torstai 26. toukokuuta 2022

Miksi Putinia ei yritetä syöstä vallasta?

Ukrainan sota näyttää yhä selvemmin valtaisalta virheeltä Venäjän kannalta. Ja mitä pidempään sota jatkuu, sitä surkeammaksi tilanne käy myös venäläisille. Niin kauan kuin Putin pysyy vallassa, tilanne tuskin muuttuu. Eli vallankaappaus olisi paras mahdollisuus venäläisille päästä ulos tästä tuhoisasta tilanteesta. Miksi siis Putinia ei yritetä syöstä vallasta?


Katsoin tästä aiheesta mielenkiintoisen Youtube-videon. Videon on tehnyt William Spaniel. Siinä esiteltiin viisi syytä sille, miksi vallankaappaus Venäjällä on edelleen erittäin epätodennäköinen.

  1. Putin on kaikesta huolimatta erittäin suosittu Venäjällä. Luotettavana pidetyn Levada-keskuksen huhtikuun kyselyn perusteella Putinia kannattaa 82% venäläisistä. Putinin suosio on vain noussut helmikuussa alkaneen suurhyökkäyksen jälkeen. 
  2. Vallankaappausyrityksen koordinointi on erittäin hankalaa ja vaarallista. Jos joku yrittää saada muita mukaan vallankaappausyritykseen, on aina olemassa pelko siitä, että tieto tästä päätyy Putinin korviin. Ja tällöin vallankaappaukseen halukkuutta tunnustellut tapetaan.
  3. Putinin lähipiiri sekä Venäjän nykyiset vallanpitävät hyötyvät edelleen siitä, että Putin pysyy vallassa. Vallanvaihdos olisi monen nykyisen eliitin jäsenen kannalta isompi riski kuin Putinin pitäminen vallassa. Uusi johtaja ei nimittäin välttämättä pitäisi samoja tyyppejä enää eliitin ytimessä.
  4. Vallankaappauksen jälkeen olisi isompi riski, että kansa vaatisi aidosti demokraattisia vaaleja. Eli suurella riskillä vallan kaapannut henkilö saattaisi päästä nauttimaan vallasta vain vähän aikaa, kunnes joku toinen puolestaan tulisi valtaan. 
  5. Putin saattaa hyvinkin kaiken aikaa tehdä puhdistuksia, joissa vähänkin epäilyttävät tyypit siivotaan pois vaikutusvaltaisilta paikoilta tai jopa tapetaan. Esimerkiksi yksi mahdollinen selitys sille, miksi niin moni venäläinen kenraali on kuollut Ukrainan sodassa on se, että Putin on tarkoituksella lähettänyt epäilyttäviä kenraaleja erittäin vaarallisiin paikkoihin. Eli Putin on halunnut näiden kuolevan. 


1 kommentti:

  1. Kohdasta 5 eli Putinin puhdistuksista on viime kuukausina näkynyt yhä enemmän merkkejä. Erittäin monia vaikutusvaltaisia yritysjohtajia on tippunut ikkunoista ja veneistä tappavin seurauksin.

    VastaaPoista