sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Pekka Toveri ja Venäjän uhka Suomelle

Vähän aikaa sitten kehuin Martti J. Karin puheita Venäjään liittyen. Toinen viime aikoina paljon esillä ollut Venäjän turvallisuusuhan asiantuntija on Pekka Toveri. Toveri on kenraalimajuri evp, joka toimi puolustusvoimien pääesikunnan tiedustelupäällikkönä vuosina 2019–2020. Hän piti toukokuun lopussa puheen Venäjän uhasta. Tässä siitä tärkeimmät pääkohdat.



Nato on Venäjälle poliittinen uhka, mutta Nato ei todellisuudessa aiheuta sotilaallista uhkaa Venäjälle. Venäjän harjoittama Natolla pelottelu on pelkkää propagandaa tavallisten venäläisten suuntaan.

Venäjän puolustus nojaa erityisesti pitkän kantaman ohjuksiin, joilla voidaan iskeä satojen tai jopa tuhansien kilometrien päähän. Kuitenkin Ukrainan sota on osoittanut, että ainakaan perinteisillä taistelukärjillä varustettujen ohjusten osalta nämä eivät ole olleet mullistavan tehokkaita. Niillä on toki saatu kammottavaa tuhoa aikaan siviilikohteisiin, mutta varsinaisen sodankäynnin osalta Venäjä ei ole saavuttanut merkittäviä voittoja ohjuksilla, vaikka onkin tuhlannut niistä jo suurimman osan.

Venäjä onkin tarkoituksella tuhonnut siviilikohteita Ukrainassa. Erityisesti pommitukset on kohdistettu sairaaloihin ja terveyskeskuksiin. 

Toverin mukaan Venäjä tulee pysymään vakavana uhkana länsimaille pitkään senkin jälkeen, kun Putin poistuu vallasta. Putinin johdolla Venäjä on käynyt hybridisotaa länsimaita vastaan jo yli kymmenen vuotta. Myös Suomea kohtaan on hyökätty esimerkiksi häiritsemällä tietojärjestelmien toimintaa, painostamalla poliittisia päättäjiä sekä uhkaamalla pakolaisvirroilla. 

Venäjällä menee vähintään kolme vuotta siihen, että se saa rakennettua takaisin Ukrainan sodassa kuluneet taisteluajoneuvot ja sotavoimat. Kuitenkin on tärkeää pitää mielessä, että Venäjä varustautuu uudelleen Ukrainan sodan jälkeen eli sen uhka pysyy vähintäänkin samalla tasolla Ukrainan sodan jälkeenkin. Nato on kuitenkin sotilaallisesti aivan ylivoimainen Venäjään verrattuna. Sen takia Suomelle olisi erittäin tärkeää päästä Naton jäseneksi, sillä se tarjoaisi erinomaisen suojan Venäjän sotilaallista iskua vastaan.

Ukrainan sota tulee kestämään vähintään useita kuukausia ja pahimmassa tapauksessa vuosia. Venäläiset sotavoimat täytyy ajaa voimalla ulos Ukrainasta, sillä neuvottelemalla se ei tule onnistumaan.

Pekka Toverin mukaan länsimaiden pitäisi ehdottomasti asettaa Venäjälle entistä kovempia talouspakotteita sekä antaa Ukrainan armeijalle raskaampia aseita. Tällaiset toimet auttaisivat nopeuttamaan sodan loppumista sekä vähentämään todennäköisyyttä sille, että Venäjä aloittaa pian uudestaan samankaltaisen hyökkäyksen. Ukraina puolustaa nyt Suomea muiden länsimaiden ohella eli sen takia sille pitäisi antaa kaikki mahdollinen apu.    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti