tiistai 29. marraskuuta 2022

Kannabis lailliseksi

Kannabiksen laillistaminen näyttää saavan paljon puolestapuhujia. Sitä tukeva kansalaisaloite on kerännyt jo yli 21 000 kannatusilmoitusta. Saksa on laillistamassa kannabiksen viihdekäytön. Sveitsissä aloitettiin syksyllä kokeilu kannabiksen laillistamisesta. Ja Yhdysvalloissa yhä useampi osavaltio on tehnyt kannabiksen myymisestä täysin kunniallista ja laillista liiketoimintaa.

Kannabiksen laillistamisen terveysvaikutukset

Yksi syy vastustaa kannabiksen laillistamista ovat sen aiheuttamat terveyshaitat. Kannabis ei ole myrkyllistä suurinakaan annoksina. Kannabismyrkytykseen ei tiettävästi kukaan ole koskaan kuollut. Kannabis ei myöskään ole erityisen voimakkaasti riippuvuutta aiheuttava. Esimerkiksi kuningas alkoholi aiheuttaa paljon herkemmin riippuvuutta.

Huumausaineen käytöllä on kuitenkin myös selviä terveydelle haitallisia vaikutuksia. Kannabista nauttinut henkilö on suuremmassa vaarassa joutua erilaisiin onnettomuuksiin, samaan tapaan kuin alkoholista juopuneet henkilöt. Lisäksi kannabiksen pitkäaikaisen käytön ja erilaisten mielenterveysongelmien välillä on selvä korrelaatio. Jos kannabista käyttää useita kertoja viikossa useiden vuosien ajan, sen on osoitettu heikentävän muistia ja ajattelua. Mutta tässäkin on hyvä verrata näitä vaikutuksia alkoholin käyttöön. Jos joku juo ankarasti useita kertoja viikossa useiden vuosien ajan, ovat alkoholin vaikutukset aivoihin paljon tuhoisammat. 

Useat tutkimukset ovat todenneet, että useimmille aikuisille kohtuullinen kannabiksen käyttö ei aiheuta terveysongelmia. Ei se toisaalta ole myöskään yleisesti terveyttä edistävä ainesosa, kuten jotkut marihuanan puolustajat väittävät. Se saattaa auttaa tiettyihin vaivoihin kuten epilepsiaan, mutta normaaleille terveille aikuisille ei siitä ole viihdearvoa suurempaa hyötyä.

Marihuanaa käytetään jo nyt laajasti Suomessa. Päihdetutkimuksen mukaan:

  • noin 800 000 suomalaista on kokeillut kannabista.
  • vuoden aikana kannabista käyttää noin 280 000 ja kuukauden aikana noin 100 000 suomalaista. 
  • päivittäiskäyttäjiä on noin 10 000. 

Jos kannabis laillistettaisiin, lisäisi se todennäköisesti ainakin jossain määrin marihuanan käyttöä. Yhdysvalloissa tehtyjen tutkimusten mukaan kannabiksen käyttö on kasvanut noin 20% niissä osavaltioissa, joissa kannabis on laillistettu. Alla oleva kuvaaja näyttää, miten marihuanan käyttö on kehittynyt suhteessa siihen vuoteen, milloin se laillistettiin kyseisessä osavaltiossa.



Taloudelliset vaikutukset

Kaikkein merkittävin seuraus kannabiksen laillistamisesta Yhdysvaltojen tietyissä osavaltioissa on ollut sen vaikutus osavaltioiden verotuloihin. Ne ovat saaneet laillisen kannabiksen myynnistä merkittävän lisätulonlähteen. Esimerkiksi Colorado kerää noin 20 miljoonaa dollaria verotuloja kuukaudessa viihdekäyttöön tarkoitetusta kannabiksesta. Tämä tekee vuodessa noin 240 miljoonaa dollaria ja vastaa reilua puolta prosenttia koko osavaltion budjetista. 

Vaikutukset rikollisuuteen

Yhdysvalloista saatu data on osoittanut melko vakuuttavasti, että laillinen kannabis on syrjäyttänyt rikollisten pyörittämän kannabisbisneksen lähes kokonaan niissä osavaltioissa, joissa marihuana on laillistettu. Ei ole myöskään mitään näyttöä tukemaan vanhaa porttiteoriaa, ainakin laillisen kannabiksen kohdalla. Muiden huumeiden kuten kokaiinin käyttö ei näytä kasvaneen lainkaan marihuanan laillistamisen seurauksena. Yleensäkään muiden rikosten määrä ei näytä muuttuneen lainkaan kannabiksen laillistamisen seurauksena.

Tällä hetkellä poliisien resursseja tuhraantuu kannabiksen vastaiseen toimintaan. Lisäksi kannabis-viljelmiin voi törmätä mitä oudoimmissa paikoissa, kun sitä yritetään tehdä piilossa virkavallalta. 

Yhteenveto

En suosittele marihuanan käyttöä. Fakta kuitenkin on, että useat suomalaiset käyttävät jo tällä hetkellä kannabista siitä huolimatta, että se on laitonta. Olisin mielestäni paljon parempi, että kannabiskauppaa hoidettaisiin valvotusti ja laillisesti sen sijaan, että nyt siitä hyötyvät rikolliset. Kannatankin kannabiksen viihdekäytön laillistamista. Sen myyntiin tulee kuitenkin laittaa riittävän korkea haittavero, jotta valtiolle saadaan riittävästi verotuloja ja hinta pysyy sen verran korkeana, jotta käyttö pysyy vain satunnaisena.

Lisätietoja aiheesta

https://www.cato.org/policy-analysis/effect-state-marijuana-legalizations-2021-update


   

5 kommenttia:

  1. Vihreiden puoluekokous päätti vuosi sitten kannattaa, että kannabiksen kieltolaki kumotaan ja kannabiksen käyttö, hallussapito, valmistus ja myynti sallitaan. Yksikään toinen eduskuntapuolue ei ole vielä kokonaisuutena asettunut laillistamisen kannalle, vaikkakin Kokoomusnuoret ovat tätä halunneet jo pidemmän aikaa. Mutta pääpuolue Kokoomus on selvästi vastaan.

    VastaaPoista
  2. Perussuomalaisten joukossa entinen poliisi Tom Packalen on julkisesti kannattanut kannabiksen laillistamista. ”Mallissa kannabiksen käyttäjien rahoja saataisiin pois järjestäytyneen rikollisuuden tulovirrasta, ja laillistetusta tuotannosta maksettaisiin myös verot, Packalén perustelee esitystään. Nykyinen malli ei hänen mukaansa toimi, joten ”täytyy löytää tapa minimoida haitat ja saada maksimaalinen hyöty”.”

    VastaaPoista
  3. Liberaalipuolue kannattaa kannabiksen laillistamista

    VastaaPoista
  4. Tässä blogitekstissä kirjoitin, että: " laillinen kannabis on syrjäyttänyt rikollisten pyörittämän kannabisbisneksen lähes kokonaan niissä osavaltioissa, joissa marihuana on laillistettu. " Nyt on kuitenkin löytynyt muita lähteitä, joissa puolestaan kerrotaan kannabiksen salakaupan silti rehottavan myös laillistamisen jälkeen. Eli tilanne ei ole ihan niin ruusuinen laillistamisen kannalta kuin 11/2022 kirjoitin.

    "Black markets, however, actually persist even in states where the drug is legalized. In some states, such as California, the black market for marijuana has actually increased.[xvi] One major problem with the presence of illegal markets in a state where marijuana is legalized is that law enforcement has no way of knowing where the consumer purchased the marijuana. This ambiguity in a products origin has allowed for illegal farms to thrive by offering a lower price than the premium rate of legalized marijuana."

    Tämän lähteenä: https://iu.pressbooks.pub/perspectives2/chapter/legalization-of-marijuana-and-its-effects-on-licit-and-illicit-markets-in-the-united-states/

    Vaikka mustasta pörssistä silti ostettaisiin osa kannabiksesta, ei se silti mielestäni muuta sitä tosiseikkaa, että kannabis kannattaisi laillistaa. Jos edes osa rikollisten bisneksestä syrjäytetään laillisella kaupalla, on se mielestäni askel parempaan suuntaan.

    VastaaPoista
  5. Kansalaisaloite "Kannabis lailliseksi, säännellyksi ja verolle" sai kuin saikin tarvittavat äänet koottua. Sille kertyi lopulta 54 000 ääntä. Hieno juttu! Toivottavasti eduskunta uskaltaa ihan aidosti pohtia tätä, vaikka tuskinpa tämä vielä nyt alkaneella eduskuntakaudella johtaa kannabiksen laillistamiseen. Sen verran konservatiiviseksi muuttui eduskunnan enemmistö.

    VastaaPoista