Saksan ja Venäjän keskinäisriippuvuus kaasun kautta

Keskustelu Fortumin tytäryhtiön Uniperin pelastamisesta käy nyt kuumana. Suomalaiset poliitikot kertovat kovaan ääneen, kuinka he vastustavat suomalaisten veronmaksajien rahojen käyttämistä Saksan energiapolitiikassaan tekemien virheiden korjaamiseen. Ja Merkelin perintö näyttäytyy yhä surkeammassa valossa kun nähdään, miten tuhoisa lopputulos on seurannut Saksan riippuvuudesta venäläiseen kaasuun. Näin jälkikäteen on helppo todeta, että kammottavia virheitä on tehty monen toimesta:

1. Saksalaiset päästivät riippuvuuden venäläisestä kaasusta kasvamaan aivan liian suureksi.
2. Fortumin johto teki typerän päätöksen halutessaan ostaa Uniperista ison osuuden.
3. Suomalaiset poliitikot mokasivat, kun hyväksyivät Fortumin päätöksen ostaa puolet Uniperistä ja sen kaasubisneksestä.
4. Fortumin johto ja suomalaiset poliitikot tekivät uudestaan hölmön päätöksen, kun Fortum lisäsi omistustaan Uniperissä.

Mutta oliko alkuperäinen ajatus siitä, että Venäjä sidottaisiin tiukemmin Eurooppaan kaupan kautta todella niin typerä? Eräät maailman älykkäimmistä filosofeista ovat todenneet, että kansainvälinen kauppa on erinomainen keino vähentää sotia. Immanuel Kant kirjoittaa vuonna 1795 julkaistussa esseessään "Perpetual peace" (Päättymätön rauha) seuraavasti:

"The spirit of commerce, which is incompatible with war, sooner or later gains the upper hand in every state. As the power of money is perhaps the most dependable of all the powers (means) included under the state power, states see themselves forced, without any moral urge, to promote honorable peace and by mediation to prevent war wherever it threatens to break out."

Eli mitä enemmän valtiot harjoittavat kansainvälistä kauppaa, sitä epätodennäköisempää ja typerämpää niiden on ryhtyä sotimaan.

John Stuart Mill kannatti voimakkaasti kansainvälistä kauppaa ja uskoi sen kykyyn edistää rauhaa. Mill kirjoitti 1800-luvulla: "It is commerce which is rapidly rendering war obsolete." 

J.S. Mill ja Kant ovat vain pari esimerkkiä suurista ajattelijoista, jotka ovat tajunneet taloudellisten siteiden ehkäisevän tehokkaasti sotia. Sotiminen ei nimittäin ole yleensä rationaalista minkään valtion ja sen kansalaisten kannalta. Mutta ihmiset tekevät myös erittäin typeriä tekoja ja sotia on tapahtunut kautta aikojen, vaikka yleensä niistä on seurannut pelkkää kamalaa tuhoa kaikille osapuolille. Eli vaikka kauppasuhteet pienentävät sodan riskiä, eivät ne suinkaan poista sitä kokonaan.

Koska oli jatkuvasti olemassa mahdollisuus, että Venäjä käyttää kaasua aseenaan, olisi tähän mahdollisuuteen pitänyt varautua saksalaisten kannalta. Kukaan ei voi ikinä ennustaa tulevaisuutta, mutta sen erilaisiin enemmän tai vähemmän todennäköisiin vaihtoehtoihin tulisi varautua. Hyvä päätöksentekijä pyrkii tunnistamaan kaikki oleelliset mahdolliset tulevaisuuden kehityssuunnat eli skenaariot ja tekee sellaisia päätöksiä, jotka tuovat parhaan painotetun lopputuloksen riippumatta siitä, mikä näistä skenaarioista lopulta toteutuu. Viimeistään Krimin valtauksen jälkeen vuonna 2014 olisi pitänyt olla selvää, että on olemassa merkittävä mahdollisuus sille, että Venäjä jatkaa sotilaallisen voiman käyttöä eikä välitä pätkääkään kansainvälisestä laista. 

Eli Saksan oli erittäin järkevää aloittaa kaasun ostaminen Venäjältä 1970-luvulla. Tällöin tämä päätös perustellusti vähensi suursodan riskiä Neuvostoliiton ja lännen välillä. Maakaasulla käytävä kauppa oli erittäin hyödyllistä Länsi-Saksalle ja Neuvostoliitolle sekä myöhemmin NL:n hajottua Saksalle ja Venäjälle. Mutta Saksa antoi tämän mennä aivan liian pitkälle. Vuosien 1973 ja 1993 välillä Venäjältä Saksaan tulevan maakaasun määrä oli kasvanut 25 kertaiseksi. Ja ennen 2022 alkanutta Venäjän suurhyökkäystä Saksa hankki noin 50% maakaasustaan Venäjältä. Ei siis lainkaan ajateltu sitä mahdollisuutta, että Venäjä ryhtyy käyttämään kaasuriippuvuutta aseenaan.

Fortumin johdon ja suomalaisten omistajaohjauksesta vastaavien poliitikkojen olisi ehdottomasti samalla tavalla pitänyt huomioida myös se skenaario, että kaasuriippuvuudesta seuraa erittäin kallis lasku. Oli kauhea virhe huomioida päätöksenteossa vain ja ainoastaan yksi mahdollinen tulevaisuuden skenaario, jota Sipilä kommentoi vuonna 2017 näin:  "Tähän kauppaan ei liity ulko- ja turvallisuuspoliittisia ulottuvuuksia. Se lähtee ihan yhtiön omista tarpeista, ja yhtiön hallitus on katsonut tämän tarpeelliseksi." Sen sijaan Sipilän ja muidenkin päättäjien olisi pitänyt ajatella ja kommentoida Uniper-kauppoja jotenkin näin:

"Tähän kauppaan liittyy myös ulko- ja turvallisuuspoliittisia ulottuvuuksia, kuten monet ovat ansiokkaasti tunnistaneet. Me kuitenkin uskomme näiden riskien toteutumisen todennäköisyyden pieneksi verrattuna siihen mahdollisuuteen, että kaasukauppa Venäjän kanssa jatkuu tuottoisana myös tulevaisuudessa. Koska kuitenkin Venäjän hyökkäys Krimille on osoittanut, että Venäjä voi myös tehdä arvaamattomia päätöksiä, olemme päättäneet rajoittaa Fortumin maksimiomistuksen Uniperistä 25 prosenttiin. Tällöin vaikka epätodennäköinen kauhuskenaario toteutuisi, emme me suomalaiset joutuisi siitä niin paljoa kärsimään, koska Fortum pysyisi vähemmistöomistajana Uniperistä."