SDP:n suunnittelemat talouspoliittiset toimenpiteet

SDP esitteli helmikuun alussa talouspoliittisen ohjelmansa, josta valitettavasti ei juurikaan konkretiaa löydy. Riippumatta siitä, millaista talouspolitiikkaa pitää järkevänä, on mielestäni törkeää äänestäjien halveksimista pimittää näin tärkeitä tietoja ennen vaaleja. En nimittäin millään usko, etteikö SDP olisi oikeasti miettinyt enemmänkin mahdollisia leikkauskohteita, mikäli talouskasvu jääkin toivottua matalammaksi. Sen sijaan Kokoomus ja erityisesti Liberaalipuolue ovat ihailtavan läpinäkyvästi kertoneet, millaisia muutoksia Suomen talouspolitiikkaan todella ajavat.  

Suomen pankki, talouspolitiikan arviointineuvosto, valtiontalouden tarkastusvirasto VTV, OECD, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF, EU:n komissio, valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT kuin monet järjestöt, ajatuspajat, professorit ja taloustieteilijät ovat toistaneet saman viestin: Suomen julkisia menoja on sopeutettava merkittävästi. Sanna Marin on kuitenkin toista mieltä ja sanoo: ”Sosiaalidemokraatit eivät usko, että leikkaamalla kasvun eväitä yhteiskuntamme menestyisi”.

Ne harvat konkreettiset toimenpiteet, jota SDP:n ohjelmasta onnistuin löytämään, ovat seuraavat:

SDP:n mukaan korkeakoulujen sisäänottomääriä pitää nostaa. Tämä onkin ihan hyvä tavoite, mutta epäselväksi jää, miten se rahoitettaisiin. Sillä SDP:n tavoittelemat säästöt ovat kovin pieniä suhteessa nykyiseen alijäämään, joka on noin 10 miljardia euroa vuodessa. 

SDP:n säästöt haetaan tehottomista yritystuista, fossiilitalouteen kohdistuvista tuista ja julkisista hankinnoista, matka- ja tilakuluista. Yritystuista SDP pyrkii löytämään 500–700 miljoonan euron säästöt. Kannatan lämpimästi yritystukien karsimista, mutta paljon enemmänkin voisi sieltä leikata. Esimerkiksi Liberaalipuolue leikkaisi yritystuista noin 3 miljardia.

Verotusta SDP kiristäisi yhteensä 1,9–2,5 miljardilla eurolla, kun mukaan lasketaan listaamattomien yritysten veroedun leikkaus. Muita keinoja verotulojen lisäämiseen ovat haittaverojen korotus, arvonnousuvero, verovapaiden yhteisöjen lähdevero, kiinteistösijoitusrahastojen verotus, suurten perintöjen jyrkempi verotus sekä pääomatuloverokannan nosto. Myös rahoitustoimintavero ja sijoitusvakuutusten verotus on puolueen keinolistalla. Nämä veronkorotukset ovat varmaankin ihan perusteltuja, mutta niiden rinnalle olisi tosiaan tarvittu myös enemmän leikkauksia, mikäli Suomen talous halutaan tasapainoon.

Taloustieteen professori Jouko Vilmunen arvioi SDP:n talousohjelmaa. Hänen mukaansa SDP:n vaaliohjelmassa ei täsmennetä riittävästi sitä, mistä otettaisiin pois, jotta talous saadaan tasapainoon. Vaaliohjelmassa puhutaan sopeuttamisesta, mutta Vilmusen mukaan ohjelma jää ”hämäräksi”. SDP:n kahden prosentin talouskasvutavoitetta professori pitää kunnianhimoisena, sillä Suomen talouden pitkän aikavälin kasvu ja tuotannon kasvu on alle 1,5 prosenttia. SDP:n talousohjelma saa professorilta kouluarvosanaksi 6. Vertailun vuoksi Vilmunen antoi Kokoomuksen ohjelmalle 7,5 ja perussuomalaisten 5.

Järkeviä ehdotuksia kaikkien isoimpien puolueiden osalta

Tällä hetkellä suosituimmat puolueet

Puolueiden vaaliohjelmia ja tavoitteita tulee usein kritisoitua aika voimakkaastikin. Vaihtelun vuoksi yritän tässä löytää jokaisen viiden suosituimman puolueen tavoitteista jotain hyvää. Tammikuussa tehdyn puoluekannatus-mittauksen perusteella viisi suosituinta puoluetta ovat Kokoomus, SDP, Perussuomalaiset, Vihreät ja Keskusta. 

Vaikka tässä rajoitunkin vain viiteen suosituimpaan puolueeseen, kannattaa toki myös tutustua pienempien puolueiden ehdotuksiin. Esimerkiksi lilliputti-sarjassa vielä painivalla Liberaalipuolueella on paljonkin järkeviä ehdotuksia.

Kokoomuksen järkeviä ehdotuksia

Kokoomus haluaisi kasvattaa valtion tuloja uudella terveysverolla, jolla nostetaan sokeripitoisten ruokien ja juomien hintaa. Tällainen terveysvero kannustaisi myös ihmisiä vähentämään epäterveellisten tuotteiden nauttimista. Kirjoitin tällaisen terveysveron puolesta aiemmin. Samoin on järkevää kiristää entisestään tupakka- ja alkoholiveroja. Yleensäkin isoista puolueista Kokoomus tuntuu ottavan valtion velkaantumishaasteen eniten tosissaan ja esittää siihen joitakin ihan hyviä ratkaisuja. Niistä voit lukea enemmän aiemmasta kirjoituksestani, jossa kävin läpi Kokoomuksen vaihtoehtobudjettia.

SDP:n järkeviä ehdotuksia

SDP:n tavoitteena on, että vuonna 2030 vähintään joka toinen nuori suorittaa korkeakoulututkinnon. Tavoitteeseen pääsemiseksi tulee ensimmäistä tutkintoa aloittavien määrää ja korkeakoulujen aloituspaikkoja lisätä edelleen merkittävästi tulevalla hallituskaudella. Nämä ovat tarpeellisia toimia, sillä Suomi uhkaa jäädä osaamisessa pahasti jälkeen verrokkimaista.

Verotukseen liittyvien päätösten puolella kannatan lämpimästi SDP:n ajamaa perintöveron korottamista suurten perintöjen kohdalla. Koska kukaan tuskin jättää kuolematta vain perintöverojen pelon takia, tällä verolla on erittäin vähän haitallisia vaikutuksia verrattuna muihin tapoihin kerätä verotuloja. Ja valtion velkaantumisen pysäyttämiseksi kaikki lisätulot ovat tarpeen. 

Perussuomalaisten järkeviä ehdotuksia

Perussuomalaiset on valmis porrastamaan ansiosidonnaista työttömyysturvaa ja muuttamaan asumistukea niin, että se kannustaisi tarvittaessa muuttamaan työn perässä. Nämä ovat järkeviä tavoitteita nykyisessä tilanteessa, jossa valtio velkaantuu erittäin pahasti ja säästöjä täytyy löytää. Lisäksi näillä keinoin kannustetaan ihmisiä etsimään nopeammin uutta työpaikkaa ja harkitsemaan myös kauempana nykyisestä asuinpaikasta olevia työpaikkoja. Nämä auttaisivat nykyiseen työpaikkojen ja potentiaalisten tekijöiden kohtaanto-ongelmaan.

Vihreiltä järkeviä ehdotuksia

Vihreät pyrkisivät siirtymään kohti perustuloa. Tämä tehtäisiin heidän ehdotuksensa mukaan kahdella tavalla. Ensinnäkin annettaisiin 200 euron vastikkeeton ja veroton takuutulo kaikille Suomen sosiaaliturvan piirissä oleville täysi-ikäisille. Ansiotulot sekä osa ensisijaisista etuuksista leikkaisivat takuutuloa, jolloin takuutulo hyödyttää pienituloisia ja leikkaantuu pois niiltä, jotka eivät sitä tarvitse. Tämän lisäksi:

• Toteutetaan laaja perustulokokeilu. Otetaan kokeiluun mukaan työttömien työnhakijoiden lisäksi laajasti erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä ja sisällytetään kokeiluun myös verotus.
• Yhtenäistetään etuuksia ja niiden maksatusta. Automatisoidaan ei-harkinnanvaraisten tukien päätöksentekoa ja vapautetaan tällä ammattilaisia etuuskäsittelystä ihmisten auttamiseen.

Olen itse vahvasti perustulon kannalla, kuten aiemmista kirjoituksistani aiheesta voi varmasti helposti päätellä. 

Keskustalta järkeviä ehdotuksia

Keskusta haluaa luopua lukukautena 2011–2012 käyttöön otetusta, niin kutsutusta inkluusiosta ja palauttaa erityisryhmät peruskouluihin. Jos jotkut oppilaat eivät pärjää isommassa ryhmässä tapahtuvassa opetuksessa, niin on heidän etunsa saada pienemmässä ryhmässä erityisopetusta. Keskustan Honkosen mukaan erityistä tukea tarvitseva lapsi voisi olla osan tunneista normaaliryhmässä ja osassa aineista pienryhmässä, jossa annetaan enemmän tukea. Monet opettajat ovat todenneet, että tämä auttaisi selvästi lasten oppimistulosten parantamisessa.

Venäjä Putinin vallan päätyttyä

Kirjoitin jo syyskuussa 2022, että Venäjä on häviämässä sodan Ukrainassa. Tämän jälkeen Venäjä on yrittänyt epätoivoisesti saada Ukrainan kansan lannistumaan massiivisilla siviiliväestöön sekä energiainfraan kohdistuvilla ohjus- sekä lennokki-iskuilla. Nämä eivät kuitenkaan ole tuottaneet tulosta. Lisäksi viime viikkoina olemme saaneet kuulla lännen lisänneen voimakkaasti Ukrainan sotilaallista apua esimerkiksi lupaamalla 100 - 200 kehittynyttä taistelupanssarivaunua. Venäjän tappio näyttää siis edelleen todennäköisimmältä lopputulokselta sodalle. Mutta mitä sen jälkeen tapahtuu Venäjälle, kun tappio selviää myös venäläisille? 

Vielä emme kuitenkaan valitettavasti ole tilanteessa, jossa valtaosa venäläisistä vastustaisi Putinia. Vaikka se meistä länsimaissa tuntuukin käsittämättömältä, suurin osa venäläisistä edelleen luottaa Putiniin ja haluaa hänen pysyvän vallassa. Putinia ei olla siis ihan heti syöksemässä vallasta. Kirjoitin 05/2022 laajemmin siitä, miksi Putinia ei yritetä syöstä vallasta. Mutta onneksi olemme jo lähempänä Putinin lähtöä kuin tuolloin.

Jossain vaiheessa taloudellisen kurjistumisen luulisi kaiken järjen mukaan herättävän tyytymättömyyttä Venäjällä. OECD:n tekemän analyysin mukaan Venäjän talous olisi kutistunut vuonna 2022 lähes 4% ja kuluvana vuonna talouden sukellus voimistuu 5,6 prosenttiin. Lännen talouspakotteet eivät iskeneet Venäjän talouteen niin kovaa ja nopeasti kuin sodan alussa toivottiin, mutta pikkuhiljaa ne sentään vaikuttavat. Kuitenkaan jos ja kun Venäjän talous ei täysin romahda, ei taloudellinen kurjuus yksin riitä vallankumouksen ajuriksi.

Jatkuvat tappiot sodassa saattavat hyvinkin ajaa Putinin pois vallasta. Venäläisiä sotilaita on jo tähän mennessä kuollut tai haavoittunut yhteensä reilusti yli 100 000. Tämä on valtaisa määrä ruumiita sekä pysyvästi invalidisoituneita miehiä. Vertailun vuoksi vuosina 1979 - 1989 käydyssä Afganistanin sodassa Neuvostoliiton sotilaita kuoli 15 000 ja haavoittui 35 000. Eli Venäjän kokonaistappiot Ukrainassa ovat jo tuplasti sen, mitä neuvostoliittolaisia kaatui kymmenessä vuodessa Afganistanissa. Ja tappiot Afganistanissa osaltaan ajoivat Neuvostoliiton hajoamiseen.

Kunhan Ukraina saa länsimaiset taistelupanssarivaunut ja muut modernit asejärjestelmät kunnolla käyttöönsä, voi tästä seurata vielä paljon pahempia sotilaallisia tappioita Venäjälle. Tällainen raju sotilaallinen tappio Ukrainassa luultavasti johtaisi Putinin suosion romahtamiseen. Se taas voisi johtaa siihen, että sotilaseliitit luopuisivat nopeasti lojaliteetistaan Putinia kohtaan. Kun tavallisen kansan tyytymättömyys Putinin hallintoa kohtaan olisi riittävän suurta, myös vallankaappaus olisi mahdollinen. Ja kun pyörä lähtee pyörimään, sotilaseliitti kääntäisi nopeasti selkänsä Putinille. Tällöin Putinin lähipiiri suosittelisi tätä luopumaan vallasta vähin äänin jo pelkästään Putinin oman turvallisuuden kannalta.

Riippumatta siitä, miten Putin lähtee, on Venäjän tulevaisuus heikko. Pitkään jatkunut sotiminen Ukrainassa tulee jättämään jälkeensä merkittävästi heikentyneen Venäjän. Sen sotavoimat ovat kokeneet suuria tappioita niin miesvahvuudessa kuin kalustonkin suhteen. Sotilasvoimien palauttaminen tulee vaatimaan vuosien työtä. Lisäksi talous on kuralla, diplomaattiset suhteet olemattomat suureen osaan muuta maailmaa ja kauppakumppanit vähissä. Kuitenkin riippuen siitä, miten Putinin jälkeinen valtatyhjiö täytetään, voi Venäjän tulevaisuus olla joko katastrofaalinen tai "vain" surkea. Tähän liittyen voimme nähdä kaksi erilaista skenaariota.

Ensimmäinen skenaario olisi Putinin vetäytyminen eläkkeelle ja vallan vaihto, joka pyrkii parantamaan välejä muuhun maailmaan. Valtaan valittaisiin sellainen henkilö, joka ei ole liian tahriintunut Ukrainan sodan takia. Tällaisia kandidaatteja olisivat esimerkiksi Moskovan pormestari Sergei Sobyanin, pääministeri Mikhail Mishustin tai Putinin pitkäaikainen tukija Dmitry Kozak. Kozak on ukrainalaissyntyinen ja hän yritti viime hetkeen saakka neuvotella Ukrainan kanssa sopimusta, jolla sota olisi voitu välttää. Mishustin yritti myös välttää sotaa, sillä hän tajusi sen valtavat kustannukset Venäjän taloudelle. Kaikki kolme ovat enemmän järkeviä hallintoihmisiä kuin fanaattisia nationalisteja. He toivottavasti ensi töikseen neuvottelisivat rauhan Ukrainan sotaan. Jos joku heidän kaltaisensa pääsisi valtaan Putinin jälkeen, voisi se tarkoittaa Venäjän hitaan matkan kohti normaalia demokratiaa alkamista. 

Valitettavasti vain edellisen mukainen rauhallinen vallanvaihto näyttää hyvin epätodennäköiseltä. Luultavammin Putinin suosion romahdettua Venäjällä alkaa verinen sisäinen kamppailu vallasta. Tästä on jo nyt näkynyt merkkejä, kun yksityisen palkkasoturijärjestö PMC Wagner, Kadyrovin joukot sekä muut aseistetut jengit ovat nokitelleet toisilleen. Tällä hetkellä vahvimmassa asemassa näistä väkivaltaisista joukoista ovat Jevgeni Prigozhinin Wagner-ryhmä. Prigozhinillä on isoimmat sotilasvoimat normaalin armeijan ulkopuolisista ryhmistä, minkä lisäksi hän nauttii suuresta kansansuosiosta Venäjällä. Kun Venäjällä tehtiin kysely, jossa etsittiin "sotilaallisen erikoisoperaation" tärkeintä henkilöä, Wagnerin johtaja nousi selvään kärkeen. Toiseksi tuli tsetsenialainen sotilasjohtaja Ramzan Kadyrov. 

Niin hullulta kuin se kuulostaakin, ainakin tällä hetkellä suurin osa venäläisistä haluaa voimakkaan johtajan. Vaikka Putinin jälkeen Venäjällä pidettäisiin reilut demokraattiset vaalit, ne saattaisi hyvinkin voittaa joku Prigozhinin kaltainen kammotus. Putinismi saattaa hyvinkin elää vielä paljon Putinia pidempään. Toki jos Venäjä kokee riittävän rajun sotilaallisen romahduksen, niin silloin kansan mieli saattaa muuttua ja heille kelpaisi enemmän sovintoja tekevä, pehmeämpi johtaja. Sen takia Saksan liittokansleri Sholzin ajatukset siitä, että Venäjää ei saisi lyödä liikaa, ovat idioottimaisia. 

Kuvitelmat siitä, että jos Venäjää ei liikaa ärsytetä, niin kaikki palaa pian normaaliksi, ovat täysin naurettavia. Jotta lähes koko venäläistä ajattelua vaivaava suuruudenhulluus saataisiin kumottua, niin Venäjän sotilaallinen voima täytyy tuhota riittävän näyttävästi. Toisen maailmansodan jälkeen imperialistinen Japani ja natsi-Saksa täytyi ensin murskata, ennen kuin raunioista pystyttiin rakentamaan uudet demokraattiset valtiot. Enkä tällä missään nimessä tarkoita sitä, että venäläisiä siviilejä pitäisi pommittaa. Mutta venäjän armeija täytyy lyödä niin näyttävästi ja selvästi, että sitä tappiota ei voida peittää edes venäläisen propagandan toimesta.

Tärkeimmät lähteet

https://www.brookings.edu/articles/the-russia-ukraine-war-and-its-ramifications-for-russia/

https://www.grid.news/story/global/2023/01/23/russia-after-putin-when-and-how-it-might-happen-and-how-dangerous-it-might-get/

Perussuomalaisten ajatuksia Suomen taloudesta

Perussuomalaisten suosio kasvaa ja puolue on noussut tuoreimmissa gallupeissa toiseksi suosituimmaksi puolueeksi Kokoomuksen jälkeen. Muutenkin näyttää hyvin mahdolliselta, että PS päätyy seuraavaan hallitukseen, sillä Kokoomus kelpuuttaa perussuomalaiset hallituskumppaniksi. Sen takia onkin hyvä selvittää, millaisia muutoksia perussuomalaiset ajavat Suomen talouteen. Tätä varten luin läpi PS:n talouspoliittisen ohjelman. 

En suinkaan ole ainoa tätä talouspoliittista ohjelmaa analysoinut. Esimerkiksi ekonomisti Heikki Pursiainen lyttäsi ohjelman melko totaalisesti Twitter-kirjoituksessaan. Pursiainen haukkuu erityisesti kahta talousohjelman ideaa. Ensinnäkin hänen mielestään PS:n ajama globalisaation vastustaminen on Suomen talouden kannalta erittäin huono idea. Pursiaisen mielestä: "Suomen kannalta on olennaista, että tavarat, ajatukset, palvelut, pääomat ja ihmiset liikkuvat mahdollisimman vapaasti." Lisäksi Heikki väittää PS:n vastustavan suomalaisten kouluttautumista mahdollisimman korkealle, mikä olisi sekin hyvin haitallista Suomelle. Ekonomisti kiteyttää tuomionsa talouspoliittiselle ohjelmalle seuraavasti: "Perussuomalaisilla ei ole yhtään järjellistä ideaa Suomen talouden korjaamiseksi. Päinvastoin puolueella on kikkapussissaan joukko tuhoisia ideoita."

Mutta onko PS:n talouspoliittinen ohjelma todella niin huono kuin mitä Pursiainen antaa ymmärtää? Otetaanpa selvää. Samaan tapaan kuin aiemmin analysoidessani Kokoomuksen vaihtoehtobudjettia, keskityn nyt vain konkreettisiin toimiin tai muutoksiin, joita PS ehdottaa.

Perussuomalaiset hillitsisivät Suomen velkaantumista höyläämällä tasaisesti vähän kaikista (tai ainakin lähes kaikista) hallinnonaloista. He ehdottavat, että: "Suomen talous on tasapainotettava kahden vaalikauden kuluessa kohdistamalla kullekin hallinnonalalle noin 2–4 % mittaluokan vuosittainen säästötavoite." Tämä tarkoittaa siis noin 2 miljardin euron leikkausta näin alkuun ja sitten pikkuhiljaa lisäleikkausten absoluuttinen määrä vähenisi. Ajatuksena on, että tällä tavalla kahdeksassa vuodessa saavutettaisiin yhteensä noin 10 miljardin säästöt. Vertailun vuoksi Kokoomus on ehdottanut, että velkaantumista on vähennettävä vähintään miljardilla joka vuosi kahden vaalikauden ajan. Eli perussuomalaiset vaativat kaksinkertaista leikkaustahtia Kokoomukseen verrattuna.

On kiistämätön fakta, että Suomen velkaantuminen on pysäytettävä. Ja se ei tule onnistumaan ilman tuntuvia leikkauksia, joten siinä mielessä tämä PS:n leikkaustavoite on hyvä. Toisaalta kertoo mielestäni joko pelkuruudesta tai näkemyksen puutteesta, että perussuomalaiset turvautuvat pelkästään tasaisesti lähes kaikesta leikkaavaan juustohöylään, eivätkä edes yritä kohdistaa leikkauksia mihinkään tiettyihin asioihin. 

Tuttuun tapaansa perussuomalaiset eivät kannata Suomen nykyistä ympäristölinjaa vaan he tekisivät siihen rajuja muutoksia. "Suomessa on maatamme näivettävän vihreän siirtymän sijasta ajettava sinivalkoista siirtymää, joka tarkoittaa kansallisen edun asettamista talous-, elinkeino- ja ilmastopolitiikan perustaksi." PS:n mukaan kansallinen hiilineutraaliustavoite on siirrettävä vuoteen 2050. Erillinen ympäristöministeriö tulee lakkauttaa ja siirtää maa- ja metsätalousministeriön alaiseksi. Tällä tavalla ympäristöasiat eivät jatkossa pääsisi liiaksi rajoittamaan esimerkiksi metsien hyödyntämistä taloudellisesti. Mielestäni tämä on erittäin lyhytnäköistä ajattelua ja selvästi väärin.

Ohjelmassa todetaan, että julkisrahoitteisen tutkimus- ja kehitystyön rahoitusta tarvitaan jatkossakin ja se on pidettävä vähintään nykyisellä tasolla. Tämä on todella hyvä asia.

Sen sijaan olen erittäin pettynyt PS:n totaaliseen tyrmäykseen perustulolle, vaikkei se mikään iso yllätys ollutkaan. Silti tuntuu todella typerältä kategorisesti teilata perustulo, vaikka juuri sitä ennen talouspoliittisessa ohjelmassa kerrotaan nykyisen sosiaaliturvan aiheuttamista merkittävistä kannustinloukuista. Kannustinongelmaa PS korjaisi laskemalla ansiotuloverotusta sekä lyhentämällä ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestoa. Molemmat toki auttavat kannustinloukkuihin, mutta samoin kuin Kokoomuksen vaihtoehtobudjetin kohdalla epäilen vahvasti, onko meillä todella varaa merkittäviin veronalennuksiin samalla kun valtion velkaantumista pitäisi voimakkaasti hillitä. Hassusti PS:n ohjelma tuo tämän ristiriitaisuuden itsekin selvästi esiin: "Kroonisesti alijäämäisen julkisen talouden tasapainottaminen asettaa haastavaksi verotuksen samanaikaisen keventämisen."

Toinen loogisen ajattelun ristiriitaisuus tulee esiin suhtautumisessa maahanmuuttoon. Talousohjelmassa toisaalta tuodaan selvästi esiin, miten väestön ikääntyminen ja kantasuomalaisten riittämätön väestönkasvu johtavat suuriin ongelmiin kun tarvittavia työntekijöitä ei riitä ja huoltosuhde menee yhä huonompaan suuntaan. Mutta sitten jotenkin täysin järjettömästi tästä vedettävä johtopäätös on, että maahanmuuttoa Suomeen pitäisi voimakkaasti kiristää sen sijaan, että sitä pyrittäisiin kasvattamaan. Tämä on äärimmäisen idioottimaista. Ja Pursiaisen kritiikki osuu myös maaliinsa siinä, että on todella typerää vastustaa suomalaisten korkeakouluttautumista. Varsinkin kun PS tuo omassa ohjelmassaan juuri sitä ennen esiin tilastoja ja ennusteita, jotka osoittavat, että entistä useampi työpaikka tulevaisuudessa vaatii korkeaa osaamista.

Hyvää sen sijaan ovat lisäpanostukset ammatilliseen koulutukseen sekä jatkuvaan oppimiseen. 

Siinä perussuomalaiset eroavat muista oikeistopuolueista, että ne katsovat yleissitovien työehtosopimusten olevan jatkossakin paras tapa varmistaa työrauha sekä taata työntekijöiden kohtuulliset korvaukset.

Perussuomalaiset pitävät toki edelleen kiinni EU-vastaisuudestaan. He vastustavat voimakkaasti niiden EU-maiden talouksien tukemista, jotka ovat vielä Suomeakin pahemmin velkaantuneita. Tässä asiassa olen PS:n kanssa jokseenkin samoilla linjoilla eli esimerkiksi Italian täytyisi itse tehdä niitä kipeitä päätöksiä, jotka tarvitaan velkojen hoitamiseen. Toisaalta jos Italia päästetään täysin romahtamaan, sattuu se kovasti myös suomalaisiin, joten jonkinlaista yhteisvastuuta tuskin voimme välttää. 

Mikä siis on kokonaisarvosana PS:n talousohjelmalle? Annan sille arvosanaksi 6 miinus perinteisellä kouluarvosana-asteikolla 4 - 10. 

Enemmän sairaanhoitajia vai isommat voitot suuryrityksille

Suomalainen terveydenhoito on pahassa kriisissä ja yksi suurimmista syistä sille on, että meillä ei ole riittävästi sairaanhoitajia suhteessa hoidon tarpeeseen. Ja väestön ikääntyessä entisestään tarvittaisiin entistä enemmän sairaanhoitajia. Mutta tällä hetkellä suomalainen terveydenhoito on vaarallisen noidankehän vankina.

Noin 75 000 ihmistä työskentelee Suomessa sairaanhoitajina. Julkisella sektorilla yhden sairaanhoitajan palkkoihin kaikkine sivukuluineen jne. menee noin 60 000 € vuodessa. Tehdään pieni ajatusleikki siitä, mitä vaatisi lisätä sairaanhoitajien määrää 25%:lla, mikä jo parantaisi huomattavasti tarjolla olevan hoidon määrää ja laatua. Se vaatisi tietysti palkkojen korottamista nykyisestä, sillä nykyisellä palkkatasolla ei pystytä houkuttelemaan riittävästi hoitajia esimerkiksi ulkomailta. Suomalainen sairaanhoitaja saa pienintä palkkaa pohjoismaisiin kollegoihinsa verrattuna. Tehdään seuraavat oletukset ja laskelmat:

• Nykyinen vuotuinen kustannus on 75 000 x 60 k€ = 4,5 miljardia euroa
• Julkisen sektorin sairaanhoitajien palkkoja pitäisi kasvattaa keskimäärin 20%:lla, jotta saadaan houkuteltua riittävästi hoitajia Suomeen. Tällöin yhden sairaanhoitajan vuotuinen kustannus olisi noston jälkeen 60 k€ x 1,2 = 72 k€
• Sairaanhoitajia olisi 25 %:n lisäyksen jälkeen 75 000 x 1,25 = 94 000
• Tällöin vuodessa julkisen sektorin pitäisi maksaa sairaanhoitajien pitämiseksi palkkalistoilla 94 000 x 72 k€ = 6,8 miljardia euroa
• Tämä tarkoittaisi (6,8 - 4,5) miljardin euron eli 2,3 miljardin euron vuotuista lisäystä julkisen sektorin menoihin sairaanhoitajien palkoista sivukuluineen

Eli jos löytäisimme jostain vuosittain 2,3 miljardia euroa lisää, voisimme tehdä merkittävän parannuksen Suomessa saatavaan hoivaan. Mistä tällaiset rahat sitten saataisiin? Vaatisivatko ne kovia veronkorotuksia tai mahdollisesti leikkauksia esimerkiksi työttömyystukiin tai eläkkeisiin? Eivät, jos uskomme Liberaalipuolueen Leikattavaa löytyy -kampanjan tuloksia.

Leikattavaa Löytyy -kampanjan mukaan pelkästään Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnon alalta löytyisi leikattavaa 2,9 miljardia euroa. Tämä riittäisi enemmän kuin hyvin kattamaan tämä sairaanhoitajien määrän lisäys. Mitä sitten leikattaisiin, jos mentäisiin liberaalien ehdotuksen mukaan? TEM:in alla on valtavasti yritystukia, jotka leikattaisiin kokonaan pois. Perusteluna tälle on, että rahoituksen hankkiminen on lähtökohtaisesti yksityisten yritysten vastuulla, eikä rahoitusriskiä tule siirtää veronmaksajille. Eli tämän seurauksena monien yritysten voitot pienenisivät hiukan ja esimerkiksi erilaisia yritysten tekemiä kehitysprojekteja varmasti karsittaisiin nykyisestä. Toisaalta tuntuisi luontevalta odottaa, että jos jokin kehitystoimenpide tai investointi vaikuttaa aidosti kannattavalta, niin sille pitäisi löytyä rahoitusta myös yksityiseltä sektorilta ilman, että yhteiskunnan tarvitsee sitä tukea. 

Lisäksi leikkaus sisältää TE-toimistojen menojen karsimista 90%, sillä perusteella, että nykyinen TE-toimistojen toiminta on lähinnä työttömien kyttäämistä ja tehotonta valvomista. Liberaalipuolueen ajattelun mukaan siirtymällä perustulon suuntaan, ei näitä TE-toimistojen toimintoja tarvittaisi enää.

Kumpi on sinulle tärkeämpää yhteiskunnan varojen käyttöä? Suomalaisen terveydenhoitojärjestelmän pelastaminen ja hyvä hoidon takaaminen, vai yritysten tukeminen?

  

Liberaalipuolueen puolueohjelmasta löytyy paljon hyvää

Eduskuntavaaleihin on enää vajaat kolme kuukautta, joten keskityn lähiaikoina vertailemaan eri puolueita ja päättämään, mitä niistä äänestän. Joulukuussa kävin läpi Kokoomuksen vaihtoehtobudjetin, joka oli ihan kohtuullinen. Nyt keskityn puolueeseen, joka on täysin toisessa päässä suosiolla mitattuna. Liberaalipuolue ei näy edes omana palkkinaan puolueiden suosiota mittaavissa kyselyissä, vaan se hukkuu muiden pikkupuolueiden kanssa muut-ryhmän pariin prosenttiin. Joskus hyvät ideat kuitenkin vaativat aikaa, jotta ne lyövät itsensä läpi, joten pelkkä suosion puute ei mielestäni ole syy täysin sivuuttaa Liberaalipuoluetta.

Arvioin tässä kirjoituksessa Liberaalipuolueen puolueohjelmaa ja poimin siitä mielestäni mielenkiintoisimpia kohtia. Eniten näkyvyyttä puolue on saanut Leikattavaa löytyy -kampanjallaan, joka etsii leikkauskohteita valtion budjetista. Sen tiedotustilaisuus pidetään maanantaina 9.1, minkä jälkeen perehdyn siihenkin tarkemmin. Tiivistettynä Liberaalipuolue pyrkii maksimoimaan yksilöiden vapauden ja minimoimaan valtion tehtävät vain välttämättömiin. Tämä tarkoittaa myös valtion verotuksen pienentämistä, kun verovaroja ei tarvita nykyistä määrää.

Ilmeisen yleinen harhaluulo kuitenkin on, että Liberaalipuolue ajaisi hyvinvointivaltion purkamista. Puolue tahtoo, että valtio jatkossakin tukee heikossa asemassa olevia. Itseäni kovasti lämmittää se, että puolue tahtoo siirtyä sosiaaliturvassa perustulo- tai perustili-malliin (näiden välinen ero on lähinnä semantiikkaa). Kuten olen aiemmin useasti kirjoittanut, kannatan lämpimästi perustuloa.  Liberaalit eivät kuitenkaan korvaisi kaikkea tarveharkintaista tukea perustulolla, vaan edelleen erityisen paljon apua tarvitsevat saisivat myös muuta tukea perustulon päälle.

Liberaalipuolueella on myös muita erittäin järkeviä tavoitteita. He esimerkiksi tahtovat laillistaa kannabiksen myynnin ja käytön. Tätä olen myös itse kannattanut aiemmin.  Laillistaminen mahdollistaa kannabiksen haittojen tehokkaamman torjumisen samalla kun se tuo yhteiskunnalle uusia tulonlähteitä verojen muodossa. Järkevää on myös vaatimus korvata Veikkauksen monopoli uhkapelien lisenssijärjestelmällä.

Liberaalit ajavat myös joitakin varsin erikoisia asioita, joiden hyödyistä en ole lainkaan varma. Yksi näistä on vaatimus eduskuntavaalien vaalipiirien poistamisesta. Tällöin kansalaisilla olisi mahdollisuus äänestää haluamaansa eduskuntavaaliehdokasta koko maan alueelta. Tämä toki voisi auttaa pääsemään eroon poliitikkojen halusta ajaa läpi pelkästään oman alueen etuja koko yhteiskunnan edun sijasta, eli siinä mielessä hyvä ehdotus. Mutta toisaalta se antaisi laajasti tunnetuille julkkisehdokkaille ehkä liiankin suuren etulyöntiaseman eduskuntavaaleissa. 

Monopolien purkamisessa Liberaalipuolue tekee mielestäni enemmän pahoja huteja kuin osuu maaliinsa. Alkon ja Veikkauksen monopolien purkaminen olisi fiksua, mutta sen sijaan luonnollisten monopolien purkaminen ja yksityistäminen olisi pelkästään typerää. Valitettavasti liberaalit ajavat ainakin puolueohjelmassaan myös raideliikenteen ja sähkönsiirtoverkkojen vapauttamista kilpailulle. Se olisi mielestäni erittäin haitallista, sillä nämä jos mitkä ovat selviä luonnollisia monopoleja, jotka olisi parempi pitää valtion omistuksessa. 

Vähän samanlainen todellisuudesta irtautuminen näkyy myös vaatimuksessa luopua työehtosopimusten yleissitovuudesta. Liberaalit tuntuvat kuvittelevan, että työmarkkinat toimivat paljon tehokkaammin kuin ne todellisuudessa toimivat. Kuitenkin todellisuudessa neuvotteluvoimat yksittäisen työntekijän ja ison työnantajan välillä ovat täysin erilaiset. Eli todellisuudessa ammattiliitot ja isolla joukolla sovitut työehdot itseasiassa voivat parantaa työmarkkinoiden toimintaa. Tästä on ihan talouden nobel-palkinnon voittaneiden ihmisten tekemiä tutkimuksia. Yleensäkin Liberaalipuolueen puolueohjelmaa painaa liiallinen usko täydellisesti toimivien markkinoiden olemassaoloon.

En myöskään usko, että liberaalien ajamat voimakkaat veronalennukset ovat todellisuudessa mahdollisia ainakaan lähitulevaisuudessa. Toki pidemmän tähtäimen tavoitteena verojen alentaminen toimii. He myös ajavat mielestäni ihan tyhmiä muutoksia verojärjestelmään. Typerimpänä esimerkkinä on perintöveron poistaminen. Se kun kuitenkin on haittaveroja lukuunottamatta paras mahdollinen vero, koska kukaan ei jätä kuolematta sen takia. Liberaalit tahtovat myös siirtää verotuksen painotusta ansiotuloveroista kohti haitta- ja kulutusveroja. Haittaverojen lisääminen onkin järkevää, mutta kulutusverot kohdistuvat mielestäni liian voimakkaasti köyhimpiin ja ne vievät verotusta liikaa kohti tasaveroa. Itse näen järkeväksi, että jatkossakin varakkaat maksavat myös suhteellisesti enemmän veroja, koska he pystyvät siihen paremmin.

Mutta sitten siirrytään aiheeseen, jossa Liberaalipuolue loistaa erittäin kirkkaasti verrattuna kaikkiin muihin puolueisiin. He ajavat tosissaan erilaisten yritystukien totaalista lopettamista, mikä on erinomaista. Tilastokeskuksen mukaan suoraa yritystukea maksettiin 1,4 miljardia euroa vuonna 2021 ja sen lisäksi erilaisia verohuojennuksia annetaan yrityksille noin 3 miljardia vuosittain. "Suorat yritystuet ja verohelpotukset tulee lopettaa. Energian tuotantotuista tulee luopua ja valtion tulee verottaa energian tuottajilta tuotannon ulkoishaitat." Nämä suorat lainaukset puolueohjelmasta ovat aivan erinomaisia tavoitteita. Ne itseasiassa parantavat markkinoiden toimintaa, kun esimerkiksi hiilidioksipäästöille tulee haittoja vastaava kustannus.

Maatalous- ja aluepolitiikan osalta Liberaalipuolue näyttäisi olevan täysi vastakohta Keskustalle. Liberaalit hyväksyvät sen, että jos joku haluaa asua maaseudulla kaukana palveluista, niin sitten siihen pakettiin kuuluu myös se, että esimerkiksi liikenneyhteydet ja palveluiden saatavuus ovat paljon heikompia kuin kalliimmilla kaupunkiseuduilla. Liberaalit luopuisivat erilaisista alueellisista tuista myös maatalouden osalta. Tämäkin on erittäin fiksua.

Vaikka liberaalit tahtovat pienentää valtion velvollisuuksia, tutkimuksesta ja tieteestä he eivät leikkaisi. Samoin edelleen esimerkiksi terveydenhoitoon ja koulutukseen tulee valtion panostaa voimakkaasti. Ympäristönkin suojelu kuuluu valtion tärkeisiin tehtäviin, koska niitä eivät yksityiset markkinat pysty hoitamaan. 

Liberaalipuolue suhtautuu hyvin positiivisesti kansainvälisyyteen. He esimerkiksi kannattavat vapaakaupan lisäämistä, vapaata maahanmuuttoa ja yhteistyön lisäämistä EU:n sisällä. "Jokaisen, joka pystyy elättämään perheensä, tulee saada tuoda perheensä Suomeen omalla kustannuksellaan."

Liberaalipuolueessa yhdistyvät mielestäni erinomaisesti arvoliberaalius haluun leikata radikaalisti typeriä yritystukia. Nykyisessä tilanteessa, jossa jopa Kokoomus vaatii sähkötukia myös rikkaille suomalaisille, olisi erittäin hyödyllistä saada eduskuntaan vastavoimia tälle typeryydelle. Odotan mielenkiinnolla heidän tarkempia ehdotuksiaan valtion toiminnan leikkauskohteista. Kunhan puolue ei lähde leikkaamaan köyhimmiltä, niin he voisivat hyvinkin ansaita ääneni.

Suosituimmat vuoden 2022 blogi-kirjoitukseni

Listasin vuosi sitten vuoden 2021 suosituimmat blogikirjoitukseni. Nyt puolestaan on hyvä aika tarkastella vuoden 2022 aikana julkaistuja tekstejä. Julkaisin yhteensä 39 kirjoitusta vuonna 2022 eli kaksi enemmän kuin edellisenä vuotena. Seuraavat aiheet hallitsivat kirjoitteluani vuoden aikana:

1. Venäjän hyökkäys Ukrainaan
2. Ukrainan sodasta seurannut energiakriisi ja miten siitä selvittäisiin
3. Natoon liittyminen

Kirjoitin toki myös muista aiheista kuten perustulosta ja kannabiksestä, mutta ymmärrettävästi naapurimme käymä laaja sota Euroopassa vei eniten huomiotani. 

Vuonna 2022 julkaistuista jutuista eniten lukukertoja keräsivät nämä viisi:

1. Venäjä on häviämässä sodan Ukrainalle
2. Pitäisikö kansalaisia auttaa selviämään kohonneista sähkölaskuista?
3. Kannabis lailliseksi
4. Kiinan kannattaisi kiiruhtaa Ukrainan sodan loppumista
5. Halla-ahon kommentit Ukrainan auttamisesta ovat järkeviä ja oikein

Tässä top 5 -listassa näkyy jälleen hyvin Ukrainan sota. 

Vetävän aiheen lisäksi tietyn blogikirjoituksen lukijoiden määrään vaikuttaa erittäin voimakkaasti se, miten hyvin onnistuin markkinoimaan kirjoituksiani. Valitettavasti blogillani on vielä niin vähän säännöllisiä lukijoita, että joudun mainostamaan uusi juttujani erilaisissa paikoissa. En tarkoita tietenkään maksullisia mainoksia vaan esimerkiksi sitä, että osallistun Redditissä vaikkapa sähkön hinnasta käytävään keskusteluun ja mainitsen samalla, että tästä aiheesta löytyy mielenkiintoinen blogikirjoitus Politiikkaa järjellä -blogista. Niinpä tietyn kirjoituksen suosioon vaikuttaa kovasti se, käydäänkö kirjoituksen aiheesta keskustelua jollain keskustelufoorumilla. Eli suosituimmuus ei suinkaan aina tarkoita samaa kuin laadukkain kirjoitus. 

Näiden viiden suosituimman jutun lisäksi haluan nostaa esiin viisi mielestäni erityisen mielenkiintoista kirjoitusta blogistani. Nämä ovat:

•  Natoon vai ei?
• Tämä kirjoitus kuvastaa hyvin tapahtunutta valtaisaa muutosta suhtautumisessa Natoon suomalaisten kohdalla. Kirjoitin tämän tarkalleen kuukausi ennen Venäjän suurhyökkäystä ja vielä silloin kallistuin sille kannalle, että Suomen olisi parempi pysyä poissa Natosta. Mutta sitten helmikuun 24. päivän jälkeen päivitin näkemykseni täysin Natoon liittymisen kannalle.
• Miten vähentää Venäjän rahoitusta
• Olen erityisen tyytyväinen johtopäätöksiini siitä, miten lisäämällä energiaomavaraisuutta koko Euroopassa voisimme lopettaa Venäjän kyvyn jatkaa sotaa. Toivon, että näitä toimenpiteitä jatketaan voimakkaasti.
• Kymmenen vuotta tämän blogin aloittamisesta
• Henkilökohtaisesti blogini saavutti merkittävän virstanpylvään, kun se täytti 10 vuotta.
• Terveydenhoidon noidankehä
• Tuskastuttaa seurata, miten poliittiset päättäjämme ovat valmiita laittamaan satoja miljoonia rikkaiden sähkölaskujen maksamiseen, mutta jostain käsittämättömästä syystä eivät suostu myöntämään merkittävästi lisää rahaa hoitajien palkkaamiseen. 
• Ilmaista rahaa kaikille -kirjan ajatuksia perustulosta
• Olen ollut jo vuosia vakuuttunut siitä, että työttömyystukia kannattaisi kehittää perustulon suuntaan. Tässä artikkelissa poimin Bregmanin kirjasta hyviä esimerkkejä perustulon järkevyydestä.

Satuitko itse lukemaan yllä luetellut viisi suosituinta kirjoitusta? Tai mitä mieltä olet viidestä henkilökohtaisesti poimimastani nostosta? Mikä tai mitkä kirjoitukseni tekivät sinuun suurimman vaikutuksen tänä vuonna?