tiistai 8. elokuuta 2023

Presidenttiehdokkaiden mennyt suoriutuminen, osa 1

Presidentin tulisi olla taitava johtamaan Suomen ulkopolitiikkaa. Ja siinä onnistuakseen hänen täytyy kyetä tunnistamaan Suomea uhkaavia vaaroja sekä kertomaan kansalle, miten niihin tulisi suhtautua. Tulevia uhkia emme vielä osaa varmuudella sanoa, puhumattakaan siitä, että tietäisimme, mikä olisi paras tapa reagoida niihin. Sen sijaan jälkikäteen pystymme helpommin tunnistamaan Suomea uhkaavat vaarat sekä miten niihin olisi kannattanut varautua. 

Tämän takia vertailen varteenotettavien presidenttiehdokkaiden kantoja Suomea aiemmin uhanneisiin vaaroihin sekä siihen, millaisia ratkaisuja nämä henkilöt ovat vuosien varrella niihin tarjonneet. Esimerkiksi ovatko ehdokkaat nähneet Venäjän todellisen, terroristisen luonteen ja esittäneet oikeanlaisia ratkaisuja Venäjän vaaraan. Venäjän uhan lisäksi vertailen myös ehdokkaiden näkökantoja seuraaviin kahteen asiaan. Ilmastonmuutoksen aiheuttama globaali uhka sekä liiallinen riippuvuus Kiinasta niin tuotettujen tavaroiden kuin tiettyjen elintärkeiden komponenttien suhteen.

Otan mukaan vertailuun jo virallisesti ehdolle asettautuneet henkilöt sekä muutaman muun, jotka vielä saattavat asettautua ehdolle. Nämä ovat:

  • Vihreiden Pekka Haavisto, joka on toiminut mm. ulkoministerinä ja pyrkinyt jo kahdesti aiemmin presidentiksi
  • Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn, joka on keskustalainen ja aiemmin toiminut mm. ministerinä ja komissaarina
  • Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola
  • Perussuomalaisten Jussi Halla-aho, joka on puolueen ideologinen johtaja erityisesti maahanmuuton suhteen
  • Liike nytin Harry ”Hjallis” Harkimo, joka toimi ennen politiikkaa liikemiehenä
  • Kokoomuksesta mahdollisia ehdokkaita ovat Alexander Stubb sekä Risto E. J. Penttilä, joten otan molemmat tarkasteluun
  • SDP:ltä todennäköisimpänä ehdokkaana pidetään Jutta Urpilaa, joka on entinen puolueen puheenjohtaja, ministeri sekä viime vuodet toiminut EU-komissaarina

Tässä ensimmäisessä osassa keskityn mahdollisten presidenttiehdokkaiden suhtautumiseen Venäjään ja Natoon. Palaan myöhemmissä kirjoituksissa ilmastonmuutokseen sekä Kiina-riippuvuuten.

Merkit Venäjän uhasta vuosien saatossa


Näin jälkikäteen on helppo nähdä, että Venäjä muuttui viimeisten noin 20 vuoden aikana entistä vaarallisemmaksi sotilaalliseksi uhaksi. Putinin vallan alkuaikoina oli ihan hyvätkin syyt uskoa, että tulevaisuudessa Venäjän kanssa voisi käydä kaikkia hyödyttävää kauppaa ja tehdä yhteistyötä. Mutta tilanne muuttui dramaattisesti Putinin valtakauden jatkuessa. Vaaran merkit toi viimeistään selvästi esille vuonna 2008 käyty Georgian sota, jonka seurauksena Venäjä käytännössä kaappasi Abhasian ja Etelä-Ossetian alueet valtaansa. Sota oli tappioiden osalta hyvin pieni (molemmilta puolilta kaatui joitakin satoja sotilaita), mutta näin jälkikäteen sen voi nähdä selvänä merkkinä Venäjän valitsemasta aggressiivisesta linjasta naapurimaita kohtaan. 

Tosin Putinin todellisesta luonteesta ja hänen suunnitelmistaan Venäjää kohtaan oli merkkejä jo ennen Georgian sotaa. Vuonna 2003 Putinia ärsyttänyt oligarkki Hodorkovski heitettiin vankilaan kymmeneksi vuodeksi. Vuonna 2004 Putin oli vastannut näin, kun häneltä oli tiedusteltu, aikoisiko hän sallia erilaisia poliittisia ryhmittymiä ja näkemyksiä Venäjällä. "Minä tarvitsen yhtenäisen puolueen, jotta saamme palautettua kurin Venäjälle. Oligarkit, alueelliset satraapit ja mafia on palautettava järjestykseen." Vuoden 2007 Munchenin turvallisuuskonferenssissa Putin piti puheen, jossa hän kertoi Venäjän jatkavan samalla tyylillä, jota se oli harjoittanut jo tuhat vuotta. Jos Venäjä kokisi itsensä uhatuksi, se valtaisi lähialueitaan turvavyöhykkeiksi riippumatta siitä, mitä naapurikansat tästä tuumaisivat. 

Viimeistään Krimin valtauksen vuonna 2014 olisi pitänyt avata silmät Venäjän ja Putinin todellisesta luonteesta. Valtaus johti Itä-Ukrainan sotaan, joka kyti hiljaisella liekillä vuosikausia. Kunnes sitten vuonna 2022 Venäjä aloitti täysimittaisen suursodan Ukrainaa vastaan. Tämän seurauksena Suomi liittyi Natoon saadakseen itselleen parempaa turvaa vastaavanlaista tilannetta varten. Natoon liittymistä pidetäänkin nyt erinomaisena ratkaisuna ja lähinnä ihmetellään, miksei sitä tehty jo aiemmin. Samoin on syytä kummastella, miksei Venäjän aggressiivista toimintaa pyritty hillitsemään jo paljon aiemmin esimerkiksi voimakkailla talouspakotteilla. 

Jos sinua kiinnostaa kerrata Ukrainan sodan alkuvaiheita, kannattaa lukea nämä aiemmin kirjoittamani jutut:

Mitenkä potentiaaliset tulevat presidentit sitten ovat menneinä vuosina suhtautuneet Venäjän uhkaan ja Natoon?

Pekka Haaviston suhtautuminen Venäjään ja Natoon

Otetaan ensin tarkasteluun Pekka Haavisto. Hän on suhtautunut melko ymmärtäväisesti Venäjään vuosien varrella. Vuonna 2015 Krimin valtauksen jälkeen Haavisto puhui kahdesta erilaisesta narratiivista liittyen Krimin valtaukseen ja Itä-Ukrainan sotaan: Venäjän ja toisaalta Ukrainan. Lisäksi hän ei suinkaan ollut sulkemassa Venäjää yhteistyön ulkopuolelle, vaan totesi:

"Venäjä on YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen. Sen myötävaikutusta tarvitaan paitsi Ukrainan kriisin ratkaisemisessa, myös maailman muilla kriisialueilla. Muuten myös koko YK:n rooli vaarantuu."

Vuonna 2015 Pekka Haavisto ehdotti, että aseellisesta palveluksesta tehtäisiin vapaaehtoista. Onneksi näin hölmöä ehdotusta eivät juuri ketkään muut kannattaneet. 

Haavisto vastusti pitkään Suomen liittymistä Natoon. Esimerkiksi vuonna 2015 Ylelle antamassaan haastattelussa Haavisto kertoo, että hän ei kannata Natoon liittymistä. Vaikka tilanne Venäjän kanssa meni jatkuvasti huonommaksi, silti vielä vuoden 2018 presidentinvaalien aikaan Haavisto edelleen vastusti Natoon liittymistä. Vuonna 2019 Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto sanoi The Financial Times -lehden haastattelussa, että Euroopan unionin pitäisi parantaa Venäjä-suhteitaan. Haavisto on siis osoittanut erittäin surkeaa ennakointitaitoa Venäjän vaarallisuuden tai Nato-jäsenyyden tärkeyden suhteen. Tästä aiheesta hänelle miinus tässä vertailussa.

Olli Rehnin suhtautuminen Venäjään ja Natoon

Seuraavaksi sitten Olli Rehnin suhtautuminen Venäjään ja Natoon. Vuonna 2015 ollessaan elinkeinoministeri, Rehn oli mukana edistämässä ydinvoimaloihin liittyvää yhteistyötä Venäjän kanssa. Hän oli kuitenkin aiemmin varoitellut energiayhteistyöstä Venäjän kanssa kirjoittamalla, että uusia hankkeita ei pitäisi aloittaa niin kauan kuin Venäjä jatkaa voimapolitiikkaansa Ukrainassa. Vuoden 2017 Päämajasymposiumissa Rehn piti luennon, jonka mukaan Suomen tärkein haaste on suhde Venäjään. Hän korosti yhteistyön ja sopimisen merkitystä Venäjän kanssa, mutta totesi myös, että jos yhteistyö ei onnistu, niin sitten pannaan kampoihin.

Lähes 30 vuotta sitten tuolloin Keskustan varapuheenjohtajana ollut Olli Rehn antoi erittäin mielenkiintoisen haastattelun. Rehn kertoi vuonna 1994 Ilta-Sanomien haastattelussa, että Suomen pitäisi vakavasti harkita läntisen sotilasliiton Naton jäsenyyttä Venäjän epävakaan kehityksen takia.

"En halua pelotella enkä uhkailla enkä usko sotilaalliseen konfliktiin, mutta kovan linjan isovenäläisyyden vahvistuminen merkitsisi poliittisten painostuspyrkimysten todennäköistymistä," Rehn perusteli Nato-näkemystään. Tuolloin Rehn epäili, että Venäjän suunnalta tulevaan poliittiseen painostukseen voisi liittyä myös sotilaallista uhkaa.

Kirjassa Pitkä tie Natoon kerrotaan, että Olli Rehn olisi yksityisesti suhtautunut myönteisesti Natoon. Hän ei kuitenkaan julkisuudessa selvästi kannattanut Suomen liittymistä Natoon. Vuonna 1997 Rehn kannatti tiivistä yhteistyötä Naton kanssa, mutta ei jäsenyyttä. Sen jälkeen kun Olli Rehn palasi komissaarin tehtävistä kotimaan politiikkaan vuonna 2015, hän ei puhunut julkisesti mitään Suomen Nato-jäsenyydestä. 

Rehn pärjäsi siis tässä Venäjä- ja Nato-kantojen arvioinnissa paremmin kuin Haavisto, mutta hänkään ei ole julkisesti selvästi kannattanut Nato-jäsenyyden hakemista. Rehnille siis nolla pistettä. 

Mika Aaltolan suhtautuminen Venäjään ja Natoon

Vuonna 2014 Ilta-Sanomat haastatteli Mika Aaltolaa siitä, pitäisikö Suomen liittyä Natoon vai ei. Venäjä oli juuri valloittanut Krimin. Tuolloin Aaltola asettautui varovaisesti Nato-jäsenyyden kannalle. Hänen mukaansa Natoon liittymisestä löytyy sekä plussia että miinuksia, mutta plussia on vähän enemmän.

Vuonna 2019 julkaistussa kirjassaan Aaltola tuo hyvin esiin riskejä, jotka liittyvät energiariippuvuuteen Venäjästä. Hän kirjoitti, että Itämeren kaasuputkilla Venäjä ottaa haltuunsa Euroopan energiavirtoja.

Aaltolalle piste tässä vertailussa, sillä hän on puhunut posiitivisesti Nato-jäsenyydestä jo pitkään ja tunnistanut hyvin Venäjään liittyviä riskejä.

Stubbin sekä Penttilän suhtautuminen Venäjään ja Natoon

Alexander Stubb on jo vuosia sitten kertonut hyvin selvästi kannattavansa Suomen liittymistä Natoon. Esimerkiksi Ylen vuonna 2015 tekemän selvityksen perusteella neljän tuolloin suurimman eduskuntapuolueen puheenjohtajista ainoastaan Stubb kannatti selvästi Natoon liittymistä. Ollessaan pääministeri Stubb kertoi, että hänen mielestään Suomen olisi pitänyt liittyä Natoon jo 1995.

Vuonna 2008 Stubb piti puheen suurlähettiläspäivillä siitä, miten maailma on muuttunut 080808 jälkeen eli sen jälkeen kun elokuussa 2008 Venäjän panssarit jyrisivät naapurimaan valtateillä sotatoimissa ensimmäistä kertaa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Puheessaan Stubb totesi: "Georgian kriisi antaa meille karulla kielellään kolme laajakantoista oppituntia, jotka muodostavat kolme tämänpäiväistä teesiäni: 1) 080808 on käännekohta kansainvälisessä politiikassa; 2) 080808 asettaa kansainväliselle järjestelmälle uuden haasteen ja 3) 080808 vaikuttaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan työlistaan."

Puheessaan Stubb muistuttaa kuulijoita, että henkilökohtaisesti hän toivoisi Suomen liittyvän Naton jäseneksi, mutta että ei ole syytä hätiköidä. Hän kannusti kaikkia muitakin ulkopolitiikan pohtijoita miettimään vakavissaan Nato-jäsenyyttä.

Risto E. J. Penttilä tuli tunnetuksi nuorena kansainvälisen politiikan tutkijana vuonna 1991, kun hän ehdotti YYA-sopimuksen sotilaallisten artiklojen mitätöimistä. Penttilä on kannattanut jo 30 vuoden ajan Suomen liittymistä Natoon. Hän on tuonut tämän kantansa useasti esiin julkisuudessa. Esimerkiksi vuonna 2008 Penttilä kirjoitti raportin nimeltään Suomen ulkopolitiikan idea, jossa hän esittää näkemyksiään Suomen ulkopolitiikasta sekä suhteesta Natoon. Penttilän johtopäätös tuossakin kirjoituksessa oli, että Suomen olisi parasta liittyä Naton jäseneksi. Hän kirjoittaa: "Nykyinen asemamme Naton ulkopuolella, mutta sen kanssa läheisessä yhteistyössä, ei tarjoa Suomelle sen enempää sotilaallisen liittoutumisen kuin liittoutumattomuuden etuja."

Penttilä itse kuvailee suhtautumistaan Venäjään ja Natoon 2000-luvun alussa (siis kun Venäjä vielä vaikutti pyrkivän aidosti yhteistyöhön) näin:

"Mielestäni mikään ei olisi estänyt meitä jatkamasta hyviä suhteita Venäjän kanssa Naton jäseninä. Päinvastoin ajattelin, että Naton jäsenyys antaisi siihen paremman mahdollisuuden. Voisimme kehittää taloudellista ja poliittista yhteistyötä Venäjän kanssa ilman pelkoa siitä, että Venäjä saisi uudelleen merkittävän otteen suomalaisesta taloudesta tai politiikasta. Pidin Natoa vakuutuksena sekä Venäjän sotilaallista uhkaa että uussuomettumista vastaan. Se olisi ollut minun mielestäni todellista vakauspolitiikkaa."

Sekä Stubbille että Penttilälle hyvin selvät plussat. Näin jälkikäteen voidaan todeta, että heitä olisi kannattanut kuunnella vuosien saatossa paljon herkemmin siinä, mitä tulee Venäjään ja Natoon.

Halla-ahon suhtautuminen Venäjään ja Natoon

Jussi Halla-aho on aiemmissa haastatteluissaan kertonut, että Suomen olisi pitänyt liittyä sotilasliitto Natoon jo 1990-luvulla yhdessä Itä-Euroopan maiden kanssa. Hän onkin ollut yksi harvoja Natoon positiivisesti suhtautuvista perussuomalaisista. Kuitenkin vuoden 2019 alussa Halla-aho oli sitä mieltä, että Suomen ei kannattaisi hakea Naton jäsenyyttä. Hän perusteli tätä näin: "Uskon, että Nato-jäsenyyden hakeminen tässä tilanteessa aiheuttaisi paljon enemmän vahinkoa kuin mahdollisen Nato-jäsenyyden saaminen."

Vuonna 2004 Jussi Halla-aho kirjoitti Scripta-blogiinsa artikkelin otsikolla "Minä ja Venäjä". Siinä hän kuvailee Venäjää hyvin tylyllä mutta samalla totuudenmukaisella tavalla:

"Venäjä on totalitarismia kohti kulkeva valtio, joka on läpeensä korruptoitunut, jonka oikeusjärjestelmä on poliittisessa kontrollissa, jonka johtopaikoilla istuu KGB:n teurastajia, joka suorittaa järjestelmällistä kansanmurhaa Kaukasuksella, joka on uusimmalla lainsäädännöllään riistämässä kansallisilta vähemmistöiltään itsehallinnon rippeitäkin, jonka ulkopolitiikka on ailahtelevaa ja ylimielistä, ja jonka perinteisiin kuuluu pöyristyttävä rasismi (vanhastaan "ystävyydeksi" tai "veljeydeksi" kutsuttu) kaikkia ei-venäläisiä kohtaan. Ja jossa nykyhallinnolla ja sen politiikalla on kansan syvien rivien vankka tuki."

Halla-aho oli myös ensimmäisiä merkittäviä poliitikkojamme, jotka vaativat kovaan ääneen Ukrainan aseistamista. Hän myös ennakoi täysin oikein, miten julmasti Venäjä tulee pommittamaan siviilejä ja tuhoamaan kaupunkeja. Tästä voit lukea enemmän täältä. 

Voidaankin todeta, että Halla-ahon ymmärrys Venäjän vaarallisuudesta on osunut oikeaan jo ainakin 20 vuoden ajan. Hänelle plussa tässä vertailussa.

Hjallis Harkimon suhtautuminen Venäjään ja Natoon

Yhdysvallat oli listaamassa kansanedustaja, liikemies Harry ”Hjallis” Harkimon maansa pakotelistalle vuonna 2014. Syynä tähän olivat Harkimon liian läheiset suhteet Venäjälle. Yhdysvallat näkivät Harkimon tekevän yhteistyötä Putinin kätyreiden kanssa, mikä olikin aivan totta. Hjallis oli vuonna 2014 jääkiekkoseura Jokereiden pääomistaja ja Putinia lähellä olevat venäläisoligarkit seuran vähemmistöomistajia. 

Venäjän presidentin Vladimir Putinin yhtenä tavoitteena on ollut laajentaa Venäjän vaikutuspiiriä urheilun avulla ympäri Euroopan. Tässä Jokerien saaminen Venäjän KHL-liigaan oli tärkeä askel. Ja Harkimo kumppaneineen auttoivat tässä selvästi Putinia. Tapahtuiko tämä sitten vain Harkimon typeryyden takia vai oliko hän tietoisesti auttamassa hirmuhallitsijaa? Mielestäni sillä ei edes ole niin väliä sen kannalta, kun mietitään soveltuuko Hjallis Suomen presidentiksi. Riippumatta kumpi oli syynä, on selvää, että Harkimolla on aivan liian läheiset suhteet Venäjän valtapiireihin.

Hjallikselle iso miinus.

Jutta Urpilaisen suhtautuminen Venäjään ja Natoon

Urpilaisen johdolla SDP vastusti Suomen liittymistä Natoon. Vuonna 2010 SDP aloitti ensimmäisenä eduskuntavaalikampanjoinnin linjaamalla turvallisuuspoliittisessa seminaarissaan, että Suomen ei pidä hakea Nato-jäsenyyttä nyt tai ensi vaalikaudella. 

Vielä vuonna 2014 Krimin valtauksen jälkeen, tuolloinen SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen totesi, että puolueessa ei ole tarvetta tarkistaa suhtautumista Suomen Nato-jäsenyyteen. "SDP:n kanta Nato-jäsenyyteen ei ole muuttunut. Me emme kannata Suomen Nato-jäsenyyttä." 

Krimin valtauksen jälkeen SDP:n puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ihmetteli silloisten hallituspuolueiden piiristä annettuja myönteisiä Nato-lausuntoja. "En näe mitään perusteita siihen Nato-intoiluun, jota ehkä nyt sitten Ukrainan verukkeellakin halutaan Suomessa jälleen nähdä", sanoi Urpilainen Politiikkaradion haastattelussa.

Urpilaiselle miinus tässä vertailussa.

3 kommenttia:

  1. Alexander Stubbin osalta sain osuvaa kritiikkiä siitä, että olin unohtanut, miten hän vuonna 2014 puolusteli Rosatomin kanssa tehtävää yhteistyötä uuden ydinvoimalan suhteen. Eli tuolloin Stubb tosiaan mokaili pahasti ja oli mukana lisäämässä energiariippuvuutta Venäjästä. Tämä tiputtaa Stubbin pisteitä Venäjän suhteen. Linkki uutiseen aiheesta:

    https://yle.fi/a/3-7527971?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp

    VastaaPoista
  2. Stubbilta löytyy myös muita kömmähdyksiä menneiltä vuosilta Venäjän suhteen. Ilta-Sanomien kommenttikirjoitus tuo näitä hyvin esiin: https://www.is.fi/politiikka/art-2000009129060.html

    Jo edellisessä kommentissa mainitun Fennovoima-casen lisäksi:
    - Stubb puolusti ulkoministerinä silloisen Matti Vanhasen (kesk) hallituksen linjaa, jonka mukaan Nord Stream -kaasuputki ”ei ole turvallisuuspoliittinen kysymys.”
    - Stubb ajoi määrätietoisesti viisumivapautta Venäjälle Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerinä.

    VastaaPoista
  3. Myös Ilta-Sanomat selvitti, miten presidenttiehdokkaat ovat suhtautuneet Venäjään ennen kuin Ukrainan sota eskaloitui helmikuussa 2022. Juttu löytyy täältä: https://www.is.fi/politiikka/art-2000009811313.html

    VastaaPoista