Kymmenen vuotta tämän blogin aloittamisesta

Julkaisin ensimmäisen kirjoituksen tässä Politiikkaa järjellä -blogissa heinäkuussa 2012 eli nyt on tullut kymmenen vuotta täyteen. Ensimmäinen kirjoitus oli aiheeltaan Mitäs mieltä päättäjämme ovatkaan eurokriisin hoidosta. Tuossa kirjoituksessa kallistuin niiden poliitikkojen kannalle, jotka vastustivat yhteisvastuun lisäämistä euromaiden kesken.

Kymmenen vuotta vanhoja blogeja ei kauhean montaa ole, joten olen päässyt tässä mielessä kokeneiden konkareiden joukkoon. Esimerkiksi suosittu ja suositeltava blogi Omavaraisuushaaste on ollut toiminnassa "vasta" reilut kuusi vuotta. Toisaalta suomalaisten poliittisten blogien ehdoton ykkönen Soininvaara.fi on ollut toiminnassa vuodesta 2007 saakka. Ja jo sitä ennen Osmo kirjoitti blogia toisessa muodossa. Halla-Aho puolestaan kirjoitti kuuluisaa Scripta-blogiaan vuodesta 2003 vuoteen 2019 saakka eli reilut 15 vuotta.

Tarkistin, minkälaisista aiheista olen vuosien varrella kirjoittanut. Eniten olen käsitellyt talousasioita ja sitä, miten Suomen talouskasvua saataisiin parhaiten tuettua. Olen useassa kirjoituksessa korostanut tuotekehityksen, koulutuksen ja yleensäkin osaamiseen liittyvien investointien tärkeyttä talouskasvun tukemisessa. Sen sijaan olen lytännyt erilaisia ehdotuksia palkkojen alentamisesta tai työttömien pakottamisesta ottamaan vastaan mitä tahansa työtä. Olen myös kantanut huolta osaavan työvoiman saamisesta ja kannustanut suomalaista yhteiskuntaa houkuttelemaan voimakkaammin työntekijöitä muista maista.

Olen myös innolla seurannut erilaisia vaaleja, tutustunut vaaliohjelmiin ja kokeillut lukuisia vaalikoneita. Eri puolueiden vaaliohjelmia olen pyrkinyt analysoimaan mahdollisimman puolueettomasti pyrkien löytämään jotain hyvää kaikista ohjelmista. Aina se ei tosin ole onnistunut. Kun juuri kävin läpi näitä vanhoja analyysejä, huomasin todella monen eri puolueen kannattaneen vuosien varrella työttömyystukien muuttamista kohti perustuloa. Sen takia onkin iso sääli, että vuonna 2017 alkaneen perustulokokeilun jälkeen asian suhteen ei ole tapahtunut yhtään mitään. Itse olen perustuloa käsitellyt positiiviseen sävyyn useissa eri kirjoituksissa.

Ukrainan kriisin ja Venäjän aloittaman hyökkäyssodan seurauksena olen kirjoittanut paljon turvallisuuspolitiikasta. Vielä tammikuussa 2022 kallistuin Nato-jäsenyyden osalta sille kannalle, että olisi fiksuinta pysytellä Naton ulkopuolella. Mutta Venäjän aloitettua suurhyökkäyksensä, muutin nopeasti kantani voimakkaasti Nato-jäsenyyden puolelle. Energiariippuvuutta Venäjästä pitäisi vähentää paljon nykyisiä toimia nopeammin, vaikka siitä sitten aiheutuisikin lisäkustannuksia energian käyttäjille. Samoin Ukrainaa pitäisi tukea voimakkaammin. 

Työttömyydestä, terveydestä ja maahanmuutosta olen kaikista kirjoittanut suunnilleen yhtä useasti. Ja nyt olen päässyt ihan omakohtaisesti kokemaan työttömyyden. Yli puolet terveyteen liittyvistä kirjoituksistani käsittelevät koronaa. Sen suhteen suosittelin rokotteiden ottamista, mutta muuten pidin rajoituksia turhina. Pakolaisista ja laittomasta maahanmuutosta olen yleisesti ottaen ollut sitä mieltä, että se ei ole niin merkittävä ongelma, kuin mitä perussuomalaiset ajattelevat. Toisaalta ei sen ongelmilta pidä ummistaa silmiäänkään.

Blogin koko kymmenvuotisen elinkaaren ajalta kaikkein suosituimmat kirjoitukset ovat olleet: 

1. 10 älykkäintä suomalaista poliitikkoa
2. Alustatalouden ahertajat, miten heidän asemaansa tulisi suhtautua
3. Kirja-arvostelussa Hyvän historia

Nämä ovat kuitenkin kaikki melko tuoreita kirjoituksia. Historian havinasta tahdon nostaa vielä tämän kirjoituksen, josta olen ylpeä: Suomi heittämässä pyyhkeen kehään talouskasvun tavoittelussa

Tuontitullit venäläiselle öljylle

EU ja Suomi sen osana ovat jo käytännössä sodassa Venäjän kanssa. Me tuemme Ukrainaa, olemme asettaneet talouspakotteita Venäjälle ja taloutemme kärsii sodan vaikutuksesta. Nyt pitäisi myös poliitikkojemme tajuta, että tämä sota tulee voittaa ja mahdollisimman nopeasti. Eikä se onnistu nykymenolla. Jos jatkamme vain samaan malliin, sota tulee venymään pahimmillaan jopa vuosiksi. Ja se olisi meidän taloudellemme todella tuhoisaa. Puhumattakaan kaikista viattomista lapsista, jotka tulevat kuolemaan pommituksissa Ukrainassa.

Sodan voittamiseen on kaksi selvää keinoa:

1. Meidän tulee antaa Ukrainalle paljon enemmän tehokkaita aseita. 
2. Venäjän talouteen pitää iskeä niin että se oikeasti tuntuu.

Venäjän sotakassa on itseasiassa vain vahvistunut länsimaiden asettamista pakotteista huolimatta. Öljyn ja kaasun hintojen noustua, Venäjä saa jopa aiempaa enemmän rahaa niiden myynnistä. Tähän pitäisi nyt puuttua paljon voimakkaammin. Ja lukuisten taloustieteilijöiden mielestä tehokkain keino olisi asettaa todella tuntuvat tuontitullit venäläiselle öljylle ja kaasulle. Venäjän öljystä perittävä tuontitulli lankeaisi Venäjän itsensä maksettavaksi ja pienentäisi sen saamia öljytuloja. Mitä useampi kansainvälinen ostaja liittyisi perimään tuontitullia Venäjältä tuotavasta öljystä, sitä tehokkaammin se iskisi Venäjän sotakassaan.

Taloustieteilijöiden on ollut hyvin hankala ymmärtää, miksi poliitikot eivät ole tätä tehokasta keinoa jo ottaneet käyttöön. Esimerkiksi Elinkeinoelämän valtuuskuunnan (EVA) ekonomisti Sanna Kurronen on puhunut paljon tuontitullien eduista. Öljylle asetettava tuontitulli nimittäin pakottaisi Venäjän myymään öljyään halvemmalla kuin kilpailevat maat, jos se haluaa saada öljyään myydyksi. Havainnollistetaan tätä yksinkertaisella esimerkillä.

Oletetaan yksinkertaisuuden vuoksi, että öljyn markkinahinta olisi 100 dollaria per barreli. Ja venäläiselle öljylle asetettaisiin kautta maailman 50% tuontitulli. Eli kun Venäjä myisi yhden barrelin öljyä, vastaanottava maa perisi siitä 50 dollaria tullimaksuja. Eli ostajan pitäisi pulittaa omasta pussistaan 150 dollaria per barreli. Tällöin tietenkään kukaan ei ostaisi venäläistä öljyä, koska esimerkiksi Saudi-Arabista tuotua öljyä saisi 50 dollaria halvemmalla eli hintaan 100 dollaria per barreli. Tämän takia Venäjän pitäisi tiputtaa öljystään pyytämäänsä hintaa niin, että se saisi yhdestä barrelista vain noin 66 dollaria. Koska tällöin tuontitullin kanssa venäläinen öljy maksaisi ostajalle saman kuin saudi-arabialainen öljy.  

Pekka Toveri ja Venäjän uhka Suomelle

Vähän aikaa sitten kehuin Martti J. Karin puheita Venäjään liittyen. Toinen viime aikoina paljon esillä ollut Venäjän turvallisuusuhan asiantuntija on Pekka Toveri. Toveri on kenraalimajuri evp, joka toimi puolustusvoimien pääesikunnan tiedustelupäällikkönä vuosina 2019–2020. Hän piti toukokuun lopussa puheen Venäjän uhasta. Tässä siitä tärkeimmät pääkohdat.

Nato on Venäjälle poliittinen uhka, mutta Nato ei todellisuudessa aiheuta sotilaallista uhkaa Venäjälle. Venäjän harjoittama Natolla pelottelu on pelkkää propagandaa tavallisten venäläisten suuntaan.

Venäjän puolustus nojaa erityisesti pitkän kantaman ohjuksiin, joilla voidaan iskeä satojen tai jopa tuhansien kilometrien päähän. Kuitenkin Ukrainan sota on osoittanut, että ainakaan perinteisillä taistelukärjillä varustettujen ohjusten osalta nämä eivät ole olleet mullistavan tehokkaita. Niillä on toki saatu kammottavaa tuhoa aikaan siviilikohteisiin, mutta varsinaisen sodankäynnin osalta Venäjä ei ole saavuttanut merkittäviä voittoja ohjuksilla, vaikka onkin tuhlannut niistä jo suurimman osan.

Venäjä onkin tarkoituksella tuhonnut siviilikohteita Ukrainassa. Erityisesti pommitukset on kohdistettu sairaaloihin ja terveyskeskuksiin. 

Toverin mukaan Venäjä tulee pysymään vakavana uhkana länsimaille pitkään senkin jälkeen, kun Putin poistuu vallasta. Putinin johdolla Venäjä on käynyt hybridisotaa länsimaita vastaan jo yli kymmenen vuotta. Myös Suomea kohtaan on hyökätty esimerkiksi häiritsemällä tietojärjestelmien toimintaa, painostamalla poliittisia päättäjiä sekä uhkaamalla pakolaisvirroilla. 

Venäjällä menee vähintään kolme vuotta siihen, että se saa rakennettua takaisin Ukrainan sodassa kuluneet taisteluajoneuvot ja sotavoimat. Kuitenkin on tärkeää pitää mielessä, että Venäjä varustautuu uudelleen Ukrainan sodan jälkeen eli sen uhka pysyy vähintäänkin samalla tasolla Ukrainan sodan jälkeenkin. Nato on kuitenkin sotilaallisesti aivan ylivoimainen Venäjään verrattuna. Sen takia Suomelle olisi erittäin tärkeää päästä Naton jäseneksi, sillä se tarjoaisi erinomaisen suojan Venäjän sotilaallista iskua vastaan.

Ukrainan sota tulee kestämään vähintään useita kuukausia ja pahimmassa tapauksessa vuosia. Venäläiset sotavoimat täytyy ajaa voimalla ulos Ukrainasta, sillä neuvottelemalla se ei tule onnistumaan.

Pekka Toverin mukaan länsimaiden pitäisi ehdottomasti asettaa Venäjälle entistä kovempia talouspakotteita sekä antaa Ukrainan armeijalle raskaampia aseita. Tällaiset toimet auttaisivat nopeuttamaan sodan loppumista sekä vähentämään todennäköisyyttä sille, että Venäjä aloittaa pian uudestaan samankaltaisen hyökkäyksen. Ukraina puolustaa nyt Suomea muiden länsimaiden ohella eli sen takia sille pitäisi antaa kaikki mahdollinen apu.    

Martti J. Karia kuuntelee mielellään Ukrainan sotaan liittyen

Venäjän aloitettua helmikuussa täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaan, olen useassa eri lähteessä törmännyt tiedustelueversti evp, filosofian tohtori Martti J. Karin puheisiin Venäjästä. Häntä kuuntelee mielellään, sillä kaveri tuntuu selvästi tuntevan hyvin venäläisten sielunmaisemaa. Eikä Martti kaihda sanoa erittäin suoraan, mitä hän ajattelee. 

Martti J. Karin luentoja löytää Youtubesta, hän vierailee erilaisissa podcasteissa puhumassa ja esimerkiksi Ilta-Sanomat käyttää häntä useiden artikkeleiden asiantuntijana. Tuoreimpana tapauksena hän oli Ruben Stillerin podcastin vieraana 3.6 kertomassa näkemyksiään sodan tulevaisuudesta. Juttu löytyy Yle Areenasta ja suosittelen kuuntelemaan. Jakson nimi on "Jääkiekon kansallinen merkitys".

Tiivistettynä sota tulee jatkumaan vielä vähintään useita kuukausia. Vaikka taisteluissa tulisikin hetkellisiä taukoja, eivät ne tule kestämään kuin sen aikaa, että molemmat osapuolet saavat kerättyä uutta puhtia. Martti J. Karin arvion mukaan sota voi loppua todella vain jompaan kumpaan vaihtoehtoon. Siihen, että Ukraina voittaa Venäjän ja saa ajettua sen joukot takaisin niiden rajojen taakse, jotka vallitsivat 24.2.2022. Tai sitten Venäjällä kyllästytään Putinin valtaan ja siellä tehdään vallankaappaus. Valitettavasti kumpaakin näistä voidaan joutua odottamaan todella pitkään.

Oma mielipiteeni tähän liittyen on, että juurikin tästä syystä länsimaiden kannattaisi panostaa paljon, paljon enemmän Ukrainan auttamiseen. Koko kamaluus saataisiin nopeammin loppumaan, jos Ukrainalle annettaisiin todella merkittävä määrä raskasta sotakalustoa ja samalla pakotteita Venäjää kohtaan kovennettaisiin selvästi. Muuten joudumme kestämään tätä kammottavaa tilannetta vielä useita kuukausia.

Pitäisikö rajusti kohonneita polttoainehintoja jotenkin kompensoida autoilijoille?

Liikennepolttoaineiden hinnat ovat kohonneet rajusti vuodesta 2021 lähtien. Bensiinin hinta on jo reippaasti yli 2 € per litra. Alla oleva kuvaaja näyttää dieselin ja bensiinin hinnat euroina per litra. 

Kallis liikennepolttoaine on myrkkyä taloudelle ja sattuu erityisesti niihin kuluttajiin sekä yrityksiin, jotka ajavat paljon. Tämän takia useat tahot ovat vaatineet, että hallitus alentaisi liikennepolttoaineiden hintoja tai kompensoisi jotenkin korkeita hintoja. Esimerkiksi vuonna 2021 kirjattu kansalaisaloite polttoaineveron alentamisesta  keräsi yli 100 000 kannatusilmoitusta. Tuo kansalaisaloite vaatii polttoaineiden valmisteveron laskemista vuoden 2021 tasosta 50 prosentilla. Pitäisikö siis päättäjien kuunnella kansan ääntä ja laskea polttoaineveroa tai muuten tukea liikennepolttoaineiden ostamista?

Kuten kirjoitin jo aiemmin, ainoa tehokas tapa vähentää Venäjän sotatoimien rahoitusta on vähentää fossiilisten polttoaineiden kulutusta. Sillä mitä enemmän käytämme öljyä, sitä korkeampana öljyn maailmanmarkkinahinta pysyy ja sitä enemmän rahaa virtaa Venäjän sotakassaan. Sillä ei ole niinkään väliä, mistä maasta meillä käytettävä öljy tulee. Korkeat polttoaineen hinnat puolestaan toimivat tehokkaana kannustimena vähentää ajamista ja siten öljyn kulutusta. Eli Ukrainan sodan kannalta olisi toivottavaa, että autolla ajaminen lakkaisi länsimaissa kokonaan. Tämä tarkoittaisi suurta tuhoa taloudelliselle toimeliaisuudelle, joten niin pitkälle ei voida mennä.

Ukrainan sodan lopettamisen kannalta kaikkein pahinta olisi kuitenkin tukea autoilijoille kalliin polttoaineen ostamista. Eli jos esimerkiksi hallitus lähtisi tukemaan jokaisen bensiinilitran ostamista vaikkapa eurolla per litra. Tällöin öljyn hinta pysyisi korkeana, mutta bensiinin kulutuskaan ei laskisi. Eli en missään nimessä kannata polttoaineveron laskemista tai liikennepolttoaineiden ostamisen muutakaan tukemista.

Sen sijaan hallitus voisi tukea yleistä taloudellista toimeliaisuutta alentamalla muita veroja. Tyypillinen autoilija Suomessa ajaa kuukaudessa noin 1250 km. Ja tyypillinen suomalainen auto kuluttaa bensiiniä 6,9 litraa sadalla kilometrillä. Bensaa menee kuukaudessa siis noin 86 litraa. Eli tyypillinen suomalainen autoilija joutuu maksamaan bensiinistä 2,5 €/litra hinnalla kuukaudessa 215 euroa. 

Kaikkein järkevintä olisi laskea ansiotuloveroja niin, että keskimääräiselle palkansaajalle ansioverojen lasku toisi kuukaudessa säästöä noin 100 euroa. Tämä 100 euroa vastaa tyypillistä kuukauden bensalaskun kallistumista vuoden 2021 alun tilanteesta. Suomalaisen palkansaajan mediaaniansio oli 3 228 euroa kuukaudessa vuonna 2020. Jos ansiotuloveroa laskettaisiin keskituloisten osalta reilut 3 prosenttia nykyisestä, niin tällä tyypillinen suomalainen palkansaaja saisi 100 euron alennuksen kuukausittaisiin veroihinsa.

Tällä tavalla saataisiin pidettyä kuluttajien ostovoima samalla tasolla, millä se oli kun bensiini maksoi noin 1,2 € per litra. Mutta näin ei haitallisesti kannustettaisi ihmisiä ajamaan autolla. Eli kaikkein isoimman säästön talouteensa saisivat ne, jotka onnistuisivat vähentämään autoiluaan. Jokainen säästäisi sitä enemmän, mitä vähemmän bensiiniä ostaisi. Mutta kuitenkin jos on pakko ajaa samaan malliin kuin ennen, niin silti kuukaudessa jäisi yhtä paljon rahaa käteen kuin ennenkin, sillä ansiotuloverojen lasku kompensoisi kalliin bensan hinnan. 

Miksi Putinia ei yritetä syöstä vallasta?

Ukrainan sota näyttää yhä selvemmin valtaisalta virheeltä Venäjän kannalta. Ja mitä pidempään sota jatkuu, sitä surkeammaksi tilanne käy myös venäläisille. Niin kauan kuin Putin pysyy vallassa, tilanne tuskin muuttuu. Eli vallankaappaus olisi paras mahdollisuus venäläisille päästä ulos tästä tuhoisasta tilanteesta. Miksi siis Putinia ei yritetä syöstä vallasta?

Katsoin tästä aiheesta mielenkiintoisen Youtube-videon. Videon on tehnyt William Spaniel. Siinä esiteltiin viisi syytä sille, miksi vallankaappaus Venäjällä on edelleen erittäin epätodennäköinen.

1. Putin on kaikesta huolimatta erittäin suosittu Venäjällä. Luotettavana pidetyn Levada-keskuksen huhtikuun kyselyn perusteella Putinia kannattaa 82% venäläisistä. Putinin suosio on vain noussut helmikuussa alkaneen suurhyökkäyksen jälkeen. 
2. Vallankaappausyrityksen koordinointi on erittäin hankalaa ja vaarallista. Jos joku yrittää saada muita mukaan vallankaappausyritykseen, on aina olemassa pelko siitä, että tieto tästä päätyy Putinin korviin. Ja tällöin vallankaappaukseen halukkuutta tunnustellut tapetaan.
3. Putinin lähipiiri sekä Venäjän nykyiset vallanpitävät hyötyvät edelleen siitä, että Putin pysyy vallassa. Vallanvaihdos olisi monen nykyisen eliitin jäsenen kannalta isompi riski kuin Putinin pitäminen vallassa. Uusi johtaja ei nimittäin välttämättä pitäisi samoja tyyppejä enää eliitin ytimessä.
4. Vallankaappauksen jälkeen olisi isompi riski, että kansa vaatisi aidosti demokraattisia vaaleja. Eli suurella riskillä vallan kaapannut henkilö saattaisi päästä nauttimaan vallasta vain vähän aikaa, kunnes joku toinen puolestaan tulisi valtaan. 
5. Putin saattaa hyvinkin kaiken aikaa tehdä puhdistuksia, joissa vähänkin epäilyttävät tyypit siivotaan pois vaikutusvaltaisilta paikoilta tai jopa tapetaan. Esimerkiksi yksi mahdollinen selitys sille, miksi niin moni venäläinen kenraali on kuollut Ukrainan sodassa on se, että Putin on tarkoituksella lähettänyt epäilyttäviä kenraaleja erittäin vaarallisiin paikkoihin. Eli Putin on halunnut näiden kuolevan. 

Yhdysvaltojen hullu tapa sekoittaa uskontoa ja politiikkaa

Olin reilun viikon työreissulla Yhdysvalloissa. Tuon reissun aikana törmäsin aborttioikeutta puolustaviin mielenosoittajiin, seurasin TV:stä tuomarinvaaleihin liittyviä mainoksia sekä kuuntelin viidessä osavaltiossa oleviin puolueiden esivaaleihin liittyviä keskusteluja. Lisäksi näin kuinka yliopiston kampuksella tyrkytettiin abortteja vastustavaa propagandaa opiskelijoille. Ja suositulla rantalaiturilla oli kaksikin uskonnollista ryhmää kovaäänisten kanssa julistamassa Jeesuksen ilosanomaa. Tiivistettynä pääsin siis omakohtaisesti todistamaan, miten uskonnollisuus tunkee esiin Yhdysvalloissa.

Näin eurooppalaisena tämä tuntuu aivan pöljältä. Omiin silmiin näyttää naurettavalta, että tuomarin virkaan pyrkivät ihmiset korostavat vaalimainoksissaan sitä, miten he käyvät joka sunnuntai kirkossa. Tai no jo sekin on hullua, että oikeudelliseen asiantuntijatehtävään valitaan henkilö yleisillä vaaleilla. 

Tilastojen valossa on outoa, että pitkälti uskonnosta nousevat teemat ovat edelleen niin tärkeitä amerikkalaisille. Nykyään kuitenkin peräti 25% väestöstä ei ole minkään uskontokunnan kannattajia. Kirkkoon kuuluvien osuuden laskusta huolimatta kirkko ja valtio ovat entistä enemmänkin kietoutuneet toisiinsa. Muutama vuosi sitten tehdyn kyselytutkimuksen perusteella puolet amerikkalaisista on sitä mieltä, että presidentillä täytyy olla vahvoja uskonnollisia vakaumuksia. Samoin puolet ajattelee, että Raamatun tulisi vaikuttaa lainsäädäntöön.

Yhdysvaltojen poliittista tilannetta pahentaa se, että monet niistäkin, jotka eivät kuulu kirkkoon tai koe itseään erityisen uskonnollisiksi, monet suhtautuvat politiikkaan äärimmäisen ideologisesti. Esimerkiksi aborttioikeuteen tai aseisiin ei juurikaan suhtauduta järjellä, vaan nämä asiat tunnetaan voimakkaasti. Tuollaisessa ilmapiirissä ei valitettavasti ole tilaa keskustella järkevästi eri vaihtoehdoista. USA:n kaksipuoluejärjestelmä luonnollisesti ruokkii tämän kaltaista mustavalkoista asettelua absoluuttiseen oikeaan ja väärään. Koska lähes kaikissa poliittisissa keskusteluissa on vain kaksi puolta, ei kompromisseille tai uusille ajatuksille ole tilaa. 

Olenkin äärimmäisen iloinen siitä, että meillä Suomessa on aidosti useita varteenotettavia puolueita. Jos kaksi puoluetta lähtisi meillä uhoamaan typerän kärjekkääksi jostain tietystä aiheesta, sataisi se muiden puolueiden laariin. Seuraavaksi täysin tuulesta temmattuja skenaarioita havainnollistamaan tätä. Esimerkiksi jos Vasemmistoliitto alkaisi isoon ääneen syyttämään kokoomuslaisia sotahulluiksi imperialisteiksi ja Petteri Orpo julistaisi TV:ssä, että Li Andersson on stalinisti, kärsisivät siitä molemmat puolueet poliittisesti. Ja tuollaisesta järjettömästä riitelystä erossa pysyvät puolueet kuten esimerkiksi Keskusta tai SDP keräisivät pisteet. 

Mutta Yhdysvalloissa kun on vain kaksi puoluetta, siellä voi hyvinkin olla poliittisesti järkevää käyttää kaikki energia toisen puolueen mustamaalaamiseen. Ja maan esivaalisysteemi vielä korostaa sitä, että kannattaa vaikuttaa mahdollisimman kirkkaasti oman puolueen tosiuskovaiselta. Esivaaleissa kun vain ne kaikkein kiihkeimmät puolueen jäsenet äänestävät. Ja he eivät yleensä tykkää sellaisista ehdokkaista, jotka kehtaavat yrittää vuoropuhelua vastapuolen kanssa.