lauantai 1. lokakuuta 2022

Isoveljellä on nykyään paljon helpompaa kuin 1984

George Orwellin kirja Vuonna 1984 on kammottava. Se huutaa kovaan ääneen varoitusta lukijalle siitä, miten kallisarvoisia ja hauraita asioita vapaus sekä demokratia ovat. Valitettavasti monessa maassa asiat ovat menneet kirjassa kuvattuun suuntaan, jossa valtio rajoittaa räikeästi kansalaisten vapauksia ja tukahduttaa julmasti kaiken vastarinnan. Nykymaailmassa Isoveljen on itseasiassa paljon helpompaa vahtia ja manipuloida kansalaisia kuin Orwellin kirjassa. 


Vuonna 1984 puolueen jäsenten piti vaivalloisesti etsiä kaikki virheellistä tietoa sisältävät sanomalehdet ja tuhota ne. Kaikki mikä osoitti puolueen joskus erehtyneen jostakin asiasta tai muuttaneen mieltään oli luonnollisesti virheellistä tietoa. Samoin piti painaa uudet fyysiset lehdet korjatuilla tiedoilla. Tämä vaati kirjassa valtavia voimainponnistuksia ja lukuisten puolueen virkamiesten ahkeraa uurastamista. Meidän 2020-luvullamme sen sijaan suuri osa informaatiosta on digitaalisessa muodossa Internetissä, josta tiedon etsiminen ja sen muokkaaminen valtion haluamaan suuntaan onnistuu paljon helpommin. Tähän voidaan myös valjastaa tekoälyä.

Myös kansalaisten valvonta onnistuu nykymaailmassa huomattavasti tehokkaammin kuin kirjassa Vuonna 1984. Orwellin kuvaamassa Oceaniassa ajatuspoliisien piti herkeämättä tarkkailla kaikkialla olevien kuvaruutujen kautta, miten kansalaiset käyttäytyivät. Tätä valvontaa varten puolueen piti myös sijoitella mikrofoneja sinne sun tänne. Meidän maailmassamme jokaisella on älypuhelin jatkuvasti mukanaan, jonka avulla isoveljen olisi vaivatonta vahtia meitä. Eikä tarvitse nähdä vaivaa valtavan teleruutujen ja mikrofonien verkoston huoltoon sekä ylläpitoon.

Olemme jo nähneet miten paljon tehokkaampaa manipulointia saadaan aikaiseksi, kun viestit räätälöidään kullekin ihmiselle sopivaksi. Orwellin kirjassa puolue joutui turvautumaan massapropagandaan eli jokaiselle kansalaiselle syötettiin samaa valheellista tarinaa. Sosiaalisessa mediassa sen sijaan meistä jokaista voidaan aivopestä juuri meille parhaiten tehoavalla kuvastolla ja sanastolla. Jarkko kirjoitti tästä hyvin blogissaan pari kuukautta sitten. 

Nykypäivän Kiina on jo edennyt joissakin asioissa vielä paljon pidemmälle kuin mitä kirjassa Vuonna 1984. Ja Pohjois-Korea on onnistunut eristämään omat kansalaisensa muusta maailmasta ja muista kansoista yhtä hyvin kuin 1984:n Oceania, johon myös kirjan näyttämönä toimiva Lontoo kuuluu. Samoin Putin ja hänen kätyrinsä tuntuvat omaksuneen paljon vaikutteita Orwellin kirjasta.

Kaksoisajattelu on nykypäivän Venäjällä ja luultavasti myös Kiinassa omaksuttu vähintään yhtä hyvin kuin Vuonna 1984:n kuvaamassa Lontoossa. Levada-keskuksen johtaja, sosiologi Lev Gudkov kuvaa näin venäläisten kaksoisajattelua: "Meillä on viimeisen 25 vuoden ajan ollut jatkuvasti 75-80 prosentin enemmistö, joka sanoo ettei heillä ole mahdollisuutta vallanpitäjiin millään tasolla. Ihmiset kokevat, etteivät he voi tehdä mitään edes paikallisella tasolla. Se johtaa sopeutumiseen ja kaksoisajatteluun. Ulkoisesti osoitetaan uskollisuutta, sisäisesti ihmisesti etäännyttävät itsensä vallassa olevista."

Pohjois-Korea tuntuu myös noudattavan Oceanian hallitsevan puolueen käsitystä siitä, mitä todellinen valta yli toisten ihmisten on. Vasta sitten tiedät todella hallitsevasi muita, kun voit pistää heidät kärsimään. Samaa filosofiaa noudattaa myös Putin. Tärkeintä on saada viholliset ja alamaiset kärsimään, vaikka se sitten satuttaisi myös itseä.

Isoveli haluaa, että vallitsee ikuisesti jatkuva sotatila. Sen avulla voidaan perustella omille kansalaisille kaikki mahdolliset vapauksien rajoitukset, koska kansan puolustaminen vaatii sitä. Samoin ulkopuolista vihollista voidaan syyttää kaikesta epämukavasta. Myös sisäisiä pettureita tarvitaan, sillä niiden avulla oikeutetaan kaikkien valvonta. Orwellin kirjassa kansalaisia muistutetaan herkeämättä, miten demoniset viholliset vaanivat jatkuvasti kaikkialla. Putinin puhe 30.9.2022 sisälsi monia tyypillisiä esimerkkejä Vuonna 1984:n tilanteesta tämän suhteen.

"Haluammeko me todella täällä meidän maassamme, Venäjällä, että äidin ja isän sijasta meillä olisi vanhempi numero 1, numero 2, numero 3? Olemmeko muka jo niin mielisairaassa tilanteessa? Haluammeko me muka sellaisia perversioita kouluihimme, jotka johtavat rappeutumiseen ja sukupuuttoon?", Vladimir Putin kysyi puheessaan. Hän myös selitti, miten länsimaiden eliittien diktatuuri uhkaa kaikkia yhteiskuntia. "Tällainen täydellinen persoonallisuuden kieltäminen on haaste jokaiselle. Uskonnon ja perinteisten arvojen hylkääminen sekä vapauden tukahduttaminen muistuttaa jo suorastaan satanismiä", Putin sanoi.

Suosittelen lukemaan Orwellin kirjan, jos se ei jo ole tuttu. Varoitan kuitenkin, että se ei ole mikään nautittava kokemus. Erityisen tuskalliselta sen valossa tuntuu, miten monet esimerkiksi Venäjällä ovat selvästi jo täysin luopuneet omasta ajattelustaan ja omaksuneet Isoveljen syöttämän propagandan ainoana totuutena. Yhä useammalle 2 + 2 = 5, jos puolue niin sanoo.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti