perjantai 18. maaliskuuta 2022

Puolueiden suhtautuminen Natoon


Kuten Jukka Vääri kirjoitti mielipiteessään helmikuussa: "...totuuden hetki on koittanut. Poliittisen jargonin jauhannan sijasta poliitikkojen pitää nyt ottaa lusikka kauniiseen käteen ja alkaa tehdä sitä, mistä heille maksetaan, eli kantaa vastuuta." Nyt on kulunut jo yli kolme viikkoa siitä, kun Venäjä aloitti suurhyökkäyksen Ukrainaan. Halusin selvittää, millainen kanta eri puolueilla ja niiden johtavilla poliitikoilla on Suomen Nato-jäsenyyteen.

Selvästi Natoon liittymisen kannalla olevat

Selkeästi Natoon liittymisen kannalla ovat vain kaksi puoluetta. Rkp kannattaa Nato-jäsenyyden hakemista. RKP on puolueena todennut, että Suomen tulisi olla Naton jäsen vuoteen 2025 mennessä. Samoin Kokoomus on jo pitkään kannattanut Suomen liittymistä Natoon. Liike nyt vaikuttaisi myös nykyään kannattavan Nato-jäsenyyttä ilman kansanäänestystä, mutta sen kanta on heilahdellut laidasta laitaan.

Kielteisimmin Natoon suhtautuvat Vasemmistoliitto ja Keskusta

Eniten Nato-jäsenyyttä vastaan puhuu Vasemmistoliitto. Aivan tuoreimmissakin kyselyissä Vasemmistoliitto on erikseen korostanut, että puolue on edelleen sotilaallisen puolueettomuuden kannalla. Opetusministeri ja vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoo, että vasemmistoliitto on sotilaallisen liittoutumattomuuden kannalla. Vasemmistoliiton vuoteen 2023 saakka voimassa olevassa tavoiteohjelmassa todetaan suoraan, että Suomen ei tule liittyä sotilasliitto Natoon.

Keskusta on perinteisesti suhtautunut erittäin nihkeästi Natoon. Vielä tammikuussa puolueen puheenjohtaja Annika Saarikko totesi: "Keskusta ei kannata Suomen Nato-jäsenyyttä, mutta haluaa että Suomi pitää avoinna mahdollisuuden siihenkin." Samoin tammikuussa julkaistiin Ilta-Sanomien kysely, jonka mukaan Keskusta vastustaa erittäin jyrkästi Natoon liittymistä. Keskustalla on voimassa myös puoluekokouksen kannanotto vuodelta 2002, jonka mukaan mahdollinen Nato-jäsenyys olisi alistettava kansanäänestykseen. Keskusta järjestää keväällä tapahtumia, joissa suomalaiset voivat yhdessä keskustella Ukrainan sodasta ja sen vaikutuksesta mahdolliseen Nato-jäsenyyteen.

Muiden puolueiden kannat vaihtelevat ääripäiden välillä, mutta useilla tapahtunut selvää siirtymistä Naton kannalle

Aiemmin SDP on piiloutunut niin sanotun Nato-option taakse. Kuitenkin nyt pääministeripuolue SDP:ssä puhaltavat Nato-tuulet. Iltalehden laajassa kyselyssä 57 prosenttia demarivaikuttajista kannattaa Suomen liittymistä Natoon. Jäsenyyden vastustajia on IL-kyselyssä 44 prosenttia demarivaikuttajista. Kysely tehtiin 2.–14. maaliskuuta.

Perussuomalaiset ovat aiemmin suhtautuneet erittäin kielteisesti Nato-jäsenyyteen. Mutta viime vuosina puolue ei ole ottanut Natoon mitään kantaa. Esimerkiksi puolueen vuoden 2019 eduskuntavaaliohjelmassa Natoa ei mainita. Halla-ahokin on helmikuussa todennut, että Perussuomalaisilla ei ole yhtenäistä kyllä- tai ei-kantaa. Ville Tavio kertoi tammikuussa, että hänen henkilökohtainen kantansa on ei Nato-jäsenyydelle.

Kristillisdemokraatit ovat perussuomalaisten tavoin aiemmin suhtautuneet kielteisesti Natoon. Toisaalta tammikuussa Kristillisdemokraattien puheenjohtajan Päivi Räsäsen mielestä jäsenyyttä olisi syytä harkita vakavasti. Puolue ei ole vielä päivittänyt kantaansa.

Vihreiden varapuheenjohtaja Atte Harjanne on julkisesti todennut kannattavansa Nato-jäsenyyttä. Samoin monet muutkin vihreiden jäsenet ovat viime aikoina liputtaneet Natoon liittymisen puolesta. Esimerkiksi vihreiden europarlamentaarikko Ville Niinistö sanoo, että Suomen olisi haettava sotilasliitto Naton jäsenyyttä. Myös toinen vihreiden europarlamentaarikko Alviina Alametsä on jo tammikuussa kertonut, että Suomen olisi aika aloittaa neuvottelut Nato-jäsenyydestä. Puolueena Vihreät eivät kuitenkaan ole vielä ottaneet kantaa Nato-jäsenyyteen.

Presidenttimme Sauli Niinistö on jo vuosia sanonut, että Nato-jäsenyydestä on järjestettävä kansanäänestys, jos kysymys tulee ajankohtaiseksi. Eikä hän näytä ainakaan selvästi muuttaneen tätä kantaansa huolimatta Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.

Mitä puoluetta siis kannattaisi äänestää, jos Nato-kysymys on itselle tärkeä

Jos kannattaa Nato-jäsenyyttä ja haluaa Suomen liittyvän Natoon, ainoat selvät vaihtoehdot ovat Kokoomus ja RKP. Tosin Liike nyt on myös siirtynyt Naton kannalle, mutta jos galluppien tuuli kääntyy, saattaa myös puolueen kanta taas vaihtua. Joten RKP ja Kokoomus ovat Naton kannattajalle parhaat vaihtoehdot.

Jos puolestaan vastustaa kovasti Nato-jäsenyyttä, kannattaa äänestää Vasemmistoliittoa tai Keskustaa. Ja näistä Vasemmistoliitto on varmemmin Natoa vastaan.

Muiden puolueiden äänestäminen olisi iso riski, koska niiden Nato-kannoista ei ole ainakaan vielä varmuutta. Mutta toivottavasti tilanne selkiytyy hyvissä ajoin ennen seuraavia vaaleja.

1 kommentti:

  1. Helsingin Sanomilla on päivittyvä taulukko, joka näyttää eri poliitikkojen kannata Nato-jäsenyyteen. Sitä kannattaa siis seurailla, jos kiinnostaa, miten tilanne elää: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008684257.html

    VastaaPoista