla, joissa on riittävän erilaisia kulttuureita sekä valtioita, jotka kuitenkin ovat tiiviisti tekemisissä keskenään. Euroopassa toisistaan itsenäiset pienet valtiot ja ruhtinaskunnat kehittelivät kukin erilaisia asioita. Kiinassa sen sijaan yksi hallitsija tai hallitsijaluokka saattoi yhdellä päätöksellä sulkea tai pysäyttää koko valtavan alueen. Ja näin tapahtuikin 1400-luvun lopulla.

Euroopan valtiot hyötyivät valtavasti uusien kauppareittien avaamisesta Aasiaan ja Amerikkoihin. Venetsian vaurastuminen toimii hyvänä esimerkkinä kansainvälisen kaupan ja siirtomaiden tuomista rikkauksista. Jälkikäteen tarkasteltuna näyttää selvältä, että Kiinan talous kärsi suuresti sisäpoliittisesta päätöksestä sulkea valtion rajat ja lopettaa merimatkat. 1400-luvulla alkoikin niin sanottu suuri erkaantuminen Euroopan ja Aasian maiden talouksien välillä. Ennen 1400-luvun alkua Kiinassa BKT henkeä kohden oli paljon korkeampi kuin Englannissa. Erkaantumisen seurauksena vuonna 1850 Kiinan BKT henkeä kohden oli tippunut 600 dollariin, kun taas Englannin oli noussut 3000 dollariin.

Monet taloushistorioitsijat ovat tutkineet kansainvälisen kaupan, demografisen kehityksen sekä henkeä kohden laskettujen tulojen välisiä yhteyksiä. Kansainvälisellä kaupalla on suuri merkitys väestönkasvuun ja henkeä kohden laskettujen tulojen kehitykseen, mutta vaikutus vaihtelee sen suhteen, miten teollistunut kansainvälistä kauppaa harjoittava valtio on. Teollistuneilla mailla kansainvälisen kaupan myötä saadut varat on tyypillisesti sijoitettu parantamaan koulutusta sekä tuottavuutta per työntekijä. Sen sijaan vähemmän teollistuneissa maissa kansainvälisen kaupan myötä saadut rikkaudet ovat suuntautuneet pääasiassa kasvattamaan väestöä. 

 

1400-luvun alun Englannissa oli pula osaavasta työvoimasta. Tämä juontui osittain 1300-luvulla riehuneesta mustasta surmasta ja sen aiheuttamasta suuresta väestönkadosta. Toisaalta Englannissa oli kehittynyt sellaisia yhteiskunnallisia instituutioita, jotka olivat mahdollistaneet pidemmälle menevän erikoistumisen erilaisiin ammatteihin. Uusien kauppareittien avautuminen ja sen myötä lisääntynyt kansainvälinen kauppa tukivat tätä jo käyntiin lähtenyttä erikoistumista, sillä osaamista vaativille tuotteille tuli entistä enemmän kysyntää. Tämä kannusti panostamaan enemmän työvoiman koulutukseen, mikä puolestaan lisäsi uusien teknologisten keksintöjen määrää.

Sen sijaan esimerkiksi Intiassa, joka oli 1500-luvulla Aasian maista kaikkein avoimimmin kansainväliseen kauppaan suhtautuva alue, kansainvälisen kaupan lisääntyminen vaikutti eri tavalla. Intiassa halpaa ja vain vähän koulutettua työvoimaa oli paljon enemmän kuin sen kanssa kauppaa käyvissä eurooppalaisissa valtioissa. Intialla oli siis suhteellinen etu tuottaa tuotteita, joiden valmistukseen tarvittiin runsaasti halpaa työvoimaa. Kansainvälisen kaupan kasvu lisäsi tämän takia kouluttamattoman työvoiman kysyntää, minkä seurauksena kaupankäynnin tuoma varallisuus investoitiin enemmänkin väestön määrän kasvattamiseen kuin kansan koulutustason lisäämiseen.

Piristävä blogi-löytö Perikato

Vasta pari päivää sitten löysin Perikato-nimisen blogin. Kyseessä on tuore blogi, jota on kirjoitettu vasta joulukuusta 2016 lähtien. Kirjoittaja on kuitenkin hyvin aktiivinen ja hän onkin naputellut vajaassa parissa kuukaudessa kiitettävän kasan blogi-kirjoituksia. Kaikkia en ole vielä ennättänyt lukemaan, mutta jo lukemieni perusteelle rohkenen suositella.

Perikadon kirjoittaja tuntuu seuraavan yhteiskunnallista ja talouspoliittista keskustelua hyvin laajasti. Hän nostaa esiin mielenkiintoisia havaintoja niin kotimaan politiikasta kuin merkittävien muiden valtioiden yhteiskunnallisista tapahtumista.

http://www.perikato.fi/

Suomi heittämässä pyyhkeen kehään talouskasvun tavoittelussa

Useimpien talouden kasvua selittävien teorioiden taustalla on ajatus, että merkittävää talouskasvua voidaan saavuttaa vain uusilla ideoilla. Klassinen esimerkki on ravintola. Ravintola tuottaa lisäarvoa ja sitä kautta talouskasvua tarjoamalla aterioita asiakkailleen. Ravintola-annosten määrää voidaan lisätä palkkaamalla enemmän kokkeja ja tarjoilijoita sekä laajentamalla ravintolaa, jotta samaan aikaan voidaan palvella yhä useampia asiakkaita. Mutta nämä talouskasvun eväät on pian käytetty loppuun, sillä jossain vaiheessa keittiöön ei enää mahdu kokkeja ja muutenkin tilat loppuvat.

Ravintolan täytyy siis ruoka-annosten määrän sijasta kasvattaa yhdestä annoksesta saatavaa arvoa. Asiakkaat ovat valmiita maksamaan huippuateriasta upeassa ympäristössä moninkertaisesti verrattuna tusina-annokseen. Ravintola saa enemmän talouskasvua aikaan kehittelemällä uusia innovatiivisia ruoka-annoksia eli kehittämällä parempia reseptejä. Yleisestikin innovaatiot toimivat samaan tapaan kuin ravintolassa käytettävät reseptit. Paremman idean ja osaamisen avulla voidaan yhdistää raaka-aineita, koneita ja työvoimaa, jotta saadaan aikaiseksi entistä parempia tuotteita ja palveluita. Ja ne menevät kaupaksi paljon paremmin kuin huonommat kilpailevat tuotteet tai palvelut.

Ihmiskunta on viimeisten 200 vuoden aikana saavuttanut käsittämätöntä talouskasvua kehittelemällä jatkuvasti uusia ideoita. Ongelmana vain on, että monen nykytutkimuksen mukaan uusien ideoiden kehittäminen tulee koko ajan vaikeammaksi. Esimerkiksi Bloomin ja kumppaneiden artikkeli "Are Ideas Getting Harder to Find" kertoo tästä ongelmasta.

Artikkelin perusidea on, että jotta voisimme saavuttaa nykyisen talouskasvun (vaikkapa 2% vuodessa), meidän täytyy kasvattaa takaisesti uuden ideoimiseen käytettäviä resursseja. Jos siis haluamme ylläpitää nykyisen talouskasvun, ei riitä, että investoimme tutkimukseen ja kehitykseen saman verran kuin viime vuonna. Sen sijaan meidän täytyy jatkuvasti lisätä panoksiamme tutkimukseen ja kehitykseen.

Valitettavasti Suomi on viimeiset 6 vuotta vähentänyt t&k-menoja puhumattakaan siitä, että olisimme kasvattaneet niitä tasaisesti. Talousteorian mukaan tällöin Suomen talouskasvun pitäisi heiketä. Ja näin on tapahtunutkin. Vuonna 2008 Suomi investoi tutkimukseen ja kehitykseen noin 3,5% BKT:sta. Vuonna 2016 t&k-menojen osuus oli vain noin 2,8% BKT:sta. Absoluuttisina lukuina t&k-investoinnit olivat vuonna 2008 noin 7 Mrd. € ja vuonna 2016 noin 5 Mrd. €.

Näyttää siis siltä, että Suomi on luovuttamassa talouskasvun tavoittelun.

Reaktioita Suomen perustulokokeiluun

Erilaisissa kansainvälisissä tiedotusvälineissä ja blogeissa on huomioitu Suomen perustulokokeilu. Vuoden alussa käynnistyneestä pilotista ovat uutisoineet esimerkiksi Forbes, CNN Money, Business Insider ja The Guardian. Pelkkää uutisointia kiinnostavampia ovat talousasiantuntijoiden arviot perustulokokeilun järkevyydestä.

Tim Worstall, joka kirjoittaa mielipidekirjoituksia mm. Forbesiin, suhtautuu hyvin positiivisesti Suomen perustulokokeiluun. Mielenkiintoisesti hän myös muistuttaa, että voimakkaasti vapaaseen markkinatalouteen uskonut Milton Friedman kannatti perustuloa. Worstallin mielestä ensinnäkin on erittäin kannatettavaa, että uusia poliittisia ajatuksia testataan aidosti. Lisäksi hän uskoo, että kokeilu antaa positiivisia tuloksia eli kokeiluun mukaan valitut työttömät tulevat työllistymään selvästi paremmin kuin verrokkityöttömät, jotka eivät ole mukana kokeilussa. Syynä tähän on yksinkertaisesti se, että koska perustuloa saa riippumatta siitä, saako itsensä työllistettyä vai ei, niin työttömän kohtaama rajaveroaste on paljon alhaisempi, kuin mitä se olisi ilman kokeilua. Eli työttömän kannattaa hankkia itselleen töitä, koska hän saa siten enemmän tuloja itselleen.

Arvostettu taloustieteilijä Scott Sumner otti myös kantaa Suomen perustulokokeiluun. Hänellä on varauksia kokeilun suhteen, mutta Sumnerkin myöntää, että kokeilu voi tuoda parannuksia verrattuna Suomen nykyiseen työttömyystukijärjestelmään. Blogikirjoituksessa tuodaan esiin vain kahden vuoden kestävän pilotin puutteet, kun yritetään arvioida perustulon pitkäaikaisia vaikutuksia. Sumner uskoo, että hyvin tehty perustulomalli kannustaa ihmisiä työllistymään verrattuna nykyisenkaltaisiin passivoiviin työttömyystukiin. Hän kuitenkin näkee, että palkkatuki olisi luultavasti vieläkin parempi ratkaisu. Ja kaikkein paras ratkaisu olisi matala perustulo yhdistettynä palkkatukeen.

Sumner arvelee Suomessa testattavan 560€/kk perustulon olevan riittävän matala, jotta se ei kannusta ketään jäämään työttömäksi. Toisaalta näin matala perustulo ei riitä korvaamaan kaikkia työttömien saamia tukia, joten pilotin tuloksiin täytyy suhtautua riittävän kriittisesti.