perjantai 10. syyskuuta 2021

Budjettiriihen onnistumiset

Taloudella menee nyt harvinaisen lujaa, joten tällaisessa tilanteessa taloustieteen oppien mukaisesti pitäisi hillitä talouden ylikuumenemista valtion taholta. Yleisesti järkevänä pidettäisiin sellaista, että taloussuhdanteiden heilahtelua pyrittäisiin poliitikan avulla vaimentamaan. Eli nyt jos koskaan olisi hyvä hetki tehdä budjetti, joka vähentäisi julkisia menoja tai nostaisi veroja. Ja koska Suomi on velkaantunut hurjaa tahtia, olisi tarvetta säästää yhteiskunnan rahoja tai lisätä tuloja verojen muodossa. Mutta taas päätettiin ottaa velkaa lähes 7 miljardia.



Oli budjettiriihessä kuitenkin myös hyviä päätöksiä. Niitä ovat esimerkiksi:

  • Opiskelijat voivat tienata noin 20% enemmän vuodessa ilman, että se vähentää opintotukia. Eli opiskelijoiden osalta mennään hiukan enemmän perustulon suuntaan. Olen kova perustulon kannattaja, joten tämä on mielestäni selvä plussa. Se auttaa erityisesti palvelualojen työvoimapulaan, sillä opiskelijat tekevät usein juuri tällaisia osa-aikaisia töitä. Harmi vain, että tämä tulorajojen nosto noin 10 000 euroon vuodessa koskee vain vuotta 2022.
  • Tupakan veroa kiristetään. Tällaisia erityisen haitallisia asioita on hyvä ja fiksua verottaa.
  • Tieteen ja tutkimuksen rahoitusta ei leikattu sittenkään, vaikka sillä uhkailtiin. Hyvä näin, mutta se, että ei tee sittenkään jotain idioottimaista, mitä ensin aikoi, ei vielä ole suuri saavutus. 
  • Se on hienoa, että vuonna 2023 tulee uusi arvonnousuvero. Verolla pyritään estämään varakkaiden yksityishenkilöiden muuttoa ulkomaille verotussyistä eli veropakoilua. Tämä on erinomainen asia, sillä sen avulla laajennetaan veropohjaa ja saadaan lisää kipeästi kaivattuja varoja valtiolle. Lisäksi tällainen vero ei vähennä tai haittaa mitään hyödyllistä toimintaa, kuten esimerkiksi ansiotuloverot tekevät.
  • Kaivosvero on myös hieno asia. On järjetöntä, että Suomi on antanut niin halvalla kansainvälisten kaivosyhtiöiden hyödyntää arvokkaita malmejamme. Lisäksi kaivostoiminnasta tulee aina myös merkittäviä ympäristöhaittoja, joten myös niiden korvaamiseksi uusi vero on paikallaan. Jos uuden veron takia jokin huonosti kannattava kaivos jää kaivamatta, niin hyvä niin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti