Lyhyempi työviikko

Sanna Marin on useampaan otteeseen kertonut, että pitkän tähtäimen tavoitteena olisi siirtyä 4-päiväiseen työviikkoon. Monet elinkeinoelämän ja Kokoomuksen edustajat ovat tyrmänneet nämä puheet järjettöminä kansantalouden kannalta. Mutta olisko lyhyemmässä työviikossa sittenkin järkeä?

Kokemukset maailmalta lyhyemmän työviikon osalta

Islannissa kokeiltiin 4-päiväistä työviikkoa vuosina 2015–2019. Kokeilua johtivat Reykjavikin kaupunki ja Islannin hallitus. Islannissa kokeiluun osallistui yli 2 500 työntekijää, joka on noin prosentti Islannin työväestöstä. Työntekijöiden työaika lyheni 35–36 tuntiin viikossa, mutta heidän palkkansa pysyi samana. Tutkimusten mukaan tuottavuus pysyi samalla tasolla tai jopa hiukan parani. Samaan aikaan työntekijöiden hyvinvointi lisääntyi merkittävästi.

Samanlaisia tuloksia on saatu toistuvasti myös muissa lyhyemmän työviikon kokeiluissa. Esimerkiksi Japanissa Microsoft kokeili 2019 lyhyempää työviikkoa, jolloin tuottavuus parani 40%. Uudessa-Seelannissa on myös saatu hyviä tuloksia tähän liittyvissä kokeiluissa.

Espanja aloittaa syyskuussa kolmivuotisen pilottiprojektin, jossa kokeillaan 4-päiväistä työviikkoa. Tässäkin kokeilussa työntekijöiden palkka pysyy ennallaan, vaikka viikossa tehtävien työtuntien määrä laskee 32 tuntiin. Erona Islannin kokeiluun on se, että kokeiluun osallistuvat työntekijät työskentelevät yrityksissä eivätkä julkisella sektorilla.

Entä kansainvälinen kilpailukyky?

Jos Suomessa lyhennettäisiin työaikaa ilman, että samalla tiputettaisiin maksettavia palkkoja, eikö se tuhoaisi Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn? Alla oleva kuvaaja näyttää keskimääräiset vuotuiset työtunnit eri maissa. 

Kiinassa tehdään selvästi eniten töitä (lähes 2 200 tuntia vuodessa). Tämä on noin 500 tuntia enemmän kuin Suomessa, jossa keskimääräinen työläisen vuotuinen työtuntien määrä on 1 700 tuntia. Toisaalta Euroopan talousveturi-maassa Saksassa työtunteja tehdään vain 1 400 tuntia eli selvästi Suomea vähemmän. Ja Saksa on pärjännyt erittäin hyvin kansainvälisessä kilpailussa.

Kun tarkastellaan tehtyjen työtuntien määrää suhteessa maan varallisuuteen, nähdään selvästi, että varakkaimmissa maissa tehdään vähiten työtunteja. Kiinan BKT henkeä kohden on edelleen paljon matalampi kuin länsimaissa, vaikka siellä tehdään paljon pidempiä työviikkoja. Suomi on kuvaajassa UK:n vieressä, vaikka sen nimi ei kuvaajassa näykään. 

Pitkän tähtäimen trendi on myös ollut, että töihin käytettävä aika on vähentynyt, kun maa on vaurastunut.

Kaikki nämä kuvaajat on poimittu täältä: https://ourworldindata.org/working-hours

Parantunut tuottavuus on mahdollistanut työaikojen lyhentämisen. Ja on täysin loogista ajatella, että jos tuottavuus kasvaa myös jatkossa, niin siitä saatava hyöty voidaan ulosmitata lyhentämällä lisää työaikoja. Vaihtoehtoisesti toki voitaisiin nostaa palkkoja, kuten viimeisen 20 vuoden aikana on Suomessa tehty. 

Vaikutukset yksilön hyvinvointiin

Tulotaso vaikuttaa valtavasti siihen, miten paljon enemmän lisää hyvinvointia tai hyötyä työntekijä saa jokaisesta lisäeurosta. Kuuluisin tutkimus aiheesta on Daniel Kahnemanin ja Angus Deantonin tekemä, jonka tulokset julkistettiin vuonna 2010. Sen mukaan tulojen kasvu nostaa hyvinvointia ja tyytyväisyyttä, mutta vain tiettyyn rajaan saakka. Kahneman ja Deanton totesivat, että raja olisi jossain 75 000 dollarin kohdalla vuosiansioissa. Myöhemmin samankaltaisia kokeita on tehty paljon. Tulokset eroavat hieman toisistaan, mutta se on yhteinen tulos, että mitä korkeammat tulot henkilöllä jo ovat, sitä vähemmän hyötyä kasvavasta palkasta on. Eli kun rahat jo riittävät kaikkeen järkevään ja tarpeelliseen, niin sen jälkeen lisäraha ei enää juurikaan paranna hyvinvointia.

Olen itse tehnyt pariin otteeseen lyhyempää työviikkoa. Ensimmäisen kerran sovin silloisen työnantajani kanssa tekeväni vain 4 päivää viikossa töitä vuonna 2016. Vastaavasti myös palkkani tippui 20%, joten tuntipalkkani pysyi tismalleen samana ennen veroja. Mutta koska vuotuiset työtuloni laskivat, laski myös veroprosenttini. Eli käytännössä tuntipalkkani nousi entisestä, eikä lopulta kuukaudessa käteen jäävä rahasumma pienentynyt kuin noin 10%. Tuolloin tuota lyhyemmän työajan kokeilua kesti noin puoli vuotta.

Toisen kerran tein 4-päiväistä työviikkoa vuonna 2018. Järjestely oli hyvin samanlainen kuin ensimmäiselläkin kerralla eli koska tein vain 80% normaalista työajasta töitä, sain myös palkkaa vain 80% aikaisemmasta. Jälleen tätä kesti noin 6 kuukautta.

Molemmat kokeilut olivat erittäin mieluisia minulle ja olin itse aktiivisesti toivomassa itselleni lyhyempää työviikkoa. Noina aikoina käytin osan lisääntyneestä vapaa-ajasta yhteiskuntatieteiden opiskeluun. Lisäksi ennätin paremmin urheilemaan, lukemaan kirjoja ja yleisestikin tekemään enemmän kaikkea kivaa ja kiinnostavaa.

Ainoa miinuspuoli lyhyemmässä työviikossa oli se, että koska olin ainoa 80% työviikkoa tekevä työpaikallani, erotuin joukosta. Kun johto mietti esimerkiksi ylennyksiä tai palkankorotuksia, tulkittiin haluni tehdä vähemmän töitä ymmärrettävästi niin, etten ollut ihan niin motivoitunut työnteosta kuin ne kollegani, jotka tekivät vapaaehtoisesti jopa ylitöitä. Mutta koin, että minulla oli jo riittävän haastava työtehtävä ja enemmän kuin riittävä palkka, joten tämä ei oikeastaan hetkauttanut minua. Silti olisi ollut vieläkin parempi, jos useampi työkaverini olisi myös tehnyt lyhyempää työviikkoa.

Vaikutukset työttömyyteen

En ole missään vaiheessa oikein tajunnut sitä näissä julkisuutta saaneissa lyhyemmän työviikon kokeiluissa, että miksi niissä palkka pidetään silti samana. Vaikka työn tuottavuus kasvaisikin tehtyä työtuntia kohden, niin silti tehdyn työn määrä yleensä laskee, jos työtunteja tehdään selvästi vähemmän. Tämän takia olisi vain reilua työnantajia kohtaan, että myös maksettava palkka laskisi.

Jos palkat laskisivat samalla kun tehty työaika vähenisi, mahdollistaisi se useamman ihmisen palkkaamisen. Ajatellaan vaikkapa tiimiä, jossa on 5 henkeä ja jokainen tekee normaalia 5-päiväistä työviikkoa työskennellen klo 9 - 17. Ja tarpeellisia töitä on niin paljon, että jokaiselle riittää hyödyllistä tekemistä koko työajalle. 

Sitten kaikki 5 siirtyisivät tekemään 4-päiväistä työviikkoa, mutta vastaavasti kunkin palkkaa tiputettaisiin 20%. Tällöin kokonaistyöpanos laskisi myös 20%, olettaen, että tiimi työskenteli aiemminkin tehokkaasti eli tuottavuus ei paranisi. Eli 20% aiemmista töistä jäisi tekemättä. 

Tämän vajeen kuromiseksi työnantajan pitäisi palkata yksi työntekijä lisää. Mutta koska myös uusi työntekijä tulisi hommiin tekemään 4-päiväistä työviikkoa ja hänellekin maksettaisiin vain 80% täyden työajan palkasta, ei lopputulos tulisi työnantajalle yhtään kalliimmaksi. Eli lopputulos olisi, että meillä olisi 6 palkattua työntekijää viiden sijasta ilman, että työnantajan palkkamenot olisivat kasvaneet lainkaan. Eli tällä tavalla myös työllisyys paranisi.

Kansalaisaloitteistako järkeviä lakeja?

Kansalaisaloite.fi -palvelu ja aloitteiden historia

Oikeusministeriön ylläpitämässä kansalaisaloite.fi-verkkopalvelussa voit tehdä kansalaisaloitteen sekä kannattaa palvelussa avoinna olevia aloitteita. Laki kansalaisaloitteista tuli voimaan 1. maaliskuuta 2012 ja ensimmäinen kansalaisaloite tehtiin 3.9.2012. Kansalaisaloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi, jos se on kerännyt vähintään 50 000 kannatusilmoitusta kuuden kuukauden kuluessa.

Vajaan 10 vuoden aikana kansalaisaloitteita on tehty yhteensä 1 300. Näistä vajaat 50 on toimitettu eduskuntaan. Tänä vuonna on aloitteita tehty jo noin 70 kappaletta. Vuonna 2020 aloitteita tehtiin noin 100. Viimeisin tarvittavat 50 000 tuenilmausta saanut aloite on Kansalaisaloite laiksi sähkömarkkinalain sekä sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetun lain muuttamisesta. Se on lähetetty eduskuntaan 21.1.2021. Ensimmäinen kansalaisaloite lähetettiin eduskuntaan 26.11.2013, joka ehdotti tekijänoikeusrikkomusten rangaistusten madaltamista. 

Kansalaisaloitteiden merkitys

Tehtyjen aloitteiden suuri määrä on todistanut, että tavallisilla ihmisillä, ryhmillä ja yhdistyksillä on suuri halu vaikuttaa poliittiseen keskusteluun. Kansalaisaloitteiden avulla voidaan tuoda eduskunnan asialistalle sellaisia aloitteita, joita poliittinen eliitti ei välttämättä edes haluaisi käsitellä. Ennen kansalaisaloitejärjestelmää kansalaisilla ei ollut periaatteessa minkäänlaista mahdollisuutta vaikuttaa suoraan eduskunnan asialistaan, ellei sattunut olemaan jonkinlaisia kontakteja eduskunnan sisälle tai sattunut olemaan jonkin yhteiskunnallisesti merkittävän yhdistyksen ylintä johtoa.

Turun yliopiston tutkijaryhmä kartoitti vuonna 2016 kansalaisten osallistumismuotojen käyttöä ja vaikutuksia niin valtakunnallisella kuin paikallisella tasolla. Havaittiin, että valtakunnallisista osallistumiskanavista käytetyin oli kansalaisaloite. Kansalaiset arvioivat, että kansalaisaloite on tervetullut lisä suomalaiseen demokratiaan. Lähes 80 prosenttia katsoo kansalaisaloitteen parantaneen suomalaista demokratiaa.

Millaisia aloitteita tällä hetkellä on käynnissä

Parhaillaan on käynnissä vajaat 60 aloitetta. Kävin tarkemmin läpi näistä 5 eniten kannatusilmoituksia saanutta. Kärjessä on polttoaineveron alentaminen, joka on jo saanut yli 100 000 tuenilmausta eli yli tuplasti vaadittavan määrän. Aloite pyrkii puolittamaan liikennepolttoaineiden veron nykyisestä. Perusteluina kerrotaan, että "Matala polttoaineverotus edesauttaa ihmisten työllistymistä, lisää kotimaan matkailua ja tukee yritysten mahdollisuuksia kasvuun." Mutta olisiko polttoaineveron puolitus todella järkevää?

Tällä hetkellä liikenteen polttoaineveroista tulee valtion kirstuun vuosittain 2,6 miljardia, minkä lisäksi polttoaineiden arvonlisävero tuottaa vuosittain 1,2 miljardia. Eli yhteensä noin 4 miljardia euroa. Jos polttoainevero puolitettaisiin, puolittaisi se samalla myös alvin tuotot, eli valtion tuloista katoaisi 2 miljardia euroa. Millä tämä sitten katettaisiin? Ansio- ja pääomatuloverot tuovat vuosittain valtion kassaan vajaat 10 miljardia euroa. Eli jos vaje haluttaisiin kattaa näillä veroilla, pitäisi niitä korottaa 20%. Tuskinpa kukaan kansalainen haluaa korottaa ansiotuloverotusta tällä tavalla. Se olisi myös talouden kannalta tuhoisaa, sillä ansiotulojen verotus on jo nyt todella korkealla Suomessa. 

Lisäksi tutkimus toisensa perään on osoittanut, että polttoaineiden verotuksen korottaminen on tehokkain tapa hillitä liikenteen päästöjä. Polttoaineverojen puolitus tarkoittaisi sitä, että muille sektoreille tarvittaisiin entistä kovempia päästöjen vähennyksiä. Tai sitten Suomen pitäisi luopua päästövähennystavoitteistaan, mikä taas voisi johtaa myös muiden maiden osalta päästöjen lisäämiseen. Ja tämä olisi maapallon kannalta tuhoisaa. 

Eli mielestäni tämä erittäin suosittu kansalaisaloite on typerä. Mutta siinä se on oikeassa, että syrjäisimmässä Suomessa korkea polttoaineverotus sattuu paljon enemmän kuin kaupungeissa. Tämän takia fiksumpaa olisikin siirtyä alueelliseen polttoaineverotukseen, josta kirjoitin jo aiemmin. 

Toisiksi eniten ääniä on saanut Ehjänä syntynyt - loppu ”eheytyshoidoille”. Tämäkin on menossa eduskunnan käsittelyyn. Kansalaisaloitteen tavoitteena on kieltää hoidot, jotka tähtäävät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen niin kutsuttuun ”eheyttämiseen”. Nyt aikuiset voivat pakottaa lapsensa tällaisiin hoitoihin, jos he haluavat pyrkiä korjaamaan lapsensa seksuaalisen suuntautumisen. Tämä on harvinaisen hyvä kansalaisaloite, sillä eheytyshoitojen haitallisuudesta on runsaasti tutkimustietoa. Suoraan sanottuna olen hiukan järkyttynyt, ettei tällaisia hoitoja ole vielä kielletty lapsilta. Sen sijaan jos joku aikuinen haluaa itseään eheyttää, niin siitä vain.

Kolmanneksi suosituin aloite on Kaivostoiminnalle RAJAT. Se luultavasti saa koottua tarvittavat 50 000 ääntä. Aloite pyrkii siihen, ettei kaivostoiminta pääse tuhoamaan ainutlaatuisia vesistöjä tai muita arvokkaita luonto- ja kulttuurialueita. Muutos tehdään määrittelemällä alueet, joilla kaivostoiminta ja malminetsintä on kokonaan kiellettyä.

Tästä aloitteesta en ole ihan varma. Ehdottomasti kannatan sitä, että kaivoksia ei saa pistää pystyyn ihan minne tahansa. Mutta ymmärtääkseni esimerkiksi jo nyt kaivostoiminta on kielletty luonnonsuojelualueilla. Toisaalta varmasti on alueita, joiden käyttöä ei haluta rajoittaa niin järeästi, että ne nimettäisiin luonnonsuojelualueiksi, mutta toisaalta kaivoksia niille ei kannata rakentaa. Esimerkiksi joku suosittu mökkialue voisi olla tällainen. Eli vaikuttaa ihan fiksulta, mutta vaatisi vielä tarkempaa perehtymistä.

Neljäntenä oleva aloite onkin sitten jo äärimmäistä idioottimaisuutta. Stop ruuhkamaksuille! -aloite haluaa estää myös tulevaisuudessa kaikenlaisten ruuhkamaksujen ja niiden kaltaisten lakien ja säädösten valmistelun. Ensinnäkin on typerää sitoa tulevia selvityksiä ja valmisteluja. Esimerkiksi jos liikennemäärät pääkaupunkiseudulla kasvaisivat merkittävästi, ruuhkamaksut olisivat erittäin fiksu ratkaisu. Monet suurkaupunkialueet maailmalla ovat hyötyneet suuresti ruuhkamaksuista. Toivottavasti tämä hölmöys ei saa enempää kannatusta.

Viidentenä olevan lakialoitteen tekijän älykkyyden voi päätellä jo aloitteen nimestä. Se on liian pitkä, sisältää HUUTAMISTA ja huutomerkkejä sekä vielä kirjoitusvirheitä.  PERINTÖVERO JA LAHJAVERO on poistettava, sillä se on kohtuuton ja epäoikeudenmukainen vero! Otetaan mallia NORJASTA, RUOTSISTA, VIROSTA JA VENÄJÄSTÄ! Suomessa on muutenkin korkea ja laajapohjainen verotus, joten nämä kaksi verotusta tulisi kohtuun nimissä poistaa kokonaan. Ensinnäkin perintövero on siinä mielessä paras mahdollinen vero, että se vääristää toimintaa mahdollisimman vähän. Kukaan ei jätä kuolematta perintöveron takia. Jos perintövero poistettaisiin, pitäisi muita, paljon haitallisempia veroja korottaa. Ei kiitos.

Yhteenvetona olen positiivisesti yllättynyt suosituimpien kansalaisaloitteiden järkevyydestä. Viiden kärjestä löytyi yksi selvästi hyvä ja kannatettava aloite sekä toinen melko hyvältä vaikuttava. Lisäksi olen varma, että vähemmän suosittujen aloitteiden joukosta löytyisi vielä monta järkevää aloitetta lisää. Kannustankin kaikkia selailemaan käynnissä olevia hankkeita ja tukemaan niitä, jotka tuntuvat järkeviltä.

Lähteitä

Neljä viidestä katsoo kansalaisaloitteen lisänneen demokratiaa

Valtion verotulot tieliikenteestä

Tutki budjettia

Kalske, 2014, Kansalaisaloitteet ja kansalaisten valta – Onko kansalaisaloitejärjestelmä muuttanut kansalaisyhteiskunnan valtasuhteita?

Maahanmuuton vaikutus maan vaurauteen

Katsaus aihetta käsitteleviin tutkimuksiin

IMF:n tutkimus vuodelta 2016 toteaa, että maahanmuutto parantaa kehittyneen kohdemaan taloustilannetta. Lisäksi tutkimuksen perusteella maahanmuutosta saatavat hyödyt jakaantuvat kohdemaassa hyvinkin tasaisesti niin, että sekä rikkaimmat että köyhimmät hyötyvät yhtä paljon. Hyvin laajasti oletetaan, että jos korkeasti koulutettu ja osaava henkilö muuttaa maahan tekemään korkeapalkkaista työtä, niin kohdemaa hyötyy siitä. Tämä tutkimus kuitenkin väittää, että myös heikon ammattitaidon maahanmuutto olisi yleensä positiivista kohdemaalle.

Toinen, tuoreempi IMF:n tutkimus erottelee taloudellisista syistä johtuvan maahanmuuton pakolaisuudesta johtuvasta maahanmuutosta. Tämäkin tutkimus toteaa, että jos köyhästä maasta muutetaan vauraaseen maahan työntekoa varten, niin silloin se hyödyttää kohdemaan taloutta. Mutta maahan tulevat pakolaiset sen sijaan kuormittavat kohdemaan taloutta. Pakolaisten osuus kaikista maahanmuuttajista on kasvanut tasaisesti vuodesta 2005 lähtien, minkä takia yhä suurempi osa maahanmuutosta on kohdemaan taloudelle haitallista.

Sama tutkimus ennustaa, että seuraavien 30 vuoden aikana maahanmuutto köyhistä Afrikan maista Eurooppaan jatkaa kasvuaan. Ennusteen mukaan Saharan eteläpuolisesta Afrikasta muuttaisi Eurooppaan vuoteen 2050 mennessä 20 miljoonaa henkeä. Tutkimuksen mukaan kuitenkin enimmäkseen varakkaat Euroopan kohdemaat tulevat hyötymään tästä maahanmuutosta taloudellisesti, jollei sitten pakolaisuuden osuus kasva vielä merkittävästi suuremmaksi. 

Oleellisimmat tulokset on tiivistetty alla olevaan kuvaan. Year 1 kuvaa äkillisen maahanmuuttoaallon vaikutuksia heti aallon jälkeen ja Year 5 viisi vuotta myöhemmin. 

Erityisesti ikääntyvä Eurooppa hyötyy maahanmuutosta, koska sen avulla korvataan ikääntymisestä aiheutuvaa työikäisen väestön vähenemistä.

Brittiläinen "Department for International Development" päätyy myös hyvin samanlaisiin johtopäätöksiin omassa tutkimuksessaan siitä, miten köyhistä maista rikkaisiin maihin suuntautuva maahanmuutto vaikuttaa rikkaisiin kohdemaihin. Eli pidemmällä tähtäimellä rikkaiden Euroopan maiden bruttokansantuote kasvaa nopeammin, jos niihin suuntautuu enemmän maahanmuuttoa. 

Koronan kanssa elämiseen

Ison-Britannian päätös luopua kaikista koronarajoituksista 

Isossa-Britanniassa hallituksen päätöksellä lopetettiin kaikki yhteiskunnan vaatimat koronarajoitukset 19.7.2021. Tätä "Vapauden päivää" kritisoitiin rajusti ja monet asiantuntijat varoittivat sen aiheuttavan valtavasti sairastumisia ja kuolemia. Kuitenkin koronarajoituksista luopumisen jälkeen on varmennettu vähemmän koronatapauksia, ja mikä tärkeämpää, sairaalahoitoa tai kuolemia aiheuttavien koronatapausten ei ole kasvanut. 

Miksi pelättyjä sairaaloiden täyttymisiä ja ruumiskasojen kerääntymistä ei sitten tapahtunutkaan? Varmaan tärkein syy tälle on Ison-Britannian erittäin korkea rokotekattavuus: yli 70% aikuisista olivat saaneet kaksi rokotusta siinä vaiheessa, kun rajoituksista luovuttiin. Lisäksi myös monet niistä, jotka eivät olleet rokotuksia ottaneet, olivat jo saaneet suojan. Erityisesti Englannissa korona oli ennättänyt levitä aiemmissa aalloissa välillä erittäinkin laajalle, jolloin monella oli hyvä suoja uutta koronasairastumista vastaan aiemmin sairastetun taudin ansiosta. Kuten lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, annetut rokotukset suojaavat erittäin hyvin vakavalta koronataudilta.

Lisäksi elokuun alun tilannetta ovat helpottaneet lomakausi. Työpaikat ovat sen takia tyhjillään ja lapset ovat poissa kouluista. Lomalla ihmiset viettävät myös vapaa-ajallaan enemmän aikaa ulkona, missä koronalta on paljon paremmin turvassa kuin sisätiloissa. Lisäksi varmasti edelleen osa ihmisistä välttelee isoja kokoontumisia ihan omasta varovaisuudestaan.

Tärkein oppi Ison-Britannian "Vapauden päivän" jälkeisestä tilanteesta on se, että jos yli 70%:lla kansasta on joko rokottamalla tai aiemman sairastumisen kautta saatu suoja tautia vastaan, voidaan yhteiskuntaa avata ilman suurempaa vaaraa. Mitä pienempi osa kansasta on täysin välttynyt koronalta, sitä korkeampi rokotekattavuuden on oltava. 

Miten Suomessa tulisi toimia?

Alkuperäinen syy yhteiskunnan sulkemiselle ja rajoitustoimille oli taata terveydenhuollon kantokyky sekä välttää vakavia sairastumisia ja niistä aiheutuvia kuolemia. Nämä ovat edelleenkin hyviä tavoitteita. Kuitenkin jos tarkastellaan vaikkapa terveydenhuollon kuormitusta, niin viimeisin nousu koronatapauksissa ei ole nostanut sairaalahoidon tarvetta. Sen sijaan terveydenhuollon resursseja menee valtavasti koronatestaukseen sekä tartunnan saaneiden kanssa tekemisissä olleiden jäljittämiseen. Kaikki nämä resurssit ovat pois ihmisten hoitamisesta.

Suomessa noin 40% koko väestöstä on saanut kaksi rokotetta koronatautia vastaan. Vertailun vuoksi rokotusten mallimaassa Israelissa vastaava luku on 60%. Isossa-Britanniassa tämä luku oli 55% silloin, kun lopuistakin rajoituksista luovuttiin. Suomi on jo siis melko lähellä sitä rokotekattavuutta, jolla Iso-Britannia uskalsi luopua rajoituksista. Jos rokotustahti pysyy suunnilleen samanlaisena, meillä pitäisi päästä 60% rokotekattavuuteen noin kuukaudessa. Rokotusta täytyykin jatkaa niin tehokkaasti ja nopeasti kuin mahdollista, kunnes lähes kaikki vähintään 30 vuotiaat on rokotettu. Lasten rokottaminen on nykytiedon valossa turhaa, sillä lasten todennäköisyys saada vakava koronatauti on erittäin pieni. 

Tutkimuksista tiedämme, että edes täysi rokotesarja ei estä kantamasta koronaa tai tartuttamasta sitä muihin. Eli vaikka rokotekattavuus olisi täysi 100%, ei se silti estäisi koronatautia leviämästä. Vaikka kaikki olisivat täysin rokotettuja, tietyt ihmiset kantaisivat silti edelleen koronaa ja jos heitä testattaisiin, niin testien perusteella heillä todettaisiin olevan korona. Kuitenkaan tällaisessa täysin rokotetussa kansassa ei juuri kukaan sairastuisi vakavasti.

Suomessa pitäisikin julkisesti ja avoimesti myöntää, että koronan täydellinen tukahduttaminen ei ole mahdollista eikä se edes ole tarpeen. Eihän sillä ole mitään väliä, mitä jotkut testit sanovat, vaan sillä, miten hyvin ihmiset voivat. Korona tulee pyörimään keskuudessamme tästä hamaan ikuisuuteen. 

Laajamittainen testaaminen ja tartunnan jäljitys ovat jo turhia. Niistä pitäisi luopua, jotta terveydenhuollon resursseja saadaan parempaan käyttöön. Sen sijaan pitäisi keskittyä seuraamaan vakavien koronatapausten määrää. Jos se ei lähde kasvamaan, niin sitten yhteiskunnan täydellinen avautuminen tulisi tehdä, kun aikuisten rokotekattavuus molempien rokotteiden osalta saavuttaa 70%.

  

Hommaforumillako Suomen parasta yhteiskunnallista keskustelua?

Hommaforum ei ole mikään uusi juttu. Se on perustettu ilmeisesti jo vuonna 2008. En muista tarkalleen, milloin kuulin siitä ensimmäisen kerran, mutta siitä on vähintään 10 vuotta. En kuitenkaan ollut ennen tätä kesää tutustunut siellä käytäviin keskusteluihin. Oletin, että siellä vain rasistit jauhavat yhtä ja samaa virttä maahanmuuton kauheudesta.

Perussuomalaisten lähestyvä puheenjohtajan valinta sai minut kuitenkin pohtimaan, että mitenköhän Hommaforumilla tähän suhtaudutaan. Sieltä löytyikin "Kenestä seuraava puheenjohtaja Perussuomalaisille" -ketju, jota uppouduin lukemaan. Yllätyksekseni suurin osa ketjuun kirjoitetuista viesteistä sisälsivät asiallista pohdintaa eri ehdokkaiden vahvuuksista ja heikkouksista sekä siitä, millaisia asioita tulevalta puheenjohtajalta eniten kaivattaisiin. Luettuani varmaankin noin 100 tuoreinta ketjun viestiä, siirryin selailemaan myös muita Hommaforumilta löytyviä aiheita. 

Nyt parin viikon ajan hommalaisten keskusteluja seurailtuani täytyy todeta, että iso osa ajatustenvaihdosta on tasokasta. Esimerkiksi perustuloon liittyvässä keskustelussa tuotiin hyvin perehtyneesti esiin perustulon hyviä puolia. Toki keskustelujen joukossa on välillä heittoja suvakkien, vihervasemmiston ja "kana-aivoisen" pääministerimme pohjattomasta hölmöydestä. Lisäksi joistakin keskusteluista välittyy katkera pettymys ja pessimismi siitä, mihin suuntaan asiat Suomessa ja laajemminkin Euroopassa ovat menossa. Enemmän toivoisi ehdotuksia siitä, miten asioita sitten tulisi parantaa. Mutta ei tällaisia rakentavia ehdotuksia tahdo juurikaan kuulla edes politiikan ammattilaisilta, joten turha niitä on vaatia liikaa nettikeskustelijoiltakaan. 

Wikipedian mukaan Homman keskustelupalstalla oli maaliskuussa 2021 yli kolme miljoonaa viestiä ja 11 000 rekisteröitynyttä käyttäjää. Pelkästään Uutiset ja media -aihealueeseen liittyen viestejä on yli miljoona, joten tuo on helppo uskoa. Ilmeisesti siis keskustelijoiden määrässä, aiheiden laajuudessa sekä myös keskustelun tasossa Hommaforum on Suomen paras paikka käydä yhteiskunnallista keskustelua. Vai tuleeko teille mieleen muita paikkoja, joissa tällaisella laajuudella vaihdettaisiin suomeksi ajatuksia politiikasta ja yhteisistä asioista?

Kuten aiemmin jo sanoin, tietyissä aiheissa keskustelujen yksipuolisuus häiritsee. Hommaforumilla kuitenkin suurin osa keskustelijoista on enemmän tai vähemmän Perussuomalaisten tai vähintäänkin nuivasti maahanmuuttoon suhtautuvien kannalla. Olisikin hienoa, jos myös muilla puolueilla tai aatesuuntauksilla olisi yhtä vireitä keskustelupaikkoja. Onko tällaisia jossain piilossa? Esimerkiksi tahtoisin lukea aktiivista pohdintaa erilaisista tavoista hillitä ilmastonmuutosta tai siitä, miten köyhien syrjäytymistä ehkäistäisiin tehokkaimmin. 

Ainoa toinen mieleen tuleva keskusteluforumi on Pakkotoiston talouteen, politiikkaan ja uskontoon liittyvä osio. Sielläkin on välillä hyvää ajatustenvaihtoa, mutta Pakkotoisto kalpenee selvästi keskustelijoiden määrässä verrattuna Hommaforumiin. 

Palvelumuotoilun keinoin parempaa politiikkaa

Tänään Ylen aamu -ohjelmassa puhuttiin siitä, miten palvelumuotoilun ja ihmisläheisen suunnittelun keinoin voitaisiin tehdä parempaa politiikkaa. Keskustelussa keskityttiin siihen, miten ihmisten koronaväsymystä voitaisiin näillä keinoin kohentaa, mutta samoja menetelmiä kannattaisi hyödyntää yleisemminkin politiikan suunnittelussa. Jos aamun keskustelu kiinnostaa, se löytyy täältä ja alkaa noin 21 minuutin kohdalta.

Muotoiluajattelun mukainen toimintatapa on tiivistetty alla olevaan kuvaan.

Muotoiluajattelun (design thinking) keskeinen ajatus on, että vältetään hyppäämästä liian nopeasti johtopäätöksiin siitä, miten ihmiset, joihin yritetään jotenkin vaikuttaa, oikeasti ajattelevat, tuntevat ja toimivat. Tuskinpa nimittäin monikaan ministereistämme pystyy todella samaistumaan siihen, millaista on olla vaikkapa pitkäaikaistyötön. Arvailujen sijasta muotoiluajattelussa tarkkaillaan ja haastatellaan näitä ihmisiä, jotta heitä voidaan aidosti ymmärtää. 

Esimerkiksi jos tahdotaan löytää ratkaisuja siihen, miten useampi työtön saataisiin töihin, voitaisiin esimerkiksi haastatella joukkoa työttömiä. Haastatteluilla voitaisiin pureutua niihin syihin, joiden takia tietty ihminen on pysynyt työttömänä. Tai voitaisiin tarkkailla työttömiä, kun he yrittävät hakea töitä ja panna merkille, millaisia hankaluuksia he todella kohtaavat.

Vasta sitten kun on kerätty riittävän hyvä ymmärrys kohteena olevasta ihmisryhmästä ja ratkaistavasta ongelmasta, lähdetään määrittelemään ja ideoimaan erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Työttömyysesimerkkiin palataksemme, ei siis kannata keksiä hienoja uusia aktivointimenetelmiä ennen kuin ollaan varmistettu, että todellinen ongelma on aktivoinnin puute. Onhan hyvinkin mahdollista, että pääsyy joidenkin ihmisten pitkäaikaiseen työttömyyteen on vaikkapa puutteellinen ja vanhentunut osaaminen. Tai se, ettei osata hakea tietoa avoinna olevista työpaikoista. Pointti on se, että se merkittävin syy työttömänä pysymiseen tuskin on se, mikä jollekin poliitikolle tulee ensimmäisellä arvauksella mieleen. 

Sitten kun ollaan keksitty hyvältä vaikuttavia ratkaisuja ongelmaan, niitä olisi hyvä ensin kokeilla ja testata nopeasti. Ymmärrettävistä syistä tämä on politiikkatoimenpiteiden kohdalla paljon hankalampaa kuin vaikkapa mobiilisovelluksia kehitettäessä. Silti pienimuotoisia kokeiluja kannattaisi myös politiikassa pyrkiä hyödyntämään niin paljon kuin se vain on mahdollista. Tästä paras esimerkki viime vuosilta on perustulokokeilu. 

Ja sitten tätä kaikkea pyritään toistamaan, jolloin saadaan joka kierros parempi ymmärrys ja parempaa politiikkaa. Esimerkiksi tehdystä perustulokokeilusta pitäisi ottaa kaikki opit irti ja miettiä seuraavaksi, mikä olisi seuraava askel, jota lähteä kokeilemaan. 

Onneksi muotoiluajattelua hyödynnetään edes hiukan maailmalla paremman politiikan teossa. Esimerkiksi Australiassa ja Uudessa-Seelannissa on tehty useita kokeiluja. Näistä voi lukea enemmän täältä. Toivoisin kovasti, että Suomessakin näitä menetelmiä käytettäisiin politiikan apuvälineinä.

Kirja-arvostelussa Hyvän historia

Rutger Bregman pyrkii kirjallaan Hyvän historia (2019) osoittamaan, että todellista realismia on ymmärtää ihmisten perimmäinen hyvyys. Päinvastoin kuin yleisesti ajatellaan, Bregmanin mukaan faktoihin pohjautuva ihmiskuva onkin erittäin positiivinen. Valtaosa ihmisistä haluaa auttaa muita ja tehdä hyvää. Tätä hän todistelee kirjassa useilla erilaisilla esimerkeillä ja mielestäni onnistuu tässä hyvin vakuuttavasti. Kirjan viestin uskottavuutta auttaa suuresti se, että Bregman ei sivuuta päinvastaisia esimerkkejä ihmiskunnan pahuudesta kuten kansanmurhista ja terrorismista, vaan käsittelee niitä riittävällä perusteellisuudella. 

Koin Hyvän historia -kirjan eräänlaisena kolikon kääntöpuolena kirjoille kuten Machiavellin Ruhtinas tai Jonathan Gloverin Ihmisyys. Lähes kaksikymmentä vuotta aiemmin julkaistu Gloverin kirja masentaa lukijaansa esittelemällä ihmiskunnan hirmutekoja ja osoittamalla, miten yksi vääryys johtaa toiseen, vielä suurempaan vääryyteen. Samaan tapaan mutta valon puolelta Hyvän historia kannustaa lukijaansa uskomaan ihmisten hyvyyteen esittelemällä jopa uskomattomalta tuntuvia esimerkkejä lähimmäisenrakkaudesta. Samoin kuin pahat teot johtavat uusiin pahoihin tekoihin, hyvät teot kannustavat uusiin hyviin tekoihin. 

Hyvän historia esittelee lukijoille esimerkiksi todellisen maailman Kärpästen herran eli mitä todella tapahtui, kun joukko poikia joutui autiolle saarelle. Lisäksi monien tuntemat sosiaalipsykologian kuuluisat kokeet kuten Stanfordin vankilakoe näytetään täysin uudessa valossa. Samaan tapaan ainakin minulle oli täysin uutta, miten viimeaikaiset tutkimukset ovat muuttaneet täysin Pääsiäissaaren tragedian ymmärrystä. Pääsiäissaartahan on käytetty useasti varoittavana esimerkkinä siitä, miten ihmiskunnalla on taipumus tuhota oma elinympäristönsä ja siten tuhota itsensä.

Minuun tämä kirja kolahti kovaa. Olen aiemmin pitänyt kovasti ihmiskunnan historiaa käsittelevistä kirjoista, joita Yuval Noah Harari on kirjoittanut. Mutta niissä on hiukan häirinnyt pessimismi ja yleinen ajatuskuvio siitä, että asiat menevät vain huonompaan suuntaan. Samoin aiemmin mainitsemani Gloverin Ihmisyys on erinomainen kirja, mutta oli äärimmäisen ilahduttavaa lukea vaihteeksi positiivista viestiä ihmiskunnan luonteesta. Bregmanin kirjassa kerrotut esimerkit ovat mielenkiintoisia, perusteellisesti tutkitun oloisia ja ainakin minulle suurin osa niistä antoi paljon uutta pohdittavaa.

Heikointa kirjassa on siitä paikka paikoin aistittava vasemmistolaisuuden ihannointi. Esimerkiksi kertoessaan suoran demokratian ja kansalaisbudjetoinnin mahtavuudesta, Bregman käyttää esimerkkinä venezuelaista Torresin kuntaa. Hän tuo hyvin faktoja esiin, mutta silti minulle jäi mieleen epäilys, onkohan kaikki tosiaan mennyt Torresin kunnassa niin hyvin kuin kirjassa annetaan ymmärtää. Toisaalta myös asukasbudjetointia käsitellessään Bregman mainitsee myös, miten se voi epäonnistua. Kuitenkin nämä heikkoudet kalpenevat kirjan erinomaisten ansioiden rinnalla. Suosittelenkin kirjaa lämpimästi ainakin kaikille niille, jotka pitivät Hararin Ihmiskunnan lyhyttä historiaa mielenkiintoisena.     

Muita arvioita Hyvän historia -kirjasta

Helsingin sanomien kirja-arviossa sanotaan: "Hyvän historiassa Bregman esittelee lukuisia tositarinoita siitä, miten ihmiset auttavat toisiaan. Kirja alkaa toisen maailmansodan pommituksista, jotka johtivat historialliseen naapuriapuun. Sotahistoriasta yritysjohtamiseen, mediasta vankiloihin, koululaitoksesta osallistavaan demokratiaan – kirja maalaa laajan kuvan toisenlaisesta maailmasta, joka on mahdollinen ja paljolti jo todellisuutta." Koko arvio löytyy täältä. 

Guardian kirjoittaa myös ylistävästi kirjasta: "Bregman, whose previous book was the equally optimistic Utopia for Realists, has a Gladwellian gift for sifting through academic reports and finding anecdotal jewels. And, like the Canadian populariser, he’s not afraid to take his audience on a digressive journey of discovery." Koko arvio löytyy täältä. 

Talouslehti Financial Times näkee kirjassa myös puutteita, mutta silti kehuu teosta kokonaisuudessaan.