YouTube-kanava Money & Macro vaikuttaa kiintoisalta

Talous ja politiikka kietoutuvat erottamattomasti yhteen. Lähes kaikki yhteiskunnalliset ongelmat pahenevat, jos julkinen talous yskii. Myös kansainvälisessä politiikassa peli kovenee, jos yksittäisten maiden kansalaiset voivat taloudellisesti huonosti. Tämän takia onkin välttämätöntä ymmärtää taloustiedettä, jos tahtoo ymmärtää politiikkaa. Belgialainen Money & Macro -YouTube kanava vaikuttaa hyödylliseltä ja kiintoisalta tavalta lisätä tätä ymmärrystä.

Money & Macro -kanavan isäntä on kansantaloustieteen tohtori Joeri Schasfoort. Hän on väitellyt vuonna 2020 Groningenin yliopistosta ja toiminut opettajana samassa yliopistossa. Lisäksi hänellä on kokemusta erityisesti verkkokurssien kehittämisestä ja vetämisestä. YouTube-kanavalla on lähes puoli miljoonaa tilaajaa ja videoita löytyy vajaat 100 kappaletta.

Olen itse katsonut vasta muutaman Money & Macro -kanavan videon, mutta ainakin ne ovat olleet erittäin mielenkiintoisia ja selkeitä. Pidän Joerin selkeästä tyylistä esittää väitteensä ja sitten luetella dataan pohjautuvat perustelut niille. Esimerkiksi tuoreella videolla esitellään 5 ennustusta vuodelle 2025. Jokainen ennuste perustellaan hyvin, mutta parasta on, että videon lopussa Joeri muistuttaa, että kompleksisen systeemin tilan ennustaminen vuoden päähän on käytännössä mahdotonta. Joten hän varoittaa, että luultavasti hänen ennustuksensa tulevat menemään pieleen.

Toinen katsomani hyvä video kanavalta tarkastelee kriittisesti Peter Zeihanin väitettä, että Kiina tuhoutuu 10 vuoden aikana. Olen tästä Zeihanin väitteestä kirjoittanut itsekin. Joeri käy rauhallisesti läpi jokaisen Zeihanin neljästä pääväitteestä Kiinan luhistumiselle. Hän vertailee näitä muiden Kiina-asiantuntijoiden näkemyksiin sekä tarkastelee niitä käytettävissä olevan datan valossa. Lopputulos on, että Zeihan on monessa asiassa oikeilla linjoilla, mutta hän tuntuu sortuvan turhaan kärjistämiseen ja sensaatiohakuisuuteen. Kiinan talouskasvu tulee tosiaan olemaan vaarassa, mutta täydellinen luhistuminen on hyvin epätodennäköistä. 

Muita Money & Macro -kanavalla olevien videoiden aiheita ovat esimerkiksi:

• Miten Trumpin suunnittelemat tullit tulevat vaikuttamaan maailmantalouteen
• Venäjän talous ja sen selviäminen Ukrainan sodan seurauksena asetetuissa talouspakotteissa
• Kuinka surkeassa jamassa Saksan talous todella onkaan

Aion itse katsoa videoita ainakin noista yllämainituista aiheista. Vaikka olen tosiaan vasta muutaman videon itse katsonut, uskallan silti suositella YouTube-kanavaa maailmantaloudesta, rahoituksesta ja kansainvälisestä kaupasta kiinnostuneille blogini lukijoille.      

Haavoittunut ja vihainen lohikäärme on vaarallinen naapuri

Kirjoitin vuosi sitten Peter Zeihanin näkemyksestä, että Kiina on luhistumassa lähivuosina. Palaan nyt samaan aiheeseen eli Kiinan mahdin vähenemiseen. Tämä voi kuulostaa oudolta erityisesti siinä valossa, miten G20-maiden tapaamisessa muut johtajat ovat kilvan pyrkineet juttusille Kiinan Xin kanssa. Mutta kuten legendaarinen jääkiekkoilija Wayne Gretzky sanoi, kannattaa luistella sinne, minne kiekko on menossa. Ja Kiinan osalta kiekko voi hyvinkin olla matkalla huonoon suuntaan.

World Knowledge Forumin tilaisuudessa professori Michael Beckley perusteli näkemyksensä sille, miksi Kiina todellakin on luhistumassa. Ensiksi hän listasi ne tekijät, joiden ansiosta Kiina koki niin valtaisan nopean ja voimakkaan taloudellisen kasvun 1970 - 2010. Nämä olivat:

• Poikkeuksellisen turvallinen sotilaallinen tilanne, sillä Nixonin myötä Yhdysvallat asettui tukemaan Kiinaa. USA auttoi Kiinaa integroitumaan maailman talouteen.
• Maon jälkeen Kiinassa valtaan päässeet olivat enimmäkseen erittäin päteviä ja fiksuja johtajia, jotka myös halusivat varmistaa, ettei enää kukaan yksittäinen henkilö saisi samanlaista yksinvaltaa. Esimerkiksi Deng Xiaoping, joka johti Kiinaa 1978 - 1989, teki monia merkittäviä uudistuksia, joiden ansiosta Kiina vaurastui.
• Vuosina 1970 - 2010 Kiinan väestörakenne tuki taloudellista kasvua. Tuona aikana vanhuksia ja lapsia oli vain vähän verrattuna työikäisiin aikuisiin.
• Kiinalla oli vielä vähän aikaa sitten runsaasti luonnonvaroja ja se pystyi esimerkiksi kasvattamaan suuren osan tarvitsemistaan elintarvikkeista.

Nyt kuitenkin kaikki nämä neljä aiemmin positiivista tekijää ovatkin kääntyneet päälaelleen. 

Turvallisuustilanne on heikentynyt valtaisasti. Muut maat ovat huolissaan Kiinan kasvaneesta sotilaallisesta voimasta ja yleensäkin vaikutusvallasta, minkä takia ne pyrkivät rajoittamaan Kiinan vaikutusvaltaa. Ja kun ottaa huomioon Kiinan toimet viime vuosina, muiden maiden epäluuloinen suhtautuminen Kiinaan näyttäytyy täysin oikeutettuna. Kiina esimerkiksi uhkailee Taiwania, ahdistelee naapurimaitaan ja on liittoutunut kammottavaa hyökkäyssotaa käyvän Venäjän kanssa.

Järkevästä ja maan etua ajattelevasta johdosta on jäljellä pelkkä muisto vain. Xi Jinping on kahminut valtaa itselleen siten, että hänestä on tullut uusi Mao. Lisäksi Xi on karkottanut kaikki vähänkään pätevät muut johtajat, minkä vuoksi häntä ympäröivät vain pelokkaat mielistelijät, jotka eivät edes uskalla kertoa johtajalleen maan todellista tilannetta.

Väestörakenne on kääntymässä katastrofaaliseksi. Yhden lapsen politiikan seurauksena työelämään siirtyvät sukupolvet ovat niin pieniä, että huoltosuhde työssäkäyvien ja elätettävien välillä käy kestämättömäksi. Lisäksi koska Kiina on kansalaisten oikeuksia polkeva poliisivaltio, ei muista maista olla kauhean innokkaasti muuttamassa Kiinaan töihin paikkaamaan työvoimapulaa.

Kiinalla toki on edelleen kallisarvoisia maametalleja, mutta monen muun luonnonvaran suhteen maa on köyhtynyt. Monissa paikoissa ympäristö on niin turmeltunutta, ettei minkään kasvattaminen onnistu. 

Muun maailman kannalta Kiinan vaurauden kääntyminen laskuun tarkoittaa erittäin vaarallista vuosikymmentä. Perinteisesti kun voimakas valtio huomaa mahtinsa heikkenevän, se turvautuu väkivaltaan pitääkseen kiinni aiemmasta vaikutusvallastaan. Onkin olemassa erittäin suuri riski sille, että lähivuosina Kiina ja Yhdysvallat joutuvat aseelliseen selkkaukseen ja jopa suursota on mahdollinen. Toivoa kuitenkin on. Nykyinen Kiinan diktaattori Xi on jo yli 70 vuotias. Jos hänen loppuvaltakautensa selvitään ilman sotaa, tulee Xin seuraaja toivottavasti noudattamaan erilaista politiikkaa.

Kiina luhistuu 10 vuoden sisällä?

Kuuntelin mielenkiintoisen luennon tyypiltä nimeltään Peter Zeihan. Hän kirjoittaa kirjoja geopolitiikasta ja näköjään pitää myös viihdyttäviä luentoja aiheesta. Luento löytyy Youtubesta ja sen pääpointti on, että NAFTA-maiden tulevaisuus näyttää perin hyvältä. Eli Yhdysvallat, Kanada ja Meksiko tulevat porskuttamaan ihan mukavasti. Sen sijaan muulle maailmalle Zeihan lupailee isompia ongelmia.

Rohkein Zeihanin ennustus on, että Kiina tulee luhistumaan lähes täydellisesti seuraavien 10 vuoden sisällä. Seuraavat seikat johtavat Kiinan tuhoon. Sen väestö vanhenee nopeasti ja työvoima vähenee, minkä seurauksena kiinalaisen työvoiman kilpailukyky romahtaa verrattuna sellaisiin maihin kuin Indonesia, Malesia, Filippiinit, Thaimaa ja Meksiko.

 Lisäksi Kiinan valtio sekä paikalliset hallinnot ovat laittaneet käsittämättömiä summia täysin järjettömiin rakennusprojekteihin. Näillä valtavilla infrainvestoinneilla saatiin aikaiseksi talouskasvua niin kauan kuin niitä tehtiin, mutta nämä asumattomat talot, käyttämättömät sillat sun muut tyhjänpanttina lojuvat rakenteet eivät enää tuota mitään. Kaikesta tästä rakennusbuumista seurasivat valtavat velkataakat sekä asuntojen hintakupla, jonka puhkeamista olemme todistaneet viimeisten parin vuoden aikana. Tavalliset kansalaiset ovat panneet säästönsä pääasiassa asuntoihin, joiden arvo on romahtanut. 

Zeihanin mukaan kaikesta tästä seuraa Kiinan valtion romahtaminen, kun raivostuneet kansalaiset nousevat kaduille. Ja näin voi hyvinkin olla. Kuitenkin itse pelkään, että Kiinan johto haluaa viedä muita mukanaan tuhoon. Sillä juuri tällaisessa tilanteessa Kiina on vaarallisimmallaan muille maille. Xi Jinping pitelee tiukasti kiinni yksinvallasta, eikä kukaan uskalla sanoa hänelle vastaan. Tällaisessa tilanteessa valitettavan usein diktaattorit ovat kautta historian todenneet, että sisäisten levottomuuksien hillitsemiseksi tarvitaan ulkoinen vihollinen, johon kansalaiset voivat kohdistaa vihansa. Tämän takia on hyvinkin mahdollista, että Xi haluaa aloittaa sodan Taiwanin valtaamiseksi.

Olettaen, että Yhdysvallat onnistuu jotenkin välttämään suursodan Kiinan kanssa, niin sitten sen täytyy rakentaa elektroniikkateollisuutensa tyhjästä. Zeihanin mukaan nimittäin emme enää jatkossa tule saamaan iPhoneja tai muuta elektroniikkaa kaaokseen joutuneesta Kiinasta. Yleensäkin Kiinaan nojaavat toimitusketjut romahtavat.

Zeihan ennustaa myös Venäjälle surkeaa kohtaloa. Sitä tosin ennustavat kaikki muutkin, joten se osuus luennosta ei ollut niin yllättävä.

Mitä siis Suomen ja EUn pitäisi tehdä? Ensinnäkin meidän pitäisi kiireen vilkkaan vähentää riippuvuuttamme Kiinasta. Tämä tarkoittaa sitä, että eurooppalaisten täytyy ryhtyä rakentamaan omaa valmistuskapasiteettia niille tuotteille, joille sellaisen rakentaminen on suinkin mahdollista. Ja lisäksi täytyy ryhtyä etsimään uusia tavaroiden toimittajia muista maista kuin Kiinasta. Kannattaakin nyt presidentinvaalien alla seurata, mitä ehdokkaat sanovat Kiinasta ja riippuvuudestamme siihen.

Maailman parhaimmatkaan neuvot

Jännitys tiivistyi YK:n päämajassa. Suuren neuvotteluhuoneen ikkunasta näkyi New Yorkin kaupunkimaisema pilvenpiirtäjineen. Tekoälytutkija Samuli Kaskinen kiinnitti katseensa noin 500 metrin päässä olevan Chrysler Buildingin terävään kärkeen ja pyrki hidastamaan hengitystään. Häntä jännitti todella paljon. Aivan hetken kuluttua  Kaskisen ja hänen tutkimusryhmänsä vuosien työn tulokset esiteltäisiin maailman tärkeimmille poliittisille johtajille. 

"It's showtime", Samulin vieressä istuva projektin amerikkalainen apulaisjohtaja mutisi ja nousi tuolistaan. Molemmat kääntyivät kohti neuvotteluhuoneen ovia seuratakseen sisääntulijoita. Ensimmäisenä huoneeseen asteli YK:n pääsihteeri kannustaen innokkaasti viittilöiden perässä tulijoita. Häntä seurasi vapaan maailman johtaja, Yhdysvaltojen presidentti, joka asteli määrätietoisesti pöydän päähän parhaalle paikalle. Kiinan pääsihteeri ja Venäjän presidentti puolestaan asettautuivat pöydän toiseen laitaan jättäen pitkän hajuraon amerikkalaiseen. Muut poliittiset päättäjät asettuivat diplomaattisia kuvioita noudattaen näiden suurvaltojen edustajien välimaastoon.

YK:n pääsihteeri rykäisi selvittäen kurkkuaan ja aloitti: "Hyvät naiset ja herrat, tervetuloa historialliseen tilaisuuteen. Pääsette todistamaan vuosien kehitystyön tuloksia, jotka toivoaksemme mullistavat kansainvälisen poliitikan tekoa. Ihmiskunta on vihdoinkin saanut avukseen jotain meitä itseämme viisaampaa, joka voi ohjata meidät kohti parempia ratkaisuja ongelmiin, joihin emme ole aiemmin onnistuneet löytämään ratkaisua. Kyseessä on mullistava keinoäly-ratkaisu, jota olemme opettaneet..."

Tässä vaiheessa Yhdysvaltojen presidentti keskeytti pääsihteerin töksäyttämällä: "Joo, joo, me kaikki tiedämme kuinka valtavasti rahaa olemme sysänneet tähän YK:n projektiin. Päästä jo propellipäät vauhtiin. Tahdomme vihdoinkin nähdä, mitä kaikilla rahoillamme on saatu aikaan."

Pääsihteeri oli selvästi hiukan näreissään keskeytyksestä, mutta hän totesi muiden jakavan amerikkalaisen kärsimättömyyden. Hän viittilöi kohti pöydän nurkassa odottanutta Kaskista aloittamaan. Tekoälytutkija nousi ylös ja aloitti selvästi hermostuneella äänellä komentamalla ison näyttötaulun päälle. Näytölle ilmestyi suuri kybersilmä, joka muodostui lukuisista neonvärisistä hiukkasista. "Saanko esitellä, tässä on Delfi. Se on luonnollisesti nimetty antiikin Kreikan Delfoin oraakkelin mukaan, joka sekin neuvoi ihmisiä suurissa kysymyksissä."   

Ennen kuin tutkija ennätti kertomaan tarkemmin siitä, miten valtava määrä laskentaytimiä ja parametrejä muodosti Delfin, kärsimättömään tapaansa Yhdysvaltojen presidentti pysäytti hänet. "Okei, näytä mihin tuo Delfi pystyy. Aloita vaikka jollain helpolla, kuten vaikkapa miten saadaan vihdoin ja viimein pysyvä rauha Lähi-Itään." 

Näytöllä suuri silmä vilkkui hetken aikaa eri väreissä. Sitten kaiuttimista kantautui naisen ääni, joka toi mieleen brittiläisen opettajattaren. "Paras tapa saavuttaa pysyvä rauha Lähi-Itään on ratkaista Israelin ja Palestiinan ongelma tavalla, jonka kanssa kaikki osapuolet voivat elää. Tätä varten nykyisen Israelin valtion alueelle tulee muodostaa kaksi erillistä valtiota, joilla on selvät rajat. Kansainvälisen yhteisön tulee tunnustaa nämä rajat ja turvata niiden koskemattomuus. Toinen valtioista on juutalaisille ja toinen palestiinalaisille. Tämä poistaa yhden merkittävistä konfliktien syistä, kun enää ei ole tarvetta kiistellä siitä, kenelle tietty maa-alue kuuluu."

"Lisäksi tällainen kahden valtion ratkaisu auttaa..."

Tässä vaiheessa Israelin pääministeri huudahti raivostuneena: "Eli pitäisikö meidän luovuttaa maata Hamasin kaltaisille terroristeille?" 

Nyt Delfi ei pysähtynyt miettimään vaan jatkoi heti äänellä, joka monista kuulijoista muistutti sitä, kuinka kärsivällinen opettaja yrittää saada tavallistakin typerämmän oppilaan tajuamaan. Delfi selitti, miten palestiinalaisille tulevan valtion alle tulevat alueet valittaisiin ja miten näillä alueilla nyt asuvien juutalaisten siirtokuntien asukkaiden täytyisi muuttaa muualle. Tätä kuunnellessaan Israelin pääministeri muuttui koko ajan punaisemmaksi ja punaisemmaksi, kunnes hän lopulta räjähti. "Ei ikinä! Me juutalaiset emme milloinkaan suostu moiseen ja taivu terroristien tahtoon."

Tähän Delfi vastasi tyynesti, että kahden valtion ratkaisun toteuttamiseksi riittää, että Israelin tärkein tukija eli Yhdysvallat asettuu päättäväisesti sen kannalle ja painostaa Israelin suostumaan siihen. Tämä hiljensi Israelin pääministerin ja sai kaikki katsomaan kysyvästi Yhdysvaltojen presidenttiä. Pelkkä ajatuskin siitä, että USA sanelisi, mitä Israelin tulisi tehdä, oli selvästi liikaa Israelin pääministerille. Tämä pomppasi pystyy ja marssi raivokkaasti tömistellen ulos neuvotteluhuoneesta.

Oven pamahdettua kiinni muut jatkoivat edelleen jenkkien presidentin katsomista. Tämä vaikutti selvästi kiusaantuneelta ja miettiväiseltä. Lopulta vapaan maailman johtaja totesi: "Äh, kyllähän te tiedätte, että hallintoni täytyy tukea Israelin johtoa. Se olisi poliittinen itsemurha Yhdysvalloissa, jos alkaisimme puoltamaan palestiinalaisia juutalaisten sijasta. Tuosta ei tule yhtään mitään."  

Ennen kuin tunnelma latistuisi liikaa, Samuli Kaskinen ehdotti jonkin toisen ongelman kokeilemista. Seuraavaksi Delfin apua pyydettiin globaalin ilmastonmuutoksen torjumiseen. Sekään ei kuitenkaan mennyt juurikaan paremmin. Delfi ehdotti, että länsimaat keräisivät hiiliveroilla noin 2% bruttokansantuotteestaan. Sitten nämä rahat ohjattaisiin kehittyvien maiden teollisuuden kehitykseen, jotta ne voisivat harpata yli pahiten saastuttavan vaiheen kehityksessään. Tämä ei lainkaan kelvannut Yhdysvaltojen presidentille tai Iso-Britannian pääministerille. Monet EU-maiden johtajat näyttivät myös hyvin nyrpeiltä tämän kuullessaan.

Lopulta yritettiin vielä kysyä Delfin neuvoa Eurooppaa uhkaavaan pakolaiskriisiin. Tekoäly ei kuitenkaan päässyt kovinkaan pitkälle, kun lukuisat eurooppalaiset johtajat huudahtivat ärtyneinä ja vannoivat, että ainakaan heidän maansa ei osallistuisi eurollakaan mihinkään lisäkuluihin. 

Loppujen lopuksi Samuli Kaskinen joutui todistamaan, kuinka hänen vuosien työnsä valui täysin hukkaan.

 

Oleskeluluvat ja lahjakkaat työntekijät

Juttelin tänään lounaalla ulkomailta Suomeen muuttaneen työkaverini kanssa. Keskustelimme uudesta hallitusohjelmasta ja sen vaikutuksesta Suomen kansainväliselle imagolle sekä mahdollisuudelle houkutella jatkossa lahjakkaita työntekijöitä. Totesimme, että ulkomaalaistaustaisten ihmisten silmissä tämä uusi hallitusohjelma näyttää Suomen todella huonossa valossa. 

Samanlaista viestiä kuulee monesta suunnasta. IT-alalla työskentelevät kovapalkkaiset ammattilaiset ovat kokoontuneet useisiin mielenosoituksiin, joiden kautta he kertovat pettymyksestään. Suomen Startup-yhteisö on ottanut aiheeseen kantaa kertomalla, että hallitusohjelman maahanmuuttoa koskeva osio uhkaa vesittää kaikki ohjelmaan sisältyvät edistysaskeleet. Tämä luo koko Suomen kasvuyritysyhteisölle merkittävän uhkakuvan ja varmuudella heikentää Suomen talouden kasvumahdollisuuksia. 

Erityisen kovasti on kritisoitu kaavailtua kolmen kuukauden aikarajaa työllistymiselle. Jos esimerkiksi joku menettää työpaikkansa toukokuussa, voi olla hyvinkin hankalaa löytää uusi hyvä työpaikka kesäkuukausien aikana ennen kuin kolme kuukautta tulee täyteen. Ja vaikka työllistyminen onnistuisikin, aiheuttaa moinen aikaraja valtavasti lisää stressiä muutenkin huolestuttavaan työttömyysjaksoon. Käytännön ongelmien lisäksi uusi hallitusohjelma lähettää sellaisen viestin muualta Suomeen tulleille, että teitä ei oikeastaan haluta tänne.  

Kirjoitin pari vuotta sitten siitä, miten Suomi on vertautunut työvoiman houkuttelemisessa verrattuna muihin maihin. Tuolloin viittamissani tutkimuksissa Suomi on keikkunut noin sijalla 20, kun maita verrataan sen suhteen, miten hyvin ne houkuttelevat osaajia muista maista. Esimerkiksi Ruotsi on pärjännyt paljon meitä paremmin tässä asiassa. Inseadin julkaisemassa hieman erilaisessa indeksissä, joka mittaa myös maan kykyä houkutella kansainvälisiä osaajia, tunnistetaan seuraavat osatekijät.

Lainsäädännöllinen ympäristö sekä maan avoimuus ulkomaalaisia kohtaan ovat yksiä vetovoimatekijöitä. Suomi on vielä parhaan kymmenen joukossa vuoden 2022 tutkimuksessa, mutta näillä näkymin maamme todennäköisesti tippuu tämän hallituksen aikana. Alla ovat kaksikymmentä parasta maata Global Talent Competitiveness Index 2022 -tutkimuksen mukaan:

1. Sveitsi
2. Signapore
3. Tanska
4. Yhdysvallat
5. Ruotsi
6. Alankomaat
7. Norja
8. Suomi
9. Australia
10. Iso-Britannia
11. Luxemburg
12. Islanti
13. Irlanti
14. Saksa
15. Kanada
16. Belgia
17. Itävalta
18. Uusi-Seelanti
19. Ranska
20. Viro

Suomen tilanne on siis edelleen hyvä, mutta olemme menossa huolestuttavaan suuntaan samalla kun kilpailu työntekijöistä vain kiihtyy.

Perussuomalaisten ajatuksia Suomen taloudesta

Perussuomalaisten suosio kasvaa ja puolue on noussut tuoreimmissa gallupeissa toiseksi suosituimmaksi puolueeksi Kokoomuksen jälkeen. Muutenkin näyttää hyvin mahdolliselta, että PS päätyy seuraavaan hallitukseen, sillä Kokoomus kelpuuttaa perussuomalaiset hallituskumppaniksi. Sen takia onkin hyvä selvittää, millaisia muutoksia perussuomalaiset ajavat Suomen talouteen. Tätä varten luin läpi PS:n talouspoliittisen ohjelman. 

En suinkaan ole ainoa tätä talouspoliittista ohjelmaa analysoinut. Esimerkiksi ekonomisti Heikki Pursiainen lyttäsi ohjelman melko totaalisesti Twitter-kirjoituksessaan. Pursiainen haukkuu erityisesti kahta talousohjelman ideaa. Ensinnäkin hänen mielestään PS:n ajama globalisaation vastustaminen on Suomen talouden kannalta erittäin huono idea. Pursiaisen mielestä: "Suomen kannalta on olennaista, että tavarat, ajatukset, palvelut, pääomat ja ihmiset liikkuvat mahdollisimman vapaasti." Lisäksi Heikki väittää PS:n vastustavan suomalaisten kouluttautumista mahdollisimman korkealle, mikä olisi sekin hyvin haitallista Suomelle. Ekonomisti kiteyttää tuomionsa talouspoliittiselle ohjelmalle seuraavasti: "Perussuomalaisilla ei ole yhtään järjellistä ideaa Suomen talouden korjaamiseksi. Päinvastoin puolueella on kikkapussissaan joukko tuhoisia ideoita."

Mutta onko PS:n talouspoliittinen ohjelma todella niin huono kuin mitä Pursiainen antaa ymmärtää? Otetaanpa selvää. Samaan tapaan kuin aiemmin analysoidessani Kokoomuksen vaihtoehtobudjettia, keskityn nyt vain konkreettisiin toimiin tai muutoksiin, joita PS ehdottaa.

Perussuomalaiset hillitsisivät Suomen velkaantumista höyläämällä tasaisesti vähän kaikista (tai ainakin lähes kaikista) hallinnonaloista. He ehdottavat, että: "Suomen talous on tasapainotettava kahden vaalikauden kuluessa kohdistamalla kullekin hallinnonalalle noin 2–4 % mittaluokan vuosittainen säästötavoite." Tämä tarkoittaa siis noin 2 miljardin euron leikkausta näin alkuun ja sitten pikkuhiljaa lisäleikkausten absoluuttinen määrä vähenisi. Ajatuksena on, että tällä tavalla kahdeksassa vuodessa saavutettaisiin yhteensä noin 10 miljardin säästöt. Vertailun vuoksi Kokoomus on ehdottanut, että velkaantumista on vähennettävä vähintään miljardilla joka vuosi kahden vaalikauden ajan. Eli perussuomalaiset vaativat kaksinkertaista leikkaustahtia Kokoomukseen verrattuna.

On kiistämätön fakta, että Suomen velkaantuminen on pysäytettävä. Ja se ei tule onnistumaan ilman tuntuvia leikkauksia, joten siinä mielessä tämä PS:n leikkaustavoite on hyvä. Toisaalta kertoo mielestäni joko pelkuruudesta tai näkemyksen puutteesta, että perussuomalaiset turvautuvat pelkästään tasaisesti lähes kaikesta leikkaavaan juustohöylään, eivätkä edes yritä kohdistaa leikkauksia mihinkään tiettyihin asioihin. 

Tuttuun tapaansa perussuomalaiset eivät kannata Suomen nykyistä ympäristölinjaa vaan he tekisivät siihen rajuja muutoksia. "Suomessa on maatamme näivettävän vihreän siirtymän sijasta ajettava sinivalkoista siirtymää, joka tarkoittaa kansallisen edun asettamista talous-, elinkeino- ja ilmastopolitiikan perustaksi." PS:n mukaan kansallinen hiilineutraaliustavoite on siirrettävä vuoteen 2050. Erillinen ympäristöministeriö tulee lakkauttaa ja siirtää maa- ja metsätalousministeriön alaiseksi. Tällä tavalla ympäristöasiat eivät jatkossa pääsisi liiaksi rajoittamaan esimerkiksi metsien hyödyntämistä taloudellisesti. Mielestäni tämä on erittäin lyhytnäköistä ajattelua ja selvästi väärin.

Ohjelmassa todetaan, että julkisrahoitteisen tutkimus- ja kehitystyön rahoitusta tarvitaan jatkossakin ja se on pidettävä vähintään nykyisellä tasolla. Tämä on todella hyvä asia.

Sen sijaan olen erittäin pettynyt PS:n totaaliseen tyrmäykseen perustulolle, vaikkei se mikään iso yllätys ollutkaan. Silti tuntuu todella typerältä kategorisesti teilata perustulo, vaikka juuri sitä ennen talouspoliittisessa ohjelmassa kerrotaan nykyisen sosiaaliturvan aiheuttamista merkittävistä kannustinloukuista. Kannustinongelmaa PS korjaisi laskemalla ansiotuloverotusta sekä lyhentämällä ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestoa. Molemmat toki auttavat kannustinloukkuihin, mutta samoin kuin Kokoomuksen vaihtoehtobudjetin kohdalla epäilen vahvasti, onko meillä todella varaa merkittäviin veronalennuksiin samalla kun valtion velkaantumista pitäisi voimakkaasti hillitä. Hassusti PS:n ohjelma tuo tämän ristiriitaisuuden itsekin selvästi esiin: "Kroonisesti alijäämäisen julkisen talouden tasapainottaminen asettaa haastavaksi verotuksen samanaikaisen keventämisen."

Toinen loogisen ajattelun ristiriitaisuus tulee esiin suhtautumisessa maahanmuuttoon. Talousohjelmassa toisaalta tuodaan selvästi esiin, miten väestön ikääntyminen ja kantasuomalaisten riittämätön väestönkasvu johtavat suuriin ongelmiin kun tarvittavia työntekijöitä ei riitä ja huoltosuhde menee yhä huonompaan suuntaan. Mutta sitten jotenkin täysin järjettömästi tästä vedettävä johtopäätös on, että maahanmuuttoa Suomeen pitäisi voimakkaasti kiristää sen sijaan, että sitä pyrittäisiin kasvattamaan. Tämä on äärimmäisen idioottimaista. Ja Pursiaisen kritiikki osuu myös maaliinsa siinä, että on todella typerää vastustaa suomalaisten korkeakouluttautumista. Varsinkin kun PS tuo omassa ohjelmassaan juuri sitä ennen esiin tilastoja ja ennusteita, jotka osoittavat, että entistä useampi työpaikka tulevaisuudessa vaatii korkeaa osaamista.

Hyvää sen sijaan ovat lisäpanostukset ammatilliseen koulutukseen sekä jatkuvaan oppimiseen. 

Siinä perussuomalaiset eroavat muista oikeistopuolueista, että ne katsovat yleissitovien työehtosopimusten olevan jatkossakin paras tapa varmistaa työrauha sekä taata työntekijöiden kohtuulliset korvaukset.

Perussuomalaiset pitävät toki edelleen kiinni EU-vastaisuudestaan. He vastustavat voimakkaasti niiden EU-maiden talouksien tukemista, jotka ovat vielä Suomeakin pahemmin velkaantuneita. Tässä asiassa olen PS:n kanssa jokseenkin samoilla linjoilla eli esimerkiksi Italian täytyisi itse tehdä niitä kipeitä päätöksiä, jotka tarvitaan velkojen hoitamiseen. Toisaalta jos Italia päästetään täysin romahtamaan, sattuu se kovasti myös suomalaisiin, joten jonkinlaista yhteisvastuuta tuskin voimme välttää. 

Mikä siis on kokonaisarvosana PS:n talousohjelmalle? Annan sille arvosanaksi 6 miinus perinteisellä kouluarvosana-asteikolla 4 - 10. 

Miksi länsimaat ovat hallinneet maailmaa viimeiset 200 vuotta, osa 2

Esittelin Ian Morrisin kirjan "Why the west rules - for now" syyskuussa 2022.  Suosittelen kirjaa edelleen lämpimästi historiasta ja kansojen kehityksestä kiinnostuneille. Poimin tähän muutamia opetuksia tuosta kirjasta, joita nykyisten päättäjien kannattaisi pitää mielessään.

Ensinnäkin yhteiskuntien kehittymistä jatkuvasti parempaan suuntaan ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Kautta aikojen eri yhteiskunnat ovat tietyn kehitystason saavutettuaan usein romahtaneet, koska ne eivät ole onnistuneet ratkaisemaan kasvaneen monimutkaistumisen aiheuttamia haasteita. Esimerkiksi Euroopan kehitystaso romahti dramaattisesti Rooman imperiumin hajottua ja sen jälkeen kesti yli 1000 vuotta saavuttaa uudelleen sama eurooppalaisten elintaso. Romahdusten yksityiskohdat ovat vaihdelleet, mutta usein seuraavat tekijät ovat olleet tavalla tai toisella pelissä mukana ajamassa romahduksia:

1. Sota ja väkivalta joko toisten sivilisaatioiden kanssa tai sitten sisäiset taistelut
2. Nälänhätä 
3. Laajat muuttoliikkeet
4. Kulkutaudit
5. Ilmastonmuutos

Yhteiskunnat usein selviävät vielä parista näistä "tuhon ratsumiehistä", mutta jos useampi niistä karauttaa yhdessä näyttämölle, seuraa siitä usein mittavaa tuhoa. Erityisesti silloin, jos poliittiset päättäjät eivät kykene tekemään järkeviä päätöksiä vastatakseen tähän haasteeseen. Esimerkiksi ilmastonmuutos tekee viljelyn ja eläinten kasvattamisen hankalaksi tietyllä alueella, jolloin sitä aluetta uhkaa laaja nälänhätä. Tämä saa valtavat ihmismassat liikkeelle etsimään parempia seutuja, jotta he eivät kuole nälkään. Ihmismassojen mukana saattaa kulkea tappavia kulkutauteja, joihin kohdealueen asukkailla ei ole riittävää vastustuskykyä. Ja sitten jos samanaikaisesti vielä naapurivaltiot päättävät hyökätä, on todellinen myrkkykeitos valmis.

Tätä listaa katsoessa ja peilatessa sitä viime vuosien dramaattisiin tapahtumiin, nousee pelko nyky-yhteiskuntien selviämisestä. Korona riehuu edelleen Kiinassa, Venäjä käy laajamittaista sotaa, nälänhätä uhkaa monia köyhiä maita, Afrikassa isot ihmisjoukot haluavat Eurooppaan paremman elintason toivossa ja ilmastonmuutos etenee yhä kiihtyvällä tahdilla. Nyt tarvitaan äärimmäisen viisaita ihmisiä päättäville paikoille. Esimerkiksi länsimaiden päätökset Ukrainan sodan suhteen voivat olla äärimmäisen ratkaisevia koko Euroopan tulevaisuudelle.

Morrisin kirjan mukaan useita eri kansoja yhdistävien imperiumien maine on turhan huono. Toki jotkut imperiumit ovat olleet toisia kansoja alistavia sortokoneistoja, mutta toisaalta isojen imperiumien aikaan osuvat myös kaikkein parhaimmat kaudet tavallisten ihmisten osalta. Rooman loiston aikoina tavalliset eurooppalaiset elivät paljon paremmin ja terveemmin kuin useina satoina vuosina imperiumin luhistumisen jälkeen. Ja sama tilanne toistui myös Kiinassa, jossa isojen, vakaiden imperiumien ajat olivat tyypillisesti kaikkein parhaita tavallisten kansalaisten kannalta.

Jos ilmastonmuutos sekä muut edellä luetellut tuhon ajurit eivät pysäytä kehitystä (iso jos), niin seuraavat 100 vuotta tuovat isompia muutoksia ihmiskunnalle kuin mitä on muuttunut luolamiesten ajasta nykyhetkeen. Ellei kehitys jostain syystä pysähdy tai romahda, maailma tulee näyttämään vuonna 2100 täysin toisenlaiselta kuin nykyään. Mahdollisesti nykyinen Homo sapiens on korvattu jollain aivan erilaisella, kehittyneemmällä älyllisellä olennolla. Mutta toisaalta kehitys voi myös hyvinkin luoda jälleen kerran oman tuhonsa. Ja itseasiassa maailma vuonna 2100 saattaa sittenkin muistuttaa enemmän pimeää keskiaikaa kuin futuristista ihmemaailmaa. Kenties Einstein oli oikeassa ja me tarvitsemme super-imperiumin pelastuaksemme. Einstein sanoi vuonna 1945, sen jälkeen kun ydinpommit olivat tuhonneet Nagasakin ja Hiroshiman, että ainoastaan koko maailman kattava hallitus voi pelastaa sivilisaation sekä ihmiskunnan. 

 

  

Muita ideoita Bregmanin kirjasta

Kirjoitin pari viikkoa sitten siitä, mitä Bregman kertoo perustulosta kirjassaan Ilmaista rahaa kaikille ja muita ideoita, jotka pelastavat maailman. Tässä kirjoituksessa esittelen lyhyesti kirjan paria muuta ideaa, jotka ovat merkittävästi lyhyempi työviikko sekä ihmisten vapaan liikkuvuuden lisääminen. 

Kuten blogini uskolliset lukijat tietävät, kannatan työtuntien vähentämistä kaikille, jotka ansaitsevat riittävän hyvin. Olen pohtinut lyhyempää työviikkoa aiemmin esimerkiksi tässä kirjoituksessa. Bregman tuo kirjassaan esiin, miten työtuntien vähentäminen olisi itseasiassa täysin looginen seuraus työn tuottavuuden merkittävästä parantumisesta. Lisäksi koneiden kyvykkyyden lisääntyessä ei kaikille enää lähitulevaisuudessa välttämättä riitä mielekkäitä palkkatöitä, jotta meidän olisi järkevää työskennellä yhtä paljon kuin nykyään. Vaikka tekisimme palkkamme eteen vähemmän töitä, ei se tarkoittaisi pelkkää lorvailua. Moni varmasti käyttäisi näin vapautuneen ajan ja energian esimerkiksi erilaisiin luoviin harrastuksiin.

Bregman tuo esiin monia järkeviä perusteluita sille, miksi rikkaiden länsimaiden kannattaisi jo pelkästään oman taloudellisen etunsa takia avata rajojaan köyhien maiden asukkaille. Näiden järkisyiden lisäksi hän antaa hyvän esimerkin nykyisen rajojen kiinnipitämisen moraalittomuudesta. Tässä siitä vähän mukailtu versio.

Ajatellaanpa Ramia, joka asuu Rautavaarassa, Pohjois-Savossa. Rautavaara on Suomen köyhin kunta, eikä siellä ole töitä tai tulevaisuuden näkymiä tarjolla Ramille. Rami saa juuri ja juuri riittävästi rahaa ruokaan, mutta muuten hänen elämänsä Rautavaarassa näyttää hyvin kurjalta. Hän on kuitenkin ahkera ja reipas nuorukainen, joka tekisi mieluusti kovasti töitä elantonsa eteen. 

Onko Helsingissä asuva varakas Heikki vastuussa Ramin kohtalosta? Heikillä olisi ylimääräistä rahaa, jolla hän voisi tukea Ramin ja muiden köyhien rautavaaralaisten elämää. Se olisi toki erittäin suurisydämistä. Mutta moni on varmastikin sitä mieltä, ettei Heikillä ole mitään moraalista velvollisuutta auttaa Ramia. Varsinkin kun voidaan ajatella Helsingin jo muutenkin tukevan verotuloistaan myös muuta Suomea ja siten myös pienellä osuudella Rautavaaraa.

Kuvitellaan sellainen tilanne, jossa Rautavaara sekä sen naapurissa olevat muut köyhät Pohjois-Savon kunnat eristettäisiin muusta, varakkaammasta Suomesta. Rami tahtoisi muuttaa Helsinkiin tekemään ahkerasti töitä. Ja Helsingissä olisi paljon töitä tarjolla reippaalle nuorelle miehelle, joka olisi valmis työskentelemään 1 500 €/kk palkalla. Mutta Heikki sekä muut helsinkiläiset palkkaavat rajavartijoita vahtimaan, että rautavaaralaiset eivät pääse Helsinkiin. He pystyttävät piikkilanka-aitoja, asentavat vartiotorneja ja laittavat dronet partioimaan Rautavaaran rajalla. Jos Rami onnistuisikin pääsemään raja-aidan läpi, hänet otettaisiin nopeasti kiinni ja palautettaisiin väkivaltaisesti takaisin Rautavaaraan.

Näin Rami olisi tuomittu elämään köyhyydessä ja kurjuudessa, vailla mahdollisuuksia parantaa elämäänsä. Olisivatko silloin Helsingin Heikki sekä muut tiukkoja Rautavaaran rajoja vaativat helsinkiläiset moraalisesti vastuussa Ramin kurjasta kohtalosta?  

Kiinan kannattaisi kiiruhtaa Ukrainan sodan loppumista

Kiina ja Venäjä ovat julistaneet strategista kumppanuuttaan, jolla ei ole mitään rajoja. Vaikuttaa myös selvältä, että Venäjä oli saanut Kiinalta vihreää valoa Ukrainaan hyökkäämiseen. Putin oli kuitenkin mitä ilmeisimmin lupaillut sotilasoperaation päättyvän nopeasti ja sen jälkeen taas palattaisiin maailmantilanteessa normaaliin tilaan. Eli Kiina antoi vihreää valoa lyhyelle ja nopeasti päättyvälle sotilasoperaatiolle, eikä tällaiselle kuukausia tai jopa vuosia jatkuvalle kulutussodalle. Nyt Kiinan kannattaisi vakavasti harkita uudelleen suhtautumistaan sen aggressiivisen kumppanin toilailuihin.

Kiinan talous on nimittäin erittäin pahassa jamassa ja mitä pidempään Ukrainan sota jatkuu, sitä pahemmalta tilanne näyttää Kiinan ja sen kommunistisen puolueen kannalta. Viime vuosina on paljon hehkutettu Kiinan talouskasvua ja odoteltu, milloin Kiina kirii Yhdysvaltojen ohi maailman suurimmaksi taloudeksi. Näin ei kuitenkaan näytä käyvän välttämättä koskaan. Päinvastoin Kiinan täydellinen taloudellinen luhistuminen näyttää yhä todennäköisemmältä.

Kiinan talouskasvu on nimittäin sakkaamassa pahemman kerran. Talouskasvun hidastumiseen johtaa isompana pidemmän tähtäimen trendinä Kiinan kutistuva ja vanheneva väestö. Mutta Kiinalla on myös paljon nopeampivaikutteisia talousongelmia, joista merkittävimmät luettelen alla.

Kiinteistösektorin osuus Kiinan bruttokansantuotteesta on peräti kolmannes. Ja nyt kiinteistösektori ja talojen rakennuttajat ovat konkurssien partaalla. Tästä äärimmäisenä esimerkkinä on jättimäinen kiinteistökehittäjä Evergrande, joka on jo jättänyt velkojaan maksamatta. Mutta Evergrande ei suinkaan ole ainoa pulassa oleva kiinteistökehittäjä. Koska rahat loppuvat talojen rakentajilta, eivät kuluttajille jo kauan sitten myydyt asunnot valmistu. Tämä taas johtaa siihen, että taloja ostaneet kuluttajat kieltäytyvät maksamasta asuntolainojaan. Se taas uhkaa asuntolainoja myöntäneitä kiinalaisia pankkeja. Ja Kiinan pankkisektoria uhkaavat monet muutkin ongelmat, joihin palaan vielä.

Kiinan pankkisektorin lisäksi Kiinan valtiolla on myös ongelmia sen myöntämien lainarahojen saamisessa takaisin. Kiina on antanut valtaisia lainoja kehitysmaille osana massiivista Belt and Road -hankettaan. Ukrainan sodan seurauksena ruuan ja öljyn hinnat ovat kohonneet niin korkealle, että Kiinalle velkaa olevat kehitysmaat ovat pahassa pulassa. Tästä hyvä esimerkki on Sri Lanka, jossa kansa nousi mellakoimaan vastalauseena liian kalliille ruoalle ja polttoaineelle. Ja Sri Lanka on erittäin paljon velkaa Kiinalle. Riskinä on, että yhä useampi Kiinalta isoja lainoja ottaneista kehitysmaista menee konkurssiin eikä pysty maksamaan velkojaan takaisin Kiinalle.

Vielä paljon pahempi tilanne uhkaa useita Kiinan alueellisia paikallishallintoja. Kiinan monet paikallishallinnot ovat erittäin pahasti velkaantuneita ja kiikkuvat konkurssin partaalla. Kiinaa uhkaakin pankkikriisi, jos kuluttajat, yritykset ja paikallishallinnot eivät pysty maksamaan takaisin velkojaan. Ja kuten länsimaiden finanssikriisistä 2007 - 2008 opittiin, pankkisektorin luhistuminen vaarantaa koko muun talouden toiminnan.

Kiinan oma talouskasvu on sakkaamassa, eikä sillä tunnu olevan tehokkaita keinoja talouden piristämiseen. Kiina yrittää tekohengittää talouskasvuaan pumppaamalla valtavasti rahaa erilaisiin infrastruktuurihankkeisiin. Tämä on ollut aiemmin tehokas tapa piristää Kiinan taloutta, mutta infrastruktuuria on jo vuosikymmeniä kehitetty niin paljon Kiinassa, ettei järkeviä uusia infrahankkeita tahdo enää löytyä. Tämän takia talouskasvua on entistä vaikeampi piristää aiempien vuosien tapaan pelkästään infrahankkeita tekemällä.

Ukrainan sota ja siitä seurannut energian hintojen kohoaminen ei satu pelkästään kehitysmaihin, vaan myös isot talousmahdit kärsivät. Ja Kiinan talous nojautuu kiinteistösektorin jälkeen toiseksi eniten vientiin. Tavaroiden ja palveluiden viennin osuus Kiinan bruttokansantuotteesta on noin 20%. Kiinan tärkeimmät vientimaat ja niiden osuudet kaikesta Kiinan viennistä ovat:

• USA 17%
• Japani 6%
• Etelä-Korea 4%
• Vietnam 4%
• Saksa 3%
• Intia 3%
• Alankomaat 3%
• UK 2,5%

Venäjää voimakkaasti vastustavien maiden osuus on siis yli 35% Kiinan viennistä. Nämä tärkeät kauppakumppanit ovat asettaneet voimakkaita talouspakotteita Venäjälle. Ja mitä enemmän Kiina tukee Venäjää, sitä suurempi riski on, että myös se joutuu pakotteiden piiriin. Vielä tärkeämpää Kiinan vientitulojen kannalta on se, että sodan pitkittyessä ja Venäjän käyttäessä energiaa aseenaan, Yhdysvaltojen, Japanin ja Saksan kaltaisten maiden talous kärsii. Ja silloin ne vähentävät tuotteiden ostamista Kiinasta.

Kolikon kääntöpuolena Kiina myös hyötyy jossain määrin Ukrainan sodan seurauksena. Kun Venäjä ei pysty myymään öljyään länsimaihin, on Kiina voinut ostaa venäläistä öljyä selvästi alle maailman markkinahinnan. Kiina on saanut öljyä noin 30% alennuksella. Eli viime aikoina se on voinut ostaa öljyä noin 70 dollarilla per barreli, kun normihinta on huidellut noin 100 dollarissa per barreli. Kuitenkaan tämä ei ole yhtään parempi tilanne kuin mitä se oli Kiinalle ennen Ukrainan sodan alkua, sillä silloinkin öljytynnyri maksoi noin 70 dollaria per barreli. Eli alennus pitkälti vain kumoaa sodan seurauksena tapahtuneen öljyn hinnan nousun Kiinan kannalta.

Kiinan kannattaisikin nyt tehdä kaikkensa, jotta Ukrainan sota saataisiin loppumaan ja maailman taloustilanne paranemaan. Sillä on niin tiiviit taloudelliset kytkökset Yhdysvaltoihin ja sen liittolaismaihin, että niiden kärsiessä myös se kärsii. Kiinassa on jo esiintynyt voimakkaita mielenosoituksia tietyillä alueilla ja suurempien kansannousujen uhka kasvaa, jollei Kiina onnistu kääntämään talouttaan kasvuun. Kommunistisen puolueen ja tavallisten kiinalaisten välillä on vallinnut jo vuosia sanaton sopimus, jossa kansa hyväksyy diktatuurin vastapainona oman taloutensa jatkuvalle parantumiselle. Jos tavallisten kiinalaisten vauraus ei enää kasvakaan, eivät he enää hyväksy kommunistisen puolueen äärimmäistä valtaa ja puuttuvia vapauksia. 

Onneksi siitä jo on jotain merkkejä, että Kiina on alkanut patistaa Venäjää hakemaan diplomaattista ratkaisua. Venäjä hyväksyi sopimukset ukrainalaisen viljan saamiseksi maailman markkinoille. Tämän taustalla näkyy Kiinan kädenjälki.

Saksan ja Venäjän keskinäisriippuvuus kaasun kautta

Keskustelu Fortumin tytäryhtiön Uniperin pelastamisesta käy nyt kuumana. Suomalaiset poliitikot kertovat kovaan ääneen, kuinka he vastustavat suomalaisten veronmaksajien rahojen käyttämistä Saksan energiapolitiikassaan tekemien virheiden korjaamiseen. Ja Merkelin perintö näyttäytyy yhä surkeammassa valossa kun nähdään, miten tuhoisa lopputulos on seurannut Saksan riippuvuudesta venäläiseen kaasuun. Näin jälkikäteen on helppo todeta, että kammottavia virheitä on tehty monen toimesta:

1. Saksalaiset päästivät riippuvuuden venäläisestä kaasusta kasvamaan aivan liian suureksi.
2. Fortumin johto teki typerän päätöksen halutessaan ostaa Uniperista ison osuuden.
3. Suomalaiset poliitikot mokasivat, kun hyväksyivät Fortumin päätöksen ostaa puolet Uniperistä ja sen kaasubisneksestä.
4. Fortumin johto ja suomalaiset poliitikot tekivät uudestaan hölmön päätöksen, kun Fortum lisäsi omistustaan Uniperissä.

Mutta oliko alkuperäinen ajatus siitä, että Venäjä sidottaisiin tiukemmin Eurooppaan kaupan kautta todella niin typerä? Eräät maailman älykkäimmistä filosofeista ovat todenneet, että kansainvälinen kauppa on erinomainen keino vähentää sotia. Immanuel Kant kirjoittaa vuonna 1795 julkaistussa esseessään "Perpetual peace" (Päättymätön rauha) seuraavasti:

"The spirit of commerce, which is incompatible with war, sooner or later gains the upper hand in every state. As the power of money is perhaps the most dependable of all the powers (means) included under the state power, states see themselves forced, without any moral urge, to promote honorable peace and by mediation to prevent war wherever it threatens to break out."

Eli mitä enemmän valtiot harjoittavat kansainvälistä kauppaa, sitä epätodennäköisempää ja typerämpää niiden on ryhtyä sotimaan.

John Stuart Mill kannatti voimakkaasti kansainvälistä kauppaa ja uskoi sen kykyyn edistää rauhaa. Mill kirjoitti 1800-luvulla: "It is commerce which is rapidly rendering war obsolete." 

J.S. Mill ja Kant ovat vain pari esimerkkiä suurista ajattelijoista, jotka ovat tajunneet taloudellisten siteiden ehkäisevän tehokkaasti sotia. Sotiminen ei nimittäin ole yleensä rationaalista minkään valtion ja sen kansalaisten kannalta. Mutta ihmiset tekevät myös erittäin typeriä tekoja ja sotia on tapahtunut kautta aikojen, vaikka yleensä niistä on seurannut pelkkää kamalaa tuhoa kaikille osapuolille. Eli vaikka kauppasuhteet pienentävät sodan riskiä, eivät ne suinkaan poista sitä kokonaan.

Koska oli jatkuvasti olemassa mahdollisuus, että Venäjä käyttää kaasua aseenaan, olisi tähän mahdollisuuteen pitänyt varautua saksalaisten kannalta. Kukaan ei voi ikinä ennustaa tulevaisuutta, mutta sen erilaisiin enemmän tai vähemmän todennäköisiin vaihtoehtoihin tulisi varautua. Hyvä päätöksentekijä pyrkii tunnistamaan kaikki oleelliset mahdolliset tulevaisuuden kehityssuunnat eli skenaariot ja tekee sellaisia päätöksiä, jotka tuovat parhaan painotetun lopputuloksen riippumatta siitä, mikä näistä skenaarioista lopulta toteutuu. Viimeistään Krimin valtauksen jälkeen vuonna 2014 olisi pitänyt olla selvää, että on olemassa merkittävä mahdollisuus sille, että Venäjä jatkaa sotilaallisen voiman käyttöä eikä välitä pätkääkään kansainvälisestä laista. 

Eli Saksan oli erittäin järkevää aloittaa kaasun ostaminen Venäjältä 1970-luvulla. Tällöin tämä päätös perustellusti vähensi suursodan riskiä Neuvostoliiton ja lännen välillä. Maakaasulla käytävä kauppa oli erittäin hyödyllistä Länsi-Saksalle ja Neuvostoliitolle sekä myöhemmin NL:n hajottua Saksalle ja Venäjälle. Mutta Saksa antoi tämän mennä aivan liian pitkälle. Vuosien 1973 ja 1993 välillä Venäjältä Saksaan tulevan maakaasun määrä oli kasvanut 25 kertaiseksi. Ja ennen 2022 alkanutta Venäjän suurhyökkäystä Saksa hankki noin 50% maakaasustaan Venäjältä. Ei siis lainkaan ajateltu sitä mahdollisuutta, että Venäjä ryhtyy käyttämään kaasuriippuvuutta aseenaan.

Fortumin johdon ja suomalaisten omistajaohjauksesta vastaavien poliitikkojen olisi ehdottomasti samalla tavalla pitänyt huomioida myös se skenaario, että kaasuriippuvuudesta seuraa erittäin kallis lasku. Oli kauhea virhe huomioida päätöksenteossa vain ja ainoastaan yksi mahdollinen tulevaisuuden skenaario, jota Sipilä kommentoi vuonna 2017 näin:  "Tähän kauppaan ei liity ulko- ja turvallisuuspoliittisia ulottuvuuksia. Se lähtee ihan yhtiön omista tarpeista, ja yhtiön hallitus on katsonut tämän tarpeelliseksi." Sen sijaan Sipilän ja muidenkin päättäjien olisi pitänyt ajatella ja kommentoida Uniper-kauppoja jotenkin näin:

"Tähän kauppaan liittyy myös ulko- ja turvallisuuspoliittisia ulottuvuuksia, kuten monet ovat ansiokkaasti tunnistaneet. Me kuitenkin uskomme näiden riskien toteutumisen todennäköisyyden pieneksi verrattuna siihen mahdollisuuteen, että kaasukauppa Venäjän kanssa jatkuu tuottoisana myös tulevaisuudessa. Koska kuitenkin Venäjän hyökkäys Krimille on osoittanut, että Venäjä voi myös tehdä arvaamattomia päätöksiä, olemme päättäneet rajoittaa Fortumin maksimiomistuksen Uniperistä 25 prosenttiin. Tällöin vaikka epätodennäköinen kauhuskenaario toteutuisi, emme me suomalaiset joutuisi siitä niin paljoa kärsimään, koska Fortum pysyisi vähemmistöomistajana Uniperistä." 

 

Maksullinen kanava maahanmuutolle

Tarve päästä Eurooppaan ja epäviralliset reitit

Tarve parantaa omaa ja lähimmäisten elämänlaatua koskee lähes kaikkia ihmisiä kaikkialla maailmassa. Afrikkalaiset tietävät, että Euroopassa maksetaan korkeampia palkkoja Afrikkaan verrattuna jopa kaikkein heikoimmin palkatuista töistä. Esimerkiksi itäisessä Afrikassa sijaitsevan Kenian BKT henkeä kohden on noin 4000 euroa, kun otetaan huomioon ostovoimapariteetti (purchasing power parity). Saksassa vastaava on 50 000 euroa eli yli 12 kertaa suurempi kuin Keniassa.

Väestön ennustetaan jatkavan voimakasta kasvuaan Afrikan maissa, joten siellä tulee jatkossa olemaan vieläkin enemmän potentiaalisia Eurooppaan muuttajia. Ennuste on, että Afrikan maiden väestö vähintäänkin tuplaantuu vuoteen 2050 mennessä verrattuna nykyiseen. Ennusteiden mukaan varallisuus- ja elintasoerot Euroopan ja Afrikan välillä tulevat myös jatkumaan, joten halu tavoitella parempaa elämää muuttamalla Eurooppaan säilyy. Joidenkin arvioiden mukaan noin 1,2 miljardia ihmistä tulee pyrkimään Eurooppaan seuraavien 30 vuoden aikana Afrikasta ja Lähi-Idästä.

Tärkeimmät epäviralliset reitit Eurooppaan kulkevat Välimeren kautta. Alla oleva karttakuva näyttää Välimeren länsi-, keski- sekä itäosan kautta kulkevat tärkeimmät reitit. Näistä keskimmäinen reitti on kaikkein vaarallisin, koska siinä maahanmuuttajat joutuvat kulkemaan pisimmän merimatkan. On arvioitu, että keskimäärin yksi kymmenestä tätä reittiä yrittävästä kohtaa hukkumiskuoleman. Neljän vuoden aikana (2014 - 2018) tiedetään 13 000 maahanmuuttajan kuolleen tällä reitillä.

Laitonta maahanmuuttoa tukemaan on syntynyt hyvin organisoituja ja erittäin tuottoisia salakuljetusryhmiä. Eurooppaan haluavat maksavat salakuljettajille tuhansia euroja neuvoista ja erityisesti merimatkojen järjestämisestä. Tyypillinen hinta matkasta Saksaan näyttäisi nykyään olevan noin 5 000 euroa ja Isoon-Britanniaan noin 10 000 euroa. Matka Isoon-Britanniaan on kalliimpi, koska ensin laittoman maahantulijan täytyy päästä Ranskaan ja sitten sieltä vielä veneellä Isoon-Britanniaan. Eurooppaan haluavien täytyy turvautua vaarallisiin ja kalliimpiin vesireitteihin, koska lentoyhtiöt eivät ota kyytiinsä sellaisia matkustajia Schengen-alueelle, joilla ei ole tarvittavia viisumeja ja muita matkustusasiakirjoja. 

Lähes kaikki Eurooppaan haluavat turvautuvat salakuljettajien apuun. Tämän seurauksena salakuljettajat tienaavat vuodessa vähintään satoja miljoonia euroja sillä, että järjestävät reittejä Eurooppaan. Joidenkin arvioiden mukaan salakuljettajien tienestit ovat jopa useita miljardeja euroja vuodessa.  

Maahanmuuton estämiseen käytettävät voimavarat

Esimerkiksi Ranska ja Iso-Britannia käyttävät miljoonia euroja veneisiin ja miehistöihin, joilla partioidaan Ranskan ja Iso-Britannian välistä merialuetta yrittäessään torjua laitonta maahantuloa. Se on kuitenkin pitkälti hyödyntöntä, sillä partiointiveneet eivät pysty pysäyttämään veneillä matkaavia maahantulijoita. Tänä vuonna jo yli 25,000 maahantulijaa on ylittänyt Englannin kanaalin veneillä. Alla oleva kuvaaja näyttää tätä.

Frontexin tehtävänä on turvata EU:n ulkorajoja laittomalta maahanmuutolta. Siitä on tullut EU:n kaikkein suurin virasto, jolla on yli 750 miljoonan euron vuotuinen budjetti. Frontexin rahoittamisen lisäksi yksittäiset Euroopan maat käyttävät paljon rahaa myös omaan rajavalvontaansa, jonka tavoitteena on estää laitonta maahanmuuttoa. Iso-Britannia ei enää ole EU:n jäsen, mutta sekin käyttää noin 460 miljoonaa euroa vuodessa laittoman maahanmuuton torjuntaan.

Rajavalvonnan lisäksi EU käyttää vuosittain useita miljardeja euroja siihen, että Turkki ainakin sanoo pysäyttävänsä sen kautta Eurooppaan pyrkiviä. Samalla rahalla toki osallistutaan Turkissa jo olevien valtavien pakolaisleirien ylläpitoon.  

Uusi maksullinen reitti Eurooppaan ja sen hyödyt

Tällä hetkellä siis Eurooppaan pyrkivät ihmiset maksavat vuosittain satoja miljoonia jollei jopa muutamia miljardeja euroja salakuljettajille. Ja vastaavasti Euroopan maat käyttävät satoja miljoonia euroja tukkimaan näitä salakuljetusreittejä. Maahanmuuttajat ovat kuitenkin hyvin päättäväisiä ja monet yrittävät yhä uudelleen Eurooppaan pääsyä, jos eivät ensimmäisillä kerroilla onnistu. Rajojen vahtiminen aukottomasti on lähes mahdotonta, joten lopulta laiton maahanmuutto lähes aina onnistuu. Jollei sitten potentiaalinen maahanmuuttaja kuole vaarallisella matkalla.

Tämän takia kannattaisi lisätä virallisia ja laillisia maahanmuuttoreittejä. Esimerkiksi kannattaisi vakavasti harkita, voitaisiinko pääsyä Eurooppaan myydä sitä kaipaaville. Hinta per maahanmuuttaja voisi olla suurempi kuin mitä nyt salakuljetusta hoitavat rikolliset vaativat, koska tällainen virallinen reitti olisi paljon turvallisempi ja varmempi onnistumisen suhteen. Sopiva summa voisi olla vaikkapa 15 000 euroa per muuttaja. Eli nelihenkinen perhe pääsisi Eurooppaan maksamalla 60 000 euroa. 

Tällaisen summan kerääminen ei olisi helppoa. Tyypillinen syyrialainen esimerkiksi tienaa vuodessa vain noin 4 000 euroa. Sen vuoksi näin korkeita summia pystyvät todennäköisimmin maksamaan vain korkeasti koulutetut ja kotimaansa tulotasoon nähden korkeasti tienaavat henkilöt. Tällaisilla korkeastikoulutetuilla ja osaavilla henkilöillä olisi myös parhaat mahdollisuudet työllistyä Euroopassa. Korkea hinta myös karsisi niitä, joiden tavoitteena olisi tulla vain laiskottelemaan sosiaaliturvalla. Jos kaipaat helppoa elämää, niin tuskin olet valmis ensin raatamaan vuosikausia ja säästämään, vain jotta voit päästä elämään sosiaaliturvalla. 

Kun olisi tarjolla tällainen laillinen reitti maahanmuuttoa varten, vähentyisi kysyntä salakuljettajien tarjoamia reittejä kohtaan. Ja sen seurauksena voitaisiin säästää rajavalvonnan kustannuksissa. Frontexin ja muiden rajavalvontaviranomaisten budjeteista tehtyjen säästöjen sekä maahanmuuttomaksuista saatujen rahojen avulla voitaisiin sitten tehostaa tänne tulevien uusien asukkaiden kotouttamista. Eli tarjottaisiin tehokasta kielikoulutusta, tukea töiden hakuun sekä opastusta eurooppalaisiin tapoihin sekä kulttuuriin. Näin ikääntyvät Euroopan maat saisivat kipeästi kaivattua lisätyövoimaa ja enemmän nuoria.

Maahanmuuton vaikutus maan vaurauteen

Katsaus aihetta käsitteleviin tutkimuksiin

IMF:n tutkimus vuodelta 2016 toteaa, että maahanmuutto parantaa kehittyneen kohdemaan taloustilannetta. Lisäksi tutkimuksen perusteella maahanmuutosta saatavat hyödyt jakaantuvat kohdemaassa hyvinkin tasaisesti niin, että sekä rikkaimmat että köyhimmät hyötyvät yhtä paljon. Hyvin laajasti oletetaan, että jos korkeasti koulutettu ja osaava henkilö muuttaa maahan tekemään korkeapalkkaista työtä, niin kohdemaa hyötyy siitä. Tämä tutkimus kuitenkin väittää, että myös heikon ammattitaidon maahanmuutto olisi yleensä positiivista kohdemaalle.

Toinen, tuoreempi IMF:n tutkimus erottelee taloudellisista syistä johtuvan maahanmuuton pakolaisuudesta johtuvasta maahanmuutosta. Tämäkin tutkimus toteaa, että jos köyhästä maasta muutetaan vauraaseen maahan työntekoa varten, niin silloin se hyödyttää kohdemaan taloutta. Mutta maahan tulevat pakolaiset sen sijaan kuormittavat kohdemaan taloutta. Pakolaisten osuus kaikista maahanmuuttajista on kasvanut tasaisesti vuodesta 2005 lähtien, minkä takia yhä suurempi osa maahanmuutosta on kohdemaan taloudelle haitallista.

Sama tutkimus ennustaa, että seuraavien 30 vuoden aikana maahanmuutto köyhistä Afrikan maista Eurooppaan jatkaa kasvuaan. Ennusteen mukaan Saharan eteläpuolisesta Afrikasta muuttaisi Eurooppaan vuoteen 2050 mennessä 20 miljoonaa henkeä. Tutkimuksen mukaan kuitenkin enimmäkseen varakkaat Euroopan kohdemaat tulevat hyötymään tästä maahanmuutosta taloudellisesti, jollei sitten pakolaisuuden osuus kasva vielä merkittävästi suuremmaksi. 

Oleellisimmat tulokset on tiivistetty alla olevaan kuvaan. Year 1 kuvaa äkillisen maahanmuuttoaallon vaikutuksia heti aallon jälkeen ja Year 5 viisi vuotta myöhemmin. 

Erityisesti ikääntyvä Eurooppa hyötyy maahanmuutosta, koska sen avulla korvataan ikääntymisestä aiheutuvaa työikäisen väestön vähenemistä.

Brittiläinen "Department for International Development" päätyy myös hyvin samanlaisiin johtopäätöksiin omassa tutkimuksessaan siitä, miten köyhistä maista rikkaisiin maihin suuntautuva maahanmuutto vaikuttaa rikkaisiin kohdemaihin. Eli pidemmällä tähtäimellä rikkaiden Euroopan maiden bruttokansantuote kasvaa nopeammin, jos niihin suuntautuu enemmän maahanmuuttoa. 

Miten saada talouskasvua lisäämällä osaavan työvoiman määrää

Aikaisemmassa blogikirjoituksessani kerroin, kuinka yksi talouskasvua edistävä tekijä on osaavan työvoiman määrä. Ja sen suhteen näyttää erityisen synkältä.

Tilastokeskuksen väestöennuste kertoo kutistuvasta työikäisten joukosta

Tilastokeskuksen ennusteen mukaan työikäisen (15–64-vuotiaiden) väestön määrä oli Suomessa suurimmillaan vuonna 2009, jolloin heitä oli maassamme 3,6 miljoonaa. Vuosien 2010–2018 välisenä aikana työikäisten määrä on vähentynyt 122 000 henkilöllä. Seuraavan kahden vuosikymmenen vuoden aikana työikäisen väestön ennustetaan vähenevän hitaammin eli 111 000 henkilöllä vuoteen 2040 mennessä.

Työikäisen väestön määrän väheneminen kiihtyisi syntyvyyden laskusta johtuen 2040-luvulla. Vuosien 2041-2050 aikana työikäinen väestö vähenisi 132 000 henkilöllä ja 2051-2060 edelleen 163 000 henkilöllä. Vuoden 2060 lopussa työikäisen väestön määrä olisi 3,19 miljoonaa henkilöä, mikä on runsaat 400 000 henkilöä nykyistä vähemmän.

Miten saada lisää työvoimaa Suomeen

Vaikka syntyvyys lähtisikin heti huomenna hurjaan nousuun, ei se auttaisi työikäisen väestön osalta kuin vasta vuoden 2040 paikkeilla. Sen takia jos osaavaa työvoimaa halutaan lisätä seuraavien muutaman vuoden aikana, on käytössä kaksi keinoa:

1. Täytyy saada suurempi osa Suomessa jo olevista työikäisistä töihin
2. Suomeen tarvitaan lisää työikäisiä, jotka haluavat ja pystyvät töihin

Keskityn tässä kirjoituksessa kohtaan 2, sillä Boston Consulting Group julkaisi sopivasti hetki sitten aiheeseen liittyvän laajan tutkimuksen. Tutkimuksen mukaan ylipäätään noin 60% kyselyyn vastanneista voisi harkita toiseen maahan muuttamista työn takia.

Alta näkyy, mitkä maat ovat houkuttelevimpia kohteita työperäiselle maahanmuutolle eri vuosina.

Raportin mukaan Suomi on maailman 22. houkuttelevin maa kansainväliselle työvoimalle. Vuonna 2018 Suomi oli sijalla 21. Suomeen töihin haluaisivat ennen kaikkea virolaiset, jotka olivat listan kärjessä myös vuonna 2018. Myös muut halukkaimmat töihin tulijat ovat itäisestä Euroopasta ja idästä eli Venäjältä, Latviasta, Turkista ja Kosovosta.

Tämä on ihan kohtuullinen tulos, mutta esimerkiksi Ruotsi on ollut tässä samassa selvityksessä aiemmin (2014) kymmenen parhaan joukossa. 

Kansainvälisen kaupan ja ulospäinsuuntautuneisuuden yhteys valtioiden menestykseen, osa 3

Suosittelen aloittamaan ensimmäisestä osasta. 

Toisen maailmansodan jälkeinen globalisaation mahtiaika

Toisen maailmansodan päättymisestä lähtien kansainvälisen kaupan tullimaksut ovat laskeneet selvästi. Globaalit tullimaksut vähenivät noin 20%:sta prosentista noin 5%:iin tullattavan tavaran arvosta. Heti toisen maailmansodan jälkeen tullimaksuja alennettiin GATT-järjestelmän kautta. GATT tuli voimaan 1948 ja sen tarkoituksena oli helpottaa kansainvälistä kauppaa. Mukana oli alussa 19 maata. Kun GATT päättyi vuonna 1995, mukana oli 128 valtiota.

Alkuvaiheessa köyhät kehitysmaat eivät olleet lainkaan mukana GATTissa. Monet kehitysmaat ja kehittyvät maat pyrkivät kansainvälisen kaupan sijasta suojaamaan omaa tuotantoaan ja kehittämään tuontia korvaavaa teollisuutta. Näin toimivat erityisesti Latinalaisen Amerikan maat. Niiden talouskasvu olikin paljon heikompaa kuin kansainväliseen kaupankäyntiin avoimemmin suhtautuneissa maissa. On arvioitu, että vuonna 1970 noin 3% kaikista vientiin menneistä valmistetuista tuotteista tehtiin köyhemmissä, kehittyvissä maissa. Kahdessakymmenessä vuodessa kehittyvissä maissa valmistettujen tuotteiden osuus maailman viennistä oli kasvanut 18%:iin.

1950-luvun alusta 1970-luvun alkuun maailmanlaajuinen teollisuustuotteiden kauppa kasvoi kymmenkertaiseksi. Talouden globalisaatio ja kansainvälistyminen moninkertaistivat maailmantalouden tuotantokapasiteetin, koska ne sallivat paljon aikaisempaa pidemmälle erikoistuneen kansainvälisen työnjaon. Tämä niin sanottu kulta-aika oli vapaakaupan, pääoman vapaan liikkumisen ja vakaiden valuuttojen aikaa. Tätä kaikkea edistivät Yhdysvaltojen johtajuus sekä dollarin ylivoimainen asema. Myös kommunismin pelko ja kylmä sota kannustivat Yhdysvaltoja tukemaan kansainvälistä kauppaa.

WTO perustettiin vasta 1995, vaikka sen kaltaista organisaatiota oli kaivattu jo monia vuosia. Aikoinaan WTO:n edeltäjää ITOa vastustivat erilaiset liiketoimintaryhmät. ITOn pelättiin esimerkiksi olevan liian byrokraattinen tai sen epäiltiin edistävän sosialistista suunnittelua.

Eri maiden henkeä kohti laskettujen bruttokansantuotteen kehittymistä kuvaavien tilastojen valossa näkee selvästi, että viennillä ja taloudellisella kasvulla on voimakas positiivinen korrelaatio. Samaan aikaan kun kehittyvien maiden vienti kasvoi, niin samalla niiden talous kasvoi. Viennin kasvulla näyttäisi olevan myös selvä positiivinen korrelaatio työvoiman koulutustason kasvun kanssa.

Globalisaation kritiikkiä vauraissa länsimaissa ja vastausta siihen

Vuonna 1993 Yhdysvaltojen presidentti Bill Clinton kannatti voimakkaasti kauppaliittoa Meksikon ja Kanadan kanssa. NAFTA tulikin voimaan vuonna 1994. Sen jälkeiset vuodet olivat hyviä USAn talouden ja myös valmistavan teollisuuden kannalta. Näiden myönteisten vapaamman kaupan seurausten rohkaisemana Clinton tuki Kiinan liittymistä WTOn jäseneksi vuonna 2000. Kiinan pääsy WTOn jäseneksi aiheutti kuitenkin yllättävän suuren ja nopean vaikutuksen koko maailman teollisuustuotteiden viennin markkinaosuuksiin. Vain muutama vuosi WTO:hon liittymisensä jälkeen vuonna 2013 Kiinalla oli hallussaan 20% maailman teollisuustuotteiden viennistä. Reilut 10 vuotta aiemmin Kiinan osuus oli ollut vain 2%. Kiinasta tuli siis hyvin nopeasti koko maailman tehdas.

Tällä oli suuri vaikutus muiden maiden teollisuustuotantoon. Esimerkiksi Yhdysvalloista katosi nettona noin 6 miljoonaa valmistavan teollisuuden työpaikkaa vuosina 1999-2011 eli vain muutamassa vuodessa. Ainakin viidesosa näistä työpaikoista menetettiin suoraan Kiinan kilpailun vuoksi. Myös muissa maissa ne teollisuuden alat, jotka kilpailivat kiinalaisten kanssa, menettivät työpaikkoja. Kiinan tapausta voidaan kuitenkin perustellusti pitää poikkeuksena, sillä useimpien vapaakauppasopimusten seurauksena molemmat osapuolet ovat hyötyneet. Kiinan ja länsimaiden välillä tilannetta pahentaa länsimaiden kannalta se, että kiinalaiset kuluttavat niin pienen osan tuloistaan.

Vaikka Kiinan muuttuminen maailman tehtaaksi onkin vienyt teollisuuden työpaikkoja länsimaista, ovat länsimaiden kuluttajat hyötyneet tästä entistä halvempien tuotteiden muodossa. On tutkittu, että ilman vapaata kauppaa köyhin kymmenys kuluttajista menettäisi yli 60% ostovoimastaan. Tullien asettaminen kiinalaisten tuotteiden esteeksi huonontaisi siten merkittävästi Euroopan ja USA:n köyhimpien elintasoa. Ja täytyy muistaa, että Kiinassa ja muissa kehittyvissä talouksissa vapaakauppa on nostanut valtavan joukon ihmisiä ylös köyhyydestä ja parantanut merkittävästi heidän elämänlaatuaan. Globaalista näkökulmasta katsottuna vapaan kaupan edut ovat siten kiistattomat. 

Tässä jutussa käytetyt lähteet

Broadberry, Stephen. Accounting for the great divergence, 2013.

Findlay, Ronald ja O’Rourke, Kevin. Power and Plenty: Trade, War, and the World Economy in the Second Millennium, 2007.

Galor, Oded ja Mountford, Andrew. Trading population for productivity, 2008.

Heikkinen, Sakari. Globaali talous –kurssin luentokalvot ja luennot, 2016.

Hobsbawm, Eric. Äärimmäisyyksien aika, 1999.

Mandle, Jay R. Globalization and the poor, 2003.

The Economist lehden numero 1.-7.10.2016

Kansainvälisen kaupan ja ulospäinsuuntautuneisuuden yhteys valtioiden menestykseen, osa 2

Tämä on suoraa jatkoa edelliselle kirjoitukselleni.

Ensimmäinen globalisaatiokausi

Kansainvälinen kauppa kasvoi vain noin 1% vuodessa ajanjaksolla 1500-1800. Napoleonin sotien jälkeen kansainvälinen kauppa on kasvanut selvästi nopeammin. Keskimääräinen kasvuvauhti on ollut noin 3,5% vuodessa. Ensimmäinen merkittävä talous, joka vapautti kansainvälistä kauppaa, oli Britannia. Britannialla olikin maailman korkein BKT per henki 1800-luvun puolivälissä eli jälleen kaupan avoimuuden ja väestön taloudellisen hyvinvoinnin välillä nähdään selvä korrelaatio. Tullien madaltaminen levisi myös muihin Länsi-Euroopan maihin siten, että 1870-luvun puolivälissä keskimääräiset tullit olivat enää 9-12% tuotteiden arvosta. Samanaikaisesti kuljetuskustannukset laskivat, mikä helpotti entisestään kansainvälistä kauppaa. 

Vastaliike suojelemaan oman valtion maanomistajia lähti kuitenkin liikkeelle 1870-luvun loppupuolelta. Monet Euroopan valtiot nostivat takaisin aiemmin laskeneita tuontitulleja. 1800-luvulla siis ensin kauppa vapautui ja tulleja sekä muita kaupan esteitä madallettiin. Sitä seurasi kuitenkin vastaliikkeenä uudelleen herännyt protektionismi. Näin jälleen nähtiin, että globalisaatiossa tapahtuu aaltoliikettä. Ensin se voimistuu ja sitten taas vähenee ainakin suhteessa kansainvälisen kaupan potentiaaliseen tasoon.

Noin vuosina 1850 - 1914 kansainvälinen kauppa erityisesti Atlantin yli kasvoi ennen näkemättömän suureksi. Tällä globalisaation kaudella kansainvälinen kauppa keskittyi erityisesti Euroopan valtioihin ja alueisiin, joille eurooppalaiset olivat muuttaneet sankoin joukoin kuten Yhdysvaltoihin. Tuona aikana kaikki valtiot eivät lähteneet vapaaehtoisesti mukaan globalisaatioon. Esimerkiksi Kiina ja Japani pakotettiin vapaaseen kansainväliseen kauppaan. Samoin kävi monille muillekin Aasian maille ja myös Afrikan valtioille. Ennen erittäin suljetun talouden nopea, väkisin ulkoapäin määrätty vapautuminen aiheutti dramaattisia muutoksia, jotka eivät useinkaan olleet positiivisia näille maille.

1800-luvulla kansainvälisessä kaupassa tapahtui siis selvä muutos aikaisempaan verrattuna. Tätä aikaa kutsutaankin ensimmäiseksi globalisaatiokaudeksi. Poliittisia päätöksiä merkittävämpi kaupan edistäjä olivat kuitenkin rautatiet ja höyrylaivat, joiden avulla tuotteiden kuljetuskustannukset laskivat huomattavasti. Kultakantaan sidotut valuuttakurssit helpottivat myös osaltaan kansainvälistä kauppaa.

 

 

Kansainvälisen kaupan ja ulospäinsuuntautuneisuuden yhteys valtioiden menestykseen, osa 1

Tarkastelen muutamassa blogikirjoituksessa valtioiden harjoittaman kansainvälisen kaupan ja yleensäkin ulospäinsuuntautuneisuuden yhteyttä valtioiden menestykseen. Menestyksellä tarkoitan valtion kansalaisten hyvinvointia ja sen kehitystä. Koska hyvinvoinnin arviointi on hankalaa, joudutaan yleisesti tyytymään henkeä kohden laskettuun bruttokansantuotteeseen. Viime aikoina globalisaatiosta ja sen vaikutuksista kansalaisten hyvinvointiin on keskusteltu paljon. Välillä keskustelu on mennyt hyvinkin kiivaaksi ja monet merkittävät poliittiset päättäjät useissa eri länsimaissa ovat asettuneet vastustamaan kansainvälistä kauppaa sekä ihmisten vapaata liikkumista maiden välillä. Näkyvimmät esimerkit globalisaation vastustajista ovat Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ja Ranskan presidentiksi pyrkivä Marine Le Pen. 
 

Globalisaation vaiheet kautta historian

Kansainvälisen kaupan ja yleisemminkin globalisaation määrä on vaihdellut eri aikoina. Yleisenä trendinä globalisaation määrä on kasvanut sitä mukaan, kun teknologinen kehitys on mahdollistanut tehokkaamman ihmisten, ajatusten ja tavaroiden siirtämisen maiden välillä. Kuitenkin tämän yleisen trendin ympärillä on ollut paljon vaihtelua. Välillä globalisaatiota on ollut paljon vähemmän kuin mihin teknologian taso olisi antanut mahdollisuuksia. Esimerkiksi hallitsijat ovat toisinaan määränneet, että rajat täytyy pitää kiinni ja kanssakäymistä muiden kansojen kanssa tulee vähentää. 
 

Globalisaatiolla voidaan nähdä taloushistorian kannalta esimerkiksi seuraavat vaiheet. Näistä ensimmäinen on eurooppalaisen maailmantalouden synty ja laajentuminen 1400-luvulta lähtien. Varsinainen ensimmäinen globalisaatiokausi alkoi 1800-luvun puolivälistä ja kesti ensimmäiseen maailmansotaan saakka. 1970-luvulta 2010-luvun alkuun ulottuvaa aikaa voidaan kuvata megaluokan globalisaatioksi. Aivan viime aikoina useat taloustieteilijät ovat ilmoittaneet, että kaikkein kiihkein globalisaation aikakausi olisi nyt päättymässä. Erilaiset protektionismia kannattavat poliittiset päättäjät voivat vähentää kansainvälistä kauppaa tai ainakin hidastaa sen kasvua.

Kansainvälisyys antiikin ajoilta noin vuoteen 1500 saakka

Kansainvälinen kauppa tuli ensimmäisen kerran mahdolliseksi yli laajemman alueen noin 3000 vuotta sitten, jolloin oli muodostunut yhtenäinen sivilisaatiovyöhyke Euroopasta Aasiaan. Ajanjakso noin 600 eaa - 500 jaa on kansainvälisen kaupan kehittymisen aikaa. Ilman kehittynyttä kaupankäyntiä eri alueiden kesken ei Rooman valtakunta olisi voinut kasvaa niin mahtavaksi imperiumiksi, kuin mitä se oli loistonsa aikoina. Rooman valtakunnan hajottua ja muidenkin Euraasian klassisten sivilisaatioiden kriisin aikoina kansainvälinen kauppa väheni taas hetkellisesti. Kuitenkin taas jo noin vuonna 1000 käytiin merkittävää kansainvälistä kauppaa. Esimerkiksi läntisestä Euroopasta vietiin miekkoja ja orjia islamilaiseen maailmaan. Itä-Aasiasta puolestaan vietiin silkkiä ja posliinia islamilaiseen maailmaan. 

Erityisesti Kiina hallitsi kansainvälistä kauppaa vuoden 1000 paikkeilla ja hallinta säilyi 1400-luvun lopulle saakka. Muutenkin Kiina oli tuolloin selvästi maailman globaalein valtio. Kiinan aarrelaivastot hallitsivat meriä vielä 1400-luvulla. Kiina oli tuolloin teknisesti paljon edellä takapajuista Eurooppaa. Tällä mahtavalla valtiolla oli kaikki edellytykset säilyttää merien herruus ja jatkaa menetyksellisiä löytöretkiä yhä kaukaisemmille rannoille. Yllättäen 1400-luvun lopussa Kiinan laivastojen tutkimusmatkat kuitenkin lakkasivat sisäisten poliittisten valtataisteluiden takia. Kiinassa eunukit ja heidän vastustajansa kiistelivät vallasta. Eunukit hävisivät tämän sisäisen valtataistelun ja koska heidät liitettiin laivastoihin, eunukkien vastustajat määräsivät laivamatkat lopetettaviksi ja telakat purettaviksi. Voidaankin todeta, että lähes yhdellä poliittisella päätöksellä laivastot ja merimatkat lopetettiin koko Kiinassa.

Euroopassa sen sijaan kehitys lähti aivan toiseen suuntaan. 1400-luvun eurooppalaiset valtiot kilvoittelivat keskenään uskaliaiden merimatkojen toteuttajina ja halu löytää uusia merireittejä oli valtaisa. Toisaalta valtioiden hajanaisuus mahdollisti erilaiset innovaatiot, mutta toisaalta Euroopan valtiot olivat kuitenkin riittävästi tekemisissä toistensa kanssa, jotta keksinnöt ja teknologiat saattoivat levitä valtiosta toiseen. Teknologia on yleensäkin kehittynyt parhaiten sellaisilla alueilla, joissa on riittävän erilaisia kulttuureita sekä valtioita, jotka kuitenkin ovat tiiviisti tekemisissä keskenään. Euroopassa toisistaan itsenäiset pienet valtiot ja ruhtinaskunnat kehittelivät kukin erilaisia asioita. Kiinassa sen sijaan yksi hallitsija tai hallitsijaluokka saattoi yhdellä päätöksellä sulkea tai pysäyttää koko valtavan alueen. Ja näin tapahtuikin 1400-luvun lopulla.

Euroopan valtiot hyötyivät valtavasti uusien kauppareittien avaamisesta Aasiaan ja Amerikkoihin. Venetsian vaurastuminen toimii hyvänä esimerkkinä kansainvälisen kaupan ja siirtomaiden tuomista rikkauksista. Jälkikäteen tarkasteltuna näyttää selvältä, että Kiinan talous kärsi suuresti sisäpoliittisesta päätöksestä sulkea valtion rajat ja lopettaa merimatkat. 1400-luvulla alkoikin niin sanottu suuri erkaantuminen Euroopan ja Aasian maiden talouksien välillä. Ennen 1400-luvun alkua Kiinassa BKT henkeä kohden oli paljon korkeampi kuin Englannissa. Erkaantumisen seurauksena vuonna 1850 Kiinan BKT henkeä kohden oli tippunut 600 dollariin, kun taas Englannin oli noussut 3000 dollariin.

Monet taloushistorioitsijat ovat tutkineet kansainvälisen kaupan, demografisen kehityksen sekä henkeä kohden laskettujen tulojen välisiä yhteyksiä. Kansainvälisellä kaupalla on suuri merkitys väestönkasvuun ja henkeä kohden laskettujen tulojen kehitykseen, mutta vaikutus vaihtelee sen suhteen, miten teollistunut kansainvälistä kauppaa harjoittava valtio on. Teollistuneilla mailla kansainvälisen kaupan myötä saadut varat on tyypillisesti sijoitettu parantamaan koulutusta sekä tuottavuutta per työntekijä. Sen sijaan vähemmän teollistuneissa maissa kansainvälisen kaupan myötä saadut rikkaudet ovat suuntautuneet pääasiassa kasvattamaan väestöä. 

 

1400-luvun alun Englannissa oli pula osaavasta työvoimasta. Tämä juontui osittain 1300-luvulla riehuneesta mustasta surmasta ja sen aiheuttamasta suuresta väestönkadosta. Toisaalta Englannissa oli kehittynyt sellaisia yhteiskunnallisia instituutioita, jotka olivat mahdollistaneet pidemmälle menevän erikoistumisen erilaisiin ammatteihin. Uusien kauppareittien avautuminen ja sen myötä lisääntynyt kansainvälinen kauppa tukivat tätä jo käyntiin lähtenyttä erikoistumista, sillä osaamista vaativille tuotteille tuli entistä enemmän kysyntää. Tämä kannusti panostamaan enemmän työvoiman koulutukseen, mikä puolestaan lisäsi uusien teknologisten keksintöjen määrää.

Sen sijaan esimerkiksi Intiassa, joka oli 1500-luvulla Aasian maista kaikkein avoimimmin kansainväliseen kauppaan suhtautuva alue, kansainvälisen kaupan lisääntyminen vaikutti eri tavalla. Intiassa halpaa ja vain vähän koulutettua työvoimaa oli paljon enemmän kuin sen kanssa kauppaa käyvissä eurooppalaisissa valtioissa. Intialla oli siis suhteellinen etu tuottaa tuotteita, joiden valmistukseen tarvittiin runsaasti halpaa työvoimaa. Kansainvälisen kaupan kasvu lisäsi tämän takia kouluttamattoman työvoiman kysyntää, minkä seurauksena kaupankäynnin tuoma varallisuus investoitiin enemmänkin väestön määrän kasvattamiseen kuin kansan koulutustason lisäämiseen.