Pitäisikö rajusti kohonneita polttoainehintoja jotenkin kompensoida autoilijoille?

Liikennepolttoaineiden hinnat ovat kohonneet rajusti vuodesta 2021 lähtien. Bensiinin hinta on jo reippaasti yli 2 € per litra. Alla oleva kuvaaja näyttää dieselin ja bensiinin hinnat euroina per litra. 

Kallis liikennepolttoaine on myrkkyä taloudelle ja sattuu erityisesti niihin kuluttajiin sekä yrityksiin, jotka ajavat paljon. Tämän takia useat tahot ovat vaatineet, että hallitus alentaisi liikennepolttoaineiden hintoja tai kompensoisi jotenkin korkeita hintoja. Esimerkiksi vuonna 2021 kirjattu kansalaisaloite polttoaineveron alentamisesta  keräsi yli 100 000 kannatusilmoitusta. Tuo kansalaisaloite vaatii polttoaineiden valmisteveron laskemista vuoden 2021 tasosta 50 prosentilla. Pitäisikö siis päättäjien kuunnella kansan ääntä ja laskea polttoaineveroa tai muuten tukea liikennepolttoaineiden ostamista?

Kuten kirjoitin jo aiemmin, ainoa tehokas tapa vähentää Venäjän sotatoimien rahoitusta on vähentää fossiilisten polttoaineiden kulutusta. Sillä mitä enemmän käytämme öljyä, sitä korkeampana öljyn maailmanmarkkinahinta pysyy ja sitä enemmän rahaa virtaa Venäjän sotakassaan. Sillä ei ole niinkään väliä, mistä maasta meillä käytettävä öljy tulee. Korkeat polttoaineen hinnat puolestaan toimivat tehokkaana kannustimena vähentää ajamista ja siten öljyn kulutusta. Eli Ukrainan sodan kannalta olisi toivottavaa, että autolla ajaminen lakkaisi länsimaissa kokonaan. Tämä tarkoittaisi suurta tuhoa taloudelliselle toimeliaisuudelle, joten niin pitkälle ei voida mennä.

Ukrainan sodan lopettamisen kannalta kaikkein pahinta olisi kuitenkin tukea autoilijoille kalliin polttoaineen ostamista. Eli jos esimerkiksi hallitus lähtisi tukemaan jokaisen bensiinilitran ostamista vaikkapa eurolla per litra. Tällöin öljyn hinta pysyisi korkeana, mutta bensiinin kulutuskaan ei laskisi. Eli en missään nimessä kannata polttoaineveron laskemista tai liikennepolttoaineiden ostamisen muutakaan tukemista.

Sen sijaan hallitus voisi tukea yleistä taloudellista toimeliaisuutta alentamalla muita veroja. Tyypillinen autoilija Suomessa ajaa kuukaudessa noin 1250 km. Ja tyypillinen suomalainen auto kuluttaa bensiiniä 6,9 litraa sadalla kilometrillä. Bensaa menee kuukaudessa siis noin 86 litraa. Eli tyypillinen suomalainen autoilija joutuu maksamaan bensiinistä 2,5 €/litra hinnalla kuukaudessa 215 euroa. 

Kaikkein järkevintä olisi laskea ansiotuloveroja niin, että keskimääräiselle palkansaajalle ansioverojen lasku toisi kuukaudessa säästöä noin 100 euroa. Tämä 100 euroa vastaa tyypillistä kuukauden bensalaskun kallistumista vuoden 2021 alun tilanteesta. Suomalaisen palkansaajan mediaaniansio oli 3 228 euroa kuukaudessa vuonna 2020. Jos ansiotuloveroa laskettaisiin keskituloisten osalta reilut 3 prosenttia nykyisestä, niin tällä tyypillinen suomalainen palkansaaja saisi 100 euron alennuksen kuukausittaisiin veroihinsa.

Tällä tavalla saataisiin pidettyä kuluttajien ostovoima samalla tasolla, millä se oli kun bensiini maksoi noin 1,2 € per litra. Mutta näin ei haitallisesti kannustettaisi ihmisiä ajamaan autolla. Eli kaikkein isoimman säästön talouteensa saisivat ne, jotka onnistuisivat vähentämään autoiluaan. Jokainen säästäisi sitä enemmän, mitä vähemmän bensiiniä ostaisi. Mutta kuitenkin jos on pakko ajaa samaan malliin kuin ennen, niin silti kuukaudessa jäisi yhtä paljon rahaa käteen kuin ennenkin, sillä ansiotuloverojen lasku kompensoisi kalliin bensan hinnan. 

Miksi Putinia ei yritetä syöstä vallasta?

Ukrainan sota näyttää yhä selvemmin valtaisalta virheeltä Venäjän kannalta. Ja mitä pidempään sota jatkuu, sitä surkeammaksi tilanne käy myös venäläisille. Niin kauan kuin Putin pysyy vallassa, tilanne tuskin muuttuu. Eli vallankaappaus olisi paras mahdollisuus venäläisille päästä ulos tästä tuhoisasta tilanteesta. Miksi siis Putinia ei yritetä syöstä vallasta?

Katsoin tästä aiheesta mielenkiintoisen Youtube-videon. Videon on tehnyt William Spaniel. Siinä esiteltiin viisi syytä sille, miksi vallankaappaus Venäjällä on edelleen erittäin epätodennäköinen.

1. Putin on kaikesta huolimatta erittäin suosittu Venäjällä. Luotettavana pidetyn Levada-keskuksen huhtikuun kyselyn perusteella Putinia kannattaa 82% venäläisistä. Putinin suosio on vain noussut helmikuussa alkaneen suurhyökkäyksen jälkeen. 
2. Vallankaappausyrityksen koordinointi on erittäin hankalaa ja vaarallista. Jos joku yrittää saada muita mukaan vallankaappausyritykseen, on aina olemassa pelko siitä, että tieto tästä päätyy Putinin korviin. Ja tällöin vallankaappaukseen halukkuutta tunnustellut tapetaan.
3. Putinin lähipiiri sekä Venäjän nykyiset vallanpitävät hyötyvät edelleen siitä, että Putin pysyy vallassa. Vallanvaihdos olisi monen nykyisen eliitin jäsenen kannalta isompi riski kuin Putinin pitäminen vallassa. Uusi johtaja ei nimittäin välttämättä pitäisi samoja tyyppejä enää eliitin ytimessä.
4. Vallankaappauksen jälkeen olisi isompi riski, että kansa vaatisi aidosti demokraattisia vaaleja. Eli suurella riskillä vallan kaapannut henkilö saattaisi päästä nauttimaan vallasta vain vähän aikaa, kunnes joku toinen puolestaan tulisi valtaan. 
5. Putin saattaa hyvinkin kaiken aikaa tehdä puhdistuksia, joissa vähänkin epäilyttävät tyypit siivotaan pois vaikutusvaltaisilta paikoilta tai jopa tapetaan. Esimerkiksi yksi mahdollinen selitys sille, miksi niin moni venäläinen kenraali on kuollut Ukrainan sodassa on se, että Putin on tarkoituksella lähettänyt epäilyttäviä kenraaleja erittäin vaarallisiin paikkoihin. Eli Putin on halunnut näiden kuolevan. 

Yhdysvaltojen hullu tapa sekoittaa uskontoa ja politiikkaa

Olin reilun viikon työreissulla Yhdysvalloissa. Tuon reissun aikana törmäsin aborttioikeutta puolustaviin mielenosoittajiin, seurasin TV:stä tuomarinvaaleihin liittyviä mainoksia sekä kuuntelin viidessä osavaltiossa oleviin puolueiden esivaaleihin liittyviä keskusteluja. Lisäksi näin kuinka yliopiston kampuksella tyrkytettiin abortteja vastustavaa propagandaa opiskelijoille. Ja suositulla rantalaiturilla oli kaksikin uskonnollista ryhmää kovaäänisten kanssa julistamassa Jeesuksen ilosanomaa. Tiivistettynä pääsin siis omakohtaisesti todistamaan, miten uskonnollisuus tunkee esiin Yhdysvalloissa.

Näin eurooppalaisena tämä tuntuu aivan pöljältä. Omiin silmiin näyttää naurettavalta, että tuomarin virkaan pyrkivät ihmiset korostavat vaalimainoksissaan sitä, miten he käyvät joka sunnuntai kirkossa. Tai no jo sekin on hullua, että oikeudelliseen asiantuntijatehtävään valitaan henkilö yleisillä vaaleilla. 

Tilastojen valossa on outoa, että pitkälti uskonnosta nousevat teemat ovat edelleen niin tärkeitä amerikkalaisille. Nykyään kuitenkin peräti 25% väestöstä ei ole minkään uskontokunnan kannattajia. Kirkkoon kuuluvien osuuden laskusta huolimatta kirkko ja valtio ovat entistä enemmänkin kietoutuneet toisiinsa. Muutama vuosi sitten tehdyn kyselytutkimuksen perusteella puolet amerikkalaisista on sitä mieltä, että presidentillä täytyy olla vahvoja uskonnollisia vakaumuksia. Samoin puolet ajattelee, että Raamatun tulisi vaikuttaa lainsäädäntöön.

Yhdysvaltojen poliittista tilannetta pahentaa se, että monet niistäkin, jotka eivät kuulu kirkkoon tai koe itseään erityisen uskonnollisiksi, monet suhtautuvat politiikkaan äärimmäisen ideologisesti. Esimerkiksi aborttioikeuteen tai aseisiin ei juurikaan suhtauduta järjellä, vaan nämä asiat tunnetaan voimakkaasti. Tuollaisessa ilmapiirissä ei valitettavasti ole tilaa keskustella järkevästi eri vaihtoehdoista. USA:n kaksipuoluejärjestelmä luonnollisesti ruokkii tämän kaltaista mustavalkoista asettelua absoluuttiseen oikeaan ja väärään. Koska lähes kaikissa poliittisissa keskusteluissa on vain kaksi puolta, ei kompromisseille tai uusille ajatuksille ole tilaa. 

Olenkin äärimmäisen iloinen siitä, että meillä Suomessa on aidosti useita varteenotettavia puolueita. Jos kaksi puoluetta lähtisi meillä uhoamaan typerän kärjekkääksi jostain tietystä aiheesta, sataisi se muiden puolueiden laariin. Seuraavaksi täysin tuulesta temmattuja skenaarioita havainnollistamaan tätä. Esimerkiksi jos Vasemmistoliitto alkaisi isoon ääneen syyttämään kokoomuslaisia sotahulluiksi imperialisteiksi ja Petteri Orpo julistaisi TV:ssä, että Li Andersson on stalinisti, kärsisivät siitä molemmat puolueet poliittisesti. Ja tuollaisesta järjettömästä riitelystä erossa pysyvät puolueet kuten esimerkiksi Keskusta tai SDP keräisivät pisteet. 

Mutta Yhdysvalloissa kun on vain kaksi puoluetta, siellä voi hyvinkin olla poliittisesti järkevää käyttää kaikki energia toisen puolueen mustamaalaamiseen. Ja maan esivaalisysteemi vielä korostaa sitä, että kannattaa vaikuttaa mahdollisimman kirkkaasti oman puolueen tosiuskovaiselta. Esivaaleissa kun vain ne kaikkein kiihkeimmät puolueen jäsenet äänestävät. Ja he eivät yleensä tykkää sellaisista ehdokkaista, jotka kehtaavat yrittää vuoropuhelua vastapuolen kanssa. 

Antiikin kreikkalaiset ja sota Ukrainassa

Strategiassa toistuvat teemat kautta vuosisatojen

Olen lukenut (tai oikeastaan kuunnellut) Lawrence Freedmanin kirjaa Strategy: A History. Se esittelee strategisen ajattelun historiaa aina esihistoriallisesta ajasta lähtien. Olen nyt päässyt antiikin kreikkaa käsittelevään osioon ja siitä voi vetää joitakin mielenkiintoisia vertauksia nykyhetkessä riehuvaan Ukrainan sotaan.

Viekkaus ja tarkka suunnittelu vastaan raaka voima

Strategiseen ajatteluun liittyvät oleellisesti viekkaus, nopea tiedonkeruu ja sen analysointi sekä suunnitelmallisuus. Troijan sodassa mukana ollut Odysseus edustaa erinomaisesti tällaista ovelaa, vastustajaa harhauttavaa strategista ajattelijaa. Hänen ideansa oli rakentaa Troijan hevonen, jonka sisään piiloutui 50 sotilaista. Troijalaiset pitivät hevosta uhrilahjana, jonka avulla jumalatar Athene tulisi heidän puolelleen. Hyväuskoiset troijalaiset veivät hevosen sisälle kaupunkiin Troijan torille. Sitten yön pimeydessä hevosen sisälle piiloutuneet sotilaat tulivat esiin ja auttoivat kaupungin ulkopuolelta hyökkäävää isoa sotajoukkoa valtaamaan kaupungin. 

Freedmanin kirjassa strategiselle pohdinnalle vastakkaisena sodankäynnin muotona toimii puhtaasti raakaan voimaan ja taistelukuntoon pohjautuva tapa sotia. Toinen Troijan sodan kuuluisista sankareista Akhilleus edustaa tätä. Akhilleus halveksi viekkautta ja juonittelua, joiden sijasta hän suosi rehtejä kaksintaisteluja mies miestä vastaan. Kuitenkin viekkaus ja oveluus voivat aina voittaa pelkän raa'an voiman. Troijan sodastakin hengissä selvisi viekas Odysseus, kun taas Akhilleus kuoli nuolen osumasta.

Miten tämä sitten liittyy Ukrainan sotaan? Tässä modernissa sodassa Venäjällä on ainakin paperilla murskaavan suuri ylivoima.  Ennen sodan alkua Venäjän asevoimien aktiivipalveluksessa oli noin 960 000 sotilasta. Kun taas Ukrainan asevoimien aktiivivahvuus oli vuonna 2021 noin 210 000 henkilöä, mikä oli alle neljännes Venäjän vahvuudesta. Kuitenkin Ukraina on hyödyntänyt liittolaisiltaan ja erityisesti USA:lta saatua tiedustelutietoa suurella viekkaudella ja sen avulla pystynyt puolustautumaan yllättävän tehokkaasti. Venäjän sotastrategia sen sijaan oli varsinkin sodan ensimmäisen kuukauden aikana aivan idioottimainen. Ainakin tähän asti viekkaus ja tiedustelutiedon tarkka hyödyntäminen on voittanut pelkän sotilaallisen voiman.

Venäjä ja Ukraina astuivat Thukydideen ansaan 

Thukydidestä pidetään ensimmäisenä todellisena sotahistorioitsijana ja analyytikkona. Hän oli yksi Peloponnesolaissodan kenraaleista, joka kirjoitti myöhemmin kattavan teoksen tästä noin 30 vuotta kestäneestä sodasta. Thukydideen (noin 455-395 eea.) ansa tarkoittaa ainakin suurella todennäköisyydellä tapahtuvaa konfliktia, kun nouseva valtio voimistuu niin, että alkaa uhata johtavaa valtiota – tai ainakin johtava valtio niin tilanteen käsittää. Tämähän oli tilanne antiikin Kreikassa, kun silloinen johtava valtio Sparta tunsi itsensä uhatuksi nousevan valtion, Ateenan, taholta.

Samalla tavalla Euroopassa itseään johtavana mahtina pitänyt Venäjä pelkäsi Naton nousevaa voimaa. Venäjä oli jounut voimattomana seuraamaan, miten yhä useampi Euroopan valtio liittyi Naton sotilasliittoon. Putinin lähipiiri selvästi ajatteli, että jos myös Ukraina päästetään Naton jäseneksi, niin sen jälkeen Naton voimaa Euroopassa ei sen enää ole mahdollista haastaa. Tämän takia Putin laski samaan tapaan kuin 2 500 vuotta aiemmin Sparta oli tehnyt, että nyt on viimeinen hetki yrittää pysäyttää Naton eteneminen. 

Thukydideen ansaan joutuminen ei kuitenkaan ole mikään välttämättömyys. Esimerkiksi Venäjä olis voinut vastakkainasettelun sijasta panostaa yhteistyöhön Nato-maiden kanssa. Ja näin jälkikäteen on helppo nähdä, että Venäjän hyökkäys oli strategisesti äärimmäisen typerä siirto. Ja tietysti se on moraalisesti täydellisen väärin. Mutta valitettavan usein päättäjät sortuvat tähän Thukydideen ansaan, joten siinä mielessä tämä logiikka on hyvä pitää mielessä. Esimerkiksi Kiinan nouseva mahti ja sen asettama haaste Yhdysvaltojen maailmanvallalle saattaa hyvinkin johtaa tämän ansan laukeamiseen, mikäli maiden johtoon päätyvät riittävän sotaisat henkilöt.

Jukka Lindströmin sivuhistoria tarjoaa tervetullutta poliittista satiiria

Jukka Lindström teki vuosina 2014 - 2017 aivan erinomaista ohjelmaa Noin viikon uutiset. Sarja muistutti formaatiltaan erittäin paljon John Oliverin tähdittämää Last Week Tonight -sarjaa. Tyylin kopioiminen ei kuitenkaan haitannut pätkääkään, sillä oli hauskaa katsoa kotimaisesta vinkkelistä samanlaista satiirista ajankohtaisohjelmaa.

Useamman vuoden tauon jälkeen Lindström on palannut poliittisen satiirin maailmaan uuden tv-sarjan kanssa. Jukka Lindströmin sivuhistoria tarjoaa jokaisessa jaksossa muka-dokumentin 2020-luvun yhteiskunnallisista ilmiöistä ja erityisesti suomalaisista puolueista. Kolmessa ensimmäisessä jaksossa keskitytään esimerkiksi vihreiden, kokoomuslaisten sekä demareiden pilkkaamiseen. Näiden kolmen katsotun jakson perusteella uskallan jo lämpimästi suositella sarjaa kaikille, jotka ovat kaivanneet terävämpää suomalaista poliittista satiiria. 

Erityisen piristävää on sarjan rohkeus. Välillä vitsit menevät reippaasti hyvänmaun tuolle puolen, kuten esimerkiksi juttu julkkispuristimesta, jossa lapsitähden pää muserretaan hydraulipuristimella tohjoksi suorassa lähetyksessä live-yleisön edessä. Sarja ottaakin vitsiensä lähtökohdaksi ilmiöitä, jotka ovat jo olleet esillä oikeassa maailmassa. Ja sitten lähdetään revittelemään ekstrapoloimalla överisti näiden ilmiöiden mahdollisia tulevaisuuden kehityskaaria. Monet näyttelijäsuorituksista ovat myös harvinaisen hyviä. Esimerkiksi Kokoomuksen johtoon kehitetty androidi on mahtava suoritus.

Sarja löytyy Yle Areenasta. Katsokaa ja nauttikaa.

Nato ja Venäjä -selonteko

Hallitus julkisti Nato-selonteon, joka löytyy täältä. Selonteossa arvioidaan Venäjän hyökkäyksen aiheuttaman ulko- ja turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön muutosta ja sen vaikutuksia Suomelle. Selonteossa kuvataan Venäjän sotatoimet Ukrainaa vastaan ja miten Venäjä on muuttunut entistä arvaamattomammaksi ja vaarallisemmaksi. Siinä todetaan, että sota Ukrainaa vastaan osoittaa entistä selvemmin, että voimankäyttö on keskeinen osa Venäjän keinovalikoimaa ja se on valmis käyttämään laajamittaista sotilaallista voimaa myös siviilikohteita vastaan poliittisten päämääriensä tavoittelemiseen. 

Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys lisäisi pitkällä aikavälillä Itämeren alueen vakautta, selonteossa arvioidaan. Syynä on, että Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys nostaisi kynnystä sotilaalliseen voimankäyttöön alueella. Suomelle mahdollisen Nato-jäsenyyden merkittävin vaikutus olisi se, että Suomi olisi osa Naton yhteistä puolustusta ja viidennen artiklan mukaisten turvatakuiden piirissä. Suomen puolustuksen ennaltaehkäisevä vaikutus olisi nykyistä huomattavasti suurempi, sillä sen takana olisivat koko liittokunnan suorituskyvyt. Jos Naton jäsenenä Suomea vastaan kuitenkin kohdistettaisiin sotilaallista voimaa, Suomi puolustautuisi liittokunnan tuella ennakkoon valmisteltujen ja harjoiteltujen yhteisen puolustuksen järjestelyjen mukaisesti. 

Selonteon mukaan olisi hyvä, että Suomi ja Ruotsi liittyisivät Natoon yhdessä. Mikäli Suomi hakisi Naton jäsenyyttä, tulisi varautua laaja-alaiseen ja vaikeasti ennakoitavaan vaikuttamiseen ja riskeihin, kuten esimerkiksi jännitteiden kasvuun Suomen ja Venäjän välisellä rajalla.

Suomen mahdollinen jäsenyys Natossa lisäisi Naton liittokunnan pinta-alaa merkittävästi, kaksinkertaistaisi sen maarajan Venäjän kanssa, sekä siirtäisi liittokunnan entistä lähemmäksi Venäjän strategisesti merkittäviä alueita, kuten Kuolan niemimaata ja Pietaria.

Jäsenyys ei velvoittaisi Suomea ottamaan alueelleen ydinaseita, pysyviä tukikohtia tai joukkoja. Se ei myöskään pakottaisi Suomen osallistumaan sotilasoperaatioihin kaukana omista rajoistaan, jollei niillä suoraan turvattaisi jonkin toisen Nato-maan turvallisuutta. Eli meitä ei voisi pakottaa esimerkiksi Afganistanin kaltaisiin operaatioihin.

Selonteko ei suoraan sano, että Suomen kannattaisi liittyä Natoon. Kuitenkin sen viestin se selvästi lähettää kansanedustajillemme. Raportti nimittäin maalaa hyvin selvän loogisen polun siihen, että Venäjän aiheuttamaan uhkaan kannattaa parhaiten varautua liittymällä Natoon. Jollei sitten täysin kiistä selonteon johtopäätöksiä väärinä tai valheellisina, niin sen valossa on erittäin vaikeaa vastustaa Natoon liittymistä.

Selonteko ei myöskään anna mahdollisuutta siihen, että Suomi jatkaisi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vastauksena Venäjän hyökkäyksen johdosta muuttuneeseen turvallisuustilanteeseen Suomi joutuu joka tapauksessa vahvistamaan turvallisuuttaan ja puolustuskykyään sekä tiivistämään pitkäaikaista yhteistyötä keskeisten kumppanien kanssa. 

Vaikka Ukrainan tilanteesta voidaan ottaa paljon oppia, ei Suomen tilanne kuitenkaan ole samanlainen. Merkittävin ero on siinä, että Suomi on ollut jo pitkään EU:n jäsen. Vaikka EU on tukenut voimakkaasti Ukrainaa, ei tämän tuen suuruus ole kuitenkaan samanlainen, kuin jos hyökkäyksen kohteena olisi EU:n jäsenmaa kuten Suomi. Mikäli mahdollinen hyökkäys kohdistuisi EU-maahan, EU reagoisi vielä voimakkaammin kuin nyt hyökkäykseen Ukrainan kimppuun. Silti selonteko hyvin selvästi sanoo, että EU ei nyt, eikä edes tulevaisuudessa voi korvata Naton kaltaisen puolustusliiton tuomaa turvaa. 

Samoin raportissa käsitellään yhteistyömahdollisuudet Ruotsin ja muiden pohjoismaiden kanssa. Se suosittelee yhteistyön lisäämistä myös tällä saralla, mutta samoin kuin EU:n kohdalla, eivät nämä pohjoismaiset turvallisuusyhteistyöt tarjoa läheskään samanlaista turvaa kuin Naton täysijäsenyys. Mahdollisessa Euroopan laajuisessa sotilaallisessa konfliktissa pohjoismaiset Nato-maat Tanska ja Norja painottaisivat erityisesti Naton yhteisen puolustuksen toimeenpanoa.

Myöskään USA:sta tai Iso-Britanniasta on turha haaveilla turvallisuutemme takaajaksi ilman, että liitymme Natoon. Selonteon mukaan Yhdysvaltojen sekä brittien näkökulmasta Euroopan turvallisuus ja yhteisen puolustuksen toteuttaminen on järjestetty ensisijaisesti Naton kautta. Yhdysvallat ei ole myöntänyt Naton ulkopuolisille Euroopan maille julkilausuttuja kahdenvälisiä turvatakuita, eikä tällaisia ole syytä odottaa tulevaisuudessakaan. Ukrainan auttamisen rajat ovat vain korostaneet sitä, miten selvä ero USA:n ja Iso-Britannian näkökulmasta on siinä, autetaanko Natoon kuuluvaa maata vai sen ulkopuolella olevaa.

Eiköhän tässä tosiaan muutaman viikon päästä kuulla, että Suomi on hakenut Nato-jäsenyyttä. Hyvää pääsiäistä kaikista synkistä sotamietteistä huolimatta.

  

Lisää aiheesta muualla

• Ylen Politiikkaradion jakso Nato-selonteosta 
• Helsingin Sanomien tiivistelmä selonteon keskeisistä viesteistä
• Ulkopoliittisen instituutin asiantuntijan näkemys selonteosta
• Tammikuussa kirjoittamani arvio Nato-jäsenyydestä

Terveydenhoidon noidankehä

Suomen terveydenhoito on joutunut vaarallisen noidankehän vangiksi. Havainnollistetaan tätä systeemidynamiikasta tuttujen syy- ja seuraus -kuvaajien avulla. Suomen väestö vanhenee kovaa tahtia ja sen seurauksena hoidettavia on yhä enemmän. Tälle ei valitettavasti pysty lyhyellä tähtäimellä tekemään mitään, jollei sitten sairaista ja vanhuksista huolehtimista päätetä jättää kokonaan retuperälle. Tuskin kukaan haluaa tällaista kauhumaailmaa, jossa vanhukset jätetään ilman hoitoa kärsimään ja kuolemaan ennen aikojaan.

Hoidettavien määrän kasvaessa lisääntyy hoitotyön kiire ja kuormittavuus. Nuolten päiden vieressä oleva plus-merkki tarkoittaa muutoksen suuntaa syyn ja seurauksen välillä. Vastaavasti siis jos hoidettavien määrä vähenisi, pienenisi samalla hoitotyön kiire ja kuormittavuus.

Mitä kiireisempää ja stressaavampaa hoitotöissä on, sitä useampi hoitaja uupuu töissään. Samalla kun kiireessä ei pysty antamaan niin hyvää hoitoa kuin itse haluaisi, vähenee työn sisäinen motivaatio. Tämän seurauksena hoitotyön houkuttelevuus vähenee. Eli nyt syy-seuraussuhteen suuntaa kuvaa miinus-merkki.

Alan houkuttelevuuteen vaikuttaa tietysti myös hoitajien palkkataso. Nyt palkkaus on erittäin surkea verrattuna muihin yhtä pitkää koulutusta vaativiin aloihin. Jos palkkaus nousisi, parantuisi myös hoitoalan houkuttelevuus.

Hoitoalan houkuttelevuus puolestaan vaikuttaa hoitajien määrään. Jos alan houkuttelevuus heikkenee, entistä harvempi uusi henkilö hakeutuu hoitajaksi. Samoin yhä useampi jo koulutettu hoitaja päättää vaihtaa alaa ja siirtyä muihin hommiin. Toisaalta jos alan houkuttelevuutta saataisiin parannettua, lisäisi se hoitajien määrää. 

Kun näin tarkastellaan tätä systeemiä kokonaisuutena, tulee vaarallinen noidankehä näkyviin. 

Jos mitään ei muuteta, niin hoitoalan houkuttelevuus jatkaa huononemistaan. Se taas vähentää alalla työskentelevien hoitajien määrää. Mikä taas puolestaan lisää hoitotyön kiirettä ja kuormittavuutta. Ja se taas heikentää entisestään ihmisten halua hakeutua tai pysyä hoitoalalla. Eli jos mitään ei tehdä, joutuu suomalainen terveydenhoito kammottavaan tilanteeseen. 

Toisaalta jos hoitajien palkkatasoa nostettaisiin selvästi, katkaisisi se tämän noidankehän. Jos hoitajien palkkataso nousisi merkittävästi, parantuisi samalla hoitoalan houkuttelevuus. Ja sen myötä hoitajien määrä kasvaisi. Se puolestaan vähentäisi hoitotöiden kiirettä ja kuormittavuutta. Minkä seurauksena alalla olisi huomattavasti mukavampaa työskennellä ja saataisiin lisää hoitajia. Sen jälkeen ala ei enää tarvitsisi niin merkittäviä palkankorotuksia tulevaisuudessa.