torstai 8. joulukuuta 2016

Terrafamen eli Talvivaaran kaivoksen arvon hahmottelua

Olen miettinyt Talvivaaran kaivoksen ostamista Terrafamelta. Sen takia yritän hahmotella, paljonko koko roskasta kannattaisi maksaa. Yrityksen arvon saa laskemalla yhteen yrityksen tulevien vuosien voitot tai tappiot diskontattuna eli ottamalla huomioon sen, että euro tänään on parempi kuin euro huomenna. Käytännössä diskonttaus tapahtuu jakamalla tulevan vuoden t arvioidun voiton tai tappion nimittäjällä (1 + r + e)^t, missä r on reaalinen korkotaso, e on sopiva riskilisä ja t on aika vuosina nykyhetkestä siihen, kun voitto tai tappio toteutuu.

Lähdetään siis ensin arvaamaan, millaisia voittoja tai tappioita Talvivaaran kaivostoiminta voisi tulevaisuudessa tuoda. Vuonna 2015 Terrafame teki 93 M€ tappiota. Vuonna 2016 Terrafamen käyttökate tammi-syyskuussa on ollut 136 M€ tappiolla. Tänä vuonna tulee siis selvästi enemmän tappiota, koska myös toiminta kaivoksella on voimakkaampaa. Terrafamen tavoitteena on saavuttaa positiivinen kassavirta vuonna 2018. Toisaalta useat Talvivaaran toimintaa pitkään seuranneet asiantuntijat ovat sitä mieltä, ettei kaivostoimintaa voi koskaan saada kannattavaksi. Esimerkiksi Talvivaaran Vangit -kirjan mukaan Talvivaaran entisen kaivoksen pyörittäminen kannattavasti vaatisi Terrafamelta "akrobatiaa". 

Näiden tietojen perusteella veikataan siis seuraavanlaiset vuotuiset tulokset Terrafamelle (ja korostan, että nämä ovat pitkälti arvauksia).

Vuonna 2017: -140M€ sillä oletuksella, että toiminta menee selvästi kannattavampaan suuntaan

Vuonna 2018: - 60 M€ sillä olen melko optimistinen ja uskon, että Terrafame pääsee hyvän matkaa kohti tavoitettaan positiivisesta kassavirrasta

Vuonna 2019: -10  M€ eli tehdään enää vain vähän tappiota. Tällöin vuotuinen nikkelin ja sinkin tuotanto on saavuttanut maksiminsa.

Vuonna 2020 - 2024: 20 M€ voittoa, oletetaan että nikkelin ja sinkin hinta ovat nousseet upeasti ja pysyy 5 vuotta korkealla.

Vuonna 2025 - 2030:  5 M€ oletetaan, että nikkelin ja sinkin hinta laskee mutta pysyy toiminta pysyy kuitenkin juuri ja juuri kannattavana.

Sitten pitäisi arvioida r ja e. Korkojen ennustetaan nousevan nykyisestä pikkuhiljaa, joten oletetaan reaalisen koron nousen lähivuosina vaiheittain yhdestä prosentista kolmeen prosenttiin. Talvivaaran kaivostoiminta on tähän saakka tuottanut pelkästään tappioita. Lisäksi erilaiset ympäristöongelmat ovat vaivanneet vähän väliä. Sen takia on hyvin perusteltua käyttää erittäin suurta riskilisää. Valitaan e:ksi 10%.

Saadaan siis seuraavanlaiset laskelmat:










Näillä laskelmilla Terrafamen kaivoksen arvo on siis -125 M€ miinuksella. Enpä taida tuota huolia.

1 kommentti:

  1. Touko Aalto käsittelee samaa asiaa blogissaan:

    http://toukoalto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/227648-talvivaaran-ihmeiden-aika-on-ohi

    "Jos markkinat eivät usko ihmeisiin, pitäisi hälytyskellojen soida valtion johdossa. Ihmeiden sijaan uskon siihen, että markkinoilla eurot hakeutuvat kannattaviin kohteisiin."

    VastaaPoista