Jussi Halla-Aho toivoo perussuomalaisten nostavan maahanmuuttokriittisyyden voimakkaammin näkyviin puolueen toiminnassa. Hän perustelee tätä potentiaalisten äänestäjien toiveilla, sillä mielipidekyselyjen mukaan ylivoimainen enemmistö perussuomalaisten potentiaalisista kannattajista sijoittaa maahanmuuttoon liittyvät ongelmat kolmen tärkeimmän asiakokonaisuuden joukkoon. Lisäksi Halla-Aho vertaa Suomen tilannetta maahanmuuttajien määrän sekä maahanmuuttopolitiikan osalta Ruotsiin. Europarlamentaarikon mukaan Suomi on matkalla samoihin ongelmiin, joita Ruotsissa on jo kohdattu, jollemme muuta maahanmuuttopolitiikkaamme.
Tarkemmin Halla-Ahon näkemyksistä voi lukea esimerkiksi Pohjolan sanomien haastattelusta tai hänen blogistaan.
Helsingin sanomien pääkirjoituksessa todetaan melko osuvasti, että Halla-Ahon toivoman maahanmuuttokriittisyyttä voimakkaammin korostavan linjan avulla perussuomalaiset luultavasti tosiaan saisivat enemmän ääniä kevään vaaleissa. Toisaalta taas tämän linjan korostaminen saattaisi heikentää puolueen mahdollisuuksia päästä hallitukseen. Oma veikkaukseni on, että vaalitaktisesti Halla-Aho on täysin oikeassa ja puolueen menestykselle sekä sen myötä hallitustoiveille olisi edullista korostaa voimakkaasti maahanmuuttokriittisyyttä vaalikampanjoissa. Mutta onko maahanmuuttoon liittyvien ongelmien ratkaiseminen Suomen menestyksen kannalta se kaikkein ratkaisevin kysymys?
Lisääntyvästä maahanmuutosta aiheutuu kiistatta ongelmia Suomelle. Lisäksi monia maahanmuuttoasioita voitaisiin varmasti hoitaa fiksummin, jotta nämä ongelmat eivät kärjistyisi. Enemmän pitäisi panostaa siihen, että tänne tulevat ihmiset omaksuisivat nopeammin suomalaisen yhteiskunnan pelisäännöt, eivätkä eristäytyisi muusta yhteiskunnasta erilliseksi joukoksi. Tästä hyötyisivät niin maahanmuuttajat kuin täällä pidempäänkin eläneet. Jotta nykyiset ongelmat tunnistetaan ja niihin puututaan eduskuntaan tarvitaan Halla-Ahon kaltaisia näihin asioihin syvällisesti perehtyneitä henkilöitä. Mutta se onkin sitten ihan eri asia, että kuinka monta tällaista maahanmuuttospesialistia eduskunnassa pitäisi olla.
Suomea uhkaavat maahanmuuton lisäksi monet muutkin ongelmat. Venäjän toiminta noudattelee kylmänsodan aikaisia ajatuskulkuja, maailman taloudessa menee heikosti, perinteiset suomalaiset vientialat voivat huonosti, pitkäaikaistyöttömyys huitelee kestämättömissä mittasuhteissa, ilmastonmuutos jyllää, maaseutu tyhjenee ja palvelut karkaavat monilla alueilla kymmenien kilometrien päähän asukkaista jne. Kaikkeen tähän verrattuna meidän täytyy pysähtyä miettimään, kuinka merkittävä ongelma maahanmuutto todella on.
Esimerkiksi tarvitsemmeko eduskuntaan maahanmuuttospesialisteja enemmän sellaisia henkilöitä, joilla on ajatuksia ja ideoita taloutemme piristämiseksi sekä työpaikkojen luomiseksi? Onko meidän tärkeämpää tehdä viisaita ulkopoliittisia päätöksiä luoviaksemme menestyksellä Naton ja Venäjän välimaastossa kuin tehdä maailman parasta maahanmuuttopolitiikkaa? Onko ilmastonmuutos kuitenkin merkittävämpi haaste kuin se, että meillä on käännytyspäätösten toteuttaminen kestää turhan pitkään? Onko kenties järkevämpää käyttää enemmän paukkuja sen miettimiseen, miten toteutamme jatkossa julkiset palvelut mahdollisimman tehokkaasti ja laadukkaasti?
Maahanmuuton kokonaisvaikutuksista on viime aikoina tehty useita tutkimuksia. Tässä yksi esimerkki. Niihin kannattaa tutustua kun miettii, kuinka ratkaisevasta ongelmasta Suomelle todella on kyse. Oma vahva näkemykseni on, että eduskunnassa olisi hyvä olla pari Halla-Ahon kaltaista maahanmuuttoon erikoistunutta poliitikkoa, mutta sen enempää emme tarvitse. Paljon tärkeämpää olisi saada eduskuntaan henkilöitä, jotka osaavat ratkaista Suomea koskevat isommat ongelmat.
tiistai 6. tammikuuta 2015
torstai 6. marraskuuta 2014
Suomi suossa
Ajankohtaisessa kakkosessa esiteltiin tällä viikolla Suomen talouden aneemista tilaa. Esimerkiksi työttömien työnhakijoiden määrän vuonna 2015 ennustetaan olevan 340 000. Jos näin käy niin, työttömien määrä on kasvanut vuodesta 2011 noin 40% vuoteen 2015 mennessä. Euroopan komission puolestaan laskee Suomen talouden osalta jo Euroopan surkimusten joukkoon. Euroopan komissio arvioi, että Suomen talous supistuu vuonna 2014 0,4% ja että vuonna 2015 kasvu on aneemiset 0,6%. Ainoastaan Kyproksella arvioidaan menevän huonommin.
Pelkästään valtion menoja lisäämällä ei talouskasvua enää pystytä lisäämään, vaikka toinen ohjelman ekonomisteista kovasti muuta yrittikin väittää. Valtion velan ennustetaan kasvavan vuoteen 2015 mennessä 20% vuoden 2011 tilanteesta, jolloin silloinkin Suomella oli velkaa noin 50% BKT:sta.
Ajankohtaisen kakkosen haastattelemat asiantuntijat toivat hyvin esiin sen, että suomalaisten päättäjien eli erityisesti hallituspuolueiden olisi pitänyt tehdä paljon enemmän ja paljon aikaisemmin. Päättämättömyys antoi taloutemme vajota yhä syvemmälle suohon. Ratkaisukeinoista asiantuntijat olivat monessa asiassa eri linjoilla, mutta molemmat olivat jonkinlaisen elvyttämisen kannalla. Toinen kannatti julkisella rahalla investointien tekemistä ja toinen taas verojen kevennyksen kautta tapahtuvaa elvyttämistä.
Ehdotankin kaikkia vakavasti harkitsemaan seuraavissa vaaleissa sellaisten henkilöiden äänestämistä, jotka eivät olleet missään päättävissä asemissa vuosina 2011 - 2015. Miksi antaa sellaisten henkilöiden jatkaa vallan kahvassa, jotka selvästikään eivät ole osanneet tätä valtaa käyttää meidän hyödyksemme.
Jos ekonomistit olivatkin eri linjoilla, niin ohjelmassa olleet poliitikot (Vapaavuori Kokoomuksesta ja Sipilä Keskustasta) nyökyttelivät kovasti toistensa sanoille. Näyttääkin siltä, että porvarihallitusta jo kovasti valmistellaan. Molemmat poliitikot puhuivat yllättävän fiksusti, mutta Sipilän ajatukset tuntuivat vielä paremmilta. Vapaavuoren puheissa kuului joissakin kohdissa liikaa dogmaattinen usko yksityistämisen automaattiseen erinomaisuuteen. Vaikka esimerkiksi Yhdysvallat ovat erinomaisen varoittava esimerkki siitä, miten tehottomaksi ja kalliiksi se voi käydä, jos terveydenhoito yksityistetään liian pitkälle.
Pelkästään valtion menoja lisäämällä ei talouskasvua enää pystytä lisäämään, vaikka toinen ohjelman ekonomisteista kovasti muuta yrittikin väittää. Valtion velan ennustetaan kasvavan vuoteen 2015 mennessä 20% vuoden 2011 tilanteesta, jolloin silloinkin Suomella oli velkaa noin 50% BKT:sta.
Ajankohtaisen kakkosen haastattelemat asiantuntijat toivat hyvin esiin sen, että suomalaisten päättäjien eli erityisesti hallituspuolueiden olisi pitänyt tehdä paljon enemmän ja paljon aikaisemmin. Päättämättömyys antoi taloutemme vajota yhä syvemmälle suohon. Ratkaisukeinoista asiantuntijat olivat monessa asiassa eri linjoilla, mutta molemmat olivat jonkinlaisen elvyttämisen kannalla. Toinen kannatti julkisella rahalla investointien tekemistä ja toinen taas verojen kevennyksen kautta tapahtuvaa elvyttämistä.
Ehdotankin kaikkia vakavasti harkitsemaan seuraavissa vaaleissa sellaisten henkilöiden äänestämistä, jotka eivät olleet missään päättävissä asemissa vuosina 2011 - 2015. Miksi antaa sellaisten henkilöiden jatkaa vallan kahvassa, jotka selvästikään eivät ole osanneet tätä valtaa käyttää meidän hyödyksemme.
Jos ekonomistit olivatkin eri linjoilla, niin ohjelmassa olleet poliitikot (Vapaavuori Kokoomuksesta ja Sipilä Keskustasta) nyökyttelivät kovasti toistensa sanoille. Näyttääkin siltä, että porvarihallitusta jo kovasti valmistellaan. Molemmat poliitikot puhuivat yllättävän fiksusti, mutta Sipilän ajatukset tuntuivat vielä paremmilta. Vapaavuoren puheissa kuului joissakin kohdissa liikaa dogmaattinen usko yksityistämisen automaattiseen erinomaisuuteen. Vaikka esimerkiksi Yhdysvallat ovat erinomaisen varoittava esimerkki siitä, miten tehottomaksi ja kalliiksi se voi käydä, jos terveydenhoito yksityistetään liian pitkälle.
maanantai 5. elokuuta 2013
Risikon ehdotus sosiaaliturvan muuttamisesta vastikkeelliseksi
Paula Risikon ehdotus sosiaaliturvan muuttamisesta vastikkeelliseksi herättää niin suurta ihmetystä, että asiaan täytyy pureutua tarkemmin. Ehdotettu muutos tarkoittaisi sitä, että saadakseen tukia työttömän täytyisi tehdä erilaisia tehtäviä. Sitä Risikko ei kerro, mitä nämä tehtävät olisivat. Kuitenkaan ne eivät olisi sellaisia, joihin muuten palkattaisiin joku työntekijä.
Arvioidakseni ehdotuksen järkevyyttä, pyrin ensin tunnistamaan muutoksella saavutettavat hyödyt nykytilanteeseen verrattuna. Ministeri itse perustelee ehdotusta sillä, että muutos estäisi tuen saajia syrjäytymästä, koska heidän olisi pakko osallistua tavalla tai toisella yhteiskunnan toimintaan. Syrjäytyminen on aidosti todellinen vaara työttömille, joten jos ehdotus merkittävästi vähentäisi syrjäytymistä, niin hyöty olisi todellinen. Tosin syrjäytymistä pitäisi ehkäistä aika paljon, jotta saatu hyöty ylittäisi ehdotuksesta seuraavat ongelmat.
Analyysiä varten tarkastellaan muutosta kahden erilaisen työttömän näkökulmasta. Toinen esimerkkityöttämistä on motivoitunut löytämään itselleen mahdollisimman nopeasti itselleen parhaiten sopivan uuden työpaikan, jossa hän voi hyödyntää osaamistaan ja kokemustaan. Toinen työttömistä on puolestaan syrjäytymiseen taipuvainen, helposti erakoituva ja työnhakuun motivointia kaipaava.
Uudistushan tarkoitti sitä, että saadakseen työttömyystukea työttömän pitäisi suorittaa erilaisia yhteiskunnan hänelle määräämiä tehtäviä. Nämä tehtävät eivät kuitenkaan voisi olla yhteiskunnalle kovinkaan hyödyllisiä, sillä muuten niistä voitaisiin maksaa palkkaa eli joku muu voitaisiin palkata tekemään niitä. Käytännössä tällaisia yhteiskunnan kannalta vähän hyödyttäviä tehtäviä voisivat olla erilaisille työnhakukursseille osallistumista sekä elämäntaitovalmentajien kuuntelemista. Lyhyesti tehtävät voisivat olla sellaisia, joilla kuviteltaisiin parannettavan työttömän mahdollisuuksia löytää itselleen uutta työtä. Toinen tyyppi tehtävistä voisi olla käpyjen keräämistä, katujen lakaisua tai muuta niin heikosti tuottavaa työtä, että niitä tekemään ei vain ole mitään järkeä palkata ketään.
Tarkastellaan näitä tehtäviä motivoituneen henkilömme kannalta. Jos CV:n kirjoituskursseista ynnä muista sellaisista olisi hänen työnhakunsa kannalta hyötyä, hän osallistuisi niille vapaaehtoisestikin. Jos niistä taas ei juurikaan ole apua hänelle sopivan työpaikan löytymisen kannalta, tuhlaa hän niille osallistumalla aikaansa, jota hän voisi käyttää jollakin toisella, paljon tehokkaammalla tavalla hakea töitä. Sama juttu jos hänet pakotetaan käyttämään aikaansa käpyjä keräämällä tai katuja lakaisemalla, niin hänellä on vähemmän aikaa oikeasti hänelle sopivan työpaikan etsimiseen. Eli motivoituneen henkilön kannalta uudistuksesta olisi pelkkää haittaa.
Syrjäytymisvaarassa olevan henkilön näkökulmasta erilaisille CV:n kirjoituskursseille sekä käpyjen keräämispartioihin osallistuminen voisi tosiaan ehkäistä syrjäytymistä. Olisihan hänelle ainakin jotain tapahtumia, joihin osallistua ja joissa tavata muita ihmisiä. Olettaen tietysti, että henkilö ei jo olisi niin syrjäytynyt, että hän jättäytyisi niiltä pois tukien menettämisen uhallakin.
Mutta kumpaa näistä esimerkeistä valtaosa työttömistä muistuttaa enemmän? Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että valtaosa työttömistä haluaa löytää itselleen töitä. Eli uudistuksesta ei olisi heidän kannaltaan mitään hyötyä, vaan todennäköisesti pelkästään suurta haittaa. Lisäksi tällainen pakonomainen kurssittaminen ja tehtävien keksiminen aiheuttaisi yhteiskunnalle ylimääräisiä kustannuksia monelle tapaa. Kurssien järjestäminen maksaa sekä työttömien osallistuvuuden seuraaminen maksaa.
Paljon fiksumpaa olisi siirtyä kansalaispalkan suuntaan ja kannustaa ihmisiä kaikin keinoin ottamaan vastaan sellaista hyödyllistä työtä, josta edes joku on valmis jotain maksamaan.
Arvioidakseni ehdotuksen järkevyyttä, pyrin ensin tunnistamaan muutoksella saavutettavat hyödyt nykytilanteeseen verrattuna. Ministeri itse perustelee ehdotusta sillä, että muutos estäisi tuen saajia syrjäytymästä, koska heidän olisi pakko osallistua tavalla tai toisella yhteiskunnan toimintaan. Syrjäytyminen on aidosti todellinen vaara työttömille, joten jos ehdotus merkittävästi vähentäisi syrjäytymistä, niin hyöty olisi todellinen. Tosin syrjäytymistä pitäisi ehkäistä aika paljon, jotta saatu hyöty ylittäisi ehdotuksesta seuraavat ongelmat.
Analyysiä varten tarkastellaan muutosta kahden erilaisen työttömän näkökulmasta. Toinen esimerkkityöttämistä on motivoitunut löytämään itselleen mahdollisimman nopeasti itselleen parhaiten sopivan uuden työpaikan, jossa hän voi hyödyntää osaamistaan ja kokemustaan. Toinen työttömistä on puolestaan syrjäytymiseen taipuvainen, helposti erakoituva ja työnhakuun motivointia kaipaava.
Uudistushan tarkoitti sitä, että saadakseen työttömyystukea työttömän pitäisi suorittaa erilaisia yhteiskunnan hänelle määräämiä tehtäviä. Nämä tehtävät eivät kuitenkaan voisi olla yhteiskunnalle kovinkaan hyödyllisiä, sillä muuten niistä voitaisiin maksaa palkkaa eli joku muu voitaisiin palkata tekemään niitä. Käytännössä tällaisia yhteiskunnan kannalta vähän hyödyttäviä tehtäviä voisivat olla erilaisille työnhakukursseille osallistumista sekä elämäntaitovalmentajien kuuntelemista. Lyhyesti tehtävät voisivat olla sellaisia, joilla kuviteltaisiin parannettavan työttömän mahdollisuuksia löytää itselleen uutta työtä. Toinen tyyppi tehtävistä voisi olla käpyjen keräämistä, katujen lakaisua tai muuta niin heikosti tuottavaa työtä, että niitä tekemään ei vain ole mitään järkeä palkata ketään.
Tarkastellaan näitä tehtäviä motivoituneen henkilömme kannalta. Jos CV:n kirjoituskursseista ynnä muista sellaisista olisi hänen työnhakunsa kannalta hyötyä, hän osallistuisi niille vapaaehtoisestikin. Jos niistä taas ei juurikaan ole apua hänelle sopivan työpaikan löytymisen kannalta, tuhlaa hän niille osallistumalla aikaansa, jota hän voisi käyttää jollakin toisella, paljon tehokkaammalla tavalla hakea töitä. Sama juttu jos hänet pakotetaan käyttämään aikaansa käpyjä keräämällä tai katuja lakaisemalla, niin hänellä on vähemmän aikaa oikeasti hänelle sopivan työpaikan etsimiseen. Eli motivoituneen henkilön kannalta uudistuksesta olisi pelkkää haittaa.
Syrjäytymisvaarassa olevan henkilön näkökulmasta erilaisille CV:n kirjoituskursseille sekä käpyjen keräämispartioihin osallistuminen voisi tosiaan ehkäistä syrjäytymistä. Olisihan hänelle ainakin jotain tapahtumia, joihin osallistua ja joissa tavata muita ihmisiä. Olettaen tietysti, että henkilö ei jo olisi niin syrjäytynyt, että hän jättäytyisi niiltä pois tukien menettämisen uhallakin.
Mutta kumpaa näistä esimerkeistä valtaosa työttömistä muistuttaa enemmän? Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että valtaosa työttömistä haluaa löytää itselleen töitä. Eli uudistuksesta ei olisi heidän kannaltaan mitään hyötyä, vaan todennäköisesti pelkästään suurta haittaa. Lisäksi tällainen pakonomainen kurssittaminen ja tehtävien keksiminen aiheuttaisi yhteiskunnalle ylimääräisiä kustannuksia monelle tapaa. Kurssien järjestäminen maksaa sekä työttömien osallistuvuuden seuraaminen maksaa.
Paljon fiksumpaa olisi siirtyä kansalaispalkan suuntaan ja kannustaa ihmisiä kaikin keinoin ottamaan vastaan sellaista hyödyllistä työtä, josta edes joku on valmis jotain maksamaan.
lauantai 19. tammikuuta 2013
Työurien pidentäminen alkupäästä
Nyt on jo saatu dataa tukemaan sitä, mikä oli odotettavissakin opintoaikojen rajausten vaikutuksesta opiskelijoiden valmistumisnopeuteen. Opintoaikojen rajaus ei ole vaikuttanut mitenkään opiskelijoiden valmistumisaikoihin. Tämähän on täysin luonnollista, koska opintoaikojen rajaus on itseasiassa ollut pelkästään silmänlumetta. Ja hyvä niin. Sen takia silmänlumetta, että käytännössä jokainen yliopistotasoinen opiskelija on saanut opinnoilleen lisäaikaa tarvittaessa. Mikä onkin ehdottoman järkevää. Olisi valtavaa haaskausta potkaista joku juuri lopputyötään aloitteleva opiskelija ulos yliopistosta vain siksi, että hänellä tuli tietty määrä vuosia opintojen aloituksesta täyteen.
Opintoaikojen näennäisen rajauksen ainoa todellinen vaikutus on ollut byrokratian lisääminen opinahjoissa, kun määräaikaa lähestyvät opiskelijat ovat joutuneet tekemään lisäaika-hakemuksia ja henkilökunta on joutunut näitä hakemuksia hyväksymään.
Selvyyden vuoksi korostan vielä, että minusta on hyvä, ettei opintoaikojen rajausta ole todellisuudessa toteutettu. Jos pitäisi valita, valmistuuko tietty henkilö 6 - 10 vuodessa tai ei lainkaan, niin ehdottomasti on parempi, että opiskelijan sallitaan valmistua pari vuotta ihanneaikaa myöhemmin. Kuitenkin tavoiteajassa valmistumista kannattaa tukea ja opiskelijoita tulee tukea sopivan ripeään valmistumiseen, koska yhteiskunta ja opiskelija itsekin hyötyvät keskimäärin enemmän kohtuullisen nopeasta valmistumisesta.
Hyviä lääkkeitä opiskelijoiden valmistumisaikojen ripeyttämiseen sekä työurien pidentämiseen alkupäästä olisivat mielestäni:
1. Erilaisten opintotukien pitäminen riittävän korkealla tasolla siten, että opiskelijoiden on mahdollista opiskella päätoimisesti. Tällä hetkellä opintotuki yleisesti ottaen on riittävän korkea, jotta opintoihin keskittyminen on mahdollista, mikäli hyödyntää myös halvat opiskelija-asunnot, eikä tavoittele erityisen korkeaa elintasoa opintojen aikana.
Opintoaikojen näennäisen rajauksen ainoa todellinen vaikutus on ollut byrokratian lisääminen opinahjoissa, kun määräaikaa lähestyvät opiskelijat ovat joutuneet tekemään lisäaika-hakemuksia ja henkilökunta on joutunut näitä hakemuksia hyväksymään.
Selvyyden vuoksi korostan vielä, että minusta on hyvä, ettei opintoaikojen rajausta ole todellisuudessa toteutettu. Jos pitäisi valita, valmistuuko tietty henkilö 6 - 10 vuodessa tai ei lainkaan, niin ehdottomasti on parempi, että opiskelijan sallitaan valmistua pari vuotta ihanneaikaa myöhemmin. Kuitenkin tavoiteajassa valmistumista kannattaa tukea ja opiskelijoita tulee tukea sopivan ripeään valmistumiseen, koska yhteiskunta ja opiskelija itsekin hyötyvät keskimäärin enemmän kohtuullisen nopeasta valmistumisesta.
Hyviä lääkkeitä opiskelijoiden valmistumisaikojen ripeyttämiseen sekä työurien pidentämiseen alkupäästä olisivat mielestäni:
1. Erilaisten opintotukien pitäminen riittävän korkealla tasolla siten, että opiskelijoiden on mahdollista opiskella päätoimisesti. Tällä hetkellä opintotuki yleisesti ottaen on riittävän korkea, jotta opintoihin keskittyminen on mahdollista, mikäli hyödyntää myös halvat opiskelija-asunnot, eikä tavoittele erityisen korkeaa elintasoa opintojen aikana.
2. Opintorahan myöntämisen muuttaminen niin, että se kannustaa nopeaan valmistumiseen. Opintotukea voi saada yhtä tutkintoa varten yhteensä 55 kuukaudelta. Kuitenkin tällä hetkellä mikäli valmistuu niin, ettei ole käyttänyt kaikkia noita tukikuukausia, ei opiskelija hyödy siitä mitään. Opiskelijoita voisi kannustaa valmistumaan nopeammin siten, että opiskelijalle maksettaisiin opintojen päättyessä jäljelle jääneet tukikuukaudet, joita hän ei ole ennättänyt vielä saamaan.
3. Varusmiespalveluksen lyhentäminen tai useamman vapauttaminen siitä kokonaan. Tällä hetkellä varusmiespalveluksen takia noin 80% miehistä valmistuu opinnoistaan noin vuoden myöhemmin kuin jos he eivät olisi joutuneet käymään armeijaa.
4. Opintojen kehittäminen niin, että tehokkaampi opiskelu on mahdollista. Suomalaisissa yliopistoissa pitäisi ehdottomasti ottaa käyttöön esimerkiksi Courserasta tutut videoluennot, joita opiskelijat voisivat seurata silloin, kun se heille parhaiten sopii. Tällä hetkellä opiskelijoilla saattaa mennä useamman kurssin luennot toistensa kanssa päällekkäin, jolloin kaikkia haluttuja kursseja ei voi suorittaa saman opintojakson aikana. Ja pahimmassa tapauksessa tiettyjen kurssien osalta täytyy odottaa vuosi, ennen kuin kurssin voi suorittaa uudestaan.
5. Opinto-ohjaukseen lukioissa ja ammattikouluissa sekä jo peruskoulussa pitäisi panostaa paljon enemmän. Nuoria pitäisi auttaa löytämään heitä kiinnostava ja heille sopiva ala mahdollisimman nopeasti. Nyt useilla nuorilla menee useampi vuosi siihen, että oma ala löytyy. Nuoret pitävät välivuosia ja/tai vaihtavat useampaan otteeseen opiskelupaikkaa. Opiskelupaikan vaihtamista ei missään nimessä saa estää, mutta paremmalla opastuksella ja faktojen kertomisella tulisi parantaa mahdollisuuksia, että nuori valitsee nopeamman sen hänelle parhaiten sopivan alan ja opiskelupaikan.
Tässä nyt joitakin konsteja, joilla uskoisin työurien pidentyvän alkupäästä.
lauantai 5. tammikuuta 2013
Palkkojen alentaminen
EK sekä monet muut tahot ovat esittäneet, että Suomessa kannattaisi toteuttaa laaja palkkojen alennus, jotta vientiyritystemme kilpailukyky parantuisi ja sitä kautta turvaisimme vientiteollisuuden tuottamia työpaikkoja. Minua nämä palkkojen alennuspuheissa käytetyt perustelut eivät kuitenkaan ole vakuuttaneet seuraavista syistä.
Kansantaloustieteilijät ovat tutkineet viennin sekä toisaalta kotimaisen kysynnän vaikutusta Suomen työllisyyteen. Näiden tutkimusten perusteella suomalaisista työpaikoista noin neljännes riippuu viennistä, reilut 10 prosenttia tulee ns. pääoman muodostuksesta, vajaa kolmannes julkisesta kulutuksesta ja loput noin 35 prosenttia yksityisestä kulutuksesta. Kotimaisen, yksityisen kulutuksen merkitys työpaikkojen muodostukselle on siis kaikkein suurin. Asiaan voi perehtyä tarkemmin esimerkiksi täältä.
Mikäli palkkoja alennetaan, vientiteollisuutemme kilpailukyky tosiaan hiukan paranisi. Kuitenkaan esimerkiksi 5% palkkojen alennus ei nostaisi samassa suhteessa viennin määrää, koska itseasiassa palkkojen osuus vientiteollisuutemme kilpailukyvystä on varsin pieni. Eivät esimerkiksi Nokian kännykät menesty tai ole menestymättä sen takia, kuinka paljon suomalaisille insinööreille maksetaan palkkaa. Paljon ratkaisevampaa on se, kuinka hyviä Nokian kännykät ovat verrattuna Applen tai Samsungin puhelimiin. Mutta palkkojen alennus kuitenkin parantaisi jossain määrin vientiteollisuutemme asemaa ja siten lisäisi vientiteollisuutemme mahdollisuuksia tarjota työpaikkoja suomalaisille.
Kuitenkin koska yksityisen, kotimaisen kulutuksen merkitys työpaikkojen määrälle on huomattavasti merkittävämpi kuin vientiteollisuuden, tulee palkkojen alennuksen vaikutusta tarkastella erityisesti kotimaisen yksityisen kulutuksen näkökulmasta. Jos palkkoja alennetaan, vähentää se heti suoraan yksityistä kulutusta. Jos ihmiset saavat 5% vähemmän palkkaa, vähentävät he samalla myös kulutustaan. Jolloin myös yksityisen kulutuksen varassa olevat työpaikat vähenevät. Eli palkkojen alennuksen vaikutus kokonaistyöllisyyteen olisi selvästi negatiivinen.
Kansantaloustieteilijät ovat tutkineet viennin sekä toisaalta kotimaisen kysynnän vaikutusta Suomen työllisyyteen. Näiden tutkimusten perusteella suomalaisista työpaikoista noin neljännes riippuu viennistä, reilut 10 prosenttia tulee ns. pääoman muodostuksesta, vajaa kolmannes julkisesta kulutuksesta ja loput noin 35 prosenttia yksityisestä kulutuksesta. Kotimaisen, yksityisen kulutuksen merkitys työpaikkojen muodostukselle on siis kaikkein suurin. Asiaan voi perehtyä tarkemmin esimerkiksi täältä.
Mikäli palkkoja alennetaan, vientiteollisuutemme kilpailukyky tosiaan hiukan paranisi. Kuitenkaan esimerkiksi 5% palkkojen alennus ei nostaisi samassa suhteessa viennin määrää, koska itseasiassa palkkojen osuus vientiteollisuutemme kilpailukyvystä on varsin pieni. Eivät esimerkiksi Nokian kännykät menesty tai ole menestymättä sen takia, kuinka paljon suomalaisille insinööreille maksetaan palkkaa. Paljon ratkaisevampaa on se, kuinka hyviä Nokian kännykät ovat verrattuna Applen tai Samsungin puhelimiin. Mutta palkkojen alennus kuitenkin parantaisi jossain määrin vientiteollisuutemme asemaa ja siten lisäisi vientiteollisuutemme mahdollisuuksia tarjota työpaikkoja suomalaisille.
Kuitenkin koska yksityisen, kotimaisen kulutuksen merkitys työpaikkojen määrälle on huomattavasti merkittävämpi kuin vientiteollisuuden, tulee palkkojen alennuksen vaikutusta tarkastella erityisesti kotimaisen yksityisen kulutuksen näkökulmasta. Jos palkkoja alennetaan, vähentää se heti suoraan yksityistä kulutusta. Jos ihmiset saavat 5% vähemmän palkkaa, vähentävät he samalla myös kulutustaan. Jolloin myös yksityisen kulutuksen varassa olevat työpaikat vähenevät. Eli palkkojen alennuksen vaikutus kokonaistyöllisyyteen olisi selvästi negatiivinen.
torstai 27. joulukuuta 2012
Irtisanomisten tasaamista
Maailma ei päättynyt vuonna 2012, mutta silti vuosi jäänee historiaan ainakin Suomessa tuskallisten irtisanomisten ja YT-neuvotteluiden vuotena. Vuosi 2011 ei sekään kohdellut työpaikkoja hellällä kädellä, mutta vuosi 2012 on ollut paljon pahempi. Isoja irtisanomisia ovat tehneet mm. Nokia, Metso, UPM, Tieto, Puolustusvoimat ja erilaiset mediatalot. Isojen massairtisanomisten lisäksi monet pienemmät yritykset ovat antaneet potkuja työntekijöilleen. Kaikenkaikkiaan potkut on vuonna 2012 Suomessa saanut reippaasti yli 10 000 ihmistä, minkä lisäksi vielä suurempi joukko on ollut lomautettuna.
Irtisanomiset ja lomautukset saavat ihmiset useimmiten miettimään huomattavasti aikaisempaa tarkemmin rahojensa käyttöä. Ja kun saman vuoden aikana riittävän moni suomalainen joutuu vähentämään kulutustaan, vähentää se kotimaista kysyntää ja siten vauhdittaa entisestään talouden alamäkeä. Ja tästä taas seuraa lisää irtisanomisia ja lomautuksia, kun yritykset joutuvat sopeuttamaan toimintaansa madaltuneeseen kysyntään. Ja irtisanottujen on hankalampi saada töitä aikana, jolloin monet yritykset käyvät YT-neuvotteluja. Tämän noidankehän seurauksena yhteiskunnalle aiheutuva shokki vain pahenee.
Monen taloustieteilijän mielestä julkisen sektorin tulisi tasata talouden syklejä. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yksityisen sektorin kysynnän laskiessa valtio lisää investointejaan esimerkiksi teitä ja junaratoja rakentamalla. Tai talouden uhatessa ylikuumentua korotetaan veroja sekä säästetään julkisissa menoissa ja yritetään näin hillitä talouden kierrosten karkaamista käsistä. Irtisanomisten osalta olisi toivottavaa, että valtio voisi jotenkin jakaa irtisanomisia pidemmälle ajalle niin, ettei yhtenä vuonna annettaisi murskaavan paljon potkuja.
Kuitenkin yritysten kannalta on ymmärrettävää, että potkuja annetaan samaan aikaan muiden yritysten kanssa. Ensinnäkin taloudessa menee yleisesti huonosti, jolloin lähes alalla kuin alalla on yksittäisen yrityksen näkökulmasta ymmärrettävää karsia menoja. Lisäksi kun tietty yritys antaa potkuja samaan aikaan monen muun yrityksen kanssa, ei tämä poispotkiva yritys saa potkujen antamisesta niin huonoa mainetta ja negatiivista julkisuutta, kuin jos se tekisi yhtä isot irtisanomiset silloin, kun irtosanomiset ovat harvinaisempia. Irtisanomiset on paljon helpompi perustella yrityksen sidosryhmille, kun ne tehdään sellaiseen aikaan, kun monet muutkin yritykset irtisanovat. Uskon, että tämän takia vuonna 2012 on tehty myös sellaisia irtisanomisia, jotka olisivat voineet odottaa vuoteen 2013 saakka tai myöhempäänkin. Yhteiskunnan kannalta tämä joukkoirtisanomisten osuminen tietylle vuodelle on kuitenkin erittäin hankalaa.
Valtio voisikin yrittää kannustaa yrityksiä hajauttamaan irtisanomisiaan pidemmälle ajalle. Yksi keino tähän voisi olla, että irtisanovat yritykset saisivat hyvityksen jokaisesta irtisanotusta, joka saa uuden, vastaavantasoisen työpaikan esimerkiksi 4 kk sisällä irtisanomisista. Esimerkiksi jos Yritys X aikoo irtisanoa 50 ihmistä lähivuosina, niin tällainen kannuste voisi saada yritykset pitämään nämä 50 henkeä itsellään töissä vielä hiukan pidempään, kunnes muualla taloudessa menee paremmin ja näiden 50 hengen mahdollisuudet saada nopeasti töitä jostain toisesta yrityksestä paranevat. Tällainen kannuste myös kannustaisi yrityksiä pitämään paremmin huolta työntekijöidensä osaamisesta ja markkina-arvosta.
Irtisanomiset ja lomautukset saavat ihmiset useimmiten miettimään huomattavasti aikaisempaa tarkemmin rahojensa käyttöä. Ja kun saman vuoden aikana riittävän moni suomalainen joutuu vähentämään kulutustaan, vähentää se kotimaista kysyntää ja siten vauhdittaa entisestään talouden alamäkeä. Ja tästä taas seuraa lisää irtisanomisia ja lomautuksia, kun yritykset joutuvat sopeuttamaan toimintaansa madaltuneeseen kysyntään. Ja irtisanottujen on hankalampi saada töitä aikana, jolloin monet yritykset käyvät YT-neuvotteluja. Tämän noidankehän seurauksena yhteiskunnalle aiheutuva shokki vain pahenee.
Monen taloustieteilijän mielestä julkisen sektorin tulisi tasata talouden syklejä. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yksityisen sektorin kysynnän laskiessa valtio lisää investointejaan esimerkiksi teitä ja junaratoja rakentamalla. Tai talouden uhatessa ylikuumentua korotetaan veroja sekä säästetään julkisissa menoissa ja yritetään näin hillitä talouden kierrosten karkaamista käsistä. Irtisanomisten osalta olisi toivottavaa, että valtio voisi jotenkin jakaa irtisanomisia pidemmälle ajalle niin, ettei yhtenä vuonna annettaisi murskaavan paljon potkuja.
Kuitenkin yritysten kannalta on ymmärrettävää, että potkuja annetaan samaan aikaan muiden yritysten kanssa. Ensinnäkin taloudessa menee yleisesti huonosti, jolloin lähes alalla kuin alalla on yksittäisen yrityksen näkökulmasta ymmärrettävää karsia menoja. Lisäksi kun tietty yritys antaa potkuja samaan aikaan monen muun yrityksen kanssa, ei tämä poispotkiva yritys saa potkujen antamisesta niin huonoa mainetta ja negatiivista julkisuutta, kuin jos se tekisi yhtä isot irtisanomiset silloin, kun irtosanomiset ovat harvinaisempia. Irtisanomiset on paljon helpompi perustella yrityksen sidosryhmille, kun ne tehdään sellaiseen aikaan, kun monet muutkin yritykset irtisanovat. Uskon, että tämän takia vuonna 2012 on tehty myös sellaisia irtisanomisia, jotka olisivat voineet odottaa vuoteen 2013 saakka tai myöhempäänkin. Yhteiskunnan kannalta tämä joukkoirtisanomisten osuminen tietylle vuodelle on kuitenkin erittäin hankalaa.
Valtio voisikin yrittää kannustaa yrityksiä hajauttamaan irtisanomisiaan pidemmälle ajalle. Yksi keino tähän voisi olla, että irtisanovat yritykset saisivat hyvityksen jokaisesta irtisanotusta, joka saa uuden, vastaavantasoisen työpaikan esimerkiksi 4 kk sisällä irtisanomisista. Esimerkiksi jos Yritys X aikoo irtisanoa 50 ihmistä lähivuosina, niin tällainen kannuste voisi saada yritykset pitämään nämä 50 henkeä itsellään töissä vielä hiukan pidempään, kunnes muualla taloudessa menee paremmin ja näiden 50 hengen mahdollisuudet saada nopeasti töitä jostain toisesta yrityksestä paranevat. Tällainen kannuste myös kannustaisi yrityksiä pitämään paremmin huolta työntekijöidensä osaamisesta ja markkina-arvosta.
tiistai 18. joulukuuta 2012
Telakkateollisuus ja valtioiden tuet
Turun telakan omistava STX-yhtiö on saanut ison laivatilauksen ja nyt se pohtii, valmistaako se risteilijän Suomessa vai Ranskassa sijaitsevilla telakoillaan. STX on esittänyt Suomen valtiolle rakennustyön rahoittamista ehtona sille, että valmistus tapahtuu Suomessa sijaitsevalla telakalla. STX vaatii Suomen valtiolta 50 miljoonan euron lisälainaa ilmeisestikin melko pienellä korolla, jotta valmistustyö tapahtuisi Suomessa.
Televisiossakin aiheesta esiintynyt vuorineuvos Martin Saarikangas kannattaa lisälainan myöntämistä, vaikka se onkin periaatteessa vastoin Finnveran sääntöjä. Kuitenkin esimerkiksi ranskalaiset eivät kuulemma epäröi tukea omaa telakkateollisuuttaan. Hän perustelee tätä lisälainan myöntämistä sillä, että valmistustyö tuo meille maksetut lainarahat reippaasti takaisin verotuloina, korkoina ja ihmisten työllistymisellä. Ja tämähän kuulostaa ihan järkevältä. Miksemme me tukisi Suomessa telakkateollisuutta, jos kerta niin tekevät muutkin EU-maat ja tässä tapauksessa erityisesti samasta tilauksesta kilpaileva Ranska.
Jos kyseessä olisikin vain yksinkertainen valinta sen välillä, kannattaako Suomen tässä yhdessä tapauksessa antaa halpaa lisälainaa korealaiselle telakkayhtiölle vai ei, niin itsekin olisikin Saarikankaan kanssa enemmän samaa mieltä. Tosin se, että yhtiö ei kuulemma saa rahaa vapailta markkinoilta, vihjailee siihen suuntaan, että lainan takaisinmaksu ei olisikaan ihan riskitöntä. Asiaa voi kuitenkin tarkastella laajemminkin valtioiden markkinoita vääristävien yritystukien näkökulmasta. Tai asiaa voi myös tarkastella hyödyntäen ns. tragedy of the commons eli yhteismaan tragedian tuomien opetusten valossa.
Yksittäisen laivanrakennuksista kilpailevan maan kannattaa tukea omaa telakkateollisuuttaan, jos niin tekevät muutkin kilpailevat maat. Kaikkien maiden kannalta olisi kuitenkin kokonaisuutena paljon parempi, mikäli yksikään maista ei tukisi telakkateollisuuttaan. Ja niin kauan kuin jokin maa antaa tukea telakkateollisuudelleen, pakottaa se muutkin antamaan tukia, jolloin ikävä noidankehä vain jatkaa pyörimistään.
Suomen kannattaisikin miettiä laajemmin, mitä seuraamuksia sillä on pidemmällä tähtäimellä, mikäli se nyt taipuu korealaisen yhtiön kiristykseen. Jos me maksamme tällä kertaa STX:lle siitä armeliaisuudesta, että yhtiö tekee täällä bisnestä, niin kuinka kauan me joudumme samaa jatkamaan? Todennäköisesti tismalleen sama kiristys olisi edessä taas seuraavan loistoristeilijän valmistusta suunniteltaessa.
Meidän kannattaisi kerrankin hyödyntää EU:ta. Suomen pitäisi jutella Ranskan valtiolle ja muistuttaa näitä siitä, että kilpailua vääristävät yritystuet ovat EU:ssa kiellettyjä. Lisäksi meidän kannattaisi yrittää korostaa Ranskalle, että on myös sen etu, jos sekään ei joudu turhaan rahoittamaan voittoa tuottavaa korealaista yritystä. Jos me saisimme Ranskan vakuuttumaan siitä, että Suomi ei aio antaa tukea STX:lle, niin ehkä Ranskakin silloin suostuisi siihen, että hekään eivät anna tukea. Näin STX joutuisi valitsemaan pidemmän päälle kestävämmin perustein, missä tämä kyseinen laiva rakennetaan.
Jyrki Katainen on mielestäni aivan oikein ja järkevillä perusteilla aiemmin vastustanut telakkatuen maksamista. Kataisen mukaan yritysten heikkouksia ei pidä tukea veronmaksajien rahoilla. Mutta meidän ei pidä olla tässä asiassa yksinäisiä partiopoikia, vaan saada myös muut EU-maat mukaan samaan rintamaan sanomaan ei telakkatuille.
Samasta aiheesta järkevästi ovat kirjoittaneet ainakin seuraavat tahot:
Televisiossakin aiheesta esiintynyt vuorineuvos Martin Saarikangas kannattaa lisälainan myöntämistä, vaikka se onkin periaatteessa vastoin Finnveran sääntöjä. Kuitenkin esimerkiksi ranskalaiset eivät kuulemma epäröi tukea omaa telakkateollisuuttaan. Hän perustelee tätä lisälainan myöntämistä sillä, että valmistustyö tuo meille maksetut lainarahat reippaasti takaisin verotuloina, korkoina ja ihmisten työllistymisellä. Ja tämähän kuulostaa ihan järkevältä. Miksemme me tukisi Suomessa telakkateollisuutta, jos kerta niin tekevät muutkin EU-maat ja tässä tapauksessa erityisesti samasta tilauksesta kilpaileva Ranska.
Jos kyseessä olisikin vain yksinkertainen valinta sen välillä, kannattaako Suomen tässä yhdessä tapauksessa antaa halpaa lisälainaa korealaiselle telakkayhtiölle vai ei, niin itsekin olisikin Saarikankaan kanssa enemmän samaa mieltä. Tosin se, että yhtiö ei kuulemma saa rahaa vapailta markkinoilta, vihjailee siihen suuntaan, että lainan takaisinmaksu ei olisikaan ihan riskitöntä. Asiaa voi kuitenkin tarkastella laajemminkin valtioiden markkinoita vääristävien yritystukien näkökulmasta. Tai asiaa voi myös tarkastella hyödyntäen ns. tragedy of the commons eli yhteismaan tragedian tuomien opetusten valossa.
Yksittäisen laivanrakennuksista kilpailevan maan kannattaa tukea omaa telakkateollisuuttaan, jos niin tekevät muutkin kilpailevat maat. Kaikkien maiden kannalta olisi kuitenkin kokonaisuutena paljon parempi, mikäli yksikään maista ei tukisi telakkateollisuuttaan. Ja niin kauan kuin jokin maa antaa tukea telakkateollisuudelleen, pakottaa se muutkin antamaan tukia, jolloin ikävä noidankehä vain jatkaa pyörimistään.
Suomen kannattaisikin miettiä laajemmin, mitä seuraamuksia sillä on pidemmällä tähtäimellä, mikäli se nyt taipuu korealaisen yhtiön kiristykseen. Jos me maksamme tällä kertaa STX:lle siitä armeliaisuudesta, että yhtiö tekee täällä bisnestä, niin kuinka kauan me joudumme samaa jatkamaan? Todennäköisesti tismalleen sama kiristys olisi edessä taas seuraavan loistoristeilijän valmistusta suunniteltaessa.
Meidän kannattaisi kerrankin hyödyntää EU:ta. Suomen pitäisi jutella Ranskan valtiolle ja muistuttaa näitä siitä, että kilpailua vääristävät yritystuet ovat EU:ssa kiellettyjä. Lisäksi meidän kannattaisi yrittää korostaa Ranskalle, että on myös sen etu, jos sekään ei joudu turhaan rahoittamaan voittoa tuottavaa korealaista yritystä. Jos me saisimme Ranskan vakuuttumaan siitä, että Suomi ei aio antaa tukea STX:lle, niin ehkä Ranskakin silloin suostuisi siihen, että hekään eivät anna tukea. Näin STX joutuisi valitsemaan pidemmän päälle kestävämmin perustein, missä tämä kyseinen laiva rakennetaan.
Jyrki Katainen on mielestäni aivan oikein ja järkevillä perusteilla aiemmin vastustanut telakkatuen maksamista. Kataisen mukaan yritysten heikkouksia ei pidä tukea veronmaksajien rahoilla. Mutta meidän ei pidä olla tässä asiassa yksinäisiä partiopoikia, vaan saada myös muut EU-maat mukaan samaan rintamaan sanomaan ei telakkatuille.
Samasta aiheesta järkevästi ovat kirjoittaneet ainakin seuraavat tahot:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)