Miksi länsimaat ovat hallinneet maailmaa viimeiset 200 vuotta, osa 2

Esittelin Ian Morrisin kirjan "Why the west rules - for now" syyskuussa 2022.  Suosittelen kirjaa edelleen lämpimästi historiasta ja kansojen kehityksestä kiinnostuneille. Poimin tähän muutamia opetuksia tuosta kirjasta, joita nykyisten päättäjien kannattaisi pitää mielessään.

Ensinnäkin yhteiskuntien kehittymistä jatkuvasti parempaan suuntaan ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Kautta aikojen eri yhteiskunnat ovat tietyn kehitystason saavutettuaan usein romahtaneet, koska ne eivät ole onnistuneet ratkaisemaan kasvaneen monimutkaistumisen aiheuttamia haasteita. Esimerkiksi Euroopan kehitystaso romahti dramaattisesti Rooman imperiumin hajottua ja sen jälkeen kesti yli 1000 vuotta saavuttaa uudelleen sama eurooppalaisten elintaso. Romahdusten yksityiskohdat ovat vaihdelleet, mutta usein seuraavat tekijät ovat olleet tavalla tai toisella pelissä mukana ajamassa romahduksia:

1. Sota ja väkivalta joko toisten sivilisaatioiden kanssa tai sitten sisäiset taistelut
2. Nälänhätä 
3. Laajat muuttoliikkeet
4. Kulkutaudit
5. Ilmastonmuutos

Yhteiskunnat usein selviävät vielä parista näistä "tuhon ratsumiehistä", mutta jos useampi niistä karauttaa yhdessä näyttämölle, seuraa siitä usein mittavaa tuhoa. Erityisesti silloin, jos poliittiset päättäjät eivät kykene tekemään järkeviä päätöksiä vastatakseen tähän haasteeseen. Esimerkiksi ilmastonmuutos tekee viljelyn ja eläinten kasvattamisen hankalaksi tietyllä alueella, jolloin sitä aluetta uhkaa laaja nälänhätä. Tämä saa valtavat ihmismassat liikkeelle etsimään parempia seutuja, jotta he eivät kuole nälkään. Ihmismassojen mukana saattaa kulkea tappavia kulkutauteja, joihin kohdealueen asukkailla ei ole riittävää vastustuskykyä. Ja sitten jos samanaikaisesti vielä naapurivaltiot päättävät hyökätä, on todellinen myrkkykeitos valmis.

Tätä listaa katsoessa ja peilatessa sitä viime vuosien dramaattisiin tapahtumiin, nousee pelko nyky-yhteiskuntien selviämisestä. Korona riehuu edelleen Kiinassa, Venäjä käy laajamittaista sotaa, nälänhätä uhkaa monia köyhiä maita, Afrikassa isot ihmisjoukot haluavat Eurooppaan paremman elintason toivossa ja ilmastonmuutos etenee yhä kiihtyvällä tahdilla. Nyt tarvitaan äärimmäisen viisaita ihmisiä päättäville paikoille. Esimerkiksi länsimaiden päätökset Ukrainan sodan suhteen voivat olla äärimmäisen ratkaisevia koko Euroopan tulevaisuudelle.

Morrisin kirjan mukaan useita eri kansoja yhdistävien imperiumien maine on turhan huono. Toki jotkut imperiumit ovat olleet toisia kansoja alistavia sortokoneistoja, mutta toisaalta isojen imperiumien aikaan osuvat myös kaikkein parhaimmat kaudet tavallisten ihmisten osalta. Rooman loiston aikoina tavalliset eurooppalaiset elivät paljon paremmin ja terveemmin kuin useina satoina vuosina imperiumin luhistumisen jälkeen. Ja sama tilanne toistui myös Kiinassa, jossa isojen, vakaiden imperiumien ajat olivat tyypillisesti kaikkein parhaita tavallisten kansalaisten kannalta.

Jos ilmastonmuutos sekä muut edellä luetellut tuhon ajurit eivät pysäytä kehitystä (iso jos), niin seuraavat 100 vuotta tuovat isompia muutoksia ihmiskunnalle kuin mitä on muuttunut luolamiesten ajasta nykyhetkeen. Ellei kehitys jostain syystä pysähdy tai romahda, maailma tulee näyttämään vuonna 2100 täysin toisenlaiselta kuin nykyään. Mahdollisesti nykyinen Homo sapiens on korvattu jollain aivan erilaisella, kehittyneemmällä älyllisellä olennolla. Mutta toisaalta kehitys voi myös hyvinkin luoda jälleen kerran oman tuhonsa. Ja itseasiassa maailma vuonna 2100 saattaa sittenkin muistuttaa enemmän pimeää keskiaikaa kuin futuristista ihmemaailmaa. Kenties Einstein oli oikeassa ja me tarvitsemme super-imperiumin pelastuaksemme. Einstein sanoi vuonna 1945, sen jälkeen kun ydinpommit olivat tuhonneet Nagasakin ja Hiroshiman, että ainoastaan koko maailman kattava hallitus voi pelastaa sivilisaation sekä ihmiskunnan. 

 

  

Suosittelen M&A -podcastia

Kuuntelen mielelläni podcasteja, jotka keskittyvät yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin ilmiöihin. Olen aiemmin suositellut joitakin politiikka-aiheisia podcasteja tässä kirjoituksessani. Lisäksi erityisesti ulkopolitiikasta ja Ukrainan tilanteesta kiinnostuneille olen suositellut The Rachman Reviewtä sekä War on the Rocks -sivustoa. Samoin olen kehunut hyviä blogeja, kuten Jarkon omaa blogia. Nyt on taas aika hehkuttaa erinomaista podcastia, jonka olen vähän jälkijunassa löytänyt. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Olen nyt kuunnellut 3,5 jaksoa M&A-podcastia. Ohjelman nimi tulee sitä tekevän dynaamisen duon sukunimistä. Podcastissa Mika Maliranta sekä Matti Apunen keskustelevat viihdyttävästi yhteiskunnallisesti merkittävistä ja mielenkiintoisista aiheista. Maliranta on taloustieteilijä, filosofian tohtori ja Laboren johtaja vuodesta 2021. Mika tuo ohjelmassa esiin taloustieteen havaintoja sosiaalidemokraattisesta näkökulmasta katsottuna. Matti Apunen puolestaan edustaa enemmän Kokoomuslaista linjaa. Apunen on tehnyt pitkän uran päätoimittajana sekä Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajana. Nykyään Matti työskentelee Tampereen yliopistossa työelämäprofessorina informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa.

Tähän mennessä kuuntelemani jaksot ovat käsitelleet esimerkiksi tällaisia aiheita:

• Mitä talouden nobelistit ajattelevat minimipalkoista ja niiden vaikutuksesta työpaikkojen määrään? Spoiler-alert: lopputulos on yllättävä kaikkien tietämään taloustieteen "totuuteen" verrattuna.
• Luonnollisten kokeiden tarpeellisuus taloustieteen teorioiden testaamisessa, tarkentamisessa ja korjaamisessa
• Omahyväisyysharha on erittäin yleinen ja salakavala vaiva, joka vaanii erityisesti fiksuja asiantuntijoita
• Vallan turmeleva vaikutus päättäjiin ja johtajiin

M&A-podcastin ensimmäinen jakso julkaistiin jo reilu vuosi sitten marraskuussa 2021. Ja oikeastaan podcast on paljon vanhempi, sillä se on jatkoa saman kaksikon aiemmille podcast-sarjoille. Itse tosiaan löysin podcastin vasta noin kuukausi sitten, mikä on sääli, sillä ohjelma on todella hyvä. 

Pidän erityisesti dynamiikasta Mikan ja Matin välillä sekä podcastin huumorista. Vaikka tohtori ja professori puhuvat tärkeistä taloustieteen havainnoista, eivät he unohda haukkua välillä toisiaan joko sosialistiksi tai sitten lahtariksi. Vaikka shown isännät ovat mitä ilmeisimmin hyviä kavereita, heidän erilaiset taustansa tarjoavat herkullisen asetelman arvioida yhteiskunnallisia ilmiöitä eri näkökulmista. Maliranta tuo keskusteluun enemmän palkansaajien, työläisten ja vasemmistolaisten näkökulmia, kun taas Apunen ymmärtää enemmän EVA:sta tuttuja oikeistolaisia ajatuksia. Mutta kumpikaan ei ole dogmaattisen kaivautunut asemiinsa ja naljailussa on leikkisän toverillinen sävy. 

Suosittelen M&A-podcastia lämpimästi kaikille, jotka ovat kiinnostuneita yhteiskunnallisesta pohdinnasta ja siitä, miten taloustieteen tuloksia voidaan hyödyntää paremman yhteiskunnan saavuttamiseksi. Ainakin tähän mennessä jaksojen aiheet ovat olleet mielenkiintoisia ja riittävän ajattomia. Ei siis haittaa lainkaan, vaikka kuuntelisit jaksoja yli vuoden jäljessä niiden tallentamisesta.

Oletko kuunnellut M&A-podcastia tai jotain sen edeltäjistä? Jos olet, niin mitä olet tykännyt?

Muiden arvioita M&A-podcastista:

• Mainio talouspodcast M&A sisältää ymmärrettävää puhetta monimutkaisista asioista (HS:n arvio)

Konkretiaa Kokoomuksen vaihtoehtobudjetista

Kokoomus julkaisi 29.11.2022 vaihtoehtobudjettinsa vuodelle 2023. Lukaisin sen läpi ja poimin tähän joitakin mielenkiintoisimpia konkreettisia ehdotuksia. Kannattaa kuitenkin huomata, että erilaiset toiveet talouskasvun kiihdyttämisestä tai esimerkiksi työllisyysasteen nostamisesta eivät ole mitään konkreettisia toimenpiteitä. Ne ovat hienoja tavoitteita, joita luonnollisesti jokainen puolue haluaisi Suomelle.

Isoin teema Kokoomuksen vaihtoehtobudjetissa on julkisen talouden velkaantumisen hidastaminen. Tämä tavoite on linjassa muun muassa talouspolitiikan arviointineuvoston ja Pellervon taloustutkimuksen (PTT) näkemysten kanssa. Samoin valtiovarainministeriön virkamiesten 8.12.2022 julkaisema raportti suorastaan vaatii Suomen seuraavia hallituksia tekemään miljardien leikkauksia sekä veronkorotuksia. Muuten valtion velka kasvaa hallitsemattoman suureksi. Kokoomus esittääkin tämän mukaisesti, että velkaantumista on vähennettävä vähintään miljardilla joka vuosi kahden vaalikauden ajan.

Nostan hattua Kokoomukselle näinkin yksityiskohtaisen leikkauslistan tekemisestä. Osoittaa rohkeutta ja suoraselkäisyyttä tuoda julkisen arvostelun kohteeksi kipeää tekevät leikkaukset näin lähellä vaaleja ja tilanteessa, jossa Kokoomus paistattelee suosituimpana puolueena. Toivottavasti muutkin puolueet ottavat mallia tästä ja vaalikeskusteluissa päästään aidosti keskustelemaan konkreettisista ratkaisuista. 

Kokoomus on mielestäni leikkaamassa myös pääasiassa ihan oikeista asioista. Isoimmat leikkaukset he kohdistaisivat asumistukiin sekä yritystukiin. Sekä asumisen että yritysten tukia leikattaisiin molempia reilut 400 miljoonaa eli yhteensä tästä tulisi säästöä vuodessa 850 miljoonaa. Asumistukia on kuitenkin monenlaisia. Esimerkiksi VATTin tutkimukset ovat todenneet, että merkittävä osa Ara-asuntojen tuesta kohdistuu keski- ja suurituloisille. Siitä olisikin siis hyvä leikata merkittävästi pois, sillä valtion on tärkeämpi kohdistaa tukensa niille, jotka tukea oikeasti tarvitsevat. Kokoomus kuitenkin leikkaisi myös kaikkein köyhimmiltä suorien asumistukien saajilta. 

Yritystukien leikkaaminen on mielestäni pelkästään positiivista. Olisi toki ollut vielä parempi, jos Kokoomus esittäisi vielä paljon suurempiakin leikkauksia yritystukiin, mutta nämä vajaan puolen miljardin säästöt ovat sentään hyvä alku. Eniten leikattaisiin yritystukia seuraavista:

Leikataan kivihiiltä korvaavien investointien energiatukea -60 milj.

Leikataan viihdemerenkulun miehistötukea (säilytetään rahtiliikenteen huoltovarmuusosuus) -77,2 milj.

Verojen kohdalla Kokoomuksen logiikka kuitenkin heittää häränpyllyä. Jos kerta isona tavoitteena on vähentää valtion velkaantumista, miten ihmeessä Kokoomus voi samalla ehdottaa merkittäviä veronalennuksia? Kokoomus kohdentaisi tasaisesti kaikille tuloluokille veronkevennyksiä miljardi euroa. Lisäksi Kokoomus ehdottaa kotitalousvähennyksen pysyvää vahvistamista sekä ikäihmisille parannettua kotitalousvähennystä. Vertailun vuoksi nämä veronkevennykset aiheuttavat isomman loven valtion budjettiin kuin mitä kaikille Kokoomuksen esittämillä asumis- ja yritystukien leikkauksilla säästettäisiin. Ymmärtäisin jos töihin kannustavuuden nimissä matalia palkkoja tienaavien ansiotuloveroja kevennettäisiin, mutta on täyttä typeryyttä leikata keski- ja suurituloisten veroja. Puhumattakaan eläkeläisten verotuksen leikkaamisesta, sillä hehän eivät töitä enää tee kuitenkaan.

Samalla tavalla valtion budjetin tasapainottamisen kannalta aivan väärään suuntaan veisi ehdotettu kotitalousvähennyksen nostaminen pysyvästi 3 500 euroon. Kotitalousvähennyksestä hyötyvät pääasiassa hyvätuloiset, joten tällä tavalla valtio vain tukisi varakkaita. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen (PT) tutkimuksen mukaan kotitalousvähennys ei lisää työpaikkoja palvelualoilla eikä myöskään merkittävästi vähennä veronkiertoa. Eli se on pääasiassa täysin hyödytöntä koko Suomen kannalta.

Kokoomus haluaa siirtää verotuksen painopistettä työn ja yrittäjyyden verotuksesta kohti kulutus- ja haittaveroja. Tämä tarkoittaa myös siirtymistä progressiivisesta verotuksesta kohti tasaverotusta. Uutena veron muotona Kokoomus ehdottaa terveysperustaista veroa. Tämä kulutusvero kohdennettaisiin sellaisiin tuotteisiin, jotka sisältävät merkittävän määrän epäterveellisiksi määriteltyjä ainesosia. Tämä on mielestäni hyvä idea ja olenkin aiemmin blogissani kannattanut tätä. Tällaisella epäterveellisten tuotteiden lisäverolla Kokoomus tavoittelee 300 miljoonan euron verokertymän kasvua.

Kokoomus esittää merkittäviä muutoksia ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. Ensinnäkin he porrastaisivat työttömyysturvaa siten, että ansiosidonnainen työttömyysturva olisi työttömyyden alussa nykyistä hieman korkeampi, minkä jälkeen tukisumma laskee joko tasaisesti tai portaittain työttömyyden pitkittyessä. Lisäksi Kokoomuksen mielestä työttömyysturvan kestoa tulee rajata 200 päivään. Nämäkin ovat mielestäni fiksuja ehdotuksia, sillä nykyinen 400 päivää ansiosidonnaista on aivan tarpeettoman pitkä aika. Jos aihe kiinnostaa enemmän, olen kirjoittanut ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta aiemmin näin.

Ansiosidonnaisen lyhentämisen ja porrastamisen lisäksi Kokoomus laajentaisi ansiosidonnaisen työttömyysturvan kaikille, jotka täyttävät sen ehdot. Tämä kasvattaisi työttömyysturvamenoja 195 miljoonaa euroa, mutta olisi ehdottomasti reilua ja oikein. Nykyjärjestelmä, jossa kaikki maksavat ansiosidonnaisesta, mutta vain työttömyyskassan jäsenet saavat sitä, on kieltämättä epäoikeudenmukainen.

Vaihtoehtobudjetissa on paljon muitakin mielenkiintoisia ehdotuksia, joita luettelen alla:

• Kokoomus vapauttaisi viinien myynnin ruokakauppoihin ja kioskeille. Samalla viinin vahvuisten alkoholijuomien verotusta kiristettäisiin niin, että valtion verotulot samalla kasvaisivat 200 miljoonalla eurolla. Hyvä!

• Jokaiselle vastasyntyneelle avattaisiin osakesäästötili, jonne valtio tekee 500 euron talletuksen. Huono idea. Kannatan osakesäästämisen laajentamisesta noin yleisesti, mutta mielestäni valtion ei ole syytä tuhlata yhteisiä rahoja keskituloisten ja rikkaiden lasten säästöjen tukemiseen. Meillä ei ole varaa tuollaiseen. 

• Perhevapaajärjestelmää on kehitettävä siten, että tavoitteet tasa-arvoa ja naisten työllisyyttä parantavasta uudistuksesta aidosti toteutuvat. Hyvä!

• Suomalaisesta korkeakoulusta valmistuvalle ulkomaan kansalaiselle on myönnettävä automaattinen oleskelulupa. Todella hyvä! Nyt on aivan järjetöntä, että Suomi kouluttaa yhteisillä verorahoilla ulkomaisia, mutta sitten potkii nämä pois Suomesta valmistumisen jälkeen. Meidän tulee tehdä paljon enemmän, jotta osaavat ja koulutetut ihmiset jäävät Suomeen työskentelemään.

• EU:n päästökauppamekanismia vahvistetaan ja laajennetaan. Hyvä! Päästökaupan on todettu olevan kustannustehokkain tapa hillitä kasvihuonekaasuja.

• Miljardi vauhdittamaan asuntotuotantoa edistäviä liikennehankkeita. Esimerkiksi Espoon kaupunkirata, Helsinki—Riihimäki kapasiteetin lisääminen (2. vaihe), Turun ratapihan kehittäminen ja Kupittaa—Turku kaksoisraiteen rakentaminen ja Pääradan suunnittelun edistäminen välillä Tampere—Oulu. Pääomitetaan raidehankkeiden suunnittelua ja toteutusta varten perustettuja hankeyhtiöitä kahdella miljardilla eurolla.

• Tämä on hankalampi arvioida. Toisaalta valtion kannattaa mielestäni tukea yhteistä infraa ja erityisesti raideliikennettä. Sillä tätä eivät markkinat ikinä hoida. Mutta tässä tilanteessa, jossa pitäisi epätoivoisesti etsiä säästöjä valtion menoihin ja toisaalta yritetään hillitä inflaatiota, ei näin isoja lisäinvestointeja ehkä kannata tehdä.

• Kokoomus esittää ammattiliikenteelle kevyemmin verotettua dieselpolttoainetta, eli ns. ammattidieseliä. Typerä idea! Tämä olisi vain jälleen yksi uusi tehoton yritystuki, josta ei sitten ikinä päästäisi eroon. Ylipäätään fossiilisten polttoaineiden käytön tukeminen on typerää.

• Asetetaan sähkölle EU-laajuinen kattohinta. Idioottimainen ajatus, enkä ymmärrä, miten ihmeessä markkinataloutta kannattava puolue kehtaa edes esittää tällaista. Jos ja kun sähköstä on pulaa, niin tällainen kattohinta vain johtaisi sähkökatkoihin.

• Pääomitetaan korkeakouluja 1 000 miljoonalla eurolla vahvistaen niiden autonomiaa ja omaa rahoitusasemaa. Hyvä idea! Yhteisen infran lisäksi tutkimuksen ja koulutuksen tukeminen ovat järkeviä investointeja tulevaisuuteen.

• Luovutaan Veikkauksen monopolista ja siirrytään uuteen rahapelien lisenssijärjestelmään. Hyvä idea!

• Turvataan maanpuolustuksen määrärahat Naton tavoitteen mukaisesti vähintään 2%:n tasolle suhteessa bruttokansantuotteeseen. Hyvä! Tässä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa meidän on valitettavasti pakko pitää yllä uskottavaa maanpuolustuskykyä. 

Öljyn hintakaton vaikutukset

Vihdoinkin Venäjän öljytuloja yritetään taas vähentää. EU sekä muut G7 maat asettivat venäläiselle öljylle kattohinnan $60 per tynnyri. Tällä pyritään toisaalta pienentämään Venäjän öljytuloja ja toisaalta hillitsemään öljyn maailmanmarkkinahinnan rajua nousua. Käytännössä hintakatto on hiukan alle sen, mitä venäläisestä Urals-öljystä maksettiin ennen "erikoisoperaation" alkua ja mitä siitä on maksettu parina viime viikkona, kuten alla olevasta kuvaajasta näkyy.

Vertailun vuoksi alla oleva kuvaaja näyttää Brent-laatuisen öljyn hintakehityksen viimeisen vuoden ajalta. Tätä öljyä esimerkiksi Norja toimittaa markkinoille. Venäläistä öljyä on siis myyty toukokuusta lähtien noin 20 dollaria halvemmalla hinnalla.  

Toki olisi ollut parempi, jos kaikki merkittävät talousmaat olisivat asettaneet tuntuvat tuontitullit venäläiselle öljylle. Tästä kirjoitin aikaisemmin kesäkuussa näin. Olisi kuitenkin ollut erittäin hankalaa saada sellaisia maita kuin Kiina ja Intia mukaan tuontitulleihin. Hintakaton avulla pyritään samankaltaiseen vaikutukseen myös länsimaiden ulkopuolelle, mutta ilman, että esimerkiksi Intian tarvitsee mitenkään virallisesti lähteä mukaan hintakaton noudattamiseen.

Tämä globaali vaikutus pyritään saamaan laivakuljetusten kautta. Esimerkiksi jos Venäjä haluaa myydä öljyä Intiaan, täytyy sen kuljettaa öljy meriteitse tankkereilla. Merikuljetus Mustaltamereltä kestää noin 3 viikkoa. Ja tällä hetkellä öljykuljetukset hoidetaan ja vakuutetaan pääasiassa eurooppalaisten yritysten toimesta. Nyt tämä eurooppalaiset yritykset eivät saa kuljettaa tai vakuuttaa kuljetuksia, jotka sisältävät kattohintaa kalliimpaa öljyä. Tämä taas pakottaa Venäjän valitsemaan kahdesta sille huonosta vaihtoehdosta. Joko Venäjä noudattaa kattohintaa ja myy öljyä maksimissaan 60 dollarin tynnyrihinnalla. Tai kuten todennäköisemmin käy, se käyttää muita kuin eurooppalaisia yrityksiä öljyn kuljetuksiin. Nämä muut vaihtoehdot puolestaan ovat yleensä huonompia ja kalliimpia kuin eurooppalaisten yritysten käyttäminen.

Ja tietysti tämä antaa öljyä ostaville maille taas yhden uuden valttikortin, kun ne neuvottelevat Venäjän kanssa öljyn ostamisesta. Esimerkiksi Intian on tämän kattohinnan ansiosta helpompi tinkiä öljyn hintaa alas, vaikka se ei virallisesti kattohintaa noudattaisikaan.

Tietysti jos maailmantalous heikkenee entisestään, venäläisen öljyn hinta saattaa tippua alle nyt asetetun kattohinnan. Onneksi päätökseen kuuluu myös säännöllinen seurantaprosessi, jonka avulla kattohintaa on tarkoitus säätää tarvittaessa niin, että se pysyy alle "normaalin" markkinahinnan.

Kattohinnan noudattamisen valvominen tulee luonnollisesti aiheuttamaan päänsärkyä. Ja monet moraalittomat yritykset yrittävät aivan varmasti huijata ja kiertää tätä rajoitusta. Tästäkin huolimatta hintakaton asettaminen on sentään parempi kuin ei mitään. Lyhyellä tähtäimellä sillä valitettavasti tuskin on mitään dramaattista vaikutusta Venäjän kykyyn rahoittaa sotimista, mutta pidemmän päälle tämä toivottavasti lisää Venäjän haluja vetäytyä Ukrainasta. 

Kannabis lailliseksi

Kannabiksen laillistaminen näyttää saavan paljon puolestapuhujia. Sitä tukeva kansalaisaloite on kerännyt jo yli 21 000 kannatusilmoitusta. Saksa on laillistamassa kannabiksen viihdekäytön. Sveitsissä aloitettiin syksyllä kokeilu kannabiksen laillistamisesta. Ja Yhdysvalloissa yhä useampi osavaltio on tehnyt kannabiksen myymisestä täysin kunniallista ja laillista liiketoimintaa.

Kannabiksen laillistamisen terveysvaikutukset

Yksi syy vastustaa kannabiksen laillistamista ovat sen aiheuttamat terveyshaitat. Kannabis ei ole myrkyllistä suurinakaan annoksina. Kannabismyrkytykseen ei tiettävästi kukaan ole koskaan kuollut. Kannabis ei myöskään ole erityisen voimakkaasti riippuvuutta aiheuttava. Esimerkiksi kuningas alkoholi aiheuttaa paljon herkemmin riippuvuutta.

Huumausaineen käytöllä on kuitenkin myös selviä terveydelle haitallisia vaikutuksia. Kannabista nauttinut henkilö on suuremmassa vaarassa joutua erilaisiin onnettomuuksiin, samaan tapaan kuin alkoholista juopuneet henkilöt. Lisäksi kannabiksen pitkäaikaisen käytön ja erilaisten mielenterveysongelmien välillä on selvä korrelaatio. Jos kannabista käyttää useita kertoja viikossa useiden vuosien ajan, sen on osoitettu heikentävän muistia ja ajattelua. Mutta tässäkin on hyvä verrata näitä vaikutuksia alkoholin käyttöön. Jos joku juo ankarasti useita kertoja viikossa useiden vuosien ajan, ovat alkoholin vaikutukset aivoihin paljon tuhoisammat. 

Useat tutkimukset ovat todenneet, että useimmille aikuisille kohtuullinen kannabiksen käyttö ei aiheuta terveysongelmia. Ei se toisaalta ole myöskään yleisesti terveyttä edistävä ainesosa, kuten jotkut marihuanan puolustajat väittävät. Se saattaa auttaa tiettyihin vaivoihin kuten epilepsiaan, mutta normaaleille terveille aikuisille ei siitä ole viihdearvoa suurempaa hyötyä.

Marihuanaa käytetään jo nyt laajasti Suomessa. Päihdetutkimuksen mukaan:

• noin 800 000 suomalaista on kokeillut kannabista.
• vuoden aikana kannabista käyttää noin 280 000 ja kuukauden aikana noin 100 000 suomalaista. 
• päivittäiskäyttäjiä on noin 10 000. 

Jos kannabis laillistettaisiin, lisäisi se todennäköisesti ainakin jossain määrin marihuanan käyttöä. Yhdysvalloissa tehtyjen tutkimusten mukaan kannabiksen käyttö on kasvanut noin 20% niissä osavaltioissa, joissa kannabis on laillistettu. Alla oleva kuvaaja näyttää, miten marihuanan käyttö on kehittynyt suhteessa siihen vuoteen, milloin se laillistettiin kyseisessä osavaltiossa.

Taloudelliset vaikutukset

Kaikkein merkittävin seuraus kannabiksen laillistamisesta Yhdysvaltojen tietyissä osavaltioissa on ollut sen vaikutus osavaltioiden verotuloihin. Ne ovat saaneet laillisen kannabiksen myynnistä merkittävän lisätulonlähteen. Esimerkiksi Colorado kerää noin 20 miljoonaa dollaria verotuloja kuukaudessa viihdekäyttöön tarkoitetusta kannabiksesta. Tämä tekee vuodessa noin 240 miljoonaa dollaria ja vastaa reilua puolta prosenttia koko osavaltion budjetista. 

Vaikutukset rikollisuuteen

Yhdysvalloista saatu data on osoittanut melko vakuuttavasti, että laillinen kannabis on syrjäyttänyt rikollisten pyörittämän kannabisbisneksen lähes kokonaan niissä osavaltioissa, joissa marihuana on laillistettu. Ei ole myöskään mitään näyttöä tukemaan vanhaa porttiteoriaa, ainakin laillisen kannabiksen kohdalla. Muiden huumeiden kuten kokaiinin käyttö ei näytä kasvaneen lainkaan marihuanan laillistamisen seurauksena. Yleensäkään muiden rikosten määrä ei näytä muuttuneen lainkaan kannabiksen laillistamisen seurauksena.

Tällä hetkellä poliisien resursseja tuhraantuu kannabiksen vastaiseen toimintaan. Lisäksi kannabis-viljelmiin voi törmätä mitä oudoimmissa paikoissa, kun sitä yritetään tehdä piilossa virkavallalta. 

Yhteenveto

En suosittele marihuanan käyttöä. Fakta kuitenkin on, että useat suomalaiset käyttävät jo tällä hetkellä kannabista siitä huolimatta, että se on laitonta. Olisin mielestäni paljon parempi, että kannabiskauppaa hoidettaisiin valvotusti ja laillisesti sen sijaan, että nyt siitä hyötyvät rikolliset. Kannatankin kannabiksen viihdekäytön laillistamista. Sen myyntiin tulee kuitenkin laittaa riittävän korkea haittavero, jotta valtiolle saadaan riittävästi verotuloja ja hinta pysyy sen verran korkeana, jotta käyttö pysyy vain satunnaisena.

Lisätietoja aiheesta

https://www.cato.org/policy-analysis/effect-state-marijuana-legalizations-2021-update

   

Kaksipuoluejärjestelmien heikkous

Mitä tahansa valintaa tehtäessä toistuvat samat ehdot sille, että lopputulos on hyvä. Nämä ehdot pätevät, oletpa sitten valitsemassa itsellesi leffaa katsottavaksi, lomakohdetta johon matkustaa tai puoluetta sekä poliitikkoa, ketä äänestää. Yksi onnistuneen valinnan kriteereistä on se, että sinulla on riittävän monta vaihtoehtoa, joiden välillä tehdä valinta. 

Tarkastellaan esimerkkinä illalla katsottavan elokuvan valintaa. Oletetaan, että pidät paljon toimintaelokuvista ja erityisesti Arnold Schwarzeneggerin tähdittämistä. Etkä voi sietää tunteellisia draamaelokuvia. Teet tällöin erittäin pahan virheen, jos leffaa valittaessa otat mukaan vaihtoehdoiksi ainoastaan seuraavat kaksi elokuvaa: The Notebookin ja Good Will Huntingin. Rajoittamalla harkintaan otettavat elokuvat vain näihin kahteen, ei lopputulos voi missään tapauksessa tyydyttää haluasi nähdä räjähtävää toimintaa ja vauhdikasta väkivaltaa.

Poliittisessa järjestelmässä, jossa on vain kaksi varteenotettavaa puoluetta, äänestäjät joutuvat toistuvasti tekemään valintoja vain kahden vaihtoehdon välillä. South Park -sarjassa tätä havainnollistettiin hyvin näyttämällä, miten äänestäjät joutuvat toistuvasti tekemään valintoja jättiläismäisen ääliön ja kakkavoileivän välillä. Kumpikin vaihtoehto kuvottaa äänestäjiä, mutta koska ei ole muita vaihtoehtoja, äänestäjien täytyy yrittää löytää näistä kahdesta vähemmän surkea.

Yhdysvaltojen välivaaleja seuratessa korostui toinenkin kaksipuoluejärjestelmän heikkous. Molemmat puolueet käyttivät valtavia summia rahaa poliittisiin mainoksiin, joiden tarkoituksena ei ollut omien ideoiden tai ehdokkaiden hyvien puolien kertominen, vaan vastapuolen haukkuminen. Erityisesti republikaanit "kunnostautuivat" vihamielisten mainosten osalta. Nämä vastapuolen ehdokkaita parjaavat viestit vääristelevät ja usein jopa suorastaan valehtelevat äänestäjille. Jos äänestäjillä olisi useampia vaihtoehtoja valittavanaan, ei puolueiden silloin kannattaisi tuhlata rahoja vastapuolen haukkumiseen. Sillä jos käytät miljoonia yhden vastapuolen teilaamiseen omien ehdokkaiden kehumisen sijasta, johtaa tämä helposti jonkin toisen kilpailevan puolueen menestykseen.   

Tällainen vastapuolen demonisointi ja äärimmäinen solvaaminen tekevät myös yhteistyön erittäin hankalaksi. Kun olet ensin julistanut suureen ääneen poliittisen kilpailijan kiduttavan koiranpentuja tai antavan rahaa terroristeille, niin sen jälkeen ei ole helppoa tehdä rakentavaa yhteistyötä. Kaksipuoluejärjestelmät ajautuvatkin usein täydelliseen jumittumiseen, jossa minkäänlaisia uudistuksia ei pystytä toteuttamaan. Sillä vaikka puolue A olisikin sitä mieltä, että puolueen B lakiehdotus olisi hyvä, ei sitä tahdota tukea. Sillä silloinhan myönnettäisiin äänestäjille, että puolue B:llä onkin myös ihan hyviä aloitteita.

Sitten jos toinen puolue saakin jollain ihmeen konstilla jotain uudistuksia läpi, eivät ne välttämättä kestä paria vaalikautta kauempaa. Sillä jossain vaiheessa taas toinen puolue pääsee valtaan, jolloin herkästi halutaan kumota kilpailevan puolueen tekemät muutokset. Ja joudutaan häiritsevään edestakaisin heiluntaan, eikä pitkäjänteistä politiikkaa ole mahdollista rakentaa. Tämä on esimerkiksi yritysten investointien kannalta hankalaa. Välillä esimerkiksi näyttää siltä, että vihreää siirtymää tuetaan ja fossiilisten polttoaineiden käyttöä hillitään. Ja sitten taas pian kaikki uusiutuvan energian tuet lopetetaan ja säröttämista tuetaan. 

Olkaamme siis äärimmäisen tyytyväisiä ja kiitollisia Suomen monipuoluejärjestelmästä. 

Muita ideoita Bregmanin kirjasta

Kirjoitin pari viikkoa sitten siitä, mitä Bregman kertoo perustulosta kirjassaan Ilmaista rahaa kaikille ja muita ideoita, jotka pelastavat maailman. Tässä kirjoituksessa esittelen lyhyesti kirjan paria muuta ideaa, jotka ovat merkittävästi lyhyempi työviikko sekä ihmisten vapaan liikkuvuuden lisääminen. 

Kuten blogini uskolliset lukijat tietävät, kannatan työtuntien vähentämistä kaikille, jotka ansaitsevat riittävän hyvin. Olen pohtinut lyhyempää työviikkoa aiemmin esimerkiksi tässä kirjoituksessa. Bregman tuo kirjassaan esiin, miten työtuntien vähentäminen olisi itseasiassa täysin looginen seuraus työn tuottavuuden merkittävästä parantumisesta. Lisäksi koneiden kyvykkyyden lisääntyessä ei kaikille enää lähitulevaisuudessa välttämättä riitä mielekkäitä palkkatöitä, jotta meidän olisi järkevää työskennellä yhtä paljon kuin nykyään. Vaikka tekisimme palkkamme eteen vähemmän töitä, ei se tarkoittaisi pelkkää lorvailua. Moni varmasti käyttäisi näin vapautuneen ajan ja energian esimerkiksi erilaisiin luoviin harrastuksiin.

Bregman tuo esiin monia järkeviä perusteluita sille, miksi rikkaiden länsimaiden kannattaisi jo pelkästään oman taloudellisen etunsa takia avata rajojaan köyhien maiden asukkaille. Näiden järkisyiden lisäksi hän antaa hyvän esimerkin nykyisen rajojen kiinnipitämisen moraalittomuudesta. Tässä siitä vähän mukailtu versio.

Ajatellaanpa Ramia, joka asuu Rautavaarassa, Pohjois-Savossa. Rautavaara on Suomen köyhin kunta, eikä siellä ole töitä tai tulevaisuuden näkymiä tarjolla Ramille. Rami saa juuri ja juuri riittävästi rahaa ruokaan, mutta muuten hänen elämänsä Rautavaarassa näyttää hyvin kurjalta. Hän on kuitenkin ahkera ja reipas nuorukainen, joka tekisi mieluusti kovasti töitä elantonsa eteen. 

Onko Helsingissä asuva varakas Heikki vastuussa Ramin kohtalosta? Heikillä olisi ylimääräistä rahaa, jolla hän voisi tukea Ramin ja muiden köyhien rautavaaralaisten elämää. Se olisi toki erittäin suurisydämistä. Mutta moni on varmastikin sitä mieltä, ettei Heikillä ole mitään moraalista velvollisuutta auttaa Ramia. Varsinkin kun voidaan ajatella Helsingin jo muutenkin tukevan verotuloistaan myös muuta Suomea ja siten myös pienellä osuudella Rautavaaraa.

Kuvitellaan sellainen tilanne, jossa Rautavaara sekä sen naapurissa olevat muut köyhät Pohjois-Savon kunnat eristettäisiin muusta, varakkaammasta Suomesta. Rami tahtoisi muuttaa Helsinkiin tekemään ahkerasti töitä. Ja Helsingissä olisi paljon töitä tarjolla reippaalle nuorelle miehelle, joka olisi valmis työskentelemään 1 500 €/kk palkalla. Mutta Heikki sekä muut helsinkiläiset palkkaavat rajavartijoita vahtimaan, että rautavaaralaiset eivät pääse Helsinkiin. He pystyttävät piikkilanka-aitoja, asentavat vartiotorneja ja laittavat dronet partioimaan Rautavaaran rajalla. Jos Rami onnistuisikin pääsemään raja-aidan läpi, hänet otettaisiin nopeasti kiinni ja palautettaisiin väkivaltaisesti takaisin Rautavaaraan.

Näin Rami olisi tuomittu elämään köyhyydessä ja kurjuudessa, vailla mahdollisuuksia parantaa elämäänsä. Olisivatko silloin Helsingin Heikki sekä muut tiukkoja Rautavaaran rajoja vaativat helsinkiläiset moraalisesti vastuussa Ramin kurjasta kohtalosta?  

Ilmaista rahaa kaikille -kirjan ajatuksia perustulosta

Rutger Bregmanin kirja Ilmaista rahaa kaikille ja muita ideoita, jotka pelastavat maailman, sisältää erilaisia utopistisiä tavoitteita. Olen aiemmin lukenut Bregmanilta Hyvän historia -kirjan, josta pidin kovasti. Ilmaista rahaa kaikille -kirja hehkuttaa nimensä mukaisesti vastikkeettoman perustuloan upeutta. Perustulosta olen kirjoittanut aiemmin positiiviseen sävyyn esimerkiksi kertoessani Kalifornialaisen Stocktonin sekä Suomen perustulo-kokeiluista.

Melko yllättävästi Yhdysvalloista oltiin 1960-luvun lopussa erittäin lähellä siirtyä kansalliseen perustuloon. Ja nykyvalossa entistä mielenkiintoisemman tästä tekee se, että perustuloon siirtymistä ajoi nimenomaan Richard Nixonin hallitus. Häntä ei yleensä nähdä edistyksellisenä uudistajana. Valitettavasti perustulo kuitenkin kaatui vastustukseen senaatissa. Ja ilmeisesti myös siihen, että yksi Nixonin neuvonantajista ryhtyi pelottelemaan presidenttiä perustulon tuhoisasta vaikutuksesta perustuen 150 vuotta vanhaan kokeiluun Englannista.

Usein ajatellaan, että useimmat köyhät ovat köyhiä, koska he ovat tyhmiä. Syy- ja seuraussuhteet eivät kuitenkaan todellisuudessa läheskään aina mene tuossa suunnassa. Monet ovat itseasiassa tilapäisesti tyhmiä, koska he ovat köyhiä. Köyhyys siis tekee ihmisistä tyhmempiä. Ainakin itse pystyn hyvin samaistumaan tähän ajattelemalla omaa tilannettani silloin, kun Venäjä oli juuri aloittanut suurhyökkäyksensä Ukrainaan. Kun niin iso osa huomiosta keskittyi sen murehtimiseen, milloin Kiova vallataan ja Zelensky murhataan, oli hyvin hankala tehdä järkeviä päätöksiä.  Antamalla riittävästi rahaa köyhille, ajatuskapasiteettiä vapautuu jatkuvasta rahasta stressaamisesta muihin asioihin. 

Yleensä ihmiset käyttävät saamansa rahan järkeviin asioihin. Esimerkiksi parasta tapa auttaa Afrikan köyhiä on antaa heille suoraan rahaa. Vuohien ostaminen tai kalliiden länsimaisten auttajien lähettäminen paikan päälle neuvomaan afrikkalaisia ovat paljon tuhlailevampia keinoja. 

Samoin työttömien etuuksien valvontaan esimerkiksi Suomessa käytettävä valvontakoneisto on äärimmäisen tehoton. Lisäksi se nöyryyttää ja passivoi tukien saajat. "Se polkee yksityisyyden ja itsekunnioituksen jalkoihinsa tavalla, jonka ymmärtää vain, jos on itse sosiaalietuuksien saaja", kirjoitti eräs brittiläinen sosiaalialan työntekijä. Elokuussa 2022 Kelan tutkija Tuija Korpela myönsi, että suomalainen toimeentulotuki on lamaannuttava ja epäkannustava tukimuoto ja sitä olisi syytä uudistaa. 

Kalifornialaisen kaupungin kokemuksia perustulosta

Hieman Espoota suuremmassa kalifornialaisessa Stocktonin kaupungissa on ollut meneillään pienimuotoinen perustulokokeilu. Siinä 125 sattumanvaraisesti valittua kaupungin asukasta valittiin ohjelmaan, jossa heille annetaan 500 dollaria kuukaudessa 24 kuukauden ajan. Tämän rahan saaminen ei vaikuttanut mitenkään heidän mahdollisiin muihin tuloihinsa, eikä sen saamiseksi ollut mitään edellytyksiä tai vaatimuksia. Ohjelmaan valittujen 125 ihmisen tuloksia verrattiin kontrolliryhmään perustulon vaikutusten selvittämiseksi.

Taustatietona on hyvä ymmärtää, että Stockton on selvästi köyhempi kuin tyypillinen kalifornialainen kaupunki. Stockton ajautui konkurssiin vuonna 2012 ja yli 20% kaupungin asukkaista on köyhiä. 

Perustulo paransi työllisyyttä

Ohjelman alkaessa siihen valituista 28% oli kokoaikaisessa työssä. Vuoden päästä perustuloa saaneista 40%:lla oli kokoaikainen työpaikka eli työllisyys parani 12 prosenttiyksikköä. Sen sijaan kontrolliryhmässä nähtiin selvästi pienempi täystyöllisyyden parantuminen. Kontrolliryhmässä työllisyys parani vain 5 prosenttiyksikköä eli perustuloa saaneiden osalla työllisyys parani 7 prosenttiyksikköä enemmän. 

Työllisyyden parantumista on selitetty sillä, että ylimääräinen raha antoi ihmisille paremman mahdollisuuden etsiä kokoaikaista työtä. Näin merkittävä työllisyyden parantuminen tarkoittaa sitä, että ohjelma voisi olla kokonaisuudessaan kannattava. Eli työllisyyden parantuminen voisi tuottaa enemmän taloudellista hyötyä kaupungille kuin mitä perustulosta tulisi kustannuksia. Tämä ei kuitenkaan ole vielä varmaa tämän kokeilun tähän saakka julkaistun datan perusteella.

Perustulo paransi henkistä hyvinvointia

Sekä perustuloa saaneiden että kontrolliryhmään kuuluvien henkistä hyvinvointia mitattiin kymmenen kysymyksen avulla. Tässä käytettiin Kesslerin kymmenkohtaista kyselypatteristoa.  Kysely on suunniteltu masentuneisuuden ja ahdistuksen mittaamiseen. Näiden kyselyiden perusteella perustulo paransi tilastollisesti merkittävästi sitä saaneiden henkistä hyvinvointia. 

Perustulon ansiosta ihmisten huoli taloudellisesta tilanteesta hälveni. Lisäksi heillä oli enemmän aikaa ja energiaa esimerkiksi mieluisiin harrastuksiin tai perheen kanssa olemiseen. Perustulo mahdollisti myös sen, että köyhimmätkin pystyivät pitämään parempaa huolta itsestään ja terveydestään.

Vertailua Suomen perustulokokeiluun

Näyttäisi siltä, että perustulo vaikuttaa hyvin samankaltaisesti niin suomalaisiin kuin kalifornialaisiinkin. Myös Suomessa perustulo paransi työllisyyttä sekä ihmisten hyvinvointia sekä onnellisuutta. Kuitenkin molempien kokeilujen ongelmana pidetään sitä, että ne kestivät vain pari vuotta. Tämän takia nämä kokeilut eivät kerro meille siitä, millaisia mahdollisia pidempiaikaisia vaikutuksia perustulolla olisi. Esimerkiksi jotkut perustulon vastustajat ovat sanoneet, että jos perustuloa saisi jatkuvasti, niin silloin se alkaisi heikentää työllisyyttä. Itse en tähän usko, jos perustulon suuruus pidetään riittävän pienenä. 

Aiempia kirjoituksiani perustulosta:

• http://politiikkaajarjella.blogspot.com/2017/01/reaktioita-suomen-perustulokokeiluun.html
• https://politiikkaajarjella.blogspot.com/2021/02/mckinseyn-tiivistelma-suomen.html

Isoveljellä on nykyään paljon helpompaa kuin 1984

George Orwellin kirja Vuonna 1984 on kammottava. Se huutaa kovaan ääneen varoitusta lukijalle siitä, miten kallisarvoisia ja hauraita asioita vapaus sekä demokratia ovat. Valitettavasti monessa maassa asiat ovat menneet kirjassa kuvattuun suuntaan, jossa valtio rajoittaa räikeästi kansalaisten vapauksia ja tukahduttaa julmasti kaiken vastarinnan. Nykymaailmassa Isoveljen on itseasiassa paljon helpompaa vahtia ja manipuloida kansalaisia kuin Orwellin kirjassa. 

Vuonna 1984 puolueen jäsenten piti vaivalloisesti etsiä kaikki virheellistä tietoa sisältävät sanomalehdet ja tuhota ne. Kaikki mikä osoitti puolueen joskus erehtyneen jostakin asiasta tai muuttaneen mieltään oli luonnollisesti virheellistä tietoa. Samoin piti painaa uudet fyysiset lehdet korjatuilla tiedoilla. Tämä vaati kirjassa valtavia voimainponnistuksia ja lukuisten puolueen virkamiesten ahkeraa uurastamista. Meidän 2020-luvullamme sen sijaan suuri osa informaatiosta on digitaalisessa muodossa Internetissä, josta tiedon etsiminen ja sen muokkaaminen valtion haluamaan suuntaan onnistuu paljon helpommin. Tähän voidaan myös valjastaa tekoälyä.

Myös kansalaisten valvonta onnistuu nykymaailmassa huomattavasti tehokkaammin kuin kirjassa Vuonna 1984. Orwellin kuvaamassa Oceaniassa ajatuspoliisien piti herkeämättä tarkkailla kaikkialla olevien kuvaruutujen kautta, miten kansalaiset käyttäytyivät. Tätä valvontaa varten puolueen piti myös sijoitella mikrofoneja sinne sun tänne. Meidän maailmassamme jokaisella on älypuhelin jatkuvasti mukanaan, jonka avulla isoveljen olisi vaivatonta vahtia meitä. Eikä tarvitse nähdä vaivaa valtavan teleruutujen ja mikrofonien verkoston huoltoon sekä ylläpitoon.

Olemme jo nähneet miten paljon tehokkaampaa manipulointia saadaan aikaiseksi, kun viestit räätälöidään kullekin ihmiselle sopivaksi. Orwellin kirjassa puolue joutui turvautumaan massapropagandaan eli jokaiselle kansalaiselle syötettiin samaa valheellista tarinaa. Sosiaalisessa mediassa sen sijaan meistä jokaista voidaan aivopestä juuri meille parhaiten tehoavalla kuvastolla ja sanastolla. Jarkko kirjoitti tästä hyvin blogissaan pari kuukautta sitten. 

Nykypäivän Kiina on jo edennyt joissakin asioissa vielä paljon pidemmälle kuin mitä kirjassa Vuonna 1984. Ja Pohjois-Korea on onnistunut eristämään omat kansalaisensa muusta maailmasta ja muista kansoista yhtä hyvin kuin 1984:n Oceania, johon myös kirjan näyttämönä toimiva Lontoo kuuluu. Samoin Putin ja hänen kätyrinsä tuntuvat omaksuneen paljon vaikutteita Orwellin kirjasta.

Kaksoisajattelu on nykypäivän Venäjällä ja luultavasti myös Kiinassa omaksuttu vähintään yhtä hyvin kuin Vuonna 1984:n kuvaamassa Lontoossa. Levada-keskuksen johtaja, sosiologi Lev Gudkov kuvaa näin venäläisten kaksoisajattelua: "Meillä on viimeisen 25 vuoden ajan ollut jatkuvasti 75-80 prosentin enemmistö, joka sanoo ettei heillä ole mahdollisuutta vallanpitäjiin millään tasolla. Ihmiset kokevat, etteivät he voi tehdä mitään edes paikallisella tasolla. Se johtaa sopeutumiseen ja kaksoisajatteluun. Ulkoisesti osoitetaan uskollisuutta, sisäisesti ihmisesti etäännyttävät itsensä vallassa olevista."

Pohjois-Korea tuntuu myös noudattavan Oceanian hallitsevan puolueen käsitystä siitä, mitä todellinen valta yli toisten ihmisten on. Vasta sitten tiedät todella hallitsevasi muita, kun voit pistää heidät kärsimään. Samaa filosofiaa noudattaa myös Putin. Tärkeintä on saada viholliset ja alamaiset kärsimään, vaikka se sitten satuttaisi myös itseä.

Isoveli haluaa, että vallitsee ikuisesti jatkuva sotatila. Sen avulla voidaan perustella omille kansalaisille kaikki mahdolliset vapauksien rajoitukset, koska kansan puolustaminen vaatii sitä. Samoin ulkopuolista vihollista voidaan syyttää kaikesta epämukavasta. Myös sisäisiä pettureita tarvitaan, sillä niiden avulla oikeutetaan kaikkien valvonta. Orwellin kirjassa kansalaisia muistutetaan herkeämättä, miten demoniset viholliset vaanivat jatkuvasti kaikkialla. Putinin puhe 30.9.2022 sisälsi monia tyypillisiä esimerkkejä Vuonna 1984:n tilanteesta tämän suhteen.

"Haluammeko me todella täällä meidän maassamme, Venäjällä, että äidin ja isän sijasta meillä olisi vanhempi numero 1, numero 2, numero 3? Olemmeko muka jo niin mielisairaassa tilanteessa? Haluammeko me muka sellaisia perversioita kouluihimme, jotka johtavat rappeutumiseen ja sukupuuttoon?", Vladimir Putin kysyi puheessaan. Hän myös selitti, miten länsimaiden eliittien diktatuuri uhkaa kaikkia yhteiskuntia. "Tällainen täydellinen persoonallisuuden kieltäminen on haaste jokaiselle. Uskonnon ja perinteisten arvojen hylkääminen sekä vapauden tukahduttaminen muistuttaa jo suorastaan satanismiä", Putin sanoi.

Suosittelen lukemaan Orwellin kirjan, jos se ei jo ole tuttu. Varoitan kuitenkin, että se ei ole mikään nautittava kokemus. Erityisen tuskalliselta sen valossa tuntuu, miten monet esimerkiksi Venäjällä ovat selvästi jo täysin luopuneet omasta ajattelustaan ja omaksuneet Isoveljen syöttämän propagandan ainoana totuutena. Yhä useammalle 2 + 2 = 5, jos puolue niin sanoo.  

Maailmankirjat ovat sekaisin, kun edes Vasemmistoliitto ei puolusta työntekijöiden oikeuksia

Kiistelty ja irvokkaasti nimetty potilasturvallisuuslaki meni läpi eduskunnassa. Hoitajien puolta pitivät ainoastaan perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit. Kaikista muista puolueista suurin osa edustajista äänesti hoitajia vastaan. Vasemmistoliiton kohdalla vain 5 edustajaa puolusti hoitajia, kun taas 7 oli sitä mieltä, että hoitajat eivät ansaitse mahdollisuutta puolustaa asemaansa. Voisi kuvitella, että työntekijöiden oikeudet olisivat tärkeitä tyypilliselle vasemmistoliiton äänestäjällä. Sen vuoksi suosittelen painamaan mieleen, ketkä pysyivät uskollisena tälle vasemmiston aatteelle.

 

Hoitajien lakko-oikeuden romuttamista vastaan äänestivät seuraavat vasemmistoliittolaiset: Katja Hänninen, Anna Kontula, Markus Mustajärvi, Jari Myllykoski ja Suldaan Said Ahmed. Anna Kontula on perustellut näin, miksi hän äänesti työtaisteluoikeutta rajoittavaa lakia vastaan. Pääpointti hänellä on, että kotihoidon lakoista ei koituisi sellaista välitöntä vaaraa verrattuna nykyiseen hoitajien krooniseen puutteeseen, jotta se riittäisi perustelemaan rajoitukset työtaisteluoikeuteen. Kontula kirjoittaa: "Emme ole tilanteessa, jossa vastakkain olisivat lakko-oikeus ja oikeus elämään, kuten lakiesitystä on perusteltu ja kuten alkujaan olikin. Vastakkain ovat lakko-oikeus ja raha."

Olen kirjoittanut aiemminkin hoitoalan työvoimapulan noidankehästä. Potilaat ja hoidettavat eivät tällä hetkellä saa riittävän hyvää hoitoa sen vuoksi, että hoitajia ei ole tarpeeksi suhteessa hoidettavien määrään. Ratkaistava ongelma on siis se, miten hoitajia saataisiin lisää. Ja tämän ratkaisemiseksi terveys- ja hoiva-alan houkuttelevuutta pitäisi merkittävästi parantaa. Tässä valossa tämä niin kutsuttu potilasturvallisuuslaki näyttääkin täysin absurdilta. Sillä mitä luulette, parantaako vai huonontaako tällainen laki hoivatöiden houkuttelevuutta? 

Venäjä on häviämässä sodan Ukrainalle

Erittäin arvostettu sotastrategian asiantuntija Lawrence Freedman uskoo, että Venäjän häviö sodassa näyttää nyt hyvin todennäköiseltä. Freedman on kirjoittanut mm. mammuttimaisen strategian historiaa käsittelevän kirjan Strategy - A history, josta olen kirjoittanut aiemmin vertaamalla ukrainalaisia antiikin Odysseukseen. Oveluuden ja harhautusten avulla Ukrainan armeija on pärjännyt erinomaisesti sotilaallista suurmahtia vastaan. Tosin tämän jälkeen Venäjää tuskin enää pidetään sotilaallisena suurvaltana.

Freedman arvelee, että sota voi päättyä hyvinkin pian - jopa parissa kuukaudessa. Vaikka Venäjä tekisikin nyt laajamittaisen joukkojen liikekannallepanon, tapahtuisi se liian myöhään. Eikä Kremlillä näytä olevan riittävää kansan tukea siihen, että se pakottaisi nuoria miehiä sotimaan. Ja pelkästään rahan perässä rintamalle ei saada riittävästi joukkoja riittävän nopeasti. Nykyiset joukot puolestaan ovat liian kuluneita ja huonosti motivoituneita pärjätäkseen ukrainalaisia vastaan.

Freedmanin haastattelun voi kuunnella The Rachman Review -podcastista. Hän ei kuitenkaan ole ainoa asiantuntija, joka on viime aikoina kertonut uskovansa Venäjän häviöön sodassa. Esimerkiksi Yhdysvaltalainen kenraali David Petraeus sanoi vähän aikaa sitten, että Venäjä tulee häviämään, jos länsimaat vain jatkavat sota-avun antamista Ukrainalle.

Miksi länsimaat ovat hallinneet maailmaa viimeiset 200 vuotta, osa 1

Ian Morrisin kirja "Why the west rules - for now" pyrkii valaisemaan sitä, mikä saa tietyt yhteiskunnat menestymään verrattuna toisiin yhteiskuntiin. Morris etsii ratkaisua siihen, mistä syystä Kiina ei nöyryyttänyt ja alistanut Isoa-Britanniaa 1800-luvulla. Sen sijaan britit pakottivat Kiinan keisarin alistumaan brittiläisten huumekauppiaiden edessä ylivoimaisen sotilaallisen mahtinsa avulla. 

Morrisin laki yhteiskunnallisesta muutoksesta kuuluu näin: "Muutosta ajavat laiskat, ahneet ja pelokkaat ihmiset, jotka etsivät helpompaa, tuottoisampaa ja turvallisempaa tapaa tehdä asioita. Ja vain harvoin nämä ihmiset todella tietävät, mitä he ovat tekemässä."

Kirjassa kuvataan 4 yksinkertaista mittaria, joiden avulla eri yhteiskuntien edistyksellisyyttä voidaan mitata. Nämä ovat:

1. Energian määrä, joka pystytään valjastamaan hyötykäyttöön
2. Organisointikyvykkyys, jota voidaan karkeasti arvioida yhteiskunnan kaupungistumisasteella eli sillä, miten suuria kaupunkeja yhteiskunta pystyy pitämään toiminnassa
3. Nopeus jolla informaatiota voidaan välittää ja käsitellä
4. Sotilaallinen voima

Kirjassa sitten arvioidaan näiden neljän kriteerin perusteella lännen ja idän keskinäistä kehittyneisyyttä viimeisten 15 tuhannen vuoden ajalta. Tämä tehdään arkeologisiin kaivauksiin ja muihin historiantutkijoiden tuloksiin pohjautuen. Morrisin mittariin pohjautuen lännen ja idän keskinäinen kilpailu näyttää seuraavanlaiselta. Länsi oli edellä kehityksessä vuosina 14000 eKr. - 500 jKr. Sitten itä meni edelle ja pysytteli kehittyneempänä aina jonnekin 1700 jKr. saakka. Länsimaat kuitenkin harppasivat valtaisaan johtoon teollisen vallankumouksen myötä. Iso kysymys onkin, miksi teollinen vallankumous tapahtui Isossa-Britanniassa eikä Kiinassa, joka oli sitä ennen ollut edistyneempi alue yli tuhat vuotta.

Kirja on valtaisa yli 700 sivun järkäle, mutta olisikin ollut hankalaa saada tuhansien vuosien tarkastelua mahtumaan lyhyempään kirjaan. Morris kirjoittaa hyvin vetävästi ja esittelee lukuisia mielenkiintoisia havaintoja eri puolilta lännen ja idän historiaa. Suosittelen kirjaa lämpimästi historiasta ja kansojen kehityksestä kiinnostuneille. Erityisesti jos olet sellaisten pelien kuin Sivilisaatio tai Through The Ages -ystävä, niin sitten kirja voisi hyvinkin kolahtaa sinuun.

Kirjoitan tästä kirjasta vielä jatkossa lisää.  

Pitäisikö kansalaisia auttaa selviämään kohonneista sähkölaskuista?

Kirjoitin kesäkuussa jutun siitä, pitäisikö kohonneita polttoaineiden hintoja jotenkin kompensoida autoilijoille. Tuolloin johtopäätös oli, että missään nimessä EI kannata laskea polttoaineveroja tai tukea muutenkaan suoraan liikennepolttoaineiden ostamista. Tämä sen takia, että halutaan kannustaa kansalaisia vähentämään liikennepolttoaineiden käyttöä. Mutta tietenkään kaikkein köyhimpiä ei saa jättää puille paljaille ja kansalaisten ostovoimaa olisi hyvä tukea. Ja hyvin samantapainen logiikka toimii myös sähkön hinnan kohdalla.

Sähkön hinta on kohonnut merkittävästi Euroopassa ja nousun ennustetaan vain pahenevan talveksi. Ja nyt eri poliitikot keksivät kilvan erilaisia tapoja, miten sähkön hintaa saataisiin suitsittua ja kansalaisten tilannetta helpotettua. Näitä keinoja arvioitaessa kannattaa ensin täsmentää, millaisia vaikutuksia hyvällä ratkaisulla tulisi olla:

1. Sähköstä on nyt absoluuttisesti pulaa eli sen kysyntä ylittää selvästi tarjonnan. Tämän takia ratkaisun tulisi kannustaa niitä yrityksiä ja kansalaisia vähentämään sähkön kulutusta, joilla siihen suinkin on mahdollisuuksia. Tai ainakin ratkaisun tulisi ohjata käyttämään sähköä niihin vuorokaudenaikoihin, jolloin sitä on suhteellisesti eniten tarjolla verrattuna kysyntään.
2. Valtio on jo nyt pahasti velkaantunut ja rahaa tarvittaisiin moneen muuhunkin erittäin tärkeään asiaan. Eli hyvä ratkaisu olisi mahdollisimman edullinen yhteiskunnalle.
3. Rajusti kohonnut sähkönhinta sattuu eri tavalla eri ryhmiin. Esimerkiksi sähkölämmitteisessä omakotitalossa asuva köyhä eläkeläinen ei saa joutua kohtuuttomasti kärsimään talvipakkasilla. 
4. Jos kansalaisten kaikki rahat menisivät sähköön, tippuisi monen muun hyödykkeen ja palvelun kulutus. Ja tästä seuraisi varmasti lama. Eli kansalaisten ostovoimaa ei saa päästää täysin romahtamaan.
5. Ilmastonmuutostakaan ei saisi unohtaa, eli ratkaisu ei saisi romuttaa hiilidioksipäästöjen vastaista kamppailua.

Kaikkein tehottominta olisi laskea sähköveroa tai sähkön alvia aivan kaikkien kohdalla. Ensinnäkin tämä tulisi kalliiksi yhteiskunnalle, joka tarvitsisi kipeästi rahaa esimerkiksi surkean hoitajatilanteen korjaamiseen. Lisäksi se EI kannustaisi vähentämään sähkönkulutusta, eikä ohjaisi investointeja esimerkiksi aurinkoenergiaan tai energiankäytön tehostamiseen.

Keskituloisille tai sitä paremmin taloudellisesti pärjääville ei kannata antaa apua sähkölaskujen maksamiseen. Näiden ihmisten ostovoima ei siitä romahda, vaikka sähkölasku nousisikin talvikuukausina kolminkertaiseksi.

Paras ratkaisu olisi köyhille väestönryhmille suunnattu tuki. Suhteellisesti köyhiä on Suomessa noin 10% kansalaisista. Esimerkiksi matalia eläkkeitä ja toimeentulotukea saavien olisi todennäköisesti hankala selviytyä korkeammista sähkölaskuista. Eli näitä tukia kannattaisi nostaa niin, että nousu kattaa sähkön kallistumisen. Tai vaihtoehtoisesti kaikille alle 15 000€ vuodessa tienaaville voitaisiin maksaa kertaluontoinen tukiraha, joka voisi olla vaikkapa 1000 euroa. Sen avulla kaikkein köyhimmätkin selviäisivät talven yli. On kuitenkin erittäin tärkeää, että tuen saajat saisivat vapaasti päättää, mihin nämä rahat käyttävät. Näin he saavat enemmän rahaa vaikkapa ruokaan tai lasten harrastuksiin, jos hekin löytävät keinoja vähentää sähkönkulutustaan.

Venäläisten havahduttaminen sodan todellisuuteen

Suomessakin on puhuttu paljon siitä, pitäisikö venäläisten turistien pääsyä Suomeen rajoittaa. Jotkut ovat vastustaneet tätä vedoten siihen, että turistiviisumien rajoittaminen sattuisi tavallisiin venäläisiin, jotka eivät ole vastuussa Putinin ja tämän hallinnon hirmuteoista. Tämä tuntuu minusta kovin omituiselta näkökannalta useastakin syystä.

Ensinnäkin Suomi on mukana talouspakotteissa esimerkiksi Pohjois-Koreaa ja Irania vastaan. Näitä maita kohtaan asetetut talouspakotteet iskevät erityisen kipeästi tavallisiin kansalaisiin. Silti hyvin harvoin kukaan Suomessa esittää näkemyksiä, että talouspakotteista pitäisi luopua näiden maiden kohdalla vedoten tavallisten kansalaisten kärsimyksiin. Kuitenkin Euroopassa lomailemaan tottuneella venäläisellä on luultavasti enemmän vaikutusmahdollisuuksia maansa toimintaan kuin tavallisilla pohjoiskorealaisilla tai iranilaisilla. Venäjällä kuitenkin on vielä jonkinlainen oppositio ollut olemassa. 

Tavallisiin kansalaisiin sattuvien pakotteiden tarkoituksena on saada kansa vastustamaan hallintonsa toimia. Kieltämättä se toimii vain heikosti, eikä ole ainakaan vielä juurikaan auttanut esimerkiksi Iranin tai Pohjois-Korean tapauksissa. Toisaalta Venäjä tekee tällä hetkellä paljon pahempia asioita kuin mitä vaikkapa Iran on tehnyt vuosikausiin. Eli Venäjään tulee nykyisessä äärimmäisen poikkeuksellisessa tilanteessa kohdistaa kaikki mahdolliset vaikutuskeinot, jotka voivat edes hiukan auttaa sodan loppumisessa. 

Keskiverto venäläinen, jolla olisi rahaa lomailuun Lontoossa, Pariisissa tai edes Helsingissä, ei suinkaan ole viaton Ukrainan sodan suhteen. Esimerkiksi venäläisiä hyvin tunteva Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläs Mikko Hautala totesi hetki sitten, että suurin osa tavallisista venäläisistä kannattaa Ukrainan sotaa tai vähintäänkin hyväksyy sen. Toukokuun lopulla tehty kyselytutkimus osoitti, että lähes 80% tavallisista venäläisistä kannattaa Ukrainan sotaa. Tilanne on mennyt vain huonompaan suuntaan, sillä sodan kannatus venäläisten keskuudessa oli kasvanut hiukan huhtikuun kannatusluvuista. Tämänkin takia on täysin oikein, että tavallisiin venäläisiin kohdistetaan pakotteita. Tavoitteena on saada venäläiset tajuamaan, että kammottavilla teoilla on seurauksia.

Jos venäläiset saavat jatkaa lomareissujen tekemistä Eurooppaan aivan kuin ennenkin, on heidän helpompi selittää itselleen, että Ukrainan sota onkin todella vain pieni sotilaallinen erikoisoperaatio. Sillä jos kyseessä tosiaan olisi sota, eiväthän Euroopan maat tietenkään antaisi venäläisten tulla lomailemaan niihin aivan kuin ennen. Miettikää vaikka toisinpäin tilannetta. Mitä jos EU-maihin kuuluvat Baltian maat olisivat jostain käsittämättömästä syystä hyökänneet Venäjälle ja pommittaisivat Pietaria sekä tappaisivat venäläisiä siviilejä. Luuletteko, että muistakaan EU-maista silloin sallittaisiin aivan normaalit lomareissut Venäjälle?

Turistiviisumien rajoittamisesta huolimatta täytyy selkeästi erottaa toisistaan Suomessa asuvat venäläiset tänne lomareissuja tekevistä. Olen viimeiset reilut pari vuotta työskennellyt Suomessa asuvien venäläisten kanssa. He ovat kaikki fiksuja, kunnon ihmisiä, jotka eivät hyväksy Ukrainan sotaa tai Putinin yksinvaltaa. Mutta se onkin yksi merkittävistä syistä, miksi he ovat päättäneet muuttaa pois Venäjältä. Eli Venäjällä asuvat venäläiset ovat hyvin erilaisia verrattuna demokraattisissa länsimaissa asuviin venäläisiin.

Tietenkään pelkkä turistiviisumien rajoittaminen ei riitä. Se on vain yksi, heikosti vaikuttava keino edistää sodan loppumista. Olen aiemmissa blogikirjoituksissa esitellyt paljon tehokkaampia keinoja:

• Tuontitullit venäläiselle öljylle
• Pekka Toverin vaatimat kovemmat talouspakotteet ja enemmän raskaita aseita Ukrainalle
• Miten vähentää Venäjän rahoitusta

Kiinan kannattaisi kiiruhtaa Ukrainan sodan loppumista

Kiina ja Venäjä ovat julistaneet strategista kumppanuuttaan, jolla ei ole mitään rajoja. Vaikuttaa myös selvältä, että Venäjä oli saanut Kiinalta vihreää valoa Ukrainaan hyökkäämiseen. Putin oli kuitenkin mitä ilmeisimmin lupaillut sotilasoperaation päättyvän nopeasti ja sen jälkeen taas palattaisiin maailmantilanteessa normaaliin tilaan. Eli Kiina antoi vihreää valoa lyhyelle ja nopeasti päättyvälle sotilasoperaatiolle, eikä tällaiselle kuukausia tai jopa vuosia jatkuvalle kulutussodalle. Nyt Kiinan kannattaisi vakavasti harkita uudelleen suhtautumistaan sen aggressiivisen kumppanin toilailuihin.

Kiinan talous on nimittäin erittäin pahassa jamassa ja mitä pidempään Ukrainan sota jatkuu, sitä pahemmalta tilanne näyttää Kiinan ja sen kommunistisen puolueen kannalta. Viime vuosina on paljon hehkutettu Kiinan talouskasvua ja odoteltu, milloin Kiina kirii Yhdysvaltojen ohi maailman suurimmaksi taloudeksi. Näin ei kuitenkaan näytä käyvän välttämättä koskaan. Päinvastoin Kiinan täydellinen taloudellinen luhistuminen näyttää yhä todennäköisemmältä.

Kiinan talouskasvu on nimittäin sakkaamassa pahemman kerran. Talouskasvun hidastumiseen johtaa isompana pidemmän tähtäimen trendinä Kiinan kutistuva ja vanheneva väestö. Mutta Kiinalla on myös paljon nopeampivaikutteisia talousongelmia, joista merkittävimmät luettelen alla.

Kiinteistösektorin osuus Kiinan bruttokansantuotteesta on peräti kolmannes. Ja nyt kiinteistösektori ja talojen rakennuttajat ovat konkurssien partaalla. Tästä äärimmäisenä esimerkkinä on jättimäinen kiinteistökehittäjä Evergrande, joka on jo jättänyt velkojaan maksamatta. Mutta Evergrande ei suinkaan ole ainoa pulassa oleva kiinteistökehittäjä. Koska rahat loppuvat talojen rakentajilta, eivät kuluttajille jo kauan sitten myydyt asunnot valmistu. Tämä taas johtaa siihen, että taloja ostaneet kuluttajat kieltäytyvät maksamasta asuntolainojaan. Se taas uhkaa asuntolainoja myöntäneitä kiinalaisia pankkeja. Ja Kiinan pankkisektoria uhkaavat monet muutkin ongelmat, joihin palaan vielä.

Kiinan pankkisektorin lisäksi Kiinan valtiolla on myös ongelmia sen myöntämien lainarahojen saamisessa takaisin. Kiina on antanut valtaisia lainoja kehitysmaille osana massiivista Belt and Road -hankettaan. Ukrainan sodan seurauksena ruuan ja öljyn hinnat ovat kohonneet niin korkealle, että Kiinalle velkaa olevat kehitysmaat ovat pahassa pulassa. Tästä hyvä esimerkki on Sri Lanka, jossa kansa nousi mellakoimaan vastalauseena liian kalliille ruoalle ja polttoaineelle. Ja Sri Lanka on erittäin paljon velkaa Kiinalle. Riskinä on, että yhä useampi Kiinalta isoja lainoja ottaneista kehitysmaista menee konkurssiin eikä pysty maksamaan velkojaan takaisin Kiinalle.

Vielä paljon pahempi tilanne uhkaa useita Kiinan alueellisia paikallishallintoja. Kiinan monet paikallishallinnot ovat erittäin pahasti velkaantuneita ja kiikkuvat konkurssin partaalla. Kiinaa uhkaakin pankkikriisi, jos kuluttajat, yritykset ja paikallishallinnot eivät pysty maksamaan takaisin velkojaan. Ja kuten länsimaiden finanssikriisistä 2007 - 2008 opittiin, pankkisektorin luhistuminen vaarantaa koko muun talouden toiminnan.

Kiinan oma talouskasvu on sakkaamassa, eikä sillä tunnu olevan tehokkaita keinoja talouden piristämiseen. Kiina yrittää tekohengittää talouskasvuaan pumppaamalla valtavasti rahaa erilaisiin infrastruktuurihankkeisiin. Tämä on ollut aiemmin tehokas tapa piristää Kiinan taloutta, mutta infrastruktuuria on jo vuosikymmeniä kehitetty niin paljon Kiinassa, ettei järkeviä uusia infrahankkeita tahdo enää löytyä. Tämän takia talouskasvua on entistä vaikeampi piristää aiempien vuosien tapaan pelkästään infrahankkeita tekemällä.

Ukrainan sota ja siitä seurannut energian hintojen kohoaminen ei satu pelkästään kehitysmaihin, vaan myös isot talousmahdit kärsivät. Ja Kiinan talous nojautuu kiinteistösektorin jälkeen toiseksi eniten vientiin. Tavaroiden ja palveluiden viennin osuus Kiinan bruttokansantuotteesta on noin 20%. Kiinan tärkeimmät vientimaat ja niiden osuudet kaikesta Kiinan viennistä ovat:

• USA 17%
• Japani 6%
• Etelä-Korea 4%
• Vietnam 4%
• Saksa 3%
• Intia 3%
• Alankomaat 3%
• UK 2,5%

Venäjää voimakkaasti vastustavien maiden osuus on siis yli 35% Kiinan viennistä. Nämä tärkeät kauppakumppanit ovat asettaneet voimakkaita talouspakotteita Venäjälle. Ja mitä enemmän Kiina tukee Venäjää, sitä suurempi riski on, että myös se joutuu pakotteiden piiriin. Vielä tärkeämpää Kiinan vientitulojen kannalta on se, että sodan pitkittyessä ja Venäjän käyttäessä energiaa aseenaan, Yhdysvaltojen, Japanin ja Saksan kaltaisten maiden talous kärsii. Ja silloin ne vähentävät tuotteiden ostamista Kiinasta.

Kolikon kääntöpuolena Kiina myös hyötyy jossain määrin Ukrainan sodan seurauksena. Kun Venäjä ei pysty myymään öljyään länsimaihin, on Kiina voinut ostaa venäläistä öljyä selvästi alle maailman markkinahinnan. Kiina on saanut öljyä noin 30% alennuksella. Eli viime aikoina se on voinut ostaa öljyä noin 70 dollarilla per barreli, kun normihinta on huidellut noin 100 dollarissa per barreli. Kuitenkaan tämä ei ole yhtään parempi tilanne kuin mitä se oli Kiinalle ennen Ukrainan sodan alkua, sillä silloinkin öljytynnyri maksoi noin 70 dollaria per barreli. Eli alennus pitkälti vain kumoaa sodan seurauksena tapahtuneen öljyn hinnan nousun Kiinan kannalta.

Kiinan kannattaisikin nyt tehdä kaikkensa, jotta Ukrainan sota saataisiin loppumaan ja maailman taloustilanne paranemaan. Sillä on niin tiiviit taloudelliset kytkökset Yhdysvaltoihin ja sen liittolaismaihin, että niiden kärsiessä myös se kärsii. Kiinassa on jo esiintynyt voimakkaita mielenosoituksia tietyillä alueilla ja suurempien kansannousujen uhka kasvaa, jollei Kiina onnistu kääntämään talouttaan kasvuun. Kommunistisen puolueen ja tavallisten kiinalaisten välillä on vallinnut jo vuosia sanaton sopimus, jossa kansa hyväksyy diktatuurin vastapainona oman taloutensa jatkuvalle parantumiselle. Jos tavallisten kiinalaisten vauraus ei enää kasvakaan, eivät he enää hyväksy kommunistisen puolueen äärimmäistä valtaa ja puuttuvia vapauksia. 

Onneksi siitä jo on jotain merkkejä, että Kiina on alkanut patistaa Venäjää hakemaan diplomaattista ratkaisua. Venäjä hyväksyi sopimukset ukrainalaisen viljan saamiseksi maailman markkinoille. Tämän taustalla näkyy Kiinan kädenjälki.

Saksan ja Venäjän keskinäisriippuvuus kaasun kautta

Keskustelu Fortumin tytäryhtiön Uniperin pelastamisesta käy nyt kuumana. Suomalaiset poliitikot kertovat kovaan ääneen, kuinka he vastustavat suomalaisten veronmaksajien rahojen käyttämistä Saksan energiapolitiikassaan tekemien virheiden korjaamiseen. Ja Merkelin perintö näyttäytyy yhä surkeammassa valossa kun nähdään, miten tuhoisa lopputulos on seurannut Saksan riippuvuudesta venäläiseen kaasuun. Näin jälkikäteen on helppo todeta, että kammottavia virheitä on tehty monen toimesta:

1. Saksalaiset päästivät riippuvuuden venäläisestä kaasusta kasvamaan aivan liian suureksi.
2. Fortumin johto teki typerän päätöksen halutessaan ostaa Uniperista ison osuuden.
3. Suomalaiset poliitikot mokasivat, kun hyväksyivät Fortumin päätöksen ostaa puolet Uniperistä ja sen kaasubisneksestä.
4. Fortumin johto ja suomalaiset poliitikot tekivät uudestaan hölmön päätöksen, kun Fortum lisäsi omistustaan Uniperissä.

Mutta oliko alkuperäinen ajatus siitä, että Venäjä sidottaisiin tiukemmin Eurooppaan kaupan kautta todella niin typerä? Eräät maailman älykkäimmistä filosofeista ovat todenneet, että kansainvälinen kauppa on erinomainen keino vähentää sotia. Immanuel Kant kirjoittaa vuonna 1795 julkaistussa esseessään "Perpetual peace" (Päättymätön rauha) seuraavasti:

"The spirit of commerce, which is incompatible with war, sooner or later gains the upper hand in every state. As the power of money is perhaps the most dependable of all the powers (means) included under the state power, states see themselves forced, without any moral urge, to promote honorable peace and by mediation to prevent war wherever it threatens to break out."

Eli mitä enemmän valtiot harjoittavat kansainvälistä kauppaa, sitä epätodennäköisempää ja typerämpää niiden on ryhtyä sotimaan.

John Stuart Mill kannatti voimakkaasti kansainvälistä kauppaa ja uskoi sen kykyyn edistää rauhaa. Mill kirjoitti 1800-luvulla: "It is commerce which is rapidly rendering war obsolete." 

J.S. Mill ja Kant ovat vain pari esimerkkiä suurista ajattelijoista, jotka ovat tajunneet taloudellisten siteiden ehkäisevän tehokkaasti sotia. Sotiminen ei nimittäin ole yleensä rationaalista minkään valtion ja sen kansalaisten kannalta. Mutta ihmiset tekevät myös erittäin typeriä tekoja ja sotia on tapahtunut kautta aikojen, vaikka yleensä niistä on seurannut pelkkää kamalaa tuhoa kaikille osapuolille. Eli vaikka kauppasuhteet pienentävät sodan riskiä, eivät ne suinkaan poista sitä kokonaan.

Koska oli jatkuvasti olemassa mahdollisuus, että Venäjä käyttää kaasua aseenaan, olisi tähän mahdollisuuteen pitänyt varautua saksalaisten kannalta. Kukaan ei voi ikinä ennustaa tulevaisuutta, mutta sen erilaisiin enemmän tai vähemmän todennäköisiin vaihtoehtoihin tulisi varautua. Hyvä päätöksentekijä pyrkii tunnistamaan kaikki oleelliset mahdolliset tulevaisuuden kehityssuunnat eli skenaariot ja tekee sellaisia päätöksiä, jotka tuovat parhaan painotetun lopputuloksen riippumatta siitä, mikä näistä skenaarioista lopulta toteutuu. Viimeistään Krimin valtauksen jälkeen vuonna 2014 olisi pitänyt olla selvää, että on olemassa merkittävä mahdollisuus sille, että Venäjä jatkaa sotilaallisen voiman käyttöä eikä välitä pätkääkään kansainvälisestä laista. 

Eli Saksan oli erittäin järkevää aloittaa kaasun ostaminen Venäjältä 1970-luvulla. Tällöin tämä päätös perustellusti vähensi suursodan riskiä Neuvostoliiton ja lännen välillä. Maakaasulla käytävä kauppa oli erittäin hyödyllistä Länsi-Saksalle ja Neuvostoliitolle sekä myöhemmin NL:n hajottua Saksalle ja Venäjälle. Mutta Saksa antoi tämän mennä aivan liian pitkälle. Vuosien 1973 ja 1993 välillä Venäjältä Saksaan tulevan maakaasun määrä oli kasvanut 25 kertaiseksi. Ja ennen 2022 alkanutta Venäjän suurhyökkäystä Saksa hankki noin 50% maakaasustaan Venäjältä. Ei siis lainkaan ajateltu sitä mahdollisuutta, että Venäjä ryhtyy käyttämään kaasuriippuvuutta aseenaan.

Fortumin johdon ja suomalaisten omistajaohjauksesta vastaavien poliitikkojen olisi ehdottomasti samalla tavalla pitänyt huomioida myös se skenaario, että kaasuriippuvuudesta seuraa erittäin kallis lasku. Oli kauhea virhe huomioida päätöksenteossa vain ja ainoastaan yksi mahdollinen tulevaisuuden skenaario, jota Sipilä kommentoi vuonna 2017 näin:  "Tähän kauppaan ei liity ulko- ja turvallisuuspoliittisia ulottuvuuksia. Se lähtee ihan yhtiön omista tarpeista, ja yhtiön hallitus on katsonut tämän tarpeelliseksi." Sen sijaan Sipilän ja muidenkin päättäjien olisi pitänyt ajatella ja kommentoida Uniper-kauppoja jotenkin näin:

"Tähän kauppaan liittyy myös ulko- ja turvallisuuspoliittisia ulottuvuuksia, kuten monet ovat ansiokkaasti tunnistaneet. Me kuitenkin uskomme näiden riskien toteutumisen todennäköisyyden pieneksi verrattuna siihen mahdollisuuteen, että kaasukauppa Venäjän kanssa jatkuu tuottoisana myös tulevaisuudessa. Koska kuitenkin Venäjän hyökkäys Krimille on osoittanut, että Venäjä voi myös tehdä arvaamattomia päätöksiä, olemme päättäneet rajoittaa Fortumin maksimiomistuksen Uniperistä 25 prosenttiin. Tällöin vaikka epätodennäköinen kauhuskenaario toteutuisi, emme me suomalaiset joutuisi siitä niin paljoa kärsimään, koska Fortum pysyisi vähemmistöomistajana Uniperistä." 

 

Poliitikkojen yksityiselämän kauheudet

Wille Rydmanin nuorten naisten ahdistelukohu

Helsingin Sanomat kirjoitti kesäkuussa laajan jutun Wille Rydmanin jo vuosia jatkuneesta tavasta iskeä ja ahdistella erittäin nuoria naisia. Jutussa useat naiset kertovat Rydmanin ahdistavasta ja seksuaalissävytteisestä käytöksestä. Osa näistä naisista on ollut alaikäisiä tutustuessaan Rydmaniin. 

Jutusta seuranneen kohun seurauksena Rydman joutui luopumaan eri valiokuntapaikoista. Lisäksi Rydman on eronnut myös kokoomuksen eduskuntaryhmästä ja Helsingin valtuustoryhmästä toistaiseksi. Rydmania ei kuitenkaan epäillä mistään rikollisesta toiminnasta, vaan hänen toimiaan ei pidetä kansanedustajalle sopivana. Wille on tehnyt rikosilmoituksen Hesarin ahdistelujutusta, koska hänen mukaansa juttu mustamaalaa häntä.

Jotkut ihmiset ovat puolustelleet Rydmania ja sanoneet, että koska hän ei ole tehnyt mitään laitonta, ei hänen uraansa pitäisi tällä tavalla tuhota. Toiset taas ovat vahvasti sitä mieltä, että törkeä käytös poliitikolta on tuomittavaa, vaikka se ei olisikaan varsinaisesti vastoin lakia. Tämän takia lähdin pohtimaan sitä, miten yleisesti tulisi suhtautua poliitikkoihin, jotka tekevät yksityiselämässään epämiellyttäviä ja hyvien tapojen vastaisia asioita, mutta jotka eivät kuitenkaan riko lakeja.

Kuuluisia poliitikkoja maailmalta, jotka tekivät kamalia tai vähintäänkin paheksuttavia asioita yksityiselämässä

Monet kuuluisat poliitikot ovat tehneet yksityiselämässään epämiellyttäviä asioita, jotka nykypäivänä voisivat hyvinkin koitua poliittisen uran turmioksi. Esimerkiksi erittäin laajasta arvostettu Britannian pääministeri Winston Churchill joi valtavasti alkoholia ja oli toistuvasti vähintäänkin lievässä humalassa myös töitä tehdessään. Hänen tyypillinen päivittäinen alkoholimääränsä koostui:

• Useista viskisooda-drinkeistä, joita hän nautti noin klo 11, teeaikaan ja nukkumaan mennessään.
• Reilusta puolesta litrasta shampanjaa tai viiniä lounaan yhteydessä, minkä jälkeen hän nautti annoksen brandyä.
• Ja taas uudestaan päivällisen yhteydessä reilu puoli litraa shampanjaa tai viiniä. Ja tyypillisesti hän joi myös päivällisen jälkeen annoksen brandyä.

Tämä vastaa yhden vuorokauden aikana noin 14 alkoholiannosta, joista ainakin 5 annosta nautittiin jo ennen päivällistä. Jos esimerkiksi Suomessa joku poliitikko kertoisi julkisesti nauttivansa tällä tavalla alkoholia joka työpäivä, hänet leimattaisiin välittömästi juopoksi ja tällaisen poliitikon poliittinen tulevaisuus olisi erittäin huteralla pohjalla. 

Runsaasta alkoholinkäytöstä huolimatta Churchill oli kuitenkin erittäin tehokas poliitikko ja muutenkin aikaansaava kaveri. Hän esimerkiksi kirjoitti yli 40 kirjaa ja voitti kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1953. Kirjallisuuden lisäksi Winston nautti kuvataiteista ja hän maalasi useita satoja maalauksia. Puhumattakaan siitä, että Churchill oli ratkaisevassa roolissa natsien kukistamisessa. Jos hänen uransa olisi tuhoutunut alkoholismi-syytöksiin jo sen alkuvaiheissa, voisi maailma olla paljon synkempi paikka.

Erittäin suosittu presidentti John F. Kennedy petti toistuvasti vaimoaan ja käytti valta-asemaansa häikäilemättömästi hyväkseen päästäkseen sänkyyn naisten kanssa. Yksi hänen lukuisista rakastajattaristaan oli Kennedyn nuori assistentti. Kennedy siis käytti törkeästi valta-asemaansa hyväkseen suostutellessaan nuoria naisia rakastajattariksiin. 

Lyndon B. Johnsonista tuli Yhdysvaltain 36. presidentti sen jälkeen, kun John F. Kennedy salamurhattiin. Vaikka hän ei ollut missään vaiheessa erityisen suosittu presidenttinä, ovat monet asiantuntijat jälkikäteen arvioineet hänet paljon keskivertopresidenttiä paremmaksi. Kuitenkin jos joku merkittävä poliitikko toimisi nykypäivänä samoin kuin Lyndon, joutuisi tämä välittömästi syytetyksi seksuaalisesta häirinnästä. Lyndon B. Johnson nimittäin nimeensä sopivasti tykkäsi heilutella munaansa (eli johnsoniaan) alaistensa ja toimittajien edessä.

Presidentti Bill Clintonin kaudella Yhdysvallat koki erittäin vauraan ajanjakson. Ylipäätään Clintonin valtakautta pidetään erittäin suotuisana USA:lle. Bill Clintonilla oli kuuluisa suhde tuolloin vain 22-vuotiaaseen Valkoisen talon harjoittelijaan Monica Lewinskyyn. Suhde kesti kaksi vuotta kunnes se paljastui. Vaikka Lewinsky on kertonut suhteen olleen molemminpuolinen, ei olisi varmastikaan ollut helppo paikka nuorelle harjoittelijalle torjua maailman mahtavimman miehen lähentelyä.

Lewinsky-tapaus ei ole suinkaan ainoa seksuaalinen skandaali liittyen Bill Clintoniin. Useat naiset ovat julkisesti syyttäneet häntä seksuaalisesta ahdistelusta, väkivallasta ja jopa raiskauksesta. Clinton on kiistänyt seksuaalisen väkivallan, mutta Lewinskyn lisäksi hän on myöntänyt olleensa seksuaalisuhteessa avioliittonsa aikana myös muihin naisiin. Ja nyttemmin on paljastunut, että Bill Clinton on yksi lukuisista rikkaista miehistä, jotka lensivät Epsteinin Lolita Expressillä ja osallistuivat tämän seksibileisiin.

Iso osa seksuaalisista skandaaleista liittyvät aikaan ennen Bill Clintonin presidenttiyttä. Olisiko Yhdysvalloille ollut parempi, jos ne olisivat tuhonneet Clintonin uran ja estäneet tätä ikinä nousemasta presidentiksi?

Mikä tekee poliitikosta hyvän poliitikon?

Olin vuosia sitten kuuntelemassa pitkän uran tehneen yritysjohtajan luentoa. Hän kertoi, että uransa aikana hän oli aina suosinut mieluummin fiksun kelmin kuin idiootin ylentämistä merkittävään asemaan. Fiksu kelmi saattaisi hyvinkin kähmiä osan voitoista omaan taskuunsa ja edistää omaa uraansa yrityksen kustannuksella, mutta siinä samalla yritys myös yleensä hyötyi. Tietysti kaikkein parasta olisi löytää rehti ja fiksu tyyppi ylennettäväksi, mutta valitettavasti tällaisia ei aina ole saatavilla. Vähän samanlainen lähestymistapa voisi toimia poliitikkojenkin suhteen.

Tietysti kelmeydessä on useita erilaisia asteita. Esimerkiksi suuresti ihailemani Churchill ei ikinä peitellyt runsasta alkoholin käyttöään, vaan päinvastoin toi sitä jatkuvasti esiin jopa ylpeillen sillä. Ja siitä huolimatta häntä äänestettiin. Tällöin on perusteltua ajatella, että kansa ei paheksunut alkoholin käyttöä ainakaan liikaa. Toisaalta on useita perinteisiä arvoja korostavia poliitikkoja, jotka tekevät yksityiselämässään aivan päinvastoin kuin heidän julkisuuskuvansa antaa ymmärtää. Tällöin kansaa on petetty. Ja avioliiton ulkopuolinen suhde kahden aikuisen ihmisen välillä on tietysti jotain täysin muuta kuin nuoren avustajan painostaminen seksiin, raiskauksesta puhumattakaan.

Omalla kohdallani poliitikon ajama politiikka on ratkaisevaa. Mutta tietysti mieluummin äänestän sellaista poliitikkoa, jonka arvot ja käytös myös vastaavat omaa arvomaailmaani. Kuitenkin usein äänestäjän täytyy valita vähiten huono vaihtoehto ja tällöin itse olen valmis katsomaan joitakin yksityiselämän puutteita läpi sormien, jos poliitikko tekee fiksuja päätöksiä julkisessa roolissaan.

Palataan vielä Rydmaniin

Rydmanin kohdalla eivät kuitenkaan täyty fiksun kelmin määritelmä. En ole ikinä pitänyt hänen ajamaansa politiikkaa erityisen fiksuna. Hän tuntuu aina olleen paljon keskittyneempi miettimään poliittista taktiikkaa siitä, miten tulla valituksi, kuin miten aidosti parantaa suomalaista yhteiskuntaa. Lisäksi hänen käytöksensä kielii äärimmäisestä typeryydestä. Ilmeisesti hänen paheksuttava toimintansa on ollut laajasti ainakin kokoomuslaisten piirien tiedossa. Ja fiksu ihminen olisi varmasti tajunnut, että alkoholin juottaminen alaikäisille ja heidän liehittelynsä poliittisissa tapahtumissa ei ole järkevää poliittisen uran kannalta.