Strategiassa toistuvat teemat kautta vuosisatojen
Olen lukenut (tai oikeastaan kuunnellut) Lawrence Freedmanin kirjaa Strategy: A History. Se esittelee strategisen ajattelun historiaa aina esihistoriallisesta ajasta lähtien. Olen nyt päässyt antiikin kreikkaa käsittelevään osioon ja siitä voi vetää joitakin mielenkiintoisia vertauksia nykyhetkessä riehuvaan Ukrainan sotaan.
Viekkaus ja tarkka suunnittelu vastaan raaka voima
Strategiseen ajatteluun liittyvät oleellisesti viekkaus, nopea tiedonkeruu ja sen analysointi sekä suunnitelmallisuus. Troijan sodassa mukana ollut Odysseus edustaa erinomaisesti tällaista ovelaa, vastustajaa harhauttavaa strategista ajattelijaa. Hänen ideansa oli rakentaa Troijan hevonen, jonka sisään piiloutui 50 sotilaista. Troijalaiset pitivät hevosta uhrilahjana, jonka avulla jumalatar Athene tulisi heidän puolelleen. Hyväuskoiset troijalaiset veivät hevosen sisälle kaupunkiin Troijan torille. Sitten yön pimeydessä hevosen sisälle piiloutuneet sotilaat tulivat esiin ja auttoivat kaupungin ulkopuolelta hyökkäävää isoa sotajoukkoa valtaamaan kaupungin.
Freedmanin kirjassa strategiselle pohdinnalle vastakkaisena sodankäynnin muotona toimii puhtaasti raakaan voimaan ja taistelukuntoon pohjautuva tapa sotia. Toinen Troijan sodan kuuluisista sankareista Akhilleus edustaa tätä. Akhilleus halveksi viekkautta ja juonittelua, joiden sijasta hän suosi rehtejä kaksintaisteluja mies miestä vastaan. Kuitenkin viekkaus ja oveluus voivat aina voittaa pelkän raa'an voiman. Troijan sodastakin hengissä selvisi viekas Odysseus, kun taas Akhilleus kuoli nuolen osumasta.
Miten tämä sitten liittyy Ukrainan sotaan? Tässä modernissa sodassa Venäjällä on ainakin paperilla murskaavan suuri ylivoima. Ennen sodan alkua Venäjän asevoimien aktiivipalveluksessa oli noin 960 000 sotilasta. Kun taas Ukrainan asevoimien aktiivivahvuus oli vuonna 2021 noin 210 000 henkilöä, mikä oli alle neljännes Venäjän vahvuudesta. Kuitenkin Ukraina on hyödyntänyt liittolaisiltaan ja erityisesti USA:lta saatua tiedustelutietoa suurella viekkaudella ja sen avulla pystynyt puolustautumaan yllättävän tehokkaasti. Venäjän sotastrategia sen sijaan oli varsinkin sodan ensimmäisen kuukauden aikana aivan idioottimainen. Ainakin tähän asti viekkaus ja tiedustelutiedon tarkka hyödyntäminen on voittanut pelkän sotilaallisen voiman.
Venäjä ja Ukraina astuivat Thukydideen ansaan
Thukydidestä pidetään ensimmäisenä todellisena sotahistorioitsijana ja analyytikkona. Hän oli yksi Peloponnesolaissodan kenraaleista, joka kirjoitti myöhemmin kattavan teoksen tästä noin 30 vuotta kestäneestä sodasta. Thukydideen (noin 455-395 eea.) ansa tarkoittaa ainakin suurella todennäköisyydellä tapahtuvaa konfliktia, kun nouseva valtio voimistuu niin, että alkaa uhata johtavaa valtiota – tai ainakin johtava valtio niin tilanteen käsittää. Tämähän oli tilanne antiikin Kreikassa, kun silloinen johtava valtio Sparta tunsi itsensä uhatuksi nousevan valtion, Ateenan, taholta.
Samalla tavalla Euroopassa itseään johtavana mahtina pitänyt Venäjä pelkäsi Naton nousevaa voimaa. Venäjä oli jounut voimattomana seuraamaan, miten yhä useampi Euroopan valtio liittyi Naton sotilasliittoon. Putinin lähipiiri selvästi ajatteli, että jos myös Ukraina päästetään Naton jäseneksi, niin sen jälkeen Naton voimaa Euroopassa ei sen enää ole mahdollista haastaa. Tämän takia Putin laski samaan tapaan kuin 2 500 vuotta aiemmin Sparta oli tehnyt, että nyt on viimeinen hetki yrittää pysäyttää Naton eteneminen.
Thukydideen ansaan joutuminen ei kuitenkaan ole mikään välttämättömyys. Esimerkiksi Venäjä olis voinut vastakkainasettelun sijasta panostaa yhteistyöhön Nato-maiden kanssa. Ja näin jälkikäteen on helppo nähdä, että Venäjän hyökkäys oli strategisesti äärimmäisen typerä siirto. Ja tietysti se on moraalisesti täydellisen väärin. Mutta valitettavan usein päättäjät sortuvat tähän Thukydideen ansaan, joten siinä mielessä tämä logiikka on hyvä pitää mielessä. Esimerkiksi Kiinan nouseva mahti ja sen asettama haaste Yhdysvaltojen maailmanvallalle saattaa hyvinkin johtaa tämän ansan laukeamiseen, mikäli maiden johtoon päätyvät riittävän sotaisat henkilöt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti