Natoon vai ei?

Venäjän viimeaikaiset toimenpiteet Ukrainaa vastaan ovat aiheellisesti herättäneet pelon merkittävän sodan mahdollisuudesta. Ja tämän seurauksena monet tahot Suomessa pohtivat aiempaa vakavammin, kannattaisiko meidän liittyä Natoon vai ei. Esimerkiksi blogissa "Sairaan rakas elämä" on ollut hyviä kirjoituksia Natoon liittymisestä. Osallistun tähän keskusteluun tarkastelemalla päätöstä peliteoriaa hyödyntämällä. 

Ensin Suomi tekee siirtonsa. Tässä on kaksi merkittävää vaihtoehtoa:

1. Liitytään Natoon
2. Jäädään vain Naton kumppaniksi eli nykyinen tilanne jatkuu

Taustaksi tälle päätökselle on syytä ymmärtää Nato-jäsenyydestä muutama asia. Nato-sopimuksen viides artikla velvoittaa kaikkia jäsenmaita tulkitsemaan hyökkäyksen toiseen jäsenmaahan hyökkäykseksi niitä vastaan sekä ryhtymään tarvittaviin sotilaallisiin vastatoimiin. Mikäli olisimme Naton jäsen, viides artikla velvoittaisi liiton muita jäseniä tulemaan apuun, jos joutuisimme hyökkäyksen kohteeksi. Viides artikla on siis ennen kaikkea pelote. Kollektiivisen puolustuksen perusajatus on se, että jos esimerkiksi Venäjä hyökkäisi yhden Natoon kuuluvan jäsenmaan kimppuun, julistaisi se samalla sodan joukolle muita maita, jotka ovat velvollisia ryhtymään sotatoimiin Venäjää vastaan.

Toisaalta Pohjois-Atlantin liitto on tehnyt hyvin selväksi, että järjestön turvatakuut koskevat vain jäsenmaita. Kollektiivista puolustusta koskevaan suunnitteluun, päätöksentekoon ja sotilasrakenteisiin pääsee mukaan vain täysjäsenyyden kautta. Esimerkiksi nykyisen Ukrainan kriisin kiristyessä Yhdysvallat sekä muut Nato-maat ovat tehneet selväksi, että ne eivät tule sotilaallisesti auttamaan Ukrainaa, vaikka Venäjä hyökkäisi sinne. Tämä sen takia, että Ukraina ei ole Naton täysjäsen.

Naton näkökulmasta Suomen liittyminen olisi teknisesti suoraviivainen prosessi ja sillä olisi – hyvin todennäköisesti –muiden jäsenvaltioiden hyväksyntä. Jos Suomi liittyisi Natoon, se myös vahvistaisi merkittävästi Natoon jo kuuluvien Baltian maiden puolustusta sekä vahvistaisi Itämeren alueen turvallisuutta. Senkin takia Nato luultavasti ottaisi ilomielin Suomen jäsenekseen. Sen takia tässä tarkastelussa en erikseen huomioi erilaisia vaihtoehtoja sille, miten Nato-maat suhtautuisivat Suomen hakemukseen.

Kannattaa myös huomioida, että jos Suomi liittyisi Natoon ja Ruotsi jäisi ulkopuolelle, syntyisi strategisesti hankala tilanne, joka jättäisi Suomen strategiseen etuvartioasemaan ilman suoraa maayhteyttä Natoon. En kuitenkaan mene tähän Ruotsin kanssa yhdessä vaiko sittenkin yksin -pohdintaan tässä sen syvemmälle.

Sen jälkeen kun Suomi on päättänyt, liittyäkö Natoon vai ei, olisi Venäjän vuoro tehdä siirtonsa. Sotilasvoiman käytöllä on edelleen merkittävä rooli Venäjän sisä­politiikassa. Kun poliittista valtaa ei öljyn hinnan laskettua enää ole voitu legitimoida vaurauden kasvulla, sitä on perusteltu sotilaallisella menestyksellä ja kunnialla. Ukrainan sodan ja Krimin valtauksen tapaiset operaatiot voivat siksi tarvittaessa uusiutua myös Itämeren alueella.

Jos Suomi liittyisi Natoon, tällöin tarkastellaan kolmea erilaista siirtoa Venäjän puolelta:

1. Venäjä hyökkää Suomen kimppuun sotilaallisesti.
2. Venäjä katkaisee diplomaattiset suhteet Suomeen ja vähentää rajusti maiden välistä kauppaa sekä kaikenlaista muutakin yhteistyötä.
3. Venäjä lopettaa aggressiot ja lisää kauppaa sekä yhteistyötä Suomen kanssa.

Jos taas Suomi pysyisi Naton ulkopuolella, voidaan tarkastella seuraavanlaisia siirtoja Venäjän suunnalta:

1. Venäjä hyökkää Suomen kimppuun sotilaallisesti.
2. Venäjä painostaa sotilaallisella uhalla Suomen tekemään Venäjän kannalta hyödyllisiä päätöksiä, joita se ei vapaaehtoisesti tekisi
3. Venäjä lopettaa aggressiot ja lisää kauppaa sekä yhteistyötä Suomen kanssa.

Alla oleva kuvaaja tiivistää tämän pelin siirrot ja niiden seuraukset:

Tyytymättömänä valtana Venäjä on tehnyt arvaamattomuudesta strategisen ja taktisen hyveen, jota tukee vaikuttava poliittinen ja sotilaallinen ketteryys. Venäjä pitää Pohjois-Atlantin liittoa vastustajanaan ja kaikkea Naton laajenemista uhkana kansalliselle turvallisuudelleen. Siten Suomen Nato-jäsenyys johtaisi todennäköisesti määrittelemättömäksi ajaksi vakavaan kriisiin Venäjän kanssa. Suomen ja Venäjän suhteet kärsisivät huomattavasti ja poliittinen reaktio olisi ankara. Jo liittymisprosessin aikana ilmapiiri olisi myrkyttynyt ja kauppa Venäjän kanssa voisi kärsiä huomattavasti. Vaikka jännite nousisikin, siitä ei välttämättä seuraisi avointa konfliktia, koska Venäjä olisi tietoinen siitä, että mikä rikkomus tahansa vetäisi koko liittokunnan mukaansa. 

Jos Suomi liittyisi Natoon, olisi sen jälkeen lähes itsemurha Venäjälle sekä Putinille henkilökohtaisesti lähteä sotaan Suomen kanssa. Yhdessä muiden Nato-maiden kanssa Suomella olisi erittäin hyvät puolustusasemat, joten Venäjälle olisi tuhoisaa lähteä sotimaan. Toisaalta Putin ei suostuisi hyväksymään ja siunaamaan Suomen Nato-jäsenyyttä, joten olisi hyvin epätodennäköistä, että maiden välinen kauppa ja yhteistyö voisi kukoistaa moneen vuoteen. Mutta luultavasti ehkä noin kymmenen vuoden kuluttua tilanne voisi jo parantua maiden välillä.

Jos Suomi päättää pysyä Naton ulkopuolella, on paljon hankalampaa päätellä, mitä Venäjä ja Putin tekisivät. Tämä johtuu siitä, että päätöksiä tekevä Putin pienen piirinsä kanssa ei välttämättä lainkaan ajattele koko Venäjän kansan etua.

Vaikka Suomi joutuisi yksin torjumaan Venäjän sotilaallisen hyökkäyksen, ei taistelu olisi missään nimessä helppo Venäjälle. Sen talous on heikentynyt jo useita vuosia, eikä se sotilaallisestikaan ole lähelläkään Neuvostoliiton suuruuden aikoja. On siksi vaikea kuvitella, että tervejärkinen venäläinen sotilaskomentaja suosittelisi maansa poliittisille päätöksentekijöille hyökkäystä Suomeen. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö valtansa hupenemisesta huolissaan oleva Putin saattaisi tehdä jotain näin hullua. Venäjän hyökkäys Suomeen olisi kuitenkin hyvin epätodennäköinen vaihtoehto. Mutta jos se toteutuisi, olisivat seuraukset katastrofaaliset Suomelle.

Sen sijaan melko todennäköistä olisi, että Putin yrittäisi jossain vaiheessa painostaa Suomea tekemään itselleen huonoja päätöksiä. Ilman Nato-jäsenyyttä tällainen sotilaallisella voimalla painostus olisi paljon uhkaavampaa ja meidän päättäjämme saattaisivat herkästi sortua paineen alla. Pahimmillaan palaisimme takaisin suomettumisen aikakauden kaltaiseen itsesensuuriin ja pelokkaaseen päätöksentekoon.

Toisaalta pysymällä Naton ulkopuolella, on myös parhaat mahdollisuudet kasvattaa kauppaa Venäjän kanssa ja muutenkin saada välit paranemaan. Vuonna 2020 Suomen tavaravienti venäjälle oli noin 3 miljardia euroa. Venäjä oli tuolloin Suomen viidenneksi tärkein vientikohde. Eli jos kauppa Venäjälle kasvaisi merkittävästi, olisi se hieno juttu Suomen kannalta. Kaupan ja yhteistyön lisääminen olisi myös Venäjän kansan kannalta hyödyllistä. 

Jos Suomi liittyy Natoon eikä Venäjä lähde sotimaan Suomen kanssa, sitten on vielä pari vaihtoehtoa muiden Nato-maiden osalta. 

1. Turkki ajautuu sotaan Iranin ja Syyrian kanssa. Turkki vaatii muita Nato-maita auttamaan sitä.
2. Yksikään toinen Nato-maa ei joudu hyökkäyksen kohteeksi eikä kukaan vetoa Naton 5. artiklaan

Näistä tuo ensimmäinen vaihtoehto ei näytä nyt kovinkaan todennäköiseltä. Kuitenkin jos Erdoganin asema Turkissa vielä heikkenee, ei ole mitenkään mahdotonta, ettei hän ala kalistelemaan sapelia naapurimaidensa kanssa. Tällöin pahimmassa tapauksessa Suomi voisi joutua auttamaan Turkkia sodassa Iranin ja Syyrian kanssa, sillä Naton viides artikla velvoittaisi Suomea.

Jos kaikki päättäjät tekisivät oman kansansa hyvinvoinnin kannalta järkeviä päätöksiä, silloin lopputulos olisi selvä. Venäjän kannattaisi lopettaa uhoaminen ja sen sijaan pyrkiä parantamaan välejä Suomeen. Ja tämän seurauksena Suomella ei olisi syytä hakea Nato-jäsenyyttä. Mutta jos Putin todella pimahtaa ja haluaa Staliniakin suuremmaksi herraksi, antaisi Nato-jäsenyys selvää turvaa kaikkein pahimman mahdollisuuden varalta. Uskon kuitenkin, että Venäjälläkin päättäjät pysyvät sen verran järjissään, etteivät ne halua sotaa Suomen kanssa. Tämän takia oma johtopäätökseni on, että Suomen ei ole vielä tarvetta hakea Naton jäsenyyttä. 

Lähteitä

• Arvio Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista (2016)
• Miksi liittyä Natoon, Björn Wahlroos, 2017 

Vuoden 2021 suosituimmat kirjoitukset Politiikkaa järjellä -blogissa

Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen innostuin viime vuonna eli 2021 kirjoittamaan aktiivisesti blogiani Politiikkaa järjellä. Kirjoitinkin peräti 37 juttua eli keskimäärin 3 kirjoitusta kuukaudessa. Tämä on mielestäni hyvä tahti ja tähtään samaan noin kolmeen juttuun per kuukausi myös tänä vuonna 2022. 

Vuonna 2021 Politiikkaa järjellä -blogin jutuista eniten lukukertoja keräsivät nämä viisi:

1. Kymmenen älykkäintä suomalaista poliitikkoa 
2. Alustatalouden ahertajat, miten heidän asemaansa tulisi suhtautua
3. Miten saada talouskasvua Suomeen, osa 2
4. Kirja-arvostelussa Hyvän historia
5. Maahanmuuton vaikutus maan vaurauteen

Täytyy tunnustaa, etten ole yhtään yllättynyt suosituimmasta jutusta. Ihmiset ovat yleisesti kiinnostuneita erilaisista top -listauksista ja poliitikkojemme älykkyys tai sen puute herättää voimakkaita tunteita. Käytin tuon jutun kirjoittamiseen useamman päivän kun hain tietoja useista eri poliitikoista, joiden pohjalta sitten lopulta päädyin top ten -listaukseeni. Ja sitä ennen vielä tutkin melko paljon eri lähteistä sitä, miten julkisuuden henkilöiden älykkyyttä ylipäätään voi arvioida ilman, että pääsee tekemään näille älykkyystestejä. Eli mukavaa että juttu myös herätti mielenkiintoa.

Joko olet lukenut kaikki viisi suosituinta kirjoitusta? Oliko joku vuoden 2021 jutuista mielestäsi näitä parempi?

 

Aluevaalit 2022 tulossa ja ehdokas hukassa?

Ensimmäiset aluevaalit lähestyvät kovaa vauhtia. Varsinainen vaalipäivä on 23.1.2022. Vaalien läheisyydestä huolimatta hyvin harvalla näyttäisi vielä olevan ehdokasta selvillä. Yksi apukeino tähän ehdokkaan selvittämiseen ovat erilaiset vaalikoneet. Testasin muutaman tätä kirjoitusta varten.

Helsingin sanomien vaalikone löytyy täältä. Vaalikoneen kysymykset ovat erittäin hankalia vastata pelkästään yleissivistyksen pohjalta. Itse seuraan paljon politiikkaa ja yhteiskunnallista keskustelua, mutta silti en osannut vastata vahvasti kuin muutamaan asiakysymykseen vaalikoneessa. Esimerkiksi yksi kysymys koskee paloasemien määrää seuraavan väittämän muodossa: "Kaikki paloasemat on säilytettävä." En todellakaan tiedä, onko kyseisellä alueella tällä hetkellä mahdollisesti liian paljon vaiko liian vähän paloasemia. 

Jotta vaalikoneeseen pystyisi vastaamaan järkevästi, pitäisi siis ensin perehtyä lukuisiin asioihin kuten vaikkapa oman hyvinvointialueen paloasemien sijainteihin, niiden nykyaikaisuuteen sekä yleensä paloturvallisuuden tarvittavaan tasoon. Tämän takia vaalikone ei auta löytämään helposti ja nopeasti hyviä ehdokkaita. Sen sijaan jos vaalikoneesta todella haluaa saada jotain hyödyllistä irti, suosittelen vastaamaan siihen useamman kerran. Ensimmäisellä vastauskerralla voi tyytyä käyttämään erittäin paljon "En osaa sanoa" vastausvaihtoehtoa. Ja sitten jokaisen vastauskerran jälkeen kannattaa lukea huolella, millaisia perusteluja vaalikoneeseen vastanneet ehdokkaat ovat antaneet omille vastauksilleen. Tämän kerätyn tiedon perusteella voit sitten vastata uudestaan vaalikoneeseen ja antaa nyt valveutuneempia vastauksia, jolloin saat myös parempia tuloksia.

Esimerkiksi kysymykseen "Eduskunnan pitäisi säätää laki, jolla hyvinvointialueet saisivat verotusoikeuden." muutama eri ehdokas oli antanut tällaisia perusteluja omalle vastaukselleen:

• "Tämä parantaisi aluetoimijoiden vastuullisuutta päätöksenteossa. Verotusoikeus toisaalta voisi vaatia isompien hyvinvointialueiden muodostamista, jotta ne toimisivat järkevästi. "
• "Hyvinvointialueita tulee kannustaa taloudellisesti tehokkaaseen toimintaan. Koronan aiheuttama hoito- ja hyvinvointivelka on kuitenkin niin valtava, että sen korjaamiseen menee vuosia ellei vuosikymmeniä. Maakuntavero olisi keino riittävän rahoituksen ja itsehallinnon takaamiseksi. Maakuntaveron tulisi astua voimaan vaiheittain, jotta voidaan samalla huolehtia siitä, että kokonaisveroaste ei nouse."
• "Maakuntavero on myös tapa saattaa aluevaltuustot velvollisiksi tehtäviensä hoitamiseen hyvin. Mikäli aluevaltuustot eivät päätä soteen liittyvästä verotuksesta, eivät he ole käytännössä tilivelvollisia kenellekään ja sen sijaan valtio joutuu pahimmassa tapauksessa kiristämään kaikkien verotusta sen takia, että yksittäinen hyvinvointialue on hoitanut asiansa huonosti. Eli maakuntavero on mielestäni myös oivallinen keino kannustaa hyvinvointialueita huolehtimaan pitkän aikavälin kustannuksista."

Luettuani tällaisia perusteluja, osaan vastata seuraavalla kerralla valikoneen kysymykseen mielestäni paremmin. Ja näin saan taas seuraavalla iteraatiolla parempia suosituksia ehdokkaista.

Hesarin vaalikoneen lisäksi kannattaa kokeilla myös Ylen aluevaalikonetta. Siinä ei ole tarjolla "En osaa sanoa" vaihtoehtoa. Vaalikone kuitenkin pyrkii auttamaan käyttäjää vaikeissa kysymyksissä tarjoamalla lisätietoja kysymyksen aihepiiristä. Esimerkiksi kysymyksen "Hyvinvointialueille tulee antaa tulevaisuudessa verotusoikeus" kohdalla oleva "Mistä on kyse?" -infoikkuna antaa hyvin lisätietoja verotusoikeudesta. 

Ylen vaalikoneen kysymykset tuntuvat paremmin mietityiltä kuin Hesarin. Ne sisältävät enemmän yleisiä periaatteita tyyliin "Olen valmis tinkimään oman kotikuntani palveluista, jos se on koko hyvinvointialueen etu." verrattuna tarkkoihin nippelikysymyksiin. Mutta toki joukossa on myös ihan samoja kysymyksiä. Lisäksi Ylen vaalikoneessa on hienoja kysymyksiä, jotka pakottavat tekemään valintoja priorisoimalla vaihtoehtoja. 

Hyvinvointialueiden aluevaltuustoihin valittavien tulee pystyä tekemään päätöksiä erittäin merkittäviin sosiaali- ja terveydenhoitoon liittyviin kysymyksiin. He esimerkiksi päättävät, millaiset sotepalvelut tulevissa sotekeskuksissa on. Tämän lisäksi valtuutetut päättävät, miten laaja terveyskeskusverkosto on. Valtuutettujen käsissä on se, miten moneen keskukseen hyvinvointialueen rahat jatkossa riittävät. Tämän takia ainakin itse suosisin sellaisia ehdokkaita, joilla on työhistoriansa tai koulutuksensa kautta jo valmiina ymmärrystä sosiaali- ja terveydenhoidosta. 

Kirja-arvostelussa Caesar-elämäkerta

Goldsworthyn Caesar-elämäkerta käy läpi kaiken vähänkään merkittävän, mitä yleensä tiedetään kuuluisimmasta koskaan eläneestä roomalaisesta, Gaius Julius Caesarista. Kirja alkaa kuvailemalla, millaiseen maailmaan Caesar syntyi. Sitten kirja käy läpi tämän merkittävän miehen koko elämänkaaren nuoruudesta aina dramaattiseen kuolemaan saakka. Pääosa massiivisen 600-sivuisen kirjan sivuista käytetään Caesarin lukuisten sotien kuvaamiseen, mutta siinä käsitellään perusteellisesti myös Juliuksen poliittista toimintaa ja vilkasta rakkauselämää. 

Kirjan on kirjoittanut englantilainen tohtori Adrian Goldsworthy, joka on erikoistunut antiikin Roomaan ja erityisesti sen sotavoimien historiaan. Hän on tutkinut ja kirjoittanut myös muiden aikojen sotatoimista, esimerkiksi toisesta maailmansodasta sekä Napoleonin sodista. Tämä kirjoittajan erikoistuminen sodankäyntiin näkyy myös selvästi Caesar-kirjassa, sillä siinä keskitytään hyvin yksityiskohtaisesti eri taisteluiden vaiheisiin ja taktiikoihin. 

Tunnetuimmista ja merkittävimmistä sodista kerrontaa täydennetään karttakuvilla, joista näkyvät eri osapuolien joukkojen sijoittumiset, linnoitukset ja siirtymiset taistelun edetessä. Perusteelliset piiritys- ja linnoitustyöt edelsivät monia Caesarin taisteluita, joten erilaiset linnoitustyöt ja leiriytymiset kuvataan myös tarkasti. Tämä kirjan keskittyminen sodanjohtoon ja taisteluihin on perusteltua, sillä Caesar on erityisesti tunnettu nerokkaana kenraalina.

Sodankäynti ja politiikka kietoutuvat kuitenkin hyvin tiiviisti yhteen Caesarin elämässä. Esimerkiksi siinä, miten Julius kohtelee antautuneita vihollisia tai miten hän neuvottelee taistelualueen neutraalien tahojen kanssa muonituksesta, näkyy Caesarin poliittinen äly. Ja vuosia kestäneiden sotaretkiensä aikana hän jatkuvasti kirjoittaa kirjeitä sekä kirjoja, joiden avulla hän ylläpitää poliittista vaikutusvaltaansa Roomassa. Toisaalta taas sotaretkien päällimmäinen tavoite on saavuttaa poliittista vaikutusvaltaa maineen, kunnian sekä erityisesti rahan muodossa.

Caesarin ajan Rooman tasavallan politiikka näyttäytyy äärimmäisen raakana pelinä. Nykyajan politiikot valittavat sitä, miten kärjekästä ja henkilökohtaisuuksiin menevää keskustelu esimerkiksi sosiaalisessa mediassa on. Mutta tämä on pelkkää leikkiä verrattuna antiikin Rooman menolle. Siellä poliittisia vastustajia yritettiin herkästi saada karkotettua maanpakoon tai jopa tuomittua kuolemaan, jos siihen oli mitään mahdollisuuksia. Ja isojen väkijoukkojen kohdatessa esimerkiksi vaalikamppailuiden aikana usein sattui verisiä taisteluita sekä poliittisia murhia. Vaalitilaisuuksissa monet virkoihin pyrkivät roomalaiset suosivatkin itselleen uskollisia gladiaattoreita seuraansa, sillä nämä väkivallan ammattilaiset olivat tottuneet taistelemaan ilman aseita.

Caesar-kirjan aihe on mielestäni äärimmäisen mielenkiintoinen. Valitettavasti Goldsworthyn historiankirjoista tuttu kerrontatapa saisi olla menevämpää. Erityisesti verrattaessa Williamsin kirjoittamaan huikaisevan hienoon Augustus-kirjaan, Caesar jää kauas jälkeen kerronnan tempaavuudessa. Toisaalta lukija vakuuttuu siitä, että Goldsworthy pysyttelee tiukasti historiallisten faktojen piirissä. Kirjan lähdeluettelo koostuu noin sadasta kirjasta ja tieteellisestä artikkelista. Viitteiden luetteloimiseen menee peräti 25 sivua. Lisäksi pakko pettyneenä todeta, että kirjan suomennos on tehty melko huolimattomasti ja siinä on paikoin anteeksiantamattoman paljon kirjoitusvirheitä.

Jos sinua kiinnostaa antiikin Rooma, sotahistoria tai häikäilemättömät poliittiset kamppailut, suosittelen lämpimästi tutustumaan Gaius Julius Caesarin ihmeelliseen elämään. En kuitenkaan ole aivan varma, onko Goldsworthyn kirja siihen paras mahdollinen, ainakaan jos et erityisesti kaipaa tarkkoja yksityiskohtia taisteluista. Se on kuitenkin ainut kattava Caesar-elämäkerta, jonka olen lukenut. Mutta olen kuullut kehuja myös seuraavista kirjoista:

• Freeman, Philip. Julius Caesar
• Suetonius. The Twelve Caesars
• Holland, Tom. Rubicon

Tässä vielä lisää suosituksia antiikin Roomasta ja sen politiikasta kiinnostuneille. John Williamsin kirjoittama Augustus on aivan mahtava kokemus ja yksi vaikuttavimmista kirjoista, joita olen ikinä lukenut. Kirja sekoittaa fiktiota tiedossa oleviin historiallisiin faktoihin ja se sopii erinomaiseksi jatkoksi Caesarin elämäkerralle. Se kertoo Caesarin ottopojan Octavian dramaattisesta noususta Rooman ensimmäiseksi keisariksi. 

HBO:n televisiosarja Rooma alkaa siitä, kun Caesar palaa Galliasta legiooniensa kanssa Italiaan. Ensimmäinen kausi päättyy Caesarin kuoleman aikoihin. Toinen kausi puolestaan keskittyy nuoren Octavian eli Augustuksen kamppailuun valtaan pääsystä. Sarja on erittäin verinen ja siinä on myös paljon paljasta pintaa sekä seksiä, mutta se itseasiassa tuntuu noudattavan aika hyvin tunnettuja historiallisia faktoja. Jos lukeminen ei innosta, niin suosittelen katsomaan.

Omikron on mukava joululahja

Korona-viruksen omikron-muunnos näyttää yhä enemmän ja enemmän joululahjalta, joka vapauttaa meidät pandemiasta. Tämänsuuntaisesti asiaa luonnehti epidemioiden asiantuntija, WHO:lle työskentelevä ja THL:stä virkavapaalla oleva Jussi Sane. Etelä-Afrikassa on kerätty valtavasti dataa marraskuun alussa löydetystä omikron-muunnoksesta. Ja tätä dataa ovat analysoineet tutkija-armeijat ympäri maailmaa. Ja kertyneen tiedon valossa näyttää yhä enemmän siltä, että omikron-muunnos auttaa meidät ulos pandemiasta.

Olen kirjoitellut koronasta aiemminkin. Jos aihe kiinnostaa, vilkaise nämä:

• Koronan kanssa elämiseen
• Katsaus Ison-Britannian koronatilanteeseen kolme kuukautta "Vapauden päivän" jälkeen
• Syyt olla ottamatta koronarokotusta
• Satanen käteen kun otat piikin kahdesti olkavarteen

Kuten Sane sanoo, tapausmääriä ja sairaalahoitoon joutuneita katsoessa nähdään, että kyseessä on viruksen lievempi versio kuin aikaisemmat. Tutkijat ovat laskeneet, että todennäköisyys saada vakava tauti omikronista on 70% pienempi kuin deltasta. Eli selvästi harvempi viruksen saaneista perusterveistä ihmisistä tarvitsee sairaalahoitoa. Useimmille tartunnan saaneille omikron aiheuttaa vain hyvin lieviä oireita tai ei oireita lainkaan. 

Toisaalta jotkut ovat varoitelleet, että Etelä-Afrikan hyvästä tilanteesta ei voi vetää suoria johtopäätöksiä siihen, miten omikron tulisi vaikuttamaan muissa maissa, joissa on erilainen väestö. Tälle perusteluna olisi se, että Etelä-Afrikassa väestö on paljon nuorempaa kuin ikääntyneissä länsimaissa. Ja tämä varmasti pitääkin paikkansa siinä mielessä, että koronan kaikki muunnokset (samoin kuin perinteiset flunssat) ovat paljon vaarallisempia vanhemmille ihmisille. Toisaalta taas Suomessa yli 70-vuotiaista jo noin puolet ovat saaneet kolmannenkin rokotuksen. Eli meillä vanhukset ovat jo erittäin hyvin suojattuja rokotusten ansiosta. Niinpä vaikka afrikkalaiset ovat nuorempia kuin suomalaiset keskimäärin, on meillä toisaalta rokotuksia jaettu paljon enemmän. 

Rokotuskattavuus Suomessa eri ikäluokissa:

Myös Isosta-Britanniasta kerätty data näyttää, että omikronista ei kannata olla liian huolissaan. Tutkimus, joka vertaili delta- ja omikron-muunnosten vaikutusta sairaalahoidon tarpeeseen, totesi, että omikronin kohdalla tarve sairaalahoidolle on laskenut kaksi-kolmasosaa verrattuna deltaan. Isossa-Britanniassakin on jo kymmeniä tuhansia varmistettuja omikron-tapauksia, joten tämäkin analyysi pohjautuu merkittävään datamäärään.

Eli onneksi näyttää yhä vahvemmin siltä, että omikron ei aiheuta merkittävää vaaraa perusterveille ihmisille eikä niille, joilla on rokotukset kunnossa. Kun tähän yhdistää sen, että omikron leviää paljon, paljon herkemmin kuin delta, johtaa se siihen, että virusmuunnos käy yhteiskunnan läpi varsin nopeasti. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa näyttää jo siltä, että aalto on laantumassa reilussa kuukaudessa. Sen jälkeen kun omikron on käynyt läpi lähes kaikki, ei enää pitäisi olla tarvetta rajoituksille. Sillä sitten myös rokottamattomat ovat saaneet suojan taudilta sairastetun koronan muodossa. Ja vapaus koittaa!

Näihin positiivisiin tunnelmiin on hyvä lopettaa ja valmistautua nauttimaan joulusta. Hyvää ja turvallista joulua kaikille!

Vahva suositus Politiikka-Suomi -ohjelmalle

Suosittelen lämpimästi Ylen Politiikka-Suomi -sarjaa. Se on kiehtova katsaus Suomen poliittisiin tapahtumiin viimeisten noin 50 vuoden ajalta. 

Kymmentä jaksoa varten on haastateltu yli sataa poliitikkoa ja muuta asiantuntijaa. Sarjassa tunnetut poliitikot kertovat hyvin avoimesti kokemuksistaan, voitoistaan ja ennen muuta pettymyksistään. Ääneen pääsevät esimerkiksi Matti Vanhanen, Tarja Halonen, Elisabet Rehn, Erkki Liikanen, Esko Aho, Paavo Väyrynen, Riikka Purra, Timo Soini, Pekka Haavisto, Iiro Viinanen, Anneli Jäätteenmäki, Jutta Urpilainen ja Ben Zyskowicz.

Kukin sarjan kymmenestä jaksosta käsittelee tiettyä pääteemaa. Esimerkiksi Kyllä kansa tietää -jakso kertaa populismin tien Veikko Vennamosta perussuomalaisten aikaan. Kohut ja selkkaukset -jaksossa puhutaan muun muassa Matti Vanhasen sydänsuruista. Toisaalta sarjan eri jaksoissa palataan myös samoihin aiheisiin, joita on jo käsitelty eri näkökulmasta toisissa jaksoissa. Esimerkiksi suomettumista muistellaan useammassa jaksossa osana kyseisen jakson pääteemaa. 

Olen tähän mennessä katsonut kaikki muut paitsi viimeisen jakson. Kaikki jaksot ovat olleet hyviä ja mielenkiintoisia, mutta erityisen suuren vaikutuksen tekivät:

• Jakso 1: Voiko vitutukseen kuolla
• Jakso 7: Ikuinen lama
• Jakso 9: Kun Suomi livahti länteen

Erityisesti nykyhetken valossa kun Venäjä valmistautuu valtaamaan Ukrainan, sitä käsittää EU:hun liittymisen valtaisan merkityksen. Jos Suomi olisikin jättäytynyt EU:n ulkopuolelle, olisimme hyvin todennäköisesti nyt samassa tilanteessa kuin Ukraina.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan

Venäjä selvästi valmistautuu hyökkäämään Ukrainaan

Venäjä on jo koonnut ainakin 100 000 sotilaan vahvuiset sotajoukot Ukrainan rajalle. Tämä sotavoimien kokoaminen näyttäisi vielä jatkuvan ja Yhdysvaltojen sotilastiedustelu kertoo Venäjän suunnittelevan jopa 175 000 sotilaan sijoittamista valmiiksi Ukrainaan hyökkäystä varten. Venäjä on toki aiemminkin pitänyt sotavoimia Ukrainan rajan tuntumassa ilman, että se on johtanut hyökkäykseen. Mutta tällä kertaa useat eri asiantuntijat ovat todenneet, että laajamittaisen hyökkäyksen mahdollisuus on erittäin todellinen vaikkakaan ei vielä kaikkein todennäköisin vaihtoehto.

Uhkaamalla Ukrainan valtaamisella Putin ilmeisesti pyrkii painostamaan länttä ja erityisesti Yhdysvaltoja sopimukseen, joka estäisi Ukrainan siirtymisen ikinä osaksi sotilasliitto Natoa. Kuitenkin jos ja kun tällaiseen sopimukseen ei päästä, tuskinpa Venäjä tyytyy vain toteamaan tyynesti epäonnistuneensa. Sen tarkoituksena on varmistaa Ukrainan pysyminen sen valvonnassa, joten jos siihen ei päästä neuvottelemalla, sitten seuraavana vaihtoehtona on sotavoimien käyttö.

Laajamittainen sota ei olisi Venäjän kansan mieleen, sillä erilaisten kyselyiden perusteella vain hyvin harvat tavalliset venäläiset kannattavat Ukrainan valtaamista. Se ei kuitenkaan yksinään estä Putinia määräämästä hyökkäystä, sillä Venäjän hallinto on aiemminkin tehnyt paljon asioita, jotka eivät ole tavallisten venäläisten mieleen. Sen sijaan muut seikat saattavat vielä estää laajamittaisen sodan. 

Muiden maiden mahdollisesti asettamat talouspakotteet saattavat hillitä Venäjän intoa hyökätä. Lisäksi Venäjän täytyy ottaa huomioon itse sotatoimien aiheuttamat kustannukset. Jos sotilasjohtajat uskovat, että Ukrainan valtaaminen vaatisi useiden kuukausien sodan, eivät he ole läheskään niin innokkaita hyökkäämään, kuin jos he näkevät mahdollisuuden saavuttaa nopea voitto. Ja molempiin näihin näkökohtiin länsimaat Suomi mukaanluettuna voivat vaikuttaa.

Mitä Suomen kannattaisi tehdä estääkseen Ukrainan valtaamisen?

Yhdysvallat sekä muuta länsimaat ovat tosiaan uhanneet Venäjää merkittävillä talouspakotteilla, jos se yrittää vallata Ukrainan. Esimerkiksi Bidenin ja Putinin välisessä videokeskustelussa Biden sanoi, että Yhdysvallat ja sen liittolaiset ovat valmiita vastaamaan "ankarilla taloudellisilla ja muilla" toimilla. Yhtenä konkreettisena keinona on mainittu Nord Stream 2 -kaasuputken käytön laittaminen jäihin, mutta muuten näitä ankaria talouspakotteita ei ole tarkennettu. 

Huolestuttavasti EU-maat Suomi mukaanluettuna eivät ole näyttäneet olleen kauhean innokkaita uhkaamaan talouspakotteilla. Tämän takia on vaarana, että Putin ja hänen lähipiirinsä saattaa laskeskella, etteivät kaikki länsimaat sittenkään lähde niin kattaviin talouspakotteisiin kuin mitä Yhdysvallat tahtoisi. Ja tämä on ihan uskottavaa järkeilyä, sillä esimerkiksi Saksa kärsisi kovasti, jos maakaasun saanti Venäjältä vaikeutuisi. 

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on linjannut, että Yhdysvallat ei ole näillä näkymin aikeissa lähettää joukkojaan Ukrainaan, jos Venäjä päättää hyökätä maahan. Eivätkä muutkaan maat ole aikeissa auttaa Ukrainaa sotilaallisesti. Tämän takia ainoa merkittävä keino estää Ukrainan valloitus olisi riittävän merkittävien talouspakotteiden uhka. Tämän takia olisi erittäin tärkeätä, että Suomi ja muut EU-maat esittäisivät pikaisesti Venäjälle riittävän konkreettisia, uskottavia ja merkittäviä talouspakotteita, jotka seuraisivat Ukrainan valloituksesta.

Vai pitäisikö Suomen vain hyväksyä Ukrainan valtaus? 

Ukrainan tapauksesta voi hyvinkin tulla vaarallinen ennakkotapaus Suomelle. Ukrainan tavoin Suomi on Venäjän rajanaapuri, joka ei vielä ole osa Natoa vaikka onkin sen kumppanimaa. Ja Yhdysvallat sekä muut Nato-maat ovat todenneet, että niiden moraaliset ja oikeudelliset velvoitteet Nato-liittolaisia ​​kohtaan eivät ulotu Ukrainaan, sillä se ei ole sotilasliiton jäsen. Luultavasti aivan samalla tavalla Yhdysvallat tulisi siis suhtautumaan myös Suomen auttamiseen sellaisessa tilanteessa, jossa Venäjä valmistautuisi hyökkäämään Suomea kohtaan. Eli jos nyt Suomi katsoo passiivisesti sivusta, kun Venäjä painostaa länttä hylkäämään Ukrainan, on hyvinkin mahdollista, että joidenkin vuosien jälkeen Suomea kohtaa samanlainen tilanne.

Jos sen sijaan Ukrainan tapauksessa Yhdysvallat, EU ja niiden liittolaiset esittävät yhdessä vakuuttavan rintaman, jossa voimakkaiden talous- ja poliittisten pakotteiden avulla estetään Ukrainan valtaus, toimisi se puolestaan positiivisenä ennakkotapauksena Suomen kannalta. Jos Venäjä oppisi, että uhkaamalla yhtä rajanaapuriaan se joutui kovien pakotteiden kohteeksi, vähentäisi se haluja kokeilla samanlaista joskus tulevaisuudessa Suomea kohtaan.