Torstaina nähtiin näiden eduskuntavaalien luultavasti mielenkiintoisin vaalitentti, kun eduskuntaan pyrkivät 13 pienpuoluetta pääsivät esiintymään televisiossa. Tentin voi katsoa Yle Areenasta: https://areena.yle.fi/1-64958651
Pienpuolueiden ansiosta jokaisella äänestäjälle luulisi löytyvän sopiva puolue, sillä ne kattavat niin laajasti erilaisia näkemyksiä laidasta laitaan. Alla oleva puolueiden arvokartta kiteyttää hyvin eri puolueiden painotukset:
Esimerkiksi jos joku kaipaa vasemmistolaista talouspolitiikkaa ja haluaa suojella luontoa voimakkaasti, mutta ei voi sietää maahanmuuttajia, niin tällaiselle löytyy luultavasti sopiva ehdokas Sinimustan liikkeen natsien joukosta. Vastakkaisesta kulmasta puolestaan löytyy Liberaalipuolue niille, jotka haluavat oikeistolaisempaa talouspolitiikkaa, mutta ovat arvoliberaaleja.
Osa pienpuolueista edustaa toki aivan kammottavia ideologioita ja valitettavan moni niistä näyttää olevan joko typeryyttään tai ostettuna Kremlin puolella. Kolmestatoista pienpuolueesta esimerkiksi vain seuraavat kannattavat Ukrainan aseellista tukemista taistelussa Venäjää vastaan: eläinoikeuspuolue, avoin puolue, feministinen puolue, korjausliike, piraattipuolue, liberaalipuolue ja sinimusta liike. Kaikkein selvimmin Kremlin taskussa on Valta kuuluu kansalle -puolue, johon kuuluvat mm. sellaiset Venäjän ystävät kuin Ano Turtiainen ja Johan Bäckman.
Onneksi pienpuoluetentissä kuultiin myös järjen ääntä. Oma suosikkini oli luonnollisesti Liberaalipuolueen puheenjohtaja Lassi Kivinen. Hän toi mielestäni hyvin esiin puolueensa leikkauslistaa samalla korostaen, että valtion ydintehtävistä kuten perusturvasta, terveydestä, puolustuksesta ja koulutuksesta ei leikattaisi. Pääpaino leikkauksista kohdistuisi yritystukiin sekä aluetukiin, jotka tutkitusti ovat pääasiassa rahan tuhlausta. Liberaalipuoluetta olen kehunut aiemmin näissä kirjoituksissani:
- Liberaalipuolueen puolueohjelmasta löytyy paljon hyvää
- Enemmän sairaanhoitajia vai isommat voitot suuryrityksille
Samoin Piraattipuolueen, Eläinoikeuspuolueen ja Korjausliikkeen kommentit olivat pääasiassa ihan fiksuja. Avoimen puolueen Petrus Pennasen vastauksia myös kuunteli mielellään, sillä hän esiintyi hyvin ja erittäin värikkäästi. Toki osa Avoimen puolueen ideoista tuntui tahallisen liioitelluilta ja utopistisiltä, mutta välillä kaivataan villejäkin ideoita. Oli Pennaselle myös helpommin toteutettavia hyviä ehdotuksia. Esimerkiksi kannabiksen laillistaminen olisi erittäin järkevä muutos.
Tietyllä tapaa pelottavin ja erikoisin puhuja oli Sinimustan liikkeen puheenjohtaja Tuukka Kuru. Hän nimittäin esiintyi loogisesti järkevästi ja osasi perustella kantansa johdonmukaisesti tukeutuen liikkeen fasistiseen sekä äärimmäisen rasistiseen ideologiaan. Esimerkiksi on loogisesti järkevää suojella voimakkaammin suomalaista luontoa, jos ajaa omavaraisuuden lisäämistä ja haluaa suomalaisten pärjäävän vielä sadankin vuoden päästä luonnon varassa. Olen siis monesta asiasta täysin eri mieltä näiden natsien kanssa, mutta Tuukka Kurun kaltaisen johtajan avulla pelkään heidän voivan saada jopa jonkinverran kannatusta. Muut kammotuspuolueet kuten Kristallipuolue taas vaikuttavat niin sekopäisiltä ja harhaisilta, että ne tuskin saavat ääniä.
Pienpuolueiden tenttiä katsoi mieluummin kuin isojen puolueiden paristakin syystä. Osallistujat uskalsivat rohkeasti kertoa, mitä mieltä he ja heidän puolueensa todella ovat. Isojen puolueiden kohdalla puheenjohtajat ovat päinvastoin usein äärimmäisen varovaisia ja ympäripyöreitä tenttivastauksissaan. Toisekseen pienpuoluetentissä kukin odotti kiltisti vuoroaan ja antoivat toisten puhua loppuun ilman päälle huutelua. Tentin juontaja Marja Sannikka teki erinomaista työtä ja samanlaista jämäkkyyttä toivottaisiin myös isojen puolueiden tenteissä.
Monet voivottelevat sitä, miten hankalaa pienpuolueiden on saada vaaleissa läpi ehdokkaitaan. Helppoahan se ei toki ole, mutta ei se ole myöskään mitenkään mahdotonta. Hyvä esimerkki täysin uuden puolueen mahdollisuudesta menestyä on virolainen Eesti 200 -puolue, joka sai viron parlamenttivaaleissa peräti 13,3% äänistä ja 14 paikkaa. https://en.wikipedia.org/wiki/Estonia_200
VastaaPoista