Jukka Lindströmin sivuhistoria tarjoaa tervetullutta poliittista satiiria

Jukka Lindström teki vuosina 2014 - 2017 aivan erinomaista ohjelmaa Noin viikon uutiset. Sarja muistutti formaatiltaan erittäin paljon John Oliverin tähdittämää Last Week Tonight -sarjaa. Tyylin kopioiminen ei kuitenkaan haitannut pätkääkään, sillä oli hauskaa katsoa kotimaisesta vinkkelistä samanlaista satiirista ajankohtaisohjelmaa.

Useamman vuoden tauon jälkeen Lindström on palannut poliittisen satiirin maailmaan uuden tv-sarjan kanssa. Jukka Lindströmin sivuhistoria tarjoaa jokaisessa jaksossa muka-dokumentin 2020-luvun yhteiskunnallisista ilmiöistä ja erityisesti suomalaisista puolueista. Kolmessa ensimmäisessä jaksossa keskitytään esimerkiksi vihreiden, kokoomuslaisten sekä demareiden pilkkaamiseen. Näiden kolmen katsotun jakson perusteella uskallan jo lämpimästi suositella sarjaa kaikille, jotka ovat kaivanneet terävämpää suomalaista poliittista satiiria. 

Erityisen piristävää on sarjan rohkeus. Välillä vitsit menevät reippaasti hyvänmaun tuolle puolen, kuten esimerkiksi juttu julkkispuristimesta, jossa lapsitähden pää muserretaan hydraulipuristimella tohjoksi suorassa lähetyksessä live-yleisön edessä. Sarja ottaakin vitsiensä lähtökohdaksi ilmiöitä, jotka ovat jo olleet esillä oikeassa maailmassa. Ja sitten lähdetään revittelemään ekstrapoloimalla överisti näiden ilmiöiden mahdollisia tulevaisuuden kehityskaaria. Monet näyttelijäsuorituksista ovat myös harvinaisen hyviä. Esimerkiksi Kokoomuksen johtoon kehitetty androidi on mahtava suoritus.

Sarja löytyy Yle Areenasta. Katsokaa ja nauttikaa.

Nato ja Venäjä -selonteko

Hallitus julkisti Nato-selonteon, joka löytyy täältä. Selonteossa arvioidaan Venäjän hyökkäyksen aiheuttaman ulko- ja turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön muutosta ja sen vaikutuksia Suomelle. Selonteossa kuvataan Venäjän sotatoimet Ukrainaa vastaan ja miten Venäjä on muuttunut entistä arvaamattomammaksi ja vaarallisemmaksi. Siinä todetaan, että sota Ukrainaa vastaan osoittaa entistä selvemmin, että voimankäyttö on keskeinen osa Venäjän keinovalikoimaa ja se on valmis käyttämään laajamittaista sotilaallista voimaa myös siviilikohteita vastaan poliittisten päämääriensä tavoittelemiseen. 

Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys lisäisi pitkällä aikavälillä Itämeren alueen vakautta, selonteossa arvioidaan. Syynä on, että Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys nostaisi kynnystä sotilaalliseen voimankäyttöön alueella. Suomelle mahdollisen Nato-jäsenyyden merkittävin vaikutus olisi se, että Suomi olisi osa Naton yhteistä puolustusta ja viidennen artiklan mukaisten turvatakuiden piirissä. Suomen puolustuksen ennaltaehkäisevä vaikutus olisi nykyistä huomattavasti suurempi, sillä sen takana olisivat koko liittokunnan suorituskyvyt. Jos Naton jäsenenä Suomea vastaan kuitenkin kohdistettaisiin sotilaallista voimaa, Suomi puolustautuisi liittokunnan tuella ennakkoon valmisteltujen ja harjoiteltujen yhteisen puolustuksen järjestelyjen mukaisesti. 

Selonteon mukaan olisi hyvä, että Suomi ja Ruotsi liittyisivät Natoon yhdessä. Mikäli Suomi hakisi Naton jäsenyyttä, tulisi varautua laaja-alaiseen ja vaikeasti ennakoitavaan vaikuttamiseen ja riskeihin, kuten esimerkiksi jännitteiden kasvuun Suomen ja Venäjän välisellä rajalla.

Suomen mahdollinen jäsenyys Natossa lisäisi Naton liittokunnan pinta-alaa merkittävästi, kaksinkertaistaisi sen maarajan Venäjän kanssa, sekä siirtäisi liittokunnan entistä lähemmäksi Venäjän strategisesti merkittäviä alueita, kuten Kuolan niemimaata ja Pietaria.

Jäsenyys ei velvoittaisi Suomea ottamaan alueelleen ydinaseita, pysyviä tukikohtia tai joukkoja. Se ei myöskään pakottaisi Suomen osallistumaan sotilasoperaatioihin kaukana omista rajoistaan, jollei niillä suoraan turvattaisi jonkin toisen Nato-maan turvallisuutta. Eli meitä ei voisi pakottaa esimerkiksi Afganistanin kaltaisiin operaatioihin.

Selonteko ei suoraan sano, että Suomen kannattaisi liittyä Natoon. Kuitenkin sen viestin se selvästi lähettää kansanedustajillemme. Raportti nimittäin maalaa hyvin selvän loogisen polun siihen, että Venäjän aiheuttamaan uhkaan kannattaa parhaiten varautua liittymällä Natoon. Jollei sitten täysin kiistä selonteon johtopäätöksiä väärinä tai valheellisina, niin sen valossa on erittäin vaikeaa vastustaa Natoon liittymistä.

Selonteko ei myöskään anna mahdollisuutta siihen, että Suomi jatkaisi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vastauksena Venäjän hyökkäyksen johdosta muuttuneeseen turvallisuustilanteeseen Suomi joutuu joka tapauksessa vahvistamaan turvallisuuttaan ja puolustuskykyään sekä tiivistämään pitkäaikaista yhteistyötä keskeisten kumppanien kanssa. 

Vaikka Ukrainan tilanteesta voidaan ottaa paljon oppia, ei Suomen tilanne kuitenkaan ole samanlainen. Merkittävin ero on siinä, että Suomi on ollut jo pitkään EU:n jäsen. Vaikka EU on tukenut voimakkaasti Ukrainaa, ei tämän tuen suuruus ole kuitenkaan samanlainen, kuin jos hyökkäyksen kohteena olisi EU:n jäsenmaa kuten Suomi. Mikäli mahdollinen hyökkäys kohdistuisi EU-maahan, EU reagoisi vielä voimakkaammin kuin nyt hyökkäykseen Ukrainan kimppuun. Silti selonteko hyvin selvästi sanoo, että EU ei nyt, eikä edes tulevaisuudessa voi korvata Naton kaltaisen puolustusliiton tuomaa turvaa. 

Samoin raportissa käsitellään yhteistyömahdollisuudet Ruotsin ja muiden pohjoismaiden kanssa. Se suosittelee yhteistyön lisäämistä myös tällä saralla, mutta samoin kuin EU:n kohdalla, eivät nämä pohjoismaiset turvallisuusyhteistyöt tarjoa läheskään samanlaista turvaa kuin Naton täysijäsenyys. Mahdollisessa Euroopan laajuisessa sotilaallisessa konfliktissa pohjoismaiset Nato-maat Tanska ja Norja painottaisivat erityisesti Naton yhteisen puolustuksen toimeenpanoa.

Myöskään USA:sta tai Iso-Britanniasta on turha haaveilla turvallisuutemme takaajaksi ilman, että liitymme Natoon. Selonteon mukaan Yhdysvaltojen sekä brittien näkökulmasta Euroopan turvallisuus ja yhteisen puolustuksen toteuttaminen on järjestetty ensisijaisesti Naton kautta. Yhdysvallat ei ole myöntänyt Naton ulkopuolisille Euroopan maille julkilausuttuja kahdenvälisiä turvatakuita, eikä tällaisia ole syytä odottaa tulevaisuudessakaan. Ukrainan auttamisen rajat ovat vain korostaneet sitä, miten selvä ero USA:n ja Iso-Britannian näkökulmasta on siinä, autetaanko Natoon kuuluvaa maata vai sen ulkopuolella olevaa.

Eiköhän tässä tosiaan muutaman viikon päästä kuulla, että Suomi on hakenut Nato-jäsenyyttä. Hyvää pääsiäistä kaikista synkistä sotamietteistä huolimatta.

  

Lisää aiheesta muualla

• Ylen Politiikkaradion jakso Nato-selonteosta 
• Helsingin Sanomien tiivistelmä selonteon keskeisistä viesteistä
• Ulkopoliittisen instituutin asiantuntijan näkemys selonteosta
• Tammikuussa kirjoittamani arvio Nato-jäsenyydestä

Terveydenhoidon noidankehä

Suomen terveydenhoito on joutunut vaarallisen noidankehän vangiksi. Havainnollistetaan tätä systeemidynamiikasta tuttujen syy- ja seuraus -kuvaajien avulla. Suomen väestö vanhenee kovaa tahtia ja sen seurauksena hoidettavia on yhä enemmän. Tälle ei valitettavasti pysty lyhyellä tähtäimellä tekemään mitään, jollei sitten sairaista ja vanhuksista huolehtimista päätetä jättää kokonaan retuperälle. Tuskin kukaan haluaa tällaista kauhumaailmaa, jossa vanhukset jätetään ilman hoitoa kärsimään ja kuolemaan ennen aikojaan.

Hoidettavien määrän kasvaessa lisääntyy hoitotyön kiire ja kuormittavuus. Nuolten päiden vieressä oleva plus-merkki tarkoittaa muutoksen suuntaa syyn ja seurauksen välillä. Vastaavasti siis jos hoidettavien määrä vähenisi, pienenisi samalla hoitotyön kiire ja kuormittavuus.

Mitä kiireisempää ja stressaavampaa hoitotöissä on, sitä useampi hoitaja uupuu töissään. Samalla kun kiireessä ei pysty antamaan niin hyvää hoitoa kuin itse haluaisi, vähenee työn sisäinen motivaatio. Tämän seurauksena hoitotyön houkuttelevuus vähenee. Eli nyt syy-seuraussuhteen suuntaa kuvaa miinus-merkki.

Alan houkuttelevuuteen vaikuttaa tietysti myös hoitajien palkkataso. Nyt palkkaus on erittäin surkea verrattuna muihin yhtä pitkää koulutusta vaativiin aloihin. Jos palkkaus nousisi, parantuisi myös hoitoalan houkuttelevuus.

Hoitoalan houkuttelevuus puolestaan vaikuttaa hoitajien määrään. Jos alan houkuttelevuus heikkenee, entistä harvempi uusi henkilö hakeutuu hoitajaksi. Samoin yhä useampi jo koulutettu hoitaja päättää vaihtaa alaa ja siirtyä muihin hommiin. Toisaalta jos alan houkuttelevuutta saataisiin parannettua, lisäisi se hoitajien määrää. 

Kun näin tarkastellaan tätä systeemiä kokonaisuutena, tulee vaarallinen noidankehä näkyviin. 

Jos mitään ei muuteta, niin hoitoalan houkuttelevuus jatkaa huononemistaan. Se taas vähentää alalla työskentelevien hoitajien määrää. Mikä taas puolestaan lisää hoitotyön kiirettä ja kuormittavuutta. Ja se taas heikentää entisestään ihmisten halua hakeutua tai pysyä hoitoalalla. Eli jos mitään ei tehdä, joutuu suomalainen terveydenhoito kammottavaan tilanteeseen. 

Toisaalta jos hoitajien palkkatasoa nostettaisiin selvästi, katkaisisi se tämän noidankehän. Jos hoitajien palkkataso nousisi merkittävästi, parantuisi samalla hoitoalan houkuttelevuus. Ja sen myötä hoitajien määrä kasvaisi. Se puolestaan vähentäisi hoitotöiden kiirettä ja kuormittavuutta. Minkä seurauksena alalla olisi huomattavasti mukavampaa työskennellä ja saataisiin lisää hoitajia. Sen jälkeen ala ei enää tarvitsisi niin merkittäviä palkankorotuksia tulevaisuudessa.

  

Darkest hour -elokuva sopii erinomaisesti näihin kurjiin aikoihin

Kirjoitin aiemmin siitä, miten monet läntisten maiden poliitikot tekivät Putinin kanssa saman virheen kuin Britannian pääministeri Neville Chamberlain teki Hitlerin kanssa. Vallanhimoiset, sekopäiset diktaattorit olisi parempi pysäyttää aiemmin kuin myöhemmin. Voit lukea jutun täältä.

Tähän samaan teemaan sopii hyvin erinomainen elokuva Darkest hour. Se kertoo Winston Churchillin kamppailusta sen suhteen, tulisiko Hitlerin kanssa pyrkiä neuvottelemaan rauhasta vai panna kova kovaa vastaan. Suosittelen lämpimästi elokuvaa jo pelkästään sen taiteellisten ansioiden osalta, mutta sen lisäksi elokuva on erittäin ajankohtainen, sillä Hitlerin ja Putinin välille voidaan vetää monia yhtäläisyysmerkkejä. Samoin eri maiden johtajien suhtautuminen Putiniin muistuttaa sitä, miten eri poliitikot Isossa-Britanniassa suhtautuivat Hitleriin. 

Elokuvan voi katsoa ainakin Viaplaystä, jos on kuukausitilaus palveluun. Lisäksi sen voi vuokrata esimerkiksi Elisa Viihteestä ja Applen iTunesista.

Elokuva alkaa siitä, kun Hitler on jo aloittanut täysimittaisen valloitussotansa Euroopassa. Viimeisetkin harhaluulot Hitlerin todellisesta luonteesta on siis heitetty sivuun. Neville Chamberlain saa potkut pääministerin virasta ja konservatiivi-puolue joutuu vastahakoisesti valitsemaan ongelmallisena pidetyn Churchillin pääministeriksi.

Elokuvassa on myös meidän Nato-keskusteluumme hyvin sopiva kohtaus siitä, miten äärimmäisen yksin maa voi joutua, jos sillä ei ole sitovia turvatakuita Yhdysvaltojen kanssa. Roosevelt vain pahoittelee puhelimessa Churchillille, miten Yhdysvallat ei voi sekaantua Euroopan sotaan. Tilanne menee jo absurdiksi, sillä USA ei edes uskalla toimittaa Britannian jo tilaamia sotakoneita. USA:n ja Britannian erityinen suhde alkoikin vasta toisen maailmansodan jälkeen.    

Puolueiden suhtautuminen Natoon

Kuten Jukka Vääri kirjoitti mielipiteessään helmikuussa: "...totuuden hetki on koittanut. Poliittisen jargonin jauhannan sijasta poliitikkojen pitää nyt ottaa lusikka kauniiseen käteen ja alkaa tehdä sitä, mistä heille maksetaan, eli kantaa vastuuta." Nyt on kulunut jo yli kolme viikkoa siitä, kun Venäjä aloitti suurhyökkäyksen Ukrainaan. Halusin selvittää, millainen kanta eri puolueilla ja niiden johtavilla poliitikoilla on Suomen Nato-jäsenyyteen.

Selvästi Natoon liittymisen kannalla olevat

Selkeästi Natoon liittymisen kannalla ovat vain kaksi puoluetta. Rkp kannattaa Nato-jäsenyyden hakemista. RKP on puolueena todennut, että Suomen tulisi olla Naton jäsen vuoteen 2025 mennessä. Samoin Kokoomus on jo pitkään kannattanut Suomen liittymistä Natoon. Liike nyt vaikuttaisi myös nykyään kannattavan Nato-jäsenyyttä ilman kansanäänestystä, mutta sen kanta on heilahdellut laidasta laitaan.

Kielteisimmin Natoon suhtautuvat Vasemmistoliitto ja Keskusta

Eniten Nato-jäsenyyttä vastaan puhuu Vasemmistoliitto. Aivan tuoreimmissakin kyselyissä Vasemmistoliitto on erikseen korostanut, että puolue on edelleen sotilaallisen puolueettomuuden kannalla. Opetusministeri ja vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoo, että vasemmistoliitto on sotilaallisen liittoutumattomuuden kannalla. Vasemmistoliiton vuoteen 2023 saakka voimassa olevassa tavoiteohjelmassa todetaan suoraan, että Suomen ei tule liittyä sotilasliitto Natoon.

Keskusta on perinteisesti suhtautunut erittäin nihkeästi Natoon. Vielä tammikuussa puolueen puheenjohtaja Annika Saarikko totesi: "Keskusta ei kannata Suomen Nato-jäsenyyttä, mutta haluaa että Suomi pitää avoinna mahdollisuuden siihenkin." Samoin tammikuussa julkaistiin Ilta-Sanomien kysely, jonka mukaan Keskusta vastustaa erittäin jyrkästi Natoon liittymistä. Keskustalla on voimassa myös puoluekokouksen kannanotto vuodelta 2002, jonka mukaan mahdollinen Nato-jäsenyys olisi alistettava kansanäänestykseen. Keskusta järjestää keväällä tapahtumia, joissa suomalaiset voivat yhdessä keskustella Ukrainan sodasta ja sen vaikutuksesta mahdolliseen Nato-jäsenyyteen.

Muiden puolueiden kannat vaihtelevat ääripäiden välillä, mutta useilla tapahtunut selvää siirtymistä Naton kannalle

Aiemmin SDP on piiloutunut niin sanotun Nato-option taakse. Kuitenkin nyt pääministeripuolue SDP:ssä puhaltavat Nato-tuulet. Iltalehden laajassa kyselyssä 57 prosenttia demarivaikuttajista kannattaa Suomen liittymistä Natoon. Jäsenyyden vastustajia on IL-kyselyssä 44 prosenttia demarivaikuttajista. Kysely tehtiin 2.–14. maaliskuuta.

Perussuomalaiset ovat aiemmin suhtautuneet erittäin kielteisesti Nato-jäsenyyteen. Mutta viime vuosina puolue ei ole ottanut Natoon mitään kantaa. Esimerkiksi puolueen vuoden 2019 eduskuntavaaliohjelmassa Natoa ei mainita. Halla-ahokin on helmikuussa todennut, että Perussuomalaisilla ei ole yhtenäistä kyllä- tai ei-kantaa. Ville Tavio kertoi tammikuussa, että hänen henkilökohtainen kantansa on ei Nato-jäsenyydelle.

Kristillisdemokraatit ovat perussuomalaisten tavoin aiemmin suhtautuneet kielteisesti Natoon. Toisaalta tammikuussa Kristillisdemokraattien puheenjohtajan Päivi Räsäsen mielestä jäsenyyttä olisi syytä harkita vakavasti. Puolue ei ole vielä päivittänyt kantaansa.

Vihreiden varapuheenjohtaja Atte Harjanne on julkisesti todennut kannattavansa Nato-jäsenyyttä. Samoin monet muutkin vihreiden jäsenet ovat viime aikoina liputtaneet Natoon liittymisen puolesta. Esimerkiksi vihreiden europarlamentaarikko Ville Niinistö sanoo, että Suomen olisi haettava sotilasliitto Naton jäsenyyttä. Myös toinen vihreiden europarlamentaarikko Alviina Alametsä on jo tammikuussa kertonut, että Suomen olisi aika aloittaa neuvottelut Nato-jäsenyydestä. Puolueena Vihreät eivät kuitenkaan ole vielä ottaneet kantaa Nato-jäsenyyteen.

Presidenttimme Sauli Niinistö on jo vuosia sanonut, että Nato-jäsenyydestä on järjestettävä kansanäänestys, jos kysymys tulee ajankohtaiseksi. Eikä hän näytä ainakaan selvästi muuttaneen tätä kantaansa huolimatta Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.

Mitä puoluetta siis kannattaisi äänestää, jos Nato-kysymys on itselle tärkeä

Jos kannattaa Nato-jäsenyyttä ja haluaa Suomen liittyvän Natoon, ainoat selvät vaihtoehdot ovat Kokoomus ja RKP. Tosin Liike nyt on myös siirtynyt Naton kannalle, mutta jos galluppien tuuli kääntyy, saattaa myös puolueen kanta taas vaihtua. Joten RKP ja Kokoomus ovat Naton kannattajalle parhaat vaihtoehdot.

Jos puolestaan vastustaa kovasti Nato-jäsenyyttä, kannattaa äänestää Vasemmistoliittoa tai Keskustaa. Ja näistä Vasemmistoliitto on varmemmin Natoa vastaan.

Muiden puolueiden äänestäminen olisi iso riski, koska niiden Nato-kannoista ei ole ainakaan vielä varmuutta. Mutta toivottavasti tilanne selkiytyy hyvissä ajoin ennen seuraavia vaaleja.

Miten vähentää Venäjän rahoitusta

Kuten pääministerimme Sanna Marin totesi muutama päivä sitten: "On kestämätöntä, että samanaikaisesti, kun olemme riippuvaisia Venäjän energiasta, me myös rahoitamme tätä sotaa ostamalla Venäjältä energiaa." Jotta Venäjä saataisiin aisoihin, pitää meidän tehdä kaikkemme sen sotakoneiston rahoituksen vähentämiseksi. Ja tehokkain tapa tähän on vähentää Venäjän tuloja, joita se saa fossiilisen energian myymisestä.

Suomen energian kokonaiskulutus jakautui vuonna 2020 eri lähteiden osalta seuraavasti:

Suomesta ei öljyä tai maakaasua löydy, joten kaikki täällä kulutettava öljy ja maakaasu tuodaan ulkomailta. Raakaöljystä liki 90 % tulee Venäjältä, mikä johtuu siitä, että suomalainen öljynjalostusteollisuus on erikoistunut venäläisen raakaöljyn jalostamiseen. Maakaasusta puolestaan kaikki tuodaan Venäjältä. Karkeasti arvioiden Venäjän tuonnin osuus Suomen kokonaisenergian kulutuksesta on lähes neljäsosa, jos mukaan lasketaan öljyn, kivihiilen ja maakaasun lisäksi myös sähkön, puupolttoaineiden, polttoturpeen ja uraanin tuonti.

Yksi mahdollisuus olisi ostaa öljyä Venäjän sijasta jostain toisesta maasta. Tämä ei kuitenkaan ole kovin toimiva ratkaisu paristakin syystä. Ensinnäkin mikäli öljyn kokonaiskulutus ja tuotanto maailmassa pysyisivät samoina, niin silloin vaikutus öljyn maailmanmarkkinahintoihin olisi hyvin pieni. Eli jos Suomi ryhtyisi ostamaan öljyä Venäjän sijasta vaikkapa Saudi-Arabiasta, niin sitten puolestaan Saudi-Arabiasta tulevan öljyn ostajat joutuisivat ostamaan sitä jostain muualta. Esimerkiksi vaikkapa Intia ja Kiina ostaisivat sitten puolestaan isomman osan öljystä Venäjältä. Loppujen lopuksi Venäjä saisi pääasiassa ihan saman summan öljytuloja. Ainoa vaikutus olisi hieman suuremmat kuljetuskustannukset, kun öljyä siirreltäisiin pidempiä matkoja. Mutta Venäjälle virtaavan rahoituksen määrään sillä ei olisi merkittävää vaikutusta.

Toisaalta jos muut öljyntuottajamaat kasvattaisivat osuuttaan koko maailman öljymarkkinoista, se haittaisi Venäjää. Mutta ikävästi lähes kaikki maat, jotka voisivat osuuttaan öljyn viennistä kasvattaa, ovat kammottavia diktatuureja. Eli tällöin tukisimme enemmän Venezuelan ja Iranin kaltaisia maita. Toki tässä nykyisessä tilanteessa nämäkin maat ovat paljon parempia vaihtoehtoja kuin Venäjä. Eli hyvin lyhyellä tähtäimellä olisi parempi antaa rahoja näille diktatuureille Venäjän sijasta, sillä ainakaan ne eivät ole tappamassa siviilejä ja sotimassa aktiivisesti parasta aikaa.

Pidemmällä tähtäimellä paras ratkaisu olisi vähentää Suomen riippuvuutta ulkomaisesta öljystä ja maakaasusta. Miten se sitten onnistuisi? Suomessa öljyllä tuotetusta energiasta liikenteen osuus on noin 40 prosenttia. Teollisuus käyttää noin 20% öljystä. Erilaisten rakennusten lämmitykseen puolestaan käytetään noin 6 % öljystä. Sähkön tuottamiseen ei Suomessa öljyä juurikaan käytetä. 

Merkittävin vipu vaikuttaa Suomen rahoitukseen Venäjälle olisi siis vähentää öljyn käyttöä liikenteessä. Sähköautot, joukkoliikenne ja uudet liikkumispalvelut tarjoavat vaihtoehtoja omalla bensa- tai dieselautolla ajamiselle, mutta ne eivät ratkaise raskaan liikenteen ja lentoliikenteen ongelmaa. Raskaan liikenteen polttoaineiden seuraavana askeleena pidetään synteettisiä polttoaineita, joita voidaan valmistaa päästöttömästi uusiutuvalla energialla esimerkiksi käyttämällä vedestä erotettavaa vetyä ja ilmasta saatavaa hiilidioksidia.

Kun mietitään, miten sähköautojen osuutta henkilöautoista saataisiin lisättyä, kannattaa pohtia Norjan opetuksia. Norja on autokannan sähköistymisen nopeudessa ykkönen koko maailmassa. Vuonna 2020 sähköautojen rekisteröinnit kattoivat Norjassa ensimmäistä kertaa yli puolet uusista henkilöautoista, ja viime vuonna lähestyttiin jo kahden kolmasosan rajaa. Niiden lisäksi lataushybridien osuus on yli viidennes kokonaismyynnistä. Norjan täysin poikkeuksellinen sähköautojen osuus johtuu suuresti veropolitiikasta, joka ohjaa paikallispäästöttömien autojen suuntaan. Tällainen veropolitiikka tietysti maksaa yhteiskunnalle, mutta kannattaa punnita, maksetaanko yhteisistä varoista mieluummin sähköautojen hankintaa vai ukrainalaisia tappavia ohjuksia.

Entä sitten miten vähentää maakaasun ostamista? Suomessa maakaasua käytetään erityisesti kaukolämmön ja sähkön yhteistuotannossa sekä prosessiteollisuudessa. Paras tapa tähän olisi lisätä päästöttömän uusiutuvan energian osuutta entisestään. Tarve maakaasulle vähenee, mikäli lisäämme geotermisen energian, lämpöpumppujen, synteettisten polttoaineiden, tuulivoiman ja aurinkoenergian tuotantoa huomattavasti. Niiden kehitys on kansainvälisesti ollut erittäin nopeaa, koska ne ovat päästöttömiä. Polttoainekustannusta näillä tuotantomuodoilla ei ole lainkaan, jolloin tuotantokustannukset jäävät erittäin alhaisiksi.

Erityisesti aurinkoenergian kohdalla olisi valtavasti varaa parantaa. Tuotannon vuosittaisesta kaksinkertaistumisesta huolimatta aurinkosähkön osuus Suomen koko sähköntuotannosta on silti hyvin vaatimaton eli 0,4 prosenttia. Esimerkiksi Saksassa yli 8 % kaikesta tuotetusta sähköstä tehtiin aurinkoenergialla.Vuositasolla meillä on kuitenkin suurin piirtein saman verran aurinkoa kuin esimerkiksi Saksassa tai Tanskassa. Näissä maissa vauhdittajana on ollut syöttötariffi eli takuuhinta tuotetulle sähkölle. Sekin vaatii verorahojen käyttöä, mutta jälleen tulee pohtia, haluammeko mieluummin rahoittaa vihamielistä ja vaarallista naapuria, kun se kasvattaa sotavoimiaan. 

Halla-ahon kommentit Ukrainan auttamisesta ovat järkeviä ja oikein

Hitlerin kanssa mokannut Neville Chamberlain komennetaan soittamaan Churchillin tahtiin

Jussi Halla-aho on saanut moitteita lausunnoistaan, joita hän on antanut liittyen Venäjän hyökkäykseen Ukrainan kimppuun. Hän esimerkiksi arvioi muutama päivä sitten, että Ukrainan tilanne voi kehittyä muutamissa viikoissa tai jopa päivissä siihen, että Venäjä pommittaa ukrainalaiskaupunkeja maan tasalle. "Mitä sitten teemme siinä tilanteessa, kun sieltä alkaa tulla videoita ja kuvia sadoista tai tuhansista kuolleista ja silvotuista lapsista, naisista ja miehistä" Halla-aho sanoi Ylelle. Helsingin Sanomille hän puolestaan kertoi uskovansa, ettei ”länsi tule kestämään tilanteen pahenemista”. Hän viittasi siihen, että uhrien määrän kasvaessa länsimaiden on moraalisen ja julkisen paineen näkökulmasta yhä vaikeampi seurata sivusta sodan jatkumista.

Nyt monet poliitikot Suomessa ovat kauhistelleet Halla-ahon sanomisia. Esimerkiksi Erkki Tuomioja on ollut erityisen järkyttynyt ja sanonut Halla-ahosta: ”Hän haluaa kolmatta maailmansotaa. Ei missään nimessä. Tässä puolin ja toisin halutaan välttää Naton ja Venäjän yhteenottoa”. Myös Vasemmistoliiton Jussi Saramo on tiukasti kritisoinut Halla-ahon lausuntoja. Mielestäni nämä kritisoijat ovat pahasti väärässä ja tällä toiminnallaan he osallistuvat Putinin julmuuksien tukemiseen.

On totta, että Halla-ahon olisi kannattanut selvemmin tuoda esiin, että nämä lausunnot ovat hänen omia näkemyksiään. Eli koska hän on ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja, on ihan aito riski, että hänen tekemänsä lausunnot erehdytään pitämään valiokunnan kantoina. Mutta muuten Jussi on ollut täysin oikeassa näissä lausunnoissaan. Ne ovat paitsi järkeviä Suomen turvallisuuden kannalta, myös moraalisesti ja eettisesti oikein.

Kannattaa muistella historiaa ja ottaa oppia siitä, miten aikaisemmin Euroopassa on suhtauduttu naapureidensa kimppuun käyneisiin diktaattoreihin. Syyskuussa 1938 Hitler teki jotain hyvin samanlaista kuin mitä Putin teki Donbassin ja Luhanskin suhteen. Vuonna 1938 Hitler väitti, että Tsekkoslovakiaan liitettyjen Sudeettialueiden saksalaiset kohtasivat kammottavaa sortoa ja heitä tapettiin. Joten Hitlerin täytyi lähteä Tsekkoslovakiaan sotavoimien kanssa pelastaakseen siellä sorrettuna olevat saksalaiset. 

Vuonna 1938 Iso-Britannian pääministeri Neville Chamberlain myöntyi Hitlerin vaatimuksiin Sudeettialueiden liittämisestä Saksaan, koska hän pelkäsi sodan laajenemista. Tsekkoslovakia painostettiin Iso-Britannian ja muiden Euroopan mahtimaiden toimesta taipumaan Hitlerin vaatimuksiin. Rohkaistuneena Hitler lähti esittämään entistä suurempia vaatimuksia tajuttuaan, että muut Euroopan mahtimaat eivät uskaltaneet häntä haastaa. Ja tämä johti lopulta siihen, että Saksa valloitti koko Tsekkoslovakian. Samalla Saksan armeija sai valtavasti lisää sotilaskalustoa valloitetuilta alueilta, joiden avulla sen oli myöhemmin helpompi valloittaa Puola ja Ranska.

Jos sen sijaan Hitleriä olisi heti alussa lähdetty vastustamaan voimakkaasti, kenties koko toinen maailmansota olisi voitu välttää. Sen sijaan olisi kenties ollut pienempi sota Sudeettialueista, mutta jos siinä vaiheessa Tsekkoslovakiaa olisi tuettu vahvasti, kenties valtaisa hävitys koko maailmassa olisi voitu välttää.