perjantai 1. heinäkuuta 2022

Kymmenen vuotta tämän blogin aloittamisesta

Julkaisin ensimmäisen kirjoituksen tässä Politiikkaa järjellä -blogissa heinäkuussa 2012 eli nyt on tullut kymmenen vuotta täyteen. Ensimmäinen kirjoitus oli aiheeltaan Mitäs mieltä päättäjämme ovatkaan eurokriisin hoidosta. Tuossa kirjoituksessa kallistuin niiden poliitikkojen kannalle, jotka vastustivat yhteisvastuun lisäämistä euromaiden kesken.


Kymmenen vuotta vanhoja blogeja ei kauhean montaa ole, joten olen päässyt tässä mielessä kokeneiden konkareiden joukkoon. Esimerkiksi suosittu ja suositeltava blogi Omavaraisuushaaste on ollut toiminnassa "vasta" reilut kuusi vuotta. Toisaalta suomalaisten poliittisten blogien ehdoton ykkönen Soininvaara.fi on ollut toiminnassa vuodesta 2007 saakka. Ja jo sitä ennen Osmo kirjoitti blogia toisessa muodossa. Halla-Aho puolestaan kirjoitti kuuluisaa Scripta-blogiaan vuodesta 2003 vuoteen 2019 saakka eli reilut 15 vuotta.

Tarkistin, minkälaisista aiheista olen vuosien varrella kirjoittanut. Eniten olen käsitellyt talousasioita ja sitä, miten Suomen talouskasvua saataisiin parhaiten tuettua. Olen useassa kirjoituksessa korostanut tuotekehityksen, koulutuksen ja yleensäkin osaamiseen liittyvien investointien tärkeyttä talouskasvun tukemisessa. Sen sijaan olen lytännyt erilaisia ehdotuksia palkkojen alentamisesta tai työttömien pakottamisesta ottamaan vastaan mitä tahansa työtä. Olen myös kantanut huolta osaavan työvoiman saamisesta ja kannustanut suomalaista yhteiskuntaa houkuttelemaan voimakkaammin työntekijöitä muista maista.

Olen myös innolla seurannut erilaisia vaaleja, tutustunut vaaliohjelmiin ja kokeillut lukuisia vaalikoneita. Eri puolueiden vaaliohjelmia olen pyrkinyt analysoimaan mahdollisimman puolueettomasti pyrkien löytämään jotain hyvää kaikista ohjelmista. Aina se ei tosin ole onnistunut. Kun juuri kävin läpi näitä vanhoja analyysejä, huomasin todella monen eri puolueen kannattaneen vuosien varrella työttömyystukien muuttamista kohti perustuloa. Sen takia onkin iso sääli, että vuonna 2017 alkaneen perustulokokeilun jälkeen asian suhteen ei ole tapahtunut yhtään mitään. Itse olen perustuloa käsitellyt positiiviseen sävyyn useissa eri kirjoituksissa.

Ukrainan kriisin ja Venäjän aloittaman hyökkäyssodan seurauksena olen kirjoittanut paljon turvallisuuspolitiikasta. Vielä tammikuussa 2022 kallistuin Nato-jäsenyyden osalta sille kannalle, että olisi fiksuinta pysytellä Naton ulkopuolella. Mutta Venäjän aloitettua suurhyökkäyksensä, muutin nopeasti kantani voimakkaasti Nato-jäsenyyden puolelle. Energiariippuvuutta Venäjästä pitäisi vähentää paljon nykyisiä toimia nopeammin, vaikka siitä sitten aiheutuisikin lisäkustannuksia energian käyttäjille. Samoin Ukrainaa pitäisi tukea voimakkaammin. 

Työttömyydestä, terveydestä ja maahanmuutosta olen kaikista kirjoittanut suunnilleen yhtä useasti. Ja nyt olen päässyt ihan omakohtaisesti kokemaan työttömyyden. Yli puolet terveyteen liittyvistä kirjoituksistani käsittelevät koronaa. Sen suhteen suosittelin rokotteiden ottamista, mutta muuten pidin rajoituksia turhina. Pakolaisista ja laittomasta maahanmuutosta olen yleisesti ottaen ollut sitä mieltä, että se ei ole niin merkittävä ongelma, kuin mitä perussuomalaiset ajattelevat. Toisaalta ei sen ongelmilta pidä ummistaa silmiäänkään.

Blogin koko kymmenvuotisen elinkaaren ajalta kaikkein suosituimmat kirjoitukset ovat olleet: 

  1. 10 älykkäintä suomalaista poliitikkoa
  2. Alustatalouden ahertajat, miten heidän asemaansa tulisi suhtautua
  3. Kirja-arvostelussa Hyvän historia

Nämä ovat kuitenkin kaikki melko tuoreita kirjoituksia. Historian havinasta tahdon nostaa vielä tämän kirjoituksen, josta olen ylpeä: Suomi heittämässä pyyhkeen kehään talouskasvun tavoittelussa

keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

Tuontitullit venäläiselle öljylle

EU ja Suomi sen osana ovat jo käytännössä sodassa Venäjän kanssa. Me tuemme Ukrainaa, olemme asettaneet talouspakotteita Venäjälle ja taloutemme kärsii sodan vaikutuksesta. Nyt pitäisi myös poliitikkojemme tajuta, että tämä sota tulee voittaa ja mahdollisimman nopeasti. Eikä se onnistu nykymenolla. Jos jatkamme vain samaan malliin, sota tulee venymään pahimmillaan jopa vuosiksi. Ja se olisi meidän taloudellemme todella tuhoisaa. Puhumattakaan kaikista viattomista lapsista, jotka tulevat kuolemaan pommituksissa Ukrainassa.

Sodan voittamiseen on kaksi selvää keinoa:

  1. Meidän tulee antaa Ukrainalle paljon enemmän tehokkaita aseita. 
  2. Venäjän talouteen pitää iskeä niin että se oikeasti tuntuu.
Venäjän sotakassa on itseasiassa vain vahvistunut länsimaiden asettamista pakotteista huolimatta. Öljyn ja kaasun hintojen noustua, Venäjä saa jopa aiempaa enemmän rahaa niiden myynnistä. Tähän pitäisi nyt puuttua paljon voimakkaammin. Ja lukuisten taloustieteilijöiden mielestä tehokkain keino olisi asettaa todella tuntuvat tuontitullit venäläiselle öljylle ja kaasulle. Venäjän öljystä perittävä tuontitulli lankeaisi Venäjän itsensä maksettavaksi ja pienentäisi sen saamia öljytuloja. Mitä useampi kansainvälinen ostaja liittyisi perimään tuontitullia Venäjältä tuotavasta öljystä, sitä tehokkaammin se iskisi Venäjän sotakassaan.



Taloustieteilijöiden on ollut hyvin hankala ymmärtää, miksi poliitikot eivät ole tätä tehokasta keinoa jo ottaneet käyttöön. Esimerkiksi Elinkeinoelämän valtuuskuunnan (EVA) ekonomisti Sanna Kurronen on puhunut paljon tuontitullien eduista. Öljylle asetettava tuontitulli nimittäin pakottaisi Venäjän myymään öljyään halvemmalla kuin kilpailevat maat, jos se haluaa saada öljyään myydyksi. Havainnollistetaan tätä yksinkertaisella esimerkillä.

Oletetaan yksinkertaisuuden vuoksi, että öljyn markkinahinta olisi 100 dollaria per barreli. Ja venäläiselle öljylle asetettaisiin kautta maailman 50% tuontitulli. Eli kun Venäjä myisi yhden barrelin öljyä, vastaanottava maa perisi siitä 50 dollaria tullimaksuja. Eli ostajan pitäisi pulittaa omasta pussistaan 150 dollaria per barreli. Tällöin tietenkään kukaan ei ostaisi venäläistä öljyä, koska esimerkiksi Saudi-Arabista tuotua öljyä saisi 50 dollaria halvemmalla eli hintaan 100 dollaria per barreli. Tämän takia Venäjän pitäisi tiputtaa öljystään pyytämäänsä hintaa niin, että se saisi yhdestä barrelista vain noin 66 dollaria. Koska tällöin tuontitullin kanssa venäläinen öljy maksaisi ostajalle saman kuin saudi-arabialainen öljy.  

sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Pekka Toveri ja Venäjän uhka Suomelle

Vähän aikaa sitten kehuin Martti J. Karin puheita Venäjään liittyen. Toinen viime aikoina paljon esillä ollut Venäjän turvallisuusuhan asiantuntija on Pekka Toveri. Toveri on kenraalimajuri evp, joka toimi puolustusvoimien pääesikunnan tiedustelupäällikkönä vuosina 2019–2020. Hän piti toukokuun lopussa puheen Venäjän uhasta. Tässä siitä tärkeimmät pääkohdat.



Nato on Venäjälle poliittinen uhka, mutta Nato ei todellisuudessa aiheuta sotilaallista uhkaa Venäjälle. Venäjän harjoittama Natolla pelottelu on pelkkää propagandaa tavallisten venäläisten suuntaan.

Venäjän puolustus nojaa erityisesti pitkän kantaman ohjuksiin, joilla voidaan iskeä satojen tai jopa tuhansien kilometrien päähän. Kuitenkin Ukrainan sota on osoittanut, että ainakaan perinteisillä taistelukärjillä varustettujen ohjusten osalta nämä eivät ole olleet mullistavan tehokkaita. Niillä on toki saatu kammottavaa tuhoa aikaan siviilikohteisiin, mutta varsinaisen sodankäynnin osalta Venäjä ei ole saavuttanut merkittäviä voittoja ohjuksilla, vaikka onkin tuhlannut niistä jo suurimman osan.

Venäjä onkin tarkoituksella tuhonnut siviilikohteita Ukrainassa. Erityisesti pommitukset on kohdistettu sairaaloihin ja terveyskeskuksiin. 

Toverin mukaan Venäjä tulee pysymään vakavana uhkana länsimaille pitkään senkin jälkeen, kun Putin poistuu vallasta. Putinin johdolla Venäjä on käynyt hybridisotaa länsimaita vastaan jo yli kymmenen vuotta. Myös Suomea kohtaan on hyökätty esimerkiksi häiritsemällä tietojärjestelmien toimintaa, painostamalla poliittisia päättäjiä sekä uhkaamalla pakolaisvirroilla. 

Venäjällä menee vähintään kolme vuotta siihen, että se saa rakennettua takaisin Ukrainan sodassa kuluneet taisteluajoneuvot ja sotavoimat. Kuitenkin on tärkeää pitää mielessä, että Venäjä varustautuu uudelleen Ukrainan sodan jälkeen eli sen uhka pysyy vähintäänkin samalla tasolla Ukrainan sodan jälkeenkin. Nato on kuitenkin sotilaallisesti aivan ylivoimainen Venäjään verrattuna. Sen takia Suomelle olisi erittäin tärkeää päästä Naton jäseneksi, sillä se tarjoaisi erinomaisen suojan Venäjän sotilaallista iskua vastaan.

Ukrainan sota tulee kestämään vähintään useita kuukausia ja pahimmassa tapauksessa vuosia. Venäläiset sotavoimat täytyy ajaa voimalla ulos Ukrainasta, sillä neuvottelemalla se ei tule onnistumaan.

Pekka Toverin mukaan länsimaiden pitäisi ehdottomasti asettaa Venäjälle entistä kovempia talouspakotteita sekä antaa Ukrainan armeijalle raskaampia aseita. Tällaiset toimet auttaisivat nopeuttamaan sodan loppumista sekä vähentämään todennäköisyyttä sille, että Venäjä aloittaa pian uudestaan samankaltaisen hyökkäyksen. Ukraina puolustaa nyt Suomea muiden länsimaiden ohella eli sen takia sille pitäisi antaa kaikki mahdollinen apu.    

keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

Martti J. Karia kuuntelee mielellään Ukrainan sotaan liittyen

Venäjän aloitettua helmikuussa täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaan, olen useassa eri lähteessä törmännyt tiedustelueversti evp, filosofian tohtori Martti J. Karin puheisiin Venäjästä. Häntä kuuntelee mielellään, sillä kaveri tuntuu selvästi tuntevan hyvin venäläisten sielunmaisemaa. Eikä Martti kaihda sanoa erittäin suoraan, mitä hän ajattelee. 


Martti J. Karin luentoja löytää Youtubesta, hän vierailee erilaisissa podcasteissa puhumassa ja esimerkiksi Ilta-Sanomat käyttää häntä useiden artikkeleiden asiantuntijana. Tuoreimpana tapauksena hän oli Ruben Stillerin podcastin vieraana 3.6 kertomassa näkemyksiään sodan tulevaisuudesta. Juttu löytyy Yle Areenasta ja suosittelen kuuntelemaan. Jakson nimi on "Jääkiekon kansallinen merkitys".

Tiivistettynä sota tulee jatkumaan vielä vähintään useita kuukausia. Vaikka taisteluissa tulisikin hetkellisiä taukoja, eivät ne tule kestämään kuin sen aikaa, että molemmat osapuolet saavat kerättyä uutta puhtia. Martti J. Karin arvion mukaan sota voi loppua todella vain jompaan kumpaan vaihtoehtoon. Siihen, että Ukraina voittaa Venäjän ja saa ajettua sen joukot takaisin niiden rajojen taakse, jotka vallitsivat 24.2.2022. Tai sitten Venäjällä kyllästytään Putinin valtaan ja siellä tehdään vallankaappaus. Valitettavasti kumpaakin näistä voidaan joutua odottamaan todella pitkään.

Oma mielipiteeni tähän liittyen on, että juurikin tästä syystä länsimaiden kannattaisi panostaa paljon, paljon enemmän Ukrainan auttamiseen. Koko kamaluus saataisiin nopeammin loppumaan, jos Ukrainalle annettaisiin todella merkittävä määrä raskasta sotakalustoa ja samalla pakotteita Venäjää kohtaan kovennettaisiin selvästi. Muuten joudumme kestämään tätä kammottavaa tilannetta vielä useita kuukausia.

lauantai 4. kesäkuuta 2022

Pitäisikö rajusti kohonneita polttoainehintoja jotenkin kompensoida autoilijoille?

Liikennepolttoaineiden hinnat ovat kohonneet rajusti vuodesta 2021 lähtien. Bensiinin hinta on jo reippaasti yli 2 € per litra. Alla oleva kuvaaja näyttää dieselin ja bensiinin hinnat euroina per litra. 


Kallis liikennepolttoaine on myrkkyä taloudelle ja sattuu erityisesti niihin kuluttajiin sekä yrityksiin, jotka ajavat paljon. Tämän takia useat tahot ovat vaatineet, että hallitus alentaisi liikennepolttoaineiden hintoja tai kompensoisi jotenkin korkeita hintoja. Esimerkiksi vuonna 2021 kirjattu kansalaisaloite polttoaineveron alentamisesta  keräsi yli 100 000 kannatusilmoitusta. Tuo kansalaisaloite vaatii polttoaineiden valmisteveron laskemista vuoden 2021 tasosta 50 prosentilla. Pitäisikö siis päättäjien kuunnella kansan ääntä ja laskea polttoaineveroa tai muuten tukea liikennepolttoaineiden ostamista?

Kuten kirjoitin jo aiemmin, ainoa tehokas tapa vähentää Venäjän sotatoimien rahoitusta on vähentää fossiilisten polttoaineiden kulutusta. Sillä mitä enemmän käytämme öljyä, sitä korkeampana öljyn maailmanmarkkinahinta pysyy ja sitä enemmän rahaa virtaa Venäjän sotakassaan. Sillä ei ole niinkään väliä, mistä maasta meillä käytettävä öljy tulee. Korkeat polttoaineen hinnat puolestaan toimivat tehokkaana kannustimena vähentää ajamista ja siten öljyn kulutusta. Eli Ukrainan sodan kannalta olisi toivottavaa, että autolla ajaminen lakkaisi länsimaissa kokonaan. Tämä tarkoittaisi suurta tuhoa taloudelliselle toimeliaisuudelle, joten niin pitkälle ei voida mennä.

Ukrainan sodan lopettamisen kannalta kaikkein pahinta olisi kuitenkin tukea autoilijoille kalliin polttoaineen ostamista. Eli jos esimerkiksi hallitus lähtisi tukemaan jokaisen bensiinilitran ostamista vaikkapa eurolla per litra. Tällöin öljyn hinta pysyisi korkeana, mutta bensiinin kulutuskaan ei laskisi. Eli en missään nimessä kannata polttoaineveron laskemista tai liikennepolttoaineiden ostamisen muutakaan tukemista.

Sen sijaan hallitus voisi tukea yleistä taloudellista toimeliaisuutta alentamalla muita veroja. Tyypillinen autoilija Suomessa ajaa kuukaudessa noin 1250 km. Ja tyypillinen suomalainen auto kuluttaa bensiiniä 6,9 litraa sadalla kilometrillä. Bensaa menee kuukaudessa siis noin 86 litraa. Eli tyypillinen suomalainen autoilija joutuu maksamaan bensiinistä 2,5 €/litra hinnalla kuukaudessa 215 euroa. 

Kaikkein järkevintä olisi laskea ansiotuloveroja niin, että keskimääräiselle palkansaajalle ansioverojen lasku toisi kuukaudessa säästöä noin 100 euroa. Tämä 100 euroa vastaa tyypillistä kuukauden bensalaskun kallistumista vuoden 2021 alun tilanteesta. Suomalaisen palkansaajan mediaaniansio oli 3 228 euroa kuukaudessa vuonna 2020. Jos ansiotuloveroa laskettaisiin keskituloisten osalta reilut 3 prosenttia nykyisestä, niin tällä tyypillinen suomalainen palkansaaja saisi 100 euron alennuksen kuukausittaisiin veroihinsa.

Tällä tavalla saataisiin pidettyä kuluttajien ostovoima samalla tasolla, millä se oli kun bensiini maksoi noin 1,2 € per litra. Mutta näin ei haitallisesti kannustettaisi ihmisiä ajamaan autolla. Eli kaikkein isoimman säästön talouteensa saisivat ne, jotka onnistuisivat vähentämään autoiluaan. Jokainen säästäisi sitä enemmän, mitä vähemmän bensiiniä ostaisi. Mutta kuitenkin jos on pakko ajaa samaan malliin kuin ennen, niin silti kuukaudessa jäisi yhtä paljon rahaa käteen kuin ennenkin, sillä ansiotuloverojen lasku kompensoisi kalliin bensan hinnan. 

torstai 26. toukokuuta 2022

Miksi Putinia ei yritetä syöstä vallasta?

Ukrainan sota näyttää yhä selvemmin valtaisalta virheeltä Venäjän kannalta. Ja mitä pidempään sota jatkuu, sitä surkeammaksi tilanne käy myös venäläisille. Niin kauan kuin Putin pysyy vallassa, tilanne tuskin muuttuu. Eli vallankaappaus olisi paras mahdollisuus venäläisille päästä ulos tästä tuhoisasta tilanteesta. Miksi siis Putinia ei yritetä syöstä vallasta?


Katsoin tästä aiheesta mielenkiintoisen Youtube-videon. Videon on tehnyt William Spaniel. Siinä esiteltiin viisi syytä sille, miksi vallankaappaus Venäjällä on edelleen erittäin epätodennäköinen.

  1. Putin on kaikesta huolimatta erittäin suosittu Venäjällä. Luotettavana pidetyn Levada-keskuksen huhtikuun kyselyn perusteella Putinia kannattaa 82% venäläisistä. Putinin suosio on vain noussut helmikuussa alkaneen suurhyökkäyksen jälkeen. 
  2. Vallankaappausyrityksen koordinointi on erittäin hankalaa ja vaarallista. Jos joku yrittää saada muita mukaan vallankaappausyritykseen, on aina olemassa pelko siitä, että tieto tästä päätyy Putinin korviin. Ja tällöin vallankaappaukseen halukkuutta tunnustellut tapetaan.
  3. Putinin lähipiiri sekä Venäjän nykyiset vallanpitävät hyötyvät edelleen siitä, että Putin pysyy vallassa. Vallanvaihdos olisi monen nykyisen eliitin jäsenen kannalta isompi riski kuin Putinin pitäminen vallassa. Uusi johtaja ei nimittäin välttämättä pitäisi samoja tyyppejä enää eliitin ytimessä.
  4. Vallankaappauksen jälkeen olisi isompi riski, että kansa vaatisi aidosti demokraattisia vaaleja. Eli suurella riskillä vallan kaapannut henkilö saattaisi päästä nauttimaan vallasta vain vähän aikaa, kunnes joku toinen puolestaan tulisi valtaan. 
  5. Putin saattaa hyvinkin kaiken aikaa tehdä puhdistuksia, joissa vähänkin epäilyttävät tyypit siivotaan pois vaikutusvaltaisilta paikoilta tai jopa tapetaan. Esimerkiksi yksi mahdollinen selitys sille, miksi niin moni venäläinen kenraali on kuollut Ukrainan sodassa on se, että Putin on tarkoituksella lähettänyt epäilyttäviä kenraaleja erittäin vaarallisiin paikkoihin. Eli Putin on halunnut näiden kuolevan. 


sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Yhdysvaltojen hullu tapa sekoittaa uskontoa ja politiikkaa

Olin reilun viikon työreissulla Yhdysvalloissa. Tuon reissun aikana törmäsin aborttioikeutta puolustaviin mielenosoittajiin, seurasin TV:stä tuomarinvaaleihin liittyviä mainoksia sekä kuuntelin viidessä osavaltiossa oleviin puolueiden esivaaleihin liittyviä keskusteluja. Lisäksi näin kuinka yliopiston kampuksella tyrkytettiin abortteja vastustavaa propagandaa opiskelijoille. Ja suositulla rantalaiturilla oli kaksikin uskonnollista ryhmää kovaäänisten kanssa julistamassa Jeesuksen ilosanomaa. Tiivistettynä pääsin siis omakohtaisesti todistamaan, miten uskonnollisuus tunkee esiin Yhdysvalloissa.


Näin eurooppalaisena tämä tuntuu aivan pöljältä. Omiin silmiin näyttää naurettavalta, että tuomarin virkaan pyrkivät ihmiset korostavat vaalimainoksissaan sitä, miten he käyvät joka sunnuntai kirkossa. Tai no jo sekin on hullua, että oikeudelliseen asiantuntijatehtävään valitaan henkilö yleisillä vaaleilla. 

Tilastojen valossa on outoa, että pitkälti uskonnosta nousevat teemat ovat edelleen niin tärkeitä amerikkalaisille. Nykyään kuitenkin peräti 25% väestöstä ei ole minkään uskontokunnan kannattajia. Kirkkoon kuuluvien osuuden laskusta huolimatta kirkko ja valtio ovat entistä enemmänkin kietoutuneet toisiinsa. Muutama vuosi sitten tehdyn kyselytutkimuksen perusteella puolet amerikkalaisista on sitä mieltä, että presidentillä täytyy olla vahvoja uskonnollisia vakaumuksia. Samoin puolet ajattelee, että Raamatun tulisi vaikuttaa lainsäädäntöön.

Yhdysvaltojen poliittista tilannetta pahentaa se, että monet niistäkin, jotka eivät kuulu kirkkoon tai koe itseään erityisen uskonnollisiksi, monet suhtautuvat politiikkaan äärimmäisen ideologisesti. Esimerkiksi aborttioikeuteen tai aseisiin ei juurikaan suhtauduta järjellä, vaan nämä asiat tunnetaan voimakkaasti. Tuollaisessa ilmapiirissä ei valitettavasti ole tilaa keskustella järkevästi eri vaihtoehdoista. USA:n kaksipuoluejärjestelmä luonnollisesti ruokkii tämän kaltaista mustavalkoista asettelua absoluuttiseen oikeaan ja väärään. Koska lähes kaikissa poliittisissa keskusteluissa on vain kaksi puolta, ei kompromisseille tai uusille ajatuksille ole tilaa. 

Olenkin äärimmäisen iloinen siitä, että meillä Suomessa on aidosti useita varteenotettavia puolueita. Jos kaksi puoluetta lähtisi meillä uhoamaan typerän kärjekkääksi jostain tietystä aiheesta, sataisi se muiden puolueiden laariin. Seuraavaksi täysin tuulesta temmattuja skenaarioita havainnollistamaan tätä. Esimerkiksi jos Vasemmistoliitto alkaisi isoon ääneen syyttämään kokoomuslaisia sotahulluiksi imperialisteiksi ja Petteri Orpo julistaisi TV:ssä, että Li Andersson on stalinisti, kärsisivät siitä molemmat puolueet poliittisesti. Ja tuollaisesta järjettömästä riitelystä erossa pysyvät puolueet kuten esimerkiksi Keskusta tai SDP keräisivät pisteet. 

Mutta Yhdysvalloissa kun on vain kaksi puoluetta, siellä voi hyvinkin olla poliittisesti järkevää käyttää kaikki energia toisen puolueen mustamaalaamiseen. Ja maan esivaalisysteemi vielä korostaa sitä, että kannattaa vaikuttaa mahdollisimman kirkkaasti oman puolueen tosiuskovaiselta. Esivaaleissa kun vain ne kaikkein kiihkeimmät puolueen jäsenet äänestävät. Ja he eivät yleensä tykkää sellaisista ehdokkaista, jotka kehtaavat yrittää vuoropuhelua vastapuolen kanssa. 

lauantai 7. toukokuuta 2022

Antiikin kreikkalaiset ja sota Ukrainassa

Strategiassa toistuvat teemat kautta vuosisatojen

Olen lukenut (tai oikeastaan kuunnellut) Lawrence Freedmanin kirjaa Strategy: A History. Se esittelee strategisen ajattelun historiaa aina esihistoriallisesta ajasta lähtien. Olen nyt päässyt antiikin kreikkaa käsittelevään osioon ja siitä voi vetää joitakin mielenkiintoisia vertauksia nykyhetkessä riehuvaan Ukrainan sotaan.

Viekkaus ja tarkka suunnittelu vastaan raaka voima

Strategiseen ajatteluun liittyvät oleellisesti viekkaus, nopea tiedonkeruu ja sen analysointi sekä suunnitelmallisuus. Troijan sodassa mukana ollut Odysseus edustaa erinomaisesti tällaista ovelaa, vastustajaa harhauttavaa strategista ajattelijaa. Hänen ideansa oli rakentaa Troijan hevonen, jonka sisään piiloutui 50 sotilaista. Troijalaiset pitivät hevosta uhrilahjana, jonka avulla jumalatar Athene tulisi heidän puolelleen. Hyväuskoiset troijalaiset veivät hevosen sisälle kaupunkiin Troijan torille. Sitten yön pimeydessä hevosen sisälle piiloutuneet sotilaat tulivat esiin ja auttoivat kaupungin ulkopuolelta hyökkäävää isoa sotajoukkoa valtaamaan kaupungin. 

Freedmanin kirjassa strategiselle pohdinnalle vastakkaisena sodankäynnin muotona toimii puhtaasti raakaan voimaan ja taistelukuntoon pohjautuva tapa sotia. Toinen Troijan sodan kuuluisista sankareista Akhilleus edustaa tätä. Akhilleus halveksi viekkautta ja juonittelua, joiden sijasta hän suosi rehtejä kaksintaisteluja mies miestä vastaan. Kuitenkin viekkaus ja oveluus voivat aina voittaa pelkän raa'an voiman. Troijan sodastakin hengissä selvisi viekas Odysseus, kun taas Akhilleus kuoli nuolen osumasta.


Miten tämä sitten liittyy Ukrainan sotaan? Tässä modernissa sodassa Venäjällä on ainakin paperilla murskaavan suuri ylivoima.  Ennen sodan alkua Venäjän asevoimien aktiivipalveluksessa oli noin 960 000 sotilasta. Kun taas Ukrainan asevoimien aktiivivahvuus oli vuonna 2021 noin 210 000 henkilöä, mikä oli alle neljännes Venäjän vahvuudesta. Kuitenkin Ukraina on hyödyntänyt liittolaisiltaan ja erityisesti USA:lta saatua tiedustelutietoa suurella viekkaudella ja sen avulla pystynyt puolustautumaan yllättävän tehokkaasti. Venäjän sotastrategia sen sijaan oli varsinkin sodan ensimmäisen kuukauden aikana aivan idioottimainen. Ainakin tähän asti viekkaus ja tiedustelutiedon tarkka hyödyntäminen on voittanut pelkän sotilaallisen voiman.

Venäjä ja Ukraina astuivat Thukydideen ansaan 

Thukydidestä pidetään ensimmäisenä todellisena sotahistorioitsijana ja analyytikkona. Hän oli yksi Peloponnesolaissodan kenraaleista, joka kirjoitti myöhemmin kattavan teoksen tästä noin 30 vuotta kestäneestä sodasta. Thukydideen (noin 455-395 eea.) ansa tarkoittaa ainakin suurella todennäköisyydellä tapahtuvaa konfliktia, kun nouseva valtio voimistuu niin, että alkaa uhata johtavaa valtiota – tai ainakin johtava valtio niin tilanteen käsittää. Tämähän oli tilanne antiikin Kreikassa, kun silloinen johtava valtio Sparta tunsi itsensä uhatuksi nousevan valtion, Ateenan, taholta.

Samalla tavalla Euroopassa itseään johtavana mahtina pitänyt Venäjä pelkäsi Naton nousevaa voimaa. Venäjä oli jounut voimattomana seuraamaan, miten yhä useampi Euroopan valtio liittyi Naton sotilasliittoon. Putinin lähipiiri selvästi ajatteli, että jos myös Ukraina päästetään Naton jäseneksi, niin sen jälkeen Naton voimaa Euroopassa ei sen enää ole mahdollista haastaa. Tämän takia Putin laski samaan tapaan kuin 2 500 vuotta aiemmin Sparta oli tehnyt, että nyt on viimeinen hetki yrittää pysäyttää Naton eteneminen. 

Thukydideen ansaan joutuminen ei kuitenkaan ole mikään välttämättömyys. Esimerkiksi Venäjä olis voinut vastakkainasettelun sijasta panostaa yhteistyöhön Nato-maiden kanssa. Ja näin jälkikäteen on helppo nähdä, että Venäjän hyökkäys oli strategisesti äärimmäisen typerä siirto. Ja tietysti se on moraalisesti täydellisen väärin. Mutta valitettavan usein päättäjät sortuvat tähän Thukydideen ansaan, joten siinä mielessä tämä logiikka on hyvä pitää mielessä. Esimerkiksi Kiinan nouseva mahti ja sen asettama haaste Yhdysvaltojen maailmanvallalle saattaa hyvinkin johtaa tämän ansan laukeamiseen, mikäli maiden johtoon päätyvät riittävän sotaisat henkilöt.




lauantai 30. huhtikuuta 2022

Jukka Lindströmin sivuhistoria tarjoaa tervetullutta poliittista satiiria

Jukka Lindström teki vuosina 2014 - 2017 aivan erinomaista ohjelmaa Noin viikon uutiset. Sarja muistutti formaatiltaan erittäin paljon John Oliverin tähdittämää Last Week Tonight -sarjaa. Tyylin kopioiminen ei kuitenkaan haitannut pätkääkään, sillä oli hauskaa katsoa kotimaisesta vinkkelistä samanlaista satiirista ajankohtaisohjelmaa.

Useamman vuoden tauon jälkeen Lindström on palannut poliittisen satiirin maailmaan uuden tv-sarjan kanssa. Jukka Lindströmin sivuhistoria tarjoaa jokaisessa jaksossa muka-dokumentin 2020-luvun yhteiskunnallisista ilmiöistä ja erityisesti suomalaisista puolueista. Kolmessa ensimmäisessä jaksossa keskitytään esimerkiksi vihreiden, kokoomuslaisten sekä demareiden pilkkaamiseen. Näiden kolmen katsotun jakson perusteella uskallan jo lämpimästi suositella sarjaa kaikille, jotka ovat kaivanneet terävämpää suomalaista poliittista satiiria. 

Erityisen piristävää on sarjan rohkeus. Välillä vitsit menevät reippaasti hyvänmaun tuolle puolen, kuten esimerkiksi juttu julkkispuristimesta, jossa lapsitähden pää muserretaan hydraulipuristimella tohjoksi suorassa lähetyksessä live-yleisön edessä. Sarja ottaakin vitsiensä lähtökohdaksi ilmiöitä, jotka ovat jo olleet esillä oikeassa maailmassa. Ja sitten lähdetään revittelemään ekstrapoloimalla överisti näiden ilmiöiden mahdollisia tulevaisuuden kehityskaaria. Monet näyttelijäsuorituksista ovat myös harvinaisen hyviä. Esimerkiksi Kokoomuksen johtoon kehitetty androidi on mahtava suoritus.

Sarja löytyy Yle Areenasta. Katsokaa ja nauttikaa.




perjantai 15. huhtikuuta 2022

Nato ja Venäjä -selonteko

Hallitus julkisti Nato-selonteon, joka löytyy täältä. Selonteossa arvioidaan Venäjän hyökkäyksen aiheuttaman ulko- ja turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön muutosta ja sen vaikutuksia Suomelle. Selonteossa kuvataan Venäjän sotatoimet Ukrainaa vastaan ja miten Venäjä on muuttunut entistä arvaamattomammaksi ja vaarallisemmaksi. Siinä todetaan, että sota Ukrainaa vastaan osoittaa entistä selvemmin, että voimankäyttö on keskeinen osa Venäjän keinovalikoimaa ja se on valmis käyttämään laajamittaista sotilaallista voimaa myös siviilikohteita vastaan poliittisten päämääriensä tavoittelemiseen. 

Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys lisäisi pitkällä aikavälillä Itämeren alueen vakautta, selonteossa arvioidaan. Syynä on, että Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys nostaisi kynnystä sotilaalliseen voimankäyttöön alueella. Suomelle mahdollisen Nato-jäsenyyden merkittävin vaikutus olisi se, että Suomi olisi osa Naton yhteistä puolustusta ja viidennen artiklan mukaisten turvatakuiden piirissä. Suomen puolustuksen ennaltaehkäisevä vaikutus olisi nykyistä huomattavasti suurempi, sillä sen takana olisivat koko liittokunnan suorituskyvyt. Jos Naton jäsenenä Suomea vastaan kuitenkin kohdistettaisiin sotilaallista voimaa, Suomi puolustautuisi liittokunnan tuella ennakkoon valmisteltujen ja harjoiteltujen yhteisen puolustuksen järjestelyjen mukaisesti. 

Selonteon mukaan olisi hyvä, että Suomi ja Ruotsi liittyisivät Natoon yhdessä. Mikäli Suomi hakisi Naton jäsenyyttä, tulisi varautua laaja-alaiseen ja vaikeasti ennakoitavaan vaikuttamiseen ja riskeihin, kuten esimerkiksi jännitteiden kasvuun Suomen ja Venäjän välisellä rajalla.

Suomen mahdollinen jäsenyys Natossa lisäisi Naton liittokunnan pinta-alaa merkittävästi, kaksinkertaistaisi sen maarajan Venäjän kanssa, sekä siirtäisi liittokunnan entistä lähemmäksi Venäjän strategisesti merkittäviä alueita, kuten Kuolan niemimaata ja Pietaria.

Jäsenyys ei velvoittaisi Suomea ottamaan alueelleen ydinaseita, pysyviä tukikohtia tai joukkoja. Se ei myöskään pakottaisi Suomen osallistumaan sotilasoperaatioihin kaukana omista rajoistaan, jollei niillä suoraan turvattaisi jonkin toisen Nato-maan turvallisuutta. Eli meitä ei voisi pakottaa esimerkiksi Afganistanin kaltaisiin operaatioihin.

Selonteko ei suoraan sano, että Suomen kannattaisi liittyä Natoon. Kuitenkin sen viestin se selvästi lähettää kansanedustajillemme. Raportti nimittäin maalaa hyvin selvän loogisen polun siihen, että Venäjän aiheuttamaan uhkaan kannattaa parhaiten varautua liittymällä Natoon. Jollei sitten täysin kiistä selonteon johtopäätöksiä väärinä tai valheellisina, niin sen valossa on erittäin vaikeaa vastustaa Natoon liittymistä.

Selonteko ei myöskään anna mahdollisuutta siihen, että Suomi jatkaisi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vastauksena Venäjän hyökkäyksen johdosta muuttuneeseen turvallisuustilanteeseen Suomi joutuu joka tapauksessa vahvistamaan turvallisuuttaan ja puolustuskykyään sekä tiivistämään pitkäaikaista yhteistyötä keskeisten kumppanien kanssa. 

Vaikka Ukrainan tilanteesta voidaan ottaa paljon oppia, ei Suomen tilanne kuitenkaan ole samanlainen. Merkittävin ero on siinä, että Suomi on ollut jo pitkään EU:n jäsen. Vaikka EU on tukenut voimakkaasti Ukrainaa, ei tämän tuen suuruus ole kuitenkaan samanlainen, kuin jos hyökkäyksen kohteena olisi EU:n jäsenmaa kuten Suomi. Mikäli mahdollinen hyökkäys kohdistuisi EU-maahan, EU reagoisi vielä voimakkaammin kuin nyt hyökkäykseen Ukrainan kimppuun. Silti selonteko hyvin selvästi sanoo, että EU ei nyt, eikä edes tulevaisuudessa voi korvata Naton kaltaisen puolustusliiton tuomaa turvaa. 

Samoin raportissa käsitellään yhteistyömahdollisuudet Ruotsin ja muiden pohjoismaiden kanssa. Se suosittelee yhteistyön lisäämistä myös tällä saralla, mutta samoin kuin EU:n kohdalla, eivät nämä pohjoismaiset turvallisuusyhteistyöt tarjoa läheskään samanlaista turvaa kuin Naton täysijäsenyys. Mahdollisessa Euroopan laajuisessa sotilaallisessa konfliktissa pohjoismaiset Nato-maat Tanska ja Norja painottaisivat erityisesti Naton yhteisen puolustuksen toimeenpanoa.

Myöskään USA:sta tai Iso-Britanniasta on turha haaveilla turvallisuutemme takaajaksi ilman, että liitymme Natoon. Selonteon mukaan Yhdysvaltojen sekä brittien näkökulmasta Euroopan turvallisuus ja yhteisen puolustuksen toteuttaminen on järjestetty ensisijaisesti Naton kautta. Yhdysvallat ei ole myöntänyt Naton ulkopuolisille Euroopan maille julkilausuttuja kahdenvälisiä turvatakuita, eikä tällaisia ole syytä odottaa tulevaisuudessakaan. Ukrainan auttamisen rajat ovat vain korostaneet sitä, miten selvä ero USA:n ja Iso-Britannian näkökulmasta on siinä, autetaanko Natoon kuuluvaa maata vai sen ulkopuolella olevaa.

Eiköhän tässä tosiaan muutaman viikon päästä kuulla, että Suomi on hakenut Nato-jäsenyyttä. Hyvää pääsiäistä kaikista synkistä sotamietteistä huolimatta.

  

Lisää aiheesta muualla

sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Terveydenhoidon noidankehä

Suomen terveydenhoito on joutunut vaarallisen noidankehän vangiksi. Havainnollistetaan tätä systeemidynamiikasta tuttujen syy- ja seuraus -kuvaajien avulla. Suomen väestö vanhenee kovaa tahtia ja sen seurauksena hoidettavia on yhä enemmän. Tälle ei valitettavasti pysty lyhyellä tähtäimellä tekemään mitään, jollei sitten sairaista ja vanhuksista huolehtimista päätetä jättää kokonaan retuperälle. Tuskin kukaan haluaa tällaista kauhumaailmaa, jossa vanhukset jätetään ilman hoitoa kärsimään ja kuolemaan ennen aikojaan.

Hoidettavien määrän kasvaessa lisääntyy hoitotyön kiire ja kuormittavuus. Nuolten päiden vieressä oleva plus-merkki tarkoittaa muutoksen suuntaa syyn ja seurauksen välillä. Vastaavasti siis jos hoidettavien määrä vähenisi, pienenisi samalla hoitotyön kiire ja kuormittavuus.

Mitä kiireisempää ja stressaavampaa hoitotöissä on, sitä useampi hoitaja uupuu töissään. Samalla kun kiireessä ei pysty antamaan niin hyvää hoitoa kuin itse haluaisi, vähenee työn sisäinen motivaatio. Tämän seurauksena hoitotyön houkuttelevuus vähenee. Eli nyt syy-seuraussuhteen suuntaa kuvaa miinus-merkki.

Alan houkuttelevuuteen vaikuttaa tietysti myös hoitajien palkkataso. Nyt palkkaus on erittäin surkea verrattuna muihin yhtä pitkää koulutusta vaativiin aloihin. Jos palkkaus nousisi, parantuisi myös hoitoalan houkuttelevuus.

Hoitoalan houkuttelevuus puolestaan vaikuttaa hoitajien määrään. Jos alan houkuttelevuus heikkenee, entistä harvempi uusi henkilö hakeutuu hoitajaksi. Samoin yhä useampi jo koulutettu hoitaja päättää vaihtaa alaa ja siirtyä muihin hommiin. Toisaalta jos alan houkuttelevuutta saataisiin parannettua, lisäisi se hoitajien määrää. 

Kun näin tarkastellaan tätä systeemiä kokonaisuutena, tulee vaarallinen noidankehä näkyviin. 

Jos mitään ei muuteta, niin hoitoalan houkuttelevuus jatkaa huononemistaan. Se taas vähentää alalla työskentelevien hoitajien määrää. Mikä taas puolestaan lisää hoitotyön kiirettä ja kuormittavuutta. Ja se taas heikentää entisestään ihmisten halua hakeutua tai pysyä hoitoalalla. Eli jos mitään ei tehdä, joutuu suomalainen terveydenhoito kammottavaan tilanteeseen. 

Toisaalta jos hoitajien palkkatasoa nostettaisiin selvästi, katkaisisi se tämän noidankehän. Jos hoitajien palkkataso nousisi merkittävästi, parantuisi samalla hoitoalan houkuttelevuus. Ja sen myötä hoitajien määrä kasvaisi. Se puolestaan vähentäisi hoitotöiden kiirettä ja kuormittavuutta. Minkä seurauksena alalla olisi huomattavasti mukavampaa työskennellä ja saataisiin lisää hoitajia. Sen jälkeen ala ei enää tarvitsisi niin merkittäviä palkankorotuksia tulevaisuudessa.



  















sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Darkest hour -elokuva sopii erinomaisesti näihin kurjiin aikoihin

Kirjoitin aiemmin siitä, miten monet läntisten maiden poliitikot tekivät Putinin kanssa saman virheen kuin Britannian pääministeri Neville Chamberlain teki Hitlerin kanssa. Vallanhimoiset, sekopäiset diktaattorit olisi parempi pysäyttää aiemmin kuin myöhemmin. Voit lukea jutun täältä.


Tähän samaan teemaan sopii hyvin erinomainen elokuva Darkest hour. Se kertoo Winston Churchillin kamppailusta sen suhteen, tulisiko Hitlerin kanssa pyrkiä neuvottelemaan rauhasta vai panna kova kovaa vastaan. Suosittelen lämpimästi elokuvaa jo pelkästään sen taiteellisten ansioiden osalta, mutta sen lisäksi elokuva on erittäin ajankohtainen, sillä Hitlerin ja Putinin välille voidaan vetää monia yhtäläisyysmerkkejä. Samoin eri maiden johtajien suhtautuminen Putiniin muistuttaa sitä, miten eri poliitikot Isossa-Britanniassa suhtautuivat Hitleriin. 

Elokuvan voi katsoa ainakin Viaplaystä, jos on kuukausitilaus palveluun. Lisäksi sen voi vuokrata esimerkiksi Elisa Viihteestä ja Applen iTunesista.

Elokuva alkaa siitä, kun Hitler on jo aloittanut täysimittaisen valloitussotansa Euroopassa. Viimeisetkin harhaluulot Hitlerin todellisesta luonteesta on siis heitetty sivuun. Neville Chamberlain saa potkut pääministerin virasta ja konservatiivi-puolue joutuu vastahakoisesti valitsemaan ongelmallisena pidetyn Churchillin pääministeriksi.

Elokuvassa on myös meidän Nato-keskusteluumme hyvin sopiva kohtaus siitä, miten äärimmäisen yksin maa voi joutua, jos sillä ei ole sitovia turvatakuita Yhdysvaltojen kanssa. Roosevelt vain pahoittelee puhelimessa Churchillille, miten Yhdysvallat ei voi sekaantua Euroopan sotaan. Tilanne menee jo absurdiksi, sillä USA ei edes uskalla toimittaa Britannian jo tilaamia sotakoneita. USA:n ja Britannian erityinen suhde alkoikin vasta toisen maailmansodan jälkeen.    

perjantai 18. maaliskuuta 2022

Puolueiden suhtautuminen Natoon


Kuten Jukka Vääri kirjoitti mielipiteessään helmikuussa: "...totuuden hetki on koittanut. Poliittisen jargonin jauhannan sijasta poliitikkojen pitää nyt ottaa lusikka kauniiseen käteen ja alkaa tehdä sitä, mistä heille maksetaan, eli kantaa vastuuta." Nyt on kulunut jo yli kolme viikkoa siitä, kun Venäjä aloitti suurhyökkäyksen Ukrainaan. Halusin selvittää, millainen kanta eri puolueilla ja niiden johtavilla poliitikoilla on Suomen Nato-jäsenyyteen.

Selvästi Natoon liittymisen kannalla olevat

Selkeästi Natoon liittymisen kannalla ovat vain kaksi puoluetta. Rkp kannattaa Nato-jäsenyyden hakemista. RKP on puolueena todennut, että Suomen tulisi olla Naton jäsen vuoteen 2025 mennessä. Samoin Kokoomus on jo pitkään kannattanut Suomen liittymistä Natoon. Liike nyt vaikuttaisi myös nykyään kannattavan Nato-jäsenyyttä ilman kansanäänestystä, mutta sen kanta on heilahdellut laidasta laitaan.

Kielteisimmin Natoon suhtautuvat Vasemmistoliitto ja Keskusta

Eniten Nato-jäsenyyttä vastaan puhuu Vasemmistoliitto. Aivan tuoreimmissakin kyselyissä Vasemmistoliitto on erikseen korostanut, että puolue on edelleen sotilaallisen puolueettomuuden kannalla. Opetusministeri ja vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoo, että vasemmistoliitto on sotilaallisen liittoutumattomuuden kannalla. Vasemmistoliiton vuoteen 2023 saakka voimassa olevassa tavoiteohjelmassa todetaan suoraan, että Suomen ei tule liittyä sotilasliitto Natoon.

Keskusta on perinteisesti suhtautunut erittäin nihkeästi Natoon. Vielä tammikuussa puolueen puheenjohtaja Annika Saarikko totesi: "Keskusta ei kannata Suomen Nato-jäsenyyttä, mutta haluaa että Suomi pitää avoinna mahdollisuuden siihenkin." Samoin tammikuussa julkaistiin Ilta-Sanomien kysely, jonka mukaan Keskusta vastustaa erittäin jyrkästi Natoon liittymistä. Keskustalla on voimassa myös puoluekokouksen kannanotto vuodelta 2002, jonka mukaan mahdollinen Nato-jäsenyys olisi alistettava kansanäänestykseen. Keskusta järjestää keväällä tapahtumia, joissa suomalaiset voivat yhdessä keskustella Ukrainan sodasta ja sen vaikutuksesta mahdolliseen Nato-jäsenyyteen.

Muiden puolueiden kannat vaihtelevat ääripäiden välillä, mutta useilla tapahtunut selvää siirtymistä Naton kannalle

Aiemmin SDP on piiloutunut niin sanotun Nato-option taakse. Kuitenkin nyt pääministeripuolue SDP:ssä puhaltavat Nato-tuulet. Iltalehden laajassa kyselyssä 57 prosenttia demarivaikuttajista kannattaa Suomen liittymistä Natoon. Jäsenyyden vastustajia on IL-kyselyssä 44 prosenttia demarivaikuttajista. Kysely tehtiin 2.–14. maaliskuuta.

Perussuomalaiset ovat aiemmin suhtautuneet erittäin kielteisesti Nato-jäsenyyteen. Mutta viime vuosina puolue ei ole ottanut Natoon mitään kantaa. Esimerkiksi puolueen vuoden 2019 eduskuntavaaliohjelmassa Natoa ei mainita. Halla-ahokin on helmikuussa todennut, että Perussuomalaisilla ei ole yhtenäistä kyllä- tai ei-kantaa. Ville Tavio kertoi tammikuussa, että hänen henkilökohtainen kantansa on ei Nato-jäsenyydelle.

Kristillisdemokraatit ovat perussuomalaisten tavoin aiemmin suhtautuneet kielteisesti Natoon. Toisaalta tammikuussa Kristillisdemokraattien puheenjohtajan Päivi Räsäsen mielestä jäsenyyttä olisi syytä harkita vakavasti. Puolue ei ole vielä päivittänyt kantaansa.

Vihreiden varapuheenjohtaja Atte Harjanne on julkisesti todennut kannattavansa Nato-jäsenyyttä. Samoin monet muutkin vihreiden jäsenet ovat viime aikoina liputtaneet Natoon liittymisen puolesta. Esimerkiksi vihreiden europarlamentaarikko Ville Niinistö sanoo, että Suomen olisi haettava sotilasliitto Naton jäsenyyttä. Myös toinen vihreiden europarlamentaarikko Alviina Alametsä on jo tammikuussa kertonut, että Suomen olisi aika aloittaa neuvottelut Nato-jäsenyydestä. Puolueena Vihreät eivät kuitenkaan ole vielä ottaneet kantaa Nato-jäsenyyteen.

Presidenttimme Sauli Niinistö on jo vuosia sanonut, että Nato-jäsenyydestä on järjestettävä kansanäänestys, jos kysymys tulee ajankohtaiseksi. Eikä hän näytä ainakaan selvästi muuttaneen tätä kantaansa huolimatta Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.

Mitä puoluetta siis kannattaisi äänestää, jos Nato-kysymys on itselle tärkeä

Jos kannattaa Nato-jäsenyyttä ja haluaa Suomen liittyvän Natoon, ainoat selvät vaihtoehdot ovat Kokoomus ja RKP. Tosin Liike nyt on myös siirtynyt Naton kannalle, mutta jos galluppien tuuli kääntyy, saattaa myös puolueen kanta taas vaihtua. Joten RKP ja Kokoomus ovat Naton kannattajalle parhaat vaihtoehdot.

Jos puolestaan vastustaa kovasti Nato-jäsenyyttä, kannattaa äänestää Vasemmistoliittoa tai Keskustaa. Ja näistä Vasemmistoliitto on varmemmin Natoa vastaan.

Muiden puolueiden äänestäminen olisi iso riski, koska niiden Nato-kannoista ei ole ainakaan vielä varmuutta. Mutta toivottavasti tilanne selkiytyy hyvissä ajoin ennen seuraavia vaaleja.

maanantai 14. maaliskuuta 2022

Miten vähentää Venäjän rahoitusta

Kuten pääministerimme Sanna Marin totesi muutama päivä sitten: "On kestämätöntä, että samanaikaisesti, kun olemme riippuvaisia Venäjän energiasta, me myös rahoitamme tätä sotaa ostamalla Venäjältä energiaa." Jotta Venäjä saataisiin aisoihin, pitää meidän tehdä kaikkemme sen sotakoneiston rahoituksen vähentämiseksi. Ja tehokkain tapa tähän on vähentää Venäjän tuloja, joita se saa fossiilisen energian myymisestä.

Suomen energian kokonaiskulutus jakautui vuonna 2020 eri lähteiden osalta seuraavasti:


Suomesta ei öljyä tai maakaasua löydy, joten kaikki täällä kulutettava öljy ja maakaasu tuodaan ulkomailta. Raakaöljystä liki 90 % tulee Venäjältä, mikä johtuu siitä, että suomalainen öljynjalostusteollisuus on erikoistunut venäläisen raakaöljyn jalostamiseen. Maakaasusta puolestaan kaikki tuodaan Venäjältä. Karkeasti arvioiden Venäjän tuonnin osuus Suomen kokonaisenergian kulutuksesta on lähes neljäsosa, jos mukaan lasketaan öljyn, kivihiilen ja maakaasun lisäksi myös sähkön, puupolttoaineiden, polttoturpeen ja uraanin tuonti.

Yksi mahdollisuus olisi ostaa öljyä Venäjän sijasta jostain toisesta maasta. Tämä ei kuitenkaan ole kovin toimiva ratkaisu paristakin syystä. Ensinnäkin mikäli öljyn kokonaiskulutus ja tuotanto maailmassa pysyisivät samoina, niin silloin vaikutus öljyn maailmanmarkkinahintoihin olisi hyvin pieni. Eli jos Suomi ryhtyisi ostamaan öljyä Venäjän sijasta vaikkapa Saudi-Arabiasta, niin sitten puolestaan Saudi-Arabiasta tulevan öljyn ostajat joutuisivat ostamaan sitä jostain muualta. Esimerkiksi vaikkapa Intia ja Kiina ostaisivat sitten puolestaan isomman osan öljystä Venäjältä. Loppujen lopuksi Venäjä saisi pääasiassa ihan saman summan öljytuloja. Ainoa vaikutus olisi hieman suuremmat kuljetuskustannukset, kun öljyä siirreltäisiin pidempiä matkoja. Mutta Venäjälle virtaavan rahoituksen määrään sillä ei olisi merkittävää vaikutusta.

Toisaalta jos muut öljyntuottajamaat kasvattaisivat osuuttaan koko maailman öljymarkkinoista, se haittaisi Venäjää. Mutta ikävästi lähes kaikki maat, jotka voisivat osuuttaan öljyn viennistä kasvattaa, ovat kammottavia diktatuureja. Eli tällöin tukisimme enemmän Venezuelan ja Iranin kaltaisia maita. Toki tässä nykyisessä tilanteessa nämäkin maat ovat paljon parempia vaihtoehtoja kuin Venäjä. Eli hyvin lyhyellä tähtäimellä olisi parempi antaa rahoja näille diktatuureille Venäjän sijasta, sillä ainakaan ne eivät ole tappamassa siviilejä ja sotimassa aktiivisesti parasta aikaa.

Pidemmällä tähtäimellä paras ratkaisu olisi vähentää Suomen riippuvuutta ulkomaisesta öljystä ja maakaasusta. Miten se sitten onnistuisi? Suomessa öljyllä tuotetusta energiasta liikenteen osuus on noin 40 prosenttia. Teollisuus käyttää noin 20% öljystä. Erilaisten rakennusten lämmitykseen puolestaan käytetään noin 6 % öljystä. Sähkön tuottamiseen ei Suomessa öljyä juurikaan käytetä. 

Merkittävin vipu vaikuttaa Suomen rahoitukseen Venäjälle olisi siis vähentää öljyn käyttöä liikenteessä. Sähköautot, joukkoliikenne ja uudet liikkumispalvelut tarjoavat vaihtoehtoja omalla bensa- tai dieselautolla ajamiselle, mutta ne eivät ratkaise raskaan liikenteen ja lentoliikenteen ongelmaa. Raskaan liikenteen polttoaineiden seuraavana askeleena pidetään synteettisiä polttoaineita, joita voidaan valmistaa päästöttömästi uusiutuvalla energialla esimerkiksi käyttämällä vedestä erotettavaa vetyä ja ilmasta saatavaa hiilidioksidia.

Kun mietitään, miten sähköautojen osuutta henkilöautoista saataisiin lisättyä, kannattaa pohtia Norjan opetuksia. Norja on autokannan sähköistymisen nopeudessa ykkönen koko maailmassa. Vuonna 2020 sähköautojen rekisteröinnit kattoivat Norjassa ensimmäistä kertaa yli puolet uusista henkilöautoista, ja viime vuonna lähestyttiin jo kahden kolmasosan rajaa. Niiden lisäksi lataushybridien osuus on yli viidennes kokonaismyynnistä. Norjan täysin poikkeuksellinen sähköautojen osuus johtuu suuresti veropolitiikasta, joka ohjaa paikallispäästöttömien autojen suuntaan. Tällainen veropolitiikka tietysti maksaa yhteiskunnalle, mutta kannattaa punnita, maksetaanko yhteisistä varoista mieluummin sähköautojen hankintaa vai ukrainalaisia tappavia ohjuksia.

Entä sitten miten vähentää maakaasun ostamista? Suomessa maakaasua käytetään erityisesti kaukolämmön ja sähkön yhteistuotannossa sekä prosessiteollisuudessa. Paras tapa tähän olisi lisätä päästöttömän uusiutuvan energian osuutta entisestään. Tarve maakaasulle vähenee, mikäli lisäämme geotermisen energian, lämpöpumppujen, synteettisten polttoaineiden, tuulivoiman ja aurinkoenergian tuotantoa huomattavasti. Niiden kehitys on kansainvälisesti ollut erittäin nopeaa, koska ne ovat päästöttömiä. Polttoainekustannusta näillä tuotantomuodoilla ei ole lainkaan, jolloin tuotantokustannukset jäävät erittäin alhaisiksi.

Erityisesti aurinkoenergian kohdalla olisi valtavasti varaa parantaa. Tuotannon vuosittaisesta kaksinkertaistumisesta huolimatta aurinkosähkön osuus Suomen koko sähköntuotannosta on silti hyvin vaatimaton eli 0,4 prosenttia. Esimerkiksi Saksassa yli 8 % kaikesta tuotetusta sähköstä tehtiin aurinkoenergialla.Vuositasolla meillä on kuitenkin suurin piirtein saman verran aurinkoa kuin esimerkiksi Saksassa tai Tanskassa. Näissä maissa vauhdittajana on ollut syöttötariffi eli takuuhinta tuotetulle sähkölle. Sekin vaatii verorahojen käyttöä, mutta jälleen tulee pohtia, haluammeko mieluummin rahoittaa vihamielistä ja vaarallista naapuria, kun se kasvattaa sotavoimiaan. 

lauantai 5. maaliskuuta 2022

Halla-ahon kommentit Ukrainan auttamisesta ovat järkeviä ja oikein

Hitlerin kanssa mokannut Neville Chamberlain komennetaan soittamaan Churchillin tahtiin

Jussi Halla-aho on saanut moitteita lausunnoistaan, joita hän on antanut liittyen Venäjän hyökkäykseen Ukrainan kimppuun. Hän esimerkiksi arvioi muutama päivä sitten, että Ukrainan tilanne voi kehittyä muutamissa viikoissa tai jopa päivissä siihen, että Venäjä pommittaa ukrainalaiskaupunkeja maan tasalle. "Mitä sitten teemme siinä tilanteessa, kun sieltä alkaa tulla videoita ja kuvia sadoista tai tuhansista kuolleista ja silvotuista lapsista, naisista ja miehistä" Halla-aho sanoi Ylelle. Helsingin Sanomille hän puolestaan kertoi uskovansa, ettei ”länsi tule kestämään tilanteen pahenemista”. Hän viittasi siihen, että uhrien määrän kasvaessa länsimaiden on moraalisen ja julkisen paineen näkökulmasta yhä vaikeampi seurata sivusta sodan jatkumista.

Nyt monet poliitikot Suomessa ovat kauhistelleet Halla-ahon sanomisia. Esimerkiksi Erkki Tuomioja on ollut erityisen järkyttynyt ja sanonut Halla-ahosta: ”Hän haluaa kolmatta maailmansotaa. Ei missään nimessä. Tässä puolin ja toisin halutaan välttää Naton ja Venäjän yhteenottoa”. Myös Vasemmistoliiton Jussi Saramo on tiukasti kritisoinut Halla-ahon lausuntoja. Mielestäni nämä kritisoijat ovat pahasti väärässä ja tällä toiminnallaan he osallistuvat Putinin julmuuksien tukemiseen.

On totta, että Halla-ahon olisi kannattanut selvemmin tuoda esiin, että nämä lausunnot ovat hänen omia näkemyksiään. Eli koska hän on ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja, on ihan aito riski, että hänen tekemänsä lausunnot erehdytään pitämään valiokunnan kantoina. Mutta muuten Jussi on ollut täysin oikeassa näissä lausunnoissaan. Ne ovat paitsi järkeviä Suomen turvallisuuden kannalta, myös moraalisesti ja eettisesti oikein.

Kannattaa muistella historiaa ja ottaa oppia siitä, miten aikaisemmin Euroopassa on suhtauduttu naapureidensa kimppuun käyneisiin diktaattoreihin. Syyskuussa 1938 Hitler teki jotain hyvin samanlaista kuin mitä Putin teki Donbassin ja Luhanskin suhteen. Vuonna 1938 Hitler väitti, että Tsekkoslovakiaan liitettyjen Sudeettialueiden saksalaiset kohtasivat kammottavaa sortoa ja heitä tapettiin. Joten Hitlerin täytyi lähteä Tsekkoslovakiaan sotavoimien kanssa pelastaakseen siellä sorrettuna olevat saksalaiset. 

Vuonna 1938 Iso-Britannian pääministeri Neville Chamberlain myöntyi Hitlerin vaatimuksiin Sudeettialueiden liittämisestä Saksaan, koska hän pelkäsi sodan laajenemista. Tsekkoslovakia painostettiin Iso-Britannian ja muiden Euroopan mahtimaiden toimesta taipumaan Hitlerin vaatimuksiin. Rohkaistuneena Hitler lähti esittämään entistä suurempia vaatimuksia tajuttuaan, että muut Euroopan mahtimaat eivät uskaltaneet häntä haastaa. Ja tämä johti lopulta siihen, että Saksa valloitti koko Tsekkoslovakian. Samalla Saksan armeija sai valtavasti lisää sotilaskalustoa valloitetuilta alueilta, joiden avulla sen oli myöhemmin helpompi valloittaa Puola ja Ranska.

Jos sen sijaan Hitleriä olisi heti alussa lähdetty vastustamaan voimakkaasti, kenties koko toinen maailmansota olisi voitu välttää. Sen sijaan olisi kenties ollut pienempi sota Sudeettialueista, mutta jos siinä vaiheessa Tsekkoslovakiaa olisi tuettu vahvasti, kenties valtaisa hävitys koko maailmassa olisi voitu välttää. 

sunnuntai 20. helmikuuta 2022

Energia ja turvallisuuspolitiikka


Monet Euroopan maat ovat pahasti riippuvaisia Venäjältä saatavasta energiasta, erityisesti maakaasusta. Erityisesti EU:n johtava maa Saksa tarvitsee Venäjän maakaasua johtuen käsittämättömän typerästä energiapolitiikastaan. Saksa onkin maailman merkittävin ostaja venäläiselle maakaasulle. Saksan päätös luopua nopeasti ydinvoimasta on johtanut siihen, että Saksa on entistäkin tiukemmin kiinni Venäjän maakaasussa. 

Euroopan ja erityisesti Saksan riippuvuus Venäjältä saatavasta energiasta antaa Putinille valtaisan vipuvoiman vaikuttaa Euroopan energiahintoihin. Ja korkeat energiahinnat sattuvat voimakkaasti äänestäjiin, minkä seurauksena poliitikot joutuvat pelkäämään uudelleenvalintansa puolesta. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat eri puolilla länsimaita nousseet erilaiset polttoaineiden ja sähkön korkeita hintoja vastustavat mielenosoitukset. Tämä energian hinnasta raivostuneiden kansalaisten pelko on varmasti merkittävin syy sille, miksi Saksan liittokansleri Olaf Scholz ei ole suostunut sanomaan selvästi, että Nord Stream 2 -kaasuputkea ei oteta käyttöön, jos Venäjä hyökkää Ukrainaan. Tämä siitä huolimatta, että Yhdysvallat on erittäin voimakkaasti vaatinut tätä Saksalta ja se olisi vahva lisäkeino painostaa Venäjää olemaan hyökkäämättä.


Riippuvuus Venäjän energiasta on rakennettu vuosikymmenien saatossa. Lyhyellä tähtäimellä ei valitettavasti ole juurikaan hyviä keinoja korjata tilannetta. Fiksuinta olisi jatkaa nykyisten ydinvoimaloiden käyttöä niin pitkään kuin mahdollista. Niitä ei kuitenkaan enää ole toiminnassa Saksassa kuin muutamia, joten se ei riitä. Koska Venäjän uhka on nyt niin suuri, että se mielestäni ylittää ilmastonmuutoksen tuoman uhan lyhyellä tähtäimellä, kannattaisi Saksan pidentää nykyisten hiilivoimaloidensa käyttöä. Parempi pitkän ajan tavoite on kuitenkin uudistaa koko energiainfrastruktuuri. 

Eurooppalaisten pitäisi entistä voimakkaammin panostaa uusiutuvaan energiaan ja sen tarvitsemiin energian varastointiratkaisuihin. Lisäksi tulisi rakentaa asemia, joiden avulla voitaisiin vastaanottaa nesteytettyä maakaasua muualta maailmasta, kuten Yhdysvalloista. Maatalouden jätteistä ja sivutuotteista tulisi kehittää biokaasua. Ja kaikella tällä tulisi mahdollisimman paljon korvata Venäjältä tuotavaa maakaasua. Näin saataisiin Putinin otetta Euroopasta vähennettyä ja samalla heikennettyä Venäjän taloutta. Vähemmän vaikutusvaltaa Putinille ja pienempi Venäjän kassa sotien käymiseen vähentäisi Venäjän taipumusta sotilaalliseen painostukseen.

Lisäksi energian kallistumiseen pitäisi varautua paremmin. Korkea hinta energiasta pitäisi nähdä osana turvallisuuspolitiikkaa ja siihen pitäisi käyttää rahaa kuten muihinkin puolustusmenoihin. Sen sijaan, että Eurooppa maksaa valtavia summia Venäjälle ja näin rahoittaa vihamielisen maan sotilasvoimia, meidän olisi parempi vaikka sitten lainarahalla investoida vaihtoehtoihin. Ja kansalaisia voitaisiin ainakin osittain suojata kohonneilta energiahinnoilta laskemalla kansalaisiin kohdistuvia muita veroja. Ja kaikkein köyhimmille maksettavia tukia voitaisiin vastaavasti nostaa ja näin kompensoida kohonneita energia- ja polttoainemaksuja.

Jos Venäjän aiheuttama uhka kiinnostaa aiheena, olen kirjoittanut siitä aiemminkin:

  

tiistai 15. helmikuuta 2022

War On The Rocks -sivusto tarjoaa sisäpiiriläisten näkemyksiä tuoreeseen Venäjän uhkaan

War on the Rocks sivusto tarjoilee mielenkiintoista sisältöä kansainvälisestä turvallisuuspolitiikasta kiinnostuneille. Sivusto väittää tarkastelevansa kansainvälisen turvallisuuden asioita realistisesta sekä käytännön kokemuksen tuomasta näkökulmasta. Ja viime aikoina sieltä on löytynyt useita hyviä kirjoituksia, jotka auttavat ymmärtämään Venäjän uhkaa, Ukrainan kriisiä sekä sitä, miten eri länsimaat yrittävät näihin reagoida. 

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Matti Pesu valoittaa Suomen liittoutumattomuuden linjaa ja pohtii, miksi se on palvellut hyvin Suomen etuja. Pesu korostaa sitä, miten hyödyllinen Suomi on jo nyt Baltian sekä Pohjois-Norjan puolustuksen kannalta, vaikka emme olekaan sotilasliitto Naton jäseniä. Kirjoitus tuo esiin Suomen jo nyt erittäin läheiset suhteet Naton kanssa, mutta myös syyt sille, miksi Suomi ei kuitenkaan ole halunnut hakea Naton jäsenyyttä. Suomella ja Venäjällä on perinteisesti olleet melko hyvät välit, joita Nato-jäsenyys vaurioittaisi pahasti.

Oma kirjoitukseni siitä, kannattaisiko Suomen liittyä Natoon vai ei, on pitkälti samoilla linjoilla Matti Pesun kanssa. 

Hampurin yliopiston tutkijat Graef ja Kühn puolestaan tarkastelevat viime aikaisten Moskovasta lähetettyjen kirjeiden merkitystä sekä miten niihin kannattaisi diplomaattisesti suhtautua Helsinki 2.0 -hengessä.  Vanhojen Etyj-kokousten satona on jäänyt elämään kaksi eri merkitystä turvallisuuslauselmissa käytetystä "jakamattomuus" (indivisibility) termistä. Venäjä näkee tämän tarkoittavan hyvin erilaisia asioita kuin demokraattiset länsimaat. Kirjoituksessa myös valotetaan hyvin lähihistoriaa ja miten sen valossa Venäjän sekä Nato-maiden suhteet ovat jatkuvasti menneet huonompaan suuntaan.

Kolmantena erittäin ajankohtaisena juttuna nostan kahden ydinaseiden leviämisen parissa pitkään työskennelleen asiantuntijan kirjoituksen. Tohtori Hanna Notte sekä Sarah Brightgood kirjoittavat varoittavasti siitä, mitä välirikko Venäjän ja länsimaiden välillä voi pahimmillaan tarkoittaa ydinase-kontrollin suhteen.  Jos Venäjä ja Yhdysvallat ajautuvat pahaan riitaan Ukrainan kriisin vuoksi, ei se lupaa hyvää näiltä mailta vaadittavalle yhteistyölle, kun ydinaseiden leviämistä yritetään estää. 

Suosittelen vilkaisemaan, jos kansainvälinen turvallisuuspolitiikka kiinnostaa.


 

lauantai 5. helmikuuta 2022

Hyviä analyysejä Ukrainan kriisistä "The Rachman Review" -podcastissa

Ukrainan kriisi on varjostanut kansainvälisiä suhteita jo useiden kuukausien ajan. Tässäkin blogissa olen kirjoittanut siihen liittyen seuraavia juttuja:


The Financial Times -lehden podcastissa "The Rachman Review" on myös käsitelty Ukrainan kriisiä useista eri näkökulmista. Tuoreimmassa jaksossa FT:n kansainvälisten suhteiden pääkolumnisti Gideon Rachman keskustelee Dmitri Trenin kanssa. Trenin on nykyään akateemikko, joka työskentelee Carnegie Moscow Center -nimisessä ajatushautomossa. Mutta hän on myös palvellut yli 20 vuotta Neuvostoliiton asevoimissa. Hänen taustansa antaa hyvän pohjan analysoida Putinin ja Venäjän aikeita Ukrainan kriisin suhteen.

Trenin tulee siihen johtopäätökseen, että Putin ei todellisuudessa halua laajentaa sotaa Ukrainan kanssa. Sotilaallisella voimalla pelottelu ja painostaminen pyrkivät sen sijaan siihen, että Yhdysvaltojen on pakko keskustella Venäjän kanssa Euroopan turvallisuustilanteen tulevaisuudesta. Ja tässä Putin on onnistunut hyvin. Trenin arvelee, että laajan sodan uhka on kuitenkin olemassa, mutta että se ei ole ensisijainen tavoite Putinille.

Aiemmin tammikuussa "The Rachman Review" -ohjelmassa on keskusteltu siitä, millaiselta Ukrainan sota todennäköisesti näyttäisi, jos diplomaattiset keinot pettävät lopullisesti. Tässä jaksossa Rachmanin vieras arvelee, että sodan laajentumisen todennäköisyys olisi peräti 60%. Jos konflikti eskaloituisi, olisi se todennäköisesti paljon rajumpi Venäjän sotavoimien käyttö kuin viime vuosina Ukrainan länsilaidalla jatkunut. Venäjän ilmavoimat todennäköisesti murskaisivat ensimmäisessä vaiheessa Ukrainan ilmapuolustuksen, minkä jälkeen Ukraina ei voisi estää ilmapommituksia missään sen alueella.

Venäjän tuskin tarvitsisi sen jälkeen edetä kovinkaan pitkälle Ukrainan maaperällä maajoukkojensa kanssa, ennen kuin Ukrainan hallitus taipuisi tulitaukoon ja Venäjän sanelemiin ehtoihin. Vaikka Ukraina onkin vahvistanut sotavoimiaan viime vuosina, ei sillä edelleenkään ole realistisia mahdollisuuksia puolustautua sotilaallisesti Venäjää vastaan. 

"The Rachman Reviewssä" on paljon myös muita mielenkiintoisia juttuja kansainväliseen politiikkaan liittyen. Suosittelen lämpimästi testaamaan podcastia.   

 

maanantai 24. tammikuuta 2022

Natoon vai ei?

Venäjän viimeaikaiset toimenpiteet Ukrainaa vastaan ovat aiheellisesti herättäneet pelon merkittävän sodan mahdollisuudesta. Ja tämän seurauksena monet tahot Suomessa pohtivat aiempaa vakavammin, kannattaisiko meidän liittyä Natoon vai ei. Esimerkiksi blogissa "Sairaan rakas elämä" on ollut hyviä kirjoituksia Natoon liittymisestä. Osallistun tähän keskusteluun tarkastelemalla päätöstä peliteoriaa hyödyntämällä. 

Ensin Suomi tekee siirtonsa. Tässä on kaksi merkittävää vaihtoehtoa:

  1. Liitytään Natoon
  2. Jäädään vain Naton kumppaniksi eli nykyinen tilanne jatkuu

Taustaksi tälle päätökselle on syytä ymmärtää Nato-jäsenyydestä muutama asia. Nato-sopimuksen viides artikla velvoittaa kaikkia jäsenmaita tulkitsemaan hyökkäyksen toiseen jäsenmaahan hyökkäykseksi niitä vastaan sekä ryhtymään tarvittaviin sotilaallisiin vastatoimiin. Mikäli olisimme Naton jäsen, viides artikla velvoittaisi liiton muita jäseniä tulemaan apuun, jos joutuisimme hyökkäyksen kohteeksi. Viides artikla on siis ennen kaikkea pelote. Kollektiivisen puolustuksen perusajatus on se, että jos esimerkiksi Venäjä hyökkäisi yhden Natoon kuuluvan jäsenmaan kimppuun, julistaisi se samalla sodan joukolle muita maita, jotka ovat velvollisia ryhtymään sotatoimiin Venäjää vastaan.

Toisaalta Pohjois-Atlantin liitto on tehnyt hyvin selväksi, että järjestön turvatakuut koskevat vain jäsenmaita. Kollektiivista puolustusta koskevaan suunnitteluun, päätöksentekoon ja sotilasrakenteisiin pääsee mukaan vain täysjäsenyyden kautta. Esimerkiksi nykyisen Ukrainan kriisin kiristyessä Yhdysvallat sekä muut Nato-maat ovat tehneet selväksi, että ne eivät tule sotilaallisesti auttamaan Ukrainaa, vaikka Venäjä hyökkäisi sinne. Tämä sen takia, että Ukraina ei ole Naton täysjäsen.

Naton näkökulmasta Suomen liittyminen olisi teknisesti suoraviivainen prosessi ja sillä olisi – hyvin todennäköisesti –muiden jäsenvaltioiden hyväksyntä. Jos Suomi liittyisi Natoon, se myös vahvistaisi merkittävästi Natoon jo kuuluvien Baltian maiden puolustusta sekä vahvistaisi Itämeren alueen turvallisuutta. Senkin takia Nato luultavasti ottaisi ilomielin Suomen jäsenekseen. Sen takia tässä tarkastelussa en erikseen huomioi erilaisia vaihtoehtoja sille, miten Nato-maat suhtautuisivat Suomen hakemukseen.

Kannattaa myös huomioida, että jos Suomi liittyisi Natoon ja Ruotsi jäisi ulkopuolelle, syntyisi strategisesti hankala tilanne, joka jättäisi Suomen strategiseen etuvartioasemaan ilman suoraa maayhteyttä Natoon. En kuitenkaan mene tähän Ruotsin kanssa yhdessä vaiko sittenkin yksin -pohdintaan tässä sen syvemmälle.

Sen jälkeen kun Suomi on päättänyt, liittyäkö Natoon vai ei, olisi Venäjän vuoro tehdä siirtonsa. Sotilasvoiman käytöllä on edelleen merkittävä rooli Venäjän sisä­politiikassa. Kun poliittista valtaa ei öljyn hinnan laskettua enää ole voitu legitimoida vaurauden kasvulla, sitä on perusteltu sotilaallisella menestyksellä ja kunnialla. Ukrainan sodan ja Krimin valtauksen tapaiset operaatiot voivat siksi tarvittaessa uusiutua myös Itämeren alueella.

Jos Suomi liittyisi Natoon, tällöin tarkastellaan kolmea erilaista siirtoa Venäjän puolelta:

  1. Venäjä hyökkää Suomen kimppuun sotilaallisesti.
  2. Venäjä katkaisee diplomaattiset suhteet Suomeen ja vähentää rajusti maiden välistä kauppaa sekä kaikenlaista muutakin yhteistyötä.
  3. Venäjä lopettaa aggressiot ja lisää kauppaa sekä yhteistyötä Suomen kanssa.

Jos taas Suomi pysyisi Naton ulkopuolella, voidaan tarkastella seuraavanlaisia siirtoja Venäjän suunnalta:

  1. Venäjä hyökkää Suomen kimppuun sotilaallisesti.
  2. Venäjä painostaa sotilaallisella uhalla Suomen tekemään Venäjän kannalta hyödyllisiä päätöksiä, joita se ei vapaaehtoisesti tekisi
  3. Venäjä lopettaa aggressiot ja lisää kauppaa sekä yhteistyötä Suomen kanssa.

Alla oleva kuvaaja tiivistää tämän pelin siirrot ja niiden seuraukset:


Tyytymättömänä valtana Venäjä on tehnyt arvaamattomuudesta strategisen ja taktisen hyveen, jota tukee vaikuttava poliittinen ja sotilaallinen ketteryys. Venäjä pitää Pohjois-Atlantin liittoa vastustajanaan ja kaikkea Naton laajenemista uhkana kansalliselle turvallisuudelleen. Siten Suomen Nato-jäsenyys johtaisi todennäköisesti määrittelemättömäksi ajaksi vakavaan kriisiin Venäjän kanssa. Suomen ja Venäjän suhteet kärsisivät huomattavasti ja poliittinen reaktio olisi ankara. Jo liittymisprosessin aikana ilmapiiri olisi myrkyttynyt ja kauppa Venäjän kanssa voisi kärsiä huomattavasti. Vaikka jännite nousisikin, siitä ei välttämättä seuraisi avointa konfliktia, koska Venäjä olisi tietoinen siitä, että mikä rikkomus tahansa vetäisi koko liittokunnan mukaansa. 

Jos Suomi liittyisi Natoon, olisi sen jälkeen lähes itsemurha Venäjälle sekä Putinille henkilökohtaisesti lähteä sotaan Suomen kanssa. Yhdessä muiden Nato-maiden kanssa Suomella olisi erittäin hyvät puolustusasemat, joten Venäjälle olisi tuhoisaa lähteä sotimaan. Toisaalta Putin ei suostuisi hyväksymään ja siunaamaan Suomen Nato-jäsenyyttä, joten olisi hyvin epätodennäköistä, että maiden välinen kauppa ja yhteistyö voisi kukoistaa moneen vuoteen. Mutta luultavasti ehkä noin kymmenen vuoden kuluttua tilanne voisi jo parantua maiden välillä.

Jos Suomi päättää pysyä Naton ulkopuolella, on paljon hankalampaa päätellä, mitä Venäjä ja Putin tekisivät. Tämä johtuu siitä, että päätöksiä tekevä Putin pienen piirinsä kanssa ei välttämättä lainkaan ajattele koko Venäjän kansan etua.

Vaikka Suomi joutuisi yksin torjumaan Venäjän sotilaallisen hyökkäyksen, ei taistelu olisi missään nimessä helppo Venäjälle. Sen talous on heikentynyt jo useita vuosia, eikä se sotilaallisestikaan ole lähelläkään Neuvostoliiton suuruuden aikoja. On siksi vaikea kuvitella, että tervejärkinen venäläinen sotilaskomentaja suosittelisi maansa poliittisille päätöksentekijöille hyökkäystä Suomeen. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö valtansa hupenemisesta huolissaan oleva Putin saattaisi tehdä jotain näin hullua. Venäjän hyökkäys Suomeen olisi kuitenkin hyvin epätodennäköinen vaihtoehto. Mutta jos se toteutuisi, olisivat seuraukset katastrofaaliset Suomelle.

Sen sijaan melko todennäköistä olisi, että Putin yrittäisi jossain vaiheessa painostaa Suomea tekemään itselleen huonoja päätöksiä. Ilman Nato-jäsenyyttä tällainen sotilaallisella voimalla painostus olisi paljon uhkaavampaa ja meidän päättäjämme saattaisivat herkästi sortua paineen alla. Pahimmillaan palaisimme takaisin suomettumisen aikakauden kaltaiseen itsesensuuriin ja pelokkaaseen päätöksentekoon.

Toisaalta pysymällä Naton ulkopuolella, on myös parhaat mahdollisuudet kasvattaa kauppaa Venäjän kanssa ja muutenkin saada välit paranemaan. Vuonna 2020 Suomen tavaravienti venäjälle oli noin 3 miljardia euroa. Venäjä oli tuolloin Suomen viidenneksi tärkein vientikohde. Eli jos kauppa Venäjälle kasvaisi merkittävästi, olisi se hieno juttu Suomen kannalta. Kaupan ja yhteistyön lisääminen olisi myös Venäjän kansan kannalta hyödyllistä. 

Jos Suomi liittyy Natoon eikä Venäjä lähde sotimaan Suomen kanssa, sitten on vielä pari vaihtoehtoa muiden Nato-maiden osalta. 
  1. Turkki ajautuu sotaan Iranin ja Syyrian kanssa. Turkki vaatii muita Nato-maita auttamaan sitä.
  2. Yksikään toinen Nato-maa ei joudu hyökkäyksen kohteeksi eikä kukaan vetoa Naton 5. artiklaan
Näistä tuo ensimmäinen vaihtoehto ei näytä nyt kovinkaan todennäköiseltä. Kuitenkin jos Erdoganin asema Turkissa vielä heikkenee, ei ole mitenkään mahdotonta, ettei hän ala kalistelemaan sapelia naapurimaidensa kanssa. Tällöin pahimmassa tapauksessa Suomi voisi joutua auttamaan Turkkia sodassa Iranin ja Syyrian kanssa, sillä Naton viides artikla velvoittaisi Suomea.

Jos kaikki päättäjät tekisivät oman kansansa hyvinvoinnin kannalta järkeviä päätöksiä, silloin lopputulos olisi selvä. Venäjän kannattaisi lopettaa uhoaminen ja sen sijaan pyrkiä parantamaan välejä Suomeen. Ja tämän seurauksena Suomella ei olisi syytä hakea Nato-jäsenyyttä. Mutta jos Putin todella pimahtaa ja haluaa Staliniakin suuremmaksi herraksi, antaisi Nato-jäsenyys selvää turvaa kaikkein pahimman mahdollisuuden varalta. Uskon kuitenkin, että Venäjälläkin päättäjät pysyvät sen verran järjissään, etteivät ne halua sotaa Suomen kanssa. Tämän takia oma johtopäätökseni on, että Suomen ei ole vielä tarvetta hakea Naton jäsenyyttä. 

Lähteitä


keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Vuoden 2021 suosituimmat kirjoitukset Politiikkaa järjellä -blogissa

Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen innostuin viime vuonna eli 2021 kirjoittamaan aktiivisesti blogiani Politiikkaa järjellä. Kirjoitinkin peräti 37 juttua eli keskimäärin 3 kirjoitusta kuukaudessa. Tämä on mielestäni hyvä tahti ja tähtään samaan noin kolmeen juttuun per kuukausi myös tänä vuonna 2022. 


Vuonna 2021 Politiikkaa järjellä -blogin jutuista eniten lukukertoja keräsivät nämä viisi:

  1. Kymmenen älykkäintä suomalaista poliitikkoa 
  2. Alustatalouden ahertajat, miten heidän asemaansa tulisi suhtautua
  3. Miten saada talouskasvua Suomeen, osa 2
  4. Kirja-arvostelussa Hyvän historia
  5. Maahanmuuton vaikutus maan vaurauteen

Täytyy tunnustaa, etten ole yhtään yllättynyt suosituimmasta jutusta. Ihmiset ovat yleisesti kiinnostuneita erilaisista top -listauksista ja poliitikkojemme älykkyys tai sen puute herättää voimakkaita tunteita. Käytin tuon jutun kirjoittamiseen useamman päivän kun hain tietoja useista eri poliitikoista, joiden pohjalta sitten lopulta päädyin top ten -listaukseeni. Ja sitä ennen vielä tutkin melko paljon eri lähteistä sitä, miten julkisuuden henkilöiden älykkyyttä ylipäätään voi arvioida ilman, että pääsee tekemään näille älykkyystestejä. Eli mukavaa että juttu myös herätti mielenkiintoa.

Joko olet lukenut kaikki viisi suosituinta kirjoitusta? Oliko joku vuoden 2021 jutuista mielestäsi näitä parempi?