Amerikkalaiset rientävät jälleen hätiin

 Amerikkalaiset ovat jälleen kerran pelastaneet meidät eurooppalaiset suuren hädän hetkellä.

Kuten kirjoitin aiemmin, Ukrainan puolustus on ollut suurissa vaikeuksissa. Ukrainan armeijalta olivat aseet ja ammukset pahasti loppumassa. Ja jos Ukrainan sotilaskyky romahtaisi, johtaisi se meidän muiden eurooppalaisten joutumiseen Putinin ja Venäjän tähtäimeen. Onneksi kuitenkin amerikkalaiset riensivät viime hetkellä hätiin.

Yhdysvaltain edustajainhuone hyväksyi vihdoin ja viimein Ukrainan noin 60 miljardin dollarin tukipaketin. Ammuksia ja muuta materiaalia alkaa virrata Ukrainaan jo aivan lähiviikkoina. Tämän aivan valtavan tärkeän päätöksen seurauksena vältetään katastrofi sotarintamalla ja estetään Venäjän voittokulku. Meidän eurooppalaisten on syytä jälleen olla kiitollisia Yhdysvalloille, sillä amerikkalaiset ovat jälleen kerran pelastaneet meidät.

Eurooppa ei kuitenkaan voi tuudittautua siihen, että nyt homma on hoidossa. Yhdysvaltojen aseapu on erittäin tärkeä, mutta se yksinään ei suinkaan riitä Ukrainan voittoon. Aseavun ansiosta Ukraina saa lisäaikaa ja se pystyy pysäyttämään ainakin hetkellisesti Venäjän sotavoimien etenemisen. Eurooppalaisten täytyy kuitenkin ryhdistäytyä ja lisätä apua Ukrainalle. Ilman lisätoimia amerikkalaisten pelastusyritys vain lykkää tappiota. Meidän täytyy varautua siihen, että uusien aseapupakettien hyväksyminen Yhdysvalloissa muuttuu jatkuvasti vaikeammaksi. Jos Trump voittaa marraskuussa presidentinvaalit, voi se hyvinkin tarkoittaa USA:n aseavun loppumista kokonaan.

Seuraava kuvaaja näyttää, mistä Ukraina on saanut absoluuttisesti eniten apua. Yhdysvallat ovat antaneet selvästi eniten apua. Erityisesti sotilaallisessa avussa USA on aivan omassa luokassaan. Ja tämä kuvaaja sisältää vain ennen helmikuuta 2024 annetut apupaketit, eli viimeisin 60 miljardin aseapu puuttuu tästä vielä.

Meidän suomalaisten ei onneksi tarvitse häpeillä antamamme avun määrää suhteessa taloutemme kokoon. Kun katsotaan annetun avun määrää suhteessa maan bruttokansantuotteeseen, Suomi komeilee kymmenen kärjessä.

Sen sijaan Euroopan suuret valtiot eivät ole tehneet velvollisuuttaan. Saksa on antanut apua vain 0,5% BKT:stä ja Ranska vain vaivaiset 0,3%. Isona Ukrainan tukijana esiintyvä Iso-Britanniakin on antanut apua vain 0,3% bruttokansantuotteestaan. Jos nämä kolme isoa eurooppalaista valtiota nostaisivat tukensa samalle tasolle Suomen kanssa, Ukrainalla olisi valtavan paljon paremmat mahdollisuudet voittaa Venäjä ja samalla pelastaa koko Eurooppa.

 

Kehysriihen ruotimista

Alkuun täytyy kehua Orpon hallitusta siitä, että se onnistui kehysriihen tavoitteessaan. Tehdyillä päätöksillä pitäisi kohentaa julkista taloutta yhteensä kolmella miljardilla eurolla per vuosi. Ja tämä on erinomaista. Kehysriihen tulosten ansiosta vältämme EU:n alijäämämenettelyn. Mutta vielä sitä paljon tärkeämpää on, että markkinoilla säilyy usko Suomen taloudenpitoon. Ilman tällaista markkinoiden luottamusta, meidän olisi paljon kalliimpaa hoitaa velkojamme, sillä joutuisimme maksamaan korkeampia korkoja. 

Kaikkein merkittävin riihen päätös oli nostaa arvonlisäveroa. Yleinen arvonlisäverokanta nousee 1,5 prosenttiyksikköä niin, että jatkossa se on 24%:n sijasta 25,5%. Pelkästään tällä päätöksellä julkinen talous kohenee miljardilla eli alvin nostolla saavutettiin kolmasosa tavoitteesta. 

Kannattaa kuitenkin myös pohtia, mitkä kaikki jätettiin säästöjen ulkopuolelle. Räikein virhe on se, ettei yritystuista leikattu vieläkään. Ja tämä on aivan käsittämätöntä tilanteessa, jossa hallitus vakuuttaa kaikkien joutuvan osallistumaan säästötalkoisiin ja korostaa leikkausten välttämättömyyttä. Onko meillä muka todella tällaisessa talousahdingossa varaa tukea ruotsinristeilyä kymmenillä miljoonilla vuodessa? Alla oleva kuva näyttää suurimmat yritystukien saajat:

Pelkästään suoriin yritystukiin käytetään julkisia varoja vuosittain noin parin miljardin verran. Ja vielä enemmän rahaa tuhlataan erilaisiin yritysten verotukiin. Niiden takia menetetään useita miljardeja vuodessa. 

Suurin osa yritystuista on täysin hyödytöntä julkisten varojen tuhlausta ja monet tuista jopa aiheuttavat aktiivisesti haittaa taloudelle, sillä ne estävät tarpeellista talouden uudistumista. Myös Lukuisat talousasiantuntijat sekä valtiovarainministeriö ovat arvioineet, että yritystukia tulisi karsia erityisesti säilyttävien yritystukien osalta. Esimerkkinä säilyttävistä yritystuista oli muun muassa energiaintensiivisen teollisuuden sähköistämistuki. Myös kauppa-alusten tukeen ministeriö ehdotti säästökeinoja. Silti mitään ei tehty näiden tukien leikkaamiseksi.

Kehysriihen päätösten jälkeen Orpon hallitus on tehnyt päätöksiä, joilla julkisen talouden pitäisi kohentua yhteensä 9 miljardilla eurolla vuodessa. Ja nämä ovat olleet kovia päätöksiä, jotka sattuvat erityisesti moneen pienituloiseen. Lisäksi tiedetään varmasti, että arvonlisäveron nosto tulee näivettämään talouskasvua entisestään, sillä se on suoraan pois kotimaisesta kulutuksesta. Tämän takia tuntuukin järjettömältä, että näiden kipeiden leikkausten sijasta ei tohdittu leikata lainkaan yritystuista.

Eläkkeisiinkin kohdistettiin pienet säästötoimenpiteet siten, että yli 1 900 €/kk eläkettä nauttivien verotus kiristyy hiukan. Tällä tavalla saadaan noin 200 miljoonan euron säästöt. Tämä on oikeansuuntainen, mutta riittämätön toimenpide. Hyvätuloisia eläkeläisiä voitaisiin verottaa paljon enemmänkin. Veronmaksajien keskusliiton laskelman mukaan 2 000 euron keskieläkettä saavan verotus kiristyy 18 euroa vuodessa eli vaivaiset 1,5€ per kk. Tämähän on aivan mitätön leikkaus, jos sitä vertaa vaikkapa asumistukeen tehtäviin leikkauksiin. Esimerkiksi kahden lapsen yksinhuoltajan menot kasvavat yli 150€ kuukaudessa asumistuen heikennysten takia. Asumistuen leikkaus sattuu siis noin 100 kertaa kovemmin pienituloiseen työssäkävijään kuin mitä eläkeläinen menettää verojen korotuksesta.

 

Eurooppa vapisee Venäjän sotilasmahdin edessä

“Another fact that allowed Fascism to gain power over men was their blindness. A man cannot believe that he is about to be destroyed. The optimism of people standing on the edge of the grave is astounding.”― Vasily Grossman, Life and Fate

Kirjoitin syksyllä 2022 täynnä toivoa, että Venäjä on häviämässä sodan Ukrainalle. Tuolloin oli kulunut reilut puoli vuotta Venäjän suurhyökkäyksen aloituksesta. Ukraina oli onnistunut torjumaan hyökkäyksen ensimmäisen vaiheen paljon paremmin kuin monet uskalsivat toivoakaan. Ukrainan pellot olivat täynnä venäläisten sotilaiden ruumiita ja tuhoutuneita tankkeja. Näytti siltä, ettei Venäjä pystyisi jatkamaan sotaa enää kauaa. Valitettavasti olin pahasti väärässä. Tästä on nyt kulunut kohta kaksi vuotta.

Trump ja tämän kätyrit Yhdysvaltojen kongressissa ovat onnistuneet estämään amerikkalaisten lisätuen Ukrainalle. Eurooppa vitkuttelee eikä pysty antamaan riittävästi aseapua, jotta se paikkaisi amerikkalaisen tuen loppumisen aiheuttaman valtavan aukon. Urhoollisilta puolustajilta ovat ammukset lopussa. Venäjä onkin saavuttanut jo pieniä voittoja taistelukentillä ja suunta näyttää huolestuttavalta.

Eurooppalaisten aika uhkaa loppua. Jos Ukrainan puolustus murtuu, me muut eurooppalaiset olemme valtavassa vaarassa. Pahimmassa tilanteessa vuosi 2025 tulee olemaan tappava. Tällöin Trump olisi Yhdysvaltojen presidentti ja kamalimmassa skenaariossa hän toteaa, että Natolla ei enää ole mitään merkitystä. Jos Trump toteaa, ettei hän lähetä amerikkalaisia sotilaita kuolemaan eurooppalaisten puolesta, vaikka Venäjä hyökkäisi Nato-maan kimppuun, olisi se Naton loppu. Tällöin Venäjällä olisi vapaat kädet lähteä valloittamaan Eurooppaa.

Valitettavasti suurin osa Euroopan valtioista on tehnyt katastrofaalisen huonoja päätöksiä puolustuksensa suhteen viimeiset 20 - 30 vuotta. Juuri yhdelläkään isolla eurooppalaisella valtiolla ei ole riittävän suurta armeijaa, josta olisi vastusta Venäjälle. Esimerkiksi yhdellä Euroopan sotilaallisesti vahvimmalla maalla eli Isolla-Britannialla on vain säälittävät 75 000 sotilasta. Ranskalla on hiukan isompi armeija, joka koostuu 120 000 sotilaasta. Mutta nämä ovat säälittävän pieniä lukuja, jos maat joutuisivat laajamittaiseen sotaan. Esimerkiksi Venäjältä on kuollut tai haavoittunut Ukrainan sodassa lähes puoli miljoonaa sotilasta. Tuon kaltaisessa teurastuksessa esimerkiksi brittien joukot olisivat loppuneet jo kuuden kuukauden aikana.

International Institute for Strategic Studies on arvioinut, että Euroopalla kestäisi lähes kokonaisen vuosikymmenen rakentaa omat puolustuksensa riittävän vahvoiksi, jotta se voisi pärjätä Venäjän sotilaalliselle uhalle. Jos siis Ukraina kaatuu ja USA hylkää Euroopan, me olemme todella pahassa pulassa. Nyt pitäisi viimeistään kaikkien hälytyskellojen soida ja Ukrainalle antaa paljon, paljon enemmän aseapua.

Erityisesti saksalaisten pitäisi ryhdistäytyä. Nyt Olaf Sholz tuntuu jokaisen mahdollisen aseapupaketin kohdalla puntaroivan pelokkaana, että mitäköhän Putin ajattelee, jos annamme tämän tai tuon asejärjestelmän Ukrainalle. Sen sijaan hänen pitäisi pelätä sitä, mitä karmeuksia saattaa tapahtua, jos emme anna enemmän aseita. Isojen eurooppalaisten maiden johtajista Macron tuntuu viime kuukausia tajunneen parhaiten, miten ison uhan edessä koko Eurooppa on. Hän on aivan oikeassa todetessaan, että meidän ei pidä sulkea mitään puolustusmahdollisuuksia pois. Eli on vain järkevää pitää pöydällä myös mahdollisuus lähettää Nato-maiden joukkoja Ukrainaan, jos sotatilanne sitä vaatii.    

Sokeriveroa harkitaan taas

Kirjoitin vuonna 2021 terveysverosta, jonka seurauksena paljon sokeria, suolaa ja kovia rasvoja sisältävät elintarvikkeet kallistuisivat hiukan. Tuolloin totesin, että terveysverot kannattaisi ottaa käyttöön, sillä epäterveelliset ruokailu- ja juomistavat tulevat yhteiskunnalle hyvin kalliiksi. Kuten SOSTEn yhteiskuntasuhdepäällikkö kertoi mielipidekirjoituksessaan, esimerkiksi tyypin 2 diabetesta sairastavien terveydenhuollon kustannukset vuonna 2017 olivat 2,5 miljardia euroa. Kansalaisten ruokailutottumukset kaipaavat edelleen kannustusta terveellisempään suuntaan. Lisäksi valtio tarvitsee kipeästi lisää verotuloja, joten senkin takia kannatan terveysperustaisia veroja.

Valtiovarainministeri Riikka Purra on suhtautunut järkevän positiivisesti terveysperusteisiin veroihin. Hän totesi, että terveysveroilla tai sokeriveroilla voisi olla oma roolinsa nikotiinituotteiden ja alkoholin verotuksen ohella. Purra sanoi: "Ottaen huomioon, että ihminen on käynyt kuussa, ei luulisi terveysverotuksen olevan täysin mahdoton toteutettava. Transrasvat, suolat ja lisätyt sokerit ovat liiallisesti käytettyinä verrattavissa alkoholiin ja tupakkaan."

Valtion alijäämä kuluvalta vuodelta on todennäköisesti yli 12 miljardia euroa, joten verojen korottaminen on välttämätöntä, jos velkaantumista halutaan saada kuriin. Jos pitää valita, nostetaanko esimerkiksi työn verotusta vai epäterveellisten ruokien verotusta, voittavat terveysverot selvästi.

Vuoden 2024 alussa julkaistiin UC Berkeleyn tutkimus sokeriverosta liittyen makeisiin juomiin. Tutkimus osoitti, että kun erittäin sokerisia juomia verotettiin kovemmin, niiden kulutus laski selvästi. Tutkimuksen perusteella terveysverot kuten sokerivero pystyvät ohjaamaan ihmisiä ostamaan terveellisempiä vaihtoehtoja. 

Neljän päivän työviikko ollut menestys briteissä

Henkilökohtaisesti toivon, että työelämässä siirryttäisiin neljän päivän työviikkoihin. Olenkin kertonut aiheesta aiemmin esimerkiksi näissä kirjoituksissa:

• Lyhyempi työviikko
• Muita ideoita Bregmanin kirjasta

Tämän takia tarkastelen mielenkiinnolla, millaisia kokemuksia Isossa-Britanniassa on saatu maailman laajimmasta nelipäiväisen työviikon kokeilusta. Vuonna 2022 alkaneeseen kokeiluun osallistui 61 organisaatiota. Kokeilussa palkka pysyi samana, mutta tehtyjen työtuntien määrä laski 80%:iin aiemmasta. Alunperin kokeilun oli tarkoitus kestää 6 kuukautta, mutta tulokset ovat olleet niin lupaavia, että suurin osa (noin 90%) jatkaa sitä edelleen yli vuoden kuluttua aloituksesta. Lisäksi puolet kokeiluun osallistuneista organisaatioista ovat päättäneet tehdä nelipäiväisestä työviikosta pysyvän ratkaisun.

Monet kokeiluun osallistuneista yrityksistä toimivat luovilla aloilla kuten markkinoinnissa ja mainonnassa tai tarjoavat muita asiantuntijapalveluita. Mutta mukana on myös monen muun alan yrityksiä sekä julkisen sektorin organisaatioita, jotka eivät tavoittele voittoa.

Lyhyempi työviikko on hyödyttänyt työntekijöitä monella tavalla. Sekä fyysinen että henkinen hyvinvointi ovat parantuneet ja yleensäkin työntekijöiden hyvinvointi on kasvanut. Työtä tarjoavat yritykset ja muut organisaatiot ovat myös hyötyneet. Vaikka työntekijät tekevät noin 20% vähemmän työtunteja, on aikaansaatu tulos pysynyt pitkälti samana. Eli työntekijöiden parantunut työteho on ainakin osittain paikannut sitä, että työtunteja tehdään vähemmän. Lisäksi nelipäiväistä työviikkoa tarjoavien yritysten on ollut helpompi palkata osaavaa työvoimaa sekä pitää kiinni nykyisistä työntekijöistään. 

On kuitenkin tärkeä huomata, että yritykset ja muut organisaatiot osallistuivat vapaaehtoisesti tähän kokeiluun. Mukaan siis valikoitui sellaisia työpaikkoja, joissa nelipäiväisen työpäivän toteuttaminen onnistuu helpommin. Tätä tutkimustulosta ei siis voi käyttää perusteluna sen vaatimiseen, että nelipäiväiseen työpäivään tulisi pakottaa yrityksiä. Tutkimus kuitenkin vahvistaa sitä uskomustani, että useimmat keskituloiset ihmiset länsimaissa hyötyisivät paljon enemmän lisääntyneestä vapaa-ajasta verrattuna korkeampaan palkkaan. Työvoimasta kilpailevien yritysten kannattaisi myös kokeilla sitä, että palkkakilpailun sijasta ne houkuttelisivat työntekijöitä lyhyemmän työviikon avulla.

Suomessakin lyhyempää työviikkoa tehdään eri organisaatioissa. Esimerkiksi oululainen mobiilipelistudio Fingersoft tarjoaa työntekijöille mallia, jossa 80-prosenttista työviikkoa tekevälle maksetaan 90-prosenttista palkkaa. Töitä tehdään normaalisti viitenä päivänä viikossa, mutta vain kuusi tuntia päivässä. 

Kotimaisista puolueista SDP on aina aika ajoin ehdottanut nelipäiväiseen työviikkoon liittyvää kokeilua Suomessa.

Presidenttiehdokkaiden mennyt suoriutuminen, osa 3

Olen vertaillut varteenotettavien presidenttiehdokkaiden kantoja Suomea aiemmin uhanneisiin vaaroihin sekä siihen, millaisia ratkaisuja nämä henkilöt ovat vuosien varrella niihin tarjonneet. Tällä tavalla pystymme arvioimaan, miten kaukonäköisesti ehdokkaat ovat tunnistaneet vaaroja jo ennen kuin niistä tuli täysin ilmiselviä. 

Elokuussa 2023 vertailin ehdokkaiden näkemyksiä Venäjän uhkaan ja siihen varautumiseen. Tammikuussa 2024 keskityin ilmastonmuutokseen. Nyt tarkastelen sitä, milloin ja miten kärkiehdokkaat ovat tunnistaneet liiallisen Kiina-riippuvaisuuden vaarat.

Miksi riippuvuus Kiinasta on erittäin vaarallista

Sen jälkeen kun Xi Jinping nousi Kiinan hallitsijaksi vuonna 2012, on moni asia mennyt Kiinassa länsimaiden kannalta huolestuttavaan suuntaan. Xin komennossa valtio on kiristänyt otettaan taloudesta ja yhteiskunnasta siten, että vääränlaisia mielipiteitä laukovat yritysjohtajat ovat joutuneet tilille sanomisistaan tavallisista kansalaisista puhumattakaan. Kiina on rakentanut keinotekoisia saaria kiistellyille merialueille lisäten näin vaikutusvaltaansa naapurimaiden kustannuksella. Uiguurivähemmistöjä sorretaan ja kohdellaan kammottavasti keskitysleireillä.

Eri arvioiden mukaan jopa yli miljoonaa uiguuria ja muita muslimivähemmistöihin kuuluvia henkilöitä on suljettu erilaisille leireille, joiden sisällä tapahtuvasta kidutuksesta, seksuaalisesta väkivallasta ja muusta epäinhimillisestä kohtelusta on tihkunut tietoja eri lähteistä. Lisäksi Xinjiangin asukkaisiin kohdistetaan orwellilaisen dystopian kaltaista teknologista valvontaa ja heitä painostetaan luopumaan uskonnostaan ja kulttuuri-identiteetistään.

Helmikuussa 2022 Xi ja Putin julistivat maiden välistä tiivistä strategista yhteistyötä, jonka avulla maat yhdessä vastustavat Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden sekaantumisia. Pian tämän jälkeen Venäjä aloitti suurhyökkäyksen Ukrainaa vastaan. Kiina ei ole vieläkään suostunut tuomitsemaan tätä kumppaninsa hyökkäyssotaa. Päinvastoin Kiina tukee Venäjän sotaa ainakin taloudellisesti ostamalla Venäjältä öljyä ja muita raaka-aineita. 

Lisäksi Kiina on koventanut puheitaan Taiwanin suhteen ja uhkailee jo avoimesti aikovansa pakottaa saarivaltion Kiinan valtaan. 

Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä siitä, minkä takia Suomen ei kannata olla liian riippuvainen Kiinasta tuotavista tavaroista ja komponenteista. Taloudellinen riippuvuus voi rohkaista Kiinaa tekemään jotain kamalaa kuten hyökkäämään Taiwaniin, jos se uskoo länsimaiden olevan voimattomia tekemään mitään. Ja vaikka Kiinan johto ei päätyisikään aggressiivisiin tekoihin, on myös mahdollista, että Kiinan sisäisten levottomuuksien takia se ei jatkossa enää pysty toimimaan maailman tehtaana. Tästä Kiinan luhistumisen mahdollisuudesta kirjoitin joulukuussa 2023.

Miten presidenttiehdokkaat ovat suhtautuneet riippuvuuteen Kiinasta

Tuoreimman kannatuskyselyn perusteella seuraavat neljä ehdokasta ovat kisan kärjessä. Maaseudun Tulevaisuuden presidenttikyselyssä eniten kannatusta saa kokoomuksen presidenttiehdokas Alexander Stubb. Hänen kannatuksensa on 24 prosenttia. Toisena oleva Pekka Haavisto kerää 21 prosentin kannatuksen. Kolmantena on Jussi Halla-aho 15 prosentin kannatuksella ja neljäntenä Olli Rehn 12 prosentilla. Muilla ehdokkailla ei enää ole käytännössä mitään mahdollisuuksia päästä toiselle kierrokselle, joten keskityn tässä vain näihin neljään ehdokkaaseen.

Mitä nämä neljä juuri nyt ajattelevat julkisesti suhteestamme Kiinaan? Vilkaistaan tätä varten heidän vastauksiaan Helsingin sanomien vaalikoneeseen, jossa kysytään kantaa väitteeseen: "Suomen pitää pyrkiä irrottautumaan taloudellisesta riippuvuudestaan Kiinaan."

Jussi Halla-aho on väitteen kanssa täysin samaa mieltä. Rehn ja Stubb ovat jokseenkin samaa mieltä. Pekka Haavisto taas ei ota kantaa puolesta tai vastaan.

Jussi Halla-aho perustelee kantansa mielestäni erinomaisen fiksusti: "Venäjän kanssa olemme oppineet, miten vaarallista on synnyttää strategisia riippuvuuksia autoritaarisista ja arvaamattomista toimijoista. Riippuvuus Kiinan teollisesta tuotannosta on aivan toista luokkaa kuin aiempi riippuvuus Venäjän fossiilienergiasta. Siitä on syytä pyrkiä irrottautumaan hallitusti ja hyvän sään aikana, koska äkillisellä, pakotetulla irtautumisella poliittisen kriisin sattuessa olisi katastrofaaliset seuraukset."

Haavisto toteaa, että vaikka Kiina on selvästi autoritäärinen valtio ja siihen liittyy riskejä, niin silti: "Kiina on Suomelle tärkeä kauppakumppani. Kauppaa ja molempien maiden markkinoita hyödyntävää yhteistyötä ei pidä ’katkaista’ ilman perusteita."

Mielestäni tässä asiassa Halla-aho on selvästi oikeassa ja Pekka Haavisto hiukan väärässä. Tosin onneksi Haavistokaan ei ole väitteen kanssa sentään eri mieltä. Rehn ja Stubb toteavat myös järkevästi, että riippuvuutta tulee vähentää. Nämä kaksi tunnistavat tarpeen vähentää riippuvuutta strategisesti merkittävissä asioissa, mutta kauppasuhteita ei kannata kokonaan katkoa. Eli kaikki neljä ovat kuitenkin aika lähellä toisiaan Kiina-riippuvuuden suhteen.

Mitenkä ehdokkaat ovat sitten menneinä vuosina suhtautuneet Kiinaan?  

Vuonna 2017 Stubb pohdiskeli blogissaan, että tulevaisuudessa mahdollisesti kommunistisesta kiinasta tulee avoimuuden, vapaakaupan, markkinatalouden ja globalisaation johtaja. Kapitalistinen Yhdysvallat puolestaan kääntyisi sisäänpäin, lisäisi protektionismia, suojelisi omaa teollisuuttaan ja rakentaisi muureja muuta maailmaa vastaan. 

Ulkomaankauppaministerinä vuosina 2011 - 2014 Stubb kannusti suomalaisia yrityksiä tekemään bisnestä Kiinan kanssa. Esimerkiksi vuonna 2013 Alexander Stubb teki Kiinaan Team Finland -matkan, johon osallistui 31yritystä eri aloilta.

Vuonna 2009 Stubb korosti Kiinan roolia Pohjois-Korean taivuttelussa. 

Wikileaks-asiakirjoissa väitettiin, että Kiina olisi painostanut Suomea olemaan hiljaa Kiinan uiguureihin kohdistamista vääryyksistä. Vuonna 2010 ulkoministerinä toiminut Stubb ei suostunut ottamaan kantaa näihin väitteisiin.

En usko, että Stubb olisi milloinkaan varoitellut Kiina riippuvuudesta niinä vuosina, jolloin hän on toiminut ministerinä. Päinvastoin hän kannusti suomalaisia yrityksiä laajentamaan bisnestä Kiinassa. Toisaalta ulkomaankauppaministerin roolissa tämä oli hyvin odotettavaa ja tuskinpa juuri kukaan suomalainen olisi vastaavassa tilanteessa vuosina 2011 - 2014 jarrutellut Kiinan kauppaa. 

Vuonna 2022 ulkoministerinä toiminut Pekka Haavisto kehoitti suomalaisia yrityksiä ja poliitikkoja olemaan tarkkoina Kiina-kytköstensä kanssa. Hänen mukaansa yhteistyössä kiinalaisten kanssa on olemassa tietty turvallisuusriski. Sekin on mahdollista, että suomalaiset innovaatiot karkaavat Kiinaan. "Kiinan kasvava itsevarmuus maailmanpolitiikassa ja myös meidän riippuvuutemme Kiinan tuotannosta, ennen kaikkea elektroniikasta, huolestuttaa. Tämä kävi ilmi myös covidin aikana, kun olimme riippuvaisia Kiinassa tuotetuista kasvomaskeista", Haavisto totesi MTV Uutiset Liven haastattelussa tuolloin.

Ulkoministerinä Haavisto myös keskusteli kiinalaisten päättäjien kanssa siitä, miten huolissaan EU:ssa ollaan uiguurien kohtelusta. Hän on myös vuosien varrella yrittänyt saada Kiinaa mukaan ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Maalikuussa 2022 eli noin kuukausi Ukrainan laajamittaisen sodan alettua, Olli Rehn varoitti Venäjän ja Kiinan ”autoritaaristen valtioiden liitto­kunnasta”. Tosin tuossa vaiheessa tämä varoitus ei vaatinut kummoisiakaan näkijän lahjoja.

Vuonna 2018 Maanpuolustus-lehti haastatteli Olli Rehniä maailmantaloudesta suhteessa Suomeen. Tuossa haastattelussa Rehn pohdiskeli mm. Kiinan talouskasvua, mutta ei tuonut mitenkään esiin Kiina-riippuvuutta erityisenä riskinä. Eli eipä ole Rehnkään tuottanut oraakkelimaisia ennustuksia Kiina-riippuvuuden riskeistä ennen aivan paria viime vuotta.

Halla-aho sen sijaan on tarjonnut kaukonäköisiä kommentteja myös Kiinasta. Vuonna 2018 Jussi kirjoitti kolumnin, jossa hän totesi seuraavaa: "Katseet tulisi kuitenkin kääntää Kiinaan, jonka poliittinen mahti leviää hienovaraisemmin ja tunkeutuu syvemmälle. Kiinalla on materiaalisesti kilpailukykyinen vaihtoehto liberaalille länsimaiselle demokratialle, ja juuri tämä tekee Kiinasta paljon vaarallisemman pelurin kuin Venäjä."

Vuonna 2020 Halla-aho kertoi, että Trumpin protektionismissa oli myös hyviä puolia, sillä vetämällä tuotantoa takaisin länsimaihin saataisiin riippuvuutta Kiinasta vähennettyä. 

Halla-aho piti teollisuuden siirtymistä ulkomaille halvempien työvoimakustannusten perässä yhtenä syynä länsimaiden ongelmiin. Jussin mukaan, koska Kiinassa ympäristöstandardit ovat alhaisemmat ja työolot huonommat kuin länsimaissa, niin länsimaat käytännössä maksavat nykyisellään kiinalaisille yrityksille riisto- ja saastuttamistukea. "Kansainvälinen sopimusjärjestelmä ei ole tähän puuttunut. Se on järjestelmänä ollut täysin munaton."

Tässä vertailussa parhaiten pärjäsi Jussi Halla-aho, joka on todistetusti tunnistanut Kiina-riippuvuuden riskit aiemmin kuin muut kärkiehdokkaat. Stubb, Rehn tai Haavisto eivät kukaan ole ilmeisesti tuoneet esiin Kiina-riippuvuuden riskiä ennen kuin Ukrainan suursota-alkoi vuonna 2022 ja Kiina oli jo selvästi siirtynyt Venäjän puolelle. 

Presidenttiehdokkaiden mennyt suoriutuminen, osa 2

Elokuussa 2023 kirjoitin siitä, miten presidenttiehdokkaat ovat suhtautuneet menneinä vuosina Venäjän uhkaan sekä Nato-jäsenyyteen. Tässä vertailussa Mika Aaltola ja Jussi Halla-aho pärjäsivät parhaiten. Tämä kaksikko on jo vuosia puhunut Venäjän vaarasta ja kannattanut Natoon liittymistä. Alexander Stubb jäi kolmannelle sijalle. Vaikka hän onkin esimerkiksi vuonna 2008 puhunut hyvin Venäjän vaarasta ja Stubb on kannattanut vuosikausia Nato-jäsenyyttä, on hän myös tehnyt todella tyhmiä päätöksiä Venäjän suhteen. Kannattaa lukea tuo aiempi kirjoitukseni, jos aihe kiinnostaa enemmänkin.

Tässä kirjoituksessa selvitän sitä, miten hyvin kärkiehdokkaat ovat osuneet oikeaan toisessa Suomea uhkaavassa vaarassa. Eli miten järkevästi ehdokkaat ovat tunnistaneet ilmastonmuutoksen aiheuttamat riskit ja pyrkineet niitä hillitsemään. Tähän arvioon otan mukaan vain kyselytutkimusten perusteella neljä suosituinta ehdokasta. Nämä ovat:

1. Alexander Stubb (kannatus reilut 20%)
2. Pekka Haavisto (reilut 20%)
3. Jussi Halla-aho (10 - 13 %)
4. Olli Rehn (10%)

Muiden ehdokkaiden kannatus on ollut viimeisimpien mielipidetiedustelujen mukaan selvästi alle 10%. 

Kärkiehdokkaiden suhtautuminen ilmastonmuutokseen

Ihmisten aiheuttama ilmastonmuutos on käsittääkseni tiedemaailman hyväksymä fakta. Lisäksi useat eri selvitykset ja tutkimukset ovat osoittaneet, että ilmaston lämpenemisestä aiheutuvat ongelmat tulevat olemaan mittasuhteiltaan valtavia. Laajat alueet maapallosta muuttuvat esimerkiksi kuivuuden ja muiden säiden ääri-ilmiöiden takia lähes asuinkelvottomiksi, mistä seuraa kansainvaelluksia. Jos ilmastonmuutosta olisi lähdetty määrätietoisesti torjumaan jo useita vuosikymmeniä sitten, olisi katastrofin torjuminen ollut paljon helpompaa ja halvempaa. Näin jälkikäteen mielestäni voidaan todeta epäonnistumiseksi poliitikolta, jos tämä on toimillaan hankaloittanut ilmastonmuutoksen torjumista menneinä vuosina. 

Alexander Stubb kirjoitti vuonna 2014 ollessaan pääministeri seuraavalla tavalla ilmastonmuutoksesta: "Ilmastonmuutos on ihmiskunnan suurimpia haasteita. Sen torjumisessa on kyse omasta ja lastemme tulevaisuudesta." Stubb toisaalta tunnusti ilmastonmuutoksen suuren merkityksen, mutta kuitenkaan hän ei kannattanut mitään sellaisia toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, jotka aiheuttaisivat ongelmia teollisuudelle, työpaikoille tai talouskasvulle. Tuolloin hän korostikin, että maapallon pelastaminen ei saa vaarantaa aineellista hyvinvointia, johon Suomessa ja muissa länsimaissa oltiin totuttu.

Stubbin hallitus noudatti myös käytännön toimissa tätä linjaa. Eli ilmastonmuutosta torjuttiin vain silloin, jos siitä ei ollut haittaa Suomen teollisuudelle. Esimerkiksi Stubbin johdolla Suomi viivytteli EU:n päästökaupan korjaamisessa. 

Myös ulkoministerinä ollessaan Stubb toi kovasti julkisuuteen huoltaan ilmastonmuutoksesta. Hän esimerkiksi osallistui muiden pohjoismaiden ulkoministerien kanssa mielipidekirjoitukseen, jossa ministerit totesivat: "Me henkilökohtaisesti sitoudumme edelleen siihen, että ilmastonmuutos ja sen tuomat haasteet asetetaan kansainvälisesti etusijalle." Kuitenkaan en muista tai onnistunut helposti löytämään mitään konkreettisia päätöksiä, joita Stubb olisi tehnyt poliittisena päättäjänä ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Ilmastonmuutoksenkin suhteen Stubb syyllistyi samanlaiseen soutamiseen ja huopaamiseen kuin monessa muussakin asiassa. Toisaalta hän puhui hienosti sen tärkeydestä, mutta sitten käytännön teoissa usein teki päätöksiä, jotka pahensivat tilannetta. 

Pitkänlinjan vihreä poliitikko Pekka Haavisto sen sijaan on ollut vuosikausia puolustamassa ympäristöä ja taistelemassa ilmastonmuutosta vastaan. Henkilökohtaisella tasolla Haavisto vähentää päästöjä pyöräilemällä ja olemalla kasvissyöjä. Hän on ollut mukana erilaisissa ympäristöjärjestöissä, kirjoittanut kirjoja ilmastonmuutoksesta ja osallistunut esimerkiksi YK:n ilmastokokouksiin. Haavisto on kannattanut esimerkiksi hiiliveron käyttöönottoa ja fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämistä. Haavisto on myös puhunut voimakkaasti uusiutuvan energian puolesta. Toisaalta Haavisto aiemmin vastusti voimakkaasti ydinvoimaa, mikä näyttää nykyvalossa pahalta virheeltä ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta.

Jussi Halla-aho puolestaan on suhtautunut ilmastonmuutokseen ikävänä asiana, joka pitää pääasiassa vain hyväksyä. Esimerkiksi vuonna 2019 Halla-aho kertoi haastattelussa olevansa ilmastonmuutospessimisti. Hän ei usko, että ilmaston lämpeneminen saadaan pysäytettyä nykyisillä keinoilla. Toisaalta Halla-aho tai hänen johtamansa perussuomalaiset eivät ole kannattaneet mitään lisäkeinoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Näkemys on enemmänkin ollut, että ei pienen Suomen teoilla ole mitään merkitystä globaalissa mittakaavassa, joten turha meidän on hankaloittaa suomalaisen teollisuuden toimintaa tai vähentää kansalaisten aineellista hyvinvointia. Halla-aho on vastustanut sellaisia ilmastonmuutosta hillitseviä toimia kuten esimerkiksi tuulivoiman tukemista tai metsähakkuiden rajoittamista. 

Toisaalta Halla-aho on vuosikausia pyöräillyt lähes kaikki lyhyemmät matkat jopa sellaisilla keleillä, joissa moni muu turvautuisi henkilöautoon. Myös EU:n ulkopuolelta tuotavien tuotteiden osalta Halla-aho on kannattanut hiilitulleja yhdessä vihreiden kanssa.

Olli Rehn totesi vuonna 2019, että ilmastonmuutoksen torjuminen on paitsi tärkeää maapallon terveyden kannalta, on se myös järkevää talouspolitiikkaa. Tätä hän perusteli sanomalla: "Ilmaston liiallinen lämpeneminen vaikuttaisi kotimaassa huomattavan negatiivisesti moniin eri sektoreihin ja heikentäisi maailmantaloutta. Maailmanyhteisön pitäisi kyetä tekemään enemmän ja nopeammin päätöksiä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Ilmastonmuutoksen torjunta kaikilla tasoilla on siis hyvää talouspolitiikkaa."

En kuitenkaan löytänyt Olli Rehnin aiemmalta uralta mitään merkkejä siitä, että ilmastoasiat olisivat olleet hänelle erityisen tärkeitä. Rehn valittiin jo 1991 Keskustan ehdokkaana kansanedustajaksi. Keskusta puolueena ei ole ikinä ollut erityisen huolissaan ilmastonmuutoksesta, vaan se on keskittynyt enemmänkin suomalaisen maatalouden ja metsäteollisuuden tukemiseen. Kuitenkin europarlamentaarikkona noin 2014 - 2015 Rehn toivoi, että Suomessa olisi satsattu enemmän uusiutuvaan energiaan.

Tässä vertailussa ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa Pekka Haavisto vie selvän voiton. Hänen jälkeensä tulevat aika tasoissa jakamaan hopea- ja prossisijat Alexander Stubb sekä Olli Rehn. Jussi Halla-aho on selvästi heikoin tässä vertailussa, sillä hänen toimintansa ja puheensa ovat heikentäneet ilmastonmuutoksen torjuntaa. Ensin Halla-aho vähätteli pitkään ilmastonmuutokset merkitystä ja sittemmin hän on todennut, ettei sille kuitenkaan voida tehdä mitään.  

Ylen presidenttivaalitentti

Yle aloitti myös presidentinvaalitentit to 21.12.2023.

Mika Aaltola loisti tentissä ainakin ajoittain. Hän panostaisi puolustukseen selvästi enemmän kuin muut ehdokkaat. Aaltola ehdotti puolustusmenojen tasoksi 3 prosenttia BKT:sta, kun taas lähes kaikki muut pitivät Naton minitavoitetta 2% BKT:sta sopivana. Mika sanoi hyvin, että eurojen satsaaminen puolustukseen tulee paljon halvemmaksi kuin puolustuksen maksaminen suomalaisten sotilaiden ruumiilla. Eli puolustukseen kannattaa investoida etukäteen riittävästi, jottei Venäjälle tule edes mieleenkään kokeilla Suomen puolustuksen kestävyyttä.

Aaltola myös aiheellisesti kiinnitti huomiota Suomen kautta tapahtuvaan vientikieltojen kiertämiseen. Nyt Suomesta viedään poikkeuksellisen paljon vientikieltojen alaista tavaraa Keski-Aasian maihin. Ja niistä nämä pakotteiden alaiset tavarat viedään laittomasti Venäjälle. Aaltola myös kannattaa Venäjältä jäädytettyjen varojen käyttämistä Ukrainan aseistamiseen. 

Olli Rehn esitti, että Euroopan Unionin vakausmekanismia voitaisiin käyttää Ukrainan tukemiseen. Tämä onnistuisi myös ilman Orbanin hyväksyntää, joten Putinin sätkynukke ei voisi tätä estää.

Halla-aho piti myös fiksuja puheenvuoroja puolustukseen ja turvallisuuteen liittyen. Halla-aho tahtoisi muuttaa rajalakeja niin, että vaikka raja Venäjälle olisi auki muulle liikenteelle, niin aiheettomasti turvapaikkaa hakevat voisi käännyttää heti rajalla.

Siinä olen täysin eri mieltä Halla-ahon kanssa, miten hän suhtautuu Israelin iskuihin siviiliväestöön. Hän ei ole tuomitsemassa Israelin iskuja lapsiin ja naisiin. Jussi sortui ihmeen saivarteluun esimerkiksi esittämällä epäilyksiä siitä, kuoleeko siviilejä todella niin paljon. Toisaalta Haavistokin oli oudosti osittain samoilla linjoilla, eli hänkään ei selvästi tuominnut Israelin iskuja. Essayahin pisteet tippuivat myös kovasti, kun puhuttiin Israelin sotarikoksista, sillä hän ei tuominnut mitenkään Israelin toimia. Palestiinan konfliktin osalta Li Anderson piti ylivoimaisesti parhaan puheenvuoron, jossa hän hyvin selvästi tuomitsi siviilien tappamisen.

Li Andersson taas edusti jälleen kerran toista ääripäätä vastavoimana Aaltolalle ja Halla-aholle. Hän panostaisi ehdokkaista kaikkein vähiten maanpuolustukseen. Anderson myös vastustaa ydinaseiden sijoittelua Suomeen tai edes niiden väliaikaista kuljettamista Suomen kautta. Tämä on linjassa vasemmistoliiton voimakkaan ydinaseiden vastustuksen kanssa, mutta toisaalta hiukan heikentää ydinpelotteen tehoa Venäjän suuntaan. Kuten totesin MTV:n vaalitentin katsottuani, Anderson sopisi presidentiksi paljon paremmin, jos maailma olisi ystävällisempi paikka eikä meidän tarvitsisi tosissamme pelätä Venäjän tekevän jotain aivan hullua pahuutta. Nykyisessä vihamielisessä ympäristössä hän ei vaikuta hyvältä vaihtoehdolta.

Silti jos minun pitäisi valita kahden vasemmiston ehdokkaan, Andersonin ja Urpilaisen välillä, valitsisin paljon mieluummin Li Andersonin Suomen presidentiksi. Urpilaisen politiikka olisi ilmeisesti monella tapaa yhtä huonoa kuin Andersonin. Kuitenkin Li Anderson esiintyy paljon paremmin ja häntä kuuntelee ihan mielellään, vaikka olisikin asiasta eri mieltä.

Hjalliksen mutinoita ja epäselviä puheenvuoroja oli jopa kiusallista seurata myötähäpeän takia. Kaikki muut ehdokkaat pitivät pääasiassa ihan fiksuja puheenvuoroja, mutta Harkimon sanomisissa ei ollut oikein mitään päätä eikä häntään. Hän ei vaikuta tuntevan turvallisuuspolitiikkaa juuri lainkaan. Ilmastonmuutoksen osalta Hjallis kuitenkin piti fiksun puheenvuoron todetessaan, että jos ilmastonmuutosta ei pysäytetä, niin sitten maahanmuutto Afrikasta Eurooppaan räjähtää valtavaksi. 

Kristillisten Sari Essayah esiintyi myös hyvin. Hän vaikutti asiantuntevalta ja vakuuttavalta. Essayah myös fiksusti kannatti rajalain muuttamista niin, että hybridihyökkäyksen kohteena ei tarvitsisi rajoja avata Venäjän suunnasta. Hänen mukaansa rajalla voitaisiin jo heti tarkastaa, mistä maasta turvapaikanhakija on tulossa ja jos hänen todetaan olevan turvallisesta maasta, käännytys tehtäisiin heti rajalla. Hän torppaisi tämän Venäjän aseen, jossa mukamas turvapaikanhakijoita käytetään välineenä.

Kaikki ehdokkaat olivat kuitenkin pääasiassa hyvin pitkälti samoilla linjoilla tärkeissä turvallisuuteen ja ulkopolitiikkaan liittyvissä asioissa. Eli riippumatta siitä, kuka gallupien kärjestä tullaan valitsemaan presidentiksi, niin tämän tentin perusteella saamme ihan kelpo presidentin. Tulemme esimerkiksi jatkamaan Ukrainan vahvaa tukemista.

Katsaus blogin vuoteen 2023

Olen yleensä vuoden alussa tehnyt yhteenvedon edellisen vuoden suosituimmista ja/tai parhaista kirjoituksista blogissani. Tarkastelin näin vuoden 2022 suosituimpia kirjoituksia. Vuoden 2021 suosituimmat kirjoitukset löydät täältä. Ja blogin ensimmäisen kymmenen vuoden kohokohdat voit tarkastaa tästä.

Ja nyt on taas aika tehdä vastaavanlainen silmäys vuoteen 2023.

Politiikkaa järjellä -blogin suosituimmat kirjoitukset vuonna 2023

Seuraavat vuoden 2023 julkaisut keräsivät eniten lukukertoja. 

Eniten lukukertoja keräsi Presidenttiehdokkaiden mennyt suoriutuminen, osa 1. Tämä kirjoitus tutkii sitä, miten tärkeimmät presidenttiehdokkaat ovat vuosien saatossa suhtautuneet Venäjän aiheuttamaan uhkaan. 

Vuoden 2023 toiseksi suosituin kirjoitus on Eduskuntaan pyrkivät pienpuolueet. Tässä maaliskuussa 2023 eduskuntavaalien aikaan tehdyssä jutussa tarkasteltiin eduskunnan ulkopuolisia puolueita. Pienpuolueet ovat niin hyvässä kuin pahassakin usein paljon mielenkiintoisempia kuin vakiintuneet puolueet. Itse toivoin kovasti menestystä liberaalipuolueelle, mutta valitettavasti sekin jäi lopulta kaus eduskuntapaikasta.

Kolmanneksi suosituin kirjoitus ChatGPT:n vastauksia hallitustunnustelijan kysymyksiin puolestaan käsittelee eduskuntavaalien jälkimaininkeja. Se liittyy myös vuoden 2023 megailmiöön eli generatiiviseen tekoälyyn. Jutussa pyysin ChatGPT:tä vastaamaan kokoomuksen kysymyksiin potentiaalisille hallituskumppaneille. Valitettavasti Orpo tai Purra eivät pahemmin ottaneet opiksi näistä vastauksista. 

Neljänneksi tuli Eduskuntakauden tärkeimmät päätökset, jossa katsottiin vuosien 2019–2023 aikana eduskunnassa tehtyjä päätöksiä. Näistä kaikkein merkittävin oli päätös liittyä Natoon. 

Helmikuussa 2023 tuli kuluneeksi vuosi Venäjän suurhyökkäyksen aloituksesta. Viidenneksi suosituin kirjoitukseni Venäjä Putinin vallan päätyttyä, katseli jo optimistisesti Putinin jälkeiseen aikaan. Esittelen tuossa kaksi erilaista mahdollisuutta vallanvaihdolle. Ensimmäinen skenaario olisi Putinin vetäytyminen eläkkeelle ja vallan vaihto, joka pyrkii parantamaan välejä muuhun maailmaan. Valtaan valittaisiin sellainen henkilö, joka ei ole liian tahriintunut Ukrainan sodan takia. Toisessa, todennäköisemmässä vaihtoehdossa Venäjällä alkaisi verinen sisällissota, jossa aseiden avulla etsittäisiin Putinille seuraajaa.

Vähemmän lukukertoja keränneitä mutta silti erinomaisia kirjoituksia vuodelta 2023

Huhtikuussa listasin mielestäni järkeviä toimenpiteitä, joilla Suomen taloutta tulisi korjata. Siinä esittelemäni 7 keinoa eivät valitettavasti hallitukselle kelvanneet, vaan ne odottavat edelleen toteuttamista. Esimerkiksi yritystuista saisi helposti säästettyä ainakin 3 miljardia euroa vuosittain.

Olen myös ylpeä marraskuussa kirjoittamastani fiktiivisestä tarinasta Maailman parhaimmatkaan neuvot. Siinä tuskailen sitä, miten huonoja maailman johtajat ovat kuuntelemaan ja noudattamaan viisaampien antamia suosituksia. 

Mutta rakas lukijani, mitkä olivat omat suosikkisi vuoden 2023 osalta? Tai vastaavasti luitko jonkun kirjoitukseni, jota tekisi erityisesti mieli haukkua? Kaikenlainen palaute otetaan ilolla ja kunnoituksella vastaan.