keskiviikko 21. syyskuuta 2022

Maailmankirjat ovat sekaisin, kun edes Vasemmistoliitto ei puolusta työntekijöiden oikeuksia

Kiistelty ja irvokkaasti nimetty potilasturvallisuuslaki meni läpi eduskunnassa. Hoitajien puolta pitivät ainoastaan perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit. Kaikista muista puolueista suurin osa edustajista äänesti hoitajia vastaan. Vasemmistoliiton kohdalla vain 5 edustajaa puolusti hoitajia, kun taas 7 oli sitä mieltä, että hoitajat eivät ansaitse mahdollisuutta puolustaa asemaansa. Voisi kuvitella, että työntekijöiden oikeudet olisivat tärkeitä tyypilliselle vasemmistoliiton äänestäjällä. Sen vuoksi suosittelen painamaan mieleen, ketkä pysyivät uskollisena tälle vasemmiston aatteelle.


 

Hoitajien lakko-oikeuden romuttamista vastaan äänestivät seuraavat vasemmistoliittolaiset: Katja Hänninen, Anna Kontula, Markus Mustajärvi, Jari Myllykoski ja Suldaan Said Ahmed. Anna Kontula on perustellut näin, miksi hän äänesti työtaisteluoikeutta rajoittavaa lakia vastaan. Pääpointti hänellä on, että kotihoidon lakoista ei koituisi sellaista välitöntä vaaraa verrattuna nykyiseen hoitajien krooniseen puutteeseen, jotta se riittäisi perustelemaan rajoitukset työtaisteluoikeuteen. Kontula kirjoittaa: "Emme ole tilanteessa, jossa vastakkain olisivat lakko-oikeus ja oikeus elämään, kuten lakiesitystä on perusteltu ja kuten alkujaan olikin. Vastakkain ovat lakko-oikeus ja raha."

Olen kirjoittanut aiemminkin hoitoalan työvoimapulan noidankehästä. Potilaat ja hoidettavat eivät tällä hetkellä saa riittävän hyvää hoitoa sen vuoksi, että hoitajia ei ole tarpeeksi suhteessa hoidettavien määrään. Ratkaistava ongelma on siis se, miten hoitajia saataisiin lisää. Ja tämän ratkaisemiseksi terveys- ja hoiva-alan houkuttelevuutta pitäisi merkittävästi parantaa. Tässä valossa tämä niin kutsuttu potilasturvallisuuslaki näyttääkin täysin absurdilta. Sillä mitä luulette, parantaako vai huonontaako tällainen laki hoivatöiden houkuttelevuutta? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti