Kävin läpi SDP:n ja Vasemmistoliiton vuoden 2021 kuntavaaliohjelmat. Etsin erityisesti erottavia tekijöitä näiden kahden vasemmistopuolueen välillä. Lisäksi kiinnitin huomiota mielestäni erityisen fiksuihin ja toisaalta erityisen typerältä kuulostaviin tavoitteisiin.
Yleisvaikutelmat SDP:n ja Vasemmistoliiton kuntavaaliohjelmista
SDP:n kuntavaaliohjelma 2021 jää huomattavasti yleisemmälle tasolle kuin paljon enemmän konkreettisia toimenpiteitä sisältävä Vasemmistoliiton kuntavaaliohjelma 2021. Ohjelmissa on myös paljon samoja tavoitteita, mikä on toki odotettavissa molempien ollessa vasemmistopuolueita. Mutta kun SDP:n ohjelmassa puhutaan yleisemmällä tasolla köyhien ja rikkaiden välisen eron kuromisesta, niin Vasemmistoliitto ehdottaa konkreettisena toimenpiteenä PD-rahaa, jota annetaan köyhien alueiden päiväkodeille ja kouluille. Molemmat puolueet haluavat enemmän julkisten palveluiden tarjoamaa neuvontaa, tukea ja hoivaa. Samoin yhteistä on panostus julkiseen liikenteeseen, pyöräilyyn ja kävelyyn.
SDP:n vaaliohjelmasta poimittua
Järkevältä kuulostaa SDP:n halu panostaa kuntien hankintaosaamiseen. Fakta nimittäin on, että kunnat ja kaupungit tekevät valtavasti hankintoja. Esimerkiksi Tampereen vuoden 2021 talousarviossa hankintojen osuus on 1 215 milj. euroa. Jos hankinnat tehdään huonosti, maksetaan ylihintaa ja saadaan huonolaatuisia palveluita & tuotteita. Ja tällä hetkellä monessa kunnassa hankintoja tehdään kiireen, vajaamiehityksen ja osaamattomuuden takia huonosti. Ei ole mitenkään kohtuutonta odottaa esimerkiksi 5%:n säästöjä vuotuisissa hankintamenoissa pelkästään tekemällä hankintoja fiksummin. Eli esimerkiksi Tampereen kaupunki voisi helposti säästää 60 milj. euroa vuodessa hankinnoista samalla jopa parantaen hankittavien palveluiden laatua.
Samoin perusinfraan investoiminen on fiksua, vaikkakaan ei kovinkaan suuri oivallus.
Sen sijaan siitä ei käsittääkseni ole mitään vahvaa näyttöä, että työllisyystilanne lähtisi merkittävästi parantumaan, vaikka kunnilla olisi vahvempi rooli työllisyyspalveluissa. Ainakaan minulle ei ole selvennyt, millä logiikalla työpaikkojen ja työttömien kohtaaminen parantuisi, jos palveluita antaisi jatkossa kunnan työntekijä Kelan työntekijän sijasta. Jos sen sijaan työllisyyspalveluiden laatua ja sisältöä kehitettäisiin jotenkin merkittävästi, niin se voisi auttaa. Mutta SDP:n vaaliohjelmasta ainakaan ei löytynyt tarkemmin tuosta.
Vasemmistoliiton vaaliohjelmasta poimittua
Vasemmistoliiton ohjelma erottuu SDP:stä seuraavilla tavoilla:
- Paljon enemmän konkreettisia toimia kuten jo edellä sanoin
- Yksityiset yritykset täytyy pitää visusti erossa hyvinvointipalveluiden tarjoamisesta sen sijaan, että niitä ostettaisiin fiksusti yrityksiltä
- Seksuaali- ja kulttuurivähemmistöt huomioidaan paljon tarkemmin
- Ympäristöasiat nousevat paljon merkittävämpään rooliin
- Nuoret pääsevät heille suunnattujen mielenterveys- ja päihdepalveluiden pariin
- Jos nuoren ihmisen elämä lähtee pahasti sivuraiteille sen takia, ettei hoitoon päästy ajoissa, se tulee erittäin kalliiksi yhteiskunnalle. Paljon järkevämpää ja myös moraalisesti oikein on satsata paljon enemmän rahaa palveluihin, jotka voivat pelastaa useiden nuorten elämän.
- Edelliseen liittyvä terapiatakuu, jolla pääsee hoitoon viimeistään kuukauden sisällä.
- Asumisen kohtuuhintaisuutta voidaan edistää muuttamalla parkkipaikkojen rakentamissäädöksiä paremmin autottomuutta tukeviksi. Tässä hienosti Vasemmistoliitto uskoo kysynnän ja tarjonnan toimivan.
- Ainakin kaupunkialueilla satsaaminen joukkoliikenteeseen ja pyöräilyyn on fiksua. Se vähentää tarvetta parkkipaikoille ja ruuhkia, parantaa ilmanlaatua ja kohentaa kansalaisten kuntoa.
Tässä joitakin hölmöltä tuntuvia tavoitteita Vasemmmistoliitolta:
- Opetuksessa mielestäni on tärkeämpiäkin asioita kuin sen varmistaminen, että henkilöstö on koulutettu sukupuoli- ja kulttuurisensitiivisyyteen. Mielestäni esimerkiksi matematiikan opettajien ei tarvitse välittää siitä lainkaan, millaisia sukupuolia tai kulttuuritaustoja oppilailla on.
- Vähintään 40 prosenttia korkeiden asumiskustannusten alueilla tapahtuvasta asuntojen uudistuotannosta on ARA-tuotettua. Tämä tulisi todella kalliiksi kunnalle, eikä edes ole reiluin tapa auttaa köyhiä. Esimerkiksi Osmo Soininvaara on kirjoittanut ARA-asuntojen haitoista.
- Kunnan pitää tarjota kaikille alle 25-vuotiaille nuorille kullekin sopivaa ja monipuolista maksutonta ehkäisyä. Tämä on tyhmää, koska osa nuorista on varakkaista perheistä. En tajua, miksi myös rikkaiden nuorten seksielämää tulee tukea yhteisistä varoista. Samalla tavoin on tyhmää vaatia kuntaa tarjoamaan liikuntapaikat täysin maksuttomasti alle 25-vuotiaiden liikuntaan. Lasten ja nuorten liikkumista tulee ehdottomasti tukea, mutta pieni maksu varmistaisi myös sen, että tiloja käytettäisiin tehokkaammin. Esimerkiksi pieni 2€:n maksu vaikkapa kunnan tenniskentästä varmistaisi sen, että kentälle myös mennään sovittuna aikana.
- Täysin kategorinen kielto hyvinvointipalveluiden ulkoistamisesta menee mielestäni liian pitkälle.
MTV Uutiset teki taannoin ihan kelvollisen yhteenvedon kaikkien merkittävien puolueiden kuntavaaliohjelmista. Suosittelen vilkaisemaan:
VastaaPoistahttps://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/analyysi-kuntavaaliohjelmissa-valtellaan-ongelmia-kukaan-ei-puhu-suoraan-veronkorotuksista-eika-koulujen-lakkautuksista/8115788#gs.0ub2ou