lauantai 4. syyskuuta 2021

Lyhyempi työviikko

Sanna Marin on useampaan otteeseen kertonut, että pitkän tähtäimen tavoitteena olisi siirtyä 4-päiväiseen työviikkoon. Monet elinkeinoelämän ja Kokoomuksen edustajat ovat tyrmänneet nämä puheet järjettöminä kansantalouden kannalta. Mutta olisko lyhyemmässä työviikossa sittenkin järkeä?

Kokemukset maailmalta lyhyemmän työviikon osalta

Islannissa kokeiltiin 4-päiväistä työviikkoa vuosina 2015–2019. Kokeilua johtivat Reykjavikin kaupunki ja Islannin hallitus. Islannissa kokeiluun osallistui yli 2 500 työntekijää, joka on noin prosentti Islannin työväestöstä. Työntekijöiden työaika lyheni 35–36 tuntiin viikossa, mutta heidän palkkansa pysyi samana. Tutkimusten mukaan tuottavuus pysyi samalla tasolla tai jopa hiukan parani. Samaan aikaan työntekijöiden hyvinvointi lisääntyi merkittävästi.

Samanlaisia tuloksia on saatu toistuvasti myös muissa lyhyemmän työviikon kokeiluissa. Esimerkiksi Japanissa Microsoft kokeili 2019 lyhyempää työviikkoa, jolloin tuottavuus parani 40%. Uudessa-Seelannissa on myös saatu hyviä tuloksia tähän liittyvissä kokeiluissa.

Espanja aloittaa syyskuussa kolmivuotisen pilottiprojektin, jossa kokeillaan 4-päiväistä työviikkoa. Tässäkin kokeilussa työntekijöiden palkka pysyy ennallaan, vaikka viikossa tehtävien työtuntien määrä laskee 32 tuntiin. Erona Islannin kokeiluun on se, että kokeiluun osallistuvat työntekijät työskentelevät yrityksissä eivätkä julkisella sektorilla.

Entä kansainvälinen kilpailukyky?

Jos Suomessa lyhennettäisiin työaikaa ilman, että samalla tiputettaisiin maksettavia palkkoja, eikö se tuhoaisi Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn? Alla oleva kuvaaja näyttää keskimääräiset vuotuiset työtunnit eri maissa. 


Kiinassa tehdään selvästi eniten töitä (lähes 2 200 tuntia vuodessa). Tämä on noin 500 tuntia enemmän kuin Suomessa, jossa keskimääräinen työläisen vuotuinen työtuntien määrä on 1 700 tuntia. Toisaalta Euroopan talousveturi-maassa Saksassa työtunteja tehdään vain 1 400 tuntia eli selvästi Suomea vähemmän. Ja Saksa on pärjännyt erittäin hyvin kansainvälisessä kilpailussa.

Kun tarkastellaan tehtyjen työtuntien määrää suhteessa maan varallisuuteen, nähdään selvästi, että varakkaimmissa maissa tehdään vähiten työtunteja. Kiinan BKT henkeä kohden on edelleen paljon matalampi kuin länsimaissa, vaikka siellä tehdään paljon pidempiä työviikkoja. Suomi on kuvaajassa UK:n vieressä, vaikka sen nimi ei kuvaajassa näykään. 


Pitkän tähtäimen trendi on myös ollut, että töihin käytettävä aika on vähentynyt, kun maa on vaurastunut.

Kaikki nämä kuvaajat on poimittu täältä: https://ourworldindata.org/working-hours

Parantunut tuottavuus on mahdollistanut työaikojen lyhentämisen. Ja on täysin loogista ajatella, että jos tuottavuus kasvaa myös jatkossa, niin siitä saatava hyöty voidaan ulosmitata lyhentämällä lisää työaikoja. Vaihtoehtoisesti toki voitaisiin nostaa palkkoja, kuten viimeisen 20 vuoden aikana on Suomessa tehty. 

Vaikutukset yksilön hyvinvointiin

Tulotaso vaikuttaa valtavasti siihen, miten paljon enemmän lisää hyvinvointia tai hyötyä työntekijä saa jokaisesta lisäeurosta. Kuuluisin tutkimus aiheesta on Daniel Kahnemanin ja Angus Deantonin tekemä, jonka tulokset julkistettiin vuonna 2010. Sen mukaan tulojen kasvu nostaa hyvinvointia ja tyytyväisyyttä, mutta vain tiettyyn rajaan saakka. Kahneman ja Deanton totesivat, että raja olisi jossain 75 000 dollarin kohdalla vuosiansioissa. Myöhemmin samankaltaisia kokeita on tehty paljon. Tulokset eroavat hieman toisistaan, mutta se on yhteinen tulos, että mitä korkeammat tulot henkilöllä jo ovat, sitä vähemmän hyötyä kasvavasta palkasta on. Eli kun rahat jo riittävät kaikkeen järkevään ja tarpeelliseen, niin sen jälkeen lisäraha ei enää juurikaan paranna hyvinvointia.

Olen itse tehnyt pariin otteeseen lyhyempää työviikkoa. Ensimmäisen kerran sovin silloisen työnantajani kanssa tekeväni vain 4 päivää viikossa töitä vuonna 2016. Vastaavasti myös palkkani tippui 20%, joten tuntipalkkani pysyi tismalleen samana ennen veroja. Mutta koska vuotuiset työtuloni laskivat, laski myös veroprosenttini. Eli käytännössä tuntipalkkani nousi entisestä, eikä lopulta kuukaudessa käteen jäävä rahasumma pienentynyt kuin noin 10%. Tuolloin tuota lyhyemmän työajan kokeilua kesti noin puoli vuotta.

Toisen kerran tein 4-päiväistä työviikkoa vuonna 2018. Järjestely oli hyvin samanlainen kuin ensimmäiselläkin kerralla eli koska tein vain 80% normaalista työajasta töitä, sain myös palkkaa vain 80% aikaisemmasta. Jälleen tätä kesti noin 6 kuukautta.

Molemmat kokeilut olivat erittäin mieluisia minulle ja olin itse aktiivisesti toivomassa itselleni lyhyempää työviikkoa. Noina aikoina käytin osan lisääntyneestä vapaa-ajasta yhteiskuntatieteiden opiskeluun. Lisäksi ennätin paremmin urheilemaan, lukemaan kirjoja ja yleisestikin tekemään enemmän kaikkea kivaa ja kiinnostavaa.

Ainoa miinuspuoli lyhyemmässä työviikossa oli se, että koska olin ainoa 80% työviikkoa tekevä työpaikallani, erotuin joukosta. Kun johto mietti esimerkiksi ylennyksiä tai palkankorotuksia, tulkittiin haluni tehdä vähemmän töitä ymmärrettävästi niin, etten ollut ihan niin motivoitunut työnteosta kuin ne kollegani, jotka tekivät vapaaehtoisesti jopa ylitöitä. Mutta koin, että minulla oli jo riittävän haastava työtehtävä ja enemmän kuin riittävä palkka, joten tämä ei oikeastaan hetkauttanut minua. Silti olisi ollut vieläkin parempi, jos useampi työkaverini olisi myös tehnyt lyhyempää työviikkoa.

Vaikutukset työttömyyteen

En ole missään vaiheessa oikein tajunnut sitä näissä julkisuutta saaneissa lyhyemmän työviikon kokeiluissa, että miksi niissä palkka pidetään silti samana. Vaikka työn tuottavuus kasvaisikin tehtyä työtuntia kohden, niin silti tehdyn työn määrä yleensä laskee, jos työtunteja tehdään selvästi vähemmän. Tämän takia olisi vain reilua työnantajia kohtaan, että myös maksettava palkka laskisi.

Jos palkat laskisivat samalla kun tehty työaika vähenisi, mahdollistaisi se useamman ihmisen palkkaamisen. Ajatellaan vaikkapa tiimiä, jossa on 5 henkeä ja jokainen tekee normaalia 5-päiväistä työviikkoa työskennellen klo 9 - 17. Ja tarpeellisia töitä on niin paljon, että jokaiselle riittää hyödyllistä tekemistä koko työajalle. 

Sitten kaikki 5 siirtyisivät tekemään 4-päiväistä työviikkoa, mutta vastaavasti kunkin palkkaa tiputettaisiin 20%. Tällöin kokonaistyöpanos laskisi myös 20%, olettaen, että tiimi työskenteli aiemminkin tehokkaasti eli tuottavuus ei paranisi. Eli 20% aiemmista töistä jäisi tekemättä. 

Tämän vajeen kuromiseksi työnantajan pitäisi palkata yksi työntekijä lisää. Mutta koska myös uusi työntekijä tulisi hommiin tekemään 4-päiväistä työviikkoa ja hänellekin maksettaisiin vain 80% täyden työajan palkasta, ei lopputulos tulisi työnantajalle yhtään kalliimmaksi. Eli lopputulos olisi, että meillä olisi 6 palkattua työntekijää viiden sijasta ilman, että työnantajan palkkamenot olisivat kasvaneet lainkaan. Eli tällä tavalla myös työllisyys paranisi.






2 kommenttia:

  1. Unohtui tätä kirjoittaessani, että tein lyhyempää työviikkoa myös keväällä 2020. Tämä tapahtui koronan aiheuttamien YT-neuvotteluiden yhteydessä, kun yrityksessä jouduttiin turvautumaan lomautuksiin. Tällöin koko firman osalta sovittiin, että kaikki olisivat yhden päivän viikossa lomautettuina. Ja se oli todella mukavaa aikaa, koska tällöin töiden sovittaminen työkavereiden kalentereihin ei aiheuttanut mitään haasteita, kun kaikki olivat perjantaisin lomautettuina.

    VastaaPoista
  2. Briteissä ajatus nelipäiväisestä työviikosta näyttäisi olevan pienoisessa myötätuulessa. Siellä noin 100 yritystä on lähtenyt tarjoamaan nelipäiväistä työviikkoa kaikille työntekijöilleen ilman, että samalla palkkaa lasketaan. Käytännössä kuitenkin kokonaispalkka hiukan kärsii, sillä nelipäiväiseen työviikkoon siirtyminen on vaihtoehto sille, että yritykset nostaisivat palkkoja vastatakseen hurjana laukkaavaan inflaatioon. Nämä 100 yritystä työllistävät yhteensä 2 600 henkeä eli kyseessä on vielä hyvin pieni osa Iso-Britannian koko työvoimasta.

    VastaaPoista