sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Työn tuottavuus ja korkean teknologian tuotteet sekä palvelut

Erityisesti Juhana Vartiainen on jaksanut sinnikkäästi tuoda esiin Suomen työn tuottavuuden haasteita. Työn tuottavuudella yleensä tarkoitetaan sitä, miten paljon saadaan aikaan suhteessa käytettyyn työpanokseen. Käytetty työpanos sisältää myös työn hinnan. Tästä aiheesta on syytä keskustella, sillä yleisesti ottaen kansantalous saadaan kasvamaan vain työn tuottavuutta parantamalla, jollei työpanosta voida lisätä. Ja Suomessa, jossa työikäisen väestön määrä todennäköisesti vain jatkaa laskemistaan, ei työn määrää ole mahdollista merkittävästi lisätä. Esimerkiksi Ylen uutinen kertoo, että keskimääräinen lapsiluku pienenee Suomessa.

En kuitenkaan ole Juhana Vartiaisen kanssa samaa mieltä keinoista, joilla työn tuottavuutta tulisi ensisijaisesti parantaa. Vartiaisen ja hänen hengenheimolaistensa mielestä yksinkertaistaen Suomessa tulisi:
  • Saada nuoret valmistumaan nopeammin töihin
  • Nostaa eläkeikää, jotta ihmiset olisivat pidempään töissä
  • Lisätä työperäistä maahanmuuttoa voimakkaasti
  • Pitää palkankorotukset aivan minimissään
  • Heikentää työttömyysturvaa, jotta työttömien olisi pakko ottaa myös ns. huonompia töitä vastaan
Näistä keinoista puuttuvat mielestäni paljon tärkeämmät toimenpiteet, jotka radikaalisti nostaisivat tuotetun työn arvoa. Suomen menestys on viimeiset 30 vuotta perustunut korkean teknologian tuotteisiin ja palveluihin. Tällä saralla sillä, mitä ja millaista tuotetaan, on paljon suurempi merkitys, kuin sillä, miten halvalla tai kalliilla kyseinen tuote tai palvelu syntyy. Otetaan vaikkapa Applen iPhone esimerkiksi.

Applen viimeinen puoli vuotta meni niin erinomaisesti, että se samalla murskasi kilpailijoiden tuloshaaveet. Apple haukkasi 93 prosenttia koko älypuhelinalan liikevoitoista vuoden 2014 lopulla.  Tämä johtuu siitä, että Applen iPhone ainakin koetaan asiakkaiden silmissä niin paljon paremmaksi kuin kilpailevat älypuhelimet, että siitä ollaan valmiita maksamaan suurempi hinta, eikä muita älypuhelimia haluta ostaa, jolleivat ne ole huomattavasti halvempia. Tällaisen korkean teknologian ja korkean brändimielikuvan tuotteen kohdalla yhden iPhonen valmistukseen, kehitykseen ja markkinointiin käytetty summa on toissijainen tuotteen arvoon nähden. Applen ei kannata pihistellä tuotekehityksestä tai markkinoinnista, koska jokainen niihin käytetty dollari maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin.

Tämän takia Suomessakin pitäisi enemmän keskittyä siihen, miten saisimme tuotettua omilla aloillaan maailman parhaita tuotteita ja palveluita. Ja tätä varten meidän pitäisi ensisijaisesti satsata tuotekehitykseen ja markkinointiin laajasti ottaen. Maailman parhaita tuotteita tehdäksemme meillä pitää olla maailman parhaat tekijät. Tällöin ei ole mahdollista tehdä koulutuksesta pikajuoksua tai liukuhihnaa, jossa syljetään ulos pikakoulutettuja, mutta heikosti osaavia henkilöitä. Myöskään yritykset eivät onnistu houkuttelemaan parhaita työntekijöitä tai motivoimaan henkilöstöä tekemään maailman parasta, jos Suomen palkat eivät ole riittävät.

Poliittiset päättäjät ovat viime aikoina säästäneet tämän kannalta suorastaan vaarallisista kohdista. Tekesin ja VTT:n kaltaisten toimijoiden rahoitusta on supistettu kovalla kädellä. Samoin yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat jatkuvasti säästöjen kohteina.



  





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti