Energia ja turvallisuuspolitiikka

Monet Euroopan maat ovat pahasti riippuvaisia Venäjältä saatavasta energiasta, erityisesti maakaasusta. Erityisesti EU:n johtava maa Saksa tarvitsee Venäjän maakaasua johtuen käsittämättömän typerästä energiapolitiikastaan. Saksa onkin maailman merkittävin ostaja venäläiselle maakaasulle. Saksan päätös luopua nopeasti ydinvoimasta on johtanut siihen, että Saksa on entistäkin tiukemmin kiinni Venäjän maakaasussa. 

Euroopan ja erityisesti Saksan riippuvuus Venäjältä saatavasta energiasta antaa Putinille valtaisan vipuvoiman vaikuttaa Euroopan energiahintoihin. Ja korkeat energiahinnat sattuvat voimakkaasti äänestäjiin, minkä seurauksena poliitikot joutuvat pelkäämään uudelleenvalintansa puolesta. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat eri puolilla länsimaita nousseet erilaiset polttoaineiden ja sähkön korkeita hintoja vastustavat mielenosoitukset. Tämä energian hinnasta raivostuneiden kansalaisten pelko on varmasti merkittävin syy sille, miksi Saksan liittokansleri Olaf Scholz ei ole suostunut sanomaan selvästi, että Nord Stream 2 -kaasuputkea ei oteta käyttöön, jos Venäjä hyökkää Ukrainaan. Tämä siitä huolimatta, että Yhdysvallat on erittäin voimakkaasti vaatinut tätä Saksalta ja se olisi vahva lisäkeino painostaa Venäjää olemaan hyökkäämättä.

Riippuvuus Venäjän energiasta on rakennettu vuosikymmenien saatossa. Lyhyellä tähtäimellä ei valitettavasti ole juurikaan hyviä keinoja korjata tilannetta. Fiksuinta olisi jatkaa nykyisten ydinvoimaloiden käyttöä niin pitkään kuin mahdollista. Niitä ei kuitenkaan enää ole toiminnassa Saksassa kuin muutamia, joten se ei riitä. Koska Venäjän uhka on nyt niin suuri, että se mielestäni ylittää ilmastonmuutoksen tuoman uhan lyhyellä tähtäimellä, kannattaisi Saksan pidentää nykyisten hiilivoimaloidensa käyttöä. Parempi pitkän ajan tavoite on kuitenkin uudistaa koko energiainfrastruktuuri. 

Eurooppalaisten pitäisi entistä voimakkaammin panostaa uusiutuvaan energiaan ja sen tarvitsemiin energian varastointiratkaisuihin. Lisäksi tulisi rakentaa asemia, joiden avulla voitaisiin vastaanottaa nesteytettyä maakaasua muualta maailmasta, kuten Yhdysvalloista. Maatalouden jätteistä ja sivutuotteista tulisi kehittää biokaasua. Ja kaikella tällä tulisi mahdollisimman paljon korvata Venäjältä tuotavaa maakaasua. Näin saataisiin Putinin otetta Euroopasta vähennettyä ja samalla heikennettyä Venäjän taloutta. Vähemmän vaikutusvaltaa Putinille ja pienempi Venäjän kassa sotien käymiseen vähentäisi Venäjän taipumusta sotilaalliseen painostukseen.

Lisäksi energian kallistumiseen pitäisi varautua paremmin. Korkea hinta energiasta pitäisi nähdä osana turvallisuuspolitiikkaa ja siihen pitäisi käyttää rahaa kuten muihinkin puolustusmenoihin. Sen sijaan, että Eurooppa maksaa valtavia summia Venäjälle ja näin rahoittaa vihamielisen maan sotilasvoimia, meidän olisi parempi vaikka sitten lainarahalla investoida vaihtoehtoihin. Ja kansalaisia voitaisiin ainakin osittain suojata kohonneilta energiahinnoilta laskemalla kansalaisiin kohdistuvia muita veroja. Ja kaikkein köyhimmille maksettavia tukia voitaisiin vastaavasti nostaa ja näin kompensoida kohonneita energia- ja polttoainemaksuja.

Jos Venäjän aiheuttama uhka kiinnostaa aiheena, olen kirjoittanut siitä aiemminkin:

• Venäjän hyökkäys Ukrainaan
• Natoon vai ei?
• Hyviä analyysejä Ukrainan kriisistä "The Rachman Review" -podcastissa 
• War On The Rocks -sivusto tarjoaa sisäpiiriläisten näkemyksiä tuoreeseen Venäjän uhkaan 

  

War On The Rocks -sivusto tarjoaa sisäpiiriläisten näkemyksiä tuoreeseen Venäjän uhkaan

War on the Rocks sivusto tarjoilee mielenkiintoista sisältöä kansainvälisestä turvallisuuspolitiikasta kiinnostuneille. Sivusto väittää tarkastelevansa kansainvälisen turvallisuuden asioita realistisesta sekä käytännön kokemuksen tuomasta näkökulmasta. Ja viime aikoina sieltä on löytynyt useita hyviä kirjoituksia, jotka auttavat ymmärtämään Venäjän uhkaa, Ukrainan kriisiä sekä sitä, miten eri länsimaat yrittävät näihin reagoida. 

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Matti Pesu valoittaa Suomen liittoutumattomuuden linjaa ja pohtii, miksi se on palvellut hyvin Suomen etuja. Pesu korostaa sitä, miten hyödyllinen Suomi on jo nyt Baltian sekä Pohjois-Norjan puolustuksen kannalta, vaikka emme olekaan sotilasliitto Naton jäseniä. Kirjoitus tuo esiin Suomen jo nyt erittäin läheiset suhteet Naton kanssa, mutta myös syyt sille, miksi Suomi ei kuitenkaan ole halunnut hakea Naton jäsenyyttä. Suomella ja Venäjällä on perinteisesti olleet melko hyvät välit, joita Nato-jäsenyys vaurioittaisi pahasti.

Oma kirjoitukseni siitä, kannattaisiko Suomen liittyä Natoon vai ei, on pitkälti samoilla linjoilla Matti Pesun kanssa. 

Hampurin yliopiston tutkijat Graef ja Kühn puolestaan tarkastelevat viime aikaisten Moskovasta lähetettyjen kirjeiden merkitystä sekä miten niihin kannattaisi diplomaattisesti suhtautua Helsinki 2.0 -hengessä.  Vanhojen Etyj-kokousten satona on jäänyt elämään kaksi eri merkitystä turvallisuuslauselmissa käytetystä "jakamattomuus" (indivisibility) termistä. Venäjä näkee tämän tarkoittavan hyvin erilaisia asioita kuin demokraattiset länsimaat. Kirjoituksessa myös valotetaan hyvin lähihistoriaa ja miten sen valossa Venäjän sekä Nato-maiden suhteet ovat jatkuvasti menneet huonompaan suuntaan.

Kolmantena erittäin ajankohtaisena juttuna nostan kahden ydinaseiden leviämisen parissa pitkään työskennelleen asiantuntijan kirjoituksen. Tohtori Hanna Notte sekä Sarah Brightgood kirjoittavat varoittavasti siitä, mitä välirikko Venäjän ja länsimaiden välillä voi pahimmillaan tarkoittaa ydinase-kontrollin suhteen.  Jos Venäjä ja Yhdysvallat ajautuvat pahaan riitaan Ukrainan kriisin vuoksi, ei se lupaa hyvää näiltä mailta vaadittavalle yhteistyölle, kun ydinaseiden leviämistä yritetään estää. 

Suosittelen vilkaisemaan, jos kansainvälinen turvallisuuspolitiikka kiinnostaa.

 

Hyviä analyysejä Ukrainan kriisistä "The Rachman Review" -podcastissa

Ukrainan kriisi on varjostanut kansainvälisiä suhteita jo useiden kuukausien ajan. Tässäkin blogissa olen kirjoittanut siihen liittyen seuraavia juttuja:

• Venäjän hyökkäys Ukrainaan
• Natoon vai ei?

The Financial Times -lehden podcastissa "The Rachman Review" on myös käsitelty Ukrainan kriisiä useista eri näkökulmista. Tuoreimmassa jaksossa FT:n kansainvälisten suhteiden pääkolumnisti Gideon Rachman keskustelee Dmitri Trenin kanssa. Trenin on nykyään akateemikko, joka työskentelee Carnegie Moscow Center -nimisessä ajatushautomossa. Mutta hän on myös palvellut yli 20 vuotta Neuvostoliiton asevoimissa. Hänen taustansa antaa hyvän pohjan analysoida Putinin ja Venäjän aikeita Ukrainan kriisin suhteen.

Trenin tulee siihen johtopäätökseen, että Putin ei todellisuudessa halua laajentaa sotaa Ukrainan kanssa. Sotilaallisella voimalla pelottelu ja painostaminen pyrkivät sen sijaan siihen, että Yhdysvaltojen on pakko keskustella Venäjän kanssa Euroopan turvallisuustilanteen tulevaisuudesta. Ja tässä Putin on onnistunut hyvin. Trenin arvelee, että laajan sodan uhka on kuitenkin olemassa, mutta että se ei ole ensisijainen tavoite Putinille.

Aiemmin tammikuussa "The Rachman Review" -ohjelmassa on keskusteltu siitä, millaiselta Ukrainan sota todennäköisesti näyttäisi, jos diplomaattiset keinot pettävät lopullisesti. Tässä jaksossa Rachmanin vieras arvelee, että sodan laajentumisen todennäköisyys olisi peräti 60%. Jos konflikti eskaloituisi, olisi se todennäköisesti paljon rajumpi Venäjän sotavoimien käyttö kuin viime vuosina Ukrainan länsilaidalla jatkunut. Venäjän ilmavoimat todennäköisesti murskaisivat ensimmäisessä vaiheessa Ukrainan ilmapuolustuksen, minkä jälkeen Ukraina ei voisi estää ilmapommituksia missään sen alueella.

Venäjän tuskin tarvitsisi sen jälkeen edetä kovinkaan pitkälle Ukrainan maaperällä maajoukkojensa kanssa, ennen kuin Ukrainan hallitus taipuisi tulitaukoon ja Venäjän sanelemiin ehtoihin. Vaikka Ukraina onkin vahvistanut sotavoimiaan viime vuosina, ei sillä edelleenkään ole realistisia mahdollisuuksia puolustautua sotilaallisesti Venäjää vastaan. 

"The Rachman Reviewssä" on paljon myös muita mielenkiintoisia juttuja kansainväliseen politiikkaan liittyen. Suosittelen lämpimästi testaamaan podcastia.