lauantai 5. maaliskuuta 2022

Halla-ahon kommentit Ukrainan auttamisesta ovat järkeviä ja oikein

Hitlerin kanssa mokannut Neville Chamberlain komennetaan soittamaan Churchillin tahtiin

Jussi Halla-aho on saanut moitteita lausunnoistaan, joita hän on antanut liittyen Venäjän hyökkäykseen Ukrainan kimppuun. Hän esimerkiksi arvioi muutama päivä sitten, että Ukrainan tilanne voi kehittyä muutamissa viikoissa tai jopa päivissä siihen, että Venäjä pommittaa ukrainalaiskaupunkeja maan tasalle. "Mitä sitten teemme siinä tilanteessa, kun sieltä alkaa tulla videoita ja kuvia sadoista tai tuhansista kuolleista ja silvotuista lapsista, naisista ja miehistä" Halla-aho sanoi Ylelle. Helsingin Sanomille hän puolestaan kertoi uskovansa, ettei ”länsi tule kestämään tilanteen pahenemista”. Hän viittasi siihen, että uhrien määrän kasvaessa länsimaiden on moraalisen ja julkisen paineen näkökulmasta yhä vaikeampi seurata sivusta sodan jatkumista.

Nyt monet poliitikot Suomessa ovat kauhistelleet Halla-ahon sanomisia. Esimerkiksi Erkki Tuomioja on ollut erityisen järkyttynyt ja sanonut Halla-ahosta: ”Hän haluaa kolmatta maailmansotaa. Ei missään nimessä. Tässä puolin ja toisin halutaan välttää Naton ja Venäjän yhteenottoa”. Myös Vasemmistoliiton Jussi Saramo on tiukasti kritisoinut Halla-ahon lausuntoja. Mielestäni nämä kritisoijat ovat pahasti väärässä ja tällä toiminnallaan he osallistuvat Putinin julmuuksien tukemiseen.

On totta, että Halla-ahon olisi kannattanut selvemmin tuoda esiin, että nämä lausunnot ovat hänen omia näkemyksiään. Eli koska hän on ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja, on ihan aito riski, että hänen tekemänsä lausunnot erehdytään pitämään valiokunnan kantoina. Mutta muuten Jussi on ollut täysin oikeassa näissä lausunnoissaan. Ne ovat paitsi järkeviä Suomen turvallisuuden kannalta, myös moraalisesti ja eettisesti oikein.

Kannattaa muistella historiaa ja ottaa oppia siitä, miten aikaisemmin Euroopassa on suhtauduttu naapureidensa kimppuun käyneisiin diktaattoreihin. Syyskuussa 1938 Hitler teki jotain hyvin samanlaista kuin mitä Putin teki Donbassin ja Luhanskin suhteen. Vuonna 1938 Hitler väitti, että Tsekkoslovakiaan liitettyjen Sudeettialueiden saksalaiset kohtasivat kammottavaa sortoa ja heitä tapettiin. Joten Hitlerin täytyi lähteä Tsekkoslovakiaan sotavoimien kanssa pelastaakseen siellä sorrettuna olevat saksalaiset. 

Vuonna 1938 Iso-Britannian pääministeri Neville Chamberlain myöntyi Hitlerin vaatimuksiin Sudeettialueiden liittämisestä Saksaan, koska hän pelkäsi sodan laajenemista. Tsekkoslovakia painostettiin Iso-Britannian ja muiden Euroopan mahtimaiden toimesta taipumaan Hitlerin vaatimuksiin. Rohkaistuneena Hitler lähti esittämään entistä suurempia vaatimuksia tajuttuaan, että muut Euroopan mahtimaat eivät uskaltaneet häntä haastaa. Ja tämä johti lopulta siihen, että Saksa valloitti koko Tsekkoslovakian. Samalla Saksan armeija sai valtavasti lisää sotilaskalustoa valloitetuilta alueilta, joiden avulla sen oli myöhemmin helpompi valloittaa Puola ja Ranska.

Jos sen sijaan Hitleriä olisi heti alussa lähdetty vastustamaan voimakkaasti, kenties koko toinen maailmansota olisi voitu välttää. Sen sijaan olisi kenties ollut pienempi sota Sudeettialueista, mutta jos siinä vaiheessa Tsekkoslovakiaa olisi tuettu vahvasti, kenties valtaisa hävitys koko maailmassa olisi voitu välttää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti