Neljän päivän työviikko ollut menestys briteissä

Henkilökohtaisesti toivon, että työelämässä siirryttäisiin neljän päivän työviikkoihin. Olenkin kertonut aiheesta aiemmin esimerkiksi näissä kirjoituksissa:

• Lyhyempi työviikko
• Muita ideoita Bregmanin kirjasta

Tämän takia tarkastelen mielenkiinnolla, millaisia kokemuksia Isossa-Britanniassa on saatu maailman laajimmasta nelipäiväisen työviikon kokeilusta. Vuonna 2022 alkaneeseen kokeiluun osallistui 61 organisaatiota. Kokeilussa palkka pysyi samana, mutta tehtyjen työtuntien määrä laski 80%:iin aiemmasta. Alunperin kokeilun oli tarkoitus kestää 6 kuukautta, mutta tulokset ovat olleet niin lupaavia, että suurin osa (noin 90%) jatkaa sitä edelleen yli vuoden kuluttua aloituksesta. Lisäksi puolet kokeiluun osallistuneista organisaatioista ovat päättäneet tehdä nelipäiväisestä työviikosta pysyvän ratkaisun.

Monet kokeiluun osallistuneista yrityksistä toimivat luovilla aloilla kuten markkinoinnissa ja mainonnassa tai tarjoavat muita asiantuntijapalveluita. Mutta mukana on myös monen muun alan yrityksiä sekä julkisen sektorin organisaatioita, jotka eivät tavoittele voittoa.

Lyhyempi työviikko on hyödyttänyt työntekijöitä monella tavalla. Sekä fyysinen että henkinen hyvinvointi ovat parantuneet ja yleensäkin työntekijöiden hyvinvointi on kasvanut. Työtä tarjoavat yritykset ja muut organisaatiot ovat myös hyötyneet. Vaikka työntekijät tekevät noin 20% vähemmän työtunteja, on aikaansaatu tulos pysynyt pitkälti samana. Eli työntekijöiden parantunut työteho on ainakin osittain paikannut sitä, että työtunteja tehdään vähemmän. Lisäksi nelipäiväistä työviikkoa tarjoavien yritysten on ollut helpompi palkata osaavaa työvoimaa sekä pitää kiinni nykyisistä työntekijöistään. 

On kuitenkin tärkeä huomata, että yritykset ja muut organisaatiot osallistuivat vapaaehtoisesti tähän kokeiluun. Mukaan siis valikoitui sellaisia työpaikkoja, joissa nelipäiväisen työpäivän toteuttaminen onnistuu helpommin. Tätä tutkimustulosta ei siis voi käyttää perusteluna sen vaatimiseen, että nelipäiväiseen työpäivään tulisi pakottaa yrityksiä. Tutkimus kuitenkin vahvistaa sitä uskomustani, että useimmat keskituloiset ihmiset länsimaissa hyötyisivät paljon enemmän lisääntyneestä vapaa-ajasta verrattuna korkeampaan palkkaan. Työvoimasta kilpailevien yritysten kannattaisi myös kokeilla sitä, että palkkakilpailun sijasta ne houkuttelisivat työntekijöitä lyhyemmän työviikon avulla.

Suomessakin lyhyempää työviikkoa tehdään eri organisaatioissa. Esimerkiksi oululainen mobiilipelistudio Fingersoft tarjoaa työntekijöille mallia, jossa 80-prosenttista työviikkoa tekevälle maksetaan 90-prosenttista palkkaa. Töitä tehdään normaalisti viitenä päivänä viikossa, mutta vain kuusi tuntia päivässä. 

Kotimaisista puolueista SDP on aina aika ajoin ehdottanut nelipäiväiseen työviikkoon liittyvää kokeilua Suomessa.

Enemmän sairaanhoitajia vai isommat voitot suuryrityksille

Suomalainen terveydenhoito on pahassa kriisissä ja yksi suurimmista syistä sille on, että meillä ei ole riittävästi sairaanhoitajia suhteessa hoidon tarpeeseen. Ja väestön ikääntyessä entisestään tarvittaisiin entistä enemmän sairaanhoitajia. Mutta tällä hetkellä suomalainen terveydenhoito on vaarallisen noidankehän vankina.

Noin 75 000 ihmistä työskentelee Suomessa sairaanhoitajina. Julkisella sektorilla yhden sairaanhoitajan palkkoihin kaikkine sivukuluineen jne. menee noin 60 000 € vuodessa. Tehdään pieni ajatusleikki siitä, mitä vaatisi lisätä sairaanhoitajien määrää 25%:lla, mikä jo parantaisi huomattavasti tarjolla olevan hoidon määrää ja laatua. Se vaatisi tietysti palkkojen korottamista nykyisestä, sillä nykyisellä palkkatasolla ei pystytä houkuttelemaan riittävästi hoitajia esimerkiksi ulkomailta. Suomalainen sairaanhoitaja saa pienintä palkkaa pohjoismaisiin kollegoihinsa verrattuna. Tehdään seuraavat oletukset ja laskelmat:

• Nykyinen vuotuinen kustannus on 75 000 x 60 k€ = 4,5 miljardia euroa
• Julkisen sektorin sairaanhoitajien palkkoja pitäisi kasvattaa keskimäärin 20%:lla, jotta saadaan houkuteltua riittävästi hoitajia Suomeen. Tällöin yhden sairaanhoitajan vuotuinen kustannus olisi noston jälkeen 60 k€ x 1,2 = 72 k€
• Sairaanhoitajia olisi 25 %:n lisäyksen jälkeen 75 000 x 1,25 = 94 000
• Tällöin vuodessa julkisen sektorin pitäisi maksaa sairaanhoitajien pitämiseksi palkkalistoilla 94 000 x 72 k€ = 6,8 miljardia euroa
• Tämä tarkoittaisi (6,8 - 4,5) miljardin euron eli 2,3 miljardin euron vuotuista lisäystä julkisen sektorin menoihin sairaanhoitajien palkoista sivukuluineen

Eli jos löytäisimme jostain vuosittain 2,3 miljardia euroa lisää, voisimme tehdä merkittävän parannuksen Suomessa saatavaan hoivaan. Mistä tällaiset rahat sitten saataisiin? Vaatisivatko ne kovia veronkorotuksia tai mahdollisesti leikkauksia esimerkiksi työttömyystukiin tai eläkkeisiin? Eivät, jos uskomme Liberaalipuolueen Leikattavaa löytyy -kampanjan tuloksia.

Leikattavaa Löytyy -kampanjan mukaan pelkästään Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnon alalta löytyisi leikattavaa 2,9 miljardia euroa. Tämä riittäisi enemmän kuin hyvin kattamaan tämä sairaanhoitajien määrän lisäys. Mitä sitten leikattaisiin, jos mentäisiin liberaalien ehdotuksen mukaan? TEM:in alla on valtavasti yritystukia, jotka leikattaisiin kokonaan pois. Perusteluna tälle on, että rahoituksen hankkiminen on lähtökohtaisesti yksityisten yritysten vastuulla, eikä rahoitusriskiä tule siirtää veronmaksajille. Eli tämän seurauksena monien yritysten voitot pienenisivät hiukan ja esimerkiksi erilaisia yritysten tekemiä kehitysprojekteja varmasti karsittaisiin nykyisestä. Toisaalta tuntuisi luontevalta odottaa, että jos jokin kehitystoimenpide tai investointi vaikuttaa aidosti kannattavalta, niin sille pitäisi löytyä rahoitusta myös yksityiseltä sektorilta ilman, että yhteiskunnan tarvitsee sitä tukea. 

Lisäksi leikkaus sisältää TE-toimistojen menojen karsimista 90%, sillä perusteella, että nykyinen TE-toimistojen toiminta on lähinnä työttömien kyttäämistä ja tehotonta valvomista. Liberaalipuolueen ajattelun mukaan siirtymällä perustulon suuntaan, ei näitä TE-toimistojen toimintoja tarvittaisi enää.

Kumpi on sinulle tärkeämpää yhteiskunnan varojen käyttöä? Suomalaisen terveydenhoitojärjestelmän pelastaminen ja hyvä hoidon takaaminen, vai yritysten tukeminen?

  

Terveydenhoidon noidankehä

Suomen terveydenhoito on joutunut vaarallisen noidankehän vangiksi. Havainnollistetaan tätä systeemidynamiikasta tuttujen syy- ja seuraus -kuvaajien avulla. Suomen väestö vanhenee kovaa tahtia ja sen seurauksena hoidettavia on yhä enemmän. Tälle ei valitettavasti pysty lyhyellä tähtäimellä tekemään mitään, jollei sitten sairaista ja vanhuksista huolehtimista päätetä jättää kokonaan retuperälle. Tuskin kukaan haluaa tällaista kauhumaailmaa, jossa vanhukset jätetään ilman hoitoa kärsimään ja kuolemaan ennen aikojaan.

Hoidettavien määrän kasvaessa lisääntyy hoitotyön kiire ja kuormittavuus. Nuolten päiden vieressä oleva plus-merkki tarkoittaa muutoksen suuntaa syyn ja seurauksen välillä. Vastaavasti siis jos hoidettavien määrä vähenisi, pienenisi samalla hoitotyön kiire ja kuormittavuus.

Mitä kiireisempää ja stressaavampaa hoitotöissä on, sitä useampi hoitaja uupuu töissään. Samalla kun kiireessä ei pysty antamaan niin hyvää hoitoa kuin itse haluaisi, vähenee työn sisäinen motivaatio. Tämän seurauksena hoitotyön houkuttelevuus vähenee. Eli nyt syy-seuraussuhteen suuntaa kuvaa miinus-merkki.

Alan houkuttelevuuteen vaikuttaa tietysti myös hoitajien palkkataso. Nyt palkkaus on erittäin surkea verrattuna muihin yhtä pitkää koulutusta vaativiin aloihin. Jos palkkaus nousisi, parantuisi myös hoitoalan houkuttelevuus.

Hoitoalan houkuttelevuus puolestaan vaikuttaa hoitajien määrään. Jos alan houkuttelevuus heikkenee, entistä harvempi uusi henkilö hakeutuu hoitajaksi. Samoin yhä useampi jo koulutettu hoitaja päättää vaihtaa alaa ja siirtyä muihin hommiin. Toisaalta jos alan houkuttelevuutta saataisiin parannettua, lisäisi se hoitajien määrää. 

Kun näin tarkastellaan tätä systeemiä kokonaisuutena, tulee vaarallinen noidankehä näkyviin. 

Jos mitään ei muuteta, niin hoitoalan houkuttelevuus jatkaa huononemistaan. Se taas vähentää alalla työskentelevien hoitajien määrää. Mikä taas puolestaan lisää hoitotyön kiirettä ja kuormittavuutta. Ja se taas heikentää entisestään ihmisten halua hakeutua tai pysyä hoitoalalla. Eli jos mitään ei tehdä, joutuu suomalainen terveydenhoito kammottavaan tilanteeseen. 

Toisaalta jos hoitajien palkkatasoa nostettaisiin selvästi, katkaisisi se tämän noidankehän. Jos hoitajien palkkataso nousisi merkittävästi, parantuisi samalla hoitoalan houkuttelevuus. Ja sen myötä hoitajien määrä kasvaisi. Se puolestaan vähentäisi hoitotöiden kiirettä ja kuormittavuutta. Minkä seurauksena alalla olisi huomattavasti mukavampaa työskennellä ja saataisiin lisää hoitajia. Sen jälkeen ala ei enää tarvitsisi niin merkittäviä palkankorotuksia tulevaisuudessa.

  

Lyhyempi työviikko

Sanna Marin on useampaan otteeseen kertonut, että pitkän tähtäimen tavoitteena olisi siirtyä 4-päiväiseen työviikkoon. Monet elinkeinoelämän ja Kokoomuksen edustajat ovat tyrmänneet nämä puheet järjettöminä kansantalouden kannalta. Mutta olisko lyhyemmässä työviikossa sittenkin järkeä?

Kokemukset maailmalta lyhyemmän työviikon osalta

Islannissa kokeiltiin 4-päiväistä työviikkoa vuosina 2015–2019. Kokeilua johtivat Reykjavikin kaupunki ja Islannin hallitus. Islannissa kokeiluun osallistui yli 2 500 työntekijää, joka on noin prosentti Islannin työväestöstä. Työntekijöiden työaika lyheni 35–36 tuntiin viikossa, mutta heidän palkkansa pysyi samana. Tutkimusten mukaan tuottavuus pysyi samalla tasolla tai jopa hiukan parani. Samaan aikaan työntekijöiden hyvinvointi lisääntyi merkittävästi.

Samanlaisia tuloksia on saatu toistuvasti myös muissa lyhyemmän työviikon kokeiluissa. Esimerkiksi Japanissa Microsoft kokeili 2019 lyhyempää työviikkoa, jolloin tuottavuus parani 40%. Uudessa-Seelannissa on myös saatu hyviä tuloksia tähän liittyvissä kokeiluissa.

Espanja aloittaa syyskuussa kolmivuotisen pilottiprojektin, jossa kokeillaan 4-päiväistä työviikkoa. Tässäkin kokeilussa työntekijöiden palkka pysyy ennallaan, vaikka viikossa tehtävien työtuntien määrä laskee 32 tuntiin. Erona Islannin kokeiluun on se, että kokeiluun osallistuvat työntekijät työskentelevät yrityksissä eivätkä julkisella sektorilla.

Entä kansainvälinen kilpailukyky?

Jos Suomessa lyhennettäisiin työaikaa ilman, että samalla tiputettaisiin maksettavia palkkoja, eikö se tuhoaisi Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn? Alla oleva kuvaaja näyttää keskimääräiset vuotuiset työtunnit eri maissa. 

Kiinassa tehdään selvästi eniten töitä (lähes 2 200 tuntia vuodessa). Tämä on noin 500 tuntia enemmän kuin Suomessa, jossa keskimääräinen työläisen vuotuinen työtuntien määrä on 1 700 tuntia. Toisaalta Euroopan talousveturi-maassa Saksassa työtunteja tehdään vain 1 400 tuntia eli selvästi Suomea vähemmän. Ja Saksa on pärjännyt erittäin hyvin kansainvälisessä kilpailussa.

Kun tarkastellaan tehtyjen työtuntien määrää suhteessa maan varallisuuteen, nähdään selvästi, että varakkaimmissa maissa tehdään vähiten työtunteja. Kiinan BKT henkeä kohden on edelleen paljon matalampi kuin länsimaissa, vaikka siellä tehdään paljon pidempiä työviikkoja. Suomi on kuvaajassa UK:n vieressä, vaikka sen nimi ei kuvaajassa näykään. 

Pitkän tähtäimen trendi on myös ollut, että töihin käytettävä aika on vähentynyt, kun maa on vaurastunut.

Kaikki nämä kuvaajat on poimittu täältä: https://ourworldindata.org/working-hours

Parantunut tuottavuus on mahdollistanut työaikojen lyhentämisen. Ja on täysin loogista ajatella, että jos tuottavuus kasvaa myös jatkossa, niin siitä saatava hyöty voidaan ulosmitata lyhentämällä lisää työaikoja. Vaihtoehtoisesti toki voitaisiin nostaa palkkoja, kuten viimeisen 20 vuoden aikana on Suomessa tehty. 

Vaikutukset yksilön hyvinvointiin

Tulotaso vaikuttaa valtavasti siihen, miten paljon enemmän lisää hyvinvointia tai hyötyä työntekijä saa jokaisesta lisäeurosta. Kuuluisin tutkimus aiheesta on Daniel Kahnemanin ja Angus Deantonin tekemä, jonka tulokset julkistettiin vuonna 2010. Sen mukaan tulojen kasvu nostaa hyvinvointia ja tyytyväisyyttä, mutta vain tiettyyn rajaan saakka. Kahneman ja Deanton totesivat, että raja olisi jossain 75 000 dollarin kohdalla vuosiansioissa. Myöhemmin samankaltaisia kokeita on tehty paljon. Tulokset eroavat hieman toisistaan, mutta se on yhteinen tulos, että mitä korkeammat tulot henkilöllä jo ovat, sitä vähemmän hyötyä kasvavasta palkasta on. Eli kun rahat jo riittävät kaikkeen järkevään ja tarpeelliseen, niin sen jälkeen lisäraha ei enää juurikaan paranna hyvinvointia.

Olen itse tehnyt pariin otteeseen lyhyempää työviikkoa. Ensimmäisen kerran sovin silloisen työnantajani kanssa tekeväni vain 4 päivää viikossa töitä vuonna 2016. Vastaavasti myös palkkani tippui 20%, joten tuntipalkkani pysyi tismalleen samana ennen veroja. Mutta koska vuotuiset työtuloni laskivat, laski myös veroprosenttini. Eli käytännössä tuntipalkkani nousi entisestä, eikä lopulta kuukaudessa käteen jäävä rahasumma pienentynyt kuin noin 10%. Tuolloin tuota lyhyemmän työajan kokeilua kesti noin puoli vuotta.

Toisen kerran tein 4-päiväistä työviikkoa vuonna 2018. Järjestely oli hyvin samanlainen kuin ensimmäiselläkin kerralla eli koska tein vain 80% normaalista työajasta töitä, sain myös palkkaa vain 80% aikaisemmasta. Jälleen tätä kesti noin 6 kuukautta.

Molemmat kokeilut olivat erittäin mieluisia minulle ja olin itse aktiivisesti toivomassa itselleni lyhyempää työviikkoa. Noina aikoina käytin osan lisääntyneestä vapaa-ajasta yhteiskuntatieteiden opiskeluun. Lisäksi ennätin paremmin urheilemaan, lukemaan kirjoja ja yleisestikin tekemään enemmän kaikkea kivaa ja kiinnostavaa.

Ainoa miinuspuoli lyhyemmässä työviikossa oli se, että koska olin ainoa 80% työviikkoa tekevä työpaikallani, erotuin joukosta. Kun johto mietti esimerkiksi ylennyksiä tai palkankorotuksia, tulkittiin haluni tehdä vähemmän töitä ymmärrettävästi niin, etten ollut ihan niin motivoitunut työnteosta kuin ne kollegani, jotka tekivät vapaaehtoisesti jopa ylitöitä. Mutta koin, että minulla oli jo riittävän haastava työtehtävä ja enemmän kuin riittävä palkka, joten tämä ei oikeastaan hetkauttanut minua. Silti olisi ollut vieläkin parempi, jos useampi työkaverini olisi myös tehnyt lyhyempää työviikkoa.

Vaikutukset työttömyyteen

En ole missään vaiheessa oikein tajunnut sitä näissä julkisuutta saaneissa lyhyemmän työviikon kokeiluissa, että miksi niissä palkka pidetään silti samana. Vaikka työn tuottavuus kasvaisikin tehtyä työtuntia kohden, niin silti tehdyn työn määrä yleensä laskee, jos työtunteja tehdään selvästi vähemmän. Tämän takia olisi vain reilua työnantajia kohtaan, että myös maksettava palkka laskisi.

Jos palkat laskisivat samalla kun tehty työaika vähenisi, mahdollistaisi se useamman ihmisen palkkaamisen. Ajatellaan vaikkapa tiimiä, jossa on 5 henkeä ja jokainen tekee normaalia 5-päiväistä työviikkoa työskennellen klo 9 - 17. Ja tarpeellisia töitä on niin paljon, että jokaiselle riittää hyödyllistä tekemistä koko työajalle. 

Sitten kaikki 5 siirtyisivät tekemään 4-päiväistä työviikkoa, mutta vastaavasti kunkin palkkaa tiputettaisiin 20%. Tällöin kokonaistyöpanos laskisi myös 20%, olettaen, että tiimi työskenteli aiemminkin tehokkaasti eli tuottavuus ei paranisi. Eli 20% aiemmista töistä jäisi tekemättä. 

Tämän vajeen kuromiseksi työnantajan pitäisi palkata yksi työntekijä lisää. Mutta koska myös uusi työntekijä tulisi hommiin tekemään 4-päiväistä työviikkoa ja hänellekin maksettaisiin vain 80% täyden työajan palkasta, ei lopputulos tulisi työnantajalle yhtään kalliimmaksi. Eli lopputulos olisi, että meillä olisi 6 palkattua työntekijää viiden sijasta ilman, että työnantajan palkkamenot olisivat kasvaneet lainkaan. Eli tällä tavalla myös työllisyys paranisi.

Alustatalouden ahertajat, miten heidän asemaansa tulisi suhtautua

Ruuanvälitysyhtiöt toimivat eri maissa eri tavoin. Ala hakee vielä muotoaan, ja työehdoista väännetään ympäri maailmaa. Ytimessä on kysymys siitä, pitäisikö alustayhtiöille työskenteleviä lähettejä kohdella työntekijöinä vai freelancereina tai yrittäjinä. 

Yhteiskunnan kannalta ruokalähettien asema kärjistyy usein yhteen kysymykseen: Kuinka pitää työllistymisen rima mahdollisimman matalalla niin, että samaan aikaan ei ajauduta tilanteeseen, jossa yhteiskunta erilaisine asumis- ja toimeentulotukineen maksaa näiden työläisten toimeentulosta suuren osan samalla kun he saavat lisäansioita keikkatöistään.

Toisin sanoen, kannattaako yritysten antaa vyöryttää kustannuksia yhteiskunnan maksettavaksi, vai luodako järjestelmä, jossa yritysten maksamalla palkalla tulisi toimeen ilman tukia?

Toisaalta keikkatyö voi tarjota hyvän polun työllistymiseen, erityisesti kielitaidottomille tai vähän koulutetuille. Se tarjoaa myös opiskelijoille ja itse kullekin tavan hankkia lisäansioita silloin kun tarve tällaiseen on.

Kannanottoja ruokalähettien asemasta

Sekä Suomessa että monessa muussa maassa on jo tehty merkittäviä linjauksia alustatalouden ahertajien asemasta. Tässä muutama kannanotto.

Eläketurvakeskus otti kantaa ruokalähetin tapaukseen – työsuhteen määritelmä täyttyi, työnantajan järjestettävä työeläketurva

Eläketurvakeskus (ETK) on tehnyt päätöksen älypuhelinsovelluksen avulla työskentelevän ruokalähetin asemasta. Päätöksen mukaan ruokalähettiyhtiölle kuljetuksia tehneen ihmisen työskentely täyttää työsuhteen tunnusmerkit.

Avi on edellyttänyt ruokalähettifirmoja Woltia ja Foodoraa laittamaan yritystensä työaikakirjanpidon kuntoon. Asiaa selvittäneen avin tarkastajan näkemyksen mukaan lähetit ovat työntekijöitä, joita koskee työaikalaki.

Ensin Wolt ja Foodora ja lähetti tekevät palvelusopimuksen, jossa sovitaan peruskuviot. Sitten lähetti voi kirjautua alustalle odottamaan ja ottamaan vastaan toimeksiantoja. Kolmas vaihe on varsinaisen kuljetustoimeksiannon vastaanottaminen. Sen TEMin alainen työneuvosto katsoi vuonna 2020 sisältävän direktio-oikeuden käyttömahdollisuuden.

Isossa-Britanniassa korkein oikeus määräsi alkuvuodesta 2021, että suuri osa Uber-kuljettajista ovat työntekijöitä eivätkä itsensätyöllistäjiä. Syynä tähän on se, että Uber määrittelee ja kontrolloi hyvin tarkasti kuskien työtä. Kuljettajilla ei ole käytännössä mitään mahdollisuuksia parantaa omaa taloudellista asemaansa korkeammalla ammattitaidolla tai yrittäjyydellä. Ainoa konkreettinen tapa tienata enemmän on tehdä enemmän työtunteja. 

Tämän UK:n korkeimman oikeuden päätöksen seurauksena 70 000 Uber-kuskia Isossa-Britanniassa saavat tuntipalkkaa, ovat oikeutettuja vähintään minimipalkkaan sekä esimerkiksi lomakorvauksiin. Näin heille alkaa myös kertymään eläkettä kuten työntekijöille yleensäkin. Näin Uber menetti merkittävimmän kilpailuetunsa verrattuna perinteisiin taksiyhtiöihin.

Toisaalta Isossa-Britanniassa puolestaan Deliveroo-nimisen ruokajakelupalvelun kohdalla päätettiin kesäkuussa 2021, että ruokalähetit ovat itsensätyöllistäjiä eivätkä työntekijöitä. Deliveroo toimii samalla tavalla kuin Foodora tai Wolt. Tämä päätös oli suuri voitto Deliveroolle ja yhtiö osake nousi lähes 10% päätöksen seurauksena. Yhtiö hyötyy koska tällä tavalla se säästää valtavasti rahaa välttäessään tyypilliset työnantajalle koituvat maksut kuten sairauskorvaukset, työnantajan vakuutusmaksut jne. 

Brittiläisen Bureau of Investigative Journalism -tutkimustahon raportin mukaan UK:ssa jotkut Deliveroo-lähetit tienaavat käytännössä vain 2 puntaa tunnissa. Pienen kyselytutkimuksen perusteella kolmannessa läheteistä tienaisi keskimäärin alle 8,72 puntaa tunnilta, mikä on UK:ssa alle minimipalkan. Lähettien pitäisi tienata 4 - 5 puntaa per toimitettu tilaus.

Ruotsissa kyytipalveluyhtiö Foodora allekirjoitti keväällä 2021 työehtosopimuksen. Huhtikuun alusta lähtien Foodoran pyörä- ja mopoläheteille taataan sopimuksen mukaan muun muassa kiinteä tuntipalkka sekä ylityö- ja viikonloppukorvaukset. Arkipäivisin lähetit saavat 70 kruunun (6,9 euroa) kiinteän tuntikorvauksen lisäksi 20 kruunua toimitusta kohden. Jos toimituksia on vähän, kuljettajalle taataan 100 kruunun tuntipalkka. Ilta- ja viikonloppulisät tarkoittavat monille läheteille palkan parantumista. Lisäksi sopimuksessa sitoudutaan muun muassa vuosittaisiin palkankorotuksiin, korvauksiin pyörien ja työvaatteiden huollosta ja eläkkeisiin sekä vakuutuksiin, jotka ovat linjassa liiton muiden työehtosopimusten kanssa.

Woltin ja Foodoran ruokalähettien tuntipalkka Suomessa

Yhdestä kuljetuksesta Woltin lähetti ansaitsee arkipäivisin 4 euron siivun. Lähde: https://www.is.fi/menaiset/ilmiot/art-2000007724916.html

Lähetit päättävät itse esimerkiksi työaikansa, työmääränsä ja alueen, jolla työtä tekevät. 

Ruokalähetit työskentelevät yrittäjinä, joten palkkiosta vähennetään verojen lisäksi sosiaaliturvamaksut ja kaikki työn sivukulut, kuten auton ylläpitäminen. Läheteille ei kerry lomapäiviä, eikä kukaan maksa heidän sairaslomistaan.  Lisäksi bensa- ja muut kulut kuuluvat yrittäjän maksettavaksi.

Woltin mukaan tyypillinen lähetti on 20–30-vuotias ihminen, joka kuljettaa noin 22 tuntia viikossa muun työn tai tekemisen ohella. Vajaa kolmasosa läheteistä tekee kuljetuksia täysipäiväisesti. Yli neljännes on täysipäiväisiä opiskelijoita, jotka kuljettavat opintojen ohessa.

Moni lähetti suosittelee Wolt-lähetin hommia ystävilleen. Hakemuksissa Woltin lähettikumppaniksi yli 40 prosenttia hakijoista kertoo, että ystävä on suositellut hänelle kuljettamista Woltin kautta. 

Redditissä Wolt-lähetti vastaili palkkaansa koskeviin kysymyksiin näin:

"Jos työtä tekee tuntivarauksella maksaa Wolt minimituntipalkkaa 10€, eli palkka nousee ylöspäin työn määrästä riippumatta siihen 10€asti. Eli jos vien tunnissa vain yhdet ruoat ja saan siitä 6€ niin wolt maksaa siihen päälle 4€. Mutta jos vien tunnissa ruokia yli 10€ edestä niin palkkani nousee rajattomasti, esim. tämän hetkinen "ennätykseni" taitaa olla 35€/h pahimpaan ruuhka-aikaan."

Wolt maksaa 1,5 kilometriä ylittävistä kuljetuksista kilometrikorvausta 0,43 euroa ja arvonlisäveron jokaiselta alkavalta 250 metriltä linnuntietä.

Lähetti voi halutessaan lupautua työskentelemään tietyssä aikaikkunassa, esimerkiksi kiireiseen lounasaikaan. Näiltä tunneilta hän saa takuukorvauksen. Kun toimitetut tilaukset ylittävät takuukorvauksen, lähetti saa myös ylimenevän osan. Ylivoimaisesti suurin osa kuljetustunneista tehdään kuitenkin näiden aikaikkunoiden ulkopuolella.

Ilta-Sanomien jutun mukaan, kun mukaan lasketaan kaikki aika, jonka Wolt-lähetti odotti sovelluksessa, keskilaskutus oli 14,64 euroa.

Toisaalta vakuutusyhtiön antaman arvion mukaan ruokalähetin 2 000 euron kuukausiansioista on maksettava noin 482 euron yrittäjän eläkemaksua (YEL) kuukaudessa, jos yrittäjä on 27-vuotias, kuten Ilta-Sanomien jutussa haastateltu lähetti. Aloittelevat yrittäjät saattavat saada YEL-maksusta alennusta määräajaksi.

Mitä ruokalähetit itse toivovat?

Taloustutkimus selvitti 7–15.4.2021, mitä Wolt-lähetit ajattelevat työstään. Kysely lähetettiin 3 700 lähetille ja yhteensä 1 500 lähettiä vastasi, jolloin vastausprosentti oli 42. Enemmän tietoa tutkimuksesta ja sen tuloksista löytyy täältä, mutta ohessa tärkeimmät tiivistettynä.

• Tuloihinsa tyytyväisiä oli 67 ja tyytymättömiä 11 prosenttia vastaajista.
• Läheteistä 62 prosentilla on korkeamman asteen koulutus, eli joko yliopisto- tai ammattikorkeakoulututkinto. 
• Läheteistä hieman yli puolet, 56 prosenttia, kertoi haluavansa jatkaa työtä yrittäjänä.
• 25 prosenttia kertoi haluavansa työsuhteeseen.
• 73 prosenttia läheteistä on samaa mieltä väitteen “yrittäjyyden vapaus on minulle työsuhteen turvaa tärkeämpää” kanssa, kun taas väitteestä eri mieltä on 20 prosenttia.

Yhteenvetoa

Mitä tästä kaikesta pitäisi sitten ajatella? Toisaalta on kiistaton etu, että ihmisille on tarjolla työtä Woltin ja Foodoran kaltaisten yritysten ansiosta. Monet ravintolat ovat myös välttäneet konkurssin tällaisten ruokalähettipalveluiden ansiosta, kun ne ovat voineet rajoituksista huolimatta myydä ruokaa. Lisäksi nämä palvelut helpottavat monien palveluita käyttävien ihmisten arkea. Esimerkiksi me olemme korona-aikana tilanneet Woltista keskimäärin 5 kertaa viikossa ruokaa ja olemme erittäin tyytyväisiä palveluun. 

Tässä on tullut siis nähtyä hyvin monta eri Wolt-kuskia. Kaikki meitä palvelleet kuljettajat ovat olleet maahanmuuttajia. Jotkut heistä puhuvat suomea, mutta suurimman osan kanssa tulee juteltua pelkästään englanniksi. Monien suomalaisten työpaikkojen kielitaitovaatimusten takia luultavasti monelle Wolt-kuskille olisi hankalaa saada muunlaista työtä. Eli jos ruokalähettinä työskentelyn mahdollisuutta ei olisi, luultavasti useat olisivat työttöminä. 

Toisaalta pitää olla tarkkana sen suhteen, että epämääräisen työsuhteen avulla ei vääristetä kilpailua. Uber teki näin pitkään monessa maassa tarjoamalla käytännössä tismalleen samaa palvelua kuin taksiyhtiöt, mutta välttämällä monet taksiyhtiöiden vastuulla olevat maksut ja velvollisuudet. Suomessa ruokalähettien kohdalla ei kuitenkaan ole tätä ongelmaa, sillä vastaavanlaisia palveluita eivät tarjoa muut kuin alustatalouden toimijat.

Jos alustatalouden yritykset joutuisivat hoitamaan kaikki työnantajien velvollisuudet ja maksut, niin ne eivät pystyisi työllistämään nykyisen suuruista joukkoa ruokalähettejä. Sen seurauksena nyt Wolt-kuskina toimivista "yrittäjistä" iso osa joutuisi työttömäksi ja täysin yhteiskunnan tukien varaan. Toisaalta pienemmän joukon työpaikkansa säilyttävistä palkka ja asema paranisivat. 

Paras ratkaisu mielestäni olisi jonkinlainen yhteiskunnan tukiverkkojen parantaminen freelancereina toimivien osalta. Tämä toki tarkoittaisi sitä, että Woltin ja Foodoran kaltaiset yritykset hyötyisivät yhteiskunnan verorahoista. Mutta koska se ei tässä tapauksessa vääristäisi kilpailua, olisi se kokonaisuuden kannalta parempi ratkaisu kuin monien maahanmuuttajien pakottaminen työttömyystukien varaan tai sitten nykyinen hyvin riskialtis ja epävarma toimeentulo.

Minimipalkasta

Vasemmistoliitto on esittänyt lakiin pohjautuvaa minimipalkkaa, joka olisi suuruudeltaan 10 euroa per tunti. Tämä tarkoittaisi sitä, että laki estäisi maksamasta mistään työstä tätä pienempää palkkaa, vaikka työntekijöiden ja työantajien keskinäiset sopimukset sen sallisivatkin. Taustalla tässä on huoli siitä, että ihmiset eivät tule toimeen palkallaan, jos palkka jää liian pieneksi. Tietenkin olisi hienoa, jos kaikille olisi tarjolla hyväpalkkaisia töitä. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole, vaan tällä hetkellä työttömiä on noin 200 000.

Näistä noin 200 000 työttömästä luultavasti iso osa etsii aktiivisesti töitä. Ja näistä aktiivisista töiden hakijoista varmasti merkittävä osa olisi halukkaita paremman työn puutteessa tekemään myös matalapalkkaista työtä. Pitkäaikaistyöttömiä on noin 130 000, mikä kielii siitä, että töitä on vaikea löytää. Meillä on siis tilanne, jossa töitä ei tunnu riittävän kaikille eli kaikelle tarjolla olevalle työvoimalle ei riitä kysyntää.

Työvoiman kysyntä pohjautuu siihen, että yritykset, virastot, yksittäiset ihmiset tai ylipäätään työn tarjoajat haluavat saada jotakin tehdyksi. Esimerkiksi kesällä jäätelökioskia pyörittävä yrittäjä haluaa saada myytyä asiakkailleen jäätelöä ja sitä varten hän tarvitsee jonkun työskentelemään jäätelökioskillaan. Entä mikä määrää sen, millaista palkkaa jäätelökioskia pyörittävä yrittäjä voi maksaa työntekijälleen? Tämän määrää työntekijän tekemän työn arvo yrittäjälle.

Oletetaan, että tyypillisen työtunnin aikana jäätelökioskin työntekijä pyöräyttää ja myy keskimäärin 10 jäätelötötteröä. Yhden jäätelötötterön hinta on 3,5 euroa, josta raaka-aineiden (jäätelön ja vohvelin sekä asiakkaille annettavan servetin) kustannus jäätelökioskille on 1 euro. Oletetaan lisäksi yksinkertaisuuden vuoksi, että kioskin vuokraan, sähköihin ja muihin kiinteisiin menoihin menevät kustannukset ovat suuruudeltaan 5 000 euroa per kuukausi. Potentiaalista jäätelöiden myyntiaikaa on kesällä 12 tuntia per vuorokausi.

Jos jäätelökioskia pyörittäisi 3 kuukauden ajan 12 tuntia vuorokaudessa, niin tulot ja menot ILMAN palkkoja olisivat:

Myytyjä jäätelöitä: 3 x 30 x 12 x 10 kpl = 10 800 kpl

Tulot myydyistä jäätelöistä kun raaka-aineiden kustannukset vähennetty: 2,5 € x 10 800 = 27 000 €

Kiinteät kustannukset 3 kuukauden osalta: 3 x 5 000 € = 15 000 €

Voitto ILMAN palkkoja olisi 27 000 € - 15 000 € = 12 000 €

Tehtyjä työtunteja tässä esimerkissä on yhteensä 3 x 30 x 12 h = 1 080 h.

Jotta jäätelökioskia pyörittävä yrittäjä ei tekisi tappiota, hän voisi maksaa yhdestä tehdystä työtunnista 12 000 € / 1 080 h = 11,1 € / h. Henkilösivukulut (työnantajan vakuutusmaksut jne) huomioiden yrittäjä pystyisi maksamaan palkkaa 11,1 € per h / 1,5 = 7,4 € per h. Kioskiyrittäjä ei millään pysty itse työskentelemään kioskilla kesän jokaisena päivänä 12 tuntia päivässä. Ja sellainen kioski, joka on vain välillä kesällä auki, ei houkuttele asiakkaita. Eli kioskiyrittäjän kannattaa palkata joku muukin kioskille töihin, vaikka hän ei saisikaan mitään voittoa näiltä palkatun työntekijän tekemiltä tunneilta. Tappiota ei kuitenkaan kannata tehdä, joten kioskiyrittäjä voi maksaa enintään 7,4 € tunti ulkopuoliselle työntekijälle.

Tuntuisi järkevältä olettaa, että löytyisi nuoria kesätyönhakijoita, jotka olisivat kiinnostuneita työskentelemään jäätelökioskilla tällä 7,4 € tuntipalkalla. Eli ilman minimipalkkalakia on oletettavaa, että jäätelökioskia voidaan pitää auki 12 tuntia per vuorokausi kesän ajan ja 1 tai 2 nuorta saisi tätä kautta kesätyöpaikan, lisärahaa ja arvokasta työkokemusta.

Miten 10 euron minimipalkka sitten vaikuttaisi tähän? Saisiko minimipalkka kioskiyrittäjää nostamaan maksamaan tuntipalkkaa tähän 10 euroon? Ei tietenkään, koska tällöin kioski tekisi selvää tappiota jokaiselta palkatun työntekijän tekemältä tunnilta. Minimipalkan vaikutus olisi siis joko se, että kioskiyrittäjä jättäisi kokonaan avaamatta jäätelökioskin tai sitten kioski olisi auki esimerkiksi vain 6 päivänä viikossa ja vain 8 tuntia vuorokaudessa. Ja 1 tai 2 nuorta jäisivät vaille kesätöitä.

Palkkojen alentaminen

EK sekä monet muut tahot ovat esittäneet, että Suomessa kannattaisi toteuttaa laaja palkkojen alennus, jotta vientiyritystemme kilpailukyky parantuisi ja sitä kautta turvaisimme vientiteollisuuden tuottamia työpaikkoja. Minua nämä palkkojen alennuspuheissa käytetyt perustelut eivät kuitenkaan ole vakuuttaneet seuraavista syistä.

Kansantaloustieteilijät ovat tutkineet viennin sekä toisaalta kotimaisen kysynnän vaikutusta Suomen työllisyyteen. Näiden tutkimusten perusteella suomalaisista työpaikoista noin neljännes riippuu viennistä, reilut 10 prosenttia tulee ns. pääoman muodostuksesta, vajaa kolmannes julkisesta kulutuksesta ja loput noin 35 prosenttia yksityisestä kulutuksesta. Kotimaisen, yksityisen kulutuksen merkitys työpaikkojen muodostukselle on siis kaikkein suurin. Asiaan voi perehtyä tarkemmin esimerkiksi täältä.

Mikäli palkkoja alennetaan, vientiteollisuutemme kilpailukyky tosiaan hiukan paranisi. Kuitenkaan esimerkiksi 5% palkkojen alennus ei nostaisi samassa suhteessa viennin määrää, koska itseasiassa palkkojen osuus vientiteollisuutemme kilpailukyvystä on varsin pieni. Eivät esimerkiksi Nokian kännykät menesty tai ole menestymättä sen takia, kuinka paljon suomalaisille insinööreille maksetaan palkkaa. Paljon ratkaisevampaa on se, kuinka hyviä Nokian kännykät ovat verrattuna Applen tai Samsungin puhelimiin. Mutta palkkojen alennus kuitenkin parantaisi jossain määrin vientiteollisuutemme asemaa ja siten lisäisi vientiteollisuutemme mahdollisuuksia tarjota työpaikkoja suomalaisille.

Kuitenkin koska yksityisen, kotimaisen kulutuksen merkitys työpaikkojen määrälle on huomattavasti merkittävämpi kuin vientiteollisuuden, tulee palkkojen alennuksen vaikutusta tarkastella erityisesti kotimaisen yksityisen kulutuksen näkökulmasta. Jos palkkoja alennetaan, vähentää se heti suoraan yksityistä kulutusta. Jos ihmiset saavat 5% vähemmän palkkaa, vähentävät he samalla myös kulutustaan. Jolloin myös yksityisen kulutuksen varassa olevat työpaikat vähenevät. Eli palkkojen alennuksen vaikutus kokonaistyöllisyyteen olisi selvästi negatiivinen.